Jos olette joskus miettineet miksi julkaisen täällä blogissa niin vähän asukuvia..

.,. ette varmaan ihmettele enää.

Ja näistä kuvista moni oli siis tuon setin parhaimmistoa.
Vielä en ole viisastunut niin, että osaisin tarkistaa jo kuvaustilanteessa kameralta kuvien laadun, valotuksen tai tarkkuuden. Puhumattakaan siitä, että tarkistaisin jo tuolloin löytyykö muistikortilta yhtään ilmeiltään tai asennoltaan onnistunutta ruutua. Toivottavasti pian viisastuisin, se säästäisi paljolta. Etenkin täysin turhanpäiväiseltä kuvaajan syyttelyltä.

*Postaus toteutettu yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto ry: n kanssa

Mulle ehdottoman varma merkki kevään lähestymisestä on tulpaanien ilmestyminen kauppoihin. Ne saapuvat jo ennen päivien huomattavaa pidentymistä ja pehmeämpää valoa – lupailevat kevättä koko vihreiden lehtiensä ja pienten nuppujensa voimalla. Ensimmäisen kimpun ostan yleensä heti helmikuussa, sujautan kukat maljakkoon siivouspäivän päätteeksi, kuten kaikkina tulevinakin perjantaina aina huhtikuun loppuun asti. Mulla on tapana ostaa aina kerralla reilusti kukkia, niin että niitä riittää asunnon jokaiseen huoneeseen. Mikäli ostan pienemmän määrän, niin että siitä riittää vain yhteen maljakkoon, saatan aivan hyvin siirrellä kukkia huoneesta toiseen liikkuessani. Jos olen esimerkiksi asettanut maljakon makuuhuoneen ikkunalaudalle, niin vien kukat sängystä noustessani mukanani ensin keittiöön aamiaispöytään, ja sieltä luultavasti sitten vielä päivän aikana olohuoneeseen, jossa meillä yleensä eniten oleillaan.

Tulppaaneissa niiden sellaisen söpön vaatimattomuuden lisäksi kiehtoo niiden hankkimisen helppous (ja, no okei halpuus, tai siis edullisuus myös). Niitä löytyy lähes kaikista ruoka- ja kukkakaupoista kautta maan, usein niistä aivan pienimmistäkin. Kotimaisia vieläpä, niitä Sirkkalehdellä merkittyjä. Myönnettäköön, silti että ennen aika usein olen vain napannut kukat mukaani kassalle ja kotiin sen kummemmin miettimättä mistä ne tulevat – ajatellut vain minne ne menevät, joten yllätyin kyllä todella positiivisesti kun kuulin, että itse asiassa 95% Suomessa myytävistä tulppaneista on viljelty täällä, Suomessa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kuljetusmatkat ovat lyhyet, mikä on ennen kaikkea tietysti ekologista, mutta takaa myös sen, että kukat ovat tuoreita tullessaan jolloin me ostajat saamme nauttia niistä tuoreina pidempään. Toki olennaista ”säilyvyyden” kannalta on myös tulppaanien oikeaoppinen hoito. Tämän linkin takaa löydät kattavat hoito-ohjeet, joiden avulla pidät tulppaanisi freesinä ja hengissä mahdollisimman pitkään.

 

Kävin viime perjantaina taas hakemassa perinteiset perjantaikukkani. Ja vasta silloin törmäsin ensimmäistä kertaa tulppaaneihin, jotka eivät olleet ihan vain tulppaaneja- vaan näillä kukilla oli ihan oma etunimensä: papukaijatulppaani. Tuntuu uskomattomalta, etten ole oikeasti koskaan ennen, ainakaan  tajunnut, törmänneeni näihin, tai mihinkään muihinkaan tulppaanilajeihin, niitä kun löytyy maailmasta kuitenkin yli 20 000. Joo kyllä, luit oikein. Ja meillä Suomessakin viljellään niistä 200 erilaista. Viljelymäärät ylipäätään Suomessa on noin 75 miljoonaa, joka on kaikkien aikojen suurin määrä. Väkilukuun suhteutettuna Suomi onkin maailman kärkikolmikossa (yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa tietysti) tulppaanien ystävänä. Ei hassummin ollenkaan, vai mitä? Kauniisti kotimainen – linkin takaa löytyy lisää  mielenkiintoista faktaa tulppaaneista.

Kotimaisissa tulppaaneissa aika mahtavaa on myös niiden myrkyttömyys. Eli ne eivät ole ollenkaan vaaraksi perheen pienimmille tai lemmikeille. Multa löytyy puhelimen muistista ihan naurettavan monta kuvaa Albasta haistelemassa milloin mitäkin kukkia (myös puut, pensaat ja ruohikko kelpaavat). Aivan aina, kun tuon kukkia kotiin (tai kun kävellään kukkien ohi – ulkona, kylässä, kaupassa, missä vaan) haluaa tuo pieni pysähtyä niitä haistamaan. Olen tästä asiasta jotenkin aivan naurettavan ylpeä ja hyvilläni. En keksi kovin  montaa asiaa, joka olisi tässä elämässä hienompaa, kuin kyky huomata ja pysähtyä nauttimaan ihan niistä pienistä, yksinkertaisista asioista. Nyt vasta tämän lapsen myötä olen alkanut ymmärtää, kuinka harvoin itse osaan tai muistan tehdä niin. Haluan siis aivan ehdottomasti vaalia tuota ominaisuutta hänessä, ja yritän samalla ottaa opiksi itsekin.

Eilen, kun muokkasin koneella näitä tulppaanikuvia, niin Alba tuli leikeistään taakseni, osoitti tietokoneen näyttöä,hymyili ja sanoi sellaisella pienen lapsen puhtaalla ja kevyellä äänellä ”äiti iiiiiiiinana kukka siiiiiielä” olin pakahtua siitä lämmöstä, joka sisälläni läikähti. Ajattelin,

Sinä siinä olet kyllä minun tyttöni. Niin hieno ja viisas, kunpa osaisin olla useammin sinun kaltaisesi.

Aina toisinaan kommenteissa pyydellään sellaista minun päiväni- postausta. No, täältä pesee sellainen vähän vaatimaton versio siitä.

6.18 Herään kaksi minuuttia ennen herätyskelloa levänneenä ja virkeänä. Tajuan, että olen saanut nukkua täyden yön ilman ainoatakaan herätystä. En ole havahtunut hereille edes Roman herätyskelloon tämän lähtiessä töihin tuntia aiemmin. Albakin vielä nukkuu.

6.20 -> Nousen ja menen suihkuun. Ehdin meikata ja laittaa tukankin (siis harjata ja kuivata…) ennen kuin pinnasängystä kuuluu papa töissä, jonka Alba oikeastaan kaikkina niinä aamuina ensimmäiseksi toteaa, kun Roma on lähtenyt töihin ennen meidän heräämistämme. Pötkötellään hetki sohvalla ja katsellaan pikku kakkosta. Rakastan aamuja. Alba on ihan erityisen hyväntuulinen, mutta kuitenkin vielä vähän siitä kaikesta nukkumisesta väsyksissä, ja haluaa vain olla sylissä. Sellainen lämmin pieni pähkinä.

image

8.00 Baba tulee hakemaan Alban heille ja lähden itse Polhemin showroomille Lindexin aamupalatilaisuuteen, jossa paljastetaan Lindexin kevätkampanjan tähtikasvo, Sienna Miller. Mallisto tulee muuten kauppoihin nyt kuun lopulla, 31.3 siis ja näytti todella hyvältä.

10.00 – 12.00 Aamupalan jälkeen jään vielä hoitamaan muutamia asioita kaupungille. Käyn etsimässä kuvausrekvisiittaa ja yhdessä tapaamisessa.

imageimage

11.00 – 14.00 Baba ilmoittaa että tuovatkin Alban kotiin vasta jälkeen, ei ennen, päiväunien. Saan siis yllättäen omaa aikaa useamman tunnin. Teen hommia koneella, muokkaan kuvia, vastailen sähköposteihin ja kommentteihin. Suunnittelen seuraavan viikon aikataulua ja postauksia.

image

14.30 Roma tulee kotiin töistä, yksi päivän ehdottomia kohokohtia. Keitetään päiväkahvit ja mennään yhdessä päiväunille. Tämä on todellista luksusta, edellisestä kerrasta on varmaan puolitoista vuotta.

