29 toukokuu 2018 - 11:00

in lifestyle, Yleinen by
0 Likes

Rakastan kantakaupungin sisäpihoja. Siis ihan todella rakastan. Aina, jos kadulta on portti auki pihalle, eikä ole järkyttävä kiire, niin livahdan kyllä aina sisään katsomaan mitä upeaa portin taakse kätkeytyy. Tosin livahdan kyllä aika usein myös silloin, kun on kiire ja siinä piileekin varmaan yleisin syy siihen miksi olen nykyään niin usