*tuotteet ja matka saatuja / Haglöfs

Viime viikon keskiviikkona hyppäsin aamulla Tukholmaan vievään koneeseen (kaiken tämän sekoilun jälkeen). En tiennyt matkasta juuri muuta kuin sen, että olin lähdössä reissuun Haglöfsin kanssa juhlistamaan heidän uutta, tällä viikolla myyntiin tulevaa, V Series- sarjan uutta anorakkia (joka on muuten valmistettu täysin kierrätetystä Nylon-kankaasta ja on vahvistettu VectranTM-materiaalilla, jota käytetään mm.syvänmeren tutkimusten kaapeleissa. Tuon materiaalin ansioista takki on tarkoitettu kestämään käytössä vuosikymmenet. Materiaali on myös täysin tuulen- ja vedenpitävä. Mainittavaa on myös se, että tuo kangas on jätetty värjäämättä jolloin on säästetty merkittävä määrä vettä. Takin suunnittelun lähtökohtana onkin ollut tehdä mahdollisimman vahva ja ympäristöystävällinen tuote). Olin etukäteen saanut aikatauluista tietoa sen verran, että tapaisin reissukaverit Tukholman Central Statiotinilla alkuillasta, josta hyppäisimme Luleåån menevään yöjunaan, ja että perillä yöpyisimme puihin rakennetuissa hotelleissa. Tiesin myös, että tulisimme viettämään suurimman osan ajasta ulkona testaten tuota uutta takkia käytännössä.

 Loput ohjelmasta kerrottaisiin vasta perillä. Jännitin matkaa etukäteen, sillä tiesin olevani ainoa suomalainen, eikä reissukavereista ollut mitään tietoa. Jännitys osottautui kuitenkin ihan turhaksi. Oleminen oli rentoa ja mukavaa heti ensikohtaamisesta lähtien. Tuntui raikkaalta, että meitä oli miehiä ja naisia, eri-ikäisiä, erilaisista elämäntilanteista, eri aloilta ja eri puolilta Eurooppaa. Äkkiseltään ajatus kolmentoista vieraan ihmisen kanssa keskellä metsää saattaisi kuulostaa vähän riskaabeliltä, mutta mitä vielä- nuo kolme päivää olivat ehdottomasti yhdet elämäni ikimuistoisimmat, hyvällä tavalla. Viimeisenä iltana illallisella istuessamme kaikki muutkin olivat ihan samaa mieltä. Tuon porukan kemioissa oli jotain harvinaislaatuista. Tai sitten se oli vain kaikki se ulkoilma, liikunta ja järjettömän hyvä ruoka, joka teki meille jokaisella niin hyvää, ettei se voinut olla välittymättä myös koko porukan tunnelmaan.

Kuten aika moni teistä jo varmasti tietääkin, niin synnyin ja kasvoin Torniossa: Suomen ja Ruotsin rajalla. Meillä oli tuolloin aina tapana lähteä ostoksille Luleåån, joka oli Torniosta suunnilleen yhtä kaukana kuin Oulu, mutta jotenkin paljon jännempi. Sieltä löytyi H&M, Gina Tricot ja Jc, joita ei siihen aikaan vielä Oulusta todellakaan löytynyt. Ruotsin puolella kaikki tuntui muutenkin olevan vähän paremmin ja nätimmin aina kielestä, rakennuksiin ja irtokarkkivalikoimiin. En kuitenkaan ole Torniosta muuttamisen jälkeen käynyt Pohjois-Ruotsissa, ja siksi tuntuikin ihan erityisen mukavalta palata noihin maisemiin. Vaikka myönnettäköön, etten todellakaan olisi tunnistanut paikkaa samaksi. Silloin nuorena olin nähnyt kaupungista ainoastaan keskustan ostoskadut, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä kuinka järjettömän kaunis luonto tuolla alueella oli. Onneksi tiedän sen nyt.

