Processed with VSCO with f2 preset collage5

Ohhoh. Asukuvia. Edellisestä kerrasta on varmaan suunnilleen puoli vuotta. Tosin sen jälkeen on tullut muutenkin ehkä viisi postausta, joten..
En ole ihan vielä päässyt kärryille siitä miksi näiden kuvien blogiin asti saaminen tuntuu niin haastavalta. Pukeudun kuitenkin joka päivä. Yleensä vieläpä niin, että viihdyn vaatteissani, eikä peiikuvakaan ahdista. Yleensä en vain yksinkertaisesti muista, tai silloin kun muistan on niin pimeää, ettei kuvaamisesta tule yhtään mitään.
Nyt kuitenkin ajattelin (huom! Ajattelin. En esimerkiksi luvannut, sillä tunnen itseni..) kunnostautua tälläkin saralla näin uuden vuoden kunniaksi. Uusi vuosi, uusi minä, vanhat lupaukset. Mutta nyt on vähän sellainen tunne, että tässä ajatuksessa saatan jopa pysyä, sillä oivalsin, että näitähän kuvaa helposti ihan itsekseenkin. Tähän asti kun olen uskotellut itselleni, että kyllähän minä niitä asupostauksia tekisin, jos vain olisi joku joka niitä kuvaisi. Mutta nyt kun sellaista ei ole, niin hoidan homman kyllä ihan itseksenikin, Tulkoon tästä siis mm. asukuvien vuosi 2018

Processed with VSCO with f2 preset

Mutta se asuista. Puhun juuri nyt mieluummin vaikka asumisesta, ja siitä kuinka hyvältä uusi koti ja – kaupunginosa tuntuu. Koko viime viikkoa oli yksi parhaita pitkään aikaan, vaikka kaikki oli niin tavallista, kuin vain voi olla. Mutta kahdeksan kuukauden seilaamisen ja epämääräisyyden jälkeen on ollut aivan järkyttävä ikävä juuri sitä meidän omaa, tavallista arkea. Meidän omia rutiineja, menoja ja olemista. Aamuisin tuntui hyvältä herätä aikaisin, valmistaa aamiainen ja mitata kahvit mutteripannuun omassa keittiössä, kaivaa vaatteet omasta vaatekaapista, harjata molempian hampaat omassa pesuhuoneessa, juoda kahvit ratikassa matkalla Alban päiväkotiin ja lähteä sieltä omiin töihin. Kaikki se tavallisin on tuntunut niin mukavalta; iltapäivän hoidosta haku ja kauppareissu, iltapäivän ruoan laittaminen, pyykin peseminen, iltapesut, – pusut ja -sadut.
En ole voinut ihan täysin rehellisesti sanoa tätä pitkään aikaan, mutta nyt voin:
Olen oikeasti aika helvetin onnellinen.
Pardon my french. Mutta, kun olen.

Processed with VSCO with f2 presetcollage3

Vähän on tässä uudessa arjessa ollut totutteleminen siihen, että yhteistä aikaa lapsen kanssa on niin paljon aiempaa vähemmän. Siinä missä omilla viikoillani olin Alban kanssa oikeasti 24/7, seitsemänä päivänä viikossa, olenkin nyt vain muutaman tunnin aamusta, ja viitisen tuntia illasta ennen nukkumaanmenoa. Mutta ehkä siihenkin tottuu? Nyt tuntuu vaan jotenkin todella hurjalta, että huomenna on jo sunnuntai ja minun viikkoni on jo ohi. Tietysti nyt kun olemme taas samassa kaupungissa, näemme myös ns.toisen viikoilla ainakin muutaman kerran viikossa, mutta silti. Mutta ehkä tähänkin kaikkeen tottuu. Uusi on aina uutta. Ja kun kaikki muu tässä uudessa tuntuu niin hyvältä, niin yritän kestää tämän miinuksen, ja kehitellä sen helpottamiseksi jotain.

Nyt jatkamme täällä lauantaita ja korujen tehtailua tuon ei-enää-niin-pienen kanssa.
Illaksi odotamme ystävääni Annia kylään (hox! Anni!).
Toivon, että saavut pizzalaatikon ja punaviinipullon kanssa. Ruokapöytää ei ole, viinilaseista nyt puhumattakaan, mutta näillä lautalattioilla isojen ikkunoiden edessä viini maistuu ihan hyvältä kahvikupeistakin.

Mukavaa lauantaita myös sinne ja sulle.

Processed with VSCO with f2 preset

jacket: bik bok*
sweater: bik bok
beanie: bik bok

trousers: kappAhl*
shoes: adidas
bag: & other stories

*saatu

pst. tuo postauksen otsikko sai inspiraationsa tästä kuvien takista, joka on larger than life.

 

*Kaupallinen kampanja yhdessä KappAhlin kanssa

Processed with VSCO with f2 preset

Se aika vuodesta. Pikkujoulukausi, tiedättehän. Tai ihan vaan talven juhlakausi. Sillä niitähän riittää kyllä joulun jälkeenkin. Syitä pukeutua vähän paremmin, panostaa vähän enemmän. Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, etten ole mitenkään erityisen innokas, saatika osaava, laittautuja. Minut näkee mekossa lähinnä silloin, kun ulkona tarkenee vielä paljain säärin. En tiedä miksi, mutta vihaan sukkahousuja enemmän kuin noin tuhatta muuta asiaa tässä maailmassa, ja siksi aika harvoin tekee mieli pukeutua niin että on pakotettu niihin. Aina toisinaan on kuitenkin tilaisuuksia, joihin tahtoo, ja on tarpeen, pukeutua vähän paremmin. Valitsen silloin yleensä aina joko housut, haalarin tai niin pitkän mekon, ettei sen kanssa tarvitse pukea mitään.

Tämän yhteistyön tiimoilta kävin KappAhlin Aleksanterinkadun myymälässä katselemassa sesongin juhlavaatteita ja alkuun kiikutin sovitettavaksi tietysti lähinnä niitä housuja ja juhlavia paitoja. Mutta voitteko kuvitella (itsehän en olisi voinut), että olin lopulta sellaisessa tilanteessa, että kokonaiset kuusi (6!) mekkoa olivat sellaisia, joiden kanssa olisin helposti voinut kuvitella viihtyväni kokonaisen illan. Ja joissa olisin jopa tuntenut itseni ihan itsekseni, enkä sisiliskoksi joka on yrittänyt änkeä itsensä käärmeen nahkoihin : vähän sinne päin, mutta kuitenkin aika todella kaukana siitä mitä pitäisi.

Voin siis sanoa yllätyneeni todella positiivisesti. Sekä siitä kuinka laaja valikoima erilaisia juhlavaatteita myymälästä löytyi, että siitä kuinka erilaisia vaariatioita noilla sieltä löytyvillä osilla pystyi luomaan.

Tässä teille nyt niistä kahdeksasta kokeilemastani asusta kaksi, jotka päälläni voisin kuvitella itseni menemässä oikeastaan ihan mihin tahansa. Viihdyn, nautin olostani ja tunsin itseni kauniiksi. Sitähän ne vaatteet parhaimillaan tekevät.

Processed with VSCO with f2 preset Processed with VSCO with f2 preset collage3 Processed with VSCO with f2 preset

Ensimmäinen asu:

Turvallinen valinta esimerkiksi juuri sukkahousukammoiselle. Koen, että tyylistä tai juhlavuudesta ei tarvitse tinkiä, vaikka valitsisikin mekon sijaan housut ja bleiserin. Pidä silloin vain mielessä, että molemmat istuvat hyvin, ovat oikeaa kokoa, siistit ja sellaiset joissa tunnet itsesi piirun verran ryhdikkäämääksi ja rohkeammaksi kuin oikeasti olet. KappAhlista löytyi itse asiassa useampikin kiva bleiseri, ja näitä mustia suoria housujakin oli laaja kavalkaadi: oli leveämpää, lyhyempää, tiukempaa, vähän sporttisempaa, väljempää jne. Kliseisesti: aika suurella varmuudella melkein jokaiselle jotakin.

Kun peittää paljon voi myös paljastaa vähän, tai vaikka tosi paljonkin jos siltä tuntuu, mitään sääntöjähän ei oikeasti ole – paitsi silloin kun on – joten puin itse tuon bleiserin alle vain kauniin, lyhyen topin ja tadah. Se oli siinä. Ehdottomasti meikäläisen luottoasu tuleviin talven juhliin. Ja arkeenkin.

