Onnea kaikki isät. Erityisesti tietysti mun oma ja Roma, Alban isä. Roma-raukka sai tosin tyytyä tänään pelkkiin kaljupääkahveihin. Tiedän kuitenkin, että just tänään hän on tuntenut ihan erityistä kiitollisuutta siitä että saa olla isä, papa tuolle menevälle 1-vuotiaalle. Ja Alba taas on ihan älyttömän onnekas, että sillä on noin hieno isä.

Isä, joka ottaa mukaansa oikeastaan kaikkeen mitä tekee. Isä joka jaksaa väsymättä leikkiä milloin lentokonetta, milloin liukumäkeä tai trampoliinia. Isä, joka halaa, pussaa ja puhuu aivan kaikesta. Vieläpä kahdella eri kielellä. Isä, jonka mielikuvitus ja kärsivällisyys tuntuu olevan ihan loputon. Isä, joka muistaa monta kertaa päivässä kertoa kuinka ylpeä, kiitollinen ja onnekas on. Isä, joka arvostaa ja osaa kehua myös itseään. Ja ennen kaikkea Roma on isä, joka rakastaa täysin ehdoitta. Olet lapseni hyvässä seurassa.

 

Kuvat: Janita Autio

Ihan ei lähtenytkään tämä viikonloppu liikkeelle sellaisissa merkeissä, kuin olin ajatellut. Eilen jouduin soittamaan hätäkeskukseen, elämäni ensimmäistä kertaa. Kamalinta tilanteessa oli se, etten soittanut apua itselleni vaan tuolle kaikkein kalleimmalle, perheen pienelle. Viime yö vietettiin lastenklinikalla tarkkailussa. Se huoli, jota omasta lapsestaan voi tuntea, on kyllä käsittämättömän megalomaaninen. Vieläkin sydän on ihan uuvuksissa siitä kaikesta syrjällään olosta.

Processed with VSCOcam with t1 preset

Kaikki vaikuttaisi kuitenkin nyt olevan kunnossa, ja Alba on taas oma touhukas, hyväntuulinen itsensä. Eilinen kuitenkin säikäytti ja pysäytti. Nyt puristan pienen vielä vähän tiukemmin ja useammin rintaa vasten. Muistan olla kiitollisempi ja vaalia yhteisiä hetkiä vieläkin enemmän. Ihan hanurista, että tällaisia juttuja täytyy tapahtua, jotta muistaisi kirkkaammin mikä täällä nyt olikaan sitä tärkeintä ja arvokkainta.

Leppoisaa launtaita teille. Liityn nyt Roman ja Alban seuraan tuonne olohuoneeseen. Aivan takuulla halaan ja kerron kuinka paljon rakastan.