OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kyselin tuossa taannoin teiltä toiveita postausten suhteen, ja sisustuspostauksia ja kotiesittelyä oli toivottu aika monessa kommentissa. Rakastan itsekin päästä näkemään kuinka muut ihmiset asuvat. Ulkona kävellessä kurkin ihan häpeilemättä valaistuihin asuntoihin ja mietin millaistahan elämä noiden ikkunoiden takana on. Tämä talo, jossa asutaan on aika yhteisöllinen. Tiedän oikeastaan jokaisen naapurin, rappukäytävässä moikataan ja vaihdetaan usein kuulumisiakin. Lapset leikkivät pihalla yhdessä jne. Tähän vertauskuvana se, että asuimme edellisessä asunnossamme Töölössä kolme vuotta ja törmäsin sinä aikana kahteen naapuriin. Siis kahteen. Kolmessa vuodessa.

Tämän talon aulassa on kierrätystaso, jonne viedään itselle turhaksi jääneitä tavaroita, joita naapurit voivat sitten tarvittaessa napata sieltä itselleen. Me ollaan roudattu sieltä kotiin läjäpäin kirjoja, lehtiä (usein päivän hesarikin) kynttilöitä, kattiloita, kahvinkeitin, tuoli, kukkaruukkuja, vaatteita, kenkiä ja kosmetiikkaa. Yhdeltä naapuriltamme saatiin Alballe sänky uusine patjoineen päivineen, toiselta taas autoon turvaistuin. Molemmat ihan noin vaan ilmaiseksi. Sanomattakin lienee selvää, että viihdytään täällä tosi hyvin. Alue on kiva, rauhallinen mutta kuitenkin lähellä kaikkea. Pääsen töihin 15 minuutissa, kauppaan kahdessa, mummolaan autolla kymmenessä ja ystävieni luo kävellen kahdeksassa.

Täällä asuessamme en maksa pelkästään tästä konkreettisesta asunnosta; korkeista huoneista, isoista ikkunoista ja seitsemästäkymmenestä neliöstä. Maksan mm. myös tästä alueesta ja sijainnista, maisemasta ikkunoiden takana, palveluista, kivenheiton päässä kulkevista ratikoista, suuresta pihasta ja kahdesta metroasemasta joihin on meiltä yhtä lyhyt matka. Ja aivan mielelläni maksankin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haluan ensisijaisesti tietysti viihtyä kotonani, ja todella pidän sen laittamisesta. En kuitenkaan ole valmis sijoittamaan kodin tavaroihin kovinkaan suuria summia. Asuminen itsessään vie muutenkin leijonanosan tuloistamme, niin käytän sen yli jäävän rahan sitten kyllä mieluummin ihan johonkin muuhun. Haluan myös, että meidän kotimme näyttää oikeasti meiltä. Ei samalta kuin jolla kulla toisella. Aina toisinaan kun törmään blogeihin joissa kodit näyttävät keskenään niin samalta, että sekoitan ne toisiinsa.

Meidän koti ei todella ole mitään sisustuslehtikamaa, eikä sisustuskaan ole mitenkään erityisen harkittu. Tavarat vain ovat ajan kanssa löytäneen omat paikkansa, osa eksynyt meille vähän vahingossa, osa saatu, osa ostettu kirppareilta,iso osa kuitenkin ihan sieltä Ikeasta. Voi kyllä, Silti viihdyn täällä niin hyvin (teki mieli kirjoitta tuohon niin-sanaan 25 iitä, koska se kuviaisi hyvin sitä kuinka hyvin viihdyn) lempikirjojeni ja -esineideni keskellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ollaan asuttu tässä asunnossa vasta 1,5 vuotta. Edellinen asuntomme oli kaksi kertaa tätä nykyistä pienempi, ja meitä asui siellä kolmen sijaan kaksi. Aika moni asia on täällä eri tavalla kuin edellisessä kodissamme. Asunto ei todellakaan ole vielä mitenkään valmis, niin kuin sisustus kai ei koskaan. Se elää ja liikkuu meidän mukana. Nyt on kuitenkin hyvä juuri näin. Ainakin hetken. Kunnes päätän haluta taas jotain ihan muuta. Yleensä onneksi ihan vain tavaroiden paikkojen vaihtaminen riittää.

