Terveisiä sairasvuoteelta taas. Edellisen postauksen kirjoittamisen jälkeen pääsin aika pian jo lähtemään kotiin ja leikkauksen sijaan päädyttiin kokeilemaan lääkehoitoa. Viime viikon ravasin labroissa ja toivoin parasta. Perjantaina aamulla heräsimme Alban kanssa ennen kuutta, jotta ehdimme labraan heti sen avattua ovensa 6.45, niin että tulokset ehtisivät valmistua kello 11.30 lääkärikäyntiin mennessä. Labrojen jälkeen vein Alban ihan normaalisti päiväkotiin. Vointi oli paras viikkoihin, kipuja ei ollut juurikaan eikä väsymys tai pahoinvointikaan vaivannut. Olin yli 100% luottavainen, että lääkehoito oli tepsinyt juuri toivotulla tavalla, eikä leikkausta tarvittaisi.

Vaan toisin kävi.

 

 

Lääkehoito ei ollut toiminut toivotulla tavalla, oikeastaan päinvastoin – joten leikkausta ei voitu enää lykätä, se oli tehtävä heti kun minut olisi turvallista nukuttaa (kuusi tuntia edellisen ruokailun jälkeen), eli heti samana iltapäivänä. Kotiin pääsisin vasta seuraavana päivänä, jos kaikki menisi hyvin.  Tietysti tämä kaikki sattui viikolla jolloin niin Alban isä kuin Albaa usein hoitavat isovanhemmatkin ovat ulkomailla, ja oma perheeni taas yli 100km päässä täältä. Hätä ja paniikki lapsen hoidon järjestämisen suhteen oli huomattavasti isompi, kuin huoli itse  leikkauksesta. Mutta kuten aina: asiat ja apu järjestyivät. Auttajista oli lopulta melkein runsauden pula.

 

 

Leikkaus meni hyvin, ja pääsin jo tänään kotiin. Kipuja on tietysti vähän, mutta muuten kaikki tuntuu ihan hyvältä. Kiitollinen mieli kaikista ihmisistä mun ympärillä: poikaystävästä, joka piti seuraa koko viikon aina kun vain töiltään pystyi (saattoi ehkä vähän laiminlyodä niitäkin mun voinnin vuoksi..), toi mulle juuri sitä ruokaa, mitä milloinkin mieli teki, silitti tukkaa, lohdutti, viihdytti taikatempuillaan ja yritti kaikkensa olla naurattamatta (se nimittäin sattuu), vei ja haki sairaalasta ja varmisti, että saan varmasti koko ajan parasta hoitoa. Mun omasta perheestä ja ystävistä, jotka olivat heti valmiita auttamaan Alban kanssa, tarjoutuivat pitämään seuraa ja käymään kaupassa lähinnä makaamaan pystyvälle meikäläiselle, Alban isän perheestä ja heidän avustaan, tuestaan ja pyytettömästä välittämisestä. Sekä tietysti mua hoitaneesta henkilökunnasta. Mulla on viimeisten kahden viikon aikana ollut niin vahva luotto siihen, että kaikki menee lopulta hyvin, ja juuri siten kun on tarkoitettu, sillä olen saanut niin hyvää hoitoa. Apu on ollut koko ajan lähellä, ja kaikkiin mun miljoonin kysymyksiin on osattu antaa sellaiset vastaukset, joihin on ollut helppo(hko) tyytyä.

Toipuminen tulee olemaan, ainakin fyysisesti, nopea. Erityisen huojentunut olen siitä, että niiden tajunnan lamauttavien kipujen pitäisi olla nyt taaksejäänyttä elämää. Samoin kuin labroissa ja sairaalassa ravaamisenkin.

ps. Mikä siinä on, että vaikka ei tuntisi oloaan yhtään sairaaksi ennen, niin sen jälkeen kun sujahtaa noihin sairaalakaapuihin, vetää jalkaansa ne muodottamat sukkapötkäleet ja niiden päälle tarrattavat sandaalit, niin aivan varmasti kyllä tuntee olevansa kaikkea muuta kuin terve.

