Kaupallinen yhteistyö: WSOY ja Adlibris

 

 

Ah, vihdoinkin saan kirjoittaa tästä. Tämän postauksen kirjoittamista ja julkaisemista olen oikeasti odottanut. Parisuhde on teemana sellainen, josta puhuminen ei kyllästytä minus koskaan. Olen harvinaisen kiinnostunut ihmisten välisistä suhteista ja – mekanismeista. Olen ihan pohjattoman utelias. Haluaisin aina tietää ja ymmärtää miksi ihmiset toimivat kuten toimivat. Minua kiinnostaa erityisesti ihmissuhteiden onglelmakohdat ja se kuinka niistä selvitään. Olen ollut ehkä liiankin kiinnostunut muista ihmisistä, niin että olen unohtanut tarkkailla itseäni ja miettiä syitä oman toimintani taustalla. On ollut niin kiire analysoida ja tulkita muita, etten ole ehtinyt tutustumaan itseeni. En ole kai yksinkertaisesti pitänyt sitä kovin tärkeänä. Mutta. Noin kuukausi sitten sain käsiini Kimmo Takasen kirjoittaman Parisuhteen Tunnelukot- kirjan, jonka lukemista seurannutta valaistumista voisi verrata uskoon tulemiseen. Ja niin ajattelin tässä nyt ihan pokkana tehdäkin.

 

Olen törmännyt Takasen kirjoittamiin tunnelukko- kirjoihin aiemminkin mutta en ole kuitenkaan koskaan lukenut niitä. Nyt tiedän, että olisi kannattanut. Olisin ymmärtänyt itseäni paremmin jo vuosia sitten ja todennäköisesti välttynyt monilta ikäviltä ja toivottomilta tuntuneilta tilanteilta. Mutta, kuten tiedätte: parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Tämän parisuhteen tunnelukot kirjan voi lukea hyvin ilman, että on lukenut aiempia kirjoja, mutta niistä on varmasti hyötyä. Ennen kirjan aloittamista suosittelen tekemään ainakin testit omien ja mielellään myös kumppanin tunnelukkojen kartoittamiseksi.

 

 

 

Se mitä alkuun ymmärsin itsestäni tunnelukkotestien tekemisen ja kirjan lukemisen jälkeen oli, että olen vähintäänkin hankala kumppani. Ymmärsin myös sen, että minulla on aivan hitokseen niitä tunnelukkoja ja poikaystävällä ei taas niin minkäänlaisia. Oikeastaan kirjan lukeminen sai minut oivaltamaan, että olen kumppanina ihan sysipaska, mutta en tietenkään halua sanoa itsestäni sellaisia asioita, joten mennään sillä, että olen lukuisten tunnelukkojeni vuoksi todella hankala. Sen jo tavallaan tiesinkin. Mutta sitä en ollut oivaltanut, että minun ei tarvitse olla sellainen. Minä en ole yhtä kuin tapani toimia ja tuntea. Minulla on kaikki valta, ja vastuu, kasvaa ja kehittyä niin itsenäni kuin parisuhteessakin. En ollut ennen kirjan lukemista todellakaan tajunnut, kuinka paljon sabotoin parisuhteeni toimivuutta omalla toiminnallani. Onneksi tiedän sen nyt. Uskon, että poikaystävääni saattaa silti hieman harmittaa, ettei tätä kirjaa oltu kirjoitettu jo ennen kuin tapasimme. Hän olisi saattanut säästyä aika monelta tiedätkö, musta tuntuu ettei tästä suhteesta tuu yhtään mitään– kommentilta, jos olisin lukenut tämän kirjan jo kaksi vuotta sitten. Tarkalleen ottaen kahdeksaltakymmeneltäkolmelta (83!) sellaiselta kommentilta.

 

Olen näennäisen avoin. Kerron avoimesti ihmisille siitä, jos ei mene kovin vahvasti. Voin kertoa olevani väsynyt tai heikoilla. Voin kertoa ongelmista mitä kohtaan vanhempana, puolisona, sisarena tai ystävänä. Voin puhua olosuhteista tai olotilasta, mutta tunteistani olen huono puhumaan. Osaan kertoa, ja kerronkin usein, kuinka paljon rakastan, välitän, ihailen tai arvostan. Sen lisäksi osaan aivan varmasti kertoa kun vituttaa niin paljon, että silmissä sumenee. Noiden tunteiden väliin mahtuu kuitenkin aika paljon tunteita, joista en osaa puhua. Kun petyn, pelkään, koen riittämättömyyttä tai vaille jäämistä – hyökkään. Alan ajatella, ettei tämä suhde ja tuo toinen tarjoa minulle sitä, mitä tarvitsisin (vaikka en siis usein itsekään tiedä, mitä se on mitä tarvitsen) eikä tässä siis ole mitään järkeä. Näen kumppanin ja suhteen niin kapeassa valossa että millimetrirkin ovat liian suuria sen mittaamisen. Hyökkäävän käytöksen takana on pohjimmiltaan pelko siitä, että tulee hylätyksi tai torjutuksi tai kokemus siitä, ettei ole riittävä. Enkä ole osannut käsitellä sellaisia tunteita. En ole uskaltanut kertoa kumppanilleni tuntevani niin, vaan on tuntunut selviämisen kannalta tärkeämmältä torjua toinen, ennen kuin tämä torjuisi minut. Niissä tilanteissa selviämisestä on tullut tärkeämpää kuin tarpeideni tyydyttämisestä.

 

On ihan selvää, että tuollainen käytös nakertaa luottamusta parisuhteessa. Niin omaa luottamustani suhteeseen, kuin kumppanin luottamusta minun kykyyni sitoutua. En ollut koskaan juuri miettinyt miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn. Olen tottunut toimimaan niin aina, joten olin alkanut pitää sitä normaalina. Tai jos olinkin tiedostanut tavan haitallisuuden, en kokenut voivani muuttua. Saatoin yrittää hillitä kieleni, mutta samat ajatukset pyörivät kuitenkin mielessäni. Itselleni (ja meidän parisuhteelle) tärkein kirjan tarjoama oivallus oli se, että yritän tuon tunteen iskiessä hyökkämisen sijaan pysähtyä ja miettiä, mikä on se tarve josta jään vaille, joka synnyttää minussa jonkin epämiellyttävän tunteen. Kun olen selvittänyt tarpeen, voin esittää kumppanille toiveen jolla tuo tarve täyttyisi. Voin tässä ja nyt paljastaa, että on aika paljon todennäköisempää saada tarvitsemansa, kun sitä osaa kumppanilta toivoa. Hyökkäykseen kun aika harvoin vastataan rakkaudella ja lämmöllä, senkin uskallan paljastaa. Silti usein odotan, että puoliso jotenkin maagisesti tietää ja täyttää kaikki tarpeeni, ilman että minun tarvitsee niitä häneltä pyytää. Tarpeeni ovat eläneet jossain siellä salaisten toiveiden tasolla, ja olen silti toivonut että kumppanini näkisi ne ihan vain minua vilkaisemalla. Jännä ettei niin ole käynyt.

 

 

Luin kirjaa ensin yksin. Pureskelin sitä hiljalleen ja yritin sisäistää ja hyväksyä sen, kuinka keskeneräinen ihminen ja puoliso olen. Opettelin sanoittamaan tunteitani ja toiveitani paremmin. Yritin sisäistää sen, että on minun vastuullani voida suhteessa hyvin. Vain minun vastuullani. Sitä ei voi sälyttää kenenkään toisen harteille ja tehtäväksi. Tuon kaiken ymmärtäminen oli niin tarpeellista ja tärkeää, etten löydä sille sanoja. Mutta; vasta siinä vaiheessa, kun puhuimme yhdessä poikaystävän tunnelukoistamme, selviytymismekanismeistamme ja haitallisista tavoistamme toimia- koin täyttymyksen ja sen uskoon tulemiseen verrattavan valaistumisen. Me puhumme kyllä keskenämme varmaan poikkeuksellisen paljon, olemme tehneet niin siitä lähtien kun kuulimme toisistamme ensimmäisen kerran. Se on meidän tapamme olla yhdessä. Mutta silti, oivalsimme molemmat kuinka paljon asioita, oikeasti merkittäviä ja suhteen hyvinvoinnin kannalta ensiarvoisen tärkeitä, jätämme toisillemme sanomatta. Sen sijaan, erityisesti minä, olen kunnostautunut sellaisten asioiden sanomisessa, joilla on aika paljon tekemistä parisuhteen huonovointisuuden kanssa.

