*Kaupallinen yhteistyö Daniel Wellingtonin kanssa
(Pst.postauksen lopussa alekoodi Daniel Wellington nettikauppaan)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Processed with VSCO with a5 preset

Niin kauan kun jaksan muistaa olen ollut se tyyppi, joka kaipaa aina tasaisin väliajoin sitä sellaista totaalista yksin olemista. Sellaista joka kestää pidempään, kuin vessareissun. Mielellään kokonaisen päivän, ehkä toisenkin jos vaan mahdollista. Olen aina pitänyt itsekseni olemisesta, ammentanut niistä yksinäisistä hetkistä voimaa kaikkeen muuhun. Koen, etten oikeasti, aidosti pysähdy ja ole täysin rento kuin yksin ollessani. Mikä on tietysti ehkä vähän surullista.

Lapsen myötä sitä omaa aikaa on tietysti ollut huomattavasti vähemmän ja sen järjestäminen on aina vaatinut suunnittelua ja sovittelua. Nyt tämän uuden elämäntilanteen myötä sitä omaa aikaa tulee aina viikon välein kerralla useampi päivä putkeen, se tuntuu erikoiselta. Että yhtäkkiä onkin huolehdittava vain itsestään, laitettavaa ruokaa vain itselleen ja huolehdittava vain itsensä nukkumaan. Yhtäkkiä voikin tehdä mitä vain, milloin vain ilman että sitä tarvii sen kummemmin suunnitella. Suklaata tai jäätelöä ei tarvitsekaan syödä vessassa lukkojen takana, ja sitä voi vain kävellä jokaisen leikkipuiston ohi pysähtymättä. Että moneen päivään ei tarvitse kertoa kymmentä kertaa peräkkäin miksi pitää syödä/pukea/käydä vessassa ja nukkua. Yhtäkkiä saakin olla useamman päivän peräkkäin vähän niin kuin se nuori, huoleton tyttö joka ennen tuota maailman kalleinta aarretta oli. Juuri nyt ajatus siitä tuntuu ihanalta, luksukselta vaikka tiedänkin et yhden päivän jälkeen kärvistelen ikävissäni ja todennäköisesti kahden päivän jälkeen haluankin jo hakea Alban kotiin, edes yhdeksi yöksi.

imageProcessed with VSCO with a5 preset

Täytyy varmasti tehdä ihan tietoinen päätös, että pyrkii oikeasti nauttimaan siitä ajasta jonka saa ihan vain itselleen. Yrittää oikeasti olla potematta syyllisyyttä, huonoa omatuntoa tai sitä kalvavaa epäonnistumisen tunnetta. Nauttia vain. Tehdä kaikkea sitä, mitä lapsen kanssa ei syystä tai toisesta tule tehtyä. Nauttia siitä helppoudesta ja huolettomuudesta, ja siitä että on mahdollisuus olla vähän (tai aika paljon) spontaanimpi. Tai siitä, että voi tehdä esimerkiksi töitä krhm.

Tiedän jo nyt, että näiden tulevien ”vapaiden” päivien jälkeen jaksan ja osaan taas olla parempi äiti ja ihan vaan ihminen. Tiedän kyllä, kuinka tärkeää minulle on olla välillä muutakin kuin tätä, vaikka juuri nyt en sitä ihan muistakkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Processed with VSCO with a5 preset

Köykäisenä aasinsiltana ajasta tuohon kuvien kelloon (joka siis näyttää myös aikaa hox hox), se on Daniel Wellingtonin tuorein uutuus, Classic Petite. Ehdottomasti oma suosikkini kaikista heidänn kelloistaan. Sitä oman ajan kulumisen (ja lapsen näkemiseen tuntien) seuraamista on kyllä ilo tuosta kaunottaresta tehdä. Se on juuri sopivan siro, mutta samalla kuitenkin näyttävä tuon mesh-rannekkeen ja 32mm kellotaulun ansioista. Nyt toukokuun loppuun asti koodilla sannitrishin saatte  15% alennusta koko Daniel Wellingtonin verkkokaupan valikoimasta.

