15 heinäkuu 2018 - 10:58

in lifestyle, Yleinen by
0 Likes

Huomenta.

Ja terveisiä mökiltä. Mun kesäloma alkoi viikko sitten ja sen jälkeen olen ollut päivän kaupungissa ja kaikki muut kaukana sieltä. Nyt viimeiset viisi päivää ollaan oltu Kannonkoskella, mun vanhempien kesäpaikalla. Meillä on ollut täällä suvun mökki jo kymmeniä, kymmeniä vuosia ja ollaan vietetty täällä paljon aikaa ihan jokaisena lapsuuteni kesänä, ja tietysti sen jälkeenkin. Teininä en enää itse juurikaan ole jaksanut mökille lähteä koska puucee ja hyttyset ja vedettömyys. Tuo suvun mökki oli siis koko äitini perheen käytössä, mutta alkoi tietysti käydä ahtaaksi kun lapsia perheessä on kuusi, ja niistä viidellä lapsia on enemmän kuin kahdeksan ja niilläkin lapsilla vielä paljon omia lapsia. Iso osa äidin sisaruksista on jo hankkinut perheilleen omat mökkinsä, ja niin vanhempanikin muutamia vuosia sitten, mutta tuntuu ihanalta että tämäkin mökki on saman Kivijärven rannalla kuin tuo vanha, ja niin rakas, mökkikin.

Edellisestä mökkikäynnistä täällä oli jo muutama vuosi. Alba oli silloin muutaman vuoden ikäinen pikkuinen, ja kaikki oli aika paljon hankalampaa- koko ajan piti vahtia silmä kovana, ettei pieni yhtäkkiä vain kävele järveen, kompastu kiviin ja kantoihin tai katoa mökkiä ympäröivään metsään. Se, ettei mökkiin tullut vettä, tuntui sekin tuolloin paljon suuremmalta asialta. Nyt tuntuu ihan hullulta ajatus siitä, että joskus olen ihan vapaaehtoisesti kieltäytynyt päivistä mökillä. Sillä en oikeasti muista milloin viimeksi mikään paikka olisi tuntunut näin hyvältä.

Olen herännyt aamuisin levänneenä ja onnellisena huolimatta siitä, että olen nukkunut joka yö ihan liian vähän (järkyttävän kauniit illat, joita ei todellakaan halua missata ja hämärä joka laskeutuu vasta vähän ennen kahta yhdistettynä lapseen, joka herättää kellon tarkkuudella heti kuudelta eivät ole kovin hyvä yhdistelmä). Joka päivä ollaan syöty kaikki ateriat aamiaisesta iltapalaan ulkona patiolla. Kahtena päivänä olen melonut kilometrejä, eikä mikään ole pitkään aikaan tuntunut samalta kuin se. Olen juossut yhden lenkin, venytellyt kipeitä lihaksia laiturilla, soudellut, veneillyt järkyttävän kauniille saarelle neljän kilometrin päähän, pelannut iltaisin saunan jälkeen korttia ja hävinnyt lähes poikkeuksetta joka kerta. Niin ja uinut, uinut olen enemmän kuin varmaan edellisinä viitenä kesänä yhteensä. Mutta kaikkein eniten olen nauttinut siitä, kuinka paljon Alba pitää tästä paikasta ja näistä ihmisistä. Hän tuntuu kokonaan unohtaneen sen hermoja raastavan ikävähkön uhmaisen vaiheensa, jolloin ihan kaikessa täytyy väittää vastaan ja jokaista pettymystä täytyy tekoitkeä liioitellun pitkään. Täällä tuo pieni juoksee ympäri pihaa riemusta kiljuen, leikkii ja leikittää. Yllätyksenä tuli uhmaiän unohtamisen lisäksi tuli myös se, että tuo lapsi on ihan parantumaton vesipeto- ei tekisi mitään muuta kuin lilluisi tuolla vedessä ja olen siitä salaa aika mielissäni. Äidin tyttö. Ihanaa on ollut myös se, että kertaakaan tämän viikon aikana ei ole tarvinnut itse laittaa ruokaa – ihan niinku olis täysihoidossa ollut. Kiitollinen olo vanhemmista, jotka mahdollistaa tällaisen.

Tänään lähdemme takaisin Helsinkiin, sillä huomenna alkaa taas työt (viikoksi, lomailen kesän ajan aina silloin kuin Alba on mulla, ja teen töitä ne viikot, kun ei ole), ja vaikka onkin vähän ikävä ihmisiä kotona, niin silti ei tekisi vielä yhtään mieli lähteä täältä. Koko tämä viikko ollaan saatu nauttia helteistä, ja samaa on luvattu seuraaviksikin viikoiksi. Jos olisi lomaa, niin jatkaisin mökkeilyä vielä koko ensi viikonkin. Olen voinut täällä niin hyvin, eikä tästä tunteesta ja näistä maisemista (ja siitä, että mummo ja pappa ovat pitäneet Albasta niin hyvää huolta) tekisi mieli päästää vielä irti. Mutta onneksi kesä ei ole vielä alkuunkaan ohi, oikeastaan se on vasta aluillaan ja tänne ehditään tänä kesänä vielä uudestaankin.

Nyt vedän uimapuvun päälle ja pulahdan järveen. Kello on yhdeksän ja lämpöasteita on jo 24, aion nauttia tästä ihanuudesta vielä kaikin keinoin ennen kuin iltapäivällä sitten pakkaamme auton ja suuntamme takaisin kaupunkiin.

Ihanaa sunnuntaita myös sinne.
Nautitaan.

in lifestyle, Yleinen by
0 Likes

05 heinäkuu 2018 - 17:42

in KOTOILU JA HYVINVOINTI, lifestyle, Yleinen by
0 Likes

Pää on ihan yhtä lomalla kuin kaikki muukin mussa, joten turvaudun listoihin, niin kuin aina silloin kun päässä sinkoilee sata ajatusta mutta ei kuitenkaan yhtään niin kokonaista, että siitä voisi kirjoittaa oikean jutun. Sen oikean jutun sijaan kirjoitan ne sekalaiset ajatukset ylös, ja niistäkin ainoastaan ne jotka tuntuvat todella hyvältä, tai ihan vaan hyvältä, juuri nyt:

 

♥ Kesäloma. Tietysti. Vaikka en oikeastaan edes varsinaisesti koe olevani loman tarpeessa: itse asiassa työnteko on tuntunut viime aikoina kivemmalta, kuin aika moni muu asia. Uudet haasteet ja tehtävät ovat tuoneet ihan uudenlaista motovaatiota tekemiseen, eikä oikeastaan tekisi edes mieli lomailla. En muista, että näin olisi ollut vielä koskaan. Toisaalta tämä on varmaan myös huonoa omatuntoa, joka kumpuaa siitä, että koen etten ole tehnyt töitä ollenkaan riittävästi viimeisen vuoden kaikki. Mutta yhtäkaikki- nyt kun lomat on pidettävä, niin ajattelin olla tekemättä yhtään mitään. Siis oikeasti _mitään_. Lähden lauantaina mökille, mutta sen lisäksi en ole suunnitellut yhtään mitään. Enkä aikokaan. Tuntuu ihanalta, että saan olla Alban kanssa aamusta iltaan. On ollut ikävä meitä yhdessä.

♥ Uusi naapurusto. Kaikki nämä postauksen kuvat on otettu tänään, ja kaikki n.500m säteellä kotiovelta. Lähdin aamulla ulos, kävelin kulman taakse kaverin kahvilaan aamukahville ja pikajuoruille ja jatkoin siitä matkaani ei mihinkään. Törmäsin kolmeen eri tuttuun, istuin pitkään vieraalla sisäpihalla ja huokailin Huvilakujalla sille kuinka kaunis Helsinki on kesäisin. Tämä alue ei tunnu ihan vielä kodilta, mutta kivalta kuitenkin. Ja varmasti nyt loman aikana, kun on oikeasti aikaa ollakin kotona ja tällä alueella, niin syksyllä tilanne varmaan on jo ihan toinen.

♥ The Blacklist. Yksi parhaista sarjoista mitä olen koskaan katsonut, tai ainakin paras pitkään aikaan. Rahapajan jälkeen tuntui tyhjältä, kokeiltiin muutamaakin eri sarjaa, mutta mikään ei tuntunut sen jälkeen oikein miltään. Oli ikävä Rioa, Moskovaa ja Nairobia. Mutta sitten. Katsoimme jakson Blacklistiä, ja sen jälkeen olemme katsoneet noin neljäkymmentä lisää ja niin vaan tuo sarja pitää edelleen otteesaan. Tiedän jo nyt, että kun tuo sarja joskus loppuu tulen ikävöimään Raymond Reddingtonia niin paljon, että se sattuu.