Näin keskustassa asuvana tulee enää aivan liian harvoin lähdettyä ulos luontoon, vaikka tiedän kyllä hyvin mitä luonto ihmiselle tekee: pelkkää hyvää. Tuo kolme päivää keskellä metsää, lähinnä pelkkää raitista ulkoilmaa hengittäen teki niin hyvää, etten osaa pukea sitä edes sanoiksi. Torstaina kävimme tekemässä useamman tunnin vaelluksen, ja tajusin ehkä kahden tunnin jälkeen etten oikeasti ollut ajatellut enää aikoihin mitään. Siis yhtään mitään. En miettinyt mitä kaikkea pitäisi vielä illalla tehdä, en miettinyt mitä puhuin, en miettinyt miten kotona pärjätään tai mitä muut ihmiset minusta ajattelivat. Tunsin vain kiitollisuutta ja sellaista armollista lempeyttä itseäni ja kaikkea ympärilläni olevaa kohtaan. En rehellisesti muista milloin viimeksi mieli olisi ollut niin tyhjä ja levollinen. Oli niin hyvä olla. Ja olin ihan jokaisella solullani juuri siinä paikassa, siinä hetkessä. Me kaikki olimme.

Etukäteen olin ajatellut olevani tuon reissun jälkeen henkisesti ihan loppu kaiken englannin ja ruotsin puhumisen, ja jatkuvan sosialisoinnin vuoksi, mutta kävikin ihan päin vastoin. En olisi vielä perjantaina ollut valmis lähtemään kotiin. Olisin niin mielelläni vielä jäänyt tuonne Pohjois-Ruotsin metsiin: nukkunut yöni puuhun rakennetussa ufossani, syönyt aamiaisen mummolan tunnelmaa huokuvasssa Treehotellin päärakennuksessa ja lounaan ulkona nuotiolla vaelluksen jälkeen, iltaisin oltaisiin taas saunottu ja istuskeltu paljussa kaikki yhdessä, jonka jälkeen syöty se sama tajunnanräjöyttävä kuuden ruokalajin illallinen päärakennuksen pitkän pöydän ääressä ja naurettu katketaksemme Neilin ja Miken päättömille jutuille (kaksi vähän vanhempaa Britti-herrasmiestä, jotka olivat sellaisella kuolettavan hauskalla tavalla koomisia. Nauroin heille vedet silmissä tuon reissun aikana useammin, kuin varmaan viimeisen kuukauden aikana yhteensä).
Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan. Onneksi on tuosta hauskuudesta jäljellä kuitenkin nämä kuvat, kaikki mahtavat muistot yhteisistä hetkistä ja katketakseen nauramisesta, kasa kutsuja Wieniin, Frankfurtiin, Manchesteriin ja Lontooseen. Niin, ja tämä levännyt mieli. Tästä aion pitää kiinni tulevaisuudessakin: kerran viikossa on päästävä samoilemaan metsään.

Kiitos Haglöfs, että sain olla mukana. Kiitos kokemuksista ja siitä, että nyt minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti kunnon retkeilyvarusteet. Olen niistä ihan lapsellinen innoissani. Tajusin tuolla kuinka suuri merkitys vaatteilla oikeasti on siihen millainen kokemus tuollainen metsäretkikin on: kokemus olisi ollut ihan toisenlainen, jos olisin palellut, kengät olisivat lipsuneet rinteessä ja sukat kastuneet. Jos tuuli olisi ujeltanut korviin, ja lumi lipsunut hihansuista sisään. Nyt kun vaatteita ei tarvinut miettiä ollenkaan pystyi keskittymään siihen olennaiseen: olemiseen ja tekemiseen. Oli mahdollista tyhjentää mieli, kun mitään häiriötekijöitä ei ollut.

pst. Yksi reissun parhaista asioista oli ehdottomasti se, etten nähnyt itseäni peilistä melkein kolmeen päivään. Niin vapauttavaa, ettei sitä äkkiseltään edes uskoisi. Vapauttavaa oli myös se, ettei tarvinnut miettiä mitä päällensä pukee, vaan pukeuduimme kaikki samoihin Haglöfsin kerrastoihin, ulkohousuihin, neulehuppariin, kevyttoppatakkiin ja tuohon uuteen V Series-sarjan valkoisen anorakkiin. Nuokin seikat varmasti vaikuttavat siihen, että reissua ajatellessa mieleen tulevat ensimmäisenä sanat rentous ja välittömyys.

