*Kaupallinen yhteistyö KappAhl:in kanssa

Processed with VSCO with hb1 preset

Olen muutamaankin otteeseen täällä puhunut siitä, kuinka olen viime vuosina alkanut järkevöittää kulutustani. Ihan erityisesti vaatepuolella. Muutama vuosi sitten karsin varastoni 1/4 sen alkuperäisestä koosta. Tuolloin omistin suunnilleen 50 vaatetta. Määrä on sittemmin kyllä tuosta kasvanut, mutta ostokäyttäytymiseni on kyllä todellakin muuttunut. Hankin huomattavasti vähemmän ja ostan vain sellaisia tuotteitta, jotka sopivat vähintään kymmeneen jo olemassa olevaan vaatekappaleeseeni. Pyrin tietysti myös miettimään vaatteen käyttöikää ja -mahdollisuuksia. Silloin kun vaatteita on kaapissa määrällisesti vähän (tai vähemmän) on minulle erityisen tärkeää niiden muuntautumiskyky. Se, että pystyn yhdistelemään ja käyttämään samaa vaatetta mahdollisimman monella eri tavalla, tekemään siitä uuden pukemalla sen jotenkin toisin. Sillä muuten koittaa kyllä kyllästys melko nopeasti.

Tämä kuvien KappAhlin mekko on juuri sellainen vaate; monikäyttöinen, moneen eri tilanteeseen. Tätä yhtä ja samaa mekkoa voi käyttää kolmella eri tavalla. Ihan jo yksinäänkin: pelkkänä mekkona, pelkkänä paitana (ok, silloin täytyy pukea päälle ehkä vähän jotain muutakin) tai pukemalla tuon paidan mekon päälle. Huomasin myös, että mekkoa voi pitää myös varsin hyvin ihan kummin päin tahansa. Puin nimittäin mekon ensin vahingossa väärin päin päälleni, enkä edes tajunnut sitä. Etupuoli on hieman syvempään uurrettu kuin tuo selkä, ja mekko on takaa hitusen pidempi kuin edestä, mutta se toimii päällä vähän yllättäenkin ihan molemmin päin.

Ei siis ihme, että mekon suunnitellut Lovisa Malmberg Gomis voitti KappAhlin Sustainable Design Contest- kilpailun, ja nyt toukokuussa voittajatuotteet lanseerataan. Suunnittelijan kantavana ajatuksena vaatteiden takana oli tahtotila tehdä ns.älykästä muotia suunnittelemalla tuote, jota voi käyttää monissa eri tilanteissa, monella eri tavalla ja mahdollistaa näin vaatteelle hyvin todennäköisesti enemmän käyttökertoja ja pidempi elinkaari kuluttajan vaatekaapissa. Tällä tavoin tuetaan myös sitä vastuullisemman kuluttamisen ajatusta.

Sen lisäksi, että tuo mekko on ihan yksinäänkin varsin monikäyttöinen, niin tuo vaate taipuu niin monenlaisiin asuihin ja tilanteisiin. Siitä saa halutessaan superjuhlavan, tai sen voi pukea rennosti vaikkapa hupparin ja tennareiden kanssa. Keksin heti suunnilleen kymmenen erilaista asua, joiden kanssa tulen tuota mekkoa käyttämään. Tässä teille niistä nyt muutama. Sama mekko, sama paikka, mutta silti mielestäni kaikissa asuissa on ihan eri fiilis. Tällaisia vaatteet parhaimmillaan ovat. Helppoja, mukavia, monikäyttöisiä ja kauniita. Vastuullisempiakin.

 

Tyyli 1: Nahkatakkinen tyttö

Processed with VSCO with hb1 preset

collage

Processed with VSCO with hb1 preset

Tyyli 2: Kesäheinä

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset11112

Tyyli 3: Bohemian Rhapsody

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetcollage1Processed with VSCO with hb1 preset

En tiedä teistä, mutta minusta tämän kaltaisia vaatteita pitäisi olla lisää. Reilusti enemmän, Joka puolella. Kaikien saatavilla ja nähtävillä. Lisää älykästä, vastuullista muotia – kiitos. Ja samaan tilaukseen voisin laittaa myös kesän. Tai ainakin +15 astetta lisää tähän nykyiseen lämpötilaan. Ja tuo hyytävä tuuli voisi hukkua matkalle. Ei haittaisi. Kesä, paljaat sääret ja tämä mekko, tervetuloa! Odotan innolla.