Ottakaa aikanne, siihen kehoitan. Ja otan kehoituksesta vaarin itsekin juuri nyt.

Processed with VSCO with f2 preset

 

Nimeni on… 
Sanni Matleena Trishin (pian taas tosin Hurtig)

Jotkut tosin kutsuvat minua… 
sandels, nassu, sandra bacon

Oon syntynyt… 
Torniossa (Kemissä) 29.1.1988

Pienenä olin varma, että minusta tulee…
Mitä nyt sattuu tulemaan.

Kolme parasta piirrettä minussa on…
no hmmm.. Huumorintaju, positiivisuus, sinnikkyys.

Lähitulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu…
Löytää ihana asunto. Jostain. En ole vielä ihan varma edes, että mistä kaupungista. Mutta jostain.

Suosikkikaupunkini on…
New York. Ei epäilystäkään. Mutta myös Helsinki. Erityisesti keväisin, kesällä ja syksyllä.

collage

Suosikkibiisini tällä hetkellä on…
Dean Lewis – Waves.
Sellainen katkeransuloinen kappale juuri tähän hetkeen, näihin oloihin ja tuntemuksiin. Sellainen kappale joka tuntuu sydänalassa vielä sadannellakin kuuntelukerralla.

Suosikkiravintolani ja -ruokani siellä on…
Hmm. Paha. En ole syönyt aikoihin ulkona. Eikä muistu mieleen juuri nyt yhtäkään annosta, joka olisi jäänyt jotenkin ihan erityisesti mieleen. Mutta ehkä basbas ja sieltä ihan mitä vaan. Muistan myös, että viime kesänä Turussa ennen Ruisrockia söin jotain niin hyvää, että meinasin itkeä. En tosin muista annosta, että tämä tieto oli siis aika relevantti.

Suosikkijuomani on…
Vesi, no doubt. Alkoholijuomien suhteen oon se bisse- ja kuoharityttö.

Suosikkisarjani just nyt on…
Skam. Mutta ihan yleisesti paras sarja ikinä on joko The Wire tai Kylmä Rinki. Myös House of Cards ja Narcos menettelevät.

Suosikkikosmetiikkatuotteeni tällä hetkellä on…
Kaikki Essen tuotteet.

Suosikkisivellus puhelimessani on…
Instagram, WhatsApp ja VSCO

Mitä pakkaat mukaan matkalle?
Kaiken. Ihan liikaa asioita. Koska en ikinä tiedä tai osaa päättää etukäteen mitä mahdollisesti haluan pukea päälleni. Vaatteiden lisäksi aina myös läppäri, kamera ja laturit niihin kaikkiin. Yleensä myös hyvä kirja ja muistilehtiö kulkee aina mukana.

Processed with VSCO with f2 preset

Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe?
Hmm kaivan varmaan nenää. Hengailen ilman vaatteita. Tanssin sekopäisesti. Tosin kaikkea teen kyllä varmaan myös silloin vaikka joku näkisikin.

Viimeisin sisustusostoksesi?
Hmm.. En edes muista milloin viimeksi olisin ostanut mitään. Ehkä joku ruukku tai maljakko? Tai taulu? Tai lamppu? Ehkä matto? Voi olla kyllä ihan mitä tahansa.

Viimeisin Whatsapp-viesti?
Lyhyesti ja ytimekkäästi ihan vaan ”Ei”

Paras tapa tuhlata 50 euroa?
Syöminen. Ystävien tai perheen kanssa.

Bravuurini keittiössä..
Mulla ei varsinaisesti oo keittiössä bravureeita. Eikä kyllä oikeen mitään muutakaan. Linkoan kyllä hyviä mehuja ja pilkon sipulin näppärästi. Siinäpä ehkä ne.

Perjantai-illan herkutteluja varten ostan kaupasta?
Vähän kaikkea. Jäätelöä, hyviä sipsejä ja väsään niihin jonkun maukkaan dipin, suklaata, tilaan ehkä myös pizzan ja hmm joku hyvä olut ehkä myös.

