DSC_0103 DSC_0101 DSC_0093 DSC_0098 DSC_0092 DSC_0111 DSC_0108

Toiset päivät ovat luonnollisesti parempia kuin toiset. Tämä kuvien päivä oli ihan erityisen hyvä. Tuolle torstaille oli sattunut neljä mukavaa tapahtumaa ja tilaisuutta, joihin kaikkiin halusin osallistua. Aika usein käy kuitenkin niin, että puolessa välissä päivää tapahtuu jotain, aikataulut muuttuvat, lastenhoitaja peruu tai alkaa yksinkertaisesti vaan väsyttää ää, eikä lopulta tulekaan tehtyä ihan kaikkea sitä mitä piti. Torstaina kuitenkaan ei tullut mitään muuttujia. Kaikki meni juuri niin kuin suunnittelinkin, paitsi että vielä paremmin.

Lounaalla käytiin Ravintola Sinnessä (en ollutkaan koskaan käynyt täällä Helsingin paikassa, Porvoossa sen sijaan useita kertoja – aina vaan yhtä hyvää) katsomassa ja kuulemassa Gina Tricotin tulevan kevään ja kesän mallistosta. Kuvissa näette kaikesta ihan pienen vilauksen, mutta voin kertoa että näyttää todella hyvältä. Paljon raitaa, vaaleansinistä ja farkkua mm.
Oli ylipäätään ihanaa astella kadulta viheliäsestä tuulesta ja tihkusta hetkeksi tuonne kukkien keskelle lämpimään, ihan kuin kevääseen. Tuli sellainen luottavainen olo, että kyllä se taas sieltä. Ihan kuten kaikkina edellisinäkin vuonna. Vaikka joka ikinen marraskuu tuntuukin siltä ettei kesää ole edes ollut, eikä tule koskaan olemaankaan.

Iltapäivällä käytiin pyörähtämässä vielä parissa muussa tilaisuudessa ja ilta päätettiin N2:n tupareissa noin 500 muun vieraan kanssa. Aamulla heräsin sänky, hiukset, vaatteet, matot ja kylpyhuone glitterissä. Kaikki paikallaolleet voivat varmaankin samaistua. Oli hyvä ilta. Ja kaikkein parasta oli ehkä se, että olin kotona jo yhdeksältä. Sillä ei ole kuitenkaan mitään kotia ja näitä kahta täällä odottavaa tyyppiä parempaa.

Nyt suihku, kahvi tippumaan ja lauantain kimppuun.

Tästä viikonlopusta tulee vähintäänkin hyvä!

Huomenna isänpäiväkin. Pari viikkoa myöhässä, mutta kukapa noita laskee. Parempi myöhään kuin tosi myöhään.

IMG_5652

Olen huomannut olevani aika moneltakin osin juuri sellainen tyyppi jollainen en oikeastaan tahtoisi olla. Ihan erityisesti itsessäni ärsyttää se, että puhun ja suunnittelen kaikenlaista, mutta teen kuitenkin lopulta aika vähän. Selittelen itselleni milloin mitenkin ja mitäkin, miksi en taaskaan ehtinyt hoitamaan niitä asioita joita olin suunnitellut. Se ärsyttää. Ihan erityisesti siksi, että tiedän asioiden hoitamisesta saavani noin suunnilleen potenssiin miljoona paremman olon, kuin niiden hoitamatta jättämisestä.

Ihailen ihmisiä, joiden vuorokaudessa tuntuu olevan kymmenen tuntia enemmän kuin omissani. Kateellisena kuuntelen ja vierestä seuraan mitä kaikkea he ehtivät hereillä olonsa aikana tehdä samalla kun mielessäni listaan omiani: pesin hampaat, kävin suihkussa, pukeuduin ja leikin lapsen kanssa. Lopun aikaa suunnittelin mitä kaikkea tekisin heti huomenna: kirjoittaisin kirjan, koko viikon postaukset, kutsuisin ystävät kylään, hoitaisin viikon ruokaostokset (suurin valhe ikinä!!!!!), leipoisin, silttäisin pyykit, siivoaisin ja tekisin kolmen päivän ruuat pakkaseen mm. Siihen kaikkeen suunnittelemiseen menee päivistäni aivan takuulla ainakin puolet.

IMG_5648

 

Olen aina salaa ajatellut, että minun päivissäni on oikeasti vähän vähemmän kuin muiden, ja sillä verukkeella olen antanut itseni tuhlata kokonaisia päiviä saamatta aikaiseksi oikeastaan yhtään mitään. Nyt kuitenkin alan pikkuhiljaa ymmärtää, ettei niin ole. Päivissäni ei ole yhtään tuntia vähempää, tekosyitä vain sata kertaa enemmän.

En itsekään ymmärrä miksi toimin näin? Tai siis en toimi mitenkään. Huomaan muuttuvani kireäksi kuin viulunkieli niinä iltoina, kun en ole saanut aikaseksi mitään. Tiuskin ja olen ikävä aivan takuulla aivan kaikille, jotka eteen sattuvat, mutta aivan erityisesti kyllä sätin itseäni. Miksi? Kun voisin niin helposti toimia myös toisin. Sellaisella tavalla, joka palvelisi niin minua kuin aivan taatusti myös noita kaikkia ympärillä oleviakin.