Ja hei, en ole ehkä vielä koskaan kysynyt: Mitä pidät? Mekosta ja sen ympärille rakennetuista asuista. Mikä on eniten mieleen, vai onko mikään?
Nyt kiinnostaa!

*Kaupallinen yhteistyö Linkosuo:n kanssa

image Processed with VSCO with hb1 preset

Ah, ihana Pääsiäinen. Kevät ja viiden päivän vapaat. Varmaan aika monelle meistä. Täydellinen aika kutsua ystäviä kylään, nauttia hyvästä seurasta ja näistä pitkistä, vapaista päivistä.

Huomaan, että koen aika usein paineita siitä mitä tarjota vieraille. Eri asia tietysti ne vieraat, jotka tulevat yllättäen sen kummempia suunnittelematta, tiedättekö ne jotka soittavat että sopiiko tulla kahville 10minuutin päästä, kuin ne joiden tuloa on suunniteltu esimerkiksi viikko. Onneksi on kuitenkin olemassa asioita, jotka helpottavat sitä stressaamista. Aina ei tarvi pipertää sitä neljän ruokalajin illallista (rehellisyyden nimissä en kyllä koskaan ole mitään sellaista tehnytkään..) vaan asian voi hoitaa myös vähän rennommin, mutta silti herkullisuudesta tinkimättä. Parasta tietysti se, jos on ystävä tai ystäviä joiden kanssa sen ruokapuolen voi hoitaa yhdessä. Koska seurassa kaikki on aina hauskempaa.

En muista missä ja milloin olen ensimmäisen kerran törmännyt näihin Linkosuon tällaisiin, erilaisin tahnoin täytettäviin (varoituksen sanana tosin, että maistuvat kyllä todella hyvin ihan vain sellaisenaankin!) Ruissipseihin, mutta uskoakseni siitä on jo aikaa sillä ovat kyllä vakiinnuttaneet paikkansa ainakin meidän kaveriporukan illanistujaisissa ja erilaisissa juhlissa jo tovi sitte. Ovat käteviä, helppoja ja herkullisia. Näyttäviäkin, jos niikseen tulee. Ja näihin on vaikea kyllästyä sillä täytteitä ja sipsien makua voi vaihtaa aina niin halutessaan.

image Processed with VSCO with hb1 preset image

Tässä siis yksi vinkki multa teille pääsiäistä ajatellen: kutsu ystäviä kylään ja ota rennosti. Tarjoile vaikka näitä pieniä, herkullisia täytettyjä ruissipsejä. Nämä Linkosuon Ruissipsit ovat muuten 84% täysjyväviljaa (viljaraaka-aineista) ja sen lisäksi vielä runsaskuituisiakin (14%) mauissakin löytyy niin runsaasti, että aivan takuulla jokaiselle jotakin. (Löytyvät kaupoista sieltä näkkärihyllyltä, ihan vinkkinä vain. Säästytte suunnistamiselta.)

Ja jotta homma niiden tarjoilujen suhteen olisi sulle vielä vähän helpompaa, niin olen puolestasi kokeillut muutamia erilaisia täytteitä näiden kanssa tehtäväksi, jotka todellakin toimivat ja maistuvat!

image

Punajuurihummus:

n.300g punajuuria (etikkapunajuuria käyttämällä säästä kätevästi aikaa ja vaivaa)
Tölkki kikherneitä
Pari valkosipulinkynttä
Tahinia
Juustokuminaa
Laadukasta oliiviöljyä
Sitruunamehua
Suolaa
Mustapippuria

Valuta punajuurista ja kikherneistä nesteet. Molempien mehua voi säästää vähän, ja sitä voi halutessaan lisätä tahnaan makua/väriä voimistamaan. Sen jälkeen voitkin vain heittää kaikki ainekset sekaisin blenderiin ja voilá olet valmis.

Processed with VSCO with hb1 preset

Baba ganoosh (munakoisotahna):

Kaksi munakoisoa
Valkosipulinkynsi
Pari ruokalusikallista sitruunamehua
1dl hienonnettua lehtipersiljaa
Puolikas teelusikallinen chilijauhetta
1rkl Tahini-seesamitahnaa
1rk oliviiöljyä
Suolaa ja mustapippuria

Paista suikaloituja munakoisoja uunissa oliiviöljyllä valelultina 250-asteessa n.25 minuuttia. Jäähdytä sen jälkeen hetki, ja kuori pehmenneet munakoisot lusikalla suoraan blenderiin, jonka jälkeen voit taas heittää vaan kaikki muutkin tahnan ainesosat sekoittumaan sinne. Ja ta-dah, valmista.

