Kasvua 26 helmikuu 2016 - 18:50
Tämä viimeisin vuosi on ollut melko kasvattava Pelkästään äidiksi tulemista ei tästä voi syyttää, mutta sillä on luonnollisesti paljon tekemistä asian kanssa. Alban ollessa vielä ihan vauva, en juuri miettinyt muuta kuin sitä hoivaamista; syöttämistä, nukuttamista, vaipan vaihtamista, syliä ja silittämistä. Tunsin kaiken kymmenen kertaa voimakkaammin, mutten ajatellut juuri mitään. Toimin ja tein vaistojeni varassa.
Alban kasvaessa olen alkanut miettiä enenevissä määrin sitä millaisena ihmisenä haluaisin lapseni silmissä näyttäytyä, tai millaisen ihmisen toivoisin tyttärestäni kasvavan. Mietin olemistani ja olemattomuuttani tuon tuosta. Haluaisinko lapseni toimivan näin kun nyt itse tässä tilanteessa toimin, tahtoisinko lapseni puhuvan omalle puolisolleen/ muille ihmisille näin kun minä nyt puolisolleni puhun. Aika monessa kohtaa olen ollut tyytymätön itseeni ja toimintatapohini. Ja aina toisinaan taas aivan tyytyväinen- että tämän tavan tai taidon toivoisin lapsenikin oppivan. En niinkään mieti tai suunnittele sitä, kuinka kasvattaisin lastani vaan keskityn lähinnä siihen kuinka olen lapseni kanssa.
Suurin kasvu on kuitenkin ehkä tapahtunut parisuhteen kautta. Olen vasta hiljan alkanut ymmärtää mitä tarkoitetaan sillä kun sanotaan että parisuhteen eteen täytyy tehdä töitä. Sillä ei tarkoiteta (vain) niitä satunnaisia kahdenkeskisiä treffi-iltoja, vaan ennen kaikkea sitä, että jaetaan ja eletään sitä ihan tavallista arkea yhdessä, joustaen, kunnioittaen, ymmärtäen, tukien ja rakastaen- myös silloin, kun ei yhtään tuntuisi siltä.
Tähän asti olen ollut takuulla aika raskas kumppani, olen salaa (enkä aina niin kovin salaakaan) ajatellut, että ne minun tapani toimia ovat lähtökohtaisesti jotenkin vähän parempia, kuin toisen. Olen ojentanut ja opastanut milloin mistäkin, vaikka ei todellakaan aina olisi tarvinnut. Tässä viime kuukausina olenkin onnekseni (myös muiden) oivaltanut, että tässä perheessä minä olen ehdottomasti se, jolla olisi kaikkein eniten opittavaa muilta.
Sitä tässä nyt puuhaillaan; opetellaan ja otetaan opiksi.
Nyt lähden opettelemaan, kuinka tehdään täydellinen pizzapohja. Näin perjantain kunniaksi vähän kevyempää oppimista.
Rentouttavaa viikonloppua!
edit // luin tekstin läpi ensimmäisen kerran vasta nyt, n.tunti julkaisemisen jälkeen ja huomasin että oon kirjottanut tähän korkeintaan puolet niistä ajatuskista, mitä kuvittelin kirjoittaneeni :-D Syvennyn aiheeseen siis vielä lisää tässä ihan lähiaikoina.