Ihan todella ärsyttää.. 28 elokuu 2018 - 09:45
Oon istunut tänään suurimman osan päivästä koneella ja kirjoittanut. Kirjoittanut sellaisia tekstejä, joilla on aika tarkat reunaehdot ja tietty kirjainkiintiö, tekstejä joiden kirjoittaminen ei aina ole mitenkään kovin motivoivaa, luovaa tai edes erityisen kivaa. Päätin jo aamulla, että tänään haluan ehdottomasti päivittää myös tänne blogiin jotain, edes ihan jotain pientä. Jostain yllättävästä syystä pää tuntui kuitenkin ihan tyhjältä heti kun avasin wordpressin, jännää, tätähän ei kuitenkaan ole tapahtunut koskaan aiemmin.
Siinä pää tyhjänä ajattelin selailla muutamia suomalaisia suosikkiblogejani ideoiden toivossa ja heti ensimmäisellä Bingo: Julia Toivola oli kirjoittanut blogiinsa asioita ja piirteitä itsestään, joita hän ei ehkä pidä ihan niinä parhaina puolinaan: vaan oikeastaan tapoja ja asioita, jotka vähän ärsyttävät. Hahaa, tähän minäkin pystyn: tänään on juuri yksi niistä päivistä, jolloin itsensä kriittisesti tarkkaileminen tuntuu ihan erityisen helpolta.
• Ärsyttää, että kuvittelen aikaa olevan aina huomattavasti enemmän kuin sitä todellisuudessa on. Kuvittelen ehtiväni tunnissa sellaisia asioita, joihin menee todellisuudessa ainakin kolme. Enkä opi, vaikka kerta toisensa jälkeen huomaan jättäväni asioiden tekemiselle aivan liian vähän aikaa.
• Ärsyttää, se kuinka helposti alan pelätä pahinta. Jos on esimerkiksi 50% mahdollisuus ehtiä nyt vaikkappa lähtevälle lennolle, niin olen ihan 100% varma etten ehdi. Oikeastaan alan kallistua myöhästymisen puolelle jo silloin vaikka todennäköisyyys ehtiä olisi 70%. Murehdin liikaa ja aivan liian aikaisin.
• Ärsyttää se, etten osaa laittaa ruokaa vain itselleni (okei, en kyllä osaa laittaa sitä kenellekään muullekaan). Vietän kuitenkin usein ison osan päivästä ihan yksinäni, ja olisi tietysti kaiken hyvinvoinnin kannalta melko tärkeää myös ravita itseään hyvin, mutta ehei yksin ollessani en oikeastaan koskaan jaksa nähdä vaivaa ruoan laittamisen suhteen vaan napostelen kaikkea kaapeista löytyvää valmista pientä. Tänään se on esimerkiksi ollut: pussillinen mulperin marjoja, kaksi ohuen ohutta ruisleipää (vaikka en nykyään edes syö gluteenia), pieni purkillinen lakkoja, sipsipussin jämät, 1,5 susupatukkaa, eilisen kiinalaisen jämät (kylmänä tietysti, koska kuka nyt jaksaa itselleen mitään lämmittää?) sekä kourallinen sour patch- karkkeja.
• Ärsyttää, että unohtelen asioita. Olen sanonut tästä usein ennenkin, mutta lapsen saamisen jälkeen veitsen terävälle muistilleni tapahtui jotain: en muista nykyään ilman lukuisia muistutuksia oikeastaan yhtään mitään. Unohdan sovittuja tapaamisia, unohdan vastata viesteihin ja soittaa takaisin ellen tee sitä heti samantien. Unohdan käydä kaupassa, tai jos käyn niin unohdan mitä olin ostamassa. Unohdan avaimet ja lompakon usein kotiin, läppärin laturi ja kameran muistikortti ovat aina väärässä paikassa jne. Oma äitini on oikea huithapeleiden huithapeli ja olin aina todella tyytyväinen, etten ollut perinyt tuota piirrettä häneltä kunnes tajusin tässä hiljattain että todellakin olen.
• Ärsyttää, että olen välillä todella saamaton. Siis ihan todella, todella saamaton. Joskus voi mennä kokonainen päivä, niin etten oikeastaan ole saanut aikaiseksi yhtään mitään. En ole edes poistunut kotoa, enkä silti osaa varsinaisesti edes nimetä mitä olisin päivän aikana tehnyt. Aika vaan on jotenkin valunut, niin etten koko päivänä ole saanut siitä otetta. Tällaisten päivien jälkeen ärsyttää ihan todella paljon olla minä.
• Ärsyttää, etten osaa käyttää rahaa.
• Ärsyttää, että olen sanonut vihaisena niin usein sellaisia asioita joita en ole tarkoittanut, enkä todellakaan olisi saanut sanoa. Vaikka nykyään tätä ei tapahdu oikeastaan koskaan, niin sen eteen saa kyllä silti edelleen tehdä jatkuvasti tietoisesti töitä. En edes tajua mistä mielen sopukoista ne kaikki rumuudet oikein kumpuavat heti kun oikeasti suutun/loukkaannun.
• Ärsyttää, etten osaa nauraa ääneen. Jos jostain olen kateellinen muille ihmisille niin heidän naurustaan. On muutamia ihmisiä, joiden naurusta olen ihan erityisen kateellinen (mm.Ruusa, Venla, Elisa ja Annika). Tiedättekö sellaisia hersyviä, ihania nauruja jotka kuullessaan alkaa heti naurattaa. Sellaisia nauruja, jotka todellakin kuulee. Kukaan, joka ei näe mun kasvoja ei voi mistään tietää mun nauravan ja se on aika surullista. Voikohan sitä vielä tälleen kolmekymppisenäkin opetella nauramaan ääneen? Vaikka toisaalta: olen kyllä yrittänyt. Ei mainittavaa menestystä.
• Ärsyttää, että urheilen paljon vähemmän kuin haluisin. Aina silloin, kun aikaa tai mahdollisuutta ei ole (= olen yksin Alban kanssa) haaveilen siitä, että voisin lähteä iltaisin lenkille, tai tanssitunnille tai pyöräilemään tai mitä vaan. Ja sitten kun aikaa on se ei käy edes mielessäkään, ennen kuin taas sitten kun mahdollisuutta siihen ei ole.
• Ärsyttää, että kutsun nykyään niin harvoin ystäviä kylään. Rakastan sitä kun kotona on vieraita, siis ihan todella rakastan. Ja joitain vuosia sitten meidän koti oli paikka, jossa oli aina ystäviä. Siis varmaan viikon jokaisena päivänä, ja viikonloppuisin koti oli aina ihan täynnä ihmisiä. Lapsen saamisen jälkeen olen jostain syystä kutsunut ystäviä kylään paljon vähemmän, tuskin ollenkaan – enkä edes itse tiedä mistä se johtuu. Näen kavereita edelleen melkein yhtä usein, mutta se tapahtuu aina jossain muualla kuin meillä. Tälle pitää kyllä ehdottomasti tehdä jotain, sillä koti tuntuu aina heti enemmän kodilta sen jälkeen kun siellä on ollut muita ihmisiä.
Niitä omia ikävämpiä puoliaan on tietenkin ihan turhaa jäädä märehtimään, vaan ensisijaisesti niille kannattaa tietysti pyrkiä tekemään jotain, jos ovat siis sellaisia, jotka vaikeuttavat elämästä nauttimista. Aina toisinaan sellainen itsensä ja omien tekemistensä kriittisesti tarkasteleminen on kuitenkin ihan hyvästä.
Julian tavoin muakin kiinnostais tietää. mitä ärsyttäviä tapoja teillä on?