Ai että, miten ihana parin vuorokauden mittanen irtiotto arjesta on nyt takana. Lähdettiin perjantaina aamulla ennen viittä kotoa Turkuun ja sieltä laivalla Ahvenanmaalle, ja takaisin kotona oltiin eilen illalla vähän ennen vuorokauden vaihtumista sunnuntaiksi.

Kerron lisää reissusta vähän myöhemmin, kun ehdin kasaamaan ajatuksia ja järjestelemään ne järkeviksi lauseiksi. Nyt päälimmäisenä mielessä vain kiitollisuus ja mukavan seesteinen olo. Viimeinen kuukausi on ollut meidän taloudessa aika kreisi. Stressiä on ollut ilmassa enemmän kuin ehkä kahdelle ihmiselle soisi, ja töitäkin on ollut molemmilla niin paljon, että ollaan nähty toisiamme n.15minuuttia/päivä. Sekin aika joko myöhään illalla niin, että toinen on jo puoliunessa, tai varhain aamulla jolloin toinen saa hädin tuskin silmiään auki. Yhteinen aika tuli siis ehdottomasti tarpeeseen. Vaikka yllättävän kivuttomasti tämä viimeisin kuukausikin on mennyt. Jollain tavalla toisinaan jopa nautin siitä, että saa ikävöidä toista ja toivoa, että yhteistä aikaa olisi enemmän. Ja toisaalta: olen myös ihminen, joka kaipaa paljon omaa aikaa ja omia juttuja joten tuntuu mukavalta, kun sitä omaa aikaa on ihan yllin kyllin, eikä sitä tarvitse mitenkään erikseen järjestää. Tuntuu kuitenkin aina äärettömän suurelta luksukselta se, kun toisen kanssa saa viettää enemmän aikaa kuin pikaisten kuulumisten ja pusujen verran.

Hassua miten ajan kulku hidastuu heti, kun poistuu vähänkään kauemmaksi kotoa. Tuntuu, että oltaisiin saatu olla kahdestaan paljon pidempikin aika kuin vain vajaa kaksi vuorokautta.

Yhteinen aika oli ihanaa, mutta niin oli kyllä Ahvenanmaakin. Monella tavalla juuri sellainen kun olin kuvitellutkin sen olevan, mutta vielä vähän idyllisempi ja aika tosi paljon kauniimpi. Sinne on ehdottomasti mentävä vielä pian uudestaan, pidemmäksi ajaksi kuin mitä meillä nyt oli käytössämme.

Nyt ajattelin keittää päivän ensimmäisen kupin kahvia (yritän vähentää kahvin juontiani kuppiin päivässä. Olkoon se yksi niistä pienen pienistä ympäristöteioista, johon melkein jokainen meistä pystyisi) ja suunnata sen jälkeen tuonne kauniseen syysaurinkoon kävelylle ennen kuin työt puskee taas päälle.

Mitä suunnitelmia sulla on tälle sunnuntaille?

 

 

Tyhjensin puhelintani tässä muutama päivä sitten, ja pystyin surutta poistamaan sieltä n.75% materiaalista, mutta joukossa oli kuitenkin myös läjäpäin sellaisia kuvia, jotka halusin ehdottomasti säästää, sillä tulin niistä hyvälle tuulelle, onnelliseksi tai muistutetuksi jostain sellaisesta, jonka saattaisin muuten unohtaa, vaikka tahtoisin muistaa. Kasasin myös tänne tällaisen pienen paketin noita kuvia, sekä tarinat niiden takaa.

1. Kun muutimme tähän nykyiseen kotiin (2 isoa huonetta ja keittiö) emme tuoneet mukanamme juuri muuta kuin tuon kuvassa näkyvän Futonin, ja nyt muutaman kuukauden asumisen jälkeen täällä alkaa hiljalleen näyttää ja tuntua jo ihan kodilta. On ollut ihanaa laittaa kotia ihan hiljalleen. Suurin osa tavaroista ja huonekaluista on ostettu käytettyinä, saatu ystäviltä tai otettu ikuisuuslainaan lähipiiristä.