Nimin.kolme kertaa olohuoneen järjestystä viimeisen kuukauden aikana muuttanut.

 

// Tässä olisi nyt tuon kotiesittely- sarjan ensimmäinen osa. Tulen tekemään kodin jokaisesta huoneesta vielä oman juttunsa.

 

Tältä näyttää mun työpöydällä juuri nyt. Viikon missiona on ollut siivota ensin koneen 37 000 kuvaa ja sen jälkeen käydä kynän kanssa läpi nämä jo teetetyt kuvat. Mulla on ollut jo monta vuotta tapana kirjoittaa teettämieni kuvien taakse muutama rivi, kertoa jotain erityistä tuosta kuvan hetkestä. Joskus se on tunne, toisinaan taas joku hauska sattumus tai tapahtuma, hyvä keskustelu tai muuten vaan joku erityinen hetki, joka liittyy tuohon valokuvaan. Näin jälkeenpäin kuvia selaillessani olen ihan älyttömän hyvilläni siitä, että olen silloin aikoinani tuon tavan aloittanut. Vaikka vielä muistankin lähes kaikkien tänä aikana teettämieni hetkien tunnelman ja tapahtuman, niin asia ei välttämättä enää 20- tai 50- vuoden päästä ole samoin. Tuntemattomallekin katsojalle kuvat muuttuvat pelkistä kuvista kokonaisiksi tarinoiksi noiden muistiinpanojen kautta.

 

Pitäisi teettää kuvia ehdottomasti enemmän, ja säilöä niitä koneen uumenissa ehdottomasti vähemmän. Tulin niin hyvälle tuulelle kaikkia näitä vanhoja kuvia selaillessani. Kuinka hienoa elämä onkaan. Lämmin ja kiitollinen olo.

_MG_3585

Torstai, joulukuun 10. Tuona päivänä, keskellä pimeintä joulukuuta, tuntui satavan ja tuulevan neljästä eri suunnasta samaan aikaan. Päivä alkoi muutenkin aika kehnoissa tunnelmissa. Teki mieli vaan pysytellä kotona ja leikkiä, ettei koko päivää edes ollut. Illaksi olin kuitenkin saanut kutsun Santa Marian järjestämälle bloggaaja-illalliselle. Ja jo tuon kutsun kilahtaessa sähköpostiini tiesin, etten jättäisi iltaa väliin vaikka tuntuisi miltä. Erityisesti nämä kolme kutsussa mainittua asiaa saivat aikaan kiivasta, innostunuttua nyökyttelyä: omaa aika, hyvää ruokaa ja Maaret Kallio.
Ei kai hullukaan kieltäytyisi tuollaisesta tarjouksesta.

Illallisen pääteemana oli arki. Aallonkodin kuudenteen kerrokseen (tai ehkä kahdeksanteen? Kukapa tuollaista painaisi mieleensä silloin kun tietää saavansa pian käteen lasin kuohuvaa ja pääsevänsä kuuntelemaan Maaret Kalliota, tuota viisasta ja karismaattista naista) noustessani hissi vei kyllä ihan kirjaimellisestikin sen arjen yläpuolella. Ylhäällä odotti joukko uusia kasvoja, lämmin tunnelma, herkulliset tuoksut ja se kuohuvakin tyrkättiin käteen heti kun ehdin takkini riisua. Kyllä kelpasi.

