14 elokuun 2019 - 16:00

in Yleinen by
25 Likes

 

Suurin haaste meidän parisuhteessamme on ehdottomasti se, että yhteistä aikaa on niin vähän (uusperhea-elämän tuomien haasteiden lisäksi siis). Tämä kevät ja kesä on ollut poikkeuksellisen kiireinen. Viimeisen neljän kuukauden aikana meillä on ollut kaksi yhteistä viikonloppu-vapaata, ja joitain satunnaisia iltoja siellä täällä. Mutta suurin osa päivistä menee niin, että toinen vielä nukkuu kun me Alban kanssa lähdemme liikkeelle, ja tulee kotiin silloin kun me olemme jo menossa nukkumaan.

Alkuun toisen ikävöiminen tuntui ainoastaan ihanalta. Ajattelin, että on pelkästään hyvä, että näemme niin harvoin. Yhteinen aika tuntuu laadukkaalta ja erityiseltä, eikä toisen naama (tai tavat krhm..) ala ainakaan kyllästyttää. Pidin, ja pidän edelleen, siitä, että saan olla ja tehdä asioita itsekseni. Voin järjestää ja suunnitella omat menoni miten haluan, sillä toinen on 94 % todennäköisyydellä silloin kuitenkin  töissä. Mutta. Jossain vaiheessa oivalsin, että mitä enemmän vietämme aikaa yhdessä – sitä paremmin meillä menee, ja sitä vahvemmin tunnen meistä ja tästä kaikesta. Ja sama toimii käänteisesti silloin, kun yhteistä aikaa ei juuri ole. Huomaan, että jos menee enemmän kuin yksi viikko niin, ettei ehditä tekemään yhdessä mitään, ja se näkeminenkin rajoittuu sinne unen ja valveen rajamailla lausuttuihin hyvän yön- ja huomenen toivotuksiin- alan epäillä, että onkohan tässä suhteessa lopulta kuitenkaan mitään järkeä. Kun yhdessä ei oikeastaan konkreettisesti ehdi jakamaan sitä arkea, mistään yhteisten muistojen luomisesta nyt puhummattakaan – on niin helppoa sortua ajattelemaan että tämä kaikki on oikeastaan ihan turhaa. Että ehkä näistä tulikuumista tunteista huolimatta tällaisessa suhteessa ei kuitenkaan ole mitään järkeä.

 

Nyt viimeisen kuukauden aikana olemme pyrkineet järjestämään yhdessä oloa kaikkiin mahdollisiin, pieniinkin, koloihin. Ja heti tuntuu paljon paremmalta. Ehkä kaikkein eniten uskallan luottaa tässä kaikessa hulluudessa siihen, että tämä suhde muuttuu aina paremmaksi mitä enemmän yhteistä aikaa on- eikä päinvastoin. Riitelemme usein silloin, kun emme juuri näe, mutta emme oikeastaan koskaan silloin kun ehdimme oikeasti viettämään aikaa yhdessä. Suhde tuntuu epävarmalta silloin, kun sille ei ole ollut aikaa, mutta ei koskaan silloin kun aikaa on ollut.

 

 

Eräs ystäväpariskunta oli päättänyt ottaa käyttöön treffitiistai-konseptin. Joka ikinen tiistai on treffit, jonka ohjelma suunnitellaan vuorotellen. Ajattelimme kokeilla ihan samaa. Eilen oli ensimmäiset treffit (oikeastaan meidän koko liki kaksivuotisen suhteen ensimmäiset). Kävelimme merenrantaan,  ajelimme päämäärättömästi sähkö-potkulaudalla (joita muuten inhoan!), kävimme Pontuksessa syömässä ja drinkeillä ja kiipesimme sen jälkeen vielä salakallioillemme syömään persikoita, jotka olivat vielä ihan raakoja mutta näyttivät näteiltä. Ja kas, heti oli taas sellainen olo että se mitä meillä kahdella on kyllä sellaista, mitä toivoisin aivan kaikille. Ainakin näinä kaikkein parhaimpina hetkinä on.

Vaikka tämä kevät ja kesä ei ehkä ole ollut meille se kaikkein helpoin, niin tämä mitä nyt on, on aivan kaiken sen vaivan, työn, keskusteluiden, ärsyyntymisten, riitojen ja itseensä menemisen arvoista. Vähintäänkin.

in Yleinen by
25 Likes

07 elokuun 2019 - 16:00

in lifestyle, Perhe, tyyli by
14 Likes

 

Ai että, miten hyvä tämä kesä on ollut. Kaikesta alkukesän kylmyydestä ja heinäkuun huonovointisuudesta huolimatta. Tuntui, että loma kesti kuuden viikon sijaan noin neljä kuukautta. Tosin tänään, ensimmäisenä toimistopäivänä, tuntui ihan siltä kuin ei olisi oikeastaan missään lomalla koskaan ollutkaan. Työkoneen salasanankin muistin heti toisella yrittämällä.