2. Asumme toisessa kerroksessa ja kaikki asunnon neljä ikkunaa ovat kadulle. Alue on aika vilkas ja ikkunoiden alla kulkee aina ihmisiä. Alba rakastaa, siis ihan todella rakastaa, huudella kadulla kulkeville ihmisille milloin mitäkin. Iltaisin se on yleensä ”ihmiiiiiset menkää jo nukkumaan” ja aamuisin ”hyvääää huomentaaaa mä lähden nyt kutosella päiväkotiiin!” Joka aamu ja ilta tarkistetaan myös onko naapurin karkkikauppa vielä auki/kiinni.

3. Eikä Alba ole ainoa, joka pitää siitä että näkymät kadulle ovat tällaiset.

4. Olen ehkä jo joskus maininnutkin, että tykkään todella paljon pyykin pesemisestä. Pyykkikoneen huristessa tulee aina sellainen olo, että asiat on hyvin, kaikki järjestyy ja ne etenevät. Ihan erityisesti pidän myös pyykkien ripustamisesta ja siitä millainen tuoksu koko asuntoon niistä puhtaista pyykeistä leviää. Hyvältä tuntuu myös se, että kolmen kuukauden pyykkikoneettomuden (tässä taloyhtiössä ei ole myöskään pyykkitupaa) jälkeen ylipäätään on pesukone. Tai kyllähän meillä se pesukone on ollut jo useamman kuukauden, mutta kukaan ei vain saanut aikaiseksi asennuttaa sitä, sillä olisihan se kuitenkin vaatinut yhden kokonaisen puhelun…

1. En tiedä mistä tuo lapsi on sen perinyt, mutta vaatteiden sovittelu on yksi parhaista asioista mitä hän tietää. Erityisesti maata laahaavat mekot ja korkeat korot ovat hänen suosikkejaan. Vaatekaupoilla käynti on Alban myötä muuttunut ihan toisenlaiseksi elämykseksi.

2. Tässä kuvassa on aika monta hyvälle tuulelle tekevää asiaa: Alba, kirjat ja tuo Artekin nojatuoli.

3. Naapurin Hilma <3 Ei haitannut yhtään, että pissasi heti ensitöikseen sisään tullessaan keittiön matolle, koska kattokaa nyt sitä.

4. ”Äiti, kokeilaanko voiko jäätelön kans näyttää surulliselta”
Kyllä voi.

1. Tässä asia, mitä me tehdään valtaosa siitä ajasta, joka ollaan yhdessä: syödään. Sängyssä. Samalla kun katsotaan sarjoja, taikatemppuja tai tehdään töitä.

2. Tällainen ilmestyi meidän oveen muutama viikko sitten, ja vieläkin vähän hymyilyttää joka kerta kun tulen kotiin.

3. Yksi parhaista asioista, mitä bloggaaminen on tuonut mukanaan on ehdottomasti ihmiset. Kuten esimerkiksi mun luottokampaaja Sofi, joka on nykyään myös yksi mun parhaista ystävistä. En tiedä onko mitään kovin paljon parempaa kuin se, että voi nähdä ystäväänsä, juoda vähän viiniä ja saada täydelliset hiukset siinä samalla? Ei ehkä.

4. Riittääköhän tämä määrä unileluja nyt ihan varmasti Alba?

1. Eilen oli yhtäkkiä täysi kesä. Auringossa pystyi istumaan hetken ihan pelkässä t-paidassa. Se, jos mikä tuntuu aika hullulta tälleen lokakuun puolessa välissä. Vaikka pakko myöntää, että niin ihanalta kuin tuo eilinen lämpö ja aurinko tuntuikin, niin samaan aikaan se kyllä myös ahdistaa todella todella paljon. Oon kieriskellyt viime päivät ihan megalomaanisessa ilmastoahdistuksessa, kuten varmaan aika moni muukin..

2. Lukeminen, Ja juuri nyt erityisesti tämä Tara Westoverin Opintiellä – kirja. Suosittelen lukemaan, ellet ole jo niin tehnyt.

3. Olohuoneen pariovet.

4. Alba on innostunut valokuvaamisesta ja tarttuu jo aika usein kameraan ihan itse. Tämäkin kuva mummolan naapurin lehmistä on Alban ottama, ja juuri siksi se lämmittää ihan erityisesti.

Meidän kodin keittiö, josta tykkään sen rosoisuudesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) tosi paljon.