Bongasin tämän kyselyn ensin Jannin ja sitten vielä Elisankin blogista ja säästelin tätä päivälle, jolloin tekee mieli kirjoittaa muttei oikeastaan ole mitään sen kummempaa sanottavaa. Ja tänään oli juuri sellainen päivä. Ajatukset ovat vielä eilisessä. Joku teistä ehkä saattoikin instagramin storysta nähdä, että nukahdin eilen auton rattiin. Moottoritiellä. Heräsin siihen, että auto hyppelehtii järkyttävällä voimalla ja vauhdilla siellä kahden kaistan välissä olevalla nurmialueella. Havahduin hereille niin, että sekuntia myöhemmin auto olisi ollut jo siellä vastaantulevien kaistalla. Onnea oli matkassa niin runsaasti, etten pysty sitä melkein edes käsittämään. Juuri siinä kohtaa, jossa olen ajanut ulos tieltä ei ole ollut kaiteita, eikä viereisellä kaistalla autoja joihin olisi voinut törmätä. Sydän hakkaa vieläkin vähän tavallista nopeammin, nyt lähinnä kiitollisuudesta.
Tuo tapahtuma oli kyllä oiva muistutus siitä, että välillä kannattaa ihan oikeasti pysähtyä silloin kun siltä tuntuu, eikä vaan painaa menemään koska ei uskalla myöntää itselleen tai muille että on oikeasti aika hemmetin väsynyt. Jatkossa yritän kyllä muistaa.
Muistakaa tekin.

Kuvat: Roman Trishin

 

*Kaupallinen yhteistyö KappAhl:in kanssa

Processed with VSCO with hb1 preset

Olen muutamaankin otteeseen täällä puhunut siitä, kuinka olen viime vuosina alkanut järkevöittää kulutustani. Ihan erityisesti vaatepuolella. Muutama vuosi sitten karsin varastoni 1/4 sen alkuperäisestä koosta. Tuolloin omistin suunnilleen 50 vaatetta. Määrä on sittemmin kyllä tuosta kasvanut, mutta ostokäyttäytymiseni on kyllä todellakin muuttunut. Hankin huomattavasti vähemmän ja ostan vain sellaisia tuotteitta, jotka sopivat vähintään kymmeneen jo olemassa olevaan vaatekappaleeseeni. Pyrin tietysti myös miettimään vaatteen käyttöikää ja -mahdollisuuksia. Silloin kun vaatteita on kaapissa määrällisesti vähän (tai vähemmän) on minulle erityisen tärkeää niiden muuntautumiskyky. Se, että pystyn yhdistelemään ja käyttämään samaa vaatetta mahdollisimman monella eri tavalla, tekemään siitä uuden pukemalla sen jotenkin toisin. Sillä muuten koittaa kyllä kyllästys melko nopeasti.

Tämä kuvien KappAhlin mekko on juuri sellainen vaate; monikäyttöinen, moneen eri tilanteeseen. Tätä yhtä ja samaa mekkoa voi käyttää kolmella eri tavalla. Ihan jo yksinäänkin: pelkkänä mekkona, pelkkänä paitana (ok, silloin täytyy pukea päälle ehkä vähän jotain muutakin) tai pukemalla tuon paidan mekon päälle. Huomasin myös, että mekkoa voi pitää myös varsin hyvin ihan kummin päin tahansa. Puin nimittäin mekon ensin vahingossa väärin päin päälleni, enkä edes tajunnut sitä. Etupuoli on hieman syvempään uurrettu kuin tuo selkä, ja mekko on takaa hitusen pidempi kuin edestä, mutta se toimii päällä vähän yllättäenkin ihan molemmin päin.

