Aloitin tämän vaatehuoneen päivityksen tällä vihreällä huitulalla. Se onnistuu olemaan samaan aikaan sekä aika hirveä, että järkyttävän ihana. Enemmän kuitenkin tuota jälkimmäistä. Ostin tämän lauantaina, ja olen liihotellut tässä joka päivä sen jälkeen. Yhtenä päivänä yhdistin sen nahkahousuihin ja lenkkareihin, toisena päivänä se sai hulmuta avoimena mustien farkkujen ja mustan t-paidan kaverina. Eilen se sai kaverikseen nämä Leviksen viisnollaykköset ja mustat nilkkurit. Ja vaikka itsekin tätä ostaessani vähän epäilin, niin tämä ihan todella on sellainen kaikkien kaveri – tyyppinen vaatekappale. (Jätin tämän paidan ensin ostamatta, vain passittaakseni Roman muutamaa tuntia myöhemmin hakemaan tämän mulle Jumbosta, joka oli ainoa paikka josta tätä löytyi vielä omassa koossani. Onneksi passitin). Ainoa asia, joka vähän tuottaa ongelmia on takit. Vielä ei ole ihan niin lämmintä, että tuolla tarkenisi painella menemään ihan tuollaisenaan. Takki on vedettävä niskaan joka kerta kotoa lähdettäessä. Tuo paita on niin pitkä, että se näyttää hassulta melkein kaikkien omistamieni  takkien kanssa. Onneksi tämänkin ”ongelman” voi unohtaa suunnilleen kuukauden kuluttua, jolloin tästä huitulasta tuleekin se takki.

Lupailin teille viime viikolla vielä näitä kuvaaja Ilona Savitien ottamia valmiita kuvia tästä Nokian Jalkineiden ja Bella-blogien kamppanjasta, jossa saatiin olla mukana. Tässäpä näitä nyt sitten olisi. Kuten ehkä näistä kuvistakin välittyy, niin tätä kamppanjaa oli kyllä ihanaa ja helppoa tehdä. Ja jos oli tämän tekeminen meille kivaa, niin sitä samaa olisi tarjolla nyt teillekin. Nimittäin Instagramin puolella on käynnissä aika mieletön kilpailu, johon voi ottaa osaa tägäämällä  oman kumisaapaskuvansa #kokoperheenkumpparit ja #nokianjalkineet -hashtagilla. Noita ohjeita noudattamalla osallistuu Nokian Jalkineiden kumisaappaiden arvontaan koko perheelle, kyllä – koko perheelle. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 10.4.2016 saakka. Voittajaan ollaan yhteydessä tuolla Instagramissa. Ja hei huom! instagram-profiilin tulee olla julkinen osallistuakseen kisaan.

Tämän ensimmäisen settauksen kuvissa mulla ja Romalla molemmilla jalassa ne ehkä Nokian tunnetuimmat saappaat, Kontiot. Romalla perinteisenä mustana ja mulla uutuusvärissä, luumuna. Nuo Alban ihanat Pikkumyyn- kuvin varustetut saappaat ovat nämä Moomin Kids: it
Kontion saappaat tuo mulle jotenkin hirveän vahvasti mieleen lapsuuden, sen tuoksut ja muistot. Ja samalla nuo luumunväriset saappaat jalkaan vetäessäni tunsin itseni jotenkin hirveän aikuiseksi. Järkevät kengät kerrankin, tiedättehän. Nuo jalassa mieli lähti heti samoamaan metsiä ja näin jo itseni kiskomassa saappaita jalkaan vanhempieni kesämökin kuistilla. Juhannuksena, matkalla soutelemaan sadepisaroiden rei’ittämälle järvelle. Ei (ainakaan niissä mielikuvissa) haitannut yhtään vaikka satoi- päinvastoin. Toisaalta ei sekään haittaisi yhtään, vaikka juhannuksena paistaisi. Saappaille tulee kyllä Suomen keväässä, kesässä ja syksyssä aivan takuuvarmasti käyttöä joka tapauksessa.