1. Olin muutama kuukausi sitten Puman tilaisuudessa, ja paikalla oli ihan kiitettävästi ihmisiä ja yksi koira. Kaikista niistä ihmisistä tuo yksi koira valitsi minut: kipitti syliin ja pysytteli siinä oikeastaan koko tilaisuuden ajan. Kaikki te koiraihmiset: tiedätte kyllä kuinka hyvältä se tuntuu. Ah.

2. <3. Ei muuta.

3. Aamut ja Rami

4. Eka kerta tulevan lempiharrastukseni Padelin parissa. Ajattelin alkukesästä, että tästä tulee todellakin niin mun laji. Mielessäni maalailin jo kuinka pelaisin tätä yhdessä ystävien kanssa useana iltana viikossa. Todellisuudessa kävi kuitenkin niin, että pelasin yhteensä ehkä kuudesti, ja niistä kerroista ehkä kaksi oli sellaista ”oikeaa” pelaamista. Into kuitenkin jäi, ja ehkä ensi kesänä on taas uusi mahdollisuus.

1. Tämä ilta oli meidän viikon mökkireissun viimeinen. Olin juuri tullut saunasta, jota ennen olin käynyt pitkästä aikaa juoksemassa. Viikon lomailu luonnonhelmassa oli tehnyt niin mielelle kuin kehollekin todella hyvää. Muistan ajatelleeni tuossa mökin portailla istuessani, etten pitkään aika ole ollut näin kokonaisvaltaisesti onnellinen ja rentoutunut. Ja näissä kaikissa pikkusiskoni ottamissa kuvissa näytänkin mielestäni ihan siltä.

2. Hymyilyttää joka kerta, kun avaan tämän kuvan. Enkä oikein tiedä miksi. Ehkä ne on nuo pienet, harkitusti ristiin asetellut jalat. Ehkä se on muisto tuosta kuumasta kesäpäivästä. En tiedä, mutta läikähtää sydämessä kun katson tätä.

3. Kokeilin tuolla em.mökkireissulla ensimmäistä kertaa myös melomista luonnonvesissä. Oli aivan järjettömän ihanaa. En osaa edes selittää miltä tuntuu kiitää ihan ääneti melkein vedenpinnan tasolla ja olla samaan aikaan niin lähellä luontoa ja kaukana omasta arkisesta olemisesta.

4. No kattokaa nyt sitä, eihän tästä voi tulla kuin hyvälle tuulelle.

1. Mun puhelimelta löytyy varmaan ainakin 5000 kuvaa Helsingin keskustan sisäpihoilta. En ole ihan varma mikä niissä kiehtoo, mutta kiehtoo kuitenkin. Aina jos näen että portti kadulta sisäpihalle on auki, niin pujahdan ihan takuuvarmasti sisään ja otan kuvan. Tai 315.

2. Illallinen parhaiden ystävien kanssa sisäpihalle katetun pitkän pöydän ääressä – ehdottomasti yksi kauneimmista illoista, jotka muistan.

3. Yksi mun suosikki-ihmisistä, ja sen suosikkituoksu.

4. Arki. Parasta.

1. Mun tyttö ja mun kummipoika, jonka vanhemmat on mun tytön kummeja.

2. Kauniit asiat tekee mut oikeastaan aika onnelliseksi. Ja viherkasvit. Ja valo. Ja vastuulliset ja ekologiset yritykset, kuten OHOY swim.

3. Tämä Janitan musta ja Albasta ottama kuva on ehdottomasti mun suosikkikuva meistä kahdesta. Huolimatta siitä, että ollaan molemmat tässä ihan vauvoja.

4. Frank Oceanin keikka viime vuoden Flowsta oli mulle sellainen maailmaa mullistanut kokemus. Elämä keikan jälkeen tuntui ihan toiselta, kuin elämä ennen tätä keikkaa.

1. Nämä kaksi tyyppiä näkevät toisiaan aika harvoin, mutta silloin kun näkevät, niin niiden meininki näyttää aika lailla tältä, ja se tekee mut tosi onnelliseksi.

