– älä koskaan aloita siivoamista sillä ajatuksella, että nyt teen kyllä vuosisadan suursiivouksen. Et tee, väsyt pelkästä työmäärän ajattelmisesta. Suunnittele sen sijaan siivoavasi vaan joku pieni juttu, ja yhtäkkiä huomaatkin tehneesi sen suursiivouksen. Eikä sen suunnitteluun tai ajatteluun tarvinnut tuhlattua ollenkaan energiaa.

– Olen 1,5vuotta kuvitellut, että asuntomme on sen valtavista ikkunoista huolimatta vain jotenkin pimeä. Ei, ei se ole. Ikkunat olivat vain likaiset. Siis oikeasti olisittepa nähneet sen lian määrän, joka valui pitkin ikkunanpieliä kun lastasin ruudut kuiviksi. Yh. Mutta voi pojat, kylläpä kannatti.

 

– Parhaimmat sommitelmat ja järjestykset syntyvät ihan vahingossa. Yhtäkkiä huomaat, että tuoli ja tarjoiluvaunu jotka vain lykkäsit imurointia varten kiinni toisiinsa sopivatkin toistensa kylkeen täydellisesti. Tai hylly, jolle puolihuolimattomasti nostelit tavaroita järjestellessäsi toista hyllyä, olikin se kaikkein täydellisin.

– Musiikki! Käsittämätöntä kuinka suuri vaikutus siivousintoon musiikilla on. Ja fiilikseen noin niinku ylipäätään. En tajua, miten en ole ymmärtänyt tätä aiemmin.Tai noh, tajuan. Meillä ei ole koskaan ollut kotona kunnon kaiutinta, vaan musiikkia on soitettu läppäriltä tai puhelimelta, ja musiikkia ei todellakaan ole kuullut enää imuroinnin alta, saatikka niin että sen kuulisi vieläpä toiseen huoneeseen. Mutta nyt sitten, sain blogin kautta testiin Samsungin R5 360° – kaiuttimen ja voi tätä autuutta kun musiikin saa soimaan niin, että tuntuu kuin se soisi asunnon jokaisessa nurkassa.

– Oikeat vaatteet. Siivouspuuhat sujuvat kaikkein näppärimmim joko treeni- tai alusvaatteissa. Muita vaihtoehtoja ei oikeastaan edes ole.

– Älä edes yritä rekrytoida puolisoasi mukaan siivoamaan, sillä et kuitenkaan koskaan ole tyytyväinen hänen tapaansa tehdä asioita, etkä haluaisi jatkuvasti olla nalkuttamassakaan koska yrität päästä siitä tavasta eroon. Kehota sen sijaan puolisoasi menemään ja tekemään sitä, mikä just sillon eniten kiinnostaa. Kaikki voittaa.

– Siivoa viimeiseksi vessa, sillä se on aika suurella todennäköisyydellä se likaisin ja ikävin siivottava. Sen siivottuasi ota suihku. Siisti sinä, siistissä kodissa.

– Tuoreet kukat ja lasi viiniä viimeistelemään puhdas koti. Ei väliä vaikka kello olisi yksi iltapäivällä.

Kunpa useammat illat olisivat enemmän niin kuin tämä yksi ilta viime viikolta. Sain töihin viestin rakkaimmalta ja vanhimmalta ystävältäni. Tuossa lyhyessä viestissä oli mainittu monta maailman parasta asiaa: itse tehty pizza, maapähkinävoi- ja kookoskonvehdit, viini, sauna ja tervetuloa. Kaikki tuo ihan naapurissa vielä kaiken muun hyvän lisäksi. Tietysti mentiin.

Pizza oli niin taivaallista, etten ehkä syömiseni lomasta saanut sanottua sanaakaan. Aion ehdottomasti udella tuon pohjan reseptin, sillä en ehkä eläessäni ole syönyt niin hyvää kotitekoista pizzaa. Tiedättekö kun melkein millaisella pohjalla tahansa voi saada pizzan maistumaan hyvältä, kunhan siihen päälle ripottelee riittävästi täytettä, niin ettei pohjaa edes maista kaikelta siltä tonnikalalta, ananakselta, kinkulta, jalopenolta, jauhelihalta, paprikalta ja kanalta. Mutta silloin kun pizzasta on riisuttu kaikki ylimääräinen ja päälle on ripoteltu vain muutama tarkoin valittu täyte, ja se maistuu niin hyvältä että meinaat itkeä- silloin pohjan täytyy olla täydellinen.
Mutta se siitä pizzasta (tulee pelkästä sanan kirjoittamisesta niin nälkä että näkökentässä alkaa sumeta), tuossa illassa oli muutakin mieletöntä kuin ruoka. Kaikki nimittäin.

Rakastan, arvostan ja vaalin omaa aikaani. Pidän tärkeänä sitä, että molemmilla vanhemmilla on myös omat, erilliset elämänsä ja tekemisensä kodin ulkopuolella, mutta ihan rehellisesti voin silti sanoa nauttivani kaikkein eniten siitä ajasta joka vietetään koko perheen voimin, mieluiten tietysti vielä ystävien kanssa.

