DSC_1165

Uuden vuoden kynnyksellä meistä varmaan aikaan moni kelailee mielessään mennyttä vuotta ja vähän jo suunnittelee sitä tulevaa. Miettii mikä menneessä oli hyvää, mitä tahtoo viedä mukanaan seuraavaankiin vuoteen ja mitä taas ihan mielellään jättää taakseen. Tehdään lupauksia. Että ensi vuonna kyllä sitten alan kaikin puolin paremmaksi ihmiseksi. Teen sitä ja tätä ja vähennän tuota. Ja se on hyvä. Luin jostain, että mitä jos emme tekisikään lupauksia vaan rohkeasti päätöksiä. Niinpä.
Itse ajattelin tehdä juurikin niitä.
Päätin, että vuosi 2017 tulee olemaan omistettu hyvinvoinnille. Aivan sen kaikissa merkityksissään.

Eilen, jo vähän sivusinkin tätä vuotta 2016 ja kerroin, että on ollut melko surkeaa melko monella osa-alueella. Ja liikkuminen on ehdottomasti olllut siellä surkealla sektorilla myös. Aina välillä on ollut viikkoja, kuukausia jolloin se on kuulunut olennaisena osana elämääni, mutta myönnettävä on että suurin osa tämän vuoden viikoista on kuitenkin mennyt ilman säännöllistä hikiliikuntaa. Ja sen kyllä tuntee. Ja näkee.

En tiedä miksi, mutta kiireen ja stressin vallatessa alaa alan aina ensimmäiseksi karsia omasta hyvinvoinnistani; nipistän vähän (tai todella reilusti) yöunista, syön mitä ja milloin sattuu ja unohdan liikunnan. Se sellainen itsensä laiminlyönti tietysti vain ruokkii sitä stressiä. Sen sijaan, että ottaa pois siitä, mikä lisäisi hyvää oloa ja jaksamista, sitä kannattaisi lisätä. Aika yksinkertaista ja loogista, mutta silti olen kamppaillut saman asian kanssa niin kauan kuin muistan. Unohdan itseni heti, kun kiire astuu kuvioihin.

DSC_1316

Päätän pitää itsestäni paljon parempaa huolta ensi vuonna. Tai itse asiassa aloitan jo heti tänään. Syön paremmin, nukun enemmän ja aivan takuulla liikun enemmän, monipuolisemmin ja tehokkaammin. Olen varmaan luvannut samaa aiempinakin vuosina, mutta tiennyt samaan aikaan etten tule pitämään lupauksestani kiinni. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että nämä kaikki 29 vuotta ovat opettaneet minulle sen, ettei juuri mikään ole tärkeämpää kuin suhde itseensä. Ja voin kertoa, ettei se suhde ole kovin häävi jos ei voi olla tyytyväinen juuri mihinkään omassa toiminassaan.

Kun katselen taaksepäin, ja mietin niitä vuosia jotka ovat jääneet mieleen ihan erityisen hyvinä. Ovat kaikki ne kirkkaimmat vuodet olleet sellaisia, joissa liikkuminen on ollut olennainen osa arkirytmiäni. En väitä, että liikkuminen yksin tekee kenestäkään onnellista tai hyvinvoivaa, mutta se aivan takuulla tukee kaikkea muuta tekemistä. Kaikki tuntuu paremmalta, kun on energiaa. Asioista on huomattavasti on helpompi nauttia, jos ei ole jatkuvasti väsynyt. Haluankin ehdottomasti, että vuosi 2017 tulee olemaan yksi niistä vuosista, joita myöhemmin muistelen erityisen hyvänä. Ja ajattelin aloittaa sen helposti juurikin sen kautta, että otan taas liikkumisen olennaiseksi osaksi arkirytmiäni.

 

DSC_1160 collagesssetti

Päätin, että vuoden ensimmäinen päivä alkaa juurikin sillä hikiliikunnalla. Venäjällä ajatellaan, että tapa jolla aloitat uuden vuoden kertoo siitä millainen siitä on kokonaisuudessaan tulossa. Aloitan omani tuolla tutulla naapurilla: Fresh Fitnessillä. Se määrittäköön suunnan seuraavalle vuodelle. Päätin, että minut tullaan näkemään siellä vähintään kolmesti viikossa, mutta mielellään neljästi. Lupaan olla itselleni vähän vähemmän lempeä ja vähän enemmän ankara, mitä tulee liikkumiseen. Lupaan unohtaa tekosyyt ja löytää aika. Koska tiedän, että se urheiluun käytetty aika todellakin maksaa itsensä takaisin: ryhtinä, hymynä ja jaksamisena

Ja hei, jos liityt nyt yhdessä ystäväsi kanssa niin treenaatte molemmat tuolla Fresh Fitnessillä yhden henkilön hinnalla. Tai, kuten heidän mainoksensa kuuluu: Matti ja Teppo treenaavat nyt vain Tepon hinnalla. Jos treenaaminen tekee hyvää, niin treenaaminen kaverin kanssa tekee vielä parempaa. Hoituu samalla niin sielu kuin se kehokin.