2. Oon oikeastaan aina kotoa muuton jälkeen haaveillut sitä, että ystävät asuisivat oikeasti ihan vieressä, niin ettei se lähteminen olisi koskaan mikään kynnys. Vaan oven taakse voisi mennä koputtelemaan ihan ohikulkumatkalla, ja sokeria voisi mennä lainaamaan vaikka pyyhe päässä. Ja nyt ensimmäistä kertaa mulla on elämässäni sellainen tilanne, että niin on. Meidän ikkunoista näkee tämän tyypin ikkunoihin (tarkistan sieltä esimerkiksi aina onko Elina kotona – eli ovatko sälekaihtimet kiinni vai auki) tai saatan mennä vaan ikkunan alle huutelemaan onko tämä kotona. Elina on pelastanut mut niin monesta hädästä, etten jaksa edes laskea.

3. Syksy. Paras aika vuodesta. Kaunein nyt ainakin.

4. Ramin kuntopiiri. Vilkkaassa satamassa Kroatissa. Ei mitään selityksiä sille miksi pitäisi skipata treenit. Ei pidä.

1. Mökkitie

2. Peilityyni järvi, vene ja toi tyyppi. Kaikki hyvin niinku kuvakin kertoo.

3. Ihanat pojat Rami ja Paavo.

4. Kesäkuinen auringonlasku mökkilaiturilla. Hiljaisuus tuolla oli niin järjettömän syvää, että se melkein sattui. Sellaista hiljaisuutta mihin ei mitenkään pääse käsiksi kaupungissa.

1. Onnelliset lomanaamat.

2,3 ja 4: Yrittäjä oli vähän väsynyt…

1. Neljä noista ikkunoista on meidän. Alkuun vähän vierastin tätä aluetta, enkä tuntenut oloani ollenkaan kotoisaksi täällä, mutta hiljalleen se on alkanut muuttua ja tämä osa kaupungista tuntuu jo ihan omalta.

2. Aamut ovat mulle aina vuorokauden ihaninta aikaa, ja ihan erityisesti pidän aamuista, jotka saan viettää Alban kanssa niin, ettei ole kiire mihinkään. Rakastan. Ja tällä hetkellä ikävöin ihan kamalasti, sillä sellainen aamu tulee olemaan vasta ensi viikon maanantaina.

3. Isä ja tytär. Liikuttava näky aina vaan. Noiden kahden suhde (niinkuin varmaan nyt isän ja tyttären suhde nyt aika usein ylipäätään) on ihan mielettömän ihana ja Alba onkin niiiiiin iskän tyttö. Alban silmissä isä, eli papa, osaa ihan kaiken, tietää kaiken ja pystyy ihan mihin vaan.

4. Oikeastaan kaikki kuvat tältä kesän mökkireissulta on sellaisia, joista tulee tosi lämmin ja hyvä olo. Tuo viikko oli niin hyvä. Meille kaikille. Mutta ihan erityisen onnelliseksi teki se, kuinka paljon näin Alban nauttivan.

1. Tässä olimme Alban kanssa olleet juuri ravintolassa syömässä. Olimme sopineet, että haemme ruoan jälkeen jäätelöt. Ruokailun jälkeen aloin laittaa meidän tavaroita kasaan, ja näin Alban kipittävän yksinään tiskille. Pian hän tuli takaisin jäätelö kourassaan. Menin tietysti heti kassalle selvittämään tilannetta, mutta ihan turhaan. Selvisi, että tuo pieni oli ihan itse tilannut ja maksanut jäätelönsä, ja kysyttäessä haluaako hän vegaanisen vai tavallisen jäätelön olin hän vastannut, että pekaanisen kiitos. Mun tyttö <3.

2. Oon niin onnellinen ja etuokeitettu kun saan jakaa mun elämää tämän pienen ihmisen kanssa, vaikka se tarkoittaakin sitä etten voi koskaan mennä kyykkyyn ilman, että mun selkään kiivetään.

3. Aamupalat. Jos olisi pakko voisin luopua vaikka kaikista muista päivän aterioista, mutta aamupalasta en ikinä.

4. Anni ja Sanni. Juhlittiin tässä mun rakkaan ystävän kolmekymppisiä ja paikalla oli melkein kaikki mulle tärkeimmät ystävät. Ihana ilta. Hyvä elämä.

 

 

Voihan sunnuntai, minkä teit. Tulit taas ihan liian monta tuntia liian aikaisin. En oo vielä ollenkaan valmis päästämään irti tästä viikonlopusta. Olkoonkin, että tämä on ollut yksi rentouttavimmista pitkään aikaan. Tultiin perjantaina pienen potilaan kanssa tänne maalle mummolaan, ja suureksi onneksemme saimme seuraa myös muutamista mun sisaruksista perheineen. Aina, kun päiviään viettää jossain muualla kuin omilla kotikulmilla pääsee irti arjesta ihan toisella tavalla. Ja tietysti tällaisessa täysihoidossa, kun joku muu huolehtii ruoan pöytään, ja keittiön siistiksi sen jälkeen- ihan erityisen hyvin. 

Todella kiitollinen oon ollut myös siitä, että lapsen kanssa yksin vietetyn viikon jälkeen tuolla mummolassa oli niin monta käsiparia auttamassa ja viihdyttämässä. Oikeastaan koko viikonloppu meni niin, etten minä kelvannut Alballe juuri muuksi kuin öisin vieressä nukkujaksi, ja vaikka se tietysti aina vähän kirpaiseekin, niin pakko myöntää että se vapaus ja oma aika tuntuu myös aika hitsin hyvältä.

Nyt makoilen jo kotisohvalla Helsingissä ja asennan herätyskelloa herättämään viideltä aamulla: arki todellakin iskee kasvoille koko voimallaan. Ensi viikosta on tulossa todella kiireinen aina torstaihin asti. Perjantaina aamulla  lähdemme vuorokauden mittaiselle reissulle sellaiseen paikkaan, jossa en ole koskaan käynyt ja odotan tuota matkaa aivan naurettavalla innolla. Kuulette kyllä siitäkin sitten lisää. Nyt kaadan ehkä lasin viiniä, laitan Blacklistin uusimman jakson pyörimään ja käperry maailman parhaan tyypin kainaloon.

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa te kaikki.

Tämä viikko on ollut aika kreisi. Olen tehnyt liki 12h työpäiviä melkein viikon jokaisena päivänä. Tai no, ihan tavanomaisia kahdeksan tunnin työpäiviä, mutta niiden päälle on ollut vielä useampi tunti kirjoitustöitä kaikkina päivinä. Voin kertoa, että nyt kun kaikki työt on tehty ja edessä on niin kolme vapaata päivää kuin täysi viinilasikin, niin tuntuu kyllä hyvältä. Ansaitultakin. Ensimmäistä kertaa aikoihin. Pakko myöntää, että olen kyllä kaivannut elämääni täysipäiväistä työtä, ja sen mukanaan tuomaa rutiinia, ryhtiä ja sosiaalisia suhteita (siskoani lainatakseni). Nautin tästä uudesta arjesta melkein pelottavan paljon.
Tälle illalle oli alustavasti suunniteltu myös illallinen ja keilausreissu Annikan ja Cliffin kanssa, mutta päätettiin suosiolla jättää se väliin sillä tänään on Netflixiin ilmestynyt 5.tuotantokausi Blacklistiä. Ja jos joku on hyvä syy perua kaikki suunnitelmat, niin se on kyllä juuri Blacklist.
Ajattelin heittäytyä nyt täysin vapaalle ja laittaa tänne perjantain ja helppouden kunniaksi tällaisen 30 kysymyksen ja – vastauksen listan, jonka olen bongannut jo ainakin Jennin, Annikan, Janninja Erikanblogeista.

Avioliittoja: Ah, että tällainen kevyt alotus sitten tälle kyselylle. 
Mutta kyllä, yksi päättynyt, mutta hyvä, avioliitto takana. Tuntuu edelleen vähän pahalta kirjoittaa se. Ei niinkään siksi, että itse ero enää tuntuisi, mutta ajatus siitä epäonnistumisesta kalvaa edelleen.
Avioeron jälkeen ajattelin pitkään, etten enää koskaan mene naimisiin. Olin siitä oikeastaan ehdottoman varma, vaikka juuri mistään muusta en tuolloin ollut. Muistaakseni kehotin useampaa kuin yhtä ystävääkin olemaan tekemättä sitä virhettä. Mutta nyt ajatukseni avioliitosta ei ole enää ollenkaan niin ehdottoman kielteinen. Ajattelen, että voisin aivan hyvin mennäkin vielä joskus naimisiin. Mutta samaan aikaan uskon, etten ehkä kuitenkaan koskaan enää mene. Mutta ehdottomasti haluaisin juhlistaa tätä rakkautta ja sitoutumista muuten. Pitää sellaiset kauniit rakkausjuhlat kaikille meidän lähimmille ihmisille.

