Hitsit, että oon hyvilläni että kysyin teiltä mistä haluaisitte mun kirjoittavan. Sain niin paljon hyviä ehdotuksia, toiveita ja teemoja. Moni aihe lepäilee raakileena luonnoksissa, mutta tämä teksti taitaa olla ensimmäinen jonka ajattelin kirjoittaa ihan valmiiksi asti.

Monikin toivoi, että kirjoittaisin siitä, kuinka jaksaa pimeimmän vuodenajan yli. Olen sillä tavalla ehkä vähän vinksahtanut, että nautin tästä pimeästä vuodenajasta. Usein voin kaikkein parhaiten juuri syksyisin, loppu- ja alkuvuodesta. Jossain maaliskuun korvilla alkaa ahdistus hiipiä mieleen suunnilleen samaa tahtia valon lisääntymisen kanssa.
Koen, että tämä pimeä aika on jotenkin turvallinen, ja armollinen. Pimeä on kuin suuri peitto, johon kääriytyä.
Tuntuu, että kukaan ei odota mitään tapahtuvaksi ja juuri siksi ihan mitä tahansa ihanaa voi tapahtua ihan milloin tahansa.
En siis ehkä ole paras antamaan mitään neuvoja, joten suhtautukaa näihin niin että ne tulevat ihmiseltä, joka ei oikeasti tiedä  juuri mistään mitään.

On kuitenkin olemassa asioita, jotka vaikuttavat huomattavasti arkeeni ja siihen kuinka mielekkääksi koen oman elämäni.
Tässä ne kaikkein tärkeimmät rakennuspalikat.


Uni:

Koen, että jaksamisen kannalta riittävä uni on ehdoton.
Pyrin nukkumaan joka yö vähintään sen 8.
Menen nykyään arkisin nukkumaan viimeistään kymmeneltä, mutta useimmiten olen sängyssä jo ennen yhdeksää.
Herään useimpina aamuina (pirteänä!) ilman herätyskelloa 5.30-6: n välillä.

Ruoka:

Kun valoa on vähän, on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen että muut asiat ovat sellaisia joista saa energiaa. Laadukasta, pitkäkestoista energiaa. Pyrin kasaamaan kaikki päivän ateriat niin, että ne pitävät sisällään mahdollisimman paljon kasviksia, marjoja, vihanneksia ja/tai hedelmiä. Pidän annoskoot suhteellisen pieninä, sillä vihaan ähkyä, ja siitä seuraavaa väsymystä ja huonoa oloa. Syön mieluummin pienempiä annoksia vaikka sitten vähän useammin, sillä olen huomannut sen vaikuttavan positiivisesti vireystasooni.

Muistathan myös vitamiinit? D-,C- ja B-vitamiinia ja sinkkiä syön itse aina tähän aikaan vuodesta.
Myös rauta-arvot kannattaa tarkistuttaa, sillä ainakin itselläni alhaiset ferritiini-arvot vaikuttavat vireystasoon ihan älyttömästi.

Kylmä vesi:

Olen haaveillut jo useamman vuoden siitä, että maagisesti muuttuisin ihmiseksi, joka rakastaa kylmää vettä ja juoksee uimaan joka aamu. En ole maagisesti muuttunut sellaiseksi, mutta olen päättäväisesti alkanut sellaiseksi.
En tosin edelleenkään juokse, vaan kävelen uimaan. Aina niinä aamuina kun ehdin. Silloin kun en ehdi (tai jaksa, mikä on sekin ihan ok) otan aamuisin jääkylmän suihkun. Eli väännän suihkun niin kylmälle, kuin se on mahdollista saada ja pysyttelen sen jääkylmän suihkun alla 2-5 minuuttia, ja yritän saada hengittämällä kehon rauhoittumaan.

