PB109953

Meistä varmasti jokainen haluaisi voida hyvin ja olla onnellinen. Meistä jokainen tahtoisi mennä iltaisin nukkumaan levollisena ja herätä aamuisin innokkaana ja hyväntuulisena – levänneenä. Mutta silti voisin melkein väittää, että meistä aika harva tekee kuitenkaan päivän aikana kaiken voitavansa jotta niin tapahtuisi. Me laimin lyömme velvollisuuksiamme, toimimme usein väärin tai huonosti, sanomme asiat toisin kuin tahtoisimme, hoidamme joitain asioita vähän vasemmalla kädellä, tai joskus jätämme jopa kokonaan hoitamatta, venytämme asioita usein viime tippaan vaikka tiedämme varsin hyvin, että jos hoitaisimme kaiken alta pois, heti kun vain voimme – voisimme takulla paljon paremmin. Ei tarvitisisi stressata tekemättömistä töistä, tai yrittää pitää mielessään kaikkea mikä täytyy vielä hoitaa, jos kaiken hoitaisi aina heti.

Olen miettinyt paljon sitä, millainen merkitys itsekurilla on hyvinvointiimme. Kuinka paljon se, mitä vaadimme itseltämme vaikuttaa siihen kuinka hyvin voimme. Moni teistä tietää, että olen todella mukavuuden- ja helppoudenhaluinen. Sanon usein, että olen tyytynyt menemään sieltä missä aita on matalin, ja vielä mieluummin sieltä. missä aitaa ei ole ollenkaan. Onko se mukavuudenhaluisiin saanut minut voimaan hyvin? Hetkittäin ehkä joo. Pizza on maistunut hyvältä juuri siinä hetkessä, kodin siivoamatta jättäminen on säästänyt aikaa jollekin sellaiselle nopealle hetken hekumalle. Mutta ei, se ei ole saanut minua voimaan hyvin, sillä tavalla kestävästi kauaskantoisesti hyvin. Päinvastoin. Olen jatkuvasti tyytymätön itseeni, siihen kuinka hoidan asioita tai mitä vaadin itseltäni. Noin kuutena iltana viikossa menen nukkumaan niin, että tiedän hyödyntäneeni potentiaalistani noin 12%, jos sitäkään. Pyörin sängyssä levottomana, sillä tiedän että moni asia jäi taas odottamaan sitä kuuluista huomista, moni sähköposti ja tekstiviesti odottaa edelleen vastaustaan, eikä töitäkään tullut tehtyä siten, kuten olisin ne oikeasti halunnut ja todellakin voinut ja osannut hoitaa.

Vielä joku aika sitten ajattelin, että se on vain sellaista armollisuutta itseään kohtaan, antaa vähän (tässä tapauksessa noin kolmetoista kilometriä) siimaa itselleen silloin, kun on vähän hankalaa. Mutta ei, nyt alan ymmärtää että erityisesti tällaisessa tilanteessa, kun moni asia on kesken ja vähän heikosti, täytyisi kiinnittää erityisen paljon huomiota siihen, että vaati itseltään enemmän, vaatii juuri niin paljon kuin tietää oikeasti pystyvänsä tekemään. Ehkä vähän enemmänkin. Koska se sellainen on uskomista itseensä, potentiaalinsa hyödyntämistä, itsensä kunnioitusta ja rakastamista. Ja juuri sitä, mitä vähän rempallaan oleva mieli kaipaa.

PB109936

Jotta, muistaisin tämän tein itselleni muistilistan asioista, joihin sorrun toistuvasti, vaikka tiedän niistä seuraavan ahdistusta, stressiä ja huonoja yöunia. Tällaisia ovat mm.laskujen maksaminen ajoissa, keittiön siivoaminen heti kokkaamisen jälkeen, vaatekaapin siistinä pitäminen, viesteihin vastaaminen heti ne luettuaan, töiden hoitaminen aikataulussa, kalenteriin katsominen (sillä välttyisi esimerkiksi siltä, ettei bookkaa itseään kolmeen paikkaan samaan aikaan), kauppareissujen suunnitteleminen niin, ettei siellä tarvitse käydä joka päivä, pahimpina päivinä jopa useammin. Ja viimeisenä OPETTELE HYVÄ IHMINEN SANOMAAN EI.