Kihloissa: luonnolisesti olen ollut myös kihloissa kerran.

Lapsia: yksi. Maailmankaikkeuden kallein aarre. Ja ehdottomasti suurin siunaus, mitä olen koskaan elämääni saanut. Lapsi tuo elämään niin monia sellaisia tasoja, tunteita ja sävyjä, ettei sellaisesta ollut aavistustakaan ennen lasta. Huolimatta siitä, että huolestuneisuus ja huono omatunto ovat läsnä liki jokaisessa hetkessä, niin vanhemmuus on ehdottomasti se asia, josta olen itsessäni ja elämässäni kaikkein ylpein (voiko niin edes sanoa?) ja se minuuden osa-alue, jossa halu kasvaa paremmaksi on voimakkain. Kirjoitin tämän saman johonkin äitiyteen liittyvään postaukseen vuosia sitten, mutta pätee edelleen: äitiys on asia, joka saa minut tuntemaan itseni samaan aikaan sekä järkyttävän suureksi että pieneksi.

Lemmikkejä: Ei, eikä ole koskaan ollutkaan. Ellei lapsuuden varhaisina vuosina ollutta perheen koira Jeppeä lasketa. Tuosta koirasta on muistona lähinnä se, että söi kerran kumisaappaat suoraan jaloista (en ole ihan varma tapahtuiko se ihan todella kirjaimelliesti niin) mun keinuessa kotipihalla. En usko, että kumisaappaiden syömisellä oli mitään tekemistä asian kanssa, mutta Jeppe katosi sittemmin mystisesti… 
En ole ehkä koskaan ajatellut olevani se ihminen, joka hankkisi kotiinsa lemmikin, mutta nyt Alban ja koirahullun poikaystävän myötä pieni koirakuume on alkanut nousta..

Leikkauksia: yksi. Viime keväältä.

Tatuointeja_ niitäkin vain yksi. Vasemman ranteen ”uskalla”, jonka otin 2012 kuvatessani iholla-sarjaa. Tuo vuosi oli mulle sellainen vanhasta irti pyristelemisen vuosi, joka vaati ihan hitosti rohkeutta ja uskallusta. Ja uskallus olikin ehdottomasti tuon koko vuoden kantava teema. Tuo sana ranteessa tulee aina muistuttamaan tuosta merkillisestä vuodesta ja sen seurauksista, ja siitä, että aina kannattaa uskaltaa. Erityisesti silloin, kun tuntuu ettei todellakaan uskalla.

Lävistyksiä: neljä reikää korvissa. Joskus niitä oli kuusi, mutta kolmannet menivät umpeen aika pian niiden laittamisen jälkeen kun unohdin yöksi korut yöpöydälle korvien sijaan. Olen halunnut pitkään ottaa korviin lisää lävistyksiä, samoin ajatus nenäkorusta on pyörähätänyt mielessä aina tasaisin väliajoin, mutta ehkä nämä neljä kuitenkin riittävät.

Muuttoja: 11kpl, joista 3 viimeisen vuoden sisään.

Ottanut lopputilin: Neljä kertaa, jos otetaan lukuun kaikki työpaikat sieltä 15-vuotiaasta lähtien.

Ollut saaressa: Tietysti.

Autosi: en omista, enkä osaisi edes kuvitella omistavani. En ainakaan näin keskustassa ja tällaisten julkisten kulkuyhteyksien päässä.

Ollut lentokoneessa: viimeksi reilu kuukausi sitten.

Onko joku itkenyt vuoksesi: joo

Ollut rakastunut: juuri nyt.

Ollut ambulanssissa: kyllä. Kolme kertaa olen joutunut soittamaan ambulanssi Alballe.  Itse en koskaan ole kuitenkaan ollut ambulanssissa hoidettavana.

Luistellut: kyllä. Mutta en ole koskaan edes kokeillut kaunoluistimia. En usko, että edes osaisin luistella niillä, vaikka luistelu oli yksi lempiasioistani koko ala-asteen.  Pelasin silloin myös jääpalloa ikäisteni poikien joukkueessa. Olin oikeasti luistimilla aika hyvä. Mutta yläasteen jälkeen en ole varmaan kertaakaan vetänyt luistimia jalkaan. En ole edes omistanut luistimia sen koommin. Nyt lapsen kasvaessa ne varmaan saa taas vetää jalkaan, sillä haluan ehdottomasti viedä – ja opettaa Alban luistelemaan. Luistellessa se vapauden riemu on ihanaa. Pääsee kovaa, ilman että tarvitsee rasittaa itseään samalla tavalla kuin vaikka hiihtäessä.