Ja jos liittyy ennen 11.1 niin saa treenata lopun tammikuuta ilmaiseksi.

Toivottavasti juoksumatolla nähään!

*postaus toteutettu yhteistyössä Daniel Wellingtonin kanssa

DSC_0590collage22DSC_0597

DSC_0624

Mitä simppelimpi ja mukavampi, sen parempi – voisi olla pukeutumisfilosofiani. Haluan pukeutua ennen kaikkea niin, että viihdyn nahoissani. Niin mukavuuden, kuin peilikuvankin puolesta. Tyylini on yksinkertainen ja aika tavallinen – sellainen, että melkein jokaisen vaatekaapista löytyy tai ainakin voisi löytyä samat vaatteet. Hankin yksinkertaisia vaatteita, jotka kestävät aikaa ja kulutusta.
Kesällä selailin vanhoja kuvia koneelta, ja törmäsin kuvaan Lontoosta kuuden vuoden takaa. Kuvassa minulla oli päälläni pitkä valkoinen kauluspaita (joka meni mekosta), musta nahkatakki ja valkoiset converset. Hauskan tilanteesta teki se, että olin juuri edellisenä päivänä pukeutunut tuohon melkein tismalleen samaan asuun tietämättä että olin pukeutunut niin joskus aiemminkin. Vain nahkatakin mitta oli pidentynyt ja converset vaihtuneet Adidaksen Stan Smithin tennareihin. Se kertoo tyylistäni ehkä jotain. Ja tätä tapahtuu itse asiassa aika usein, että tietämättäni puen ylleni asukokonaisuuksia, jotka olen pukenut päälleni jo joskus vuosia aiemminkin. Vaatteet ovat ehkä vaihtuneet, mutta pysyneet silti samanlaisina.

Yksi asia mikä tuossa Lontoossa otetussa kuvassa oli kuitenkin erilaista verrattuna siihen tänä kesänä päällä olleseen asuun. Nimittäin asusteet. Tuossa loppukesästä 2010 otetussa kuvassa koruja oli silmiinpistävän paljon. Ranteessa killui iso miesten kultainen (tai siis kullattu. Sain sen muistaakseni tilaajalahjana jostain heh) rannekello, ja sen rinnalla vielä useita rannekoruja – ja renkaita. Kaulassa roikkui pitkiä ja lyhyitä koruja, oli sulkaa ja palloa ja nahkanaru. Laukussakin oli sulkia ja hapsuja. Koska liika ei ole koskaan liikaa oli tuolloin ajatukseni mitä tuli asusteisiin.

Tällä hetkellä taas pidän kaikesta pienestä, sirosta ja simppelistä. Sormukset ovat niin ohuita, että niitä tuskin huomaa jos ei tule ihan viereen, kaulakorut ovat siroja ja eleettömiä, ranteissa yleensä muutama kultainen ohut rengas ja se valtava kultainen rannekello on vaihtunut johonkin paljon eleettömämpään ja kauniimpaan- nimittäin tuohon kuvissakin näkyvään Daniel Wellingtonin Classic Black- sarjan kelloon. Minulla on merkiltä muutamakin erilainen rannekello, mutta tämä on ehdottomasti suosikkini. Pujautan sen seuraksi ranteeseeni yleensä saman merkin rannekorun, joka on juuri niin sievä ja siro, kuin korujeni haluan juuri nyt olevankin.

Kun tyyli ja mieltymykset vaatteiden suhteen pysyvät suunnilleen samoina vuodesta toiseen on ihanaa, että asusteilla voi kuitenkin tehdä tyylistä aina edes vähän uuden ja raikkaamman.

Miten teillä? Millaisista asusteista pidätte vai pidättekö?