Kirjoitin jo aiemmin täällä siitä, että tälle lomalle ja kesälle ei ole oikeastaan _mitään_ suunnitelmia, ja luulen että juuri se teki tästä kesästä niin ihanan. Sai tehdä juuri sitä mitä milloinkin huvitti. Vietimme Alban kanssa vajaan viikon mökillä, muutamia viikonloppuja maalla vanhempien luona, pari yötä ja päivää Naantalissa, mutta muuten olimme vain kotona ja kaupungissa. Näin ystäviä, luuhasin kokonaisia päiviä kahviloissa, rannoilla, puistoissa ja terassilla. Valvoin yhden kokonaisen vuorokauden. Juhlin ystävän synttäreitä kesän ensimmäisenä todellisena hellepäivänä (istuimme puistossa vielä 01.30 eikä ketään palellut) ja toisen ystävän maisterin tutkintoa kesän viimeisimpänä hellepäivänä. Uin järvessä kerran, ja altaissa varmaan yhteensä kokonaisen vuorokauden. Kävelin vähintään 10 000 askelta joka päivä, enkä pyöräillyt ollenkaan niin paljon kuin aiempina kesinä.

Söin ulkona useammin kuin kotona ja heräsin usein vasta lähempänä puoltapäivää, enkä tuntenut siitä enää viimeisinä lomaviikkoina ollenkaan huonoa omatuntoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alba vietti kesällä joka toisen viikon Venäjällä isovanhempiensa mökillä, joten myös ihan omaa aikaa oli valtavan paljon. Muutama noista viikoista meni sängyn pohjalla, mutta onneksi oli myös niitä täysin terveitä ja energisiä päiviä. Nautin siitä, ettei ruoka-aikaan tarvinnut mennä kotiin, koska mitään ruoka-aikaa ei ollut. Ja siitä, että iltaisin oli mahdollista lähteä kävelylle rantaan tai ystävän kanssa lasillisille vielä kello yhdeksän jälkeen, jolloin lapsi normaalisti menisi nukkumaan. Noilla viikoilla ei haitannut vaikka valvoi vahingossa kolmeen, sillä kukaan ei ollut herättämässä aamuseitsemältä leikkimään. Ja vaikka nautin noistakin viikoista ihan hulluna (erityisesti viikon keskimmäisistä päivistä), niin kyllä tämänkin kesän ehdottomasti ihanimmat muistot ovat niiltä viikoilta, jotka olen jakanut ja elänyt Alban kanssa. Kaikessa olemisessa ja tekemisessä on ihan eri tavalla värejä ja syvyytä tuon pienen ihmisen kanssa. Ihan jo pienet kävelymatkat puistoon ja takaisin on lapsen silmin täynnä ihmetystä ja ihailtavaa, ja omatkin aistit ovat aina jotenkin terävämpiä ja herkempiä silloin. 

 

 

Loma ehkä loppui, mutta kesä onneksi vielä jatkuu. Niin olen päättänyt. Loppukesälle on suunnitteilla vielä yksi kaveriporukan mökkireissu, sekä mahdollinen Italian-matka elokuun viimeiselle viikolle. Niiden lisäksi unohdan ainakin vielä elokuuksi housut kaapin perälle (vaikka oikeasti tekisi mieli pukeutua uusiin, täydellisiin Leviksen farkkuihin ihan koko ajan), sillä niitä ehtii kyllä pitää sitten seuraavat kahdeksan kuukautta ihan turhautumiseen saakka. Onneksi on paljon ihania neuleita, bleisereitä ja huppareita joilla mekkojen- ja paljaiden säärten- kautta saa mukavasti pidennettyä.

Millainen kesä sulla on ollut?

 

in lifestyle, Perhe, tyyli by
14 Likes

15 heinäkuun 2019 - 21:57

in Yleinen by
22 Likes

 

Heiii!

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt pidempi tovi kuin koskaan oli tarkoitus. Olen pitänyt Heinäkuun vähän tahatonta lomaa täältä, mutta oikeastaan kaikesta muustakin. Kesäkuun lopulla pyörryin yhtenä ihan tavallisena tiistaina matkalla makuuhuoneesta vessaan ja löin siinä samalla kaatuessani pääni. Jo tuota pyörtymistä ennen olo oli ollut pitkään fyysisesti aika kehno, muttei kuitenkaan sellainen että olisin ollut asiasta huolissani. Kevät oli töiden puolesta aika kiireinen, ja ajattelin vain olevani väsynyt sen  jäljiltä. Tuon pyörtymisen ja sitä seuranneen omituisen kouristuskohtauksen (jonka aikana olin siis ihan tajuissani, mutta niin ettei minulla ollut mitään hallintaa kehooni) jälkeen olo on ollut enenevissä määrin huono.