•Mitä oikeasti ajattelit minusta ensitreffeillämme?

Rami: Ajattelin että oot erittäin kaunis ja sulonen. Alkuun vähän ujo, mutta sun kanssa oli helppo olla heti. Aamulla kun heräsin olit tosin kadonnut.

Sanni: Ensitreffit ei oikeastaan tuntunu ensitreffeiltä, ku oltiin ennen sitä puhuttu puhelimessa ja ääniviesteillä varmaan 40 tuntia. Mutta ajattelin, että olit just sellanen ku olin ajatellutkin sun olevan. Ja se pelotti. Ajattelin myös että puhut aivan helvetisti ja että nukut sikeämmin kuin yksikään ihminen, jonka tiedän. Nimimerkillä siirtelin sun kaikkia raajoja ja pyöritin sua ympäri sänkyä etsiessäni puhelintani mutta en saanut sua hereille. Lähdin kotiin ilman puhelinta sun vielä nukkuessa.

Ensimmäisten treffien jälkeen ei nähty kuukauteen. Hukkuneen ja sittemin Ramin housujen lahkeesta löytyneen puhelimen laitoin Roman hakemaan R-kioskilta. 
Toiset treffit olivat ne jolloin rakastuin. Sulla oli sillon viikset. Ensimmäisillä treffeillä ei. Viiksien voimaa ei pidä vähätellä.

• Nauranko vitseille, mitä en oikeasti tajua?  

R: Joo todellakin, koska oon sanonu miljoona kertaa jotain sellasta mitä en itsekkään tajua ja naurat silti.

S: Et naura. Omille jutuille kyllä naurat pitkään ja makeasti, ei väliä oliko juttu oikeasti hyvä

• Pidänkö halailusta? 

R: Varmasti sun yksi lempiasioista

S: No kyllä!

• Haluanko pienet vai isot häät?

R: Keskikokoiset jossa on parhaimmat frendit ja lähimmat perheenjäsenet. Se että haluatko järkätä häät ylipäätään, vielä vaihtelee, mutta jos jotkut zembalot niin tollaset.

S:Häät, joissa olisi parhaat ystävät ja perhe. Rentoa olemista eikä mitään turhaa pönötystä.

• Olenko koskaan rikkonut lakia?

R:Olet

S: Juhh

• Millainen on voileipäni? 

R: Täydellinen jos mä oon tehny sen. Siihen tulis avocadoa, grillattua tomaattia, juustoa, paistettu muna, sormisuolaa ja jotain vihreetä

S: Todella runsas ja niitä on todella runsaasti. Seitsemän ohuen ohuetta lautasella on aika tyypillinen annoskoko.

• Millaista musiikkia kuuntelen mieluiten?

R: Oot kyllä tosi kaikkiruokanen musiikinn suhteen, räpistä aina klassiseen. Nykyään joudut kuuntelemaan lähinnä mun rallattelua..

S: Räppiä tai pelkkiä biittejä, joiden päälle voit itse räpätä

• Mitä pelkään? 

R: Että Alballe käy jotain

S: Et mun mielestä pelkää oikeastaan mitään. Luotat siihen, että pärjäät aina. Mutta jos jotain täytyy keksiä niin epäonnistumista pelkäät, ainakin vähän. 

• Kestänkö stressiä?

R: Joinain päivinä paremmin , joinain päivinä huonommin.  Nälkää et kyllä kestä.

S: Paremmin kuin kukaan tuntemani ihminen. En oikeastaan koskaan oo nähny sua stressaantuneena, vaikka olisit sitä kyllä todellakin voinut olla. Osaat stressin keskellä aina löytää tavan rentoutua ja latautua, eikä se stressi koskaan saa susta yliotetta.

• Oudoin tapani?

R: En keksi mitää? Oot ehkä ihan normaali sit kuitenkin, vaikka usein ei ihan siltä vaikuta

S: Se, että käyt niin harvoin suihkussa. Ja sitten kun käyt niin saatat olla siellä helposti tunninkin. Tai voisi kuvitella, että kun kerran viihdyt siellä niin hyvin niin haluaisit tehdä sitä useammin..

Et koskaan iltaisin laita puhelinta pois vaan katsot youtubesta muurahais- ja shakkivideoita niin pitkään että nukahdat. Puhelin sammuu sitten omia aikojaan. Tai ihan ylipäätään jo se, että katsot niitä muurahaisvideoita niin suurella hartaudella.

• Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?

R: Uskon että voisit oppia kyllä kaiken ajan kanssa.

S: Toimistohommiin, joissa jokainen päivä olisi samanlainen eikä tilaa luovuudelle olisi yhtään. tai töihin, jossa oltaisiin aina yksin

• Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävä, kuolleen tai ihan kenen kanssa tahansa. Kuka se olisi?

R: Minä ja Al bacino (toim.huom. Al Bacino on Ramin lempinimi Alballe, eikä siis ole esimerkiksi Al Pacino väärin kirjoitettuna..)

S: Varmaan minä. Tai Tommi. Tai Eninem. 

• Voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla? 

R: Ostaisit kivan kämpän, reissattais, antaisit perheelle ja sijottaisit loput.

S: Maksaisit kaikkien lainat, ostaisit asunnon Helsingistä ja Italiasta, sijottaisit. Ostaisit keittiöveitsiä ja paistokasareita.

 

• Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi?

R: Punanen, koska oot lämmin, rakastava ja kaipaat läheisyyttä.

S: Vihreä. En tiedä mutta susta tulee aina ensimmäiseksi mieleen vihreä. Tykkään vihreästä. Se on jotenkin sellanen reilu ja reipas väri. Sellanen, josta on helppo tykätä.

• Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä? 

R: En oo kyllä kovin montaa kertaa kuullu että olisit ollu ärsyyntyny jostakin..

S: Aika harvoin sua ärsyttää muut ihmiset. Tai meillä ei kyllä kotona koskaan oikeastaan puhuta muista ihmisistä ärsyyntyneeseen sävyyn. Mutta jos jotain täytyy sanoa, niin ehkä se että ne ei siedä stressiä samalla tavalla ku sinä. 

• Mikä on suosikki roskaruokani? 

R: Kun kiukku laantuu, niin kaikki on parasta ikinä. Mutta jos yksi pitäisi valita yli muiden niin pizza.

S: Pizza. Jos se tulee Punavuoren Pizzapalvelusta (niinku se aika usein tulee koska kaikki muut paikat on kiinni kello kahdelta yöllä, jolloin meihin yleensä iskee pizzan himo) niin sen päälle tulee pepperoni, jalapeno, mozzarella, ananas, valkosipuli ja oregano ja bonarina toisinaan kebab.

• Rumin vaatteeni mistä minä pidän, mutta sinä et?

R: .öööhm… Sun kaikki vaatteet on kivoja. Paitsi ne yhdet kulahtaneet farkut joiden polvissa on reiät

S: Oon aika hyvin piilottanu ne rumimmat……. 

• Mikä oli viimeisin tekstiviesti minkä lähetin sinulle? 

R: whatsappissa ; Okeiiii
tekstiviesteissä : En voi puhua juuri nyt.
messengerissä: ???

S:

Whatsapp: elikkä tilaan tulee yhteensä 6 eri pistettä
Tekstiviesti: olin viemäs roskia niin en kerenny puhuu

Messenger: missä sä oot??