Ainiin ja hei – ilouutisia! Koodilla TRISHIN saatte nyt Daniel Wellingtonin koko verkkokaupan valikoimasta -15%. Oiva tilaisuus hankkia esimerkiksi joululahjoja niille rakkaimmille.

image

Tuntuu, että tämä koko lokakuu on mennyt niin että olen ollut joko tulossa kipeäksi, tai ollut toipilas. Ihan kunnolla, kunnolla en ole ollut sairaana mutta kolme viikkoa puolikuntoisena verottaa voimia suunnilleen saman verran, kuin kolme päivää kunnolla sairaana. Treenienkin osalta tämä kuukausi on ollut ihan surkea. Kun henkeä ahdistaa ja sydän tuntuu puskevan rinnasta ylös kun nousee yhden kerroksen verran rappuja, niin voi olla aika varma ettei salille paljon kannata lähteä rehkimään, vaikka kuinka mieli tekisi. Ja voin kyllä kertoa, että on tehnyt. Mieli siis. Mutta niin sairaana kyllä aina. Sairaana sitä suunnittelee kaikenlaista; päätin mm.alkaa treenaamaan joko maratonille tai triahtlonia varten heti kun toivun tästä sairastelusta. Noh, nyt kun olen toipunut niin en ole enää ihan niin varma niistä.
Ihan tavallinen salitreeni riittää tällä havaa.

Nyt kuun viimeisellä viikolla olen taas päässyt kunnolla urheiluun kiinni (kokonaiset kolme treeniä kuitenkin takana), että voin nyt tässä kertoa oman empiirisen tutkimuksen perusteella mitä eroa on ihmisellä, joka urheilee ja ihmisellä, joka ei urheile. Väittämät eivät perustu minkään sortin todellisiin tieteellisiin tutkimuksiin vaan ovat puhtaasti kirjoittajan omia henkilökohtaisia kokemuksia, mutta väittäisin että samat tulokset tulisivat kyllä kaikista niistä todellisistakin tutkimuksista.

image

Ihminen, joka ei urheile:

On kiukkuisempi ja lyhytpinnaisempi.
Sillä ei ole saanut selvitellä ajatuksiaan juoksumatolla, eikä purkaa ylimääräistä huonoa energiaa leuanvetotangolla boksihyppelyllä.

Nukkuu huonommin.
Koska ei ole päivän aikana todellakaan ehtinyt kaikelta istumiseltaan tuhlaamaan sitä kaikkea syömäänsä energiaa, joten vielä illalla sänkyyn mennesäkin energiaa riittää kahden tunnin pyörimiseen.

Kävelee ja istuu ryhdittömämmin.
Selvähän se. Huomaan itse, että jo yhden aktiivisen viikon jälkeen itseään kannattelee paljon ylväämmin. Ja toisaalta myös yhden lusmuviikon jälkeen se ylväys myös katoaa. Sitä kannattaa siis pitää yllä ihan aktiiviviikko aktiiviviikon perään.

Syö huonommin.
Hyvät teot ruokkivat toisiaan. Ja ajatellaan, että myös ne terveellisemmät valinnat ruokkivat toinen toistaan. Kun aloitat aamun liikkumalla, haluat mitä todennäköisimmin syödä myös hyvän, ravitsevan ja monipuolisen aamiaisen. Ja kun olet tehnyt sen noudattaa myös todennäköisesti lounas, päivällinen ja iltapalakin samaa linjaa. Ja toisaalta, vaikka söisitkin kakkua, karkkia, pulla ja pizzaa et pode siitä syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa, sillä olet todellakin sen kaiken ansainnut.

Juo mahdollisesti enemmän alkoholia.
Tai ei ainakaan kieltäydy niistä illan viimeisistä viinilaseista sen takia, että aamulla pitäisi nousta seitsemältä treenaamaan.

Hymyilee vähemmän.
Sillä ei todellakaan ole niin tyytyväinen itseensä, kuin se tyyppi joka on aloittanut aamunsa sieltä salilta.

Tämän lyhyehkön tutkimuksen ja sen tulosten saamisten jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että aion jatkossa olla se aktiivisesti liikkuva ihminen. Voin yksinkertaisesti vain, aivan kaikilla aspekteilla, paremmin niin. Uskoakseni olen myös läheisilleni aika paljon kivempi ja helpompi tyyppi silloin kun olen herännyt kuntosalille tai lenkille kuudelta aamulla. Toivotaan, että pysyn nyt terveenä. Teen Fresh Fitnessin kanssa yhteistyötä helmikuuhun asti, ja ajattelinkin jatkossa raportoida sen tiimoilta enemmän sitä, kuinka treenaan ja millaisia tuloksia aktiivisella liikkumisella voi saada aikaan. Aion tosin kyllä jatkaa tuolla Fresh Fitnessillä yhteistyön päättymisen jälkeenkin, aivan kuten tein ennen sitäkin. Ja nyt tällä viikolla treenaamiseen tuolla salilla tuli yksi toivottu taso lisää, kun, kun lähes naapurissa asuva ystäväni liittyi myös jäseneksi ja voimme jatkaa taas yhdessä treenaamista samaan malliin kuin viisi vuotta sitten. Tällä kertaa tosin ilman kerhohuoneita ja saunoja. Mutta luulen, että se on meidän molempien kunnon ja kiinteytymisen kannalta vain ja ainoastaan hyvä asia.

Ja hei, olisi aika kivaa nähdä myös sinut joskus siellä! Ainakin juuri nyt tuonne saa yhden ilmaisen treenikerran, joten kynnys tulla kokeilemaan on varmasti matalampi, kun siitä ei tarvitse pulittaa mitään. Saa ihan kaikessa rauhassa tutustua ja kokeilla, josko juuri tuo Fresh Fitness voisi olla sinun salisi.
Minun se ainakin on.

_MG_0070_MG_0048 collage22 _MG_0066

Tässä postauksessa jo puhuinkin siitä, että Alba kulkee edelleen vaipoissa. Ei enää ehkä ihan yötä päivää, mutta melkein kuitenkin. Sikäli ehkä ihan hyvä, että kulkee, koska päästiin nyt sen tiimoilta mukaan Liberon suureen vaippatestiin. Libero järjestää parhaillaan Pohjoismaiden suurinta vaippatestiä lapsiperheiden arjessa, tosielämässä siis, johon kaikkien kuvaukseen sopivien on mahdollista osallistua täällä. Tuolla testissä vastataan siis muutamaan helppoon kysymykseen koskien noita Libero Touch- vaippoja. Riittää, että käyttökokemusta noista vaipoista löytyy. Samalla voi halutessaan osallistua tuolla sivuilla kilpailuun, josta voi voittaa kolmen kuukauden kulutusta vastaavan määrän noita Libero Touch vaippoja. Ja kaikkihan me tietysti haluamme, sillä jokainen vaippaikäisen vanhempi kyllä tietää, kuinka alvariinsa niitä vaippoja saa olla sieltä kaupasta kotiin rahtaamassa. Kolmen kuukauden vapautus siitä hommasta ei varmasti varsinaisesti harmittaisi ketään. Vai mitä?
_MG_0022_MG_0025

Me olimme tosiaan kesäksi suunnitelleet tuon kuivaksi opettelun, ja kuten ehkä kuvitella saattaa niin suunnitelman tasolle se myös jäi. Kesällä oli niin paljon sitä, ja aina reilusti tuotakin ettei muka ollut aikaa. Välillä saatettiin mennä päivä tai kaksi ilman, sitten olikin vuorossa jo reissu ja pitkä automatka eikä pissat lastenistuimessa tuntuneetkaan enää kovin hyvältä idealta. Siitä toisesta mahdollisesta vaihtoehdosta nyt puhumattakaan. Vaipat sujautettiin taas jalkaan. Ja nimen omaan sujautettiin, ei enää teippailtu. Keväällä siirryttiin käyttämään housuvaippoja ihan siitä syystä, että tuolloin Alballa alkoi vaihe jolloin kaikki oli saatava tehdä itse. Myös se vaipanvaihto. Tai ainakin sen päälle pukeminen. Ja vaikka tuo lapsonen aika näppärä tyyppi onkin, niin ihan ei vielä suju ongelmitta sellaisten teipattavien vaippojen käyttö, mutta nämä housumallin vaipat kyllä kiskoo ylleen nanosekunnissa. Tosin ihan yhtä nopeasti myös pois. Ja voi sitä riemua, kun senkin kaiken saa tehdä ihan itse.

Ja helpottavathan nuo nyt myös meidän vanhempien toimia. Itse en ainakaan koskaan oppinut pukemaan lasta niihin tarrattaviin vaippoihin lapsen tehdessä jotain muuta kuin maatessa paikallaan. Ja sitähän tämä eläväinen tapaus ei varsinaisesti enää jaksa tehdä. Pyöriminen ja hyöriminen kun on huomattavan paljon mukavampaa. Huomaatte ehkä jo näistä tärähtäneistä kuvista, että tuo tyyppi ei varsinaisesti ole se sellaisin rauhallisin. Näitäkin kuvia otettaessa Alba oli oikeasti aika kipeä (huono äiti, tiedän! ) mutta se ei kyllä vaikuttanut vauhtiin tippaakaan. Suokaa siis anteeksi nämä epätarkat kuvat, tuosta pienestä on ihan mahdotonta saada tarkkoja ruutuja, kun koko ajan täytyy heilua, hyppiä, juosta, ratsastaa tai kiipeillä. Ja tuo vauhti on kyllä ihanaa seurattavaa. Ihanaa on myös se, että olemme nyt löytäneet myös vaipat jotka pysyvät mukana tuossa menossa; eivät kiristä, purista, valu tai vuoda. Ja ovat oikeasti pehmeät ja miellyttävät myös tuon pienen iholle. Hallelujah! Vanhemmat kiittävät.