Heti huomisesta eteenpäin (maanantai on aina hyvä syy aloittaa alusta) ryhdistäydyn, ja alan oikeasti tehdä asioita. Suunnittelu saa jäädä vähän vähemmälle, samoin kuin tuo kuvienkin aktiviteetti eli puhelimen hipelöinti, teen sitäkin aivan liian monta tuntia päivässä. (Ihan ylipäätään sen fakta, että puhutaan tunneista ei hetkistä – on todella huolestuttava) Menen ja teen juuri niitä asioita, joiden tekemisestä tulee hyvä olo. Ja ihan erityisesti aion tehdä niitä asioita, joista nautin.

Juuri nyt se tarkoittaa lasia (tai kolmea) viiniä ja ystävien seuraa.

Ihanaa sunnuntaita.

Nautitaan. Ja toimitaan. Sillain sopivasti bälänssissä.

kuvat: Elina Hyvölä

Kerroin joskus siitä kuinka melkein muutama vuosi sitte sitten myin 3/4 vaateistani. Tuohon aikaan vaatteita oli kaapissa vielä todella reilusti ja tuon rankahkon karsimisenkin jälkeen niitä jäi sinne vielä aika reilusti. Jatkoin projektia vielä lisää. Myin vaatteitta kirppareilla, annoin kavereille ja jotain ehkä siskoillekin. Lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vaatteita oli alle 50. Tuohon määrään oli laskettu kaikki; t-paidoista neuleisiin, farkuista ja shortseista mekkoihin. Käytin oikeastaan kaikkia vaatteitani ympäri vuoden. Puin talvella mekot farkkujen kaveriksi ja neuleet kesällä shortsien seuraksi. Alkuun kaikki oli helppoa. Pidin kaikista vaatteista, ja pidin niistä jokaista usein. Lähes kaikki vaatekappaleet sopivat toisiinsa, enkä kriiseillyt pukeutumisen kanssa ollenkaan niin usein, kun silloin kun vaatteita ja vaihtoehtoja oli huomattavasti enemmän. Aika nopeasti, varmaan puolessa vuodessa, kävi kuitenkin niin että alkoi kyllästyttää. Oikeastaan aivan kaikki. Aamuisin ei olisi mielellään pukeutunut ollenkaan.

Tuli kesä. Sysäsin vaatehuoneen ylähyllylle kaikki ne neuleet, farkut ja t-paidat, jotka kyllästyttivät kaikkein eniten. Ostin tilalle muutamat niitä jokaista. Ja huomasin, että ihan jo muutamalla uudella vaattellaa saa piristettyä koko olemassa olevaa vaatekaappia. Vanha alaosa ei tunnukaan enää niin vanhalta, kun sen kaveriksi pukee uuden yläosan ja tuoreet kengät. Vanha mekko piristyy heti, kun sen alle pukee uuden, hyvin istuvan t-paidan ja niiden kaveriksi olalle uuden laukun. Eikä kaiken todellakaan tarvitse olla kaupasta hankittua uutta. Kirpparit, vintage shopit, netti, zadaa jne.kannattaa ehdottomasti kiertää aina ensin.

Nyt tällä hetkellä vaatteita on ehkä tuplasti enemmän, kuin niitä minimalistisimpina aikoina on ollut. Väitän, että vaatevarastoni on silti aika paljon pienempi kuin isolla osalla meistä. Mutta, minä pidän ja pärjään. Tunnen oman tyylini hyvin, tiedän värit jotka pukevat minua parhaiten, tiedän ettei kannata uusia vaatevarastoa joka sesonki, eikä lähteä mukaan kaikkiin trendeihin. Kun vaatekaapin pohja on toimiva, niin se kestää niin aikaa kuin käyttöäkin.

Siivosin vaatehuoneeni muutama päivä sitten, ja mietin siinä vaatteita (ensin ne silitettyäni Maj HUOM!) viikatessani ja henkareille ripustaessani, että äkkivilkaisulla voisi ajatella että vaatekaappini on täynnä samanlaisia vaatteitta. Harmaita paitoja on useita, sinisiä farkkuja monet, valkoisia t-paitoja ja raidallisia kauluspaitoja vielä useammat. Mutta ehei, ei oikeasti ole. Se vain näyttää siltä. Harmaista paidoista löytyy: neuleita v- ja o-kauluksilla, collegeita, pari pooloa, neuletakkeja joista yksi on pitkä, toinen puolipitkä ja yksi lyhyt mutta muhkeudessaan nuo molemmat voittava. Valkoisia t-paitoja on lyhyitä ja pitkiä, istuvia ja löysempiä, pellavaa ja puuvillaa, erilaisia päänteitä, logolla ja ilman. Sinisissä farkuissa on nilkat paljaaksi jättäviä, pitkiä, löysiä ja kapeita, rikottuja ja ehjiä, yhdet kalliit ja parit edullisemmat. Kaikki tuntuvat ja näyttävät päältä erilaisilta, jokaisella on paikkansa ja aikansa vaikka äkkiseltään voisikin ajatella jotain muuta.