15.30. Tajuan, etten ole syönyt aamiaisen jälkeen mitään. Tai no, oikeastaan en itse edes tajua sitä, mutta onneksi Roma osaa laskea yhteen yksi plus yksi. Alan siis olla todella huonolla tuulella. Nälkäkiukku, tiedättehän. Laitetaan päivällistä ja pieninkin palaa kotiin. Ehditään kaikki vielä syömään yhdessä.

image

image

16.00 Lähden kotoa. En oikein edes tiedä minne olen menossa. Sain kutsun salaiseen puutarhaan, enkä oikeastaan tiedä tilaisuudesta muuta, kuin sen missä se pidetään. Luonnollisestikaan en tiedä yhtään ketä sinne on tulossa, todennäköistä on etten tunne sieltä ketään. Kotiin jääminen houkuttelee. Kutsukin oli suunnattu vaikuttaville ja hurmaaville naisille – ei ollut yhtään sellainen olo. Menin silti.

16.30 – 19.30 Onneksi menin. Kauneimmat puutarhajuhlat koskaan. Mielettömän kauniisti rakennettu miljöö, ihania puheenvuoroja ja maukkaita drinkkejä. Hyvää seuraakin vielä kaiken lisäksi. Eikä ruoassakaan varsinaisesti ollut valittamista. Sain vielä kukista seppeleenkin. Mielettömän hyvä ilta. Sanoisin viis kautta viis, jos käyttäisin sitä sanontaa. Illan jälkeen oli ihan vaikuttava ja hurmaava olo.

imageimage

20.00 Tulen kotiin sopivasti iltapuuron aikaan. Roma lähtee harrastuksiinsa melkein heti mun kotiintulon jälkeen. Koko päivän on ollut ihan älytön ikävä Albaa, olen tottunut viettämään ainakin puolet vuorokaudesta hänen kanssaan. Ihanaa siis saada olla kahdestaan vielä ennen nukkumaanmenoa. Luetaan kirjaa, ja potkitaan palloa sisällä. Kun kissa on poissa jne.

22.00 Alba nukahtaa heti kun olen laulanut sinisen unen arvioilta 117 kertaa ja hyssyttänyt käsivarsilla  vähintään 25 minuuttia. Käy ihan treenistä, kokeilkaapa joskus jos voitte. Romakin tulee kotiin. Lämmitetään päivällisen jämät. Sellainen kevyt iltapala meillä, ajankohtakin aika kaukana ideaalista. Katsotaan jakso House of Cardsia. Olen niin ylpeä meistä, että olemme pystyneet säästelemään sarjaa. Edellisen tuotantokauden katsoimme muistaakseni kolmessa päivässä. Nyt ollaan vasta jaksossa viisi.

23.30 Iltapesut ja nukkumaan. Aamulla kello soi taas 5.30. Aivan kelpo tiistai. Eläisin uudestaankin.

 

Mietin tässä vielä, että riittääköhän nuo neljä selfietä tuosta seppeelestä nyt varmasti, vai pitäisikö kuitenkin laittaa tänne ne loputkin kuusi hmmm…..

Meillä, mulla ja Romalla, kaikki raha on oikeastaan heti alusta lähtien ollut yhteistä. En muista, että olisimme koskaan varsinaisesti käyneet keskustelua siitä, miten me tulisimme raha-asiamme hoitamaan, vaan kaikki on aina vain ollut näin – jotenkin tosi luonnostaan. Osittain se johtuu varmasti siitä, että olemme keskenämme melko samanlaisia rahankäyttäjiä, huolettomia ja vähän höveleitäkin. Myös se, ettei kumpikaan meistä ole huomattavasti toista suurituloisempi vaikuttaa takuulla asiaan. Meillä maksaa se, joka ensin kerkeää kaivaa korttinsa esille. Isommat hankinnat taas tekee se, jolla on sillä hetkellä tilillään enemmän katetta. Molemmilla on siis edelleen omat henkilökohtaiset tilinsä, vaikka talous onkin yhteinen.Tilipäivinä molempien tileiltä lähtee vuokra ja laskut (kaikki puolitettuna tietysti) sekä tietyt summat säästö- ja ASP-tilille. Se kaikki mikä jäljelle jää, yleensä myös menee. Seuraavan tilipäivän koittaessa ei koskaan ole olo, että mitä? taasko muka palkkapäivä, juurihan se oli.

Aina toisinaan ollaan kuun lopulla tarkasteltu menojamme. Lähes aina Roma on ollut meistä se, jonka rahoista suurin osa menee meidän perheen ruokakuluihin (yksinkertainen selitys tähän on se, että inhoan kaupassa käymistä enkä tee sitä juuri koskaan). Minä taas puolestani lähes poikkeuksetta hoidan ja maksan kaikki meidän perheen vaate- , tarvike- ja sisustushankinnat.

