Pahoittelut tästä pitkittyneestä hiljaisuudesta täällä blogin puolella. Viime päivinä on ollut niin paljon töitä, että kotiin tullessa on tehnyt tosi paljon mieli vaan halailla Romaa ja Albaa eikä oikeastaan yhtään mieli istua koneella. Juuri niin oon sitten tehnytkin. En ole oikeastaan edes avannut konetta kahteen päivään. On tehnyt hyvää. Ihan turhaankin sitä ottaa paineita tästä tekemisestä, kokee syyllisyyttä siitä ettei ehdi tuottamaan tänne sellaista sisältöä, ja niin usein kuin haluaisi. Nyt kuitenkin lupasin itselleni, että tämä blogi ei ole sellainen asia jonka vuoksi tulisi ollenkaan stressata, ja kas – heti alkoi taas tehdä mieli kirjoittaa.
Olen kohta lähdössä istumaan iltaa mun ystävän Lauran luo. Ihana Lauantai. Ollaan Lauran kanssa ”tiedetty” (lue: seurattu toisiamme instagramissa) jo useamman vuoden, mutta ollaan tutustuttu noin niinku oikeasti vasta ihan muutama kuukausi sitten. On melkein huvittavaa kuinka läheisiksi ollaan näin lyhyessä ajassa tultu. Olen yleensä todella surkea päästämään ihmisiä oikeasti lähelle, saatan kyllä puhua paljon koskaan kuitenkaan oikeastaan kertomatta yhtään mitään, mutta Laura on kyllä poikkeus. Puhuttiin kyllä heti jotenkin niin samaa kieltä, samoilla taajuuksilla, että uskalsin puhua niistäkin ajatuksista ja mietteistä, joista en Romaa lukuunottamatta, ollut koskaan kenellekään ennen puhunut. Tiesin vaan, että Laura jos joku kyllä ymmärtää. Ja niinhän se tietysti ymmärsikin.
Muistan jonkun joskus sanoneen, että aikuisiällä uusien ystävyyksien solmiminen olisi jotenkin harvinaista tai hankalaa. Musta taas tuntuu, että asia on ihan päinvastoin. Koen, että nyt kun sitä pikkuhiljaa alkaa tuntea itseään ja olla sinut sen kanssa kuka on ja mistä tulee, niin tietää aika tarkkaan minkälaisista ihmisistä tykkää ( = sellaisista, joiden seurassa on kiva ja hyvä olla ) ja minkälaisista ei (= sellaisista joiden seurassa ei ole kivaa eikä hyvä olla), ja niiden oikeiden tyyppien tapaaminen on huomattavasti helpompaa. Ehkä sitä nykyään myös osaa rohkeammin luopua tai päästää irti niistä ihmissuhteista, joista ei enää itse saa mitään. Aiemmin olen myös jotenkin kuvitellut, että nyt kun mulla on jo tämä yksi mahtava ystäväporukka, niin mun ei enää koskaan tarvitse oikeasti tutustua kehenkään. Työkaverit ovat jääneet työkavereiksi ja koulukaverit koulukavereiksi. Nyt, ihan tietoisesti tehdyn asennemuutoksen jälkeen, on aika ihanaa huomata, että mulla onkin ystäviä myös muualla kuin siinä vanhassa, tutussa porukassa. Ja vitsit, kuinka paljon värikkäämpää ja rikkaampaa elämästä on tullut sen jälkeen, kun sitä on uskaltanut jakaa kokonaan uusien ihmisten kanssa. Tai kuinka mahtavaa on ollut saada nähdä ja kuulla kokonaan uusista, mulle vielä tuntemattomista elämistä.
Ja kuten nähdään, niin teksti ei taas liity yhtään mitenkään näihin kuviin.
Mutta nyt laitan sen liittymään; näissä vaatteissa aion kohta juoda vähän viiniä siellä Lauran sohvalla. Näissä olen jo ehtinyt tehdä aika paljon muutakin, sillä olen pukeutunut näihin nyt kolme päivää putkeen. Tuo neule on niin täydellinen, että ajattelin käyttää sitä vielä seuraavatkin kolme päivää.
Neule: Zara (uusi, kelatkaa!! )
Hapsumekko: BikBok
Housut, kengät ja takki: same old same old