(ihanan lämpimiä ja tunnetta huokuvia viestejä <3 <3 <3 )

• Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan vai olenko mieluummin yksin kunnes paranen? 

R: Et halua että susta on vaivaa, mutta tykkäät kyllä jos saat huomiota ja hellyyttä.

S: Haluat todellakin että sua hoivataan

• Kun riitelemme miten käyttäydyn?

R: Jääräpäisesti ja jyrkästi. Sanot asioita, joita et tarkoita.

S: Oot tosi ärsyttävä. Puhut päälle, etkä kuuntele. Usein lähdet tilanteesta kokonaan joko ulos kävelylle, tai Naamiin istumaan.

• Menemme ravintolaan, mitä tilaan?

R:Pizzan ja lasin viiniä

S: Mitä tahansa, mutta ei koskaan kuitenkaan samaa kuin minä. 

• Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?

R: Alban kanssa leikkimisen, kuvien muokkaamisen, siivoamisen

S: Ruoanlaiton, räppäämisen, shakin, muurahaisvideoiden, tietokoneella pelaamisen, Tommin kans olemisen

• Mikä saa minut todella vihastumaan?

R: Don’t come late, and if you do have some food with you

S: Ei oikeen mikään nykyään. Ärsyynnyt aina toisinaan jostain, mutta et oikeastaan oo juuri koskaan vihanen. 

• Entäs piristymään?

R: Ruoka, Alban nauru, kahvi, kirjoittaminen, onnistumiset töissä, halailu

S: Onnistumiset. Kehut. Halaukset. Hyvä ruoka. Frendit. Keskustelut. Kohtaamiset.

 • Millainen olen tyttöystävänä/poikaystävänä? 

R: Et kaipaa mitään ihmeellistä, vaan fiilistelet tosi tavallisia asioita. Tykkäät tehä paljon juttuja ja nähä ihmisiä, mutta viihdyt myös kotona. Kannustava, mutta osaat myös haastaa ja kritisoida mun ideoita. Kehut usein.  Sellanen, joka tulee halaamaan kun tulee kotiin. Maailman paras

S: Huolehtiva, lämmin, suora, kannustava ja inspiroiva.

• Kumpi sanoin ensin “rakastan sinua” ja missä se tapahtui? 

R: Mä sanoin, ja se tapahtui jossain päin Kalliota

S: Sä sanoit ensin ja se tapahtui mun entisen kodin pihassa just ennen ku hyppäsit taksiin. Sanoit sen pienen riidan jälkeen, joten en oo varma tarkotitko sitä oikeesti sillon vai halusitko vaan saada mut leppymään nopeammin. 

• Mitä teen heti ekana aamulla? 

R: En tiedä kun nukun aina ku heräät

S: Katot jonku videon youtubesta. Todennäkösesti niitä muurahaisia..

• Millaisia vaatteita käytän kotona? 

R: Rentoja. Isoja t-paitoja, huppareita, verkkareita, joogatrikoita

S: t-paita ja bokserit

• Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa? 

R: Osaat hoitaa kyllä kaikki

S: Osaat kyllä hoitaa kaiken, mutta harvemmin hoidat.

• Kumpi määrää kaapin paikan?

R: Ei kumpikaan

S: Ei kyllä kumpikaan. Tietenkin on asioita, joissa toinen tekee päätökset toista useammin. Rami päättää yleensä sen, mitä meillä syödään, ja mä taas päätän ehkä enemmän siitä, miltä meillä kotona näyttää.

• Mikä on paras luonteenpiirteeni? 

R: Huumorintaju ja lempeys

S: Positiivisuus. Sun kyky innostua asioista. Usko itseesi. Huumorintaju. 

• Entä paras piirre ulkoisesti? 

R: Silmät ja katse

S: kasvot ja kädet

• Ihanin yhteinen muisto? 