Molemmissa tahnoissa parasta olisi jos niiden antaisi mehevöityä jääkaapissa yön yli. Silloin maut ehtivät syventyä ja sekoittua ehjäksi kokonaisuudeksi. Tahnat kannattaa kuitenkin nostaa huoneenlämpöön jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua herkillisuuden maksimoimiseksi.

image

Makea(mpi) täyte:

Maustamaton tuorejuusto, johon lorautettiin vähän sitruunanmehua ja raastettiin sitruunankuorta. Päälle koristeiksi heitettiin granaattiomenan siemeniä, nyt sesongissa olevia passion-hedelmiä (paras!) sekä mustikoita, mansikoita että sitruunamellissan lehtiä.
Näihin kannattaa käyttää pohjalle noita original-ruissipsejä eikä esimerkiksi sweet chilillä maustettuja. Voin kertoa, että maistuvat huomattavasti paremmin noiden ensin mainittujen kanssa.

Ensimmäistä kertaa koskaan kokeilin näiden kanssa myös makeampia täytteitä, ja voin kertoa, että täyttivät erinomaisen hyvin myös sen jälkiruoan paikan. Ihanaa, että herkullista, terveellistä ja täyttävää voi saada näin helpolla. Nyt jo ajatus sykkii uusia tahnoja, ja erilaisia täytteittä näiden kanssa tuunattavaksi. Olisi ihanaa, jos ja kun kokeilette näitä niin jakaisitte omat parhaat ruissipsi+täyte-kombonne tuonne kommentiboksin puolelle. Lisäinspiraatio kun ei ole koskaan pahasta. Kommentoimalla osallistutte myös 15€ arvoisen tuotepaketin arvontaan.

Nyt toivotan ihanaa pääsiäisen aikaa jokaiselle. Nautitaan. Tehdään tästä hyvä. Mä ainakin teen. Ah!

image

DSC_2939

Tänään tulee puoli vuotta yhteistyötä Fresh Fitnessin kanssa täyteen. Hullua, kuinka nopeasti nämä kuusi kuukautta ovat menneet. Vaikka toisaalta kyllä tuntuu, että näihin kuuteen kuukauteen on mahtunut yksi kokonainen ihmiselämä. Niin paljon on tapahtunut. Hyvässä ja pahassa. Ja juuri kaikkien muutosten keskellä urheilu on ehdottomasti ollut yksi niitä asioita, jonka avulla pään on saanut pidettyä kasassa ja mielen kirkkaana ja positiivisena.

Mitä näiden kuuden kuukauden aikana sitten on noin niinku liikunnallisesti ottaen tapahtunut? Näihin kuukausiin on mahtunut niin aktiivisia, kuin vähän vähemmänkin aktiivisia ajanjaksoja. Välillä salille on tullut herättyä mielellään harva se aamu, välillä on saattanut olla viikon, joskus jopa useammankin tauko. Sen kuitenkin oivalsin nyt kun hyvinvointia ja liikkumista tuli tämän yhteistyön myötä mietittyä jotenkin vähän tavallista enemmän, että vaikka aloittaisi ihan pienestä (ja tuo Freshin 19,90€/kk on kyllä aika pientä esim.), niin liikkuminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointiin panostaminen alkaa kuin varkain vallata vähitellen lisää alaa elämästäsi. Salitreenin jälkeen tekee aina mieli syödä vähän paremmin, treenin jälkeen nukkuu aina vähän paremmin, tuntuu ja näyttääkin jotenkin vähän paremmalta. Lisäksi sen salitreenin lisäksi alkaa tehdä mieli lisätä elämään muitakin asioita, jotka edistävät sitä hyvinvointia. Tekee mieli ulkoilla enemmän, venytellä useammin ja perehtyä vähän tarkemmin siihen, mitä olisi hyvä syödä ja mitä taas välttämättä ei.