 

♥ Bodyt. Siis ne vaatekappaleet. Tällä hetkellä (aina kesällä) pukeutumisessa on meneillään sellainen vaihe, että yksinkertaisuus kiinnostaa. Jos on lämmin, päällä on mekko tai lyhyt haalari, jos tarvii farkkuja, niin niiden pariksi puen kaikkein mieluiten istuvan bodyn. Ei tarvi olla kolmen minuutin välein tunkemassa paitaa housujen kaukuksesta sisään vaan kaikki pysyy paikallaan nätisti. Myös rintsikat on saanut näiden löytämisen jälkeen jättää hyllylle. Niin ja suosin ehdottomasti niitä bodyja joissa on napit haaroissa. Mikään ei ole vaivaannuttavampaa kuin se, että istuu vessanpöntöllä koko ylävartalo paljaana.

 ♥ Kokkaava poikaystävä. Kuten moni tietää, niin olen melko huono keittiössä- tai varmasti aivan hyvää seuraa ja näppärä viinin kaataja ja tehokas jälkien siivoaja, mutta ruoan suhteen aika surkea. Tuntuu järjettömältä luksukselta saada työpäivän jälkeen eteensä oikeasti hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Sellaisia annoksia, joiden raaka-aineista en tunnista, tai ole maistanut puoliakaan. Ja itse asiassa toisen taitojen (ja sen kuinka helpolta hän aaa kaiken näyttämään) myötä omakin kiinnostus ruoan valmistukseen on selvässä kasvussa.

♥ Ronnie Grandellin Irti Itsekritiikistä- kirja. Olen lukenut viime aikoina useita Elämän hallintaan ja -taitoihin liittyviä oppaita, ja niistä tärkeimmältä tuntuu ehdottomasti tämä kirja. Tämä kirja antaa konkreettisia näkökulmia, neuvoja ja ihan käytännön harjoituksiakin tuosta itsekriittisyydestä irtautumiseen. Ja jo nyt huomaan tuon itsekriittisen äänen päässäni hiljentyneen, vaikka edelleen matkaa on aivan järkyttävästi. Sen työn haluan kuitenkin tehdä koska olen ihan varma, että ilman sitä jatkuvaa itsekritiikkiä olisin paljon rohkeampi tekemään niitä ratkaisuja joita haluaisinkin tehdä, ja pystyisin elämään enemmän itseni näköistä elämää- ja huomattavasti vapaammin kuin mihin nyt pystyn. Haluaisin ehdottomasti lukea myös Grandellin teoksen Itsemyötätunnosta, jolle tämä irti itsikritiikistä on tavallaan jatkoa.

 

♥ Leikkipuisto Seppä, joka sijaitsee muutaman korttelin päässä meiltä. Tiedän jo nyt, että tämä paikka tulee olemaan se, jossa tulemme viettämään Alban kanssa suurimman osan tästä kesästä. Rakastan sitä, että tuossa puistossa riittää oikeasti todella runsaasti ja monipuolisesti tekemistä vähän kaiken ikäiselle, ja mikä ehdottomasti parasta: tuolla ei koskaan tarvitse olla yksin. Aina löytyy seuraa niin lapselle kuin minullekin. Plussaa siitä, että tuo puisto on mukavasti suurten lehtipuiden varjostama, eikä koko ajan tarvitse stressata aurinkorasvojen ja päähineiden kanssa.

♥Juokseminen. Tänään aamulla tein liki tunnin lenkin suoraan sängystä nousemisen jälkeen. En muista milloin viimeksi olisin jaksanut juosta tunnin, mutta siitä on aikaa- sen tiedän. En ole ihan varma johtuuko kunnosta vai kärsimättömästä luonteesta, mutta jaksan yleensä juosta n.15minuuttia ja sen jälkeen tekee mieli mennä takaisin kotiin ja olla tyytyväinen itseensä koko loppupäivän. Tänään juokseminen tuntui kuitenkin siltä, miltä sen varmaan kuuluisi tuntua: hyvältä, kevyeltä ja vapauttavalta. Helpoltakin. Menen toistekin.

 

♥ Kolmen kaverin jäätelön paahdettu pähkinä & kinuski. Parasta. jäätelöä. Ikinä. En uskalla edes laskea kuinka monta purkillista niitä on tämänkin kodin pakastimeen kannettu. Mutta monta. Albakin rakastaa tuota jäätelöä yli kaiken. Sen tietää mm.siitä, että hän oli eräänä aamuna meidän vielä nukkuessa hipsinyt vähin äänin keittiöön (ja tässä vaiheessa kerrotakoon, että hän ei normaalisti koskaan herää todellakaan vähin äänin, eikä todellakaan hipsi yhtään mihinkään ennen kuin kaikki ovat varmasti hereillä) ja lusikoinut suuhunsa puoli purkillista tuota jäätelöä. Oli kuulemma pelännyt että jää muuten kokonaan ilman. Ihan todellinen pelko, koska juuri niin olisi luultavasti käynyt.

