neito-afterwork-1neito-afterwork-59neito-afterwork-17neito-afterwork-3

Tulihan se kesä sieltä.
Viimeiset seitsemän päivää ovat lämmöllään ja auringollaan kyllä saaneet jo anteeksi ne alkukuun räntä- ja lumikuurot. Nyt tuntuu jo ihan siltä, että tässähän tämä kesä on aina ollut. Ja samaan aikaan on kuitenkin helpottavaa tietää, että melkein kaikki – aivan koko kesä- on vielä edessä. Niin ihanaa, ettei sitä melkein pysty edes käsittämään.

Viime perjantai tuntui sellaiselta todelliselta ensimmäiseltä kesäpäivältä. Olimme Asennemedian toimistolla Vienan ja Neito.fi:n järjestämillä afterworkeilla. Tuohon toimiston eteen kadulle pystytetylle pienelle terassille paistoi koko ajan aurinko niin tosissaan, että t-paitakin oli liikaa. Tuntui todellakin kesältä; vanhoja ja uusia tuttuja ja ystäviä, kylmää juomaa, pizzoja, ihania salaatteja ja kauniita leivonnaisia. Samalle illalle oli tiedossa vielä hyvän ystävän syntymäpäiväjuhlat johon olimme moni tuolta vielä suuntaamassa. Juuri sitä kesä parhaimmillaan on, päivällä aloitettuja kohtaamis jotka jatkuvat pitkälle iltaan, joskus jopa aamuun. Juuri tätä tällaista rentoutta, suunnittelemattomuutta ja fiilisten mukana menemistä olen talven jäljiltä kaivannut. Niin ja ystäviä. Sitä, että mahdollisimman moni on samassa paikassa samaan aikaan- rentoina ja stressittöminä, hyväntuulisina ja odottavina. Vaikka tykkään niistä kyllä silti ihan kaikenlaisina. Mutta aivan erityisen erityisesti jokaisen kesäminästä.

image imageneito-afterwork-44neito-afterwork-52

Ihanaa, että on taas perjantai. Vaikka oikeastaan koko tämä viikko on tuntunut yhdeltä pitkältä perjantailta. Enkä pane sitä ollenkaan pahakseni.

Kaikkea parasta viikonloppuun, mulle ja sulle.

Kuvat: Arttu Mustonen

 

*Kaupallinen yhteistyö Marimekko:n kanssa

Processed with VSCO with f2 preset Processed with VSCO with f2 preset collage1 Processed with VSCO with f2 preset

Kesä 2017, tiedän jo nyt että tulet olemaan varmuudella todella erilainen kuin mitkään kesät ennen sinua. Niin monella tapaa toisenlainen, kuin yhdeksän edellistä kesää. Ja tiedättekö, juuri nyt se tuntuu aika ihanalta, kutkuttavalta mutta samaan aikaan myös vähän pelottavalta. Niin moneen kesään ja sitä edeltäviin suunnitelmiin on kuulunut niin olennaisena osana myös joku toinen henkilö, tai myöhemmin kokonainen perhe, että nyt tuntuu uudelta ja erikoiselta että tulevan kesän suunnitelmia laadinkin vain minä, ihan yksinäni.

Luonnollisesti aina uuden kynnyksellä, miettii kaikkea mennyttä. Kesän kynnyksellä, menneitä kesiä. Sitä millainen edellinen on ollut, mitä sieltä tahtoo tuoda mukana uuteen, minkä taas haluaa jättää taakseen. On muistoja, jotka tahtoo elää uudelleen ja muistoja, jotka mieluummin ehkä vain unohtaisi. Tänä vuonna olen pohtinut aivan kaikkea aivan järkyttävän paljon. Puhunut omista asioistani ja ajatuksistani niin paljon, että muutamien ystävien korvat ovat varmaan vuotaneet verta. On vaatinut rohkeutta ottaa itselleen tilaa, puhua aina kun on sitä tarvinnut. On vaatinut järkyttävän paljon voimaa ja luottamusta elämän kantavuuteen tullakseni tähän tilanteeseen jossa nyt olen.