 

Viimeiset kaksi iltaa olemme purkaneet kirjan testejä ja tehtäviä ja käyneet niin hyviä ja syviä keskusteluita, että aamuisin  on tuntunut ihan siltä kuin heräisi kokonaan uuden ihmisen vierestä. Noiden keskustelujen kautta olen nähnyt toisesta sellaisia puolia, joita en tiennyt hänessä edes olevan. En ollut nähnyt niitä, sillä olin niin kiintynyt siihen mielikuvaan, jonka olin itse hänestä rakentanut. En ollut koskaan edes epäillyt etteikö se mitä minä hänessä näen olisi kaikki se mitä hän on. Vasta kirjan luettani tajusin kuinka vinksahtanut tuo ajatukseni on ollut. Nyt kun näkökenttä on laajentunut tuntuu ihan siltä, kuin olisin juuri rakastunut. Olen niin innoissani siitä, että tiedän että meillä on kaikki mahdollisuudet ja avaimet todella onnelliseen ja tasapainoiseen suhteeseen, jossa molemmat voivat hyvin. Kun sitä on epäillyt toistuvasti, ette edes arvaa kuinka uskomattoman huojentavalta tuntuu saada vain luottaa ja iloita kaikesta siitä hyvästä, mitä meillä on. Sen sijaan, että etsisi jatkuvasti merkkejä siitä, ettei suhde kannata.

 

 

 

Tuntuu melkein hölmöltä, että yhdellä kirjalla voi olla näin valtavan suuri vaikutus. Tunnen itsenin myös vähän typeräksi, etten ole osannut ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistani, enkä ole ymmärtänyt omien tekojeni vaikutusta parisuhteeseen. Mutta päälimmäisenä tunnen kiitollisuutta. Siitä, että löysin tämän kirjan ja siitä, että on suhde jossa molemmilla on kiinnostus kasvaa – ei yhteen, vaan yhteyteen. Sanoin joskus aiemmin parisuhteista puhuessani, että minulle kaikkein tärkeintä suhteessa on yhteys toiseen ja tunne siitä että on turvassa ja rakastettu sellaisena kun on. Ja juuri nyt tuntuu ihan siltä. Olen turvassa, rakastettu ja tullut kotiin.

pst. kirjan myötä ymmärsin myös sen, että kun poikaystäväni ei ole siivonnut vaikka hänellä olisi ollut siihen aikaa ei tarkoita sitä, ettei hän välitä minusta. Se tarkoittaa sitä, että hän ei pidä siivoamisesta.

 

Tämän, tai muut tunnelukko- kirjat voit tilata omaksesi täältä: Adlibris .

 

Tavara/Tuote:

Aeropress kahvinvalmistuslaite.

Sain tuon laitteen lahjaksi yhden tulevan yhteistyön tiimoilta perjantaina, enkä ole sen koommin kahvia enää muuten valmistettuna juonutkaan. Mulla ei oo nyt enää pariin vuoteen ollut sellaista perinteistä kahvinkeitintä, vaan kahvi on tehty joko presso- tai mutteripannulla, ja se valmistusprosessi on ollut iso osa osa sitä kahvihetkeä. Usein kahvia on tullut keitettyä kuitenkin ihan liikaa, ja tuntuu aina yhtä surulliselta huljuttaa hyvää kahvia alas viemäristä. Tuolla Aeropressillä saan valmistettua juuri sen tarvitsemani yhden kupillisen. Ja kun kahvi on laadukasta (tai vaikka ei olisikaan) niin tuo laite valmistaa parhaat kahvi, mitä keittiössäni on juotu.


Ruoka:

Bonelessin Asian bbq – wingsit.

Olipa kerran sellainen viikko, kun tilasin tuon annoksen crispy fries:lla kotiin kolmena päivänä peräkkäin. Sen pituinen se.

 

Juoma:

Haluaisin vastata taas sellerimehun, koska se on tällä hetkellä juomista se, jonka hyvää tekevään voimaan uskon (heti kahvin jälkeen) kaikkein eniten. En osaisi enää edes kuvitella aamua ilman sellerin mehustusta. En ole varma olenko huomannut olossani mitään suurta muutosta (olen huomannut, mutta en voi olla varma että se johtuu juuri selleristä) mutta pidän siitä tunteesta jonka tuon mehun juomisesta saan.