En edelleenkään rakasta kylmää vettä, mutta rakastan sitä tunnetta että pystyn pulahtamaan sinne hyiseen veteen, vaikka se tuntuu niin järjettömältä ja epämiellyttävältä aivan jokaisessa kohtaa minua. Pidän myös olosta, joka valtaa koko kehon ja mielen uimisen tai jääkylmän suihkun jälkeen. Kaikki on kirkkaampaa, selkeämpää ja asioihin tarttuminen huomattavasti helpompaa.
Jääkylmä suihku, tai luonnonvesissä uiminen sysää joka aamu käyntiin sellaisen positiivisten asioiden kierteen: kun pystyin siihen, pystyn ihan mihin tahansa muuhunkin ajattelen. Se ajatus kantaa yleensä ainakin puolillepäivin.

Liikunta:

En erityisesti pidä juoksemisesta, en ainakaan yksin. Oonkin välillä tuskaillut, että mieluisimmat tavat liikkua ovat sellaisia, jotka maksavat a)hitosti ja b)vaativat harrastuspaikan, joihin ei aina halutessaan välttämättä saa vuoroa/aikaa.
Mutta nyt oon löytänyt kotitreenien hienouden. Teen youtubesta näitä Heather Robertsonin treenejä n.3-4 kertaa viikossa. Sen lisäksi tanssin vähintään 30min joka päivä. Näistä mikään ei koskaan tunnu pakolta – täysin päinvastoin. Kaikki muu tuntuu pakolta, ellen pääse liikuttamaan kehoani sen kaipaamalla tavalla.
Tanssimiseen ei tarvi muuta, kuin ehkä hyvät kaiuttimet ja vähän tilaa. Kuuntelen itse aina tätä samaa ysäri-soittolistaa, joka pitää sisällään aivan kaikki ne hirveimmät (ja juuri siksi parhaat!) kappaleet.
Tanssimisen jälkeen on aina hiki ja hymyilyttää.

 

Siisti, viihtyisä koti:

Uskon, että valtaosa meistä viettää kotona enemmän aikaa tähän pimeään vuodenaikaan.
On siis aika tärkeää, että koti on paikka jossa viihtyy, ja jossa on hyvä ola. Että koti olisi paikka, joka antaa – ei vie – energiaa.
Siisti ja viihtyisä koti onkin yksi tärkeimmistä asioista oman hyvinvointini kannalta.
Rakastan olla ihan vaan kotona, etenkin tähän aikaan vuodesta –  mutta vain sillon kun kotona on siistiä ja järjestys vallitsee. Siedän sotkua silloin (sitä täytyy sietää, jos taloudessa on lapsi, joka rakastaa majojen ja temppuratojen rakentamista ja jonka leikit levittäytyvät aina aivan jokaiseen asunnon huoneeseen), jos sen pohjalla on puhdas ja hyvässä järjestyksessa oleva koti.
Jos kotona on kaaos, niin sama tilanne vallitsee myös pään sisällä. Kaaos taas vie hirveästi energiaa.

Olen sellainen, että siivoan vähän koko ajan, niin että näennäisen siistiä on – mutta usein esimerkiksi kaapit ja laatikot voivat kätkeä sisäänsä mitä ihmeellisimpiä asioita. Pari viikkoa sitten tyhjensin aivan jokaisen asunnosta löytyvän kaapin ja laatikon. Heitin pois tai kierrätin kaiken sen, mitä me emme enää tarvitse (vaatteet tosin kannoin vaan kellarikomeroon odottelemaan sitä maagista hetkeä, kun joku tulee ne hakemaan, hinnoittelee ja myy puolestani mutta haluaa kuitenkin lahjoittaa kaikki myydyistä tuotteista saadut rahat minulle…) ja nyt mieli on aivan uudella tavalla rauhallinen täällä kotona. Myös siisteyttä on helpompaa pitää yllä, kun kaikille tavaroille on omat, selkeät paikkansa.