 

Ulkona ikkunoiden takana paistaa aurinko niin kirkkaasti ja lämpimästi, ettei varmaan vielä kertaakaan tänä vuonna. Oli tarkoitus viettää tämä lauantai kolmen ihanan ystävän kanssa: ulkoilla, laittaa yhdessä lounasta, vaan toisin kävi. Makoilen tällä hetkellä sairaalasängyllä odottamassa lääkärikäyntiä, jo viidettä kertaa tällä viikolla. Turhauttaa ja ehkä vähän pelottaakin, mutta samalla on tosi luottavainen olo että kaikki menee varmasti lopulta hyvin. Olen kuitenkin vähän kateellinen kaikille teille, jotka saatte nauttia tuosta ihanasta kevätauringosta. Ottakaa kaikki ilo irti meikäläisenkin puolesta.

 

Mistään hengenvaarallisesta ei ole kysymys, mutta tilanne voi kuitenkin mahdollisesti vaatia leikkauksen. Sen vuoksi joudun nyt paastoamaan, ja vaikka söinkin todella tuhdin aamiaisen vain muutama tunti sitten, niin tällä hetkellä eniten harmittaa se, etten saa syödä. Juuri nyt tekisin melkein mitä vain Hesburgerin juustohampurilaisesta (torstaina tässä samassa tilanteessa, samalla sängyllä maatessani haaveilin ihan samaa, mutta heti kun olisin saanut syödä, ei hampurilaista todellakaan enää tehnyt mieli), Gateaun pistaasisolmusta ja Myrttisten suolakurkuista. Vähän myös harmittaa se, että torstain sairaalereissulle ostetut ristikkolehdet ovat poikaystävän sängyllä, eivätkä täällä, sillä en tiedä juuri nyt mitään parempaa kuin niiden täyttäminen. Ok, Netflixistä löytyvä Rahapaja- nimimen sarja vetää melkein ristikoillekin verran. Jos et ole vielä katsonut, niin katso. Lupaan, että tykkäät. Tai jos et tykkää, niin kerro – koska haluan ymmärtää, miten siitä voisi olla tykkäämättä.

 

 

Olen nukkunut viimeiset viisi vuorokautta kipujen vuoksi todella heikosti, lähinnä sellaisia lyhyitä pätkiä siellä ja täällä. Ja niiden aikana nähnyt melko erikoisia unia. Viime yön normaaleimmassa unessa olin saanut ajan meikkiin tämän iltaista IBA-gaalaa varten. Puku ja kampaus olivat ihanat, tunsin itseni siinä unessa aivan uskomattoman kauniiksi. Menin meikkiin ja meikkitaitelija teki ensin kevyen, kuulaan ja kauniin meikiin, jonka päälle sotki sormin sellaista likaisen lilaa luomiväriä. Siis koko kasvoille. Niin, että näytin siltä että koko kasvoilla olisi sellaisia kolmen asteen palovammoja. Kummastelin asiaa, mutta meikkaaja kertoi sen olevan tämän hetken suurin trendi, ja todella monella muullakin tulisi olemaan samanlainen meikki. Sanomattakin lienee selvää, ettei ollut.

Mutta sehän olikin vain uni. Jään jännityksellä seuraamaan oliko enne-sellainen, ja kuinka moni gaalassa rokkaa tätä trendiä.

 

takki: h&m // housut: Never Denim // paita: Makia* // kengät: Vans // laukku: KappAhl

 

Ostin muuten tämän kuvien takin vähän hätäpäissäni uudenvuodenaattona, oli kylmä ja minulla liian ohut takki. Halusin jotain muuta kuin untuvatakin, mutten omistanut mitään tarpeeksi lämmintä sellaista. Tämä takki oli alennuksessa ja ainoa laatuaan. Nappasin sen mukaani vähän sellaisella ajatuksella, että se sopii juuri nyt tähän tarpeeseen, mutta pelkäsin ettei sille ehkä myöhemmin tulisi kuitenkaan käyttöä (en yleensä koskaan osta mitään sellaisella ajatuksella). Olin todella väärässä. Tämä oli ehdottomasti koko talven käytetyin vaatekappale. Sopii kaikkeen, ja sai oikeastaan aivan kaikki asukokonaisuudet näyttämään asteen verran mietitymmiltä ja erityisemmiltä. Ja mikä parasta, en palellut tässä koskaan.

Tuntuu samaan aikaan sekä ihanalta, että vähän kamalalta, että ulkona on jo liian lämmin tälle. Kaikki muut talvitakit sullon säilöön kyllä enemmän kuin mielelläni, eikä todellakaan tule ikävä, mutta tämän jätän ehkä vielä hetkeksi eteisen naulakkoon roikkumaan. Aiempia vuosia ajatellen vappuna tai juhannuksena tälle saattaa aivan hyvin tulla käyttöä…

 

 

 

Luin tämän tekstin läpi ja tajusin, etten varmaan koskaan ole kirjoittanut yhtä vähän järkevää ja yhtenäistä tekstiä. Laitetaan kipulääkkeiden piikkiin, ja annetaan mennä.

Tykkään näistä kuvista ja tuosta asusta niin paljon, että halusin ehdottomasti saada nämä tänne. Muistan myös kuinka onnellinen olin tuona aurinkoisena lauantaina. Tuntui, ettei yksikään huoli saavuttanut, mikään ei stressannut, vaan ihan kaikki oli hyvin. Juuri nyt ei ole yhtään sellainen olo.

Meiltä kotoa kävelee Kauppatorille noin viidessä minuutissa. Kovimmilla pakkasilla en ehkä osannut arvostaa sitä mitenkään erityisesti: mereltä tuuli aina niin hyytävästi että teki mieli kävellä mahdollisimman kauan rannasta, puikkelehtia kesustaan rakennusten suojissa merituulen ulottumattomissa. Nyt torin rantaan tulee käveltyä melkein päivittäin. Alba haluaa usein rantaan ”katsomaan kaloja”. Melkoisen sinnikäs tyyppi, sillä viikon vahtimisen aikana yhtään kalaa ei nähty, mutta into ei hiipunut. Tämä kuvan aamu oli sellainen, että olimme heränneet palaveriin kello seitsemän (Albasta on kuoriutunut näiden muutamien kuukausien aikana jo melko tottunut palaverissa istuja). Yhdeksältä olimme jo täydessä terässä. Aamupalat syöty ja palaveri ohi. Kävelimme keskustan läpi rantaan leikkimään jäätelökioskia. Oli niin kaunista, että silmiin sattui. Saattoi olla myös tuo aurinko.

1. Pesimme poikaystävän asunnon ikkunat ihan vain huomataksemme, että ne vaihdetaan kokonaan uusiin heti seuraavalla viikolla. Teki silti hyvää tajuta, etteivät kaikki viiskulman rakennukset ole oikeasti ruman likaisia, vaan ainoastaan ne poikaystävän ikkunat.

Olen nukkunut viime aikoina vähän kehnosti. Nukahtamisessa ei ole ongelmaa, mutta herään aina 3-4 ja valvon yleensä ainakin tunnin joskus useammankin, ja on myös niitä öitä, kun en saa unen päästä kiinni enää ollenkaan. Poikaystävän asunnon ikkunasta näen tuon primulan talon ja sen valokyltin ja jostain merkillisestä syystä se rauhoittaa. Se on siinä aina ennallaan, ihan samanlaisena kuin edellisenäkin yönä. Ja nyt sen kauneuden vielä näkeekin kaiken sen lian ja pölyn pois pesemisen jälkeen.