Ps.tämä jäätelö sopii erityisen hyvin The Blacklistin kanssa nautittavaksi.

♥ Somesta irtaantuminen, tai ainakin sen käytön reeeeeipas vähentäminen. Olen (lähipiirin huomatteluista johtuen krhm…) alkanut itsekin olla aika huolissani siitä, kuinka usein tartun puhelimeeni ja selaan sitä ilman että edes tiedostan tekeväni niin. Huomaan tekeväni niin erityisen herkästi silloin kuin ahdistaa tai stressaa. Erään keskustelun kautta tajusin kuinka paljon turhaa tietoa tuputan aivoilleni- seuraan instagramissa 500 henkilöä, ja tiedän jatkuvasti missä noin sata heistä menee ja mitä tekee, mutta tarvitsenko sitä tietoa oikeasti? En todellakaan. Niin paljon mieluummin haluaisin olla tietämättä kenestäkään yhtään mitään, ja soittaa silloin kun tulee sellainen olo että haluaisi tietää miten menee. Nyt olenkin monena iltana poistanut puhelimesta niin facebookin kuin instagraminkin, tai jos puhelimesta on loppunut akku niin olen antanut sen olla suljettuna ja laittanut lataukseen vasta siinä vaiheessa kun olemme olleet menossa nukkumaan. Tekee hyvää, ihan jokaiselle.

in KOTOILU JA HYVINVOINTI, lifestyle, Yleinen by
0 Likes

20 kesäkuu 2018 - 16:00

in HETKET JA FIILIKSET, lifestyle, Yleinen by
0 Likes

Join ensimmäisen kerran itseni humalaan (yhdellä tuopilla toim.huom) 19-vuotiaana. En ollut ennen sitä oikeastaan koskaan ollut erityisen kiinnostunut alkoholista. Ajattelin pitkään, etten todennäköisesti koskaan tule edes maistamaan. Vanhoillislestadiolaisuus, sen opit ja arvot, vaikuttivat ajatuksiini varmasti ainakin osittain. Mutta muistan teinivuosilta, että siinä missä joitain tuttavia alkoholin kokeileminen kiinnosti ja kiehtoi, minua se lähinnä inhotti. Ajattelin mustavalkoisesti, että alkoholia juovat ovat sellaisia, jotka eivät osaa pitää hauskaa muuten, ja sitten he humalassa tekevät mitä sattuu eivätkä ole ollenkaan omia itsejään. Se tuntui ajatuksena jotenkin vastenmieliseltä, sellaiselta mistä ei itse todellakaan tahtonut olla osallisena. Kuvittelin krapulankin silloin kestävän ainakin kolme päivää ja olevan yhtä oksentamista aamusta iltaan. Ei ihme, ettei houkutellut.

Ensimmäisen alkoholikokeilun, ja sitä yhtä tuopillista seuranneen krapulan, jälkeen meni hyvä tovi ennen seuraava kertaa. Mutta niin vain alkoholi kuitenkin hiljalleen hiipi elämääni sellaisella tavalla, että ehkä 22 täytettyäni meni aika monta vuotta niin, että humaltuminen ystävien kanssa kuului lähes jokaiseen viikonloppuun. Se oli jotenkin itsestäänselvyys, että aina ku nähtiin myös juotiin: joskus vain lasilliset, joskus viidet.

En koskaan elämässäni ole ollut todella humalassa, muisti ei ole koskaan mennyt ja harvemmin olen tehnyt mitään sellaista, mitä olisin jälkeenpäin katunut (jos muutamia poikkeuksia, ja  ohi suunsa puhumista ei lasketa..). Mutta aika pian tajusin kuitenkin, että suhtautumiseni alkoholiin on melko ongelmallinen. Osaltaan tuohon suhteeseen vaikuttaa varmasti voimakas uskonnollinen tausta, josta tulen, se että joku asia oli ollut ehdottoman kielletty, väärin ja paha niin monta vuotta ja yhtäkkiä jokin sellainen asia kuuluikin elämääni. Olin lapsellisen innoissani siitä, että oli olemassa jokin sellainen taika-aine, joka sai minut tuntemaan itseni ehjemmäksi, hauskemmaksi, rohkeammaksi ja rennommaksi kuin mitä oikeasti olin. Ja juuri siinä piilikin se ongelma: join, koska pidin itsestäni enemmän humalassa. Olin avoimempi, sosiaalisempi ja myös monien muiden mielestä hauskempi humalassa kuin selvinpäin. Aloin ajatella, että olen oikeastaan se tyyppi, joka olin humalassa. Muistan, että oli aikoja jolloin tuntui hankalalta olla sosiaalisissa tilanteissa ilman alkoholia; olin jännittynyt, hermostunut ja ahdistunut. Ja siksi odotinkin viikonloppuja ja sitä huumavaa nousuhumalan tunnetta: saisin taas olla vapaa ja oma itseni. Tai niin siis kuvittelin.