Kirja: 

Viime viikolla en lukenut yhtään kirjaa, jos n.25 lastenkirjaa ei oteta lukuun. Ja nyt ymmärrän miksi viimeviikko tuntui vähän erikoiselta. Saan lukemisesta poikkeuksetta todella paljon voimaa. Pää täyttyy uusilla ajatuksilla, ja pyyhkii tieltään tunkkaiset ja urilleen uurtuneet mietteet. Lukiessani inspiroidun, innostun ja tunnen paljon ja kaikkea. Mutta ennen kaikkea lukeminen on mulle kuitenkin levähdyspaikka. Viime viikko otti voimille, ja olen varma että se johtui ainakin osin siitä etten lukenut mitään itselleni merkityksellistä.

 

 


Podcast:

Nonsense Vaalispessut

Suosittelen näitä jaksoja erityisesti sellaisille tyypeille, jotka eivät koe olevansa kovinkaan kiinnostuneita/perillä politiikasta, tai ajattelevat etteivät ymmärrä sitä. Tai niille, jotka ovat turhatuneita tai pettyneitä poliittisen järjestelmään. Ja niille, jotka eivät ole ajatelleet äänestää, mutta myös kaikille muille. Jaksoissa politiikka näyttäytyy helpommin lähestyttävänä ja ymmärrettävämpänä. Niiden perusteella pääsee myös vähän kärryille suurimmista puolueista; niiden arvoista ja agendoista, joka osaltaan varmasti helpottaa myös äänestyspäätöksen tekemistä.


Kauneudenhoitotuote:

Kora Organics Foaming Cleanser

Sain vajaa kuukausi sitten ab-kuurin hormonaalisen akneen. Noh, sain antibiootista koko yläkroppaan, erityisesti kasvojen alueelle, allergisen reaktion joka näytti ja tuntui n.37 x pahemmalta kuin se hormonaalinen akne. Kasvojen iho tuntui pitkään todella herkältä ja tämä putsari oli ainoa, joka oli sekä tarpeeksi tehokas että hellä samaan aikaan. Tässä putsarissa niin koostumus kuin mieti tuoksukin ovat sellaisia, etten muuttaisi niissä mitään. Kasvojen iho tuntuu puhdistuksen jälkeen pehmeältä ja kirkkaalta- hoidetulta. Tämä yhdistettynä Absolutionin cognac-sieneen on parasta mitä kasvojeni iho on hetkeen
kohdannut. Myös Kora Organicsin Noni Glow- kasvoöljy on myös ihana, ihana, ihana!


Vaate/asuste:

Löysin vaatekaapista muutama vuosi sitten &Other Storiesin alennuksista ostetun basket-laukun, jota käytin toissakesänä ihan maanisesti. En omista kuin muutaman laukun, ja käytän niitäkin harvoin. Olen se tyyppi, joka tunkee yleensä kaiken tarvitsemansa takin taskuihin. Nyt tuntuu taas huojentavalta käyttää laukkua ja päästä eroon takin taskuista pullottavista lapsen toppahanskoista, varahousuista ja jatkuvasta huolesta, että jotain on pudonnut matkan varrelle.


Biisi:

Coely – My Tomorrow

 

 

 


Viikon kohokohta:

Viime viikolla kävin tosi monta hyvää ja rakentavaa keskustelua niin poikaystävän kuin ystävienkin kanssa. En tiedä kuvittelenko, mutta viimeisen kuukauden aikana lukemillani kuinka olla piittaamatta paskaakaan ja parisuhteen tunnelukot- kirjoilla on ollut tosi iso parantava vaikutus elämääni. Ymmärrän itseäni paremmin, ymmärrän muita paremmin, osaan sanoittaa tarpeitani ja toiveitani aiempaa paremmin. Tuntuu, että jotain isoa on avautumassa.

Varasimme kahden ystävän kanssa matkan toukokuulle kaupunkiin, jossa meistä kukaan ei ole koskaan käynyt. Reissuun on vielä reilu kuukausi, ja hyvä niin. Toivon, että aika  matelee sillä rakastan erityisesti tätä yhdessä odottamista, suunnittelua ja hekumointia. Tunnetta siitä, että kaikki on vielä edessä ja samaan aikaan se kuitenkin jo tapahtuu mielessäni.

Kun Alba ei ole kotona, niin laitamme toisillemme usei  ääniviestejä. Aina silloin kun emme puhu face timea. Maanantaina sain Albalta läjäpäin ääniviestejä, joista viimeinen meni näin ”äiti, sit ku mä oon taas sun luona niin voisitko sä kertoa mulle kuinka susta tuli aikuinen ja miten sä oot aikuinen ja miten sä olit pieni ja kaikkea sellasta”. Ensin tuli vähän itku, sitten iski ylpeys, haikeus ja oma pienuus kaikki yhdellä kertaa.