Processed with VSCO with f2 preset Processed with VSCO with f2 preset collage collage2 Processed with VSCO with f2 preset

Toinen asu:

”Oiii äiti! Näytät ihan tytöltä” kommentoi Alban kun näki minut tässä asussa. Voi hyvinkin olla, että ensimmäinen kertaa, kun hän näkee minut sekä mekossa että koroissa samaan aikaan. Yleensä valitsen vain toiset, jos mahdollista. Voi siis sanoa, että tällaisena minut aika harvoin näkee. Mutta viihdyin. Ihan jopa nautin olostani. Ja mietin, että miksi en oikeastaan useammin pukeudu näin. Tuo samettimekko on päällä ihan uskomattoman mukava, siis sen lisäksi, että on aivan älyttömän kaunis. Mekon pituutta saa säädettyä noilla sivuilla olevilla nyöreillä, ja niillä saa kätevästi vietyä lisää kangasta sinne, missä sitä kaivataan. Yli polven ulottuvien saappaiden kanssa ne vihoviimeiset sukkahousutkin voi melkein skipata.

*Kaikki päälläni olevat tuotteet kenkiä lukuunottamatta ovat KappAhlin.

Processed with VSCO with f2 preset

Kesä oli kiva, mutta syksy on ehdottomasti kyllä mulle vuoden antoisinta aikaa.
Kesällä tuli elettyä vähän pellossa, mutta heti kun päivän keskilämpötila putoaa alle 15 niin alkaa tehdä mieli laittaa hommat järjestykseen. Juokseminen tuntuu taas hyvältä idealta, koti-ilta Alban, perheen tai ystävien kanssa huomattavasti paremmalta kuin ilta ulkona. On mukavaa pukeutua muuhunkin kuin mekkoon ja farkkutakkiin. Opiskelu tuntuu houkuttelevalta, lukeminen kiinnostaa, hyvät yöunet ja säännöllinen päivärytmi tuntuu huomattavasti paremmalta kuin kesäinen _tehdään milloin vaan mitä vaan_ -mentaliteetti.

Myös pukeutumisen suhteen syksy on vuoden hauskinta aikaa. Erityisen onnellinen olen siitä, että saan taas kaivaa kaikki takkini esiin.

Processed with VSCO with f2 preset collage

Kirpparikamoja lajitellessani laskin ihan huvikseni kuinka monta takkia omistan. Sain vastaukseksi: naurettavan monta. Minulla on enemmän takkeja kuin mitään muita yksittäisiä vaatekappaleita. Siis enemmän takkeja, kuin esimerkiksi kenkiä, t-paitoja tai (harmaita) neuleita. Ja silti, yksikään omistamistani takeista ei päätynyt sinne myytävien tavaroiden joukkoon. Sillä käytän oikeasti kaikkia takkejani. Kuten jo tiedätte, muuten vaatevalikoimani on aika pieni, mutta takilla koko asun ilmettä saa muutettua täysin.
Tekisi mieli pysytellä koko syksy ulkona, jotta saisin pukeutua ja näyttäytyä kaikissa takeissani mahdollisimman paljon.

Processed with VSCO with f2 preset

Näissä kuvissa ehdottomasti takeista tärkein: Minimumim pitkä kamelitakki. Tiedän, että mikäli tämä vain pysyy ehjänä tulen käyttämää tätä vielä kuusikymppisenäkin. Kohentaa ryhtiä, ja saa hupparinkin näyttämään salonkikelpoiselta. Inhoan sitä, kun joku sanoo etttä ”tällaisen ja tällaisen vaatteen tulisi löytyä jokaisen vaatekaapista” öö anteeksi, mutta ei kuuluisi. Ei ole olemassakaan sellaisia asioita, jotka tulisi löytyä jokaisen vaatekaapista. Niin paitsi tällainen camelcoat. Se on must. Paitsi ettei ole, ellei niin halua.

Ihanaa viikonloppua.

Mä pujahdan nyt mun keltaiseen collegepaitaan, jossa lukee ”happy when it rains” vaikka juuri nyt olenkin niin onnellinen, ettei sada. Tuo harmaus ei haittaa, pään sisällä paistaa aurinko niin että tarvis vähintään +50 suojakertoimen.

