Processed with VSCOcam with c1 preset

Olen kärsinyt huonosta, suorastaan surkeasta, itsetunnosta oikeastaan niin kauan kun jaksan muistaa. Syystä tai toisesta olen aina ajatellut olevani ihan perustavanlaatuisella tavalla jotenkin reppanampi kuin muut. Olen vertaillut itseäni muihin ja tahtomattanikin kiinnittänyt huomioni lähinnä niihin asioihin, joita minulta puuttuu sen sijaan, että keskittyisin siihen hyvään, mitä minulla jo on. Ja niinhän se menee, että ne asiat joihin huomiosi kiinnität kasvavat elämässäsi. Kohta et muuta näekään kuin niitä epäkohtia. Se jos mikä on aika surullista.
Kehuja saadessani kuulin ne, mutta en uskonut niitä, ne kimpoilivat minusta kuin rasva kuumalta pannulta. Ajattelin, ettei kehujen antaja nyt vaan vielä tunne minua tarpeeksi hyvin, jotta tietäisi kuinka pieni oikeasti olen.

Sitten tapahtui jotain. Aika paljonkin itse asiassa. Tein rohkeita päätöksiä ja tein raukkamaisia päätöksiä Kaikista tekemisistäni en ole erityisen ylpeä, mutta silti en vaihtaisi kokemuksistani pois yhtäkään. Sillä kaiken kokemani vuoksi olen tänään se tyyppi, joka suhtautuu itseensä jo melko armollisesti. Osaan nähdä itsessäni jo ihan hirmu paljon hyvää ja arvokasta. Ja se tuntuu aika sairaan kivalta. Tiedostan toki edelleen omat vikani ja puutteeni, mutta en enää näe itseäni niiden kautta, niiden kokoisena. Nykyään ajattelen, että vaikken olisikaan kaikissa tilanteissa (siis missään tilanteissa) se rennoin ja letkein, niin se ei tarkoita ettenkö silti olisi ihan kiva tyyppi.


Sitä samaa armollisuutta, millä ihminen katselee itseään, soveltaa myös muihin asioihin ympärillään. Se, jos mikä on tuntunut valtavan hienolta. On ollut aika raskasta olla tyyppi, joka näkee ympärillään olevissa ihmisissä ja vallitsevissa olosuhteissa lähinnä ongelmia ja puutteita. Hassua miten voikaan sama elämä, samat ihmiset ja sama ympäristö tuntua niin täysin erilaisilta. Yhtäkkiä näkeekin maailmassa huikean paljon erilaisia sävyjä ja vivahteita niiden entisten mustan, valkoisen ja harmaan sijaan.

Yhä on pitkä matka sinne mihin olen menossa, mutta nyt tuntuu että näen jo tien, tiedän mitä kohti kävellä. Nautiskelen ihan jo tästä matkastakin.

pst. kaikki postauksen kuvat ovat sellaisia jotka eivät todellakaan ole niitä omia lemppareitani, oikeastaan päinvastoin. Vika ei  siis todellakaan ole kuvaajassa ( Janita on  paras) , vaan ihan tuossa kuvattavassa. Mutta yritän nyt soveltaa sitä armollisuutta löyhästi tähänkin, ei se oo aina niin justiinsa kato.

_MG_2403
_MG_2409

Ihanaa olla kotona. Lasta ehti muutaman päivän aikana tulla aivan järjetön ikävä (8,5 tunnin paluumatkasta selailin valehtelematta varmaan ainakin kolme tuntia videoita ja kuvia Albasta eh). Viimeisten kahden vuorokauden aikana olen matkustanut yhteensä reilu 20 tuntia ja nukkunut 7. Ei ihan ehkä ollut se rentouttavin reissu, vaikka älyttömän kivaa olikin. Tämä tavallinen arki ja kotona oleminen on musta kuitenkin kaikkein parasta, kunhan vaan säännöllisin väliajoin pääsee täältä myös pois. Nyt laitan pannullisen kahvia tippumaan ja avaan sähköpostin. Tämä maanantai meneekin aika tiiviisti töitä tehden, ensin päivä täällä kotona ja sitten vielä ilta toisaalla.

Mukavaa uutta viikkoa, tehdään tästä hyvä.

