Blogi on tässä hieman lomaillut meikäläisen sairastellessa. Nyt kuitenkin alkaa jo näkyä valoa tunnelin päässä, niin voinnin kun blogin henkiin heräämisenkin suhteen. Pää on ollut täynnä räkää viimeiset neljä päivää, ja nyt kun tilanne alkaa vähän normalisoitua niin päässä on tilaa ihan niille ajatuksille ja ideoillekin. Ihanaa!

Sairastellessa on ollut aikaa näprätä puhelinta. Joskus taisinkin mainita, että olen viime vuodet kuvannut lähinnä puhelimellani, vaikka minulla tuo järkkärikin olisi. Kuvaan päivittäin aika paljon, ja olen tehnyt niin jo monta vuotta, mistä olen kyllä nöin jälkeenpäin todella hyvilläni. Aika moni hetki, tapahtuma ja asia olisi painunut unholaan ilman kuvamuistoja. Toisaalta ajattelen kyllä, että ne kaikkein merkittävimmät hetket kyllä säilyy muistissa ilman dokumenttejakin.

Viime vuosi puhelimen muistista näytti tältä:

image

… viihdyttiin kotona enemmän ja paremmin, kuin ehkä koskaan aiemmin.

image

… kävelin nukkuva lapsi vaunuissa valehtelematta yli 2000km.

image

…syötiin liian usein ulkona ja liian harvoin kotona.

image image image

… fiilisteltiin toisiamme, kasvavaa Albaa, skype-puheluita Siperiaan ja muutaman minuutin kävelymatkan päässä asuvia ystäviä.

image image image image

… Kevyitä, kuplivia päiviä ja iltoja ystävien kanssa meren rannalla, kallioilla, hiekalla tanssien. Totuuden nimissä mainittakoon, että tapasin kyllä ystäviäni aivan liian harvoin. Vuodesta 2016 tulee tämänkin asian suhteen paljon parempi.

image image image

… oli hyviä, huonoja ja surkeita asupäiviä.

image image image

… käytiin Tukholmassa intoilemassa keväästä, Helmikuussa.

image image image image

… juoksin kevään ja kesän aikana kilometreissä takuulla enemmän kuin koko siihen astisen elämäni aikana yhteensä. Tapasin uusia ihmisiä, opin uutta, ja mikä parasta – nautin.

image image image image image image image image

… lähdettiin Espanjaan, koska Suomessa kesä ei ollu vielä Heinäkuun lopullakaan alkanut. Perillä meitä odotti 35 asteen tukahduttava kuumuus. Otimme sen ilomielin vastaan.Olin ennen reissua etsinyt AirBnB:sta varta vasten asunnon, jossa olisi mahdollisimman tehokas ilmastointi ja varmistellut asiaa vielä usealla viestilläkin. Juu juu, tehokas ilmastointi löytyy, lupailtiin. Myöhään yöllä asunnolle saavuttuamme meitä odotti perillä sauna. Siinä sitten kyselin, että niin mites tuo ilmastointi, mistä sen saa päälle. Tosta noin vaan napsauttaa sanoi omistaja, ja osoitti tuota pientä jalallista tuuletinta. Ai katos. No, mutta tämähän on tehokas, pyöriikin ja kaikkea.

Mutta turhaanpa huolehdin, kuumuuteen tottui päivässä ja perheen pieninkin nukkui tuolla melkein ehjiä öitä, mitä ei tuohon aikaan ollut tapahtunut vielä koskaan aiemmin. Tuo matka oli kyllä muutenkin yksi vuoden ehdottomia kohokohtia; upea, meille kaikille uusi, kaupunki, lämpöä, hyvää ruokaa, aamuisia kävelyitä hiljaisilla kaduilla ensimmäisten kahviloiden avatessa oviaan, kun koko muu kaupunki tuntui vielä nukkuvan eikä aurinkokaan ollut kunnolla herännyt – oli vasta lämmin, ei polttavan kuuma, pitkiä kuumia päiviä varjoissa viihtyen, pimeitä iltoja kahdestaan terassilla. Raukeus ja rentous. Hyväntuulisuus, joka kietoi otteeseensa ensimmäisen lomapäivän jälkeen ja piti tiukasti kiinni vielä kuukaudenkin kuluttua.

image image image

 

… kotiin palattuamme oli kesä ehättänyt jo tännekin. Uitiin meressä ja mummolan altaassa. Loikoiltiin hiekalla meren rannalla ja viltillä pihanurmella. Lomailtiin.

image

… aika usein rullailtiin tuohon naapurin grillaamaan.

image image

… Flow. Ensimmäinen pitkä ilta ihan vain kahdestaan. Oli niin hyvä olla toisen kanssa, että ehdittiin/maltettiin katsomaan vain ehkä kolme keikkaa. Heh.