Kun Alba syntyi ei lähi-kaveripiirissämme ollut vielä yhtään lasta. Ensimmäisen vuoden koinkin olevani vähän yksin asian kanssa, yksinäinenkin aika usein, kun en enää voinut (tai useimmiten edes halunnut) tulla ja mennä kuten ennen. Olenkin ollut niin hyvilläni ja kiitollinen kun nyt viimeisen puolen vuoden aikana ihan tähän lähipiiriin on syntynyt kolme lasta. Ah, vihdoinkin saa ihan avoimesti puhua väsymyksestä, kakkavaipoista, pakahduttavasta onnesta ja ylpeydestä, jatkuvasta huonosta omatunnosta, riittämättömyyden tunteesta ja siitä kuinka rasittavalta oma, rakas puoliso aina toisinaan tuntuu. Ja tietää, että toinen ymmärtää ihan just sieltä keskeltä, mistä puhut.

Kiitos tästä, ja kaikista niistä muista sadoista illoista, päivistä, öistä ja aamuista R, T ja pikku-E.

Voi sunnuntai, kuinka tykkäänkään susta.
Vaikka kaikki muut viikonpäivät olisivat olleet enemmän tai vähemmän katastrofeja, niin sunnuntai onnistuu silti oikeastaan poikkeuksetta kääntämään koko viikon plussan puolella. Tosin tässä viimeisiään vetelevässä viikossa ei ole juuri ollut kääntämistä, sillä koko viikko (sitä maanantaiden maanantaita lukuunottamatta) on ollut ihan mainio. Tämäkin päivä on ollut yhtä nousukiitoa ihan aamusta asti ja parantunut vain edetessään.

Viime päivinä on jotenkin tuntenut ihan erityisen voimakkaasti sen, kuinka onnekas on. Tuon pienen kasvavan ja jatkuvasti uutta oppivan tyypin menoa on niin mahtavaa saada tästä aitiopaikalta seurata. Se millainen ylpeyden liekki mun rinnassa leimahtaa esimerkiksi silloin, kun tuo 80senttiä pitkä ja 17 kuukautta vanha ihminen yhtäkkiä päästää suustaan nelisanaisen lauseen venäjäksi ja lausuu jokaisen erilaisen s-äänteen hienommin kuin äitinsä koskaan osaisi. En edes tiennyt sellaista koko kehoa keinuttavaa ylpeyttä olevan olemassakaan. Mutta on sitä. Ja sen tuntee päivittäin noin 120 kertaa.

Olikin ihana saada viettää tämä aamupäivä kolmisin, puuhailla jokaisen lempiasioita täällä kotona. On selattu sylissä 200-sivuista Satuaarteet-kirjaa ja lueteltu jokaisesta kirjan kuvasta jokainen asia, joka vain osataan sanoa, on luututtu lattiat (mun lempipuuhaa. NIIN TYYDYTTÄVÄÄ, että tukka lähtee!), nukuttu päiväunet, kokattu yhdessä ja juotu sen päälle päiväkahvit. Iltapäivä oli pyhitetty ystäville. Onhan sentään ystävänpäivä.
Ihan erityisen hyvä sellainen. Toivottavasti teilläkin.

Eilisen asukin mätsäsi täydellisesti tähän päivän vaaleanpunaiseen teemaan.
Rakastan tässä asussa kaikkea.
Eikä ees yhtään hävetä sanoa sitä.
Melkosta.

Leppoisaa ystävänpäivää kaikki <3 !

Tämän reilu neljän kuukauden bloggaamisen aikana postausta meidän häistä on toivottu kommenteissa ja meileissä todella usein. Ensin ajattelin, etten ehkä haluaisi häistämme kirjoittaa, mutta sitten ajattelin uudestaan että noh, miksipä ei. Tuo päivä oli ihan mielettömän kaunis, hyvä ja onnellinen. Vielä huomattavasti suurempi ja merkittävämpi, kuin olin etukäteen osannut edes kuvitella, ja uskotte ehkä jos kerron että kuvittelin jo etukäteen tuon päivän olevan aika helkkarin paljon. Ja vaikka koenkin häiden olevan jotenkin todella henkilökohtainen juhla, niin ei niistä puhuminen tai kuvien jakaminen muille ihmiselle tee siitä meille yhtään vähemmän merkityksellistä tai henkilökohtaista. Sitä paitsi tuosta päivästä on jo pian kolme vuotta, ja tuon itse juhlan saimme jo juhlia niiden, ja vain niiden,  meille merkityksellisimpien ihmisten kanssa. (Tai no, illan juhliin ilmestyi kyllä muutama kuokkavieras, mutta niinhän parhaisiin juhliin aina).

Haluaisinkin kysyä nyt tulevia postauksia silmällä pitäen, että mistä te haluaisitte lukea, nähdä tai kuulla lisää? Noihin häihin liittyen siis.