_MG_2421

Taas perjantai. Enkä kyllä valita. Tää päivä on vielä ihan erityisen hyvä. Mulla oli viime yönä vapaa, mikä meidän perheessä tarkoittaa siis sitä että saa nukkua yönsä olohuoneessa, patjalla korvatulppien kanssa, kun toinen hoitaa Alban yöheräilyt. Suurta luksusta, voin kertoa. Lisäksi meillä on tänään molemmilla vapaata töistä, todellista luksusta sekin. Aamupäivällä käytiin etsimässä lahjoja viikonloppuna juhliville ja illalla ollaan menossa juhlimaan yhtä sankareista. Yö vietetäänkin Pohjoiseen vievässä yöjunassa. Lähdetään nyt ensimmäistä kertaa reissuun (kahdeksi yöksi) ilman Albaa. Kieltämättä vähän jännittää, sekä sillain hyvällä että huonolla tavalla. Oon ihan älyttömän innoissani kahdenkeskisestä ajasta, mutta samalla ikävöin tuota pientä niin pistävästi jo nyt. Pitää nyt yrittää psyykata itsensä siihen tilaan, että oikeasti osaisin ottaa rennosti ja nauttia rauhasta ja toisen seurasta sen sijaan että stressaisin, potisin huonoa omaatuntoa ja ikävöisin vaan koko matkan.

_MG_2435
Tämä meidän ensimmäinen reissumme suuntautuu niinkin eksoottiseen kohteeseen kuin Tornioon. Ihan hullun kivaa, uskokaa tai älkää. Mähän oon siis syntynyt ja asunut siellä elämäni viisitoista (15) ensimmäistä vuotta, hyviä ja onnellisia vuosia. Helsinkiin muuton jälkeen Torniossa ei enää ole juurikaan tullut käytyä, kun melkein koko oma perhe asuu tässä lähistöllä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen käynyt siellä ehkä neljästi. Harvinaista herkkua siis. Tämä reissu tulee kyllä olemaan todella pikainen. Perillä olemme huomenna aamulla ja paluumatkalle lähdemme jo sitä seuraavana aamuna. Voi olla, että blogissa on nyt hiljaiseloa viikonlopun yli, tai ainakin sunnuntai-iltaan asti.

_MG_2419

Rentouttavaa viikonloppua!

IMG_3303IMG_3307

Hauskaa, kuinka paljon merkitystä voi olla sillä mihin aikaan päivästä poistuu kotoa. Tänään oon lukenut n.kymmenen postausta ja vähintään yhtä monta WhatsApp-viestiä siitä kuinka kamala sää ulkona on. Tuntuu hassulta, koska mun päivään on tänään paistanut aurinko. Ensimmäinen kotoa poistuminen ei ollut pakollinen ennen iltapäivää, ja silloin tuolla paistoi niin, että silmiin sattui. Myös sellainen kuvainnollinen aurinko on tänään porottanut. Oon  saanut hoidettua asioita, jotka on roikkunu hoitamattomina n.ikuisuuden, tapasin ihmisiä tuttuja ja ystävän, join iltapäiväkahvit kahvilassa kaikessa rauhassa ihan yksinäni. Ilta ollaan saatu olla kotona kaikki me kolme, kerrankin samaan aikaan. Niin se vaan onni rakentuu niistä pienistä, pienistä asioista. Myös sillä, löytyykö jääkapista maitoa aamukahviin on aika suuri merkitys päivän onnistumisen kannalta. Tänään löytyi, mutta sen te ehkä jo arvasittekin.

IMG_3305

IMG_3306
Maailman kaunein takki: Bik Bok, Never Denim Collection
Neule: Topshop
Farkut: Zara
Kengät: Mango

Oon muuten nyt tässä huikean kahden viikon mittaisen blogiurani aikana pistänyt merkille, että mun huomattavasti helpompaa kirjoittaa tänne jostain rajatusta aiheesta / asiasta, kuin päivän kuulumisista. Yhtäkkiä ujostelen jakaa tänne niitä arkisia juttuja ja päivän tapahtumia. Enkä oiken edes tiedä miksi? Muiden blogeissa pidän melkein eniten juurikin ihan niistä tavallisista kuulumisista, joten tähän asiaan on nyt tultava muutos. Yritän nyt tässä päästä eroon turhasta kainostelusta ja jakaa tänne enemmän sitä meidän ihan oikeaa elämää ja arkea. Oon myös huomannut että esimerkiksi instagramiin lataan paljon helpommin kuvia Albasta ja Romasta. Täällä blogissa mulla on paljon suurempi kynnys siihen. Miksi? En osaa selitää sitäkään. Ja kuten ehkä huomaatte mun on myös aika hankala vetää minkän sortin yhteyttä tekstin ja kuvien välille. Laitetaan kaikki alun kankeuden piikkiin.

Ja hei, mua kiinnostaa kuulla minkälaiset jutut tai postaukset teitä kiinnostaa. Mistä haluaisitte lukea tai nähdä enemmän, mistä taas vähän vähemmän?