2. Siivouspäivä ja kello 12 aurinko sängyllä.

3. Niinä päivinä, kun Alba on isällään kuuluvat päiväunet melkein jokaiseen päivään. Usein niitä ei ehdi tai työn takia voi nukkua päivällä. Silloin ne nukutaan illalla, esimerkiksi kello 20.30, mutta nukutaan kuitenkin.

1, 3 & 4: Siirryin raskausaikana luonnonkosmetiikkaan lähes kokonaan, ja sillä tiellä olen aika tiiviisto pysynyt. En edelleenkään ole täysin ehdoton, ja esimerkiksi meikkipussin sisältö on edelleen 70% muuta kuin luonnonkosmettiikkaa (en ole vieläkään lukuisien kokeilujen jälkeen löyttänyt siltä puolelta yhtä toimivia tuotteita). Jolie on ehdottomasti se paikka, josta tiedän saavani niin ammattitaitoista (ja super mukavaa) asiakaspalvelua, kuin ne juuri tälle omalla, haastavalle iholle sopivat tuotteetkin. Ja tuo liike on kauniskin kuin mikä. Mene, jos et ole vielä käynyt. Lupaan, että poistut hymyillen.

2. Pukeudun näin, kun en oikein tiedä mitä pukisin.

1. Kaivoin eilen nahkatakin varastosta, ja tiesin että eilen olisi ollut ensimmäisiä päiviä jolloin ovesta olisi voinut poistua se päällään ilman hypotermian uhkaa. En kuitenkaan tehnyt niin, sillä pelkästään seisominen oli niin väsyttävää, että sänkyyn oli palattava heti tämän kuvan ottamisen jälkeen. Tätä takkia olikin ollut ikävä. Kaunein omistamani nahkatakki koskaan. Ja kun joku sitä kuitenkin kysyy, niin se on Samsoe & Samsoen.

2. Sain eilen tällaisen yllätyksen kotiovelleni. En muista milloin viimeksi olisin tuntenut niin vilpitöntä kiitollisuutta ja onnea: kahdestakin syystä. Tai oikeastaan kolmesta. Ensinäkin olin niin kipeä, etten ollut pystynyt syömään koko päivänä mitään ja toiseksi: rakastan tuota Jackien Taleggio White pizzaa niin paljon, että se on melkein jo vitsi. Ja kolmanneksi: että on olemassa ihminen, joka osasi toteuttaa tuon hetken suurimman toiveeni kysymyksiä kyselemättä ja yllätyksenä.

3. Niin paljon kaunista. Joka puolella. Kevät!

4. Lakkasin juomasta kahvia noin kuukausi sitten ja sen myötä suklaan syöminen on kasvanut eksponentiaalisesti. Mutta mielelläänhän näitä…

Täällä alkaa oikeasti jo näyttää kodilta, vaikka tosi kesken kaikki vielä onkin. Olen aina jotenkin mieltänyt itseni sellaiseksi minimalistiseksi, harmaa-valkoiseksi sisutajaksi, mutta yhtäkkiä tajuankin eläväni kodissa, jossa on paljon värejä, eri materiaaleja ja yllättävän paljon tavaraa. Ehkä kodin kuuluukin olla sellainen: rakentunut kuin itsestään, tavara kerrallaan valikoitunut tähän kotiin. Asioita joista pidän yksittäisinä tavaroina, en pelkästään osana kokonaisuutta.

En halua edes ajatella kuinka monta tämän tyylistä kuvaa puhelimeltani löytyy. Mutta voisin kuvitella määrän sijoittuvan jonnekin aivan järkyttävän monen ja helvetisti liian monen välimaastoon. Teen tätä varmasti päivittäin, melkein huomaamattani – sen kummempia ajattelematta. Tai toisinaan, niin kuin tänä aurinkoisena lauantaina: tein sen varsin tietoisesti. Kävelin aamuvarhan yksin pitkin punavuorta ja kuvasin. Ja ajattelin ja kuvasin. Ja kaipasin sitä kahvia.