Ei siis ihme, että mekon suunnitellut Lovisa Malmberg Gomis voitti KappAhlin Sustainable Design Contest- kilpailun, ja nyt toukokuussa voittajatuotteet lanseerataan. Suunnittelijan kantavana ajatuksena vaatteiden takana oli tahtotila tehdä ns.älykästä muotia suunnittelemalla tuote, jota voi käyttää monissa eri tilanteissa, monella eri tavalla ja mahdollistaa näin vaatteelle hyvin todennäköisesti enemmän käyttökertoja ja pidempi elinkaari kuluttajan vaatekaapissa. Tällä tavoin tuetaan myös sitä vastuullisemman kuluttamisen ajatusta.

Sen lisäksi, että tuo mekko on ihan yksinäänkin varsin monikäyttöinen, niin tuo vaate taipuu niin monenlaisiin asuihin ja tilanteisiin. Siitä saa halutessaan superjuhlavan, tai sen voi pukea rennosti vaikkapa hupparin ja tennareiden kanssa. Keksin heti suunnilleen kymmenen erilaista asua, joiden kanssa tulen tuota mekkoa käyttämään. Tässä teille niistä nyt muutama. Sama mekko, sama paikka, mutta silti mielestäni kaikissa asuissa on ihan eri fiilis. Tällaisia vaatteet parhaimmillaan ovat. Helppoja, mukavia, monikäyttöisiä ja kauniita. Vastuullisempiakin.

 

Tyyli 1: Nahkatakkinen tyttö

Processed with VSCO with hb1 preset

collage

Processed with VSCO with hb1 preset

Tyyli 2: Kesäheinä

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset11112

Tyyli 3: Bohemian Rhapsody

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetcollage1Processed with VSCO with hb1 preset

En tiedä teistä, mutta minusta tämän kaltaisia vaatteita pitäisi olla lisää. Reilusti enemmän, Joka puolella. Kaikien saatavilla ja nähtävillä. Lisää älykästä, vastuullista muotia – kiitos. Ja samaan tilaukseen voisin laittaa myös kesän. Tai ainakin +15 astetta lisää tähän nykyiseen lämpötilaan. Ja tuo hyytävä tuuli voisi hukkua matkalle. Ei haittaisi. Kesä, paljaat sääret ja tämä mekko, tervetuloa! Odotan innolla.

Ja hei, en ole ehkä vielä koskaan kysynyt: Mitä pidät? Mekosta ja sen ympärille rakennetuista asuista. Mikä on eniten mieleen, vai onko mikään?
Nyt kiinnostaa!

collage

Sain kommentin, jossa toivottiin ettei täällä blogissa oltaisi koko ajan niin synkissä tunnelmissa. Ja totta, pläräsin nopeasti muutaman kuukauden postaukset läpi, ja kyllä: melkoisen syvissä vesissähän täällä on viime aikoina uiskenneltu. Nyt se saa luvan muuttua. Koska kyllähän fakta on kuitenkin se, että elämä on silti pääosin pelkästään ihanaa. Tänään uidaan siis ihan vaan käsipohjaa todella matalassa rantavedessä. Niin matalassa, ettei voi olla varma onko oikeastaan ihan siellä rannan puolella vaan. Mahdollisesti.

Olen oikeastaan aina ollut se tyyppi, joka muistaa kaiken ja on kartalla kaikesta. Ei myöhästele eikö hukkaa tai unohda tavaroitaan. Vaan toisin on nykyään. Sähellän ja husellan, minkä ehdin. Unohtelen tavaroita ja sovittuja menoja. Hukkaan milloin avaimet, millon laukun tai puhelimen. Mutta sekoilen kyllä ihan vain noin muutenkin. Tässä koottuna muutaman viime päivään upsista-hetket.

1. Löysin meidän jääkaapista glögin, jonka päiväys oli mennyt umpeen 31.05.2014 (!!!) olemme muuttaneet tähän asuntoon 1.6.2014. Olemme siis mitä ilmeisimmin keskellä kesää kokeneet tarpeelliseksi muuttaa vanhasta asunnosta tänne uuteen tuon jo tuolloin vanhentuneen glögipurkin, koska miksipä ei. Ja kun sekään ei vielä riittänyt, niin olemme säilyttäneet sitä jääkaapissa yli kaksi vuotta! En tajua miten tämä on edes mahdollista. Etenkin, kun Roman äiti siivoaa jääkaapimme suunnilleen kahden viikon välein niin, että aina toisinaan myös edellisenä päivänä ostettuja ruokia on heitetty menemään. Mutta tuota glögiä on nyt kyllä lämmöllä vaalittu. Purkki oli niin pullea, että olin varma että se räjähtää kun liikutan sitä. Ehkä muutkin jääkaappia siivonneet ovat pelänneet samaa? Tuohon glögiin ei varmaan olisi tarvinnut edes punaviiniä? Mitä sanotte, heitetäänkö vai muutetaanko se vielä yhteen uuteen kotiin?

2. Hyppäsin kotoa lähtiessä väärään ratikkaan. Kutosen sijasta kasiin, ja huomasin tämän tietysti vasta sitten kun oltiin menty tosi reilusti jo metsään, eli kauas siitä mihin olisi oikeasti pitänyt mennä. Myöhästyin sovitusta tapaamisesta ja ehkä vähän myös ärsyynnyin. Tästä luulisi tietysti ihmisen viisastuneen ja olevan valppaampana ratikoiden kanssa. Ja tavallaan kyllä olinkin. Hyppäsin kotimatkalle ihan oikeaan ratikkaan. Mutta. Vielä yhtä pysäkkiä ennen omaa pysäkkiäni olin ihan skarppina, painoin nappia ja kaikkea. Mutta sitten. Uppouduin niin omiin ajatuksiini siinä yhden pysäkinvälin matkalla, että havahduin vasta ARABIASSA että voisi ehkä pikkuhiljaa jäädä poiskin. Kotiin oli siinä vaiheessa matkaa 2km, sen 200m sijaan.

3. Päätin illalla olla kaukaa viisas ja ladata aamuksi kahvit valmiiksi keittimeen. Latasin sitten ihan niin valmiiksi, että myös keitin ne kahvit silloin illalla. Onneksi heräsin yöllä janoon, ja huomasin tämän erheen. En ole ihan varma olisiko muuten aamulla enää ollut kotia, jossa juoda sitä kahvia. Tai no, nokikahvit varmaan olisi saanut.

4. Käytän aika vähän julkisia, ja aina kun käytän ostan lipun. Aina. Olen niin nössö, etten todellakaan edes uskaltaisi matkustaa ilman. Mutta silti tämä tapahtui: Istuin metrossa matkalla töihin. Hakaniemestä nousi sisään kasa tarkastajia. Olin ensimmäinen, jolta pyydettiin lipua. Maailman noloimpana, häpeän puna kasvoilla, sydän n.500000 lyöntiä sekunnissa pamppaillen kerroin ettei minulla ole lippua. Tarkastaja kirjoitti sakon, ja käski vielä tilamaan puhelimella lipun jos matkani jatkuisi vielä. Menin ja tilasin lipun vain huomatakseni, että olin tilannut sen jo ennen sinne metroon nousemista. Voin kertoa, että ihan hieman tarkastaja oli ihmeissään kun kerroin että eheii eiku hei kyllä mulla sittenkin oli tämä lippu täällä ja olin tilannut sen jo siellä metron rullaportaiden yläpäässä ihan niinku aivan joka ikinen kerta muutenkin, mutta en vain _mitenkään_ muistanut sitä. En edes sen kolmen minuutin aikana kun kirjoitit sitä 80€ sakkoa. Sori mutta ei sori.

5. Tilasin kotiin burriton Chalupasta ja kaksi iso donitsia Arnoldsilta. N.tunti niiden syömisen jälkeen täysin normaalisti unohdin, että olin syönyt ja lämmitin jääkaapista suunnilleen kolmen hengen annoksen jauhelihakeittoa, jonka kauhomisen puolessa välissä muistinkin syöneeni jo. Söin kuitenkin lautasen tyhjäksi. Koska, tietysti.

Takki: zara / paita: zara / housut: Never Denim/Bik Bok* / Kengät: Adidas / Laukku: Mango

*saatu blogin kautta

Kuvat: Roman Trishin