DSC_2958 collage23

Oma tavoitteeni näille kuukausille oli yksinkertainen: voida paremmin ja tulla vähän vahvemmaksi. Molemmat tavoitteet täyttyivät. (Vaikka kuvittelinkin ehkä sen vahvuuden vähän tässä vaiheessa jo näkyvän myös ulospäin) Suurimmat muutokset eivät ole olleet niitä, jotka näkyisivät välttämättä yhdellä vilkaisulla, vaan niitä, jotka todellakin tuntuvat tuolla sisällä. Minussa. Olen energisempi, jaksan ja myös nukun paremmin, kestävyyskunto on kohentunut, kyykkään niin paljon, etten olisi koskaan uskonut, pitkään vaivanneet niska-hartiaseudun jumit ovat nekin helpottaneet (kiitos roikkumisen. Suosittelen sitä aivan jokaiselle. Melkein parasta mitä voit tehdä itsellesi), ryhtikin on parantunut ja liikkuvuus lisääntynyt. Suurin muutos tuntuu kuitenkin tapahtuneen jossain vielä syvemmällä: itsetunnossa ja siinä kuinka suhtaudun itseeni. Huomaan kuinka paljon enemmän ja useammin ajattelen itsestäni positiivisia asioita, uskon kykyihini ja tiedän pärjääväni- ihan erityisesti aina silloin, kun olen liikkunut säännöllisesti. Ja samaan aikaan, kun liikkunnasta on pidempi tauko on helpompaa sortua ajattelemaan itsestään sellaisia ikäviä asioita, jotka eivät oikeastaan ole totta, vain siksi ettei ole saanut aikaiseksi edes liikkua.

DSC_2947

Eli kaikki te. Liikkukaa, jos suinkin vain voitte. Se tekee niin hyvää. Etenkin kun teet sitä ihan vain itsellesi.

Mä lähdenkin nyt tässä hyvän olon huumassani juoksemaan ja kyykkäämään oloa vielä hippusen loisteliaammaksi tuohon naapurin Freshille. Siellä on muuten nyt tänään vielä voimassa sellainen tarjous, että mikäli liityt heti nyt saat treenata koko maaliskuun ilmaiseksi.

Pst.alla muuten vielä päivän toinen postaus. Oon ihan liekeissä tänään. Se on kuulkaas se positiivisen palautteen voima.

Ihanaa iltaa ihana!


IMG_4759

Olen ajatellut, ja varmasti ääneenkin sanonut lukuisia kertoja, etten treenaa mitenkään tavoitteellisesti. Treenaan yksinkertaisesti jaksaakseni ja voidakseni paremmin. Treenaan, koska se auttaa minua pitämään pääni (suunnilleen) kasassa, ja treenaan koska en ole vielä keksinyt mitään, joka lievittäisi stressiä paremmin kuin kunnon hikoilu.

Olen kuitenkin alkanut ymmärtää, että se tavoitteettomuus on ehkä suurin syy siihen miksi urheilen niin kausiluontoisesti. Lapsuuden ja nuoruusvuosien aktiivi-uhreiluvuosien jälkeen se ei ole koskaan ollut mitenkään kiinteä, pysyvä osa elämääni. Se on tullut ja mennyt. Välillä ollut isompi osa arkea, välillä taas ei ollenkaan.

Vuoden vaihteessa päätin alkaa treenata vähän enemmän tosissani. En mitenkään hampaat irvessä, veren maku suussa (no, okei aina vähän täytyy veren maistua suussa…), mutta tavoitteellisemmin kuitenkin kuin aiemmin. Ensin lupasin itselleni viedä itseni urheilemaan ihan vähintään kolmesti viikossa, mutta mieluummin useammin. Sitten aloin listata ylös asioita, joita haluaisin saavuttaa. Asioita, jotka haluaisin oppia ja joihin haluaisin pystyä. Jotain konkreettista. Sellaista, että kehitystä voisi seurata ja niitä onnistumisen tunteita tulla muustakin kuin siitä, että meni sinne kuntosalille.
Ja tiedättekö, se on auttanut ihan valtavasti. On huomattavasti helpompaa tehdä töitä ja matkaa, kun tietää edes vähän minne on menossa. Kun tietää, ettei kukaan muu kuin minä itse ole sen kehityksen ja niiden saavutusten tiellä.

Nyt alkaa oikeasti olla sellainen olo, että liikkuminen todella on tullut pysyväksi osaksi elämää- sellaiseksi, jota ilman ehkä pystyisi elämään, mutta ei todellakaan haluaisi.

Heti voinnin sen salliessa sidon lenkkarit taas ihan hiton tiukalle ja lähden tuohon lempinaapuriini (heti Ruusa sun jälkeen) Fresh Fitnessille juoksemaan ajatukset suoriksi. Tiedän jo nyt olevani enemmän järjissäni sen siellä vietetyn tunnin tai puolentoista jälkeen, kuin nyt olen.

Ja hei, vielä tänään ehtii hyödyntämään tuon mahtavan edun, joka tarjoaa sulle ja sun kaverille treenit tuolla yhden henkilön hinnalla. Kannattaa ehdottomasti tarttua tarjoukseen, kun vielä ehtii.

Nähdään siellä!