Minttu haastoi blogissaan mut täyttämään omat äitiyden aakkoseni. Mainitsi silloin Instgram- stoorissaan myös, että Sannin äitiydestä kun välittyy tosi seesteinen kuva, ainakin siis somen perusteella. Ja voisin sanoa, että paino tässä saa nimenomaan olla juuri sanoissa somen perusteella. Sellainen kuva tosiaan voi välittyä vain somen perusteella, vaikka kyllä meidän arki usein on ihan muuta kuin seesteistä. Silloin kun on kiire, stressiä, ärtymystä, väsymystä yms. en yleensä käytä somea juuri ollenkaan. Puhun noista tunnoista ja tunteista yleensä ystävien kanssa, eikä some ole ollenkaan se paikka jossa kokisin eheyttävän niistä puhumisen.
Sain joskus kommentin, että yritän selvästi välittää sellaista kuvaa että lapseni ei koskaan kiukuttele. Mutta ehei, en todellakaan yritä välittää yhtään mitään kuvaa. Jokainen lapsi kiukuttelee, ja se on täysin normaali ja olennainen osa arkea ja elämää. Mutta, ei minulla tulisi mieleenkään kuvata esimerkiksi lapsen kiukkua, puhumattakaan sen jakamisesta someen. En haluaisi kenenkään tekevään niin minullekaan, joten miksi ihmeessä tekisin niin omalle lapselleni?
Eli tarkoituksenani ei ole välittää vanhemmuudesta pelkästään ruusuista kuvaa, sillä se on vähintään yhtä usein kaikkea muuta. Mutta, käytän somea niiden hyvien hetkien, tai kauniiden kuvien jakamiseen, eikä sen/tämän ole tarkoituskaan olla mikään rehellinen läpileikkaus elämästäni.
Mutta nyt itse haasteeseen, tässä nämä vanhemmuuteni aakkoset;
A. Aamut.
Aamut on mulle kaikkein rakkain aika vuorokaudesta. Herään lähes poikkeuksetta hyväntuulisena, paitsi silloin kun en ole nukkunut ollenkaan riittävästi (näin on ihan viime aikoina aika usein…). Aamujen onnistumisen kannalta on tärkeää, että mahdollisimman moni asia on laitettu valmiiksi jo illalla. Sellaiset asiat kuten lapsen tarhareppu, molempien vaatteet, ja pressopannu. Laitan kellon soimaan yleensä kuudelta, mutta ihan viimeistään seitsemältä ja pyrin siihen, että ehdin laittaa itseni valmiiksi ennen kuin herätän lapsen, jotta voimme syödä aamiaisen yhdessä. Pyrin aina varautumaan ajallisesti myös niihin yllätysmomentteihin, joita lapsen kanssa usein tulee. Riittävän väljä aikataulutus on meillä avain mahdollisimman stressittömään arkeen.
Mutta. Olen tajunnut, että sekään ei kyllä automaattisesti pilaa päivää, vaikka aamu ei sujuisikaan tuolla kuvatulla tavalla. Tämä päivä on siitä hyvä esimerkki: heräsimme tunnin liian myöhään, sillä välin kun lapsi söi aamiaista minä laitoin itseni valmiiksi ja jouduin skippaamaan niin aamupalan kuin aamukahvinkin. (Siihen tavalliseen päiväkotimatkaan, ratikka + bussi (yht.50min) ei ollut aika, ja oli otettava taksi. Viime aikoina ollaan turvauduttu taksiin kyllä muulloinkin kuin kiireessä, sillä autolla tuo päiväkotimatka kestää vain n.15 min ja maksan mielelläni vähän rahaa siitä, että saan päiviini vähän lisää aikaa) Mutta, pienestä kiireestä ja pommiin nukkumisesta huolimatta tämä päivä on ollut ihan erinomaisen hyvä. Eli ei kannata ajatella, että vaikka aamu olisikin lähtenyt käyntiin vähän nihkeästi, että se määrittelisi jotenkin koko päivän suunnan.
B. Brooklyn Cafe
Vielä hetken tämä on meille yksi rakkaimmista asioista meidän napuurustossa. Käydään täällä usein aamuisin kahvilla, tai viikonloppuisin hakemassa lapsen toiveesta kuppikakkuja. Luulen tosin, että tuo paikka ja toimitus on lapselle tärkeämpi kuin se itse kuppikakku, se kun jää usein muutaman haukun jälkeen syömättä.
Kahvilassa on ihana tunnelma ja mahtava palvelu. Myös heidän tavallinen suodatinkahvinsa on huomattavasti parempaa kuin monessa muussa paikassa. Ihaninta on ehkä se, että tänne on aina tosi kivaa ja helppoa mennä lapsen kanssa, sellainen matalan kynnyksen paikka.
C. Canarian saaret.
Olen vannonut joskus, etten koskaan lähtisi sellaiselle All Inclusive-matkalle. Enkä varsinkaan Kanarian saarille. Mutta nyt ajatus juuri sellaisesta matkasta, juuri tänne on alkanut tuntua todella hyvältä idealta. Toteuttamisen arvoiselta tarkemmin sanottuna.
D. D-vitamiini.
Luin hetki sitten erään kirjoituksen liittyen MS-tautiin, jossa sanottiin että D-vitaamiinin puutoksella lapsena voi olla myöhemmin yhteys MS-tautiin. Huom. voi olla. Ms-taudin aiheuttajaa kun ei oikeastaan tunneta. Mutta tuon artikkelin jälkeen en ole kyllä kertaakaan unohtanut D-vitamiinia lapselle antaa.
E. Epävarmuus
Tunnen tätä todella usein. En muista tunsinko epävarmuutta ollenkaan näin paljon silloin, kun olin vielä yhdessä lapsen isän kanssa. Silloin vierellä oli jatkuvasti joku, jonka kanssa keskustella lapseen liittyvistä asioista ja omista toimintatavoista. Ja sai kyllä yleensä heti kuulla, jos oli liian lepsu tai meni muuten vähän metsään. Nyt kun on lapsen kanssa oikeastaan aina kaksin, sitä välillä miettii että tekeeköhän asiat ihan päin prinkkalaa. Koen useinepävarmuutta siitä, että osaanko asettaa tarpeeksi rajoja, tuenko oikealla tavalla ja riittävästi lapsen kasvua omaksi itsekseen, tuotanko riittävästi pettymyksiä ja osaanko vastata lapsen tarpeisiin kuten kuuluu. Ehkä kuitenkin ihan viime kuukausina epävarmuus ja sellainen epämääräinen ahdistus on ollut arjessa läsnä vähän vähemmän, ja varmuus ja luottamus vähän enemmän, mikä tuntuu tosi hyvältä.
F. Fuck it.
Äitiyden myötä opittu asenne olla ottamatta kaikkea niin hirveän vakavasti.
Ei ole aina niin justiinsa.
G. Guilt.
Syyllisyys. Tunne ihan hirveän usein syyllisyyttä, milloin mistäkin. Mutta lähinnä silloin, kun en ole lapsen kanssa. Silloin kun lapsi nukkuu, on päiväkodissa tai isällään. Usein tuntuu, että minun työni on niin vapaata ja hauskaa, että poden syyllisyyttä siitä että vien lapsen päiväkotiin. Kun näen ystäviäni ja olen poissa lapsen luota tunnen usein syyllisyyttä. Mikä on ihan turhaa, sillä tiedän sen tekevän hyvää niin minulle kuin lapsellekin. Poden syyllisyyttä siitä, etten aina osaa olla niin johdonmukainen kun haluaisin. Poden syyllisyyttä avioerosta, ja ydinperheen hajoamisesta. Poden syyllisyyttä niin monesta ja niin usein, että se väsyttää.
H. Harrastukset
Alba on harrastanut niin musiikkia, tanssimista kuin taidettakin, mutta tällä hetkellä emme käy aktiivisesti missään harrastuksessa. Enkä osaa ajatella, että pitäisikään. Usein ne päiväkodin jälkeiset illat tuntuvat todella lyhyiltä muutenkin, joten ei oikeastaan tekisi mieli antaa niistä yhtäkään tuntia pois. Ihan viime aikoina lapsi on kuitenkin esittänyt toiveita yleisurheilun tai joogan aloittamisesta, ja yritänkin tällä hetkellä etsiä sellaisia harrastusmahdollisuuksia, joissa vanhempi ja lapsi voisivat harrastaa yhdessä. Haluaisin oikeasti itsekin viritellä vanhaa yleisurheiluharrastusta taas henkiin. Kilpaileminenkin vähän kiinnostaisi.
I. iPad
Laiskojen viikonloppu-aamujen pelastus silloin kun lapsen herätessä tuntuu siltä, ettei saa silmiään auki. Olen ladannut iPadille erilaisia pelejä, joissa harjoitellaan niin lukemaan kuin laskemaankin. Lapsi pitää myös sillä piirtämisestä ja värittämisestä. Kaikki nuo edellämainitut tuntuvat jotenkin pienemmältä pahalta, kuin ohjelmat. Vaikka en oikeasti ajattele, että niissäkään varsinaisesti olisi mitään pahaa. Meidän lapsemme vaan sattuu muuttumaan niiden seurauksena to-della ärtyneeksi ja levottomaksi.
J. Joustaminen
Tätä sää kyllä harjoittaa niin yhteishuoltajuudessa kuin vanhemmuudessakin. Olen mielestäni aika hyvä joustamaan, valmis tekemään kompromisseja ja tulemaan vähintään puoliväliin vastaan. Puolin ja toisin joustaminen onkin varmaan yksi tärkemmistä jutuista siinä, että saa yhteishuoltajuuden toimimaan näinki mutkattomasti ja helposti.
K. Karkkipäivä
Toinen tärkeä viikottainen rituaali arjessa: perjantainen karkkipäivä. Asumme vielä hetken vastapäätä Helsingin ihaninta karkkikauppaa, Roobertin Herkku. Lapsi saa aina perjantaisin valita itselleen pienen pussin irtokarkkeja tuolta. Luulen, että tähänkin tapaan liittyy enemmän into sitä itse käyntiä, kuin niitä karkkeja kohtaa. Tämä on aina sellainen hyväntuulinen tapahtuma, viikonloppu on juuri alkanut ja kaikki ovat vapautunein ja odottavin mielin.
L. Lukeminen
Meillä luetaan tosi paljon. Ja jos jaksaisin lukea aina kun Alba sitä toivoo, meillä luettaisiin hirvittävästi. Olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että saan työni puolesta paljon tosi laadukkaita ja ihania lastenkirjoja (kiitos WSOY ja Tammi), joten meidän kirjahyllyistä löytyy aina uutta ja kivaa luettavaa. Luemme paljon niin ihan puhtaita lastenkirjoja, kuin sellaisia vähän vanhemmillekin tarkoitettuja nuortenkirjoja. Ei ole sellaista iltaa, että kävisimme nukkumaan ilman vähintään kahta iltasatua. Luemme usein myös matkalla päiväkodille, ja päiväkodista kotiin.
M. Mukavuus
Lapsen saamisen jälkeen oma tyyli on ollut vähän hukassa. Nykyään kun pukeutumista määrittää aika usein nimenomaan mukavuus. Melkein yhtä usein myös kiire. Suurimman osan viikosta kuljenkin lenkkareissa, kolitsissa ja mustissa urheilutrikooissa. Vaateita tulee ostettua itselleen enää aika harvoin, eikä pukeutumisen ajattelemiseen ole ollenkaan samalla tavalla aikaa, eikä oikeastaan edes kiinnostusta kuin aiemmin. Toivoisin tosin, että molempia löytyisi enemmän.
N. Neuvotteleminen
Lapseni on varsinainen neuvottelun ammattilainen. Ei ole sellaista ongelmaa tai tilannetta, jossa hän ei yrittäisi neuvottelemalla saada tahtoaan läpi. Pidän siitä taidosta, ja uskon siitä olevan takuulla hyötyä hänelle tulevaisuudessa, mutta hän alkaa olla siinä melkein pelottavan hyvä mikä ei ole ollenkaan hyvä silloin, kun minun kantani on täysin vankkumaton. Välillä me kaksi itsepäistä (tarpeen tullen tosi myös aika joustavaa sellaista) otammekin ihan kunnolla yhteen.
O. Onni
Tarvitseeko tätä edes avata sen enempää? Onni on minulle yhtä itsestäänselvä osa vanhemmuutta, kuin ne kaikki muutkin tunteet. Mutta onni on nyt vanhemmuuden myötä löytänyt ihan uuden tason, syvyyden. Tämä on sellaista onnea, jota on tavallaan hankalampi horjuttaa. Onnea, joka on tehnyt kodin jonnekin syvälle ytimeen. Onni, joka ei välttämättä ole sitä sellaista kuplivaa, hersyvää tunnetta onnellisuudesta, vaan enemmän sellaista tasaista surinaa.
P. Puistot
Tiedätte ehkä jo, etten ole juuri perustanut siitä leikkipuistojen laidalle töröttämisestä. Mutta viime aikoina olen oikeasti alkanut pitää siitä. Ehkä siksi, että olen luopunut töröttämisestä. Leikin lasten kanssa hippaa, piilosta ja pelaan jalkapalloa. Olen alkanut ottaa nuo jokapäiväiset puistoilut liikunnan kannalta myös itselleni. Välillä huomaan muiden aikuisten edessä jotenkin häpeileväni sitä, että osallistun niin tosissani lasten leikkeihin.
R. Rakkaus & rajat
Rakastaminen on tosi helppoa, mutta niiden rajojen asettaminen tuottaa aina välillä haasteita. Ei niinkään siksi, etten kestäisi sitä lapsen pettymystä, vaan siksi etten kestä omaa syyllisyyttäni. Vaikka niistä rajojen hölläämisestä tulee usein vielä kahta kauheampi syyllisyys. Mutta huomaan silti tekeväni myönnytyksiä silloin, kun ei pitäisi vain sen takia, että koen syyllisyyttä siitä, että lapsella on kaksi kotia, ja arki joka ei ola samalla tavalla tasaista kuin useimmilla sellaisilla lapsilla, joiden molemmat vanhemmat asuvat saman katon alla.