Olin 25 kun aloimme yrittää lasta. Ystäväpiirissämme ei ollut silloin yhtään lasta, vaan se mitä me ystävien kanssa teimme pyöri pitkälti viinin ympärillä. Muistan tuolloin pelänneeni kaikkein eniten sitä, että tipahadankohan porukan kyydistä, kun tulen raskaaksi enkä voi enää juoda. Muistan ajatelleeni myös, että kuinkahan pärjään erinäisissä tilanteissa, kun en voi enää ottaa sitä yhtä rohkaisevaa lasillista. Mutta.

Tuo raskausaika ensimmäisiä kuukausia lukuunottamatta olikin elämäni tasapainoisinta aikaa. En muista, että olisin enempää kuin kerran tai kaksi toivonut voivani ottaa sen lasillisen viiniä, ja senkin lähinnä maun vuoksi. Kävin raskaana ollessani ulkona, näin ystäviä ja olin todella aktiivinen. Huomattavasti aktiivisempi, kuin olin koskaan aiemmin elämässäni ollut. Pidin itsestäni enemmän. Olin rento, hauska ja hyvää seuraa. En tietenkään heti, mutta kerta kerralta varmuus omasta itsestä voimistui. Ja pidin itsestäni vielä ulkona vietetyn illan jälkeisenä aamullakin. Se oli ehkä kaikkein merkittävin muutos. Pidin itsestäni oikeasti, koska tiesin että se olin aina minä itse, joka oli hauska, rento ja rohkea – ei alkoholi. Tuon liki kahden vuoden alkoholittoman jakson aikana opin sietämään jännittäviä tilanteita, oivalsin että pärjään ja pystyn- olinhan aina ennen alkoholiakin pystynyt. En ollut koskaan ennen alkoholin kokeilemista ajatellut, että tarvitsisin sitä pärjätäkseni sosiaalisesti jännittävissä tilanteissa.

Avioeroa edeltävänä kesänä alkoholi alkoi taas kuulua liki jokaiseen viikonloppuun. Pakenin pahaa oloa ja asioita, joita en ollut vielä tuolloin valmis kohtaamaan. Ajattelin tuolloin, että mitään ongelmaa ei ole koska en ikinä juonut määrällisesti paljon tai ollut erityisen humalassa, mutta se sama vanha ongelmahan siellä oli. Ei varsinaisesti se itse juominen, vaan ne syyt sen takana. Käytin alkoholia ihan vääristä syistä.

Viimeisen reilu puolen vuoden aikana olen tarkastellut suhdettani alkoholiin ihan erityisesti. Yrittänyt luoda siihen sellaisen terveen suhteen, niin terveen kuin näistä lähtökohdista on mahdollista. Olen ollut marraskuun jälkeen pienessä humalassa kolme kertaa, ulkona en kertaakaan ja yksikään päivä viimeisen kuuden kuukauden aikana ei ole mennyt hukkaan sen vuoksi, että edellinen ilta olisi vaatinut siitä veronsa. Tuntuu hyvältä. Ihan siltä, että se terve suhde alkoholiin alkaa hahmottua.

Pidän viineistä, useimmista oluista ja aika monet cocktailitkin maistuvat. En osaisi kuvitella elämääni kokonaan ilman niitä. Nautin älyttömästi siitä, että saan pitkän päivän jälkeen, lapsen nukahdettua kaataa itselleni lasillisen kylmää valkkaria sipsien seuraksi. Pidän edelleen siitä, että ystävä laittaa viesin että ”minä,sinä ja pullo viiniä nyt”, nousuhumala on edelleen yksi maailman voitokkaimmista tunteista. Mutta se mikä on muuttunut on syy sen juomisen takia. En juo alkoholia siksi, että kuvittelen tarvitsevani sitä, vaan siksi että pidän sen mausta ja rentouttavasta voimasta. Enää en oikeastaan halua juoda itseäni humalaan, sillä nykyään humalaa seuraa aivan järkyttävän voimakas ahdistus, enkä todellakaan kaipaa elämääni yhtään enempää sitä. Muutama lasillinen aina toisinaan tekee ihan hyvää.