 

Tietysti voin rakas lapseni, tässä nyt vain on sellainen pieni ongelma etten ole vielä ihan kasvanut aikuiseksi.

Maanantait on mulle usein viikon mukavimpia päiviä. Takana on yleensä hyvin levätty, liikuttu ja syöty viikonloppu. Viikon ensimmäisenä päivänä saan tehdä töitä kotona oman aikatauluni mukaan, vieläpä sitä itselleni kaikkein mieluisinta työtä eli kuvaamista. Eilinen oli kuitenkin harvinaisen tahmea. Huolimatta siitä, että viikonloppu oli ollut tosi mukava. Klassinen maanantai, sanoisi varmaan joku toinen. Ei huvittanut oikein mikään muu kuin vuorokauden mittaiset päiväunet. Skippasin aamiaisenkin, koska ei tehnyt mieli ja se jo itsessään on sellainen merkki, että siitä tietää että nyt ei mene kovin vahvasti. Tein töitä, mutten ollut tyytyväinen yhteenkään lopputulokseen. Vaihdoin olohuoneen järjestyksen kolme kertaa ja kuvittelin saavani sillä kodin feng shuit kohdilleen ja luovuuden kukkimaan. Niin ei tapahtunut. Nurkista löytyi vain järkyttävä määrä pölyä (oikeasti järkyttävä. En ymmärrä mikä tätä asuntoa vaivaa. Imuroin liki päivittäin ja pesen lattiatkin usein kaksi kertaa viikossa ja silti villakoiria kirmaa vastaan ihan jatkuvasti..) ja likaa, joka oli tietysti pestävä pois.

 

Olin jo aiemmin viikolla varannut illaksi reformer pilates- tunnin yhdessä ystävän kanssa. Mietin sitä iltapäivällä, ja ajatuskin ahdisti. Ei kiinnostanut yhtään. Niin paljon mieluummin olisin vain käpertynyt sohvalle ja surkutellut niin omaani kuin maanantainkin surkeutta. Mutta mentävä oli, koska sovitut asiat ovat sovittuja asioita. Ja hyvä niin. Fiilis tunnin jälkeen oli ihan toinen. Kuudenkymmenen minuutin aikana mentiin sieltä tunneskaalaan mollipäädystä sinne aivan toiseen päätyyn. Olo oli ihan voittamaton, pitelemätön.

Jos en ole muutamaan vuoteen muistanut sitä, kuinka valtava voima liikkumisella on myös mielialan kohentamiseen, niin nyt taas muistan. Enkä ajatellut antaa itseni sitä unohtaa. Huolimatta siitä, että tuo laitepilates on melko hintava harrastus, niin 25€ on kuitenkin aika pieni hinta onnellisuudesta ja voimaantumisesta. Siitä, että uskoo itseensä ja muihin. Maksan sen ilolla jatkossakin jokaisesta tunnista. Tälle viikolle niitä on kalenterissa kolme. Ja siksi tiedän, että tästä viikosta tulee hyvä.

 

 

Tavara/tuote:

SIGGin iso lasipullo, johon pakkaan aina aamuisin smoothien mukaan. Rakastan aamiaisia, joten syön niitä usein kaksi. Yhden kotona, ja toisen konttorilla. Tämä pullo kulkee aina mukana, vähintäänkin vesipullona ja on kätevyteensä lisäksi myös kaunis. Sopii niin kylmille kuin kuumillekin juomille. Meiltä löytyy myös sellaisia muovisia smoothie-pulloja, jotka tulivat koneen mukana, mutta niistä juoma maistuu enemmän muovilta kuin mustikalta jo puoli tuntia valmistuksen jälkeen. Tässä laispullossa tuo maku pysyy raikkaana pidempään.

Teksti:

tämä Stellan kirjoitus endometrioosista ja elämästä sen kanssa.

Tuntuu hankalalta käsittää kuinka Stella on pystynyt kaikkeen siihen, mitä hän on tehnyt kun on samalla kärsinyt liki kaiken aikaa sellaisissa määrin ettei se ole inhimillistä millään mittapuulla mitattuna. Olen aina arvostanut, ihaillutkin, Stellaa mutta tuon postaukseni jälkeen kaikki ne tunteet voimistuivat vielä potensiin viisitoista. Ihmeellinen nainen. Hän ja te kaikki muutkin sairauden kanssa kamppailevat.

Vaate:

pörröinen, beige vetoketjullinen pusakka, jonka sain ystävältä joka ei osannutkaan käyttää puseroa itse, mutta palautusaika oli jo umpeutunut. Minä osaan, enkä ole keskiviikon jälkeen juuri muuta sitten osannutkaan.

 

 

 

Kirja:

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan.

Kirjasta on jäljellä n.10% ja jo jossain puolessa välissä alkoi tuntua, että en tämän kirjan ansioista todellakaan tule jatkossa piittamaan kaikista mahdollisista turhista asioista niissä määrin, kuin olen aikaisemmin piitannut. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka ajattelevat liiallisen piittaamiseen häiritsevän elämäänsä, mutta erityisesti niille jotka ajattelevat etteivät piittaa mistään.
Jotain kirjan koukuttavuudesta kertoo sekin, että unohdin niin perjantaisen Auta Antti!:n uuden jakson, kuin lauantaiset Blacklist-jaksotkin. Sellaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin.

Sovellus:

MINDBODY

Sovellus, jolla saa tosi kätevästi selattua lähialueen pilates- ja joogatarjonnan. Myös tunneille ilmoittautuminen ja niiden peruminen onnistuu sovelluksen kautta helposti. Voit tallentaa omat varaukset kalenteriin, ja halutessasi sovellus muistuttaa sinua niistä. Tämän sovelluksen ansioista löysin mm.rööperin aamujoogan, joka järjestetään aamuisin n.20m päässä kotiovelta. Ilmoittauduin tietysti heti muutamalle aamutunnille. En keksi kovin montaa asiaa, jotka vaikuttaisivat päivään yhtä positiivisesti kuin hikiliikunta ja hikiliikunta heti aamulla.

Ruoka:

Rikas arabi.

Ramin kehittelemä (?) konsepti leivästä, joka on tehty vähän samalla ajatuksella kuin köyhä ritari, sillä erolla että tässä ruoka-annoksessa ei ole mitään köyhää. Tähän tulee pohjaksi rapeaksi paistettu laadukas leipä, jonka päälle tulee shakshukaa, scrambled eggs, merquez makkaraa, bataattipyrettä ja avocadocremeä. Leivän vege-versio on muuten sama, mutta makkaran tilalle tulee  rapeaksi paisettua tankoparsaa ja teriyaki-sieniä. On niin hyvää, että näkö lähtee sanoisin varmaan ellen vihaisi sitä sanontaa niin kamalasti.

 

Biisi:

Òlafur Arnalds – So Far


Viikon kohokohta:

Torstain barre-tunti ystävän kanssa. Liikkuminen teki niin hyvää. Olen torstain jälkeen tehnyt kaksi muutakin treeniä, mutta tuo ensimmäinen on se joka tuntui merkityksellisimmältä, sillä se sysäsi liikkeelle palavan halun pitää parempaa huolta omasta fysiikasta.

Eilinen Ramin ja Paavon pop up-brunssi, jonka he järjestivät 80 ystävälleen Gisa Arabiassa. Oli ihanaa nähdä niin paljon tärkeitä ihmisiä yhdellä kertaa ja syödä samalla järjettömän hyvin. Tai kaikki muut ainakin söivät. Itse keskityin jännittämään, että viihtyvätkö kaikki ja maistuuko ruoka, jotka molemmat olivat tietysti täysin turhia huolia, sillä tuo kaksikko ei edes kykenisi muuhun. Viihdyin paikalla pitkälle iltapäivään, ystävät pöydän ympärillä vain vaihtuivat. Paras sunnuntai aikoihin. Toivon todellakin, että tästä tulisi kuukausittainen perinne. Ihanaa on myös se, että jääkaappi on kotona nyt täynnä brunssilta ylijääneitä herkkuja, ja saan syödä niitä varmaan vielä kokonaisen viikon. Erityisen iloinen olen poikaystävän leipomista brownie-paloista, jotka olivat aivan pöyristyttävän hyviä. Pöyristyttäviä siksi, että en tiennyt että hän osaa myös leipoa.

Aiemmat sunnuntaisuosikit löytyy täältä, täältä ja täältä.