Usein myös esim.tavaroiden paikan vaihtaminen, pölyjen pyyhkiminen, lakanoiden vaihtaminen ja maton tuulettaminen tai sen siirtäminen toiseen huoneeseen – tekee kodin fiilikselle saman.

 

Ihmiset:

Usein tähän aikaan vuodesta vetäydymme enenevissä määrin koteihimme. Kun kuudelta iltapäivällä tuntuu jo ihan keskiyöltä – tulee harvemmin enää iltaisin lähdettyä mihinkään. Suosittelen sitä kuitenkin ihan jokaiselle – mene, lähde ja tee – vaikka kävelylle, ja soita samalla ystävälle (ellet ole kuin minä ja vihaa puhua puhelimessa…) En tiedä mitään, mistä saisin samalla tavalla energiaa, kuin kohtaamisista ja toisista ihmisistä.

Eron jälkeen ystävien rooli elämässä on kasvanut ihan älyttömästi. Suhde moneen vanhaan ystävään on syventynyt ja parantunut,  ja heistä on tullut tiivimpi osa meidän arkea. Elämään on tullut myös uusia ihmisiä. Todella pitkään ajattelin, että elämäni ihmisten kiintiö on jo täynnä – mutta kuinka väärässä olinkaan. Nyt tuntuu siltä, että elämään mahtuu ja siellä on tilaa ihan loputtomasti uusille kohtaamisille, keskusteluille ja ihmisille. Kaikista ihmisistä ei tarvitse tulla ystäviä, mutta aivan jokainen kohtaamani ihminen, jonka kanssa olen jakanut keskustelun tai hetken on tuonut elämääni lisää.

Harrastukset:

Mikäli järjestän viikkoni niin, että aivan jokaisella viikolla on yhtenä tai kahtena päivänä jotain, mitä odotan erityisen paljon.
Elän tällä hetkellä sikäli harvinaisen onnekasta aikaa, että aivan jokaisessa viikon päivässä on jotain, mitä odotan erityisen paljon. Vaikka ei oikeastaan edes tapahtuisi mitään, odotan uutta päivää innolla sillä elän ajatuksessa, että mitä tahansa voi tapahtua (ja aika usein tapahtuukin). Mutta – tiedän, että tulee myös niitä toisenlaisia aikoja ja päiviä, jolloin ei huvittaisi ehkä nousta lämpimien peittojen alta. Niitä hetkiä, kun pimeys uuvuttaa, eikä oikeen missään tunnu olevan mitään mieltä.
Silloin on tärkeää järjestää itselleen asioita, joissa on mieltä.

Tällaisia asioita voi olla vaikka joku mieluinen urheiluharrastus. Sovi ystävän kanssa, että käytte joka tiistai pelaamassa vaikka sulkapalloa. Varatkaa vuorot etukäteen, jolloin asia ei jää vain ilmaan roikkumaan.
Tai aloita jokainen viikko niin, että käyt maanantaisin pitkällä kävelylenkillä kaverin kanssa, tai sovi illallistreffit keskelle viikkoa.
Viikot vierivät nopeasti, kun päivissä on mahdollisimman paljon sellaista, josta nautit ja saat voimaa.
Itse ajattelin palata tänä talvena vanhan lumilautaharrastuksen pariin. Eikä ajatus talvesta tunnu enää ollenkaan niin ankealta, kun on jotain uutta, mitä odottaa.

Kaupallisessa yhteistyössä Oatlyn kanssa

 

Ollessani lapsi kylmä maito oli suunnilleen parasta mitä tiesin. Join sitä janoon, nälkään, pullan ja leivän kanssa, jokaisella aterialla, kaakaojauheeseen sekoitettuna iltaisin, ja muroihin kaadettuna aamuisin. Join maitoa kotona, koulussa ja kavereilla.
Maito oli olennainen osa päivittäistä ruokavaliota. Ja miksi en olisi juonut? Maitohan oli terveellistä ja kaikin puolin hyväksi ihmiselle.

