19 lokakuun 2018 - 16:00

in lifestyle, Yleinen by
14 Likes


 

Kaupallinen yhteistyö Visit Åland kanssa

 

Rakastin lapsena Astrid Lindgrenin satuja. Tai no, mitä sitä nyt kiertelemään: rakastan niitä yhä. Kaikkein mieluiten luen Alballe Lindgrenin kirjoittamia satuja, ja olen niin onnellinen että tuo pieni pitää Melukylän lapsista ihan yhtä paljon kuin minäkin. Oma suosikkini kaikista noista ihanista satukylistä ja -tarinoista on kuienkin ehdottomasti Saariston lapset ja tuo saari, Saltkråkan, jonne nuo tapahtumat sijoittuivat. Lindgren on kirjoittanut Saariston Lapset nimenomaan liikkuvaa kuvaa varten, ja tuo ihanaan saaristolaiselämään keskittyvä tarina onkin elokuvana ja tv-sarjana ollut yksi lapsuuden rakkaimmista mustoistani. Lindgren on Saariston Lapsilla halunnut näyttää kuinka ihanaa saaristolaiselämä kaikessa yksinkertaisuudessaan on. Ja tuosta ehkä seitsenvuotiaana näkemästäni elokuvasta saakka olen ajatellut, että se on todellakin juuri sitä. Vähän parempaa ja idyllisempää, kuin mikään muu elämä.

Haaveilin jo tuolloin lapsena siitä, että meilläkin olisi kesäpaikka saaristossa, jossa saisimme viilettää vapaina kaikki aurinkoisimmat kuukaudet. Voisimme uida suolaisessa merivedessä, joka ympäröisi elämäämme joka puolelta, leikkiä piilosta auringon haalistamissa ranta-aitoissa, ja kulkea veneillä paikasta toiseen, syödä ulkona juuri kalastettua, tuoretta kalaa ja elää siellä pienessä omassa idyllissämme kaikelta ikävältä piilossa.

En oikein osaa sanoa miksi, mutta olen aina ajatellut että Ahvenanmaalla on juuri sellaista kuin Saariston Lapsissa. Kolmekymmentä vuotta täytyi kului ennen kuin matkustin paikan päälle toteamaan, että olin ollut kaikki nämä vuodet ihan oikeassa.

Ahvenenmaa oli juuri tuota Saaristolais- idylliä parhaimmillaan. Tosin oli se kyllä paljon sellaistakin, mitä en ollut ennalta osannut odottaa. Tuntui, että tuossa pienessä kaupungissa yhdistyi ainakin Porvoon ja Vaasan ne kaikkein kauneimmat puolet ja siihen kun vielä lisää päälle sellaisen reilun hivenen ruotsalaisuutta ja kaikkea ympäröivän järjettömän kauniin meren, niin voiko mennä ihan kamalasti pieleen? Jos multa kysytään, niin ei todellakaan.

Matkustettiin sinne viikko sitten Ramin kanssa Visit Ålandin kutsumana muutamaksi päiväksi arkea ja vastuita pakoon. Tuo matka tuli enemmän kuin tarpeeseen, sillä viimeisen kuukauden aikana yhteinen aika on ollut ihan naurettavan vähissä, ja se alkoi vähän jo näkyä. Yhteisen ajan puutteen lisäksi olimme molemmat kärsineet ihan vaan ajan puutteesta, sillä työt ovat viimeisen kuukauden aikana lohkaisseet elämästä enemmän aikaa, kuin olisi suotavaa. Sanomattakin siis selvää, että nuo yhdessä Ahvenanmaalla vietetyt kaksi vuorokautta  tekivät niin hyvää etten ihan saa sitä edes puettua sanoiksi. Ajattelin kuitenkin yrittää.

 

 

 

Ehkä ensimmäinen positiivinen yllätys matkalla oli se, kuinka nopeasti (ja edullisesti!) Helsingistä pääsee perille. Hyppäsimme aamutuimaan Turusta Viking Linen kyytiin, söimme laivalla kiireettömän, ja ihan järjettömän monipuolisen, buffet- aamiaisen, jonka jälkeen otimme niin paljon kaivatut kolmen tunnin päiväunet hytissämme (hytin sai lunastettua halutessaan ihan muutamalla kympillä, ja se oli ainakin meille vähän väsyneille loistava tapa matkustaa). Harvinaisen makeilta unilta herättyämme oltiinkiin jo siinä vaiheessa matkantekoa, että alettiin lipua Maarianhaminan satamaan. Voiko sitä juuri helpommin ja mukavammin matkustaa? En ole ihan varma. Paluumatkalla käytimme n.1/3 matkan kestosta syömiseen, toisen samanmoisen nukkumiseen (otimme myös paluumatkalla sen hytin) ja kolmannen kolmanneksen vanhoihin kunnon pelikoneisiin. En ole ihan varma olenko koskaan aiemmin kokeillut mitään muuta kuin pajatsoa, ja sitäkin ehkä n.2o vuotta sitten, joten menin ihan hurmioon kaikista niistä erilaisista kojeista. Voitinkin n.nelikertaisen summsn suhteessa siihen, mitä sijoitin. Tosin Rami meni ja tuhlasi ne kaikki sellaiseen laitteeseen, jossa piti pihdeillä saada napattua kiinni erilaisista tavaroista kuulokkeista kovalevyihin. Viimeisen yrityksen jälkeen sain sanoa ne kuuluisat sanat: mitäs minä sanoin. Kun pihdit eivät ihan osuneetkaan sinne minne piti.

Ensimmäisenä päivänä teimme veneretken Ahvenanmaan saaristoon. Shipland tekee noita valmiita retkimatkoja ympäri vuoden kaupunkia ympäröiville saarille. Me otimme suunnaksi Rödhamnin kotoisan sataman. Aurinko paistoi, mutta niinhän tuolla (ainakin mielikuvissani) lähes aina, ja päivä oli aivan tolkuttoman kaunis. Ja lämmin. Venematka kesti ehkä puolisen tuntia yhteen suuntaan, ja jos jotain huolia oli veneeseen hypätessä ollut, niin ne olivat kyllä yksi kerrallaan lentäneet merituulen mukana. Perillä odotti sellainen rauha ja tyyneys, etten ihan hetkeen ole nähnyt niin: niin minun mielessäni,  kuin ympäristössäkin. Päivin instastooriinkin tuolta silloin, etten ehkä vielä koskaan ole käynyt vaikuttavammassa paikassa, vaikka aika vaikuttavissa paikoissa olen käynytkin. Katsokaa nyt vaikka itsekin.

 

Tuo retki saaristossa päättyi ranta-aitan terassille katettuun lounaaseen, ja en tiedä johtuiko meri-ilmasta, seurasta, auringosta vai vähän niistä kaikista, mutta en ole varma olenko koskaan nauttinut syömisestä yhtä paljon kuin tuona perjantai-iltapäivänä, viikko sitten. Pöytään oli katettu paikallisen kalapuodin tuoreita mereneläviä sekä paikallisen pienpanimon oluita ja paikallista limonadia. (Paikallisuus olikin se toinen yllätys, minkä matkalla koin. Esimerkiksi Hotellin aamiaisella likipitäen kaikki tarjolla olevat tuotteet olivat paikallisia: juustoista leikkeleihin, leipiin, hilloihin ja kananmuniin. ) Kaikki maistui niin hyvältä, että itketti.

Enkä ollut ainoa. Ennen lounasta olimme kierrelleet ympäri saarta, hyppineet kallioilla ja hämmästelleet syksyisen luonnon kauneutta. Ehkä kymmenen minuuttia saarelle saapumisen jälkeen Rami sanoi, että ”jos me joskus mennään naimisiin, niin tehdään se täällä” ja olin asiasta ihan yhtä mieltä. Lounaan lomassa, varmaan niitä täydellisesti savustettuja rapuja syödessään, tuo sama mies kertoi meidän niin muuttavan Ahvenanmaalle. Olin siitäkin suunnilleen samaa mieltä.

 

 

Retkipäivän iltana menimme olutmaisteluun ja päivälliselle tuon paikallisen pienpanimon Stallhagenin tiluksille (on Suomen pienistä panimoista kolmanneksi suurin, että mistään ihan pikkuruisesta panimosta ei kuitenkaan ole kyse). Panimo toimii vanhassa venäläissotilaiden kasarmissa, jossa siis luonnollisesti on myös oma pubi. Panimoravintolassa taas valmistetaan reiluja ruoka-annoksia paikallisia, kauden raaka-aineita hyödyntäen. Tuon panimoravintolan erikoisuutena mainittakoon (järjettömän hyvän ruoan ja oluiden lisäksi siis) se, että se päivittää ruokalistojaan jatkuvasti, joskus jopa kaksikin kertaa päivässä. Olutmaistelun ja päivällisen lisäksi saimme myös ohjatun kierroksen uudella panimolla, ja se oli ehdottomasti yksi reissun mielenkiintoisimmista visiiteistä. Tuo parisuhteen toinen osapuoli oli kierroksen päätteeksi jo heittänyt muutaman uuden olut-idean ja varmistanut, että pääsisi tuonne halutessaan (tai siis tulevaa muuttoa silmällä pitäen tietysti) töihin. Suomenkieliselle tour-isännälle olisi kuulemma tilausta, joten sekin puoli olisi nyt hoidossa.

 

 

Matkan toinen päivä alkoi loistavan hotelli-aamiaisen jälkeen (vahva suositus Hotelli Park Alandialle, jossa yövyimme) kultasepän korupajassa Maarianhaminan merikorttelissa. Tuolla kultaseppä näytti oman taidon näytteensä, jonka jälkeen halukkaat saivat kokeilla saman korun valmistamista itse. Ei ehkä ollut ihan niin helppoa, kuin ammattilaisen kädet antoivat ymmärtää. Guldvivalla vierailun jälkeen aikaa oli vielä keskustan Vintage- ja käsityöliikkeissä kiertelyyn, tori-ostoksiin, loistavaan lounaaseen Bagarstuganissa sekä ihan liian pikaiseen vierailuun merenkulkumuseossa. Kaikki tuo tekee mieli ottaa vielä uudestaan, mutta paremmalla ajalla. Erityisesti jäi harmittamaan se, että aikaa jäi niin vähän kaikissa niissä keskustan ihanissa putiikeissa kiertelyyn. Ensi kerralla suuntaamme ainakin Viktor Crafts & Designiin ,jossa myytiin niin tuon paikan takana olevien Linda Karlssonin ja Ingrid Nygårdin oman merkin tuotteita, kierrätettyä muotia kuin muidenkin paikallisten käsityöläisten ja suunnittelijoiden tuotteita. Päällimäisenä mieleen tuolta jäivät ne kaikki järjettömän kauniit villapaidat. Jos olette kaupungissa, niin menkää ehdottomasti piipahtamaan tuolla. Pelkästään paikan sisustuksessa ja stailauksessa riittää ihasteltavaa pidemmäksi toviksi.

Kun kelaan tuota reilun vuorokauden mittaista lomaa, niin tajuan,että koko reissun ainoa miinus olikin siinä, että se loppui liian lyhyeen. Jäi sellainen olo, että niin paljon jäi vielä nähtävää ja tehtävää. Mutta toisaalta, kuten vene-oppaamme Villekin sanoi: ei voi palata, jos ei ensin lähde. Palata todellakin ajattelimme. Haluaisin ehdottomasti kokea Ahvenanmaan ja sen saaristolais-idyllin kuumana kesäpäivänä, mutta kuulemma kirkkaat talvipäivät merellä ne vasta maagisia ovatkin, joten ehkä täytyy ottaa suunnaksi Maarianhamina jo ennen kesää, vähintään yhdeksi viikonlopuksi.

Vaan mistäpä sitä tietää vaikka pian blogi päivittyisikin Punavuoren sijaan Maarianhaminasta. Olisipa ainakin reilusti aikaa sille kaikelle, mille sitä nyt tuntui olevan liian vähän.

 

 

Kiitos Visit Åland ja Ahvenanmaa, olit ehdottomasti enemmän kuin osiesi summa.
Teit hyvä niin mielelle, sielulle kuin parisuhteellekin, ja oli tietysti ihanaa huomata olleensa oikeassa.

Yhden neuvon jos saan antaan: kun menette, niin menkää vähintään kahdeksi päiväksi.

Visit Ålandin sivuilta löytyy myös valmiiksi paketoittuja reissuja kaikille teille, jotka haluatte päästä matkustaessa, ainakin toisinaan, mahdollisimman helpolla, mutta kuitenkin niin että kohteesta saa irti mahdollisimman paljon ilman, että sen eteen tarvitsee itse tehdä hirveästi taustatyötä.

in lifestyle, Yleinen by
14 Likes

02 lokakuun 2018 - 11:23

in tyyli, Yleinen by
3 Likes

 

Kaupallisessa yhteistyössä Sokos ja Suomen Blogimedia

 

Toistan takuulla itseäni sanoessani, että vaikka kesä onkin ehdottomasti suosikkivuodenaikani, niin syksy on kyllä ykkönen mitä tulee pukeutumiseen. Tänä vuonna ne ensimmäiset viileämmät päivätkään eivät tuntuneet ollenkaan yhtä haikeilta kuin aikaisempina vuosina, sillä siitä lämmöstä oli saanut nauttia niin pitkään.

Kesäisin, ainakin itselläni, tulee yleensä pukeuduttua lähinnä mekkoihin ja ihan villiksi jos heittäytyi, niin myös hameisiin, ja vaihtelua niihin asuihin kaivatessaan pystyi valitsemaan, että pukeeko sen mekon/hameen kaveriksi lenkkarit, maiharit vai sandaalit.

Syksyllä saa taas päästää koko luovuutensa valloilleen. Voi yhdistellä erilaisia kuoseja ja materiaaleja. Voi ihan huoletta pujahtaa paksuimpaan omistamaansa neuleeseen ja yhdistää sen henkäyksen kevyeen hellemekkoon ja  paljaisiin sääriin. Lisäämällä kerroksia yläs, voi vedellä housuitta melkein lokakuuhun. Asuihin saa huomattavsti enemmän elementtejä, ja syksyisin mikään ei tunnu vielä liialliselta. Takkien ei tarvitse vielä olla niitä kaikkein paksuimpia, joten niiden alle voi pukea paksun neuleen näyttämättä siltä että on pukeutunut kaikkeen omistamaansa.

Tämä on juuri se aika vuodesta, jolloin tekee mieli leikitellä vaateilla. Vaatekaapilla jaksaa käyttää huomattavasti enemmän aikaa asujensa valitsemiseen, vaikka yleensä sitä aikaa ei oikeastaan edes tarvitse sillä juuri nyt vaatekaapista voi hyödyntää aivan sen koko potentiaalin: hellehepeneistä niihin alkutalven tamineisiin.

Pukeutuminen ihan ylipäätään siis kiinnostaa, noin niinku muutamalla sanalla sanottuna. Tällä hetkellä kiinnostavat erityisesti: ruudut (edelleen), raidat, väljyys, midi-mittaiset hameet, suuret yläosat, suorat housut, pitkät lahkeet, silkki ja muhkeat neuleet. Väreinä ihan erityisesti (niiden mustan harmaan ja valkoisen lisäksi) myös keltainen, pastellit ja vihreän eri sävyt (sellainen hento, liki pastellinen smaragdin vihreä tuntuu juuri nyt kaikkein näteimmältä) kiinnostavat. Vihreästä olen tosi pitänyt kyllä aina, paitoina etenkin. Tykkään siitä, miten vihreä saa silmäni näyttämään aivan todella vihreiltä- ja koska pidän kasvoissani eritysesti juuri silmistäni, korostan sitä ihan mieluusti.

 

 

Kävin viime viikolla tämän yhteistyön tiimoilta tutkailemassa Sokoksenvalikoimaa: erityisesti pitäen silmällä juurikin noita vihreän eri sävyjä. Ensinnäkin: siitä oli selvästi tovi, kun olen edellisen kerran Sokoksella (jos ei kosmetiikkaa- ja kenkäosastoa oteta lukuun) sillain ihan ajan kanssa käynyt. Olin ihan ymmälläni siitä, kuinka järjettömän laaja valikoima naisten muotia sieltä löytyi. Ja laaja valikoimahan ei välttämättä aina tietenkään tarkoita monipuolista ja kattavaa, mutta Sokoksessa se kyllä tarkoitti juuri sitä.

Rakastan takkeja, ja ne ovat ehdottomasti se vaatekunta varastoissani, joita on määrällisesti kaikkein eniten. Takeilla saa tehtyä asuun niin paljon, ja takit ovat kuitenkin niitä, joihin nyt seuraavat puolivuotta saa päivästä toiseen kiskoa niskaansa. Ja erityisesti takki-valikoima Sokoksella oli ilahduttava. Siis aivan todella ilahduttava. Raahasin kädet vääränä sovituskoppiin noita takkeja: erityisesti skarppeja villakangastakkeja. Eri pituisina, eri väreissä. Väljällä, ja muotoonleikatumalla mallilla. Autograph– merkiltä löytyi älyttömästi kivoja. Kuvien molemmat takit: sekä tuo nahkainen, että tuo vaalea pitkä villakangastakki ovat sieltä.

 


 

Erityisen mainio oli myös Mark&Spencerinosasto. Siellä nuo metsästämäni vihreän eri sävyt olivat erityisen hyvin edustettuina. Näiden kuvien nuo ihanat suorat housut ovat Mark&Spencerin, samoin kuin tuo nahkatakin alle puettu kirkkaan vihreä poolokin

 

 

Vihreä näyttää ainakin omaan silmään ihan järjettömän hyvältä harmaaseen yhdistettynä. Etenkin juuri tällaisen pehmeän, vaalean harmaan kanssa. Tämä neule on Filippa K:n, ja varmaan yksi kauneimmista neuleista mitä olen koskaan päälleni pukenut.

 

 

Olen pukeutunut tällaiseen kokovihreään, liki samanlaiseen, asuun joka syksy viimeiset kolme vuotta: sillä erotuksella, että paitana on ollut vihreä huppari tai college, ja jaloissa maiharit. Ja vielä tänäkin syksynä tämä yhdistelmä tuntuu raikkaalta ja uudelta. Tuo vihreä neule on Objectinja poimin sen kuvauslainaan koossa L, sillä enemmän on aina enemmän- ainakin neuleissa. Kuvaaja kehui neuletta kuvaamisen lomassa enemmän kuin kuusi kertaa, ja se kertoo yhdestä neuleesta aika paljon.

 

 

Sen lisäksi, että syksyn vaatekaappi ja sen värimaailma alkaa hahmottua, niin alan hiljalleen ihan todella hahmottaa myös sen, miksi tuollaiset isot tavaratalot ovat vertaansa vailla: tuntui järjettömän vapauttavalta, että saisin oikeasti AIVAn kaiken tarvitsemani sieltä niin yhdestä paikasta: kengistä alusvaatteisiin ja päällystakkeihin, ja kaiken siitä niiden kerrosten välistäkin.

Olen aina ollut se ihminen, joka tietää ostoksille mennessään tarkalleen mitä etsii, ja mistä sen löytää. En yleensä kaipaa, tai oikeastaan edes halua apua, vaan hoidan hommani sutjakasti ihan omin nokkineni- mitä nopeammin sen parempi. Nyt alan hiljalleen syttyä kuitenkin myös palvelulle. Sain tuolla Helsingin keskustan Sokoksellanimittäin niin älyttömän hyvää ja paneutunutta palvelua, että järki lähti. Palvelua oli saatavilla ympäri kerrosta: niin sovituskopeilla kuin siellä rekkien välissäkin. Myyjiä oli riittävästi, eikä tullut ollenkaan sellainen tunne, että häiritsisi myyjän muita tehtäviä omilla tarpeillaan ja kysymyksillään. Tuon erittäin positiivisen palvelukokemuksen myötä aion jatkossakin ehdottomasti tukeutua apuun, etenkin sovituskopeilla: kovin moni asia ei ole turhauttavampaa kuin huomata sovituskopissa jo riisuuntuneena, että on ottanut mukaansa väärän kokoisen vaatteen, ja sitä täytyy lähteä metsästämään myymälästä itse. Heti kun on ensin riisunut ne vääränkokoiset vaatteet, pukenut omansa, pakannut kamansa ja poiminut kopista mukaansa kaikki muut sovitetettavat tuotteet- metsästyksen jälkeen sitten vain takaisin koppiin ja koko homma alusta uudestaan. Sanomattakin siis selvää, että hyvä palvelu, tai palvelun saatavuus ylipätään, pelastaa sellaisessa tilanteessa todella paljon.

Suunnilleen tältä tulee näyttämään syksy mun päällä. Miltä sun syksy näyttää?

Kuvat: Elina Kauppila

in tyyli, Yleinen by
3 Likes

11 syyskuun 2018 - 18:00

in HETKET JA FIILIKSET, lifestyle, Yleinen by
0 Likes

Lupailin lisää niitä reseptejä, niin täältä pesee- toinen heti edellisen perään. Tämän reseptin lopputuloksessa on tosin aika kitkerän katkera maku, enkä voi suositella ketään kokeilemaan tätä. Tiedän kuitenki monia jotka ahkerasti toteuttavat tätä reseptiä, tai ainakin joitain elementtejä siitä, arjessaan – mausta viis. Ja yksi niistä ahkerista toteuttajista olen ollut minä itse. 

Muutamia keskeisiä elementtejä tämän reseptin onnistumiseen:

 – nuku liian vähän. Viisikin tuntia riittää saamaan mielialan nuupahtaneeksi, mutta jos voit, niin nuku vain neljä ja tunnet itsesi eläväksi kuolleeksi – tai vielä parempaa neljän tunnin säännön pidempään jatkuessa, et ehkä tunne yhtään mitään

– syö epäterveellistä ja ravinneköyhää ruokaa. Voit aivan hyvin korvata aamiaisen sipseillä, ja syödä sekä lounaaksi että päivälliseksi pizzaa ja olla silti luottavainen, että olosi ei muutu energiseksi

-älä edes yritä päästä irti epäterveistä ja negatiivisista ajatusmalleistasi, sillä vaarana on että mielesi keventyisi ja onnellisuutesi lisääntyisi

-älä missään tapauksessa urheile, sillä se voi tehdä kehon lisäksi hyvää myös mielelle. Ja mitäs sitten, kun yhtäkkiä tuntisitkin itsesi energisemmäksi, mystiset päänsäryt katoaisivat, ryhtisi kohentuisi ja yöunetkin saattaisivat vahingossa parantua. Jatka sen sijaan sohvalla makaamista ja koneen ääressä kyhjöttämistä ja saat pitää kiinni silmäpusseistasi ja valjusta olostasi

-pläräile päämäärättömästi puhelintasi aina kun tilanne sen sallii, ja vähän myös silloin kuin tilanne ei sallisi. Varmista iltaisin, että olet varmasti katsonut läpi jokaisen 570 instagram- tarinaa että tiedät varmasti mitä kaikki ne ihmiset, joiden olemassaoloa et ilman somea edes muistaisi, ovat tehneet, mitä ajatelleet, ja syöneet ja ketä tavanneet

-odota muiden ihmisten tekevän sinut onnelliseksi ja muista kertoa usein jos he ovat mielestäsi epäonnistuneet tehtävässään

odota muutenkin muilta ihmisiltä asiota, mutta älä missään nimessä sano tätä ääneen, koska voi olla että silloin saisit juuri sen mitä odotitkin ja kenelle silloin voisit olla vihainen siitä, ettei lukenutkaan sinun mieltäsi?

-pura pahaa oloasi aina mahdollisuuksien mukaan toisiin ihmisiin, sillä saat takuulla pysytellä siellä negatiivisuuden alhossa ja saat sinne todennäköisesti seuraakin

-älä, herran jestas sentään, edes ajattele, että ansaitsisit enemmän tai parempaa elämää. Tai vaikka ajattelisitkin, älä vahingossakaan tee mitään mennäksesi sitä sellaista elämää kohti

-ajattele, ettet voi muuttua. Usko, ettei sinulla ole voimaa ja valtaa ajatuksiisi tai kuvittele ainakin, ettei niillä ole mitään merkitystä siihen millaiseksi oman elämäsi ja itsesi koet. Älä usko myöskään muiden ihmisten mahdollisuuteen muuttua, vaan vaali kaikkia niitä menneisyyden vääriä valintoja ja tekoja ja pitäydy niissä äläkä ole huomaavinasikaan niitä oikeita asiota ja tekoja, joita on ollut 163816492 kertaa enemmän

-oleta tuntevasi ihmisiä sen perusteella mitä näet esim.somesta ja muista tuomita ihminen sen vähän perusteella mitä tiedät

-kuvittele, että sinun totuutesi elämästä on oikeampi ja parempi, kuin muiden totuudet. Myös sinun tapasi tehdä asioita on huomattavasti enemmän oikea kuin muiden

-älä kehu ketään. Koskaan. Se levittää hyvää, se vahvistaa muita ja siinä sivussa myös sinua. Vältä siis sitä. Odota kehuja kuitenkin muilta

-kuvittele aina, että eriävä mielipide on oikeasti vain hyökkäys sinua vastaan. Provosoidu ja puolustaudu aina parhaan kykysi mukaan, sillä muuten saattaisit joutua hedelmälliseen keskusteluun, jonka osapuolet oppisivat toisiltaan jotain

-ethän tuhlaa aikaasi miettimällä asioita, jotka tekisivät sinut onnelliseksi, joista nautit tai joissa olet hyvä. Älä myöskään mieti millaisia ihmisiä ympärilläsi on ja tukevatko he sitä kasvua jota sinä haluaisit tehdä. Pitäydy siinä uskossa, ettei sellaisilla asioilla ole mitään tekemistä elämän mielekkyyden kanssa

-mieti usein ja paljon mitä muut sinusta ja tekemisistäsi ajattelevat. Pyri myös täyttämään niitä kuvittelemiasi odotuksia mitä muut ovat sinulle asettaneet, äläkä missään tapauksessa mieti millaisia odotuksia itse olet asettanut itsellesi, tai sitä kuinka täyttäisit niitä odotuksia, sillä silloin luultavasti menisit ihmisenä eteenpäin, ja sitähän ei missään nimessä kannata tehdä, paikallaan on tosi hyvä

Ihan noin niinku muutaman mainitakseni.

Ylläolevasta listasta osa on sellaisia, joihin voin hyvällä omatunnolla kieltää sortuneeni, mutta silti voin ruksia noista ylläolevista kohdista tehdyksi, ja aivan todella ihailtavan huolellisesti tehdyiksi, ihan liian monta kohtaa. Sen tiedostaminen tuntuu tiestysti vähän ahdistavalta ja tunnen itseni ihan todella typeräksi, mutta ajattelin aloittaa sillä että olen itselleni armollinen. Armollisempi nyt ainakin. Yritän ymmärtää miksi olen toiminut niin kuin olen toiminut, ja ihan erityisesti alan oivaltaa sen, että minussa on kaikki tarvittava muutokseen. Se mitä on ollut, ei määrittele sitä mitä tulee olemaan, jos päätän niin. Ymmärrän päivä päivältä selkeämmin, että ihan todella vain minä itse seison oman onneni ja hyvinvointini tiellä – ja, että ihan todella olenkin seisonut.

Asiaa ehkä selkeyttävän esimerkkinä kerron yhden tapauksen viime viikolta, joka ehkä avaa aika hyvin sitä millainen voima ihan pelkällä ajattelulla on siihen millaiseksi elämämme miellämme:

Heräsimme aamulla seitsemältä herätyskelloon. Olo oli levännyt, tyyni eikä edessä oleva päivä tuntunut miltään muulta kuin mukavalta. Lapsikin oli ihan poikkeuksellisen hyvällä tuulella edellisen päivän vapaan, ja omien synttäreidensä johdosta. Aamu oli helppo. Aikaa oli riittävästi aamiaiseen, suihkuun ja siihen ettei ratikkaan tarvinnut juosta eikä ketään hoputtaa. Vein Alban päiväkotiin ja hymyilin, kun lähdin pihalta. Jatkoin siitä töihin. Olin töissä hyväntuulinen ja koin olevani hyödyksi, iloitsin uusista tehtävistä, uusista työkavereista ja siitä, että saan oppia joka päivä ihan kamalan paljon uutta. Hymyilin, kun lähdin töistä. Olin onnellinen uudesta työstä ja siitä, että näkisin pian Alban. Päiväkodin pihalla oli vastassa ystävän kanssa hyväntuulisesti leikkivä lapsi. Päiväkodilta menimme leikkipuiston kautta Alban kummitädin, ja minun kaikkein rakkaimman ystäväni ja tämän perheen luo. Meille oli luvattu ruokaa ja kakkua Alban synttäreiden kunniaksi. Iltapäivä ja ilta olivat ihania, ja ystävän seura tuli enemmän kuin tarpeeseen. Oli hyvä keskusteluja,  rauhallisia lapsia, järjettömän hyvää ruokaa, riittävästi kahvia ja kakkua, vähän viiniäkin. Olimme Alban kanssa molemmat onnellisia, kun lähdimme kotiin. Todella onnellisia.

Kotiin tullessa kello oli jo aika paljon, lapsen normaali nukkumaanmeno- aika oli jo ylittynyt. Olin ajatellut, että iltapesun jälkeen lapsi simahtaisi sänkyynsä minuutissa. Kotiin tullessa lapsi oli kuitenkin täynnä energiaa ja intoa. Poikkeuksellisesti kotona oli myös poikaystävä, joka harvoin on töistä kotona ennen kuin lapsi jo nukkuu. Alba oli tästä tietysti ihan erityisen innossaan, eikä malttanut intoilultaan rauhoittua nukkumaan. Noiden kahden leikkiessä vastailin vielä  muutamiin työmeileihin, laitoin muutaman tarjouksen ja viimeistelin yhden tekstin. Siinä sohvalla istuessani ja Alban ja Ramin touhuja katsellessani olin onnellinen siitä, kuinka paljon nuo kaksi elämäni tärkeintä ihmistä pitävät toisistaan ja viihtyvät toistensa seurassa – asiat, kun voisivat olla aivan toisinkin. Hiljalleen aloin kuitenkin turhautua, kun lapsi ei osoittanut rauhoittumisen merkkejä, eivätkä asiat menneet niin kuin minä olin suunnitellut niiden menevän. Kun lapsi lopulta nukahti, liki kolme tuntia tavallista myöhemmin, oli koko päivän kantanut hyvä fiilis tiessään, enkä osannut selittää edes itselleni että miksi niin oli. Hampaita harjatessani ajattelin yhtäkkiä päivän olleen todella raskas: yhtä juoksemista paikasta toiseen, ei hetkeäkään täysin omaa aikaa, kellokin oli jo niin paljon, että täytyisi itsekin mennä vain heti nukkumaan, jotta jaksaisi huomenna taas toisen samanlaisen päivän.Tunsin itseni yhtäkkiä todella väsyneeksi, yksinäiseksi ja vähän onnettomaksikin.

Hetkinen.

Sitten pysähdyin.

Miksi, ja ennen kaikkea miten, olin yhtäkkiä saanut käännettyä tuon oikeasti ihanan päivän sellaiseksi? Tajusin kuinka heikoissa kantimissa tunteiden ja ajatusteni käsittely ja niiden hallitsemin oli; yksikin (todella pieni ja kokonaisuuden kannalta täysin mitätön) pettymys tai suunnitelmien muutos oli vienyt pohjan kaikelta hyvältä, mitä päivässä oli ollut. Tajusin, että ilta toisensa jälkeen oli kietonut martyyrin viittaa harteilleni, uskotellut itselleni että yksin lapsen kanssa oleminen nyt vaan yksinkertaisesti on tosi rankkaa, vaikka todellisuudessa minusta tuntuu siltä aika harvoin. Tuossakaan kyseisessä päivässä ei ollut mitään muuta rankkaa, kuin se ettei meillä ollut normaalin tapaan vaunuja mukana ja päivästä väsynyt lapsi ei jaksanutkaan kävellä joten kannoin tuota nelivuotiasta sylissä (yhdellä kädellä toim.huom) yhteensä yli kolme kilometriä, eikä sekään oikeastaan ollut kovin rankkaa (totaalijumissa olevat hartiat ovat ehkä iiiihan vähän toista mieltä), vaan oikeasti otin tuon suorituksen täysin treenin kannalta. Tajusin, että viime aikoina liian useana iltana olin mennyt nukkumaan vähän väsyneenä ja vähän onnettomana, koska olin antanut itseni tehdä niin. Olin pitänyt huolen, että hyväkin päivä muuttui ihan toiseksi, kunhan vain muistin pukea sen marttyyrin viitan ylleni illalla ennen nukkumaan menoa.  Tajusin, että olin saanut ajatuksillani elämäni tuntumaan usein myös sellaiselta, mitä se ei todellisuudessa ollut. Vain minä – ja nuo vahingolliset ajatukseni

Nyt yritän jatkossakin tiedostaa näitä tällaisia omia, pinttyneitä ajatusten ratoja ja vääntää niitä kulkemaan uusia, parempia ratoja ja reittejä. Ja tiedän, että reitti kerrallaan teen itsestäni ja elämästäni parempaa ja onnellisempaa.

pst. ja jos sinä huomaat tekeväsi edes toisinaan, edes vähän, jotain noista tässä postauksessa listaamistani asioista, niin kokeile luopua siitä, muuttaa toimintapojasi ja lupaan, että se korreloi suoraan hyvinvointisi ja onnellisuutesi kanssa.

Ja kaiken tämän onnettomuuden vastapainona kuvituksena tietysti täysin loogisesti onnelliseksi tekeviä kuvia, erittäin onnelliselta reissulta.

in HETKET JA FIILIKSET, lifestyle, Yleinen by
0 Likes

04 syyskuun 2018 - 11:55

in KOTOILU JA HYVINVOINTI, Yleinen by
0 Likes

Reseptit täällä ovat melko harvinaista herkkua, mutta nyt ajattelin vähän muuttaa suuntaa, sillä useammin kuin kerran tai kaksi viikossa saan eteeni niin herkullisia annoksia, että tuntuisi ihan silkalta vääryydeltä olla jakamatta niitä aina toisinaan täälläkin. Tämä postaus si syntynyt mitenkään suunnitellusti, vaan nappasin eilen 20 sekunnissa nämä kaksi kuvaa ennen kuin kauhoin keiton suuhuni. Tajusin siinä syödessäni, että keitto oli nätin lisäksi ihan hiton hyvääkin, joten tässä nyt nämä kaksi kuvaa ja iisi resepti näiden takana.

Tämäkään resepti ei ole mitään pyörän keksimistä uudelleen, mutta juuri sellaista helppoa, nopeaa ja herkullista arkiruokaa jonka tekemiseen ei vaadita mitään erikoistaitoja tai -välineitä. 

Tarvitset:

-keskikokoisen bataatin

– muutaman porkkanan

-salottisipulia

-valkosipulia

-chiliä

-parsaa

-siemeniä

-kermaa

-turkkilaista jogurttia

-hunajaa

-juustokuminaa (tai oikeastaan ihan mitä tahansa mausteita mielesi mukaan)

 

Kuullota ensin hienonnetut sipulit ja chili isossa paistokasarissa. Lisää sekaan bataatti ja porkkanat lohkoina, kaada kasariin myös kuuma vesi. Keittele niin pitkään, että kasvikset ovat kypsiä ja osa nesteestä on haihtunut. Kaada kasarin sisältö ja kerma blenderiin ja hurauta silkinsileäksi. Blendauksen jälkeen valuta keitto vielä hetkeksi takaisin kasariin, ja anna keittyä pienellä lämmöllä. Lisää hunaja, suola ja muut haluamasi mausteet. Voilá, valmista tuli.

Lisättiin keiton päälle vielä paistettu parsaa pieninä paloina, nokare turkkilaista jogurttia sekä paahdettuja siemeniä.

Oli hyvää, syön todellakin toistekin.

in KOTOILU JA HYVINVOINTI, Yleinen by
0 Likes