Processed with VSCO with f2 preset

Hei!

Mitä kuuluu?
Vai onkohan siellä enää ketään? En ihmettelisi yhtään, jos ei, sillä postaustahti (niiden harvakseltaan tulleiden sisällöstä nyt puhumattakaan) on ollut kaikkea muuta kuin kiitettävä. Sanon sen nyt tässä ääneen, mutta palaan aiheeseen vielä paremmin myöhemmin, mutta olen ollut aika hiton uupunut ja rikki. Kaikki voimat ovat menneet ihan siihen tavalliseen arjen pyörittämiseen, eikä oikeastaan mihinkään muuhun ole ollut voimavaroja.
En olisi koskaan osannut kuvitella millaisia tilanteita, tunteita ja haasteita tämä avioeron jälkeinen vuosi voisi tuoda mukanaan. Olen yllättynyt, hyvässä ja pahassa, niin monta kertaa, ettei kymmenenkään ihmisen varpaat ja sormet riittäisi niiden laskemiseen.

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

 

 

 

 

On tuntunut hankalalta kirjoittaa tänne mistään mitään, kun ei ole halunnut avata sitä, miten oikeasti menee. Ja sen vuoksi on tuntunut jotenkin epärehelliseltä tai tekopyhältä kirjoittaa vain silloin kun kaikki on hyvin, elämä tuntuu ihanalta. Ja toisaalta en ole myöskään osannut kirjoittaa mistään kevyemmästäkään. Niitä näitä, tiedättehän.

Juuri nyt tuntuu kivalta ja hyvältä. Siltä, että asiat todellakin järjestyvät kunhan ne vain järjestää. Voin myöntää, että meikäläinen on lähinnä istunut ja odotellut, että asiat jotenki itsekseen tuosta noin vain järkkääntyvät kunhan vaan uskon ja toivon. Mutta ehei, asioiden eteen täytyy tehdä aktiivisesti töitä myös itse. Hitosti niitä töitä. Kyllä. 29 vuotta täytyi kulua, jotta ymmärsin jotain niin yksinkertaista. Mutta parempi myöhään kuin jne.

000F226B-C287-4445-AC5C-662B0033ED0EProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Tämä viikko tulee olemaan se aktiivisen tekemisen ja asioiden eteenpäin viemisen viikko. Olen päättänyt jo nyt, että jos tämä vuosi 2017 oli monilta osin elämäni hirvein (mukaan mahtui tietysti myös älyttömän paljon kaikkea hyvää ja ihanaa. Erityisesti kaikki ne ja te ihmiset), niin vuosi 2018 tulee olemaan jotain aivan muuta. Ja sen päätöksen pitääkseni aion tehdä aivan hitoksee niitä hommia. Nyt, kun niitä voimia taas on.

Sellainen kutina, että tästä viikosta ja koko loppuvuodesta tulee aivan hyvä, kunhan siitä vain tekee sellaisen.

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Kuvitus ei liity tekstiin sitten niin mitenkään, paitsi niin että tuossa paikassa on tapahtunut aina hyviä juttuja. Jokaisella käyntikerralla. Viime kerralla tapasin siellä tyypin, jonka kanssa kaksi, tai ehkä kolmekin tuntia meni noin kymmenessä minuutissa. Ihmisen, joka on jo aika lailla siellä, mihin olen itsekin ajatellut mennä. Ja ihmisen, jonka kanssa kaikki tuntui aika mahdolliselta. Katsotaan mitä kaikkea me vielä yhdessä keksimme. Kuulette siitä sitten varmasti.

Ainiin, ja noissa tiloissa (Tarkk’ampujankatu 4) toimii muuten nykyään ainakin vuoden loppuun asti Happy Waffle Helsinki, jonne ajattelin suunnata ihan pian. Koska. Miettikää nyt: onnelliset vohvelit. Tarvitsen todellakin yhden sellaisen.