Olen viime aikoina puhunut alkoholin käytöstä useammankin ystävän kanssa, ja tuntuu että aika moni on alkanut kyseenalaistaa syitä juomisensa takana, ja miettiä omaa suhdettaan alkoholiin. Mahtavaa, sanon minä. Koska ainakin omien kokemuksieni mukaan todella monella meistä on ainakin vähän ongelmallinen suhde siihen.

Miksi sinä juot, tai et juo?

 

in HETKET JA FIILIKSET, lifestyle, Yleinen by
0 Likes

19 kesäkuu 2018 - 16:37

in HETKET JA FIILIKSET, lifestyle, Yleinen by
0 Likes

Hypättiin perjantai-iltana Alban kanssa junaan ja viikonlopuksi maalle mun vanhempien luo. Asuttiin siellä viime vuonna pitkä pätkä, mutta Helsinkiin muuton jälkeen ollaan käyty siellä vain kerran ennen tätä viikonloppua. Sanomattakin selvää, että molemmilla oli ollut ikävä. Alballa erityisesti Leo-kissaa, mummoa, pappaa ja uima-allasta. Kaikki nuo neljä saivat kyllä varmasti tuntea nahoissaan tuon pienen tytön innostuksen ja rakkauden. Viikonloppu tuolla rauhassa teki niin hyvää, paljon enemmän hyvää kuin olin edes ajatellut. Oli ihanaa saada luovuttaa ja jakaa hoitovastuuta hetkeksi jonkun toisen kanssa. Viime viikko, kun ei millään mittarilla mitattuna ollut sieltä helpoimmasta päästä.

  1. Uima-allas oli heti mummon ja papan jälkeen ehdottomasti viikonlopun paras asia. Alba olisi jaksanut polskia huomattavasti pidempään, kuin uittajat jaksoivat. Alba ei siis osaa vielä uida itse, enkä haluaisi opettaa antaa häntä uimaan kelluntavälineiden kanssa. Joten aina, kun Alba ui – ui myös joku toinen aikuinen. Ehkä kesän loppuun mennessä ollaan jo siinä pisteessä, että pelkkä altaan reunaalla istuskelu riittää turvaksi.2. Vaihtopäivän tunnelmia. Uskon, että aika moni eronnut ja huoltajuuden jakava vanhempi voi samaistua. Tuo vaihtopäivän sunnuntai on muuttunut kerta kerralta vain hankalammaksi. Kuvittelin, että tähän kaikkeen tottuisi, mutta ehei. Nyt ollaankin alustavasti vähän jo puhuttu siitä, että hoitojärjestelyitä muutettaisiin niin, että Alba olisi valtaosan ajasta meillä, ja vain joitain viikonloppuja isällään.

    3. Pikku taiteilija. Alba on kaikkein eniten elementissään maalatessaan ja laulaessaan, joten voitte vain kuvitella kuinka elementissään hän on tehdessään noita molempia samaan aikaan.

    4.Nämä kaksi <3 Aina silloin, kun Rami ja Alba ovat yhdessä, niin minua ei juuri kaivata. Mitä nyt vähän rauhoittelemaan meininkiä aina välillä..

1. Lauantai- illan kaivari oli aivan järjettömän kaunis. Tuo kirkkaan sininen taivas, ja auringon paahteesta kuivaksi palanut nurmikko näyttivät aivan järjettömän hyvältä yhdessä.

2. Cafe Birgitta Hernesaaren rannassa on yksi uusista naapureista.
Sunnuntaina oli hetki aikaa olla ihan vaan yksin. Kävelin ympäri uuden asuinalueen katuja, tutustuin naapureihin ja oivalsin, että vaikka pidin Kruununhaasta ihan älyttömästi, niin pidän kyllä Punavuorestakin. Se, että meren rantaan on viiden minuutin kävelymatka riittää siihen, että viihdyn. Melkein ainakin.

3. Hassua, että kesäkuun puolessa välissä näyttää tältä: nurmikko kärventynyt niin kuin oltaisiin jossain Etelä-Euroopassa Heinäkuun lopulla. Kärventyneen nurmikon lisäksi on niin kuuma, että tällaisessa kevyessä mekossakin tuli kuuma. Huolimatta siitä, että sen alla oli uimisesta likomärkä uimapuku.

4. Hetkeä ennen kuin valtava lokki hyökkäsi Alban kimppuun (”kimppuun”) ja vei juuri ostetun croissantin tämän kädestä. Voitte vain kuvitella sen itkun ja pettymyksen määrää. Erityisesti tuota pientä tympäisi sen menetetyn ruoan lisäksi se, ettei lokki edes pyytänyt yhtään anteeksi. Seuraavana päivänä Sörnäisten Vankilan ohi kävellessämme totesi, että kaikki lokit pitäisi laittaa sinne, koska varastelevat ihmisten ruokia eivätkä ole edes pahoillaan. Viisaita sanoja lapseni. En pistäisi ollenkaan pahakseni.

1 – 4: Lauantaina oli yhden rakkaimman ystäväni kolmekymppiset Eiran rannassa. Jätin Alban ensimmäistä kertaa vuoteen yöksi hoitoon vanhemmilleni ja hyppäsin itse junaan. Ilta oli yksi ihanimmista koko vuonna. Sää oli täydellinen, ruoka ja juoma oli hyvää ja paikalla oli melkein kaikki ne ihmiset joiden siellä olisi toivonutkin olevan (Jenna, sua kaipasin). Vielä muutama vuosi sitten oltiin näiden ihmisten kanssa yhdessä monena iltana viikossa, mutta nyt tajusin että siitä oli melkein puoli vuotta aikaa, kun itse olin nähnyt nämä kaikki tyypit samaan aikaan jossain. Seuraavaan kertaan en anna enää kulua toisia kuutta kuukautta.

  1. Jäätelönaama. Oltiin oltu Alban kanssa ulkona syömässä, ja puhuttu että sen jälkeen kävisimme ostamassa torilta jäätelöt. Olin antanut kotoa lähtiessä Alballe takin taskuun tötterön verran kolikoita. Aloimme olla valmiita ruoan kanssa, ja siivoilin vähän pöytää meidän jäljiltä, kun Alba sanaakaan sanomatta nousi ja käveli ravintolan toisessa päässä olevalle tiskille. Tuli pian takaisin jäätelö kourassaan ja kertoi ostaneensa sen. Kävelin tiskille tarkistamaan asian ja kyllä: hän oli mennyt tiskille, kysynyt myyvätkö nämä jäätelöä ja saadessaan myöntävän vastauksen kertonut haluavansa ostaa yhden. Kysymykseen haluaako vegaanisemn vai tavallisen jäätelön oli hän vastannut, että pegaanisen kiitos, ja kaivanut sitten kolikot taskustaan.
    Mietin vaan tässä, että missä välissä siitä käsivarren kokoisesta vauvasta tuli ihminen, joka ostaa itse jäätelönsä – pegaanisena vieläpä?2.Mummolan kesähuone. Yksi parhaista paikoista koko maailmassa. Ollaan istuttu tuolla iltoja melkein koko perheen voimin: grillattu, juotu, syöty ja puhuttu. Olen hiippaillut tuonne useina iltoina ihan vaan yksin lapsen nukahdettua, tai vielä usemmin puhelin korvalla ja ystävä luurin toisessa päässä. En tiedä miksi, mutta tuossa tilassa ajatus alkaa aina kulkea vähän tavallista jouhevammin ja selkeämmin, syke laskee ja koko oleminen rauhoittuu. Sitten joskus, kun on mahdollista niin aion ehdottomasti rakennuttaa takapihalleni tuollaisen pienen kesämajan.

    3. Mummolareissuja seuraa aina sokerihumala. Olen nykyään todella tarkka siitä, kuinka paljon (tai siis vähän) makeaa annan Alballe, mutta mummolassa pätee aina ihan toiset säännöt. Iltaisin ja aamuisin harjataan sitten vain hampaita vähän vielä tavallistakin huolellisemmin.

    4.Uuden kodin uusi sänky, ja siinä vieri vieressä kaikkien rakkaimpien jalat.

Tämä on ehkä yksi mun lempikuvista koko tältä vuodelta. Tuun tästä niin hyvälle tuulelle.
Ihanat Venla, Ruusa ja Laura.

  1. Merihaassa sijaitseva Leblon tuntuu jo nyt melkein toiselta olohuoneelta. Sen jälkeen, kun Na’am Kitchen avasi keittiönsä sinne ei ole mennyt kovinkaan montaa päivää, ettenkö olisi tuossa terassilla istuskellut. Ihana paikka – menkää jos, ette ole vielä käyneet. Terassilta saa Na’amin herkkujen lisäksi myös Vallila Bitesin burgereita (joita söin muuten viime viikolla muistaakseni neljä kappaletta….) sekä viiniä, hyvää olutta jne. Vieressä on myös mattolaituri josta voi pulahtaa uimaan, ja terassin takana padel-kentät, jossa voi käydä huiskimassa hien pintaan ennen sitä uimista.2. Muutama rakkain ystävä. Tuon synttäri-illan jälkeen huomasin, että mulla oli ollut tarve ottaa tällaisia kuvia suunnilleen jokaisen paikalla olleen ihmisen kanssa. Ja meitähän oli siellä siis varmaan reilu 20. Voitte siis vain kuvitella sen kuvien määrän, kun kenenkään kanssa yksi kuva ei tietenkään riittänyt.

    3.Ellu&Mikke. Vanhoja ja rakkaita ystäviä. Nyt Punavuoreen muuton jälkeen toisesta näistä tuli mun naapuri, siis ihan sellainen naapuri, jonka kotiin näkee täältä meiltä. Ihanaa.

    4. Aamuahvilla Leblonissa ennen muuttohärdellin alkamista.

  1. Ensimmäinen ilta uudessa kodissa. Meillä on kulmahuoneisto, ikkunat kadulle ja valo suorastaan tulvii tänne. Etenkin iltaisin valo on ihan maaginen. Nyt kun tähän kaikkeen valoon on jo tottunut ei oikeastaan edes tee mieli hankkia niitä verhoja.2 & 3. Tämä asunto on reilusti aiempaa suurempi, joten vielä on aika tyhjää. Jotkut nurkat alkavat kuitenkin näyttää jo vähän kodilta, ja siltä miltä niiden tahtookin näyttävän. Keittiöstä pidän ihan erityisesti.

  1. Nyt ehkä uskallan sanoa sen jo ääneen: huonot yöunet ovat ainakin osaltaan johtuneet huonosta (tai itselleni epäsopivasta) sängystä. Nyt meillä on kunnon sänky, joka on juuri niin kova kuin kaipaankin. Edelliset kaksi yötä olen nukkunut melkein kymmenen tuntia yhtä soittoa, ja se tuntuu kaiken valvomisen ja heräilyn jälkeen ihan uskomattomalta.

    2. Äitini on ehkä koko maailman suurin viherpeukalo, eikä se syystä tai toisesta ole periytynyt meikäläiselle. Onnistun tappamaan kaikki kasvini viimeistään kahden viikon sisällä. Nyt ajattelin kuitenkin tehdä asialle jotain, ja ihan vaan alkaa viherpeukaloksi. Täällä uudessa kodissa on niin paljon aiempaa enemmän tilaa ja haaveilen tällä hetkellä sellaisista oikeasti aika suuristakin kasveista, kaikkien niiden pienten kasvien lisäksi siis.

    3. Ehdottomasti tämän kesän käytetyin vaate tähän mennessä on ollut tämä Monkin kaapumekko. Sopii kaikkeen, näyttää aina hyvältä (ainakin, jos multa kysytään) ja tämä päällä ei tarvi stressata mistään. Mekko on riittävän pitkä ja reilu, niin että puistossa voi istua risti-istunnassa eikä mistään vilku mitään, mekon kangas on sen verran jämäkkää ettei tuuli tartu sen helmoihin, eikä pääntiekään ole niin syvä että tarvitsisi olla huolissaan. Tyädellinen kesävaate ihan kaikkeen siis.

    4. Maailman rakkain Anni ja minä.
    Annilla on ollut aika suuri vaikutus siihen, että olen viime vuoden jälkeen vielä järjissäni ja tolpillani. Kiitos, että olit ja olet.

En tiedä miksi, mutta kaikki ruoka näyttää mun mielestä niin paljon paremmalta silloin, kun siihen on koskettu. En juurikaan syty sellaisista täydellisesti asetelluista ja koskemattomista kattauksista, mutta heti kun lautaselta on maistettu ja pöydällä lojuu haarukoita tai lusikoita joilla on syöty – muuttuu homma mielenkiintoisemmaksi ja kauniimmaksi.
Miten teillä; kiinnostaako kuvissa täydellisyys tavallisuutta enemmän?

Nyt yritän olla välittämättä tuosta rappukäytävästä kantautuvasta järkyttävästä metelistä, joka hissiremontista aiheutuu ja alkaa työstämään valmiiksi yhtä isompaa tekstikokonaisuutta. Tuntuu niin kivalta, kun kirjoittaminen tuntuu taas kivalta.

Ihanaa tiistaita.
Onneksi tänään sataa, ei haittaa yhtään istua sisällä.
Seuraavaksi ajattelin tilata McDonaldsia kotiin. Ei haitta sekään.

in HETKET JA FIILIKSET, lifestyle, Yleinen by
0 Likes