Ai että, miten hyvä tämä kesä on ollut. Kaikesta alkukesän kylmyydestä ja heinäkuun huonovointisuudesta huolimatta. Tuntui, että loma kesti kuuden viikon sijaan noin neljä kuukautta. Tosin tänään, ensimmäisenä toimistopäivänä, tuntui ihan siltä kuin ei olisi oikeastaan missään lomalla koskaan ollutkaan. Työkoneen salasanankin muistin heti toisella yrittämällä.

Kirjoitin jo aiemmin täällä siitä, että tälle lomalle ja kesälle ei ole oikeastaan _mitään_ suunnitelmia, ja luulen että juuri se teki tästä kesästä niin ihanan. Sai tehdä juuri sitä mitä milloinkin huvitti. Vietimme Alban kanssa vajaan viikon mökillä, muutamia viikonloppuja maalla vanhempien luona, pari yötä ja päivää Naantalissa, mutta muuten olimme vain kotona ja kaupungissa. Näin ystäviä, luuhasin kokonaisia päiviä kahviloissa, rannoilla, puistoissa ja terassilla. Valvoin yhden kokonaisen vuorokauden. Juhlin ystävän synttäreitä kesän ensimmäisenä todellisena hellepäivänä (istuimme puistossa vielä 01.30 eikä ketään palellut) ja toisen ystävän maisterin tutkintoa kesän viimeisimpänä hellepäivänä. Uin järvessä kerran, ja altaissa varmaan yhteensä kokonaisen vuorokauden. Kävelin vähintään 10 000 askelta joka päivä, enkä pyöräillyt ollenkaan niin paljon kuin aiempina kesinä.

Söin ulkona useammin kuin kotona ja heräsin usein vasta lähempänä puoltapäivää, enkä tuntenut siitä enää viimeisinä lomaviikkoina ollenkaan huonoa omatuntoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alba vietti kesällä joka toisen viikon Venäjällä isovanhempiensa mökillä, joten myös ihan omaa aikaa oli valtavan paljon. Muutama noista viikoista meni sängyn pohjalla, mutta onneksi oli myös niitä täysin terveitä ja energisiä päiviä. Nautin siitä, ettei ruoka-aikaan tarvinnut mennä kotiin, koska mitään ruoka-aikaa ei ollut. Ja siitä, että iltaisin oli mahdollista lähteä kävelylle rantaan tai ystävän kanssa lasillisille vielä kello yhdeksän jälkeen, jolloin lapsi normaalisti menisi nukkumaan. Noilla viikoilla ei haitannut vaikka valvoi vahingossa kolmeen, sillä kukaan ei ollut herättämässä aamuseitsemältä leikkimään. Ja vaikka nautin noistakin viikoista ihan hulluna (erityisesti viikon keskimmäisistä päivistä), niin kyllä tämänkin kesän ehdottomasti ihanimmat muistot ovat niiltä viikoilta, jotka olen jakanut ja elänyt Alban kanssa. Kaikessa olemisessa ja tekemisessä on ihan eri tavalla värejä ja syvyytä tuon pienen ihmisen kanssa. Ihan jo pienet kävelymatkat puistoon ja takaisin on lapsen silmin täynnä ihmetystä ja ihailtavaa, ja omatkin aistit ovat aina jotenkin terävämpiä ja herkempiä silloin. 

 

 

Loma ehkä loppui, mutta kesä onneksi vielä jatkuu. Niin olen päättänyt. Loppukesälle on suunnitteilla vielä yksi kaveriporukan mökkireissu, sekä mahdollinen Italian-matka elokuun viimeiselle viikolle. Niiden lisäksi unohdan ainakin vielä elokuuksi housut kaapin perälle (vaikka oikeasti tekisi mieli pukeutua uusiin, täydellisiin Leviksen farkkuihin ihan koko ajan), sillä niitä ehtii kyllä pitää sitten seuraavat kahdeksan kuukautta ihan turhautumiseen saakka. Onneksi on paljon ihania neuleita, bleisereitä ja huppareita joilla mekkojen- ja paljaiden säärten- kautta saa mukavasti pidennettyä.

Millainen kesä sulla on ollut?

 

 

 

Kuten edellisessä postauksessa vähän uumoilinkin, niin ajeltiin heti maanantaina mun vanhempien mökille Keski-Suomeen. Oltiin siellä viime kesänäkin Alban kanssa vajaa viikko, ja tuo viikko oli ehdottomasti yksi kesän parhaimmista. Odotukset olivat siis korkealla. Katsoin sääennusteet sunnuntai-iltana ihan vain pakatakseni kaikkea muuta kuin sitä mitä sääennusteen perusteella olisi kannattanut. Tulevaksi viikoksi oli luvattu pilviä, sadetta ja vain vähän reilu kymmenen astetta. Päätin kuitenkin olla uskomatta ennusteita ja pakkasin mukaan lähinnä kaikki kaapin ohuimmat ja helteisimmät huitulat. Niin itselle kuin lapsellekin. Onhan kuitenkin kesä ja olemme menossa mökille. Kyllähän siellä nyt aurinko paistaa. Uidaan vaan päivät pitkät ja loikoillaan laiturilla.

 

 

Mutta kuten ehkä myös arvata saattaa; sääennusteet olivat täysin oikeassa. Tosin sitä ne eivät tienneet kertoa, että nuo luvatut +15 astetta tulisivat hyytävän pohjoistuulen ansioista tuntumaan iholla noin +7. Laskeskelin tässä että 4,5 päivän aikana söin ulkona kerran, uin järvessä kerran, kävin melomassa kerran (kaaduin sillä myös kerran!!), saunoin kahdesti, en grillanut tai paistanut muurikkalettuja, en lokoillut laiturilla, en lukenut yhtään kirjaa mutta nukuin päiväunet joka päivä (ja olin silti väsynyt) ja palelin jatkuvasti. Päivät menivät lähinnä sisätiloissa aliasta tai neljän suoraa pelaten. Jos viime kesän mökkiviikolla mikään määrä vaatetta ei ollut riittävän vähän, niin nyt asia oli ihan päinvastoin. Järkyttävästä tavaramäärästä huolimatta meillä oli molemmilla noin.1,5 vaatekertaa joilla tarkeni tuossa säässä. Pukeuduin samaan huppariin ja samoihin kolitsihousuihin maanantaista perjantaihin. Takki pysyi päällä usein sisälläkin. Mutta älkää käsittäkö väärin: meillä oli säästä huolimatta oikein kivaa. Vähän väsynyttä ja valjua, mutta silti aivan mukavaa, rauhallista ja rentouttavaa.

Aamuisin sai herätä yleensä todella kauniiseen auringonpaisteeseen ja mökin suurista ikkunoista avautuva järvimaisema oli vaahtopäisenäkin tosi kaunis. Ja usein illaksi sää saattoi, ainakin hetkeksi, tyyntyä. Vaikka lämpöä ei ollutkaan, niin kaunista kyllä. Eikä oltu mökillä suinkaan kahdestaan, vaan siellä oli myös mun äiti ja veljen perhe.

Eilen illalla ajeltiin kuitenkin jo takaisin kotiin. Oli kieltämättä kivaa päästä vessaan niin, ettei tarvinnut matkalla pelätä jonkin jäsenensä tempautuvan tuulessa irti. Oma sänkykin tuntui poikkeuksellisen mukavalta. Nyt tosin ollaan jo vaihdettu maisemaa, ihan vaan koska loma ja niin voi tehdä.

Tuntuu aivan hyvältä tämä kesä.

 

Tänään tuntui harvinaisen hankalalta pakata laukut ja ajaa auto takaisin kaupunkiin. Enkä oikein edes tiedä miksi. Kaupunki tuntuu jotenkin ahdistavalta. Kotona on liian kuuma ja ratikatkin tuntuvat kolisevan ikkunoiden alla kymmenen kertaa kovempaa ja  huomattavasti tiuhemmin kuin aiemmin. Minne tahansa täällä asunnossa katsonkin, niin näen lähinnä epämääräisiä kasoja; vaatteita, osittain purettuja laukkuja, kenkiä, lapsen leluja ja tavaroita, niin viikkaamattomia kuin jo viikattuja pyykkejä (jotka tosin uhkaavat nekin ihan pian muuttua ihan vain kasoiksi kaikkien muiden vaatekasojen joukossa). Keittiö taitaa olla koko kodin ainoa paikka, jossa on siistiä ja puhdasta. Ehkä siirryn tästä sohvalta sinne, ja kuvittelen että sama harmonia vallitsee muuallakin asunnossa. Tai ehkä sittenkin, menen nyt vain nukkumaan ja päätän että lähdemme heti aamulla ajamaan Alban kanssa mökille. Vaikka koko viikoksi. Edessä on vielä seitsemän päivää lomaa. Kuvittelin aiemmin, että lomaa olisi ollut nyt heti Juhannuksesta kuusi viikkoa eteenpäin, mutta ensi viikon jälkeen onkin vielä viikko töitä, ja sen jälkeen sitten ne loput viisi lomaviikkoa. Ei ollenkaan pöllömpää näinkään. Ja voi olla, että säästä vielä lomaviikoista jonkin ihan sinne kesän loppuun. Alba täyttää syyskuun ensimmäisellä viikolla viisi, ja ajattelin että voisi olla ihanaa viedä hänet silloin vaikka pitkäksi viikonlopuksi johonkin, jossa merivesi on vielä lämmintä.

Nyt on merkillisellä tavalla tosi haikea olo, enkä tiedä mistä sekään johtuu.
Tänään tosin tuntuu, etten tiedä oikein mistään mitään ja se on ehkä ihan okei.

Nyt on kuitenkin ehkä parasta mennä vain nukkumaan tuon pienen tuhisijan viereen.
Halusin kuitenkin jakaa nämä muutamat kuvat Juhannusyöltä. Aurinko oli jo melkein painunut mailleen, kun olimme käyttämässä koiran ulkona vielä illan viimeisen kerran. Oli jo hämärää, mutta värit olivat silti hirvittävän kirkkaita ja teräviä. Harvinaisen kaunis ilta.

 

Voi kunpa loput tästä kesästä ei kiitäisi samanlaista vauhtia, kuin tämä alku. Olisi ihanaa, jos syyskuussa tuntuisi että lämpö ja pitkäksi venyvät vuorokaudet olisivat kestäneet ikuisuuden. Että olisi ehtinyt tehdä ja kokea kaiken sen mitä halusikin, ja enemmän. Nyt tuntuu, että aika kiitää sellaista vauhtia, ettei iltaisin tekisi mieli edes nukahtaa jotta päivän päättymistä saisi viivytettyä edes tunnilla, tai neljällä.

Olen vannonut suunnittelemattomuuden nimeen jo tovin. Vielä eilen, Juhannusaatton aamuna, emme tieneet mitä tulisimme tekemään illalla. Pallottelimme mökki- ja kaupunkijuhannuksen välillä emmekä lopulta päätyneet niistä kumpaankaan. Tulimme tänne vanhempieni luokse maalle. Täällä oli talo tyhjillään, kun isäntäväki on mökillään. Sainme kaikki nämä neliöt ja tilukset vain meille muutaman päivän ajaksi – ihanaa! Ja mikä ihaninta, saimme meille tänne seuraksi myös siskoni perheen koiran, Labradorinnoutaja Hugon. Tänäänkin heräsin siihen, että musta, pehmeä kuono oli laskettu sängylle tyynyni viereen ja ruskeat silmät tuijottivat odottavasti, että joko mentäisiin.

Suunnitelmissa tälle viikonlopulle on lähinnä vain levätä ja syödä hyvin. Tälle lauantaille ei ole mitään muita suunnitelmia kuin tuo jälkimmäinen. Vaikka juuri mistään muusta emme ole juuri nyt varmoja, niin ainakin tiedämme tismalleen mitä aiomme syödä ja milloin.

Toivottavasti Juhannus sujuu siellä yhtä ihanasti kuin täällä.

Suomen suvi on sitten ihmeellinen!