Näin kaupungissa asuessa harvemmin kuitenkaan tarvitsee kahlata vesilätäköissä ihan polvia myöten, joten on aika mahtavaa että Nokialta löytyy myös tällaisia kevyempiä, matalavartisia vaihtoehtoja. Yhtään liioittelematta voin sanoa sujauttaneeni nuo ylempien kuvien  Hai Low -saappaat jalkaan viimeisen kuukauden aikana ihan joka ikinen päivä. Mennään aina aamuisin heti puuron jälkeen pariksi tunniksi ulos, ja voin kertoa että on aika huomattavan paljon mukavampaa ja stressittömämpää istua nilkkoja myöten hiekkalaatikkossa kun jalassa on vettä, kuraa, hiekkaa, mutaa (ja niitä katseitakin) kestävät kengät niiden entisten valkoisten lenkkareiden sijaan. Kokeilkaapa vaikka.
Romakin on ollut ihan fiiliksissä noista omista Kuura- saappaistaan, näyttävät ja tuntuvat hyvältä – meistä molemmista.  Noista Alban saappaista on sanottava, että jos joku nyt siellä miettii, millaiset saappaat hankkisi omalle pienokaiselleen niin meikäläisen ääni menee kyllä heti näille Neo – saappaille, ovat käytössä ihan huikeat. Saappaiden varsi on neopreenia, ja koko kenkä on 100% vedenpitävä. Varsi on suhteellisen paksu, ja pysyy ihan pienessäkin jalassa todella hyvin, toisin kuin osa kumisaappaista. Saappaan sisään mahtuu iisisti vielä villasukka, joten se pitää vähän kovemmankin pakkasen hyvin loitolla. Mutta sanoisin kuitenkin tämän kengän olevan paras kesä- ja välikausi käyttöön. Tuo kenkä on lisäksi todella kevyt, joten tuollaisen vasta reilu puoli vuotta kävelleen tyypinkin on helppoa saapastella noilla ympäri pihaa kompastelematta. Ja onhan nuo nyt hyvänen sentään aivan kuolettavan söpötkin! Lisäksi puhtaanapito tuntuu näin äidistä tietysti helpolta, kun riittää että kengän suihkuttaa, tai pyyhkii ihan vaan kosteuspyyhkeellä puhtaaksi ulkoilun jälkeen.

Nyt hiljenen ainakin hetkeksi näistä kumpparihommista, ja menen tuonne Instagramiin ihastelemaan teidän kumisaapaskuvia. Onnea kilpailuun aivan jokaiselle.

Uskoisin, että te kaikki blogiani tai instagramiani pidempään seuranneet olette jo huomanneet, että käytän jatkuvasti samoja vaatteita. En välttämättä useinkaan tismalleen samaa asua kahdesti, mutta samoja elementtejä kuitenkin. Olenkin täällä joskus ohimennen maininnut vaatekaapin karsimisesta ja projektista, jonka viime keväänä tein. Tuolloin myin kirpparilla ainakin 3/4 osan kaikista omistamistani vaatteista, kengistä ja asusteista. Sulloin surutta säkkeihin kaikki ne vaatteet, joiden kohdalla en tuntenut mitään. Kuulostaa ehkä koomiselta, mutta ei oikeasti ole. Jäljelle jäivät vain ne sellaiset kappaleet, joita ja joista ihan oikeasti todella, todella pidin- ne sellaiset, joiden sisässä tuntui hyvältä.
Tuolloin kaappini jäi ehkä noin 50 vaatetta. Niitä olen karsinut vielä entisestään tämän vuoden aikana, enkä ole juurikaan ostanut tilalle uutta. Veikkaisin, että minulla on tällä hetkellä vaatehuoneessani maksimissaan 30 vaatetta + takit. Tuohon määrään sisältyy siis kaikki. Housut, hameet, mekot, shortsit ja paidat. (Urheilu- ja kotivaatteita en tosin tähän määrään ole laskenut).
Pukeutuminen tuntui alkuun aivan järkyttävän ihanalta ja helpolta. Kun kaapissa oli vain huippuihania juttuja, ja ne kaikki sopivat toisiinsa oli vaatteiden valitseminen ihan naurettavan helppoa. Mutta nyt ymmärrän, että pukeutuminen tuolloin tuntui niin helpolta osaksi siksi, että olin tuolloin vielä lapsen kanssa kotona ja kuutena päivänä viikossa pukeuduin juoksutrikoisiin ja collegepaitoihin. Sille yhdelle viikon päivistä oli helppo keksiä kaapista puettavaa, eikä vaatteisiin todellakaan ehtinyt kyllästymään, kun niitä näki ja puki niin harvoin.