S. Sopiminen
Sanoinkin tuolla aiemmin, että kaksi vahvaa tahtoa ottaa aina toisinaan tietysti yhteen. Mutta, aina ihan jokainen tahtojen taisto myös sovitaan. Erityisesti Alballe on aina hirveän tärkeää saada pyytää ja antaa anteeksi, mistä oon tosi ylpeä ja hyvilläni.
T. Turva.
En muista oonko maininnut tästä jo täällä, mutta mun ajatusmaailma on varmaan vähän vinksallaan. Mun pää on täynnä erilaisia kauhuskenaarioita ja pelkoja. Sellaisia täysin irrationaalisia pelkoja, ehkä vähän sellaista yleistä turvattomuuttakin. Teen ihan hirveästi töitä niiden kanssa jatkuvasti, ja pyrin tekemään kaikkeni jotta nuo omat pelkoni eivät vaikuttaisi siihen kuinka toimin, ja millaisena lapselle näyttäydyn. En halua, että hän kasvaisi ajattelemaan että maailma on täynnä vaaroja. Tai että hän oppisi pelkäämään, kokisi sen olevan jotenkin tarpeellista. Varmaan kaikkein vahvimmin toivon sitä, että Alba kokisi olevansa turvassa ja rakastettu. Niiden suojasta kun on aika helppoa ponnistaa moneen.
U. Ulkoilu
Lapsen myötä tulee ulkoiltua huomattavasti enemmän. Lähdettyä ulos sateesta, tuulesta ja viimasta huolimatta. Olen alkanut elää todeksi sanonta ei ole olemassa huonoa säätä, on vain vääriä varusteita. Jos ensimmäiset 1,5 vuotta olivat lähinnä pitkiä vaunulenkkejä, niin nyt ulkoileminen tarkoittaa lapselle yhä useammin pelaamista, kiipeilemistä ja juoksemista, mikä voi olla itsellekin tosi kivaa jos vain tekee ihan niitä samoja asioita. Erityisen hyvilläni olen siitä, että Alba on innostunut jalkapallosta, ja haluaakin usein vain kentälle potkimaan palloa. Mahtavaa, sillä pidän siitä hulluna itsekin.
V. Venäjä
Alban isä on venäläinen, ja he puhuvat keskenään venäjää. Alba viettää paljon aikaa myös venäläisten isovanhempiensa kanssa, ja niin venäläinen kieli kuin – kulttuurikin on näkyvässä roolissa tämän elämässä. Alba puhuu molempia kieliä yhtä sujuvasti, ja ajattelen sen olevan ihan hirveän suuri rikkaus. Niin kielen, kuin kulttuurinkin osalta. Tietysti aina toisinaan tulee eteen tilanteita, jotka venäläisessä kulttuurissa on totuttu hoitamaan tietyllä tavalla. Tavalla, joka sotii vastaan sitä, kuinka itse haluaisin asian hoitaa. Mutta niistä on useimmiten selvitty puhumalla asioista avoimesti. Sitä kuuluisaa joustoa on myös aika usein tarvittu :))
X. Muuttuja x.
Vakio lapsiperheissä. Muutujia tulee aina, ja niille ei voi mitään. Olen varmaan vähän krhm friikki mitä tulee kontrollin tarpeeseen, ja alkuun kaikki yllättävät muutokset olivat viedä järjen, mutta nykyään olen jo huomattavasti rennompi. Joskin hyvä kaukana vielä ihanteesta.
Y. Yksinäisyys
Huolimatta siitä, että mulla on paljon kavereita, useita ystäviäkin, niin koen silti aika usein yksinäisyyttä. Ehkä siksi, että lähipiirissäni ei ole ketään, joka jakaisi saman elämäntilanteen. Kaipaan tosi usein sitä, että saisin jakaa juuri tähän elämäntilanteeseen liittyviä tuntoja jonkun kanssa, joka eläisi läpi samaa – tietäisi mistä puhun. Ymmärtäisi. Tähän kun liittyy niin paljon sellaistakin, mitä ulkoapäin on ehkä vaikea ajatella ja nähdä.
Å. Åland
Haluaisin, että meillä tulisi joka kesäiseksi tavaksi matkustaa vaikka viikoksi Ahvenanmaalle. Vuokrata mökki, joltain saarelta ja elää siellä kuin Astrid Lindgrenin Saariston lapset-kirjoissa. Ehkä aloitamme tämän vuosittaisen tavan jo tulevana kesänä?
Siinäpä ne. Q:n, Ä:n ja Ö:n skippasin suosiolla, kun en heti keksinyt niihin mitään kovin olennaista ja järkevää.
