30 kesäkuun 2019 - 20:17

in lifestyle by
8 Likes

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WSOY:n kanssa

 

 

Olen lukenut tänä vuonna paljon. Muutaman aivan briljantin, pari todella hyvää ja on sinne joukkoon mahtunut muutama aika surkeakin. Olen lukenut lähinnä sellaisia isoja teoksia, jotka ovat olleet usein melko raskaita, joko teemaltaan tai luettavuudeltaan. Olen lukenut kirjoja, jotka ovat saaneet ahdistumaan, pelkäämään ja palan kurkkuun. Sellaisia, joiden lukemisen jälkeen on täytynyt hetki huilata ennen kuin on voinut tarttua seuraavaan.

Kesäisin, kun kaikki  kevenee: mieli, pukeutuminen, koti ja ruokakin – haluan myös lukea kevyemmin. Huomasin taas keväällä, että sellaisia kevyitä ja viihdyttäviä mutta silti oivaltavia ja kieleltään ketteriä kirjoja on itse asiassa huomattavasti hankalampaa löytää, kuin niitä raskaita ja ehkä hitusen uuvuttavia kirjoja. Eli, jos siellä on joku toinenkin, joka kamppailee saman ongelman (= loistavan lomalukemisen löytäminen) kanssa, niin ei tarvitse enää.

Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista onnistuu olemaan sekö kevyt, viihdyttävä että hauska olematta kuitenkin yksinkertainen, ennalta-arvattava tai köyhä lukukokemus. En tiedä miksi, mutta en pidä kovin monesta asiasta jota voisi kuvailla sanoilla aivot narikkaan. Minä pidän siitä, että saan käyttää ja täyttää päätäni. Olipa kyse sitten elokuvista, kirjoista tai keskusteluista. Haluan oivaltaa, ihailla nokkelaa sanankäyttöä tai oivallisia juonenkäänteitä. Onneksi pää sai sekä täyttöä, että käyttöä tämän kirjan kanssa. Moriarty onnistuu aina luomaan kirjojensa henkilöistä todella kokonaisia ja jotenkin eläviä. Hänen tekstinsä on nokkelaa ja helppolukuista, sellaista lukemista jossa aivot surisevat mielihyvästä. Kaikki etenee mutkattomasti ja sujuvasti – ilman, että tuntuu siltä, että pääsee lukiessaan liian helpolla. 

 


 

Kun sain kirjan käsiini vajaa kuukausi sitten, odotin siltä paljon. Olin lukenut Moriartyn Hyvän Aviomiehen aiemmin tänä vuonna ja rakastin sitä. Siis ihan todella rakastin, täysin ehdoitta. Silti olin vähän epäileväinen, kun luin tämän kirjan kannesta lauseen, jossa sanottiin ”kadehdin jokaista joka ei vielä ole lukenut tätä kirjaa”  ja mietin että onkohan kuitenkaan ihan noin.

Kirjan juoni lyhykäisyydessään on tämä: yhdeksän vierasta kokontuu kymmeneksi päiväksi hyvinvointihotelliin. He kaikki kaipaavat ja odottavat muutosta, uutta elämää.  Kukaan niin vieraista, kuin kirjan lukijoistakaan, osaa kuitenkaan tuskin odottaa mitä tuleman pitää. Hyvinvointihotellia pyörittävälla, karismaattisella mutta ”hivenen” erikoisella Mašalla ei ole vieraidensa varalle suunnitteilla ehkä se ihan perinteisin hyvinvointiretriitti.

Vaikka kirjan takakansi jo lupailee odottamottomia juonenkäänteitä, niin en kuitenkaan oikeastaan kertaakaan lukiessani odottanut mitään tapahtuvan. Luin vain ja nautiskelin. Sillä tavalla kuin ulkomailla asuva nautiskelee Suomesta lähetetyllä irtokarkkipussilla; tekisi oikeastaan mieli ahmia koko pussi yhdeltä istumalta, kun kaikki on niin hyvää, mutta ei kuitenkaan tee niin, sillä tietää että mitä nopeammin syö, sitä nopeammin se hyvä on ohi.
Luin tätä kirjaa pieninä paloina silloin tällöin, oikein säästellen. En odottanut kiihkeästi seuraavaa lukua, käännettä tai paljastusta. Tunsin vain pohjatonta uteliasuutta kirjan henkilöitä ja heidän elämäänsä kohtaan. Halusin tietää heistä lisää, halusin oppia tuntemaan heidät. Kaikki mikä tuli sen lisäksi, oli bonusta.