Nukun kahdeksan tuntia öisin ja noin kolmet päiväunet päivisin (tai nukun aina sillon kun voin, eli silloin kun Alba on isänsä kanssa), päätä on särkenyt melkein kaksi viikkoa yhtä soittoa, heikottaa ja kuvottaa koko ajan ja oksentaminenkin on kuulunut olennaisena osana melkein jokaiseen iltaan. Jos saisin valita niin nukkuisin mielelläni koko ajan. Ulos lähteminen jännittää, sillä pelkään oksentavani tai pyörtyväni ihan mikä hetki tahansa (niin ei ole koskaan käynyt, eikä todennäköisesti tule koskaan edes käymään, mutta pelkään sitä silti) ja viimeiset kaksi viikkoa ulkona liikkuminen on rajoittunut Punavuoren ja Kaivopuiston leikkipuistoihin ja kahviloihin sekä Rikhardinkadun kirjastoon. Onneksi säät ovat olleet puolellamme ja tarjoilleet lähinnä kylmää, tuulta ja tihkua. Sisällä on ollut aivan hyvä.

 

 

Olen tietysti ravannut lääkärissä ja erilaisissa tutkimuksissa, mutta mitään syytä oireille ei ole löydetty. Ja olen nyt yrittänyt hyväksyä sen, että ehkä asia todella onkin juuri niin. Kehoni nyt vain sattuu olemaan sellainen, että se reagoi muutoksiin, stressiin ja suruun juuri näin: työntämällä kaiken raiteiltaan.

Ehkä juuri se, että aloin vihdoin ajatella ettei minulla oikeasti ole mitään hätää, teki sen että niin lauantaina, kuin sunnuntainakin tuntui ensimmäistä kertaa aikoihin ihan inhimilliseltä. Teki mieli tehdä jotain, nähdä ihmisiä, olla muualla kuin kotona eikä lauantaihin kuulunut muuten yksiäkään päiväunia, joka johtui ehkä ihan vain siitä ettemme olleet kotona aamu kymmenen ja ilta kahdeksan välillä ollenkaan. Nyt uskallan jo toivoa, että ehkä tämä kaikki tästä.

Huomiseksi olen sopinut lähteväni heti aamulla ystäväni kanssa pitkälle kävelylle, olen myös varannut muutaman reformer pilates- tunnin tälle viikolle ja tekisi mieli kokeilla myös sellaista kolmen päivän mehupaastoa, ensimmäistä kertaa elämässäni. Sellainen olo, että tämän kolmen viikon kaaoksen jälkeen tekisi mieli buutata järjestelmä ihan perusteellisesti ja juuri nyt tuntuu, että se vaatii juuri noita edellä mainittuja asioita. Ystävien lisäksi, tietysti.

Sallin nyt kuitenkin itselleni sen, että jatkan lomailua kaikesta niin kauan kuin se hyvältä ja tarpeelliselta tuntuu. Voi olla, että tekee mieli kirjoittaa tänne jo heti huomenna uudestaan, mutta yhtä hyvin voi olla että se päivä on vasta viikon kuluttua.

Kuullaan kun kuullaan siispä.

in Yleinen by
22 Likes

30 kesäkuun 2019 - 20:17

in lifestyle by
8 Likes

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WSOY:n kanssa

 

 

Olen lukenut tänä vuonna paljon. Muutaman aivan briljantin, pari todella hyvää ja on sinne joukkoon mahtunut muutama aika surkeakin. Olen lukenut lähinnä sellaisia isoja teoksia, jotka ovat olleet usein melko raskaita, joko teemaltaan tai luettavuudeltaan. Olen lukenut kirjoja, jotka ovat saaneet ahdistumaan, pelkäämään ja palan kurkkuun. Sellaisia, joiden lukemisen jälkeen on täytynyt hetki huilata ennen kuin on voinut tarttua seuraavaan.

Kesäisin, kun kaikki  kevenee: mieli, pukeutuminen, koti ja ruokakin – haluan myös lukea kevyemmin. Huomasin taas keväällä, että sellaisia kevyitä ja viihdyttäviä mutta silti oivaltavia ja kieleltään ketteriä kirjoja on itse asiassa huomattavasti hankalampaa löytää, kuin niitä raskaita ja ehkä hitusen uuvuttavia kirjoja. Eli, jos siellä on joku toinenkin, joka kamppailee saman ongelman (= loistavan lomalukemisen löytäminen) kanssa, niin ei tarvitse enää.

Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista onnistuu olemaan sekö kevyt, viihdyttävä että hauska olematta kuitenkin yksinkertainen, ennalta-arvattava tai köyhä lukukokemus. En tiedä miksi, mutta en pidä kovin monesta asiasta jota voisi kuvailla sanoilla aivot narikkaan. Minä pidän siitä, että saan käyttää ja täyttää päätäni. Olipa kyse sitten elokuvista, kirjoista tai keskusteluista. Haluan oivaltaa, ihailla nokkelaa sanankäyttöä tai oivallisia juonenkäänteitä. Onneksi pää sai sekä täyttöä, että käyttöä tämän kirjan kanssa. Moriarty onnistuu aina luomaan kirjojensa henkilöistä todella kokonaisia ja jotenkin eläviä. Hänen tekstinsä on nokkelaa ja helppolukuista, sellaista lukemista jossa aivot surisevat mielihyvästä. Kaikki etenee mutkattomasti ja sujuvasti – ilman, että tuntuu siltä, että pääsee lukiessaan liian helpolla. 

 


 

Kun sain kirjan käsiini vajaa kuukausi sitten, odotin siltä paljon. Olin lukenut Moriartyn Hyvän Aviomiehen aiemmin tänä vuonna ja rakastin sitä. Siis ihan todella rakastin, täysin ehdoitta. Silti olin vähän epäileväinen, kun luin tämän kirjan kannesta lauseen, jossa sanottiin ”kadehdin jokaista joka ei vielä ole lukenut tätä kirjaa”  ja mietin että onkohan kuitenkaan ihan noin.

Kirjan juoni lyhykäisyydessään on tämä: yhdeksän vierasta kokontuu kymmeneksi päiväksi hyvinvointihotelliin. He kaikki kaipaavat ja odottavat muutosta, uutta elämää.  Kukaan niin vieraista, kuin kirjan lukijoistakaan, osaa kuitenkaan tuskin odottaa mitä tuleman pitää. Hyvinvointihotellia pyörittävälla, karismaattisella mutta ”hivenen” erikoisella Mašalla ei ole vieraidensa varalle suunnitteilla ehkä se ihan perinteisin hyvinvointiretriitti.

Vaikka kirjan takakansi jo lupailee odottamottomia juonenkäänteitä, niin en kuitenkaan oikeastaan kertaakaan lukiessani odottanut mitään tapahtuvan. Luin vain ja nautiskelin. Sillä tavalla kuin ulkomailla asuva nautiskelee Suomesta lähetetyllä irtokarkkipussilla; tekisi oikeastaan mieli ahmia koko pussi yhdeltä istumalta, kun kaikki on niin hyvää, mutta ei kuitenkaan tee niin, sillä tietää että mitä nopeammin syö, sitä nopeammin se hyvä on ohi.
Luin tätä kirjaa pieninä paloina silloin tällöin, oikein säästellen. En odottanut kiihkeästi seuraavaa lukua, käännettä tai paljastusta. Tunsin vain pohjatonta uteliasuutta kirjan henkilöitä ja heidän elämäänsä kohtaan. Halusin tietää heistä lisää, halusin oppia tuntemaan heidät. Kaikki mikä tuli sen lisäksi, oli bonusta.

Mitä taas tulee tuohon aiemmin mainitsemaani kannen lauseeseen: asia oli juuri niin. Sillä, kun annoin kirjan naapurissa asuvalle ystävälleni lainaan. Olin kateellinen siitä, että hänelle kaikki oli vielä edessä. Hän ei tiennyt kirjan henkilöiden omituisuuksista, ongelmista ja kovista kohtaloista mitään – hän ei tuntenut heitä vielä. Hän ei tiennyt mitä nuo ihmiset tulisivat vielä vierailunsa aikana kokemaan. Ja tunsin siitä kateutta. Minä olin syönyt jo omat karkkini. Hänen pussinsa oli vielä pullollaan.

 

 

Kirjan loputtua googlasin heti mitä kaikkea muuta Liane Moriarty on kirjoittanut, ja huokaisin kiitollisuudesta sillä tajusin että hänen suomennetuista kirjoistaan minulta on lukematta vielä kokonaiset kaksi: Nainen joka unohti ja Tavalliset pikku pihajuhlat. Lomalukeminen taitaa olla ensi viikoksi selvillä.

pst. Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet- kirjan pohjalta tehty Big Little Lies- sarja, ja sen toinen tuotantokausi on nyt muuten julkaistu. Siinä lisää loistavaa viihdettä sitä kaipaaville.

in lifestyle by
8 Likes