Tekisi mieli kirjoittaa, muttei kuitenkaan oikeastaan ole mitään erityistä sanottavaa.
Tänään on ollut ihan mielettömän ihana päivä, mutta niinhän sunnuntait aina. Etenkin ne sellaiset, jotka alkavat kello kahdeksan aamiaisella, jossa on tarjolla ainakin saaristolaislimppua ja litroittain tuorepuristettua mehua. (Tämän hetken ykkösmehuun tulee muuten ainakin omenaa, porkkanaa, pieni pala kurkkua ja reilusti varsiselleriä). Ja koska en viime viikolla vielä kaikissa postauksissani maininnut, että olen ollut sairaana, niin kerron sen nyt vielä tässä. Olen siis ollut sairaana. Mutta tiedättekö, tänään on ollut ensimmäinen päivä kun on tuntunut siltä, että kyllä tämä tästä ja se siitä.

Inspiraatio vähän kaiken suhteen on ollu viime aikoina ihan joissain muualla kuin täällä, mutta nyt sekin tuntuu saapuneen. Pukeutuminen kiinnostaa taas, todella pitkästä aikaa. Tukalle tekisi mieli tehdä jotain uutta, ehkä lyhentää, ehkä vaalentaa tai tummentaa. Sisustamisenkin suhteen pää on taas täynnä ideoita. Tänään vaihdettiin jo päälliset sohvaan ja vanha muuttui heti uudeksi. Keittiössäkin järjestys vaihtui, enkä voi käsittää miten tämä nykyinen järjestys ei ole aiemmin tullut mieleeni, sillä se on noin miljoona kertaa parempi kuin edellinen. Kyllä tämä todellakin tästä.

Ensi viikosta tulee hyvä, tunnen sen jo nyt.

 

//kuvien mekko on Mangon aleista. Ostin sen, koska ajattelin sen näyttävän kivalta sitten kesällä rusketuksen ja All Saintsin hapsubootsien kanssa, mutta äh – tuo mekko on niin kaunis, etten todellakaan malta pitää sitä kaapissa rusketukseen asti. Puen sen todennäköisesti huomennakin, silloinkin varmaan noiden Leviksen farkkujen pariksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Terveisiä vielä täältä sängynpohjalta. Halusin vaan tulla toivottamaan mitä leppoisinta ja hyvävointisinta (itse siitä vain haaveilen…) viikonloppua. Tästä sairastelusta huolimatta mullakin on jotenkin sellainen ihana kutkuttava perjantai- olo. Tämä voisi johtua siitä, että nyt voi jo alkaa hiljalleen kuvitella olevansa taas pian terve, mutta ehei, tällä kertaa tämä kupliva fiilis johtuu täysin sitä että liki vuoden jatkunut odotus vihdoin tänään päättyy. Netflixiin on tänään tuupattu House of Cardsin 4. tuotantokausi kokonaisuudessaan!! Tiedätte mistä minut löytää tänä viikonloppuna.

Nautitaan, sarjoista ja elämästä.

pst. kuvissa näkyvä kahvila on Helsingin Kahvipaahtimo Päijänteentiellä, Vallilassa. Mielettömän viihtyisä paikka ja todella hyvät kahvit. Käykää, jos ette ole jo käyneet tai vaikka olisittekin.

// Oh, Frank Underwood how I’ve missed you

Sain järjestettyä itselleni tälle viikolle harvinaisen neljän päivän vapaan. Oli tarkoitus hoitaa useampi kotikuvaus, kirjoittaa juttuja varastoon, hoitaa kaikki ne asiat, joita ei normaalisti töiden vuoksi koskaan arkisin ehdi ja juuri nyt tässä hetkellä oli tarkoitus istua lautassa kohti Tallinnaa. Tänään on vapaapäivä numero kolme, enkä ole tehnyt noista yllä luettelemistani asioista ensimmäistäkään. Sen sijaan olen lähinnä makoillut kahden peiton alla sängyssä. Eilen kuvittelin sairasteluiden olevan jo voiton puolella, mutta nyt tuntuu taas todella surkealta. Tämä alkanut vuosi on muutenkin ollut ihan ennätyksellinen noin niinku sairasteluiden suhteen. En ole normaalisti juuri koskaan sairaana, ehkä kerran vuodessa olen saanut parin päivän flunssan, mutta siinä kaikki. Nyt tämä on jo toinen kerta parin kuukauden sisään, ja tähän väliin on mahtunut vielä vatsatautikin.