Mitä taas tulee tuohon aiemmin mainitsemaani kannen lauseeseen: asia oli juuri niin. Sillä, kun annoin kirjan naapurissa asuvalle ystävälleni lainaan. Olin kateellinen siitä, että hänelle kaikki oli vielä edessä. Hän ei tiennyt kirjan henkilöiden omituisuuksista, ongelmista ja kovista kohtaloista mitään – hän ei tuntenut heitä vielä. Hän ei tiennyt mitä nuo ihmiset tulisivat vielä vierailunsa aikana kokemaan. Ja tunsin siitä kateutta. Minä olin syönyt jo omat karkkini. Hänen pussinsa oli vielä pullollaan.

 

 

Kirjan loputtua googlasin heti mitä kaikkea muuta Liane Moriarty on kirjoittanut, ja huokaisin kiitollisuudesta sillä tajusin että hänen suomennetuista kirjoistaan minulta on lukematta vielä kokonaiset kaksi: Nainen joka unohti ja Tavalliset pikku pihajuhlat. Lomalukeminen taitaa olla ensi viikoksi selvillä.

pst. Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet- kirjan pohjalta tehty Big Little Lies- sarja, ja sen toinen tuotantokausi on nyt muuten julkaistu. Siinä lisää loistavaa viihdettä sitä kaipaaville.

in lifestyle by
8 Likes

29 kesäkuun 2019 - 20:07

in lifestyle, Perhe by
12 Likes

 

 

Kuten edellisessä postauksessa vähän uumoilinkin, niin ajeltiin heti maanantaina mun vanhempien mökille Keski-Suomeen. Oltiin siellä viime kesänäkin Alban kanssa vajaa viikko, ja tuo viikko oli ehdottomasti yksi kesän parhaimmista. Odotukset olivat siis korkealla. Katsoin sääennusteet sunnuntai-iltana ihan vain pakatakseni kaikkea muuta kuin sitä mitä sääennusteen perusteella olisi kannattanut. Tulevaksi viikoksi oli luvattu pilviä, sadetta ja vain vähän reilu kymmenen astetta. Päätin kuitenkin olla uskomatta ennusteita ja pakkasin mukaan lähinnä kaikki kaapin ohuimmat ja helteisimmät huitulat. Niin itselle kuin lapsellekin. Onhan kuitenkin kesä ja olemme menossa mökille. Kyllähän siellä nyt aurinko paistaa. Uidaan vaan päivät pitkät ja loikoillaan laiturilla.

 

 

Mutta kuten ehkä myös arvata saattaa; sääennusteet olivat täysin oikeassa. Tosin sitä ne eivät tienneet kertoa, että nuo luvatut +15 astetta tulisivat hyytävän pohjoistuulen ansioista tuntumaan iholla noin +7. Laskeskelin tässä että 4,5 päivän aikana söin ulkona kerran, uin järvessä kerran, kävin melomassa kerran (kaaduin sillä myös kerran!!), saunoin kahdesti, en grillanut tai paistanut muurikkalettuja, en lokoillut laiturilla, en lukenut yhtään kirjaa mutta nukuin päiväunet joka päivä (ja olin silti väsynyt) ja palelin jatkuvasti. Päivät menivät lähinnä sisätiloissa aliasta tai neljän suoraa pelaten. Jos viime kesän mökkiviikolla mikään määrä vaatetta ei ollut riittävän vähän, niin nyt asia oli ihan päinvastoin. Järkyttävästä tavaramäärästä huolimatta meillä oli molemmilla noin.1,5 vaatekertaa joilla tarkeni tuossa säässä. Pukeuduin samaan huppariin ja samoihin kolitsihousuihin maanantaista perjantaihin. Takki pysyi päällä usein sisälläkin. Mutta älkää käsittäkö väärin: meillä oli säästä huolimatta oikein kivaa. Vähän väsynyttä ja valjua, mutta silti aivan mukavaa, rauhallista ja rentouttavaa.