 

EDIT // Jodelissa oli kuulemma naureskeltu sille, kuinka tämä on noin viides samanlainen postaus minulta vuoden sisään, vaan eheeei, luulen että luku on jossain lähempänä kymmentä kyllä jo :-D

 

 

*Kaupallinen kampanja yhdessä KappAhlin kanssa

Processed with VSCO with f2 preset

Se aika vuodesta. Pikkujoulukausi, tiedättehän. Tai ihan vaan talven juhlakausi. Sillä niitähän riittää kyllä joulun jälkeenkin. Syitä pukeutua vähän paremmin, panostaa vähän enemmän. Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, etten ole mitenkään erityisen innokas, saatika osaava, laittautuja. Minut näkee mekossa lähinnä silloin, kun ulkona tarkenee vielä paljain säärin. En tiedä miksi, mutta vihaan sukkahousuja enemmän kuin noin tuhatta muuta asiaa tässä maailmassa, ja siksi aika harvoin tekee mieli pukeutua niin että on pakotettu niihin. Aina toisinaan on kuitenkin tilaisuuksia, joihin tahtoo, ja on tarpeen, pukeutua vähän paremmin. Valitsen silloin yleensä aina joko housut, haalarin tai niin pitkän mekon, ettei sen kanssa tarvitse pukea mitään.

Tämän yhteistyön tiimoilta kävin KappAhlin Aleksanterinkadun myymälässä katselemassa sesongin juhlavaatteita ja alkuun kiikutin sovitettavaksi tietysti lähinnä niitä housuja ja juhlavia paitoja. Mutta voitteko kuvitella (itsehän en olisi voinut), että olin lopulta sellaisessa tilanteessa, että kokonaiset kuusi (6!) mekkoa olivat sellaisia, joiden kanssa olisin helposti voinut kuvitella viihtyväni kokonaisen illan. Ja joissa olisin jopa tuntenut itseni ihan itsekseni, enkä sisiliskoksi joka on yrittänyt änkeä itsensä käärmeen nahkoihin : vähän sinne päin, mutta kuitenkin aika todella kaukana siitä mitä pitäisi.

Voin siis sanoa yllätyneeni todella positiivisesti. Sekä siitä kuinka laaja valikoima erilaisia juhlavaatteita myymälästä löytyi, että siitä kuinka erilaisia vaariatioita noilla sieltä löytyvillä osilla pystyi luomaan.

Tässä teille nyt niistä kahdeksasta kokeilemastani asusta kaksi, jotka päälläni voisin kuvitella itseni menemässä oikeastaan ihan mihin tahansa. Viihdyn, nautin olostani ja tunsin itseni kauniiksi. Sitähän ne vaatteet parhaimillaan tekevät.

Processed with VSCO with f2 preset Processed with VSCO with f2 preset collage3 Processed with VSCO with f2 preset

Ensimmäinen asu:

Turvallinen valinta esimerkiksi juuri sukkahousukammoiselle. Koen, että tyylistä tai juhlavuudesta ei tarvitse tinkiä, vaikka valitsisikin mekon sijaan housut ja bleiserin. Pidä silloin vain mielessä, että molemmat istuvat hyvin, ovat oikeaa kokoa, siistit ja sellaiset joissa tunnet itsesi piirun verran ryhdikkäämääksi ja rohkeammaksi kuin oikeasti olet. KappAhlista löytyi itse asiassa useampikin kiva bleiseri, ja näitä mustia suoria housujakin oli laaja kavalkaadi: oli leveämpää, lyhyempää, tiukempaa, vähän sporttisempaa, väljempää jne. Kliseisesti: aika suurella varmuudella melkein jokaiselle jotakin.

Kun peittää paljon voi myös paljastaa vähän, tai vaikka tosi paljonkin jos siltä tuntuu, mitään sääntöjähän ei oikeasti ole – paitsi silloin kun on – joten puin itse tuon bleiserin alle vain kauniin, lyhyen topin ja tadah. Se oli siinä. Ehdottomasti meikäläisen luottoasu tuleviin talven juhliin. Ja arkeenkin.