Nykyään tilanne on kuitenkin kääntynyt toisinpäin ja pukeudun niihin juoksutrikoihin enää yhtenä päivänä viikosta kuuden sijaan, ja silloinkin yleensä jossain vaiheessa päivää vaihdan päälle jotain skarpimpaa. Vaatehuoneen sisältö on alkanut vähän kyllästyttää, ja pukeutuminen tökkiä kun tuntuu ettei enää vaan ole mahdollista keksiä uusia yhdistelmiä niistä olemassa olevista kappaleista. Mielikuvitus on käytetty jo loppuun. Tuntuu, että kaikki mahdolliset yhdistelmät on jo kokeiltu läpi ja pukeutumisesta on tullut vähän tylsää. Helppoa, mutta vähän kuivakkaa puuhaa.

Toisaalta sitten taas, en edes muista milloin viimeksi olisin kärsinyt sellaisesta kunnon asukriisistä. Se vaivasi minua ennen tätä projektia ihan alvariinsa. Pidän myös ihan älyttömästi siitä tunteesta ja tiedosta, ettei kaapistani löydy mitään ylimääräistä. Tiedän ja muistan jokaisen vaatekappaleen, enkä todellakaan voisi yllättäen löytää vaatehuoneestani jotain, jonka olemassaolon olisin päässyt unohtamaan. Ehei. Muistan jokaisen vaatteen ihan piinallisen tarkasti. Tiedän miltä kaikki ne huoneet vaatteet tuntuvat ja näyttävät, ja sen miltä minusta niissä tuntuu. Ja siksi kai pukeutuminen onkin nykyään niin helppoa. Ei  ole satoja vaihtehtoja, on vain muutamia ja kaikki niistä aivan kivoja. Mutta näköjään se kivakin voi alkaa vähän tökkiä, kun sitä samaa toistaa päivästä toiseen.
En tuskin jatkossakaan tule kasvattamaan vaatekaappiani määrällisesti, mutta nyt on ehkä taas aika luopua vanhasta, jotta on tilaa jollekin uudelle. Enkä tarkoita sitä, että laittaisin kaiken kerralla uusiksi. Koko pakkaa saa helposti piristettyä ihan muutamalla vaatteella, jo pelkillä uusilla asusteilla tekee paljon. Sitä paitsi kohta on kesä, enkä edes ole käyttänyt aivan kaikkia mekkoja ja hameitani koko talvea housujen kaverina.

Suosittelen ja vähän kehotankin kaikkia kokeilemaan tuota karsimista, mutta saa olla myös vähän maltillisempi kuin minä. Oli siinäkin puolensa, kun housuja oli enemmän kuin neljät.

 

Tämänkin kuvissa näkyvän asun jokainen vaatekappale on näkynyt täällä blogissa jo aiemmin, moni useammin kuin kerran.  Näistä mikään ei kuitenkaan vielä kyllästytä, ei yhdessä eikä erikseen.

Törmäsin ihanan Elisan Start living your best life – blogissa postaukseen, jossa hän oli listannut ylös niitä asioita itsessään, joista pitää tai on ylpeä. Ja huomasi samalla kuinka niiden positiivisten ominaisuuksien miettiminen ja huomaaminen voimautti. Haluan ehdottomasti kokeilla tuota samaa.