image image

… ihasteltiin tätä upeaa syksyä, Tuntui siltä, kuin kesä ei olisi oikeastaan koskaan edes loppunut.

image

… ja uutta elämää. Ensimmäistä yhteistä kummilastamme, pientä Emiliä.

image

… havahduttiin vuoden lopulla siihen, että puhelimen muistiin oli tallentunut kuvia lähinnä Albasta tekemässä sitä tai Albasta tekemässä tätä. Yleensä kuitenkin ihan vain Albasta tekemässä ei yhtään mitään. Ihan käsittämätöntä kuinka joku noin pieni voi tuntua maailman suurimmalta, hienoimmalta. Sanon aina tämän saman; pakahduttava kiitollisuus tästä ihmisestä.

image image image

… juhlittiin joulua, ihan kuten kaikkina aikasempinakin vuosina, mun vanhmpien ja perheen luona. Ja aivan kuten aina ennenkin, oli ihanaa. Aamupuuro, pihasauna, päiväunet puhtaissa lakanoissa, jouluruoka, lahjat. Ihmiset.

Sellainen vuosi. Väsymyksestä huolimatta, hyvä ja onnellinen. Helläkin.

Silti olen kyllä enemmän, kuin valmis tähän uuteen vuoteen, uusin voimin.

Ihanaa tätä alkanutta vuotta kaikki te!

 

Juoksukuvat: Stella Harasek ja Mikko Rasila
Ystäväkollaasin 3.kuva : Eeva Kolu

imageimageimageimage image image image image

Sivulauseessa taisin joskus mainitakin, kuinka pyörittelin ajatusta oman blogin perustamisesta todella pitkään. Jostain syystä vähän vierastin ajatusta sellaisesta blogista, jossa kirjottaisin vain itsestäni. Olinkin jo ehtinyt päättämään, että perustaisin blogin jossa kuvaisin ja kertoisin vain muista ihmisistä; tyylistä, kodista, urasta, äitiydestä, intohimosta, sinkkuudesta, elämäntavasta. Ajatus kuitenkin muuttui matkan varrella, ja itsestään/omasta elämästään kirjoittaminen tuntuikin lopulta kaikkein helpoimmalta vaihtoehdolta. Materiaalia kun saa kerrytettyä ihan tosta noin vaan. Ei tarvitse säätää aikataulujen kansa (olen mm. yrittänyt järjestää yksiä kuvauksia tässä nyt noin puoli vuotta siinä onnistumatta). Nyt olen kuitenkin ajatellut, että alottaisin sellaisen juttusarjan jossa säännöllisen satunnaisesti esittelisin täällä kuvien kera jonkun kiinnostavan tyypin/kodin/tarinan. Miltä kuulostaa? Tai tuleeko teille heti mieleen joku tyyppi kenestä ehdottomasti halusitte kuulla ja nähdä lisää? Yritän laittaa onnistumaan.

Tässä kuvituksena otoksia paikasta, jota olen kutsunut kotikodiksi pian 13 vuotta. Sen on sisustanut ihminen, jonka nyt huomaan vaikuttaneen todella paljon siihen, miltä meidän omassa kodissa nyt näyttää. Ei varsinaisesti mitään pelkistettyä mustavalkoista minimalismia löydy kummankaan kotoa.

 

image

Aina näin vuoden loppupuolella sitä alkaa kelailemaan muistiaan (tai puhelimelta kameran rullaa..) ja miettimään kulunutta vuotta. Mitä tein, missä ja kenen kanssa? Mitä annoin ja sain, mistä taas luovuin? Mitä opin, mitä en vieläkään? Kasvoinko, kehityinkö? Muistinko, osasinko? Rakastinko? Olinko hyvä ja oltiinko minulle?

Jos tätä vuotta 2015 täytyisi kuvailla yhdellä sanalla olisi se väymys. Sen muistan tältä vuodelta melkein kaikkein kirkkaimmin. Sen sellaisen kaikkea olevaa kuorruttavan väsymyksen. Sellaisen väsymyksen, ettei jaksa suoristaa ryhtiään, eikä pitää päätään pystyssä. Väsymyksen, joka värittää jokaisen tunteen, tapahtuman ja kokemuksen – kietoo kaiken upottavaan, harmaaseen harsoonsa. Väsymyksen joka kuiskuttelee korvaan asioita, joita ei levänneenä ikipäivänä uskoisi. Sen sellaisen turruttavan väsymyksen, joka tekee olemisesta tahmaista, itkusta arkipäivää.

image

imageimage

On tähän vuoteen mahtunut ihan hirvittävän paljon muutakin. Ihania, onnellisia, pakahduttavia hetkiä, päiviä ja viikkoja. Ystäviä, lämpöä, hyvää ruokaa ja juomaa, hilpeitä iltoja, raukeita aamuja, rajattomasti rakkauta, huolenpitoa ja välittämistä minuun ja minusta pois. On matkusteltu, uitu meressä ja järvissa, makoiltu kuumalla hiekalla ja tanssittu sillä samalla, jo viilenneellä, aamuneljään. Halattu, suudeltu, nukuttu sylikkäin. Naurettu huomattavan paljon useammin, kuin itketty. Tänä vuonna olen ollut tietoisempi ja kiitollisempi onnestani, kuin ehkään koskaan aiemmin. Kuitenkin, tätä kaikkea tapahtunutta on värittänyt se, että aina vaan väsyttää. Tai väsytti. Nyt ollaan jo pahimman yli, tiesivät kertoa.

image

image

Olen viimeisen vuoden nukkunut ehkä 5 tuntia vuorokaudessa, senkin yleensä pätkissä. Väliin on tietysti mahtunut muutamia parempia öitä, toisinaan parikin peräkkäin. Noita hyviä öitä on näistä 380:sta ollut ehkä neljä kädellistä. Se on aika vähän. Minulle ainakin. Vaikka kuinka tiedostaisi, että se kaikki valvominen ja väsymys on väliaikaista, on kokemus kuitenkin ihan yhtä voimakas. Muistan lukuisia kertoja kuulleeni sanat siitä, kuinka tämä vaihe on nopeasti ohi. Väsyneenä se ei todellakaan tuntunut siltä. Päivät ja tunnit tuntuivat kymmenen kertaa pidemmiltä, kuin levänneenä, yöt melkein loputtomilta.

Nyt kuitenkin, tuon väsymyksen väistyttyä ja öiden ehettyä, voin sanoa että tuo vaihe todellakin on nopeasti ohi. Samoin koko tuon olotilan värittämä vuosi. Tuo vaihe vei sen mukanaan. Tämä koko vuosi, kokonaiset 12 kuukautta, vain humisivat ohi. Vilisivät ohi silmien ja korvien. Tuntuu, etten kerennyt oikeastaan saada otetta tästä kaikesta, tai siis mistään, tänä vuonna.  Suoritin, toimin ja tein, mutta en ollut aidosti läsnä. Seurasin vaan sivusta kuinka väsymys ohjaili ajatuksia ja tunteitani. Mutta, tiedätkös väsymys – ensi vuonna se olen taas minä, joka määrää. Vaihdan sinut Lepoon ja Tasapainoon.

Vuosi 2016, tiedän jo nyt että tulet olemaan minulle ja meille hyvä.

 

imageimageimage

Tänä vuonna joulu on tuntunut jotenkin toisenlaiselta kuin aiempina vuosina. Siinä missä ennen olen mielelläni istunut hämärässä, vain kynttilöiden valaisemassa asunnossa ja huudattanut jouluradion kauneimpia joululauluja niin kovaa, kuin naapureilta olen uskaltanut, niin tänä vuonna olen kuronut asunnon kaikki 16 sälekaihdinta ylös, jotta saisin kotiini kaiken sen valon mitä maailma tällä hetkellä meille tarjoilee. Joululaulujen sijaan onkin usein tehnyt mieli valita spotifysta ennen häitä– soittolista, jonka olen luonut keväällä 2013 noh, ennen häitä. Yhtäkkiä tuo lista tuntuukin ajankohtaiselta, kaikki sen kevyet ja kuplivalta onnelta ja jännitykseltä tuntuvat kappaleet kuulostavat juuri siltä mitä nyt kaipaan.  Ehkä mieli kaipaakin nyt valoa, keveyttä ja kirkkautta enemmän, kuin hämyistä tunnelmointia. Ajatukset jo keväässä, tänäänkin päivä on kaksi minuuttia pidempi kuin toissapäivänä. Suunta on siis ehdottomasti oikea. Joku ihana oli myös laskenut puolestani, että 22. helmikuuta päivä on jo reilusti yli kolme tuntia pidempi, kuin tänään. Aika lohdullista, eikö?

imageimage

Ehkä nyt olisi kuitenkin aiheellista alkaa kaivella sitä toisenlaista tunnelmaa, uskon että viimeistään joulusaunan ja puhtaissa lakanoissa nukuttujen päiväunien jälkeen alkaa tuntua sellaiselta tutulta, vähän punaisemmalta joululta.

Rauhallista ja rentouttavaa joulua, nautitaan tästä kiireettömyydestä ja ihmisistä ympärillämme.

// The best gifts are not under the tree. They are around it.

Kuvailin eilen täällä vanhempieni luona, tarkoituksenani ikuistaa kaunis joulukoti. Kamerasta löytyi muutama kuva kuusesta, pari jouluvaloista mutta lähinnä muistikortille oli tallentunut kuvia viherkasveista, ikkunoista tulvivasta valosta ja vaaleista pinnoista. Näyttää ihan keväältä, eikä se haittaa nyt yhtään.