Nyt tuntuu, ettei enää tarvitse roikkua menneessä vaan uskaltaa jo rohkeasti katsella kohti tulevaa, uskaltaa jo haaveilla ja uskoa siihen että ne (tai ainakin osa niistä) tulevat vielä joskus todeksi.

Processed with VSCO with f2 presetcollage3

Juuri nyt mietin menneitä kesiä. Kaikkia niitä hetkiä ja tilanteita, joista on ammennettu aivan valtavasti voimaa niihin kaikkein vuoden pimeimpiin ja kylmimpiin kuukausiin. Mieleen ei varsinaisesti nouse mitään mahtipontisia tapahtumia, vaan enemmänkin niitä sellaisia pieniä ohikiitäviä hetkiä; aamuneljältä pyöräntarakalla istumista, kun aurinko alkaa nousta, tuuli leikkii hiuksilla ja koko kehossa on sellainen kokonaisvaltainen huolettomuus ja keveys. Sellaisia hetkiä, kun tuntuu ettei millään muulla ole merkitystä, kuin tällä hetkellä juuri tässä. Aamut, jolloin ystävien, lasten tai perheen kanssa on katettu aamiainen ulos. Juotu kahvia auringossa, naurettu sille kuinka edes yhtä kokonaista lausetta ei saa saa sanottua, ennen kuin jonkun lapsista joku keskeyttää. Niitä iltoja, kun illalla juuri pimeän laskettua kaikkien alkaa tehdä mieli uimaan, osa kävelee toiset kulkevat rinnalla pyörien kanssa samaan verkkaiseen tahtiin. Pulahdetaan uimaan ja puhutaan kilvan siitä, kuinka kylmältä vesi aluksi tuntui, mutta kuinka siihen kuitenkin niin nopeasti tottui.

Menneiltä kesiltä kaipaan, ja tulevalta odotan niitä hetkiä, kun aamun treffit venyvätkin yömyöhään, eikä ketään haittaa vaikka huomenna olisi töitä- päivän tapahtumien voimin jaksaa sen hentoisen väsymyksen sävyttämän päivän. Ja saman voi tehdä uudestaan vaikka heti seuraavana päivänä.

Tahdon mökille saunomaan, uimaan ja tyynelle iltajärvelle soutelemaan. Näen jo itseni istumassa mökin verannalla tuo Marimekkon, Maija Isolan suunnitelema Simbad-kuosinen Juliaana mekko päälläni, kun päivä alkaa vasta valjeta. On vielä vähän viileää, mutta mekon pitkän helman alle mahtuvat jalat koukistettuina kokonaan. Tahdon kulkea kesäsateessa isossa sadetakissa ja pitkissä kumisaappaissa. Kuunnella kuinka Alba hihkuu ilosta, kun lätäköitä alkaa muodostua tien pintaan, ja niissä kaikissa on lupa hyppiä. Odotan aivan järkyttävän paljon sitä, että auringon ja lämmön myötä muutun taas rennommaksi, spontaanimmaksi ja ehkä vähän rohkeammaksakin. Koska niin kesä yleensä minulle tekee. Ja kokemukseni mukaan aika monelle muullekkin. Kesäisin kaikki on vähän helpompaa, vähän parempaa ja jännempää. Asioita tehdään sen kummemin suunnittelematta, seikkailuihin sännätään vapaammin eikä stressikään saavuta samalla tavalla kuin syksyisin ja talvisin.

Processed with VSCO with f2 preset Processed with VSCO with f2 preset

Kesällä juhlitaan. On häitä, rippijuhlia, valmistujaisia, mutta kesällä juhlitaan herkemmin myös ihan vain elämää. Järjestetään puutarhajuhlia, juhannusjuhlia ja grillijuhlia. Tai järjestetään pidot sille, että kerrankin kaikki ystävät ovat samaan aikaan samassa paikassa. Kesällä syitä juhlaan on paljon, vaikka oikeastaan silloin tuntuu siltä ettei niitä syitä edes tarvitse. Haluan ehdottomasti järjestää itsekin ainakin yhdet juhlat. Mahtipontiset. Mielellään täällä maalla. Katetaan takapihan omenatarhaan pitkä pöytä, jonka ympärille mahtuu kaikki 40 ystävää. Lämmitetään sauna, pulahdetaan uimaan. Istutaan illan pimetessä tuolla kesähuoneessa siihen asti ettei enää ole pimeää. Eikä kenelläkään kiire mihinkään.