Processed with VSCO with f2 preset Processed with VSCO with f2 preset collage collage2 Processed with VSCO with f2 preset

Toinen asu:

”Oiii äiti! Näytät ihan tytöltä” kommentoi Alban kun näki minut tässä asussa. Voi hyvinkin olla, että ensimmäinen kertaa, kun hän näkee minut sekä mekossa että koroissa samaan aikaan. Yleensä valitsen vain toiset, jos mahdollista. Voi siis sanoa, että tällaisena minut aika harvoin näkee. Mutta viihdyin. Ihan jopa nautin olostani. Ja mietin, että miksi en oikeastaan useammin pukeudu näin. Tuo samettimekko on päällä ihan uskomattoman mukava, siis sen lisäksi, että on aivan älyttömän kaunis. Mekon pituutta saa säädettyä noilla sivuilla olevilla nyöreillä, ja niillä saa kätevästi vietyä lisää kangasta sinne, missä sitä kaivataan. Yli polven ulottuvien saappaiden kanssa ne vihoviimeiset sukkahousutkin voi melkein skipata.

*Kaikki päälläni olevat tuotteet kenkiä lukuunottamatta ovat KappAhlin.

*Kaupallinen yhteistyö yhdessä Piltin kanssa

Processed with VSCO with f2 preset

Osallistuin muutama viikko sitten 65-vuotta täyttävää Pilttiä juhlistavalle lounaalle. Ruoka nyt kiinnostaa tietysti aina, mutta erityisen kiinnostavan tästä tilaisuudesta teki se, että tuolla lounaalla puheenvuoron pitivät sekä Sydänliiton ravintoterapeutti Kati Kuisma, että psykoterapeutti Maaret Kallio. Molemmat naisia, joita ihailen ja joilta mieluusti otan vastaan vinkin jos toisenkin. Nielen sellaisenaan, pureksimatta.

Teemana lounaalla oli rennompi ote niin vanhemmuuteen kuin ruokailuunkin. Olen täälläkin aiemmin puhunut siitä, että meille ei valitettavasti siunaantunut sellaista lasta, joka mukisematta laittaa suuhunsa kaiken mitä eteen kannetaan. Tai edes sellaista, joka tekisi niin vaikkapa joka toisella aterialla. Ehei. Voin kertoa, etten ole elämäni aikana stressanut koskaan mistään niin paljon kuin lapseni syömisestä. Tai oikeammin syömättömyydestä. Ja toisaalta, en ole ihan varma tekeekö kovinkaan moni asia minua onnellisemmaksi kuin se, kun näen lapseni syövän hyvällä ruokahalulla, sillä voin kertoa sen olevan todella harvinaista herkkua. Iltaisin laskeskelen päässäni, että onko tämä pieni millään konsteilla saanut päivän syömisistä riittävästi kaikkea sitä mitä tuollainen leikki-ikäinen tarvitsee. Mutta, lohduttaudun sillä että kuulemani mukaan lapsi ei täyden ruokalautasen ääreen kuole.

collage Processed with VSCO with f2 preset

Alba on ollut oikeastaan aina todella pieniruokainen ja äärettömän valikoiva sen suhteen mitä suuhunsa suostuu pistämään. Ja niin kamalalta kuin se tuntuukin, niin ihan varmasti jatkuva ikävä toista vanhempaa vaikuttaa myös. Voitte siis kuvitella, että olin niin ravintoterapeutin kuin psykoterapeutinkin ohjeiden tarpeessa. Kuinka saada lapsi syömääb, ja kuinka taas toisaalta suhtautua rennommin siihen mikäli tämä ei syö. Ja molempiin sain varsin päteviä neuvoja. En ole varma johtuuko niistä vai mistä, mutta tämä kuluva viikko on ollut syömisten osalta yhtä riemujuhlaa näin vanhemman näkökulmasta.