Maito vahvistaa luustoa. Se symboloi terveyttä, vahvuutta ja voimaa. Maidonjuontia ja sen tärkeyttä mainostettiin koulujen ja terveysasemien käytävillä julistein, ja se mainittiin varmasti aina, kun puhuttiin terveellisestä, monipuolisesta ja ravitsevasta ruokavaliosta. En muista että minkään toiseen elintarvikkeen tärkeyttä olisi omassa lapsuudessani korostettu samalla tavalla, kuin maidon.

Suomeen perustettiin maitopropagandatoimisto 1929. Tuolloin elettiin melko karuja aikoja, ja erityisesti lapset mutta myös osa aikuisista kaipasi lisää ravintoa ja energiaa. Tuohon tarkoitukseen ravintorikas lehmänmaito sopi loistavasti. Maitopropagandatoimiston tarkoituksena oli tarjota tietoa maitotuotteista, edistää niiden laatua, mutta ennen kaikkea: saada ihmiset juomaan enemmän maitoa. Myös Suomen valtio oli mukana tukemassa hanketta parhaansa mukaan.

Maitopropagandatoimistoa ei enää ole, mutta lehmänmaidolla on edelleen merkittävä jalansija kouluissa. Tukeakin se edelleen saa, nykyään sen tosin jakaa Suomen valtion sijaan EU, ja sitä kutsutaan koulumaitotueksi. Sitä maksetaan jopa 0,36€/l, mikä on aika merkittävä summa etenkin, kun otetaan huomioon kuinka tiukalla budjetilla koulut sinnittelevät saadakseen kasaan terveellisen kouluaterian. EU on myös mukana rahoittamassa erilaisia koulutushankkeita, joiden tarkoituksena on lisätä koululaisten tietämystä maidosta ja maidontuotannosta, joiden tarkoituksena taas on – noh, saada ihmiset juomaan enemmän maitoa.

Mutta onko kaikki se mitä me olemme maidosta oppineet, tai mitä edelleen lapsille ja nuorille opetetaan – ihan totta?

Viime viikolla n.250 000 kotitaloutta sai postin mukana Oatlyn tekemän Maitomyytit- kirjasen, joka nimensä mukaisesti pureutuu maidon ympärillä elävien myyttien todenperäisyyteen. Se mikä oli totta ja tarpeen vaikkapa kuusikymmentä vuotta sitten, ei välttämättä ole sitä enää tänä päivänä. Faktojen tarkastelu tulee tarpeeseen. Oatlyn, ja tämän kampanjan tarkoituksena onkin ensisijaisesti herättää keskustelua, ja siirtää maitokeskustelua faktapohjaisempaan suuntaan.

Maidon terveysvaikutuksista ja hyvää tekevistä ominaisuuksista puhutaan kyllä paljon, mutta se mistä ei puhuta ollenkaan tarpeeksi on maidon ilmastovaikutukset. Keskivertosuomalainen juo n.360litraa maitoa vuodessa, mikä on itse asiassa enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomen kokonaismaidonkulutus vastaa n.2,5 miljoonaa tonnia kasvihuonekaasuja joka vuosi. Helpommin ymmärrettävässä muodossa tuo vastaa 939 946 edestakaista lento Helsingistä Thaimaahan.
Mistä ihan vähäpätöisestä asiasta ei siis ole kysymys.