Inspiroiduin itse ihan valtavasti tästä Marimekon kevään ja kesän mallistosta. Selailin kuvia malliston vaatteista, printeistä ja asusteista ja mieli lähti heti laukkaamaan menneissä ja tulevassa kesässä. Eri vaatteissa näin itseni tekemässä erilaisia asioita, tuntemaan erilaisia asioita. Sanoin tämän saman jo edellisessä Marimekko- postauksessani ja sanon sen nytkin: Marimekon printeissä, leikkauksissa ja materiaaleissa on jotain sellaista ylevyyttä ja voimaa, että niissä tuntee itsensä ihan hippusen vahvemmaksi, rohkeammaksi, sellaiseksi tyypiksi joka kyllä aivan varmasti pärjää.
Ja juuri nyt, kaipaan juuri sellaisia asioita jotka saavat tuntemaan niin.

Ja yksi asia, joka virittää aina jotenkin ihanasti kesätunnelmaan on Marimekon vuotuinen Espalla järjestettävä muotinäytös, jossa esitellään tulevan kevään ja kesän muotia. Tänä vuonna tuo muotinäytös järjestetään nyt tulevana perjantaina 19.5. Näytökset alkavat kello 11.30, 12.30, 16.00 ja 17.30. Niihin on kaikilla vapaa pääsy. Ehkä nähdään siellä? Toivottavasti.

Processed with VSCO with f2 preset

Ensimmäisten kuvien housut: Marimekko Kaisu Pieni taite, Toisissa kuvissa päällä: Marimekko Simbad Juliaana mekko, Kolmansissa kuvissa päällä: Marimekko Ester Henriikka mekko, Kaikissa kuvissa korvissa: Marimekko Nonna korvakorut

Kuvat: Eeva-Stiina Hautala

*Kaupallinen yhteistyö Daniel Wellingtonin kanssa
(Pst.postauksen lopussa alekoodi Daniel Wellington nettikauppaan)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Processed with VSCO with a5 preset

Niin kauan kun jaksan muistaa olen ollut se tyyppi, joka kaipaa aina tasaisin väliajoin sitä sellaista totaalista yksin olemista. Sellaista joka kestää pidempään, kuin vessareissun. Mielellään kokonaisen päivän, ehkä toisenkin jos vaan mahdollista. Olen aina pitänyt itsekseni olemisesta, ammentanut niistä yksinäisistä hetkistä voimaa kaikkeen muuhun. Koen, etten oikeasti, aidosti pysähdy ja ole täysin rento kuin yksin ollessani. Mikä on tietysti ehkä vähän surullista.

Lapsen myötä sitä omaa aikaa on tietysti ollut huomattavasti vähemmän ja sen järjestäminen on aina vaatinut suunnittelua ja sovittelua. Nyt tämän uuden elämäntilanteen myötä sitä omaa aikaa tulee aina viikon välein kerralla useampi päivä putkeen, se tuntuu erikoiselta. Että yhtäkkiä onkin huolehdittava vain itsestään, laitettavaa ruokaa vain itselleen ja huolehdittava vain itsensä nukkumaan. Yhtäkkiä voikin tehdä mitä vain, milloin vain ilman että sitä tarvii sen kummemmin suunnitella. Suklaata tai jäätelöä ei tarvitsekaan syödä vessassa lukkojen takana, ja sitä voi vain kävellä jokaisen leikkipuiston ohi pysähtymättä. Että moneen päivään ei tarvitse kertoa kymmentä kertaa peräkkäin miksi pitää syödä/pukea/käydä vessassa ja nukkua. Yhtäkkiä saakin olla useamman päivän peräkkäin vähän niin kuin se nuori, huoleton tyttö joka ennen tuota maailman kalleinta aarretta oli. Juuri nyt ajatus siitä tuntuu ihanalta, luksukselta vaikka tiedänkin et yhden päivän jälkeen kärvistelen ikävissäni ja todennäköisesti kahden päivän jälkeen haluankin jo hakea Alban kotiin, edes yhdeksi yöksi.