R: Niitä on monta mutta yksi mikä tuli tässä pimeydessä mieleen on Kroatiassa neljältä aamulla hotellin poolilla

S: Meidän toinen tapaaminen on mun muistoissa ihan maaginen.
Samoin kuin sitä seuraannet seuraavat kaksi viikkoa. 
Se aamu, kun tapasit Alban ensimmäisen kerran.
Uusivuosi 2018.
Viime keväänä sairaalassa vietetyt päivät. 
Kroatia viime kesänä..

Tänään klo. 11:50

Kello ei ole vielä kovinkaan paljon, mutta aika moni asia on tälle päivälle jo ehtinyt mennä vähän siitä putken vierestä..

Heräsin aamulla noin kolme tuntia levottomasti nukkuneena. Eilen saatiin pitkän tauon jälkeen aikataulut natsaamaan Annikan ja Cliffin kanssa ja istuttiin heidän luonaan aika pitkälle iltaan. Vielä puoli kahdeltatoista oli ruokaa menossa uuniin. Aina kun Cliff ja Rami päästetään samaan paikkaan, missä on mahdollisuus kokata on tuloksena ihan järjettömän hyvää ruokaa. Eilisen illan aikana valmistui esim.kaksi pääruokaa. 

Tultiin kotiin siis aika myöhään, mutta tajusin että pyykkiä on vielä pestävä ennen aamun työreissulle lähtöä. Koneen pyöriessä katsottiin jakso Bodyguardia, josta en vielä toisen jakson jälkeen ole ihan varma pidänkö vai en. Jakson jälkeenkään en malttanut vielä nukahtaa sillä tiesin edessä olevan useamman yön ero poikaystävästä, mikä nyt ei ole mitenkään kovin harvinaista mutta silti ikävä oli jo ennen lähtöä. 

Viisaana naisena päätin jättää pakkaamisen aamulle. Heräsin väsyneenä ja vähän kiukkuisena. Torkutin aamulla pidempään kuin olisin saanut. Heittelin laukkuun ensimmäiset käsiin sattuneet vaatteet. En ehtinyt syömään aamupalaa, juomaan aamukahvia tai edes meikkaamaan. Ratikassa tajusin että olin unohtanut pakata kaikki ne kolme asiaa, jotka matkanjärjestäjä oli kehottanut pakkaamaan: uimapuvun sekä lämpimät käsineet ja – sukat.

Nukuin koko junamatkan kentälle ja olin sen jälkeen vielä pahemmin pihalla. Olin ensin kävelemässä ruumaan menevän matkalaukun kanssa turvatarkastukseen, sen jälkeen olin viemässä laukkua ruumaan ilman tarroja. Kun laukku lopulta oli saatu sinne minne pitikin, niin yritin sitten vielä nousta väärään Tukholman-koneeseen ja ihmettelin miksi skanni ei toiminut. Lopulta löysin oikeaan koneeseen niin, että kun istuin paikalleni niin käytävä, jotka pitkin olin koneeseen noussut rullattiin samaan aikaan irti koneen kyljestä.

 

Lentokentällä olin kuitenkin kaiken häseltämisen välissä ehtinyt myös ostamaan 15,70€ aamiaisen, joka sisälsi lohileivän, omenan ja suodatinkahvin. Kahvia en ehtinyt juoda loppuun vaan nappasin sen mukaani ja väärältä portilta oikealle portille juostessa tuo kahvikupin kansi tietysti irtosi ja kahvi läikkyi vaaleille farkuilleni. 

Ei ne farkut niinkään, mutta se kupillinen suodatinkahvia maksoi 4,80€.

Koneessa sain oman penkkirivin. Istuin paikalla 1A ja jalkatilaa oli enemmän kuin olisin edes tarvinnut. Puhelimessa oli akkua ja pystyin katsomaan Pirjoa Yle Areenasta noin kymmenettä kertaa. Tai olisin pystynyt ellen olisi nukkunut koko lentoa.

Nyt istun bussissa kohti Tukholmaa. Piti mennä junalla, mutta en yllättynyt yhtään että ostin vahingossa lipun lentokenttäbussiin, joka vie suunnilleen tuplasti enemmän aikaa junaan verrattuna. Onneksi voi aina nukkua. 