Tähän mennessä me tiedämme jo, että kasvipohjaiseen (tai edes kasvipohjaisempaan ruokavalioon siirtyminen on yksi merkittävimmistä ilmastoteoista minkä yksittäinen ihminen voi tehdä. Kasvipohjaisen ruokavalion trendi kasvaakin koko ajan. Mutta nyt jos esimerkiksi koululainen haluaisi juoda koulussa jotain muuta kuin maitoa – olisi vaihtoehtona vesi. Kasvava lapsi ja nuori kuitenkin tarvitsee hyviä rasvoja, kalsiumia ja D-vitamiinia. Niitä ei vedestä saa, mutta useimmista kasvipohjaisista juomista kyllä. Eikö olisi siis ihan järkevää, että ne olisivat kouluissa se mahdollinen vaihtoehto silloin, kun ei syystä tai toisesta halua juoda lehmänmaitoa? Nykyään siihen, että saisi koulussa valita juomakseen kasvipohjaisen juoman tarvitisisi jonkin sortin todistuksen, ja tällöin kyseessä olisi ”erityisruokavalio” mikä on tietysti vähän erikoista, kun valta-osalla syy valita kasvipohjainen tuote on ilmastossa, ei ruokarajoitteessa.

Kävimme reilu vuosi sitten lapsen kanssa ravitsemusterapeutilla. Alba on ollut aina varsin valikoiva syöjä, ja välillä on huolettanut että saakohan hän syömästään ruoasta kaiken tarvitsemansa. Olin ennen tuota käyntiä pitänyt kahden viikon ajan kirjaa lapsen syömisistä. Oikeastaan ainoa asia, mistä ravitsemusterapeutti oli lapsen ruokavalion suhteen huolissaan oli se, että käytämme lehmänmaidon sijaan kaurajuomaa. Sain pitkällisen luennon maidon hyvää tekevistä ominaisuuksista ja siitä, kuinka tärkeä se kasvavalle lapselle on. Minua muistutettiin siitä, kuinka tärkeää kalsium ja proteiini ovat. Tiesin, ja kerroinkin, että kalsiumia on siihen kaurajuomaan kyllä lisätty, ja proteiinia lapsi saa todennäköisesti riittävästi ilman sitä lehmänmaitoakin. Silti käynnin jälkeen jäi olo siitä, että olin jotenkin epäonnistunut täyttämään lapseni tarpeet ja laiminlyönyt jotain todella perustavanlaatuista. Ajattelin, että kyllähän tämä ihminen ravitsemuksen ammattilaisena tietää minua paremmin, mitä lapseni ravinnokseen tarvitsee.
Ette ehkä ylläty kun kerron, että menimme maitohyllyn kautta kotiin.

Edelleen törmään usein argumentteihin siitä, kuinka kaurajuomasta ei saa riittävästi proteiinia tai kalsiumia. Jälkimmäistä tuotteeseen on lisätty, mutta on totta että proteiinia se ei sisällä yhtä paljon kuin lehmänmaito. Proteiinia saa kuitenkin yllättävän monista ruoista (palkokasvit, kikherne, pavut ja linssit, kvinoa, pähkinät mm.). Kohtalaisen monipuolisesti syövän ihmisen on lähes mahdotonta saada ruokavaliostaan liian vähän proteiinia, joten siitä en olisi kovinkaan huolissani.

On kuitenkin selvää, etteivät nämä asiat ole koskaan mustavalkoisia. Harvoin mikään vaihtoehto on pelkästään ja yksiselitteisesti hyvä, tai vastaavasti huono. Omia valintojani juuri nyt ohjaa kaikkein voimakkaimmin ilmastolliset syyt. Pyrin tekemään arjessani mahdollisimman kestäviä valintoja. Suomalainen maito tuottaa 327% enemmän kasvihuonekaasuja kuin ruotsalainen kaurajuoma (kuljetukset mukaanluettuna) ja se on jo yksin on itselleni riittävä syy valita se kasvipohjainen vaihtoehto eläinperäiselle niin usein kuin se on mahdollista.

Moni perustelee eläinperäisten tuotteiden käyttämistä myös sillä, etteivät kasvipohjaiset tuotteet maistu samalta kuin ne eläinperäiset. Monista varmasti tuntuu etteivät ne ole koostumukseltaan tai maultaan yhtä hyviä.
Itse uskon, että kysymys on kuitenkin enemmän tottumuksesta, kuin mistään absoluuttisesta totuudesta.
Vaikka elämäni ensimmäiset 20 vuotta rakastin maitoa ja kermaa. Käytin molempia siekailematta ja aivan kaiken kanssa, niin nykyään en oikeastaan pysty juomaan kumpaakaan sellaisenaan edes tilkkana kahvin seassa.
Asioihin tottuu, ja alkuun oudoilta tai vierailta tuntuvista asioista – voikin tulla uusi normaali.