Tykkään itsessäni mm. seuraavista asioista,

+ Empatiakyky. Minun on helppo iloita ja olla aidosti onnellinen ja hyvilläni toisten saavutuksista ja onnistumisista. Sama pätee tietysti myös murheisiin ja vastoinkäymisiin. Otan toisinaan ehkä liiankin vahvasti osaa toisten ihmisten tunteisiin.

+ Suurpiirteisyys ja rentous. En ole monissakaan asioissa mitenkään turhan tarkka. Ei ole niin väliksi, vaikka koti ei olisi aina viivoittimen kanssa siivottu, kun vieraat pölähtävät ovesta sisään. En jaksa stressata, jos huomaankin kesken päivän että valkoisessa kauluspaidassani on tahra, tai sukassa reikä. Aika usein riittää, että asiat ovat vähän sinne päin. Sitten on taas tietysti niitäkin asioita, joiden on oltava just eikä melkein. Mutta ne ovatkin sitten asia ihan erikseen.

+ Itsenäisyys. Olen oikeastaan aina ollut aika itsenäinen tyyppi. En juuri kaipaa tai kysele muiden mielipiteitä päätöksiä tehdessäni, sillä olen aina niistä niin varma ettei muiden ajatukset niihin vaikuttaisi. The more you love your decisision the less you need others to love them, tiedättehän. Olen reissanut jonkin verran myös yksin, enkä koskaan ole ajatellut sen olevan mitenkään erityistä tai erikoista. Reissussa tutustuu kuitenkin aina uusiin ihmisiin, eikä juuri koskaan tarvitse olla ihan oikeasti yksin, vaikka ei sekään kyllä olisi ongelma, yksin oleminen siis. Pidän siitäkin, vaikka parhaimillani olenkin seurassa. Voisin myös helposti kuvitella muuttavani maahan tai kaupunkiin, josta en tuntisi ketään ja tietäisin kyllä pärjääväni.

+ Rohkeus. En arkaile tehdä suuriakaan päätöksiä yksin, ja uskallan luottaa siihen että elämä kyllä kannattelee. Teen asioita, jotka tuntuvat minusta oikeilta ja tarpeellisilta, vaikka kaikki ihmiset ympärilläni eivät olisikaan ratkaisujeni puolesta.
Lähdin kesken lukion pitkälle reissulle Etelä-Amerikkaan, vaikka kaikkien läheisteni mielestä se oli täysin älytöntä. Onneksi en välittänyt, koska tuo matka on yksi onnellisimmasta ja hienoimmista muistoista mitä mulla on.
Kirjoitin ylioppilaaksi, en kolme, vaan viisi vuotta sen jälkeen, kun olin mennyt lukioon. Niin moni asia tuntui tuolloin tärkeämmältä kuin opiskelu (matkustelu, ystävät ja kokopäiväinen työ lähinnä), vaikka kaikki läheiseni olivat asiasta tietysti eri mieltä. Olen edelleen tyytyväinen melkein kaikkiin tuolloin tekemiini päätöksiini.
En hakenut heti lukion jälkeen kouluun, en hakenut kouluun kaksi enkä edes viisi vuotta sen jälkeen, vaikka tiedän kyllä, että sitä minulta odotettiin. Kaikki nämä välivuodet ovat kuitenkin olleet ehdottoman tarpeellisia, jotta sain selville mikä tie on se minun.
Lähdin vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä, vaikka se tarkoittikin tuolloin sitä että jätin taakseni kaiken sen mistä tiesin mitään ja vaihdoin sellaiseen, josta en.
Menin mukaan iholla- sarjaan, vaikka lähipiiristäni kukaan ei ollut sitä mieltä, että se olisi hyvä idea – päinvastoin. Onneksi menin. Vaikka en tekisi sitä enää koskaan uudestaan, niin olen nyt tyytyväinen ja hyvilläni tuosta ajasta ja kokemuksesta. Siitä kaikesta, mitä sen kautta, ainakin välillisesti, opin. Ja tietysti ennen kaikkea niistä ihmisistä, jotka sen kautta elämääni tulivat ja jäivät.

