_MG_7662 _MG_7645 _MG_7629 _MG_7649 _MG_7640

AH!
Kolmen viikon kesäloman kaksi ensimmäistä tuntia takana, 502 edessä.
Kuulostaa muuten aivan järkyttävän vähältä noin tunneiksi hajotettuna. Tulee ihan hätä. Miten tässä ajassa ehtii mitään. Etenkään, kun 1/3 osan noista tunneista viettää nukkuen.
Ei olisi pitänyt edes laskea. Puhun mieluummin 21 päivästä. Tuntuu huomattavasti enemmältä. 21ssä päivässä ehtii mitä vaan. Melkein. Viikonlopuksi mökille, useammaksi päiväksi vanhempien luo ja Flow:hun nyt ainakin. Joka päivä ajattelin myös ehtiä uimaan, näkemään ystäviä, syömään ainakin yhden aterian ulkona, pyöräillä kaikkialle minne vain jaksan ja ottaa uberin sinne minne en ja viedä Alban kaikkiin niihin paikkoihin, joita Helsingissä eniten rakastan – merenrantaan siis lähinnä. Ajattelin valvoa pitkään ja herätä aikaisin, syödä ja liikkua enemmän ja paremmin kuin viime aikoina. Muuta en oikeastaan odota. Kesä 2016, mulla on vahva luotto että pystyt siihen.

Myös tätä blogia tekee nyt mieli päivittää huomattavasti aiempaa ahkerammin. Pää on täynnä juttuideoita, jotka ovat vain odottaneet otollista aikaa niiden toteuttamiseen. Nyt seuraavat kolme viikkoa minulla ei muuta olekaan, joten jos sinulla on mielessäsi jotain mistä haluaisin tulevien viikkojen aikana lukea tai kuulla lisää niin kerrothan. Muutama teiltä tullut idea onkin jo tekeillä ja tulossa.

Nyt suljen läppärin kannen ja avaan viinipullon. Jos sitä lasillisen näin loman kunniaksi.

Ihanaa kesäviikonloppua just sulle!

pst.instagramin (@sannitrishin) puolella nyt just jaossa yksi setti perhelippuja huomisille Skidit Festareille.

_MG_7581 _MG_7566 _MG_7558_MG_7564 _MG_7551

Pukeutuminen on ollut ehkä viimeinen asia, joka on pyörinyt mielessä viime viikkoina. Ja kuitenkin, joka päivä on pakko nousta ja pukeutua. Silloin on hyvä, jos kaapista löytyy sellaisia juttuja, jotka yllä tuntuu heti aavistuksen paremmalta, skarpimmallta tai rennommalta – riippuen siitä mitä kulloinkin sattuu tarvitsemaan.

Viimeiset kolme viikkoa olen kulkenut näissä Leviksen farkkushortseissa, jotka ovat oikeastaan aivan naurettavan lyhyet, mutta ei sen väliä sillä näissä on jotenkin tosi hyvä olla. Tuo raidallinen kauluspaitakin on tullut napitettua päälle aivan uskomattoman monena aamuna. Eilen alkoi kuitenkin jo vähän kyllästyttää, mutta ihan tyystin en siitä kuitenkaan raaskinut vielä liki kolmenkaan viikon jälkeen luopua, joten sidoin sen vielä lanteille.

Näitä kuvia katsellessa olen muuten aika tyytyväinen siihen, että kävin eilen hankkimassa elämäni ensimmäisen oman silityslaudan. Tulee tarpeeseen, niinku ehkä näette.

DSC_3925 DSC_3915 DSC_3928 DSC_3929 DSC_3933DSC_3911

Nyt kun mietin kulunutta viikonloppua en oikein tiedä mistä kirjoittaisin. Kertoisinko siitä, että varustauduin reissuun suurimmalla matkalaukulla, joka tästä taloudesta löytyi. Samalla laukulla, josta sekä minä että Roma elettiin kokonainen kuukausi NYCissä. Mutta suurinkaan laukku ei pelasta, jos sinne muistaa pakata viisi takkia ja viidet kengät, eikä juuri muuta.

Kertoisinko siitä, että lauantaina Ruissalossa oli järkyttävän kuuma, mutta en ole varma oliko sen kuumuuden takana aurinko vai se, että tanssittiin melkein neljä tuntia yhtä soittoa. Vai kertoisinko, että katselin viikonlopun jälkeen ystävien päivityksiä siitä, kuinka paljon he olivat yhden festaripäivän aikana kävelleet. Yksi 23km, toinen 18km, kolmas melkein 30km. Katseltiin sitten Annikan ja Elisan kanssa omia lauantain lukujamme. Ihan kokonaiset 4km kuulkaas. Että sellaista. Löydettiin aitiopaikka, josta näki kaikki ne keikat jotka tahdottiinkiin. Hyvää seuraa, jota ei tehnyt mieli vaihtaa. Siinä oli just hyvä. Ei ollut tarvetta muuhun, kuin tanssimiseen.

Vai kertoisinko siitä, etten ehkä vuoteen ole naurannut niin paljon kuin lauantaiyönä, kun tultiin tyttöjen kanssa takaisin kämpälle. Olin varma, että tikahdun, pissaan housuun, tai vatsalihakset räjähtävät. Mutta ei, onnea se vain oli. Kertoisinko siitä, että sen neljän tunnin tanssimisen jälkeen yöllä kello kolme tanssimme ”kotona” vielä kerran kaikkien niiden biisien tahtiin, joille olimme tanssineet jo aiemmin päivällä.

Voisin ehkä kertoa myös siitä, kuinka kiitollinen olen kaikista niistä ihmisistä, joita elämääni on tupsahtanut ihan tässä viime aikoina. Niistä tyypeistä, joiden kanssa tuntuu siltä että olisivat olleet tässä aina. Tai ainakin paljon pidempään, kuin oikeasti ovat.

Kerrottavaa olisi niin paljon, etten edelleenkään tiedä mistä aloittaisin. Sanon siis vaan sen, että tämä viikonloppu oli ehdottomasti yksi hienoimmista, mitä on koskaan ollut. Mutta voi, kyllä oli silti vaan ihanaa myös palata kotiin. Tämä kolme vuorokautta oli pisin aika, jonka olen koskaan ollut erossa Albasta. Teki vähän pahaa. Mutta samalla myös niin hyvää.

Kyllä te tiedätte.

Kuvat: Elisa Lepistö

_MG_6926 _MG_6917 _MG_6935 _MG_6891 _MG_6885 13589097_10153726346012544_313440265_o _MG_6945 _MG_6921 13589186_10153726345897544_1581536460_o

Terveisiä Ruissalosta. Tultiin tänne Turkuun jo vähän ennakkoon fiilistelemään tänään alkavaa Ruisrockia. Ja fiilistelty tässä kyllä todellakin on. Seilattiin eilen iltapäivällä jokirannasta Ruissaloon. Ihan tyypillisen, täysin tavallisen torstain tapaan Michael Monroe oli messissä myös. Ja huh, mikä tyyppi. Pyyhin tähtipölyä vieläkin mun harteilta.

Ilta päättyi Ludun viiden ruokalajin maistelumenuuseen, ja voin kertoa etten ehkä vielä koskaan ole saanut niin montaa, niin hyvää annosta. Meinasin itkeä onnesta muutamankin lautasen äärellä. Menkää, kokeilkaa kaikki, jotka koskaan eksytte Turkuun tai olette täällä jo!

Nyt aletaan latautua täällä ensimmäiseen festaripäivään. OON NIIN INNOISSANI TÄSTÄ, ETTÄ TARVIIn TODELLAKIN TÄMÄN CAPS LOCKIN! Toivottavasti nähdään ruissalossa.