Paljon keskustelua heräsikin niiden maanantaina instagramissa tekemieni julkaisujen jälkeen (palaan niihin tulleisiin kommentteihin tarkemmin ensi viikolla), mutta edelleen olisi mukavaa kuulla teidän ajatuksia aiheen tiimoilta? Vai herättääkö tämä maitomyytit-kampanja teissä niitä? Vai onko tämä kaikki tieto teille jo ihan tuttua kauraa (eh eh)?

Tuntuupa hassulta kirjoittaa tänne. Edellisestä kerrasta on liki kaksi kuukautta, joka on aivan takuulla pisin aika koskaan.

Tuona aikana olen kuitenkin ollut harvinaisen aktiivinen instagramissa, enkä ole saanut ainoatakaan kysymystä siitä milloin blogi taas päivittyy.

Aina toisinaan miettii, että onko tässä koko blogihommassa enää mitään mieltä. Tänne postauksen tekeminen vie huomattavasti enemmän aikaa ja on jotenkin suuremman kynnyksen takana kuin vaikkapa instagramiin storykimaran tekeminen. Täällä kommenteja saa harvakseltaa, instassa niitä tulee kymmeniä päivittäin. Oon sanonutkin usein, että vuorovaikutus ja kaikki ne keskustelut joita oon saanut, mulle tuntemattomien, ihmisten kanssa käydä ovat ehdottomasti parasta koko tässä hommassa.

Aina kuitenkin huomaan tulevani siihen lopputulemaan, että haluan kuitenkin yhä edelleen kirjoittaa myös tänne. Storyssa en osaa olla samalla tavalla auki kuin täällä. Siellä näen heti ketkä ovat juttuni nähneet, täällä voin elää illuusiossa että kukaan ei näitä edes lue.

 

 

Mitä kahdessa kuukaudessa on tapahtunut?

Ei juuri mitään, ja tavallaan kokonainen elämä. Olen ihan eri paikassa, kuin olin kaksi kuukautta sitten. Kesä oli ihana, mutta olin todellisissa vaikeuksissa yksin olemisen kanssa. En osannut sitä. Olen koko elämäni ollut jollekin jotakin, ja unohtanut olla jotain erityistä itselleni. Olin kadottanut paljon itsestäni suhteiden varrelle, ja sen kadotetun etsiminen on ollut oikeasti työlästä ja paikoin kivuliastakin.

Samaan aikaan kun halusin olla yksin – janosin sitä, että saisin olla jollekin toiselle se erityisin. Koin usein, etten ole tarpeeksi – ellen ole sitä ensin jollekin toiselle. Ja sehän on ihan täysin vinksahtanut ajatus.

Nyt, kahdeksan kuukautta eron jälkeen, alan olla sellaisessa tilassa että yksin oleminen tuntuu luonnolliselta, hyvältä ja oikealta. En haluaisi olla mitään yhtään kenellekään. Nautin vapaudesta ja kasvusta – itseeni tutustumisesta.

Tuntuu, että elämään on löytänyt niin paljon hyvää viimeisten kuukausien aikana. Nauran enemmän kuin aikoihin, olen huolettomampi, vapaampi, varmempi ja tasapainoisempi (uskon, että tähän vaikuttaa myös e-pillereiden lopettaminen – mutta siitä voisin kirjoittaa joskus ihan oman postauksensa).