Vaikka vaateiden määrä onkin kasvanut ja joukko on suhteellisen homogeeninen, niin silti jokainen vaate on aktiviisessa käytössä. Tai ehkä juuri siksi. Tiedän, että viihdyn kaikkein parhaiten mustassa, valkoisessa tai harmaassa. Tiedän myös, että vihreät yläosat sopivat minulle ja tuovat kasvoni esiin sellaisella tavalla, ettei yksikään toinen väri. Myös sinisestä pidän. Siinä oikeastaan kaikki. Muita värejä kaapistani onkin sitten turha etsiä, sillä niitä ei ole. Miksi olisi? Eivät kuitenkaan päätyisi päälle kovin usein.

(Ok. Muutama puuteriroosan värinen yläosa saattaa olla, sillä ne näyttävät kesältä ihanalta päivettyneen ihon kaverina.)

Juuri nyt olen todella tyytyväinen siihen miltä vaatekaappini näyttää ja tuntuu. Pukeutuminen on helppoa, ja vanhoistakin vaatteista saa yhdistelemällä freesejä ja uusia kokonaisuuksia. Silti koen, että ehkä muutama asia kaapistani vielä puuttuu. Niistä ja muista lisää sitten seuraavassa osassa.

Tämä aihe on ollut ehdottomasti yksi blogihistoriani kysytyimmistä: kuinka pärjään niin vähällä, ja kuinka karsin? Olen sivunnut aiheita aiemmin ainakin täällä ja täällä. Ja tähän liittyen on luonnoksissa jo muutamakin postaus valmistumassa. Ymmärrän kyllä miksi aihe kiinnostaa. Kiinnostaa minuakin. Olisi hauska kuulla, miten sinun vaatekaapillasi menee? Onko kriisejä ja hutiostoksia? Vaatteita jotka eivät sovi toisiinsa? Kerro!

imageimageimage

Huomenta!

Ihana tiistai.
Huolimatta siitä, että tuolla ulkona näyttää tänään vähän toiselta, kuin vielä eilen nukkumaan mennessä. Nyt nopealla vilkaisulla maisema näyttää aika huomattavan paljon enemmän mustalta kuin valkoiselta. Vaan ei haittaa, pidänkin mustasta enemmän kuin valkoisesta. Aikansa kutakin. Ja voisi kuvitella, että Suomen talvi kestää tänä vuonna suunnilleen heinäkuulle asti, ja ehdimme kyllä nauttia lumesta vielä ihan riittämiin.

Viime päivät ovat menneet vähän erikoisissa tunnelmissa. On ollut vähän kaikenlaista. Viikonloppuna saateltiin rakas äidin isä viimeiselle matkalla, ja se otti yllättävänkin koville. Äidin puolesta erityisesti, mutta myös omastani. On tuntunut, että tarvitsin vähän taukoa ja lepoa tästä ja vähän kaikesta muustakin. Ja otinkin. Teki niin hyvää. Niin kuin lepo ja perheen ympäröimänä vietetty aika nyt yleensä tuppaa tekemään. Nyt jaksaa taas.

Odottelen tässä juuri, että kahvi tippuu pannuun, jotta pääsisin liikkeelle. Ensin treenit, sitten muutama tunti töitä toimistolla ja iltapäivällä treffataan kaksoisolentoni Majn kanssa. Päädytään hyvin todennäköisesti viinille huolimatta siitä, että kello on kolme tai neljä. Hassua, miten joku ihminen voi tuntua niin tutulta, vaikka ei oikeasti ole kovinkaan tuttu. Sellaisia kai ne kaksoisolennot sitten on. Illalla mennään vielä yhdessä muutamankin muun kanssa kippistelemään sille, että Uusi Muusa on täällä! Tiesittehän te sen jo? Arvasin, että tiesitte. Jos, ette niin nyt kipin kapin tietämään. On parasta mitä tässä todellisuudessa on vähään aikaan tapahtunut.

imageimage

jacket: monki* | shirt: zara | jeans: never denim | boots: ecco*

Hyvää tiistaita sulle ja mulle.

Ja hei, jos etsit vielä niitä mukavia ja hyvännäköisiä mustia nilkkureita, niin mulla on näissä kuvissa jalassani juuri ne. Täydelliset nilkkurit arkeen (ja miksi ei vähän juhlaankin, ovat sen verran nätit), juuri ne joilla jaksaa läpi sen kymmentuntisen päivän. Ryhti kohenee heti sentin tai kolme nämä jalassa, ja tuo suomuinen pinta tekee näistä heti vähän erityisemmät. Tykkään myös ihan hulluna siitä, että nämä nousevat vähän korkeamalle nilkkaan ja siitä, että vetoketju on takana eikä sivulla pilaamassa koko kenkää, kuten aika usein liian monissa nilkkureissa on.

*saatu blogin kautta