Tärkeimpänä ohjeena ravintoterapeutilta tuli se, että noiden ruokailuhetkien tulisi olla ennen kaikkea rentoja, iloisia, YHTEISIÄ hetkiä. Tiesin tämän. Mutta silti. Voin myöntää, että jokaiselle aterialle tulin jo valmiiksi vähän kireänä ja stressaantuneena. Mitä jos hän ei taaskaan syö- pelko vanteena pääni ja vähän sydämmenikin ympärillä. Aterioista oli varmasti hauskuus ja rentous aika kaukana, vaikka näennäisesti sitä yritinkin esittää. Lisäksi – ihan liian usein kävi niin, että meikäläinen hotki ruoan nanosekunnissa, nousee pöydästä ja alkaa siivota ja tiskata lapsen vielä vasta pähkäillessä, että kannattaakohan tähän ruokaan ylipäätänsä edes lusikkaansa sekoittaa. Eli toisinsanoen, kaikki kolme kohtaa pielessä. Hyvä Sanni!

Jatkoa ajatellen pidän myös mielessä kehumisen ja myönteisen ruokapuheen. Olen jotenkin ajatellut, että hyvästä syömisestä ei pitäisi kehua, mutta nyt vapauduin siitäkin luulosta, koska todellakin saa ja pitääkin. Kehujen ja kannustusten kautta ruokailusta tulee lapsellekin mieluisampi tapahtuma.

Nyt olenkin pyrkinyt kiinnittämään huomioni juuri siihen, että nuo ruokahetket olisivat oikeasti meidän kahden (tai useimmin, meidän neljän) yhteisiä. Rauhallisia, rentoja ja kivoja hetkiä. Joista kaikki nauttivat. Vielä on matkaa sinne minne olemme menossa, mutta pääasia että olemme kuitenkin jo matkalla.

collage1

Processed with VSCO with f2 preset

Mitä taas tulee Maaretin neuvoihin lempeämmästä ja rennomasta perhearjesta, niin Maaret oli laatinut 65-vuotiaan Piltin kunniaksi viisi viisautta, joiden avullla jokainen meistä voi pyrkiä sitä sellaista arkea kohti. Lainaan niitä tähän ihan juuri sellaisenaan, olkaapa hyvät:

1.Kuuntele lasta sinussa
Palaa mielessäsi omaan lapsuuteesi.
Mikä siellä oli arvokkainta? Aikuisena emme enää muista kuka teki soseet ja olivatko vaatteemme sävy sävyyn. Mutta sen muistamme, miltä näytimme vanhempiemme silmissä ja millaisina tulimme varmimmin rakastetuiksi. Herkkyys itseä kohtaan lisää myös herkyyttä lasta kohtaan.

2.Luota tavallisen taikaan
Rutiinit ja ennakoitavuus rakentavat perusturvaa, jotka ovat erikoisuuksia suurempaa. Hyvään elämään tarvitaan loppujen lopuksi vain vähän: aikaa, rakkautta ja turvaa. Vaali väljyyttä. Sen turvissa ehtii kertoa murheensa, tasata suuttumuksensa ja kaivautua kainaloon.

3.kosketa ja kosketu
Fyysinen läheisyys rauhoittaa tehokkaasti ja on loistava kipulääke mielen ja kehon murheisiin. Pieni sulaa sylissä, isompi rauhoittui hartiahieronnassa. Koskaan ei saa olla liian kiire halaukselle. Kosketa ohimennen, arkisesti ja lempeästi.

4.Pidä huolta – myös itsestäsi
Lapsi ei opi vain siitä, miten kohtelet häntä, vaan myös siitä miten kohtelet itseäsi. Kun vanhempi voi hyvin, voi lapsi huokaista helpotuksesta. Kuulostele lämmöllä kuorimittuneisuuttasi, säätele arjessa stressiäsi. Vanhemmallakin on rajansa ja tarpeensa. Ole esimerkki inhimillisestä ihmisestä, älä sankarista.

5.Uskalla tehdä huonosti
Armollisemma arjen viisautta löytyy keskinkertaisesti ja huonostikin tehdyissä asioissa. Riman laskeminen on tärkeä taito. Pohdi tarkoin, mikä teille on tärkeintä tehdä hyvin ja mihin haluatte keskittyä perhearjessa. Mutta mieti vähintään yhtä tarkoin, mitä kaikkea voi tietoisesti hoitaa seiskankin suorituksella.