Olen juuri se tyyppi joka sanoo kaikkeen aina heti kyllä, vaikka ei todellakaan vielä sillä hetkellä tiedä haluaako tai edes aikooko toteuttaa sitä, mihin on juuri vastanut kyllä. Voitte siis vain kuvitella, kuinka usein en olekaan siellä missä minun kuuluisi olla koska en muista lupautuneeni mihinkään, tai kuinka usein lähetän viestejä tai soitan puheluita, joissa perun jotain jo sovittuja asioita. Liian usein. Rakkaat ystävät, tässä julkinen anteeksipyyntö jokaiselle teille. Lupaan parantaa tapani, ja sanoa jatkossa kaikkeen ei ja yllättää sittenkin ilmestymällä paikalle. Tästä ikävästä toimintavasta esimerkkinä se, että olin salaa vähän haaveillut, myönnettäköön se tässä nyt, yllätyskolmekymppisistä. Sanoin tästä yhdelle ystävälleni muutama viikko syntymäpäivien jälkeen, johon tämä sanoi että olivat kyllä vähän yllätystä suunnitelleet, mutta tajunneet sitten että oli olemassa huomattavan suuri riski, etten koskaan ede saapuisi paikalle. Ymmärrän. Ja siinä hetkessä tajusin, että juuri niin kävi syntymäpäivänäni vuosi sitten. Sain yllätyssynttärit, joihin en vain itse koskaan mennyt. Jos siis ikinä tahdon saada yllätyksiä täytyy todellakin opetella tuosta tavasta pois. Ja sanomattakin selvää, että todellakin tahdon niitä.

Processed with VSCO with f2 preset7ABD4D84-CD3C-4DC5-BDE7-F1789FFA3903

Viikonloppu.

Tuntuu ihan perjantailta. Huolimatta siitä, että olen koko viikonlopun töissä. Ei haittaa yhtään. Tuo jo melkein kaksi viikkoa jatkunut auringonpaiste on tehnyt mielelle ihmeitä. Vaikka ulkona on kylmempää kuin koko talvena, niin silti mieli on kiitänyt jo kevääseen- on jo sellainen voittaja-olo että noniii taas on yhdestä kaamoksesta selvitty.

Nämä kuvat ovat tosi viime perjantailta. Alba oli ollut (taas. Kiitos päiväkodin aloituksen) koko viikon todella heikossa kunnossa ja olimme viettäneet ihan koko viikon, muutamia kyläilyjä lukuunottamatta, kahdestaan näiden muutamien seinien sisällä. Perjantaina pienen vointi oli jo paljon parempi ja meidän molempien mieli kirkkaampi. Puunasin kodin lattiasta kattoon (parasta mitä voi tehdä, kun mieli on vähän tunkkainen) Saatiin mun äiti kylään päivällä: keitettiin kahvia, syötiin sushia ja pääsin hetkeksi ulos ihan itsekseni. Illalla saatiin vielä ystäviäkin kylään.

9724588E-692C-4608-9180-1CD31E5FC3FF9A34F281-0741-4756-8593-48DF8EEC3CCCTänään kotona ei näytä ihan tältä. Viikkosiivous jäi väliin, enkä ole käynyt koko viikon aikana kotona juuri muuta kuin pyörähtämässä: pesemässä pyykkiä tai vaihtamassa vaatteita ja siltä täällä kyllä näyttääkin, vaan ei haittaa. Huomenna aamuvuoron jälkeen on aikaa laittaa paikat kuntoon, ostaa jääkaappi täyteen ensiviikkoa varten ja valmistautua siihen viikon ihanimpaan hetkeen. Siihen, että saan tuon pienen ponnaripään takaisin kotiin ja tuntuu taas siltä, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin.

186B5A91-0B8F-4FEB-9BAF-3B5E35BD21D1Processed with VSCO with f2 preset

Nyt yritän vielä nauttia tästä omasta vapaasta. Korkkasin juuri viinipullon (ensimmäisen tälle vuodelle) ja odottelen burgereiden saapuvan kotiovelle hetkenä minä hyvänsä. Aivan hyvä näinkin, vaikka paljon parempi silloin kun olemme koolla kaikki kolme.

Processed with VSCO with f2 preset122

Mikä ihana kevätpäivä. Aurinko porottaa suoraan ikkunoista sisään asuntoon. En osannut vuoden alussa tänne muutettuamme edes kuvitella kuinka valoisa tämä asunto tulisi olemaan näin keväällä ja aurinkoisina päivinä. Valo suorastaan tulvii sisään. Ei haittaa edes se, ettei päästä ulos nauttimaan tuosta kirpakasta säästä. Tuntuu järkyttävän hyvältä tuo valo ihan näin lasin takaakin.

