*Kaupallinen yhteistyö yhdessä Lääkärikeskus Mehiläinen kanssa.
Uskoakseni aika moni meistä vanhemmista stressaa ja huolehtii lapsensa vuoksi milloin mistäkin asiasta. Ihan erityisesti varmasti sen ensimmäisen lapsen kanssa, jolloin tavallaan kaikki on uutta ja opeteltavaa eikä mistään oikeastaan tiedä vielä oikeastaan yhtään mitään. Voisin kuvitella, että se huolen määrä suunnilleen puolittuu toisen lapsen kohdalla, kun jo vähän ymmärtää ettei ihan jokaisesta yskäisystä tai vähän normaalia pidempään jatkuneesta itkusta tarvitse olla kiikuttamassa lääkäriin.
Itselleni ehdottomasti suurin, sellainen jatkuva huolenaihe, on ollut lapsen syöminen. Alba on ollut varsin pieniruokainen ja ”melko” valikoiva ruokansa suhteen oikeastaan aina tai heti siitä lähtien kun kiinteitä alettiin syödä. Olen jatkuvasti, suunnilleen jokaisella aterialla siis, ollut huolissani siitä että saako tuo pieni riittävästi ravintoa ja kaikkia tarvittavia vitamiineja ja ravintoaineita kun syö niin vähän. Saimme aikoinaan ohjeeksi tarjota lapselle monia erilaisia ruokia jokaisella aterialla, että vaikka lapsi ei yhtä ruokaa söisikään määrällisesti kovin paljon, niin useita eri vaihtoehtoja maistelemalla koostuu niistä kuitenkin sitten vähän suurempi määrä ja monipuolistuupa ruokavaliokin siinä samalla. Hyvä ohje, jota noudatettiinkin aika pitkään, mutta kyllä kuulkaa viiden eri ruoan valmistaminen ja tarjoilu jokaisella aterialla alkoi vähän käydä raskaaksi jossain vaiheessa.
Kävin tämän kampanjan tiimoilta (mutta myös oman mielenterveyteni vuoksi) Alban kanssa Mehiläisellä keskustelemassa ravinnosta ja allergioista lääkärin (Ove Mickelsson) kanssa ja toivoin käynnin jälkeen, että olisin tehnyt tuon jo huomattavasti aiemmin. Tuon tunnin keskustelun jälkeen ymmärsin jotain aika olennaista: syömisessä on karkeasti vain noin puoliksi kysymys siitä itse ravinnosta/ruoasta, toinen puolikas on se sosiaalinen tapahtuma, joka siihen syömisen ympärille rakennetaan. Kyllähän minä sen tiesin, mutta silti oivalsin kuinka kireitä meillä usein nuo ruokailutilanteet ovat olleet kun itse stressaantuneena tuijotan ja vahdin lapsen jokaista suupalaa, ja laskeskelen päässäni kuinka paljon ja mitä kaikkea olisi vielä hyvä syödä jotta ravintoa varmasti tulee riittävästi. Usein niistä tilanteista on varmasti ollut mukava yhteinen sosiaalinen tapahtuma kaukana. Yhteinen tapahtuma se on ehkä ollut, muttei kovin mukava tai edes sosiaalinen. Jos maanittelua ei siis sellaiseksi lasketa. Ymmärsin myös lääkärin kanssa käydyn keskustelun jälkeen sen, että lapsi harvemmin siihen täyden ruokalautasen ääreen nälkään kuolee kuitenkaan. Sitä ohjetta ajattelin ehdottomasti jatkossa noudattaa ja luottaa siihen, että tuo tasaisesti kasvava ja aamusta iltaan ympäri taloa juokseva lapsi kyllä varmasti on saanut ihan riittävästi kaikkia niitä ravintoaineita joita tuon ikäinen lapsi kasvaakseen ja voidakseen hyvin kaipaakin. Koska juuri kasvua ja vointia lääkäri kehotti pitämään riittävän ravinnon saannin mittareina.
Keskustelimme tuon tunnin aikana myös muista mieltäni askarruttaneista lapsen ravintoon ja syömiseen liittyvistä asioista, ihan erityisesti allergioista. Olen kasvanut perheessä jossa kukaan kahdeksasta lapsesta ei ole ollut koskaan allerginen millekään, eikä asiaa ole koskaan tarvinnut oikeastaan edes miettiä. Muistan joskus yläasteella hämmästyneeni siitä, kuinka yleisiä allergiat ovatkaan, itse kun olin niin pitkään elänyt sellaisessa kuplassa, johon ne eivät todellakaan kuuluneet. Nyt oman lapsen myötä asiaa on taas miettinyt vähän enemmän ja ihan erityisesti olin kiinnostunut siitä, voimmeko me vanhemmat jotenkin vaikuttaa tai edesauttaa lasten allergioiden puhkeamista tai syntymistä. Tähän on tuskin olemassa mitään yhtä oikeaa vastausta, joka pätisi kaikkiin tapauksiin mutta lääkäri kuitenkin kertoi, että nykyään on vallalla sellainen ajatus, että mitä varhemmin lapsi altistuu niille ns.allergisoiville ruoille (pähkinät, sitrushedelmät mm.), niin sitä paremmin pystytään myös stimuloimaan lapsen toleranssia näille, siinä missä vielä 20 vuotta sitten ajateltiin, että näitä tiettyjä ruoka-aineita olisi hyvä välttää, ettei lapsi herkistyisi niille. Lääkäri mainitsi myös, että mitä enemmän lapsi tiettyjä ruoka-aineita syö, sitä pienempi todennäköisyys allergian synnylle on. Tietysti allergioita on valtavan montaa eri sorttia, ja tasoa eikä asiaa voi yleistää koskemaan niitä kaikkia. Suurin osa lasten allergioista on kuitenkin lieviä, ja väistyvät muutamassa vuodessa ja niihin tuo tuollainen ns.siedätyshoito kuulemma voi hyvinkin toimia.
Olen itsekin järkeillyt asian päässäni suunnilleen noin ja Alba onkin puputtanut pähkinöitä, mandariineja, tomaattia ja omenoita siitä lähtien kun suuhun on puhjenneet sen puputtamisen mahdollistaneet hampaat. Ja nyt koputan puuta niin kovaa kuin rystysistä lähtee, että tällä siedätyshoidolla olisimme saaneet meille, ehkä nirson ja pieniruokaisen, mutta allergiattoman lapsen.
Jatkossa aion kuitenkin ehdottomasti helpommin ja useammin kääntyä ammattilaisten puolen, kun joku asia mietityttää. On ihan turhaa stressata ja kantaa huolta asioista yksinään, jos ei oikeastaan tarvitsisi. Meidänkin ruokailut ovat jatkossa huomattavasti rennompia, sillä tiedän ettei syytä huoleen tai hätään oikeasti ole, vaikka olen niin 1,5vuotta yksinäni kuvitellutkin.
Vaikka tuonne Mehiläiselle ihan paikan päällekin on älyttömän helppoa ja mukavaa mennä, niin heillä on myös olemassa vähintään yhtä kätevä digiklinikka, joka on puhelimellasi avoinna 24h vuorokaudessa. Todella kätevä käyttää esimerkiksi silloin, kun tilanne ei ole akuutti vaan haluaa lähinnä selvittää mieltä askarruttavia asioita ja selvittää vaikka sen olisiko lääkäriin tarpeellista mennä. Tuon digiklinikan saa käyttöönsä asentamalla puhelimeen OmaMehiläinen- sovelluksen. Sen avulla esimerkiksi reseptien uusiminen onnistuu näppärästi, eikä lääkärin pakeille ole sen vuoksi tarpeellista mennä. Lämmin suositus. Helpottaa arkea ja keventää mieltä kummasti, kun tietää että ammattilaisen apu ja kaikki se tieto kulkee jatkuvasti taskussa mukana.
pst. Meillä muuten kesti melkein kokonainen tunti tuon lääkärikäynnin jälkeen päästä ulos tuolta Töölön Mehiläisestä. Tuo lasten 2.kerros oli täynnä toinen toistaan upeampia (Alban lempisana tällä hetkellä) leluja, eikä tuo pieni olisi vielä 45:n minuutin leikkimisenkään jälkeen millään malttanut lähteä kotiin. Onneksi ei ollut kiire mihinkään. Paitsi ehkä vähän kotiin syömään. Huomattavasti aiempaa rennommin syömään.