IMG_3346

Kysyin (turhan pitkäksi venähtäneen) blogiloman jälkeen teiltä mistä tahtoisitte minun kirjoittavan, tai mitä kuvaavan. Ehdottomasti eniten toivottiin lisää asuja. Se ehkä hieman yllätti, sillä ajattelin jokaisen jo unohtaneen että minäkin tosiaan pukeudun koska edellisistä asukuvista on niin järjettömän pitkä aika. En uskalla edes alkaa laskea kuinka pitkä. Nyt tässä kesän aikana on kyllä ymmärtänyt kuinka paljon helpompaa aivan todella moni asia oli silloin kun taloudessa oli kaksi aikuista; toinen joka pukeutui, ja toinen joka jaksoi kuvata ne pukimet mm.siis. Keksisin äkkiseltään kyllä liudan muitakin asioita, jotka olivat helpompia silloin. Kuten esimerkiksi se, että joku kävi _aina_ ruokakaupassa minun puolestani. Ei varmaan mennä kovin paljon metsään jos sanon, että jouduin sinne liki yhdeksän vuoden suhteemme aikana itse noin.kerran kuukaudessa. Ja se on aika vähän se. Nykyään tosin olen alkanut jo pitää tästä lähes päivittäisestä rutiinista, ihan vain ja ainoastaan siksi kuinka etevä lapsen-kanssa-kaupassa-kävijä minusta on kehkeytynyt. En edes muista milloin viimeksi olisin ärsyyntynyt tai turhautunut kauppareissulla, tai Alba olisi vinkunut tai halunnut jotain, mitä en olisi hänelle ostamassa. Kaikkeen siis tottuu. Jopa kaupassa käymiseen, vaikka pidin sitä sulana mahdottomuutena vielä vuosi sitten.

Mutta se siitä.

68696223-EB4C-4A36-AF1D-4C07416D2731BA2B3BBE-89AB-4507-A1C1-CEC939A3954A

Asuja tahdon itsekin kuvata teille ja ihan vain itsellenikin ehdottomasti enemmän. Tuntui jotenkin mukavalta huomata myös se, että useammassa kuin yhdessä kommentissa mainittiin ja tiedettiin se, ettei meikäläisen vaatekaapin sisältö ole erityisen mittava, mutta silti koettiin että asuni ja erityisesti niiden yhdisteleminen kiinnostavat. Lämmittää tuo tuollainen.
Kiinnostus pukeutumiseen oli koko kesän aika vähäistä, ja jos vain pystyin en useimmiten pukeutunut heh. Mutta aina syksyn ja viileyden tullen se alkaa taas kiinnostaa ihan uudella tavalla. Tänään kaivelin vintiltä neuleita, pitkiä housuja, takkeja ja nilkkureita ja sen sijaan, että olisin innostunut siitä kaikesta mitä näin, tulikin tunne että haluan kaikesta siitä eroon. Haluan myydä kaiken. En edes valehtele, kun sanon, että aivan kaiken miinus kahdet farkut, kahdet housut ja kolme takkia. Muuten kaikki saa mennä. Sellainen olo, että uuteen kotiin muuttaessamme haluan oikeasti aloittaa aivan kaiken mahdollisen jotenkin alusta. Puhtaalta pöydältä, niinku sanotaan.
Tuntuu vapauttavalta se, että eron yhteydessä luovuin kaikista huonekaluista ja tavaroista, säästin vain ne muutamat kaikkein tärkeimmät. En varmaan koskaan sitten teinivuosien ole omistanut näin vähän kuin nyt, ja tuntenut silti olevani aivan järjettömän hyväosainen, rikas ja onnellinen.

IMG_3343IMG_3345

College: Makia *
Paita: Zara
Housut: Bik Bok
Kengät: Vans

Eli, pysykäähän kuulolla jos mun vanhat vaatteet kiinnostavat. Kerron myyntipaikasta ja -tavasta heti kun keksin sen.

Pst. Tuo kuvien ihana Makia :n poolo on tämän syksyn mallistoa ja löytyy kaupoista nyt!

*saatu