_MG_3564 _MG_3572

Illallisella Maaret puhui meille riittävän hyvästä arjesta, ja millaisista palasista sellainen koostuu. En enää muista kaikkea, vaikka haluaisinkin, mutta sen muistan että kuuntelin ihan hurmioituneena ja nyökyttelin lakkaamatta päätäni, että niin niin, just noin ja eipä tuotakaan olisi voinut paremmin sanoa. Ehkä terävimpänä mieleeni jäi ajatus siitä, että hyvässä arjessa rakkaus, työ, leikki ja terveys ovat tasapainossa. Mikään näistä ei vie liikaa tilaa yksinään, vaan kaikkea tuota edellämainittua on elämässä reilusti. En voisi olla enempää samaa mieltä tästä. Ihan erityisellä hartaudella kuuntelin myös ajatuksia hyvästä, toimivasta parisuhteesta ja sen dynamiikasta. Happy End– kirjaansa varten Maaret oli yhdessä Osmo Kontulan kanssa haastatellut/tutkinut järkyttävän määrän pitkissä, onnellisissa parisuhteissa olevia ihmisiä. Niiden pohjalta Maaret kertoi asioita ja tapoja, jotka yhdistivät kaikkia näitä liittoja. Tärkeimpänä mieleen piirtyi se, kuinka hyvässä parisuhteessa puolisot pyrkivät liikkumaan ristiriitatilanteissa aika pian samalle puolelle, sen sijaan että jatkaisivat sitä sellaista kyllähän minä, mutta kun sitä et – tyyppistä syyttelyä. Tässä kohtaa nyökyttelin ihan erityisellä innolla, sillä tämä on juuri se asia josta olen ehkä eniten ylpeä omassa parisuhteessani. Aina asia ei todellakaan ole ollut näin hyvä, vaan nykyisen tilanteen ja toimintatapojen eteen ollaan molemmat tehty aivan hitokseen töitä. Mutta se meistä. Nyt ollaan vielä täällä illallisella.

_MG_3588 _MG_3600 _MG_3603

Maaretin vinkit parempaan arkeen eivät olleet ainoita vinkkejä, joita evääksemme saimme. Hanna ja Joonas jakoivat meille maukkaimmat ja arkea helpottavimmat ruokareseptinsä. Kiitos niistä ja näistä, tulevat tarpeeseen. Aivan kaikki vinkit. Santa Marialle vielä kiitos tästä kauniista illasta. Oli hyvä. Päivä päättyi kaikkea muuta, kuin kehnosti.

Viime yönä valvoin kipeän lapsen kanssa puoli viiteen asti aamulla. Siitä huolimatta tänään aamulla,  muutaman tunnin unilta herättyäni, oli ihan voittamaton fiilis. Tunsin itseni terveeksi ensimmäistä kertaa melkein kahteen viikkoon. Tiedätte varmaan kaikki sen sairastelun jälkeisen ensimmäisen terveen päivän, kun energia on yhtäkkiä ihan älyttömästi. Tekisi mieli juosta maraton, sisustaa koti uusiksi, kokata kuukaudeksi safkaa pakkaseen, sopia päivät täyteen ohjelmaa. Kun on pari viikkoa käynyt aika todella hitaalla ja väsynyt pelkästä vessareissusta, niin tämä energisyys tuntuu suht. tervetulleelta.

Sälekaihtimet avattuani innostuin ehkä vielä vähän lisää. Illan ja yön aikana oli jostain ilmaantunut kipakka pakkanen tuon ohuen lumikerroksen seuraksi. Aurinkokin pilkisteli. Ei olisi tämä ensimmäinen terve päivä voinut juuri paremmin alkaa.

Energiat ei kuitenkaan ihan vielä tänään ole riittänyt noihin tuolla yllä lueteltuihin asioihin. Sain kuitenkin vaihdettua pyjaman ihan tavallisiin vaatteisiin ja pääsin ihan jopa ulos asti. Taisi olla eka kerta tänä vuonna.

Lähdettiin heti aamiaisen jälkeen pitkälle kävelylenkille. Tarkoituksenamme oli rullailla vaunujen tuohon parin kilometrin päässä olevalle kirpparille, mutta se olikin tietysti kaikista mahdollisista viikonpäivistä juuri tänään, maanantaina, suljettu. Huomasin sen tietysti vasta perille päästyämme. Vaan eipä haitannut. Käveltiin vielä pidempää kiertoreittiä kotiin, jotta varmasti ehtisin palelluttaa varpaani ja sormeni.

Hyvin ehdin.