Vähän silti alkaa aika käydä pitkäksi näissä neljässäkymmenessä neliössä pyöriessä. Eilisen ja tämän päivän aikana olen järjestänyt vaatekaapit värijärjestykseen (itse asiassa ihan kahteen otteeseen) pessyt ikkunat (harmi, että asunnossa on vain 4 isoa ja 8 pientä pestävää ruutua sillä mulla on poikaystävän äidiltä lainassa sellaset ikkunanpesuvälineet, että alta pois. Saa siis kutsua myös teille pesemään ikkunoita) ja eteisen seinän kokoisen peilin, järjestänyt kylpyhuoneen kaikki kosmettiikkahyllyt ja -kaapin. Pessyt noin 10 koneellista pyykkiä, hinnoitellut kirppiskamat, siivonnut asunnon kaikki neljä komeroa, hangannut uunin puhtaaksi, järjestänyt kuiva-ainekaapin, pessyt lattialistat jne. (Laiska töitään luettelee, pitää tässäkin tapauksessa täydellisesti paikkansa). Mitään noista tuskin olisin tullut ilman tuota aurinkoa ja pikkuisen poikkeuksellisen korkeita tulehdusarvoja tehtyä, ei ainakaan tällaisella aikataululla. Mutta ah, nyt alan ihan todella viihtyä täällä. Tai tämä alkaa oikeasti tuntua jo kodilta. Koska pakko myöntää, että alun kuherrusviikkojen jälkeen tunsin itseni tässä asunnossa jotenkin ihan järjettömän yksinäiseksi aina heti, kun Alba ei ollut täällä. Tämä paikka ei tuntunutkaan enää yhtään kodilta, vaan ainoastaan asunnolta, jossa kaikki meidän tavaramme olivat. Asuin poikaystävän luona oikeastaan kaikki ne päivät, jolloin Alba oli isällään. Se tuntui huomattavasti enemmän kodilta kuin tämä. Enkä oikeastaan edes osaa sanoa miksi. Täällä on tosi nättiä, sijainti on kiva ja pidän kaikesta tässä asunnossa, mutta silti. Nyt olen järjestellyt hyllyjä ja tavaroita uusille paikoille ja yhtäkkiä kaikki tuntuu heti jotenkin paljon enemmän omalta ja oikealta. Pitää siis tässäkin asiassa paikkansa se, että pienillä muutoksilla voi saada aikaan aivan valtavan suuren eron.

 

Processed with VSCO with f2 preset12

Nyt alamme Alban kanssa valmistaa lettutaikinaa (kolmas päivä putkeen…), ja keitän itselle päivän ensimmäiset kahvit.

Ihanaa, aurinkoista viikkoa.

_DSC4157

 

Kolme hyvää asiaa päivissäni:

Herätyskellottomuus.
En tee oikeastaan koskaan aamuvuoroja, joten en tarvitse herätyskelloa mihinkään. Alba heräilee toisinaan kello kuusi, joinain aamuina nukumme yhdeksään. Kaikki ok, sillä aamuisin ei ole koskaan kiire mihinkään. Syömme rauhassa aamiaista, ehdimme yleensä lukea kirjan tai kaksi, päiväkotiin lähdemme sitten kun tuntuu- yleensä kuitenkin viimeistään kymmeneltä. Rakastan aamuja, niissä on jotain erityistä verrattuna kaikkiin muihin vuorokauden aikoihin, ja tunnen itseni todella onnekkaaksi että saan viettää liki jokaisen viikon aamun juuri niin kuin itse tahdon, sellaisessa aikataulussa mikä meille parhaiten sopii. Saan keittää ja juoda kahvit rauhassa. Syödä niin paljon kuin huvittaa. Käydä suihkussa, valita molempien vaatteet ilman kiirettä ja häsellystä. Kuunnella ja nähdä Alban.

Ruoka.
Rakastan syödä. Yleensä aina jo iltaisin sänkyyn mennessä (juuri syöneenä) alan miettiä sitä mitä kaikkea syön aamulla. Olen aika laiska laittamaan ruokaa, mutta olen hyvä aamiaisten kanssa. Syön edelleen liian usein ulkona, mutta toisaalta teen sen yleensä ystävän kanssa, joten sallittakoon. Yksin syömisestä en saa oikeastaan irti juuri mitään, mutta seurassa se on ehdottomasti yksi elämän hienoimpia asioita.