Processed with VSCO with f2 preset

 

*Kaupallinen yhteistyö K-citymarketin kanssa

7EFCEE3B-EC06-4290-9095-BE9703AC8664

Ah, ihana marraskuu. Ja lupa fiilistellä joulua ja tätä tunnelmallista pimeää (okei, ihan niinku siihen kukaan mitään lupaa edes tarvitsisi). Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan oikeasti innostun siitä, että talvi ja joulu lähestyy. Ihan niin, että sitä tekee mieli laittaa kotiinkin.

Olen asunut omillani yli kymmenen vuotta, ja vielä koskaan en ole laittanut joulua yhteenkään omaan kotiini. Jos kynttilöitä ja glögiä jääkaapissa ei sellaisiksi lasketa, ja eihän niitä lasketa. Olen aina viettänyt tuota juhlaa vanhempieni luona, ja ajatellut ettei sen vuoksi kannata panostaa omassa kodissaan. Mutta tänä vuonna ajattelin toimia toisin. Tämä vuosi on ollut, ja tulee olemaan muutenkin monella tapaa todella erilainen kuin aikaisemmat, joten olkoon se myös ensimmäinen kun laitan joulun kotiimme. Meille kahdelle. Minulle ja Alballe.

Processed with VSCO with f2 preset4EF99C22-4F88-423B-B127-A552B09CAE1F

Kaltaiselleni ihmiselle, joka on a) sekä maailman surkein käyttämään aikaansa, että b) järkyttävän mukavuuden- ja helppouden haluinen (monien asioiden suhteen nyt ainakin), on valtavan suuri helpotus että on olemassa sellaisia asioita kuin valtavat supermarketit, joista saa yhdellä pysähdyksellä hankittua liki kaiken mitä voi edes kuvitella tarvitsevansa.

K-citymarket lanseerasi nyt syyskuussa uuden Hemtex24, kodintekstiili-linjansa, jonka tuotteisiin olen nyt tämän yhteistyön tiimoilta päässyt tutustumaan ja niistä innostumaan. Tämän linkin takaa voitte käydä kurkkimassa malliston tuotteita, mutta saman voitte tehdä myös lähimmässä K-citymarketissanne. Pääsette hypistelemään ja hipelöimään kaikkia niitä ihania tekstuureja ja materiaaleja. Myönnettäköön, että kun ensimmäisen kerran kuulin tästä saatoin olla iiihan aavistuksen skeptinen; voisiko marketista saada muka oikeasti jotain aidosti tyylikästä ja kivaa kotiin? Epäilin siihen asti kunnes löysin tuotteita myyvälle osastolle: yksinkertaisia, simppeleitä, elegantteja ja tyylikäitä printtejä, kauniita, hillittyjä värejä, pehmeitä, ylellisiä pyyhkeitä, lakanoita, päiväpeittoja ja vilttejä. Upeita lasimaljakoita, vaaseja, pehmeitä koristetyynyjä ja järkyttävän kaunis marmoritarjotin- niihin ensimmäiseksi kiinnitin huomioni. Ihan turhaan olin siis epäillyt. Todellakin marketista voi löytää niitä ihan oikeasti tyylikkäitä kodintekstiilejä ja -tuotteita.

collage23232 7A6036BB-1487-4373-899E-3CC59E803EA9Processed with VSCO with f2 preset

Meiltä kotoa löytyy jo malliston vuodevaatteita, maljakoita, tyynyjä, keittiötarvikkeita ja nyt viimeisimpänä noita ylellisen pehmoisia pyyhkeitä, joihin ajattelin sitten joulusaunan jälkeen kietoa niin itseni kuin kaikkein kalleimman aarteenikin. Sitä ennen katsastan kuitenkin koko malliston valikoimaa silmällä pitäen uuden kodin sisutamista, ja sitä tulevaa joulua. Koska meikäläinen haluaa taas päästä helpolla ja saada silti hyvää, niin ajattelin hoitaa kaiken tämän heti seuraavalla kauppareissulla.