Olen vannonnut, etten koskaan aio tulla sellaiseksi ihmiseksi, joka unohtaa ystävänsä heti kun alkaa seurustella. Mutta myönnän sen nyt tässä julkisesti: vähän tulin vahingossa sellaiseksi. Useaksi kuukaudeksi. Anteeksi ystävät. Sitä on niin innoissaan kaikesta uudesta, että tekee mieli olla toisen kanssa ihan koko ajan. Ja usein ihan vain kahdestaan. Nyt kuitenkin alan taas muistaa kuinka ihanaa on olla toisen seurassa muiden seurassa. Nähdä toinen nauttimassa niiden samojen itselle tärkeiden ihmisten seurasta. Se tuntuu niin hyvältä, tekee niin onnelliseksi, ettei kovinkaan moni muu asia.

1. Kaverukset <3

2. Olimme Alban kanssa pyörineet sängyssä jo hetken. Pieni ei omien sanojensa mukaan millään meinannut saada unta. Mietiskeli ääneen, että mikähän voisi auttaa, helpottaisiko jos ottaisi viereen lisää unileluja? Pitäisikö käydä vielä pissalla? Tai juoda vettä? Ehkä onkin vain liian kuuma. Riisui yöpukunsa, mutta sekään ei kuulemma auttanut. Mieti vielä hetken erilaisia keinoja unen saamisen helpottamiseksi kunnes keksi ”äiti nyt mä tiedän. Hae keittiöstä sitä isoa teippiä ja laita se mun otsaan. Sitten ihan varmasti tulee uni” Nauratti, tietysti. Mukisematta hain ilmastointiteippiä, leikkasin pienen palan ja tarrasin otsaan kiinni. Meni noin kolmekymmentä sekuntia ja pieni oli unessa.

Ilmainen vinkki kaikille teille nukahtamisvaikeuksien kanssa kamppaileville. Ilmastonteippi vaikuttais olevan ratkaisu asiaan. Ei kestä kiittää.

Tämä päivä menee vielä sängyn pohjalla, mutta näiden sänkyyn kannettujen eväiden voimalla kestän sen ehkä juuri ja juuri. Loppuviikon aion olla ulkona nauttimassa tuosta sinisestä taivaasta, yli kymmmenen kivuneesta elohopeasta ja auringosta koko muun Etelä-Suomen tavoin. Tuntuu niin hyvältä tämä kevät. Kiitos kun tulit. Älä mene mihinkään enää ikinä, jooko.

Mutta.

Nyt haluan tietää mitä sulle kuuluu? Miltä sun viimeiset viikot on näyttänyt? Ootko onnellinen?

Mä oon. Ainakin just nyt.

*Kaupallinen yhteistyö Desenion kanssa.  Postaus sisältää alennuskoodin.

Puhuin jo silloin tähän kotiin muuttaessamme, että tällä kertaa aion olla järkevämpi ja rakentaa kotia hiljalleen. Asumisen ja olemisen kautta annan sen rakentua sellaiseksi, kun sen on tarkoitus tulla. Asumalla täällä huomaan, mitä oikeasti kaipaan ja tarvitsemme, ja millaiset asiat ja esineet juuri tähän kotiin sopisivat. Ja siinä päätöksessä olen pysynyt. En ole hädissäni lähtenyt sisustamaan tätä kerralla valmiiksi, vaan hiljalleen hankkinut pieniä asioita, jotka saavat tämän tuntumaan juuri meidän näköiseltämme kodilta.

Siinä missä olen sisustanut aiempia kotejani niillä perinteisillä huonekaluilla, kirjoilla ja ehkä tuoreilla kukilla tai viherkasveilla niin tässä kodissa olen oivaltanut sen, kuinka paljon koko asunnon ilmettä saa muutettua sillä, mitä seinillensä ripustaa tai jättää ripustamatta. Vielä missään kodissa minulla ei ole seinilläni, tai lattiaa vasten nojailemassa näin montaa kaunista taulua tai julistetta kuin tässä kodissa.