Kello neljä.
Haen Alban päiväkodista yleensä neljältä, ja se on ehdottomasti päivän ihanin yksittäinen hetki. Se, kun näen Alban jo portilta leikkimässä uusien kavereidensa kanssa- on ollut ihan kamala ikävä, mutta samaan aikaan olen myös nauttinut siitä ajasta, jonka olen saanut tehdä rauhassa töitä itsekseni. Ja se hetki, kun Alba huomaa minut, juoksee syliin ja haluaa kertoa ja näyttää päivän tekemisistään kaiken. On onnellinen, että tulin mutta ei kuitenkaan melkein malttaisi lähteä kotiin, koska päivä on ollut niin mukava. Se kaikki tuntuu niin hyvältä. Koko tämä uusi arki tuntuu niin mukavalta, että tuntui vaikealta valita vain kolme. Tykkään oikeastaan aivan kaikesta mun päivissä. Ainoa miinus on pitkähkö matka päiväkotiin (matkat vievät päivästä reilun tunnin), joka ei sekään ole kovin suuri.

_DSC4159collage

Kolme hyvää asiaa minussa:

Armollisuus.
En oikeastaan koskaan tuomitse tai moralisoi ketään, vaan lähes poikkeuksetta ymmärrän aivan kaikkia- edes vähän. Tiedän olevani monelle se ihminen, jolle uskaltaa kertoa ne kaikkein kamalimmat tai noloimmatkin ajatuksensa tai tekonsa, sillä ymmärrän lähes aina. En tuomitse, vaan kuuntelen. Yritän ajatella itseni toisen asemaan, ja lähes aina pystyn kuvittelemaan että samoista lähtökohdista, samassa tilanteessa olisin voinut itsekin toimia ihan samoin, vaikka aluksi olisikin tuntunut ihan joltain muulta.

Huumori.
Tärkein apukeinoni oikeastaan aivan kaikkeen. Ei ole olemassakaan niin synkkiä asioita, joista en hetken päästä löytäisi sitä huumoriaspektia. Huumorini on usein aika mustaa, ja tiedän ettei se todellakaan ole kaikkien mieleen. Itse pidän kuitenkin siitä taidosta, ja koen että sen avulla kaikki vastoinkäymiset tuntuvat huomattavasti pienemmiltä ja helpommin lähestyttäviltä.

Pitkä pinna.
Aika paljon saa tapahtua, että menettäisin hermoni tai suuttuisin. Erityisesti lapsen kanssa tästä on todella paljon hyötyä heh. Mutta kyllä siitä on etua myös aivan kaikissa muissa suhteissa. Tämä varmaan liittyy osin siihen, että yritän viimeiseen asti aina ymmärtää muita, jonka vuoksi ärtymykselle ei ole samalla tavalla sijaa, ja toisaalta varmaan myös sellaiseen miellyttämiseenhaluun, josta haluaisin oppia pois. Mutta, ne harvat kerran kun oikeasti suutun, niin silloin kyllä suutun sitten ihan kaikkien niiden suutumattomien kertojenkin edestä. Siitäkin haluaisin oppia pois.. Tosin lepyn kyllä aina nopeasti. Silloinkin kun suutun oikein kunnolla.

_DSC4307

Kolme hyvää asiaa elämässäni:

Tähän voisi vastata noin sata asiaa. Ihan ensimmäisenä tietysti Alba, mutta sehän nyt on tietysti ihan itsestäänselvyys. Samoin kuin terveys, joka on pohja oikeastaan aivan kaikelle. Sairaana tai todella kipeänä on huomattavasti hankalampaa nauttia asioista, jotka ovat hyvin. Mutta Alban ja terveyden lisäksi kolme parasta asiaa elämässäni juuri nyt:

Ystävät.
Ystävien suhteen koen aina olleeni jotenkin erityisen onnekas. Minulla on aina ollut ympärilläni ihmisiä, joiden seurassa on ollut hyvä olla. Minulla on aina ollut ympärilläni kaveriporukka- useita erilaisia ihmisiä. Minulla on aina ollut useita parhaita ystäviä ja lukuisia hyviä kavereita. Minulla on ystäviä, jotka olen tuntenut niin kauan kuin muistan, ja ystäviä jotka ovat tulleet elämääni kaikkien näiden vuosien varrelta- erilaisista elämäntilanteista ja -paikoista. Ystävät ovat ehdottomasti myös se elämäni suurin voimavara. En edes tiedä miten olisin selvinnyt tuosta kamalasta vuodesta 2017 ilman niitä ihmisiä, jotka olivat aina siinä kun tarvitsin. Sillä viime vuosi meni todellakin niin, että kukaan ei varmasti saanut minulta juuri mitään. Tarvitsin vain. Mutta sellaista se kai välillä on. Vaikka nyt jälkeenpäin hävettääkin, niin tiedän kuitenkin että ihan samalla tavalla itse annan ja tahdon antaa myös toisen olla tarvitseva silloin kun näen ettei tämä juuri nyt muuhun pystyn.

Parisuhde.
Sellainen asia, joka tekisi samaan aikaan sekä mieli pitää kokonaan itsellään, että huutaa koko maailmalle koska on kaikesta niin hyvillään. Luulen, että pitäydyn jatkossa kuitenkin tuossa ensin mainitussa. Olkoon se vain meidän kahden onni.
Kirjoitin kesällä siitä kuinka hyvältä tuntuu olla yksin. Kirjoitin siitä, että tahdon oppia olemaan yksin, tahdon oppia nauttimaan omasta seurastani ja haluan tuntea itseni kokonaiseksi ja hyväksi ihan vain itsekseni. En ehkä kasvanut ihan sinne asti, mutta melkein. Ensin yritin vähän taistella vastaan, sillä ajattelin että kasvu on kesken ja pelkäsin,että tahdon vain täyttää parisuhteella ja toisella ihmisella ne kolot itsessäni mitä en ole yksin osannut täyttää. Mutta sitten tajusin, että ei minun tarvikaan olla vielä valmis, täydellisen varma itsestäni ja kaikesta minussa – se kasvu ja kehitys jatkuu kyllä tässä suhteessakin. Suurin ero kaikkeen vanhaan on kuitenkin se, etten enää odota toisen tekevän minua onnelliseksi, en odota toisen tekevän minua ehjäksi. Tiedän jo, että kaikki se on täysin minun omalla vastuullani. Tiedän myös, ettei minun tarvitse yrittää tehdä toista onnelliseksi. Se on hirmuisen huojentavaa tajuta. Tarvitsee vain olla toiselle hyvä, samalla kun yrittää tehdä asioita niin, että olisi itse mahdollisimman onnellinen ja tyytyväinen – niin elämäänsä kuin itseensäkin.

(pst. suosittelen kaikkia katsomaan @willsmith :in tämän päiväisen instastoryn. Tai oikeastaan kaikki hänen tarinansa. Siellä on niin usein hyvää pohdintaa ja hienoja oivalluksia elämästä, onnesta, rakkaudesta, intohimosta..)

Koti.Kahdeksan kuukauden seilaamisen jälkeen sitä todellakin osaa arvostaa sitä, että on koti. Sellainen paikka, jossa viihtyy paremmin kuin missään muualla. Paikka, jonne voi mennä kun haluaa olla yksin, suojassa kaikelta. Paikka, johon kutsua ystäviä kylään. Paikka, jossa kokee olevansa turvassa. Luksukselta tuntuu myös se, että kaikki tavarat ovat yhdessä osoitteessa, eivätkä aina juuri siellä missä itse ei. Erityisen ihanalta tietysti tuntuu myös se, että tämä koti on ihana. Rakastan näitä vanhoja valkoisia, vähän narisevia, lautalattioita, rakastan noita pariovia ja suuria ikkunoita. Rakastan eteisen koko seinän kokoista peiliä, ja näitä vaalean harmaita seiniä, rakastan keittiön puutasoja ja asunnon neljää pientä komeroa joihin saa piiloon kaiken mitä ei tahdo laittaa esille. Rakastan sitä, että tuuletusparvekkeelta näen tuomiokirkon ja kulman takaa saa hyvää pizzaa. Rakastan sitä että kotikadulta näkee meren ja leikkipuistoon on kahden minuutin kävelymatka.

_DSC4191

_DSC4160

Kolme hyvää asiaa blogissani:

Ohhoh. Tähän vastaaminen on vienyt jo nyt noin 20minuuttia, enkä ole vieläkään saanut aikaiseksi mitään järkevää.
Mutta, jos oikein kovasti yritän niin…

Kuvat.
Vaikka jaan myös tänne blogiin paljon puhelinkuvia, niin ainakin itse tätä blogia plärätessäni huomasin pitäväni kuvie tunnelmasta. Ne eivät todellakaan ole laadullisesti maailman erityisimpiä, eikä niitä ole muokattu kovinkaan suurella hartaudella tai pieteetillä, mutta niistä välittyy kiva tunnelma.

Postaustahti.
Tai siis, että ketään ei varmasti ainakaan ärsytä liian tiheä postaustahti… krhm.

Kolmatta en valitettavasti nyt tähän hätään keksinyt, mutta toivon että uskaltaisin vielä joskus kirjoittaa tähän vaikka, että tekstien laatu tai sisältö olisi hyvää ja monipuolista. Nyt noin joka kolman postaukseni on sisällöltään suunnilleen sama, joten tällä kertaa se jää sanomatta.

Kuvat: Anni Kaarlela
Mun vaatteet: paita Bikbok, farkut & other stories
Alban vaatteet: paita Lindex, hame zara