Perillä odottaa rakas ystäväni Anna. Ollaan nähnty viimeksi Köpiksessä 1,5 vuotta sitten. Anna oli silloin juuri muuttamassa Maltalle, josta on nyt juuri muuttanut takaisin Tukholmaan. Omassakin elämässä on ehkä yksi tai kaksi asiaa tuon edellisen näkemisen jälkeen muuttunut. Asiaa ainakin on.

Illalla hyppään Haglöfsin kutsumana yöjunaan kohti Luleåta. En tiedä yhtään mitä tulevat päivät pitävät sisällään, tai kenen kanssa tulen ne viettämään. Mutta sen tiedän, että kotona olen taas lauantaina ja sitä ennen tulen nukkumaan ainakin junassa ja puuhun rakennetussa hotellissa. Jännää! 

Nyt laitan koneen kiinni ja nukahdan. Ihan jännittää, että mitähän kaikkea ehdin vielä sekoilemaan tänään.

Kaupallinen yhteistyö: Tammi



”Pieni hetki, luen ihan muutaman sivun”

”Hei ei ehkä katsotakaan sitä elokuvaa tänään, voisin lukea vielä vähän..”

”Tulen ihan pian, luen vain tämän kappaleen loppuun..”

Olen kantanut tätä kirjaa mukana kaikkialle. Ensimmäistä kertaa pitänyt siitä, että istun aamuisin ja iltapäivisin yhteensä kolme tuntia yleisissä kulkuneuvoissa. Puhelin on saanut levätä kun on ollut kirja johon on tarttunut sitä mieluummin.

Olin kuullut tästä Tara Westoverin Opintiellä- kirjasta puhuttavan jo ennen kuin itse sain sen käsiini. Odotukset olivat korkealla. Tiesin sen olevan esimerkiksi Barack Obaman lukusuosituslistan ykkönen. Muistan kuulleeni kirjan olevan kertomus tiukasta uskonnollisuudesta, lähtemisestä ja koulutuksen mullistavasta voimasta. Olin oman taustani vuoksi erityisen kiinnostunut nimenomaan uskonnollisuudesta. Halusin tietää millä tavalla vahvaa uskonnollista vakaumusta: sen toimintatapoja ja vankumattomuutta kuvattaisiin. Paloin halusta tietää, miltä tuollaisesta yhteisöstä lähteminen on tuntunut. Olisikohan siinä mitään samaa kuin omassa irtautumisessani? Tietysti kiinnosti myös kuinka kukaan, joka ei ole koskaan käynyt kouluja voi päätyä suoraan yliopistoon ja pärjätä siellä, se tuntui vähintäänkin uskomattomalta. Mutta jo heti ensimmäisten sivujen jälkeen ymmärsi, että kirjan kirjoittanut Tara Westover ei ole todellakaan ihan tavallinen, vaan aivan poikkeuksellisen lahjakas.

Tara varttui perheessä, joka odotti lopun aikoja ja varustautui niitä varten. Lapsuus ja nuoruus oli täynnä uhkakuvia ja pelkoa. Oli voimakas käsitys meistä ja heistä. Westovereiden yhteisö ei ollut järin suurin, siihen kuului lähinnä heidän oma perheensä. Kaikki sen ulkopuolella olleet olivat jotenkin vääräuskoisempia, kuin he. Perheen lapset eivät käyneet kotona asuessaan koulua. Ja kaikki tieto ja totuudet maailmasta tulivat lähinnä perheen isältä, eikä hänen totuuksiaan tullut kyseenalaistaa. Kun kasvaa niin pienessä ja suljetussa yhteisössä, joka käsittää lähinnä oman perheen, ja oppii siihen että maailmassa on selkeä raja meidän ja heidän välillä. Kun kasvaa ajatellen että he kaikki ovat väärässä. Silloin tuntuu, että iso osa maailmasta on täysin ulottumattomissa, samat mahdollisuudet eivät tunnu olevan saatavilla ja koko käsitys maailmasta on luonnollisesti todella kapea. Mutta on tietenkin hankalaa kyseenalaistaa mitään, jos ei tiedä mistään mitään. Kuten sanoin Westoverin perheessä lapset eivät käyneet koulua kotona asuessaan: he auttoivat isäänsä romuttamolla. Osasivat lajitella romun alumiineihin, metalleihin ja kupariin. Auttoivat äitiään, joka oli itseoppinut kätilö ja luonnonparantaja. He osasivat sekoittaa lääkerohtoja yrteistä, mutta Tara  ei vielä yliopistossa aloittaessaan tiennyt mitä tarkoittaa holokausti.