Tiedän olevani luonteeltani vähän sellainen helpohkosti asioihin kyllästyvä, ja kaipaan vaihtelua aina aika ajoin. Nyt tiedän jo kuitenkin tällä kolmenkymmenen vuoden elämänkokemuksella, että se pieni vaihtelu ei tarkoita sitä, että tarvisi vuoden välein vaihtaa sohvaa, ruokapöytää tai asuntoa, vaan sen aivan riittävän vaihtelun saa aikaan tekstiileillä, ruukkujen vaihtamisella tai taulujen ja julisteiden uusimisella tai ihan vaikka vain niiden paikkaa vaihtamalla.

Tämän yhteistyön tiimoilta sain valita Deseniolta muutamia mieleisiäni julisteita. Kuten moni teistä jo varmasti tietääkin on Desenion valikoima todella laaja, kaunis ja kattava, joten tämän yhteistyön haastavin osuus olikin osata valita ne muutamat, joista pitää kaikkein eniten. Selasimme valikoimaa ensin Alban ja sitten vielä poikaystävänkin kanssa useamman päivän, (Albaa viehättivät ihan erityisesti kaikki nämä kasviaiheiset julisteet, ja niistä erityisesti nuo kaikki kauniit kuvat kukista, yritti nuuhkia niiden tuoksua tästä tietokoneen näytöltäkin. Rakas pieni) kunnes oivalsin, ettei valintojen tarvitse olla sellaisia joista olen varma koko loppuelämäni. Voin tilata ja vaihtaa nykyisten tilalle uusia sitten jos joskus se kyllästyminen koittaa. Etenkin kun tuo Deseniolta tilaaminen on aivan järkyttävän helppoa (jos ei oteta lukuun sitä valinnanvaikeutta), edullista ja toimituskin todella ripeä. Sain omat julisteeni kauniisti pakattuna muutamassa päivässä. Erityisen helppoa tilaamisesta teki se, että sain kaiken tarvittavan yhdestä ja samasta paikasta; niin itse julisteet, kehykset kuin kiinnitystarvikkeetkin.

Päädyin lopulta näihin öljyvärimaalauksia jäljitteleviin julisteisiin. Pidän ihan erityisesti näiden värimaailmasta ja siitä, kuinka ajattomia ovat. Nyt nuo kauniit ovat roikkuneet seinällä jo reilun kuukauden ja tällä hetkellä on sellainen olo, että näihin ei voi kyllästyä. Ihan erityisesti rakastan tuota keittiössä olevaa julistetta. Se sopii väreiltään ja tunnelmaltaan tuohon tilaan ja paikkaan niin täydellisesti, että tuntuu ihan oikeasti siltä kuin sen olisi kuulunut aina olla siinä. Koko keittiö ja ruokailutila tuntuu heti ihan toiselta, jotenkin valmiimmalta, oikeammalta ja tietenkin erityisesti kauniimmalta. Ennen istuin aina tuossa tuolilla tuon seinän vieressä. Nykyään istun aina niin, että näen tuon seinän ja taulun. Ihan vain, koska se on niin järjettömän kaunis.

Työpisteen sain rakennettua kotiin vasta eilen, kun vihdoin ja viimein oli aikaa ja mahdollisuus hakea meidän vanhalle toimistolle jäänyt työpöytäni. Työpöydän yllä olevat isompi taulu on taulu on tämä ja tuo pienempi taas tämä (kaikkia julisteita saa ainakin muutamassa eri koossa). Nuo taulut siirtyivät alkuperäiseltä paikalta alkovista tuohon työpöydän päälle, ja tiedän jo nyt että noiden alla tulee olla niin hyvä tehdä töitä, On jo.

Koodilla SANNI saatte 25% alennusta kaikista julisteista nyt 10-12.4 välisenä aikana. Tarjous ei koske yhteistyö– ja handpicked– merkittyjä julisteita, eikä kehyksiä.