Surffannut: kyllä. ”Asuin” parikymppisennä muutaman kuukauden sellaisessa pienessä surffikylässä Ecuadorissa (tai sillon se oli sitä, ei enää  tänä päivänä niinkään) ja surffaamista tuli luonnollisesti kokeiltu usein. Myös myöhemmillä Etelä-Amerikan reissuilla on tullut surffattua. En kuitenkaan koe sitä koskaan varsinaisesti oppineeni, ja haaveilenkin siitä, että vielä jonain päivänä voisin sanoa osaavani.

Ollut risteilyllä: viimeksi keväällä 2016 , kun menimme siskojen kanssa vappu-viikonlopuksi Tallinnaan.

Ajanut moottoripyörällä: en. Enkä koskaan ollut edes moottoripyörän kyydissä. Skootterilla, mopolla ja kevarilla olen kuitenkin ajanut, mutta se ei kuulemma ole _ollenkaan_ sama asia.

Rastsastanut hevosella: Olen. Muistaakseni ainakin. Ainakin kerran olen mennyt serkkuni mukana tämän ratsastustunnille. Olin saanut kotoa 20mk mukaan ja ajatuksena oli, että sillä rahalla saisin ehkö itsekin pienen kierroksen ponin selässä. En kuitenkaan uskaltanut sitä kierrosta kysyä, ja kun serkkuni oli valmis omalta tunniltaan ja olimme lähdössä tallilta kotiin, ujutin silti tuon taskussa nahistuneen kaksikymppisen tuolle ponin omistajalle. Tuli kyytiä tai ei niin kyllä maksaa täytyi.

Lähes kuollut: en. Vaikka aina toisinaan on vähän siltä tuntunutkin..

Ollut sairaalassa: Vietin ensimmäisen yön sairaalassa Alban syntymän jälkeen, eli 26-vuotiaana. Viime keväänä jouduin myös viipymään sairaalassa muutamaankin otteeseen yön yli.
Muistan joskus lapsena haaveilleeni siitä, että joutuisin sairaalaan. Nuoremman siskoni silmiä leikattiin muutamaan otteeseen lapsena, ja nuo leikkaukset vaativat yleensä myös sairaalassa yöpymisen, ja muistan kuinka kateutta herättäviä nuo reissun olivat. En ole varma olinko oikeasti kateellinen siitä itse sairaalasta, vai ainoastaan sen mukanaan tuomasta huomiosta.

Suosikkihedelmä: no hmm.. Ehkä vanha kunnon appelsiini.

Aamu vai ilta: sekä että. Olen tehokkaampi, positiivisempi ja luovempi ehdottomasti aamuisin, mutta pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää myös iltojen hienouden, ja se onkin vähän vaarallista, sillä haluan kuitenkin aamuisin aika usein herätä kuudelta, vaikken ole malttanut mennä nukkumaan kuin vasta neljä tuntia aiemmin.

Lempiväri: valkoinen. Musta, harmaa. Vihreä. Farkunsininen

Viimeisin puhelu: Videopuhelu Alballe juuri hetki sitten

Viimeisin viesti: Ääniviesti Roman äidiltä, jossa tämä kertoo kuinka päivä Alban kanssa oli sujunut

Kahvi vai tee: Ehdottomasti kahvi. Rakastan kahvia, ihan naurettavuuksiin asti.

Kissa vai koira: Ehdottomasti koira.

Paras vuodenaika: Kesän jälkeinen melkein syksy. Se muutama viikko elokuusta kun on vielä päivisin todella lämmin, mutta iltaisin alkaa olla jo viileää ja illatkin hämäriä. Se on vuodenajoista kaunein. Jos olisi pakko valita yksi, niin valitsisin kuitenkin kesän. Silloin kaikki on lapsenkin kanssa niin paljon helpompaa. Ulkona voi olla sen kummempia säätämättä ihan aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Näiden liki kuukauden takaisten mökkireissu-kuvien myötä toivotan kaikille ihanaa perjantaita ja viikonloppua.