Kun tekee samoja asioita päivästä toiseen: asioita ja askareita joita kaikki muutkin ympärillä tekevät on vaikea havaita omaa potentiaaliaan, sen hyödyntämisestä nyt puhumattakaan. Jostain Westoverille syttyi kuitenkin halu tietää enemmän, edes jotakin. Nähdä, millaista elämää he elivät. Tai ehkä hän halusi vain pois.

Uskomaton selviytysmistarina, joka valaa uskoa siihen, että lähtokohdat eivät määrittele elämän kulkua lopullisesti. Voimme kantaa menneisyyttä mukanamme taakkana tai kääntää sen vahvuudeksemme. Kirja on kertomus siitä, kuinka pelottavaa ja mullistavaa lähteminen on. Kun yhtäkkiä muuttuukin yhdeksi heistä, ja joutuu valitsemaan perheen ja oman hyvinvointinsa väliltä. Kertomus siitä, miltä tuntuu kun lähteekin etsimään omia totuuksiaan niiden totuuksien sijaan, joiden varassa on koko elämänsä elänyt. Kirja on myös kertomus siitä, kuinka mullistava voima koulutuksella on. Kertojana Tara Westover on ihan vertaansa vailla. Hän onnistuu vangitsemaan sanoillaan kirjan sivuille tilanteita ja tunnelmia todella tarkkanäköisesti. Usein unohdin lukevani kirjaa, minä elin sitä. Hän on nokkela ja oivaltava ja sanoittaa hienosti patologisia suhteita ja rakenteita.

Opiskelu auttoi Taraa löytämään itsensä ja omat vahvuutensa, oikeastaan se auttoi häntä rakentamaan minuutensa uudelleen. Hänen lahjakuutensa oli ja on poikkeuksellista ja melkein kylmää ajatella, ettei hän olisi koskaan valjastanut tuota potentiaalia käyttöönsä. Sillä myös niin olisi aivan hyvin voinut käydä; tiedon puute, tiivis yhteisö, väkivaltaisuus ja vääristyneet valta-asetelmat, tieto siitä että lähtiessään joutuu asettumaan perhettään vastaan, kaikki tuo olisi voinut saada valitsemaan myös toisin.

Opintojen ja sieltä saamansa kannustuksen ja menestymisen kautta Westover kuitenkin löytää paikkansa muuallakin kuin perheessä, löytää paikkansa tässä maailmassa, jonka hän vihdoin voi hahmottaa sen todellisessa suurudessaan.

Merkittävänä teemana kirjassa oli se, kuinka itseään rohkeasti kuuntelemalla ja kaiken käymänsä kamppailun jälkeen Westover löytää opintojen kautta oman äänensä,omat rajansa ja arvonsa. Ne sellaiset, joita kukaan ei voi enää ylittää eikä hiljentää. Hän löytää voimansa, sen jonka olemassa olosta ei itse ollut ollenkaan tietoinen, mutta jonka minä lukijana näin heti ensimmäisiltä sivuilta saakka.

pst. Adlibriksen sivuilta saa nyt tilattua tuon kirjan kuun loppuun saakka hintaan 19,90€ (norm.26,40€)