Kyyninen minäni, joka nostelee päätään aina siellä jossain kolmannen sairaspäivän ja niistamisestä palaneen nenän välimaastossa, ajattelee että niinpä tietenkin juuri kun olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä ja miten syön, että nukun riittävästi, liikun ja ulkoilen säännöllisesti- niin alan sairastella. Olisihan tämä pitänyt arvata.  Tuntuu melkein epäreilulta. Mutta samalla se toinen ei- ihan- niin kyyninen minäni tietää, että kaikki tämä johtuu todennäköisesti vain siitä, että olen alkanut stressata niin älyttömästi. Ja siitä, etten osaa enää oikein rauhoittua. Aina kun tulee hiljainen hetki ja voisin vain olla, iskee syyllisyys, että nyt täytyisi tehdä kaikkia niitä asioita, joihin ei tavallisesti löydy aikaa; siivota kaappeja, kirjoittaa, kuvata, lajitella kirpparille menevät vaatteet, ommella verhot, lähteä lenkille mm. Se taas johtaa siihen, että suoritan asioita kaiken aikaa, ja se sellainen ei ilmeisesti sellaiseen rentoon oleskeluun tottuneelle sielulleni sovi. Täytyy siis alkaa ottaa heti tästä hetkestä lähtien vähän iisimmin, ja aikatauluttamaan huomattavasti paremmin.
Siinä vinkit terveempään elämään multa sulle, ole hyvä.

Urheiluun liittyviä postauksia on ainakin snapchatin puolella kaipailtu. Moneen kuukauteen mulla ei ollut aiheesta oikeastaan mitään sanottavaa. Teki mieli liikkua enemmän ja voida paremmin, mutten kuitenkaan tehnyt asian eteen mitään. Odottelin varmaan, että jostain tulisi joku, joka lahjottaisi päiviini kaksi lisätuntia – toinen urheiluun, toinen urheilusta saunan lauteilla palautumiseen. Mutta, kuten ehkä arvata saattaa, niin mistään ei ole vieläkään tullut tuota lahjoittajaa. Oli siis tartuttava toimeen ihan itse, järjestettävä sitä aikaa ihan itse.
Ja voi pojat, kuinka se onkaan kannattanut.

Nyt reilu neljä, mahdollisesti jopa jo viisi, viikkoa olen urheillut vähintään kolme kertaa viikossa. Siis sillain ihan kunnolla urheillut, niin että hiki (ja joskus laattakin) lentää. Olen tehnyt suunnilleen kolme voimatreeniä viikossa, niiden lisäksi teen pyrin tekemään kestävyyskuntoa kehittäviä harjoituksia muutaman kerran viikossa. Voin ihan rehellisesti sanoa, etten todellakaan muistanut millainen vaikutus urheilulla on mieleen. Tänäänki heräsin aamulla niin väärällä jalalla, että se ei todennäköisesti ollut oma jalka ollenkaan, mutta niin vain tunnin salitreenin jälkeen olo oli jo aivan toinen. Puhumattakaan niistä päivistä, jolloin menen salille suoraan sängystä, ennen kuin olen oikeastaan edes ehtinyt valita päivän fiilistä. Menen ja teen ja voin koko loppupäivän hyvin, koska olen heti aamusta saanut aikaiseksi jotain. Tulee tehokas olo, ja sitä oloa haluaa kaikin tavoin ylläpitää koko loppupäivän. Se, että satsaa itseensä ja omaan hyvinvointiinsa edes muutaman tunnin viikossa maksaa kyllä itsensä moninkertaisena takaisin.

Tosin nyt olen sairastellut tässä jo useamman päivän, enkä ole luonnollisesti päässyt urheilemaankaan. Treenaamattomuus ja sisätiloissa makoilu alkaa kyllä heti tuntua. Kaikkein eniten mielialassa ja sellaisessa yleisessä vireystilassa. Mieli laahaa vähän maassa ja olo on kaikin puolin veltto. Odotan jo niin, että nämä sairastelut jää taakse ja pääsen taas kiinni siihen vanhaan (krhm.. neljä viikkoa kestäneestä rutiinista voi aivan hyvin käyttää sanaa vanha) rytmiini.

Näin reilu kuukauden kokemuksella ja tuntemuksilla voin kertoa, mikä tässä kerrassa on erilaista ja miksi uskon tämän nykyisen ryhtiliikkeen olevan kestävämpää sorttia, kun mun aiemmat urheiluyritykseni. Aina ennen olen liikkunut tavoitellakseni jotain. Olen liikkunut, koska olen halunnut saada ihoni parempaan kuntoon, olen havitellut pyöreämpää pyllyä, tai näkyviä vatsalihaksia, parempaa ryhtiä. hauiksia ja pyöreitä olkapäitä –  kun tuloksia ei heti kahden viikon hikiliikkumisen jälkeen ole ollut näkyvissä on intoni lopahtanut. Kaikki tuossa yllä listaamani asiat ovat toki aivan hyviä ja mukavia tavoitteita sinänsä, ja hyvin suurella todennäköisyydellä nuo kaikki toteutuvat, jos liikkuminen on pitkäkestoista ja harjoittelu nousujohteista. Mutta, jotta innon liikuntaan saa säilytettyä on siltä minun mielestäni haluttava jotain muuta kuin parannusta ulkoiseen olemukseen. Nyt liikun ensimmäistä kertaa, en siksi että pitäisi, vaan siksi että ihan oikeasti haluan. Haluan vain ja ainoastaan voida paremmin. Olla parempi, jaksavampi, energisempi ja terveempi. Vahvempi, ryhdikkäämpi myös, mutta ne tulevat sitten vain sellaisena mukavana lisäbonuksena. Nyt tekee mieli liikkua, koska se on ihan hitokseen kivaa.

Kuvat: Janita Autio (edit: minä)