Olen viimeiset vuodet uskotellut itselleni olevani ihminen, joka viihtyy lähinnä kotona ja jonka sosiaaliset voimavarat hupenevat hetkessä – ja nyt alan tajuta, etten todellakaan ole sellainen. Voimaannun kohtaamisista, ystävistä, aktiivisuudesta, menemisestä ja tulemisesta. Olen ihan pienestä saakka ollut sellainen: jatkuvasti ihmisten ympäröimänä, menossa johonkin tai tulossa jostain. Nauttinut olostani kaikkein eniten juuri niin – olin vain piilottanut sen osan itsestäni johonkin, sillä se tuntui tarpeelliselta tietyissä suhteissa tai elämänvaiheissa.

Nyt tuntuu siltä, kuin olisin palannut takaisin kotiin (kornia, tiedän). Löytänyt taas itseni luo. Ja hitto vie, että se tuntuu hyvältä.

Edelleen on hetkiä ja päiviä, jolloin yksinäisyys tuntuu hankalalta, mutta sellaisia päiviä on aina ollut – suhteessakin. Enkä enää muserru niiden tunteiden painon alla.

Tällä hetkellä elämässä on paljon keveyttä, iloa, luottamusta ja rakkautta.

Ja sitä naurua.

Sen paluusta oon ollut ehkä kaikkein onnellisin.

 

Jenni kirjoitti noin kuukausi sitten postauksen otsikolla Elämäni ihanin kesä.
Silloin tunsin ensimmäistä kertaa ihan kevyesti, että ehkä minun kesänikin on lopulta juuri tuollainen.
Kaikkien aikojen.
Ja nyt voin sanoa, että juuri sitä se on ollut.
En olisi vielä kesäkuussa uskonut sanovani näin, mutta olen niin hyvilläni kaikesta tapahtuneesta ja olleesta, etten muuttaisi mitään vaikka saisin.
En yksiäkään itkuja, ahdistuksesta unettomia öitä, raastavaa ikävää – en ottaisi pois mitään. Sillä juuri sen kaiken läpikäyminen on tuonut tähän: rauhaan ja tyyneyteen, sellaiseen sopuun itseni kanssa, mistä olen aiemmin vain haaveillut.

Ero on pakottanut kohtaamaan kipeitä alueita itsessään, sietämään niitä ja pyrkimään kohti muutosta.
On tuntunut ihanalta huomata, että tilanteet jotka vielä muutama kuukausi sitten saivat aivan tolaltaan, eivät juuri enää aiheuta reaktiota.
Näen ja tunnen, että olen kulkenut pitkälle siitä, mistä lähdin.

On tuntunut älyttömän hyvältä uskaltaa olla rehellinen kaikesta siitä, mitä on tuntenut. Se on tuonut elämään niin voimakkaan tunteen siitä, etten todellakaan ole yksin – että se on kantanut monesti niiden kaikkein hankalampien aikojen yli.

On tuntunut helpottavalta kuulla muilta, että mikään tunne ei ole lopullinen.
Mikään tilanne ei ole lopullinen. Kaikki muuttuu. Aivan kaikki.
Siihen on kannattanut luottaa, sillä jo hetken olen elänyt sitä todeksi.

Mieli on kevyt.
Kun katson, katson eteeni ja näen mahdollisuuksia.
En vilkuile enää taakse ja näe vain sitä mikä on menetetty.
Mieli on samaan aikaa tyyni,  ja ihan hurjan innostunut.

Olen alkanut kyseenalaistaa monia asioita.
Ajatuksia, toimintamalleja.
Haaveita ja toiveitakin.
Alkanut oikeasti miettiä mitkä ajatukset ja toiveet ovat omiani, ja mikä tulee ulkoa.
Kyseenalaistamisen myötä olen vapautunut niin monesta.
Koko elämä tuntuu juuri nyt silkalta vapauden ilottelulta.

Tästä ihan totta tuli kuin tulikin kaikkien aikojen kesä.
Ihanin koskaan.
Kiitos ihmisille, joiden kanssa olen saanut tämän kesän jakaa.