imageProcessed with VSCO with a5 preset

Täytyy varmasti tehdä ihan tietoinen päätös, että pyrkii oikeasti nauttimaan siitä ajasta jonka saa ihan vain itselleen. Yrittää oikeasti olla potematta syyllisyyttä, huonoa omatuntoa tai sitä kalvavaa epäonnistumisen tunnetta. Nauttia vain. Tehdä kaikkea sitä, mitä lapsen kanssa ei syystä tai toisesta tule tehtyä. Nauttia siitä helppoudesta ja huolettomuudesta, ja siitä että on mahdollisuus olla vähän (tai aika paljon) spontaanimpi. Tai siitä, että voi tehdä esimerkiksi töitä krhm.

Tiedän jo nyt, että näiden tulevien ”vapaiden” päivien jälkeen jaksan ja osaan taas olla parempi äiti ja ihan vaan ihminen. Tiedän kyllä, kuinka tärkeää minulle on olla välillä muutakin kuin tätä, vaikka juuri nyt en sitä ihan muistakkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Processed with VSCO with a5 preset

Köykäisenä aasinsiltana ajasta tuohon kuvien kelloon (joka siis näyttää myös aikaa hox hox), se on Daniel Wellingtonin tuorein uutuus, Classic Petite. Ehdottomasti oma suosikkini kaikista heidänn kelloistaan. Sitä oman ajan kulumisen (ja lapsen näkemiseen tuntien) seuraamista on kyllä ilo tuosta kaunottaresta tehdä. Se on juuri sopivan siro, mutta samalla kuitenkin näyttävä tuon mesh-rannekkeen ja 32mm kellotaulun ansioista. Nyt toukokuun loppuun asti koodilla sannitrishin saatte  15% alennusta koko Daniel Wellingtonin verkkokaupan valikoimasta.

Ottakaa aikanne, siihen kehoitan. Ja otan kehoituksesta vaarin itsekin juuri nyt.

Processed with VSCO with f2 preset

Äitiys.

Suurin sana, jonka tiedän.
En ollut koskaan ennen omaa lasta ymmärtänyt edes laidasta kuinka paljon kaikkea tuo rooli pitää sisällään. Ihan järkyttävän määrän erilaisia tunteita, toiveita, pelkoja, odotuksia. Rooli, jonka edessä tuntee itsensä aivan uskomattoman pieneksi, mutta joka samaan aikaan saa minut tuntemaan itseni vähän isommaksi, vähän vahvemmaksi, vähän paremmaksi. Ei siksi, että kuvittelisin olevani jotenkin onnistunut äitinä, vaan ihan jo pelkästä siitä syystä että saan olla sitä. Tunnen itseni ihan valtavan etuoikeutetuksi, että todella saan. Minulle on annettu näin suuri ja hieno tehtävä. Saan katsella tuota pientä, pätevää tyyppiä ja miettiä että juuri minua hän kutsuu äidikseen. Se on jotain sellaista, mitä on sanoin hankala edes kuvailla. Se on ylpeyttä, palahduttavaa rakkautta, onnea ja kiitollisuutta, mutta se on myös järkyttävän usein epävarmuutta, huonommuuden tuntoa, pelkoa ja syyllisyyttä. Raivoa ja epätoivoakin joskus.

Processed with VSCO with f2 preset

Mutta silti, aivan jokaisen päivän iltana- niiden kaikkein hankalimpienkin, katselen tuota nukkuvaa pientä joka hakeutuu aina unissaankin ihan kiinni, ja mietin että tässä maailmassa ei kyllä ehkä kuitenkaan ole mitään suurempaa kuin tämä rakkaus. Tässä näin, minun ja sinun välissä Albaseni.