En oikeastaan edes osaisi kuvitella, että olisi mitenkään toisin. Että taloutemme olisi erillinen, kun elämämme on kuitenkin näinkin yhteinen. Taaimmaisena ajatuksena ja toiveena kun on se, että tulemme olemaan koko loppuelämämme yhdessä, joten mitä väliä kenen rahoja tässä hassataan? Yhteiseen hyvään ne käytetään kuitenkin. Toki välillä on ollut vähän nieleskelemistä, kun toinen on halunnut hankkia jotain vähän hintavampaa (televisio, tietokone, playstation tms.), jonka ostamista itse ei olisi pitänyt kovinkaan tarpeellisina. Tuolloin mietin, mitä kaikkea muuta kivaa tuolla rahalla olisi voinut saada ( lähinnä siis lentolippujen muodossa lasken). Nieleksien olen kuitenkin aina antanut siunaukseni näille hankinnoille, siinä toivossa tietysti että omat tulevat useamman tonnin kamerahankinnat niellään myös kakistelematta.

Noiden yllämainittujen muutamien nieleskelyä aiheuttaneiden tilanteiden lisäksi oikeastaan ainoa negatiivinen asia tässä yhteistaloudessa on lahjat. Jouluina, syntymäpäivinä ja nyt myös äitienpäivinä, lahjojen saaminen ei tunnu enää erityisen hohdokkaalta, koska tuntuu ihan siltä kuin ne olisi ostanut itse. Ja niinhän sitä tavallaan onkin,  omista rahoista ne kun kuitenkin menevät. Aina lahjan saadessani mietin sitä, mitä muuta tällä rahalla olisi voinut ostaa. Tai mihin me yhdessä olisimme voineet sen käyttää.

Kuten ehkä jo tuosta ylläolevan tekstin määrästä voi päätelläkin, niin mua rahasta puhuminen ei vaivaannuta tai nolota yhtään – päinvastoin. Keskustelen rahasta (paino sanalla keskustella! En pidä yksipuolisesta utelusta, ihan vaan tiedoksi) oikein mielelläni. Keskustelen aivan mielelläni myös siitä, kuinka sitä ei toisinaan ole, tai kuinka aika usein toivoisi että sitä olisi enemmän. Kannatan avoimuutta aivan kaiken suhteen – myös raha-asioiden, ja uskon sen johtavaan ennen pitkää aivan kaikkia palvelevaa lopputulokseen.
Siksi olinkin erityisen mielissäni, kun minua pyydettiin mukaan Bellablogien ja Pivon kamppikseen; puhumaan rahasta, mikäs sen mukavampaa. (Ok, Jonnaa lainatakseni on kyllä sanottava, että vaikka rahasta puhuminen onkin helppoa, niin rahasta puhuminen kahden kameran edessä ei sitä kyllä ollut – katsokaa vaikka itse)

Sitä paitsi tuo Pivo muutenkin on ihan huikea keksintö. Niille joille se ei vielä ole entuudestaan tuttu kerrottakoon, että Pivo on eräänlainen mobiililompakko, jonka avulla pystyt helposti seuraamaan kulutustasi (ainakin iPhone 6:lla pystyt tarkistamaan tilisi tilanteen pelkällä sormen painalluksella. Huomattavasti kätevämpää, kuin nettipankkiin kirjautuminen siis.) Sen voi ladata ainakin iPhonelle, Androidille ja Windows-puhelimille. Voit liittää sovellukseen maksukorttejasi ja sen kautta saat käyttöösi erinäisiä etuja mm. CityShopparin. Itselleni ehkä siistein ja eniten käytetty ominaisuus Pivossa (tilin saldon tarkastamisen lisäksi tietty) on ollut erilaisten budjettien laatiminen. Olen oikeastaan aina ollut todella surkea rahankäyttäjä, joten näistä on ollut ihan valtavasti apua. Kokeilkaa, jos ette ole jo kokeilleet!

Ja hei, mua kiinnostaa luonnollisesti niin paljon, että miten teillä toimitaan/toimittaisiin; omat vai yhteiset rahat ja miten/miksi olette nykyiseen tilanteeseen päätyneet? Tämä kiinnostaa mua niin paljon, etten oikeasti malta odottaa teidän kommenttejanne aiheesta