Aamuisin sai herätä yleensä todella kauniiseen auringonpaisteeseen ja mökin suurista ikkunoista avautuva järvimaisema oli vaahtopäisenäkin tosi kaunis. Ja usein illaksi sää saattoi, ainakin hetkeksi, tyyntyä. Vaikka lämpöä ei ollutkaan, niin kaunista kyllä. Eikä oltu mökillä suinkaan kahdestaan, vaan siellä oli myös mun äiti ja veljen perhe.

Eilen illalla ajeltiin kuitenkin jo takaisin kotiin. Oli kieltämättä kivaa päästä vessaan niin, ettei tarvinnut matkalla pelätä jonkin jäsenensä tempautuvan tuulessa irti. Oma sänkykin tuntui poikkeuksellisen mukavalta. Nyt tosin ollaan jo vaihdettu maisemaa, ihan vaan koska loma ja niin voi tehdä.

Tuntuu aivan hyvältä tämä kesä.

in lifestyle, Perhe by
12 Likes

24 kesäkuun 2019 - 20:00

in lifestyle by
10 Likes


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maldonin ja Tabascon kanssa

 

 

 

Osallistuin muutama viikko sitten Maldonin ja Tabascon järjestämään kokkikouluun Gohan Wine Barissa. Aika harvoin nykyään jaksan enää innostua mistään tapahtumista, paitsi jos niihin liittyy olennaisesti ruoka, liikunta tai itsensä sivistäminen/uusien taitojen oppiminen, niin silloin olen jo matkalla. Tuo ilta Gohan Wine Barissa yhdisti melkein nuo kaikki edellä mainitut, ja olikin ehdottomasti yksi mukavimmista alkukesän illoista.

 Valmistimme tuon illan aikana neljän ruokalajin illallisen, jonka jokaisessa ruokalajissa oli käytetty sekä Maldonin suolaa, että Tabascoa, tai vähintään toista niistä.  Kaikki sujui mutkattomasti, niin että reilu kymmenhenkinen porukkamme oli jaettu ryhmiin, jotka Gohanin perustajan Marcosin johdolla (sama mies löytyy myös Fat Ramenin ja Ruoto Cateringin takaa) valmistivat keittiössä vuoron perään jonkin illallisen ruokalajeista. Sillä välin kun osa hääräsi keittiössä oman ruokalajinsa kimpussa, muut keskittyivät seurusteluun ja herkullisiin ammattilaisen valmistamiin drinkkeihin. Minä tietysti päivystin keittiössä silloinkin, kun en ollut ruoan valmistuksesta vastuussa, sillä nälkä tulla paremmaksi ja osaavammaksi kokiksi kasvaa koko ajan.

Gohanin takapihalle, ihan tätä iltaa varten, katettu terassi oli valtavan kaunis,  ihan kuten koko iltakin. Taivas kaartui sisäpihan ylle sinisenä, ja pieni viileys iski vasta ihan illan viimeisinä tunteina. Sanotaan, että ulkona kaikki maistuu paremmalta, mutta väittäisin että tämä ruoka olisi maistunut ihan missä tahansa nautittuna. Tosin aina, kun on mahdollisuus valita ulkona- ja sisällä syömisen väliltä, valitsen ensimmäisen. Kovin moni asia ei tee yhtä onnelliseksi, kuin puutarhaan tai sisäpihalle katettu pitkä pöytä, joka notkuu hyvästä ruoasta, ja sitä arvostavasta seurasta.

 

 

Illan aikana pitkän pöydän ääreen kannettiin seuraavanlainen kokonaisuus:

Alkuruoka: Luomukaritsatartar
Alkuruoaksi valmistui luomukaritsatartar osaavissa käsissä. Joka oli muuten yksi parhaista tartareista mitä olen koskaan syönyt. Minä, joka kuitenkin tilaan tartarin melkein aina, kun sitä vain on tarjolla. Ja koska uskon, että siellä on monta muutakin, jotka rakastavat tartaria kuten minä, haluan ehdottomasti jakaa tuon Marcosin reseptien teillekin.

Tartar (4:lle)

300g luomukaritsan ulkofilettä tai paistia
100g lehtikaalia
pari samettikukan vartta
2,5dl öljyä
1 luomu kananmuna
2 dl isomaksaruohoa
1/2 sitruunan mehu
2 rkl Maldon suolaa
3 rkl Tabasco originalia

Poista lihasta kalvot ja säikeet. Jauha kylmät/kohmeiset lihat lihamyllyssä tai raaputtamalla.

Vaihtoehtoisesti voit käyttää punajuurta, paahda punajuuri 160 asteessa n. 1-1,5h koosta riippuen kunnes puajuuret ovat kypsiä ja hiillostuneita. Kuori hiillostunut pinta ja leikkaa sisus pieneksi hakkelukseksi. Tarjoile tartar-lihan tapaan.

Sekoita samettikukan varret/vihreät rypsiöljyn kanssa (2dl) hienoksi öljyksi ja valuta siivilän läpi.
Riko kananmuna sauvasekoittimen mentävään lasiin, lisää 1tl sormisauolaa, ja 2dl samettikukkaöljyä. Sekoita sauvasekoittimella kunnes seos on emulgoitunut majoneesiksi.

Renssaa lehtikaaleista kannat ja puisevat varret pois. Voit kuivata ne uunissa 50°C ja ajaa hienoksi jauheeksi kuivaamisen jälkeen jolloin vältät hävikin syntymisen. Sivele lehtikaalin palat lopulla samettikukkaöljyllä ja mausta suolalla. Paahda uunissa 150°C n. 20min kunnes kaalit ovat oikein rapeita.

Mausta karitsanliha tai punajuuri Tabascolla, Maldonilla ja sitruunan mehulla. Kasaa päälle majoneesia, isomaksaruohoa ja lehtikaalisipsejä. Tarjoile hapanjuurileivän kanssa.

Pro tip: Marcos suihkautti annosten päälle vielä suihkepullosta hieman luomuomenaviinietikkaa, jota hän kuulemma käyttää varsin usein annosten viimeistelyyn. Sillä saa lisättyä annokseen sellaisen hauskan, pienen happamuuden. Otin tietysti neuvosta heti vaarin, ja nyt sitä suihkutellaan annoksiin meidänkin keittiössä.

Väliruoka: Jalotofu- tortellinit
Alkuruoan jälkeen saimme Jalotofu-tortellinit, jotka oli valmistettu pastataikinaa myöten itse. Niin hyviä, että näitä olisi voinut syödä ihan loputtomasti. Tortellinit tarjoiltiin villiyrtti- pedillä, ja Pecorino-kastikkeen kera. Villiyrtit oli käyty keräämässä metsästä samana aamuna, samoin kuin tuon annoksen koristeluun käytetyt syötävät kukatkin. En ole koskaan aiemmin tajunnut, että esimerkiksi koiranputken kukkia voisi aivan hyvin käyttää koristeluun.

Pääruoka: Makrillivartaat
Rakastan kalaa. Erityisesti silloin, kun joku toinen on nähnyt sen vaivan ja poistanut siitä ruodot minun puolestani. Nämä makrillivartaat muhivat suolautumassa n.10 minuuttia ennen kuin ne aseteltiin hiiligrilliin paistumaan siihen saakka, että nahkapuoli sai kauniin värin. Vartaat tarjoiltiin hiiligrillissä paistetuiden kevätsipuleiden sekä villiyrttien (mm.suolaheinää, litulaukkaa, vesiheinää, valkopeippiä, siankärsämöä, saksankirveliä) kanssa, joihin oli sekoitettu aivan poskettoman hyvän vinegrette.

Jälkiruoka: Tuulihattuja raparperi ”froyo”lla
Ehkä suurin miinus tässä illassa oli se, että missasin jälkiruoan. Ilta oli niin mukava, että se oli ihan huomaamatta venynyt vähän pidemmäksi, kuin oli alunperin ollut tarkoitus, ja minun oli lähdettävä laittamaan pientä nukkumaan ja päästämään hoitajaa kotiin. Jälkiruoka oli kuitenkin kuulemani mukaan ollut aivan hervottoman hyvää, enkä epäile sitä hetkeäkään kaiken muun tuona iltana syömäni perusteella. Erityisesti tuo raparperi ”froyo” sai osakseen suitsutusta, niin ajattelin jakaa senkin reseptin tässä alla. Ihan vain jo senkin takia, että on sitten itselleni muistissa, kun haluan tehdä vaikutuksen seuraaviin illallisvieraisiin.

Raparperi ”Froyo” 

700g raparperia kuutioituna
400g vuohenmaito yoghurttia (Turkkilainen yoghurtti käy)
75g sokeria
500g vettä
3-4 rkl hunajaa
2rkl Tabasco Habaneroa

Keitä raparpereita kattilassa sokerin ja veden kanssa muutama minuuutti kunnes ne ovat hiukan pehmenneet. Nosta leivinpaperilla vuorattuun astiaan ja siirrä pakkaseen jäätymään. Laita blenderin kulho myös pakastimeen jäätymään.
Kun raparperi on jäätynyt laita tehosekoittimen ja sekoita tasaiseksi, lisää yoghurtti, hunaja ja Tabasco ja sekoita tasaiseksi.
Laita hetkeksi Froyo vielä pakkaseen ennen tarjoilua jos tuntuu liian löysältä.

 

 

Maldon ja Tabasco lienee molemmat monille teistä jo tuttuja, mutta muutaman sanasen haluan niistä silti sanoa: Maldon on ainakin meidän keittiössä se ainoa oikea suola. Se onkin niin koti- kuin huippukokkienkin suosiossa. Maldon-suolaa on valmistettu jo vuodesta 1882. Valmistus tapahtuu Englannin Maldonissa edelleen samoin perinteisin käsityömenetelmin, joita on vaalittu jo sukupolvien ajan. Maldon-suola on peräisin Blackwater-joesta, joka virtaa Maldonin kaupungin läpi. Maldonin keveys piilee suolakiteiden muodossa; jokainen suolakristalli on pyramidin mallinen. Maldonin ainutkertaisuudesta kertoo ehkä jotain se, että muutama kuukausi sitten poikaystävä oli ostanut kaupasta epähuomiossa jonkin toisen merkin sormisuolaa. Virheen korjatakseen hän oli ajatellut kaataa suolaan kannelliseen lasipurkkiin, jotta ei aina sitä käyttäessään ajattelisi käyttävänsä väärää suolaa. Mutta jopa minä, joka en tiennyt asiasta huomasin suolan koostumuksesta ettei se ollut Maldonia; sitä kun ei koskaan tarvitse hienontaa sormenpäät verillä, vaan se murenee hyppysissä pehmeästi ja helposti.

TABASCO® :lla taas on vielä Maldoniakin pidempi historia. Sitä valmistaa McIlhenny Company, joka perustettiin vuonna 1868 Louisianan Avery Islandille. Tehdas on edelleen samalla paikalla. Perhelegendan mukaan yrityksen perustaja Edmund McIlhenny sai tulisia chilinsiemeniä Keski-Amerikassa käyneeltä matkailijalta, joka oli vastikään tullut Louisianaan. McIlhenny istutti siemenet Avery Islandille ja testasi chilikastikkeita kunnes keksi reseptin, johon oli tyytyväinen. Sen periksiantamattomuuden huomaa kyllä mausta. Meillä Tabascoa käytetään säästelemättä, ja oikeastaan ihan kaiken kanssa. Rakastan keittiössä kaikkea sellaista, jonka avulla saa ruoan maistumaan siltä, kuin sen tekemiseen olisi käytetty enemmän aikaa ja vaivaa, kuin todellisuudessa on.

Sen lisäksi, että molemmat tuoteperheet ovat niin maultaan, koostumukseltaan kuin laadukkuudeltaan ihan vertaansa vailla, niin ne ovat myös kauniita pitää esillä. Niin Maldonin suolat kuin Tabascotkin ovat meillä keittiössä aseteltu avohyllylle niin, että ovat siinä kaikkien ihasteltavana ja näppärästi käytettävissä. Pidän siitä, että käyttöesineet ovat kauniita. Silloin sotkukaan ei näytä kovin pahalta, kun se koostuu asioista, jotka ovat nättejä.

 

Ah, ilta oli kaikkinensa ihan hurjan mukava. Olen innoissani kaikista näistä uusista resepteistä, joista iso osa on helposti kokeiltavissa ihan kotikeittiössäkin ilman sen kummempia laitteita tai ammattitaitoa. Tällaiset illat vaikuttavat niin luovuteen kuin rohkeuteenkin keittiössä tosi positiivisesti. Nyt tuntuu siltä, että olen taas astetta parempi ja varmempi kotikokki.

Kiitos kaikesta tästä Maldon ja Tabasco.

in lifestyle by
10 Likes

23 kesäkuun 2019 - 23:00

in lifestyle, Perhe by
10 Likes

 

Tänään tuntui harvinaisen hankalalta pakata laukut ja ajaa auto takaisin kaupunkiin. Enkä oikein edes tiedä miksi. Kaupunki tuntuu jotenkin ahdistavalta. Kotona on liian kuuma ja ratikatkin tuntuvat kolisevan ikkunoiden alla kymmenen kertaa kovempaa ja  huomattavasti tiuhemmin kuin aiemmin. Minne tahansa täällä asunnossa katsonkin, niin näen lähinnä epämääräisiä kasoja; vaatteita, osittain purettuja laukkuja, kenkiä, lapsen leluja ja tavaroita, niin viikkaamattomia kuin jo viikattuja pyykkejä (jotka tosin uhkaavat nekin ihan pian muuttua ihan vain kasoiksi kaikkien muiden vaatekasojen joukossa). Keittiö taitaa olla koko kodin ainoa paikka, jossa on siistiä ja puhdasta. Ehkä siirryn tästä sohvalta sinne, ja kuvittelen että sama harmonia vallitsee muuallakin asunnossa. Tai ehkä sittenkin, menen nyt vain nukkumaan ja päätän että lähdemme heti aamulla ajamaan Alban kanssa mökille. Vaikka koko viikoksi. Edessä on vielä seitsemän päivää lomaa. Kuvittelin aiemmin, että lomaa olisi ollut nyt heti Juhannuksesta kuusi viikkoa eteenpäin, mutta ensi viikon jälkeen onkin vielä viikko töitä, ja sen jälkeen sitten ne loput viisi lomaviikkoa. Ei ollenkaan pöllömpää näinkään. Ja voi olla, että säästä vielä lomaviikoista jonkin ihan sinne kesän loppuun. Alba täyttää syyskuun ensimmäisellä viikolla viisi, ja ajattelin että voisi olla ihanaa viedä hänet silloin vaikka pitkäksi viikonlopuksi johonkin, jossa merivesi on vielä lämmintä.

Nyt on merkillisellä tavalla tosi haikea olo, enkä tiedä mistä sekään johtuu.
Tänään tosin tuntuu, etten tiedä oikein mistään mitään ja se on ehkä ihan okei.

Nyt on kuitenkin ehkä parasta mennä vain nukkumaan tuon pienen tuhisijan viereen.
Halusin kuitenkin jakaa nämä muutamat kuvat Juhannusyöltä. Aurinko oli jo melkein painunut mailleen, kun olimme käyttämässä koiran ulkona vielä illan viimeisen kerran. Oli jo hämärää, mutta värit olivat silti hirvittävän kirkkaita ja teräviä. Harvinaisen kaunis ilta.

in lifestyle, Perhe by
10 Likes