Ja jotta tasapaino säilyisi (siinä kun piilee kaikki elämän hienous) niin listaan tähän nyt myös muutaman sellaisen piirteen itsessäni josta en niin piittaa tai joille haluaisin ja yritänkin tehdä jotain.

En päästä ihmisiä kovin helposti oikeasti lähelle. Olen kokenut ystävyyssuhteissani muutaman kunnon kolauksen, ja ehkä sen vuoksi olen nykyään varovaisempi. Mulla on todella paljon kavereita, mutta vain ihan muutama oikeasti läheinen ystävä, joiden seurassa koen voivani olla täysin oma itseni. Nyt tosin tuntuu, että olen jo tullut avoimemmaksi ja helpommin lähestyttäväksi tässä asiassa.

Olen täysin selkärangaton mitä tulee syömiseen. Syön taas aivan miten ja mitä sattuu. Saatan syödä päivässä kymmenen kertaa tai kaksi kertaa. Voin aivan hyvin syödä suklaata aamiaiseksi, lounaaksi, kahvin kaveriksi ja päivälliseksi. Iltapalaksi sitten vaikka sipsiä. Jostain kumman syystä, en kuitenkaan liho vaikka söisin miten ja mitä. Ja se onkin se ongelma. Tiedän olevani tietyissä asioissa niin pinnallinen, että takuulla kiinnittäisin enemmän huomiota syömisiini, jos se vaikuttaisi oleellisesti siihen, miltä näytän. (Sillähän ei siis ole mitään väliä miltä tällainen ”syöminen” tuntuu.. eh). Tämä on siksikin aika koomista, koska olen todella tarkka Alban syömisistä, ja pidän kyllä visusti huolen siitä että tämä varmasti saa riittävän monipuolista ja ravinteikasta ruokaa säännöllisesti ja riittävästi. Miksi en siis tee samaa itselleni? HALLOOTA JÄRKI!

Olen tosi melko huono sanomaan asioita suoraan ja kiertelemättä (paitsi parisuhteessa heh). Myös eriävien mielipiteiden esittäminen tuottaa välillä suuria vaikeuksia, ja yhä edelleenkin, suuren tietoisen ajatustyön jälkeen, tuollaiset tilanteet, joissa ollaan asioista eri mieltä, näyttäytyvät mulle konflikteina. Mikä on siis ihan älytöntä ja naurettavaa.

Okei, ehkä olisi sittenkin pitänyt jättää nämä negatiivisemmat puolet listaamatta, koska nyt tästä jäi vähän karvas maku suuhun. Se on nyt tietysti saatava pois, joten heitän tähän loppuun vielä yhden positiivisen extran, ja haastan samalla teidät kaikki kertomaan omat parhaat puolenne tuonne kommenttiboksiin tai omiin blogeihinne, kiitos!

+ Muisti. Mulla on aivan älyttömän hyvä muisti, ja olen sen turvin pärjännyt koulussakin aina vähän keskivertoa paremmin. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen ahkera opiskelija, ei ole tarvinnut. Se, että on ollut tunneilla läsnä ja korvat auki, on riittänyt. Aina toisinaan tuntuu, että muistiin jää aivan kaikki, myös ne sellaiset asiat joita ei tarvisi tai toivoisi. Toisaalta nykyään kyllä tuntuu, että se muistin terävin kärki alkaa olla jo tylsistynyt. Unohdan avaimet kotiin suunnilleen neljänä päivänä viikossa, en muista vastata viesteihin/sähköposteihin/kommentteihin ellen tee sitä heti sillä sekunnilla, kun sen luen. En muista napata roskapussia eteisestä mukaani, vaikka Roma olisi muistuttanut siitä juuri kaksi sekuntia aiemmin. Kauppaan mennessä en ilman listaa todellakaan muista, mitä tulin hakemaan. Mutta toisaalta sitten taas muistan ulkoa varmaan 789 instagram- käyttäjätunnusta, ja 575  Etunimi Sukinimeä ihmisille, joita en ole koskaan tavannut muualla kuin facebook-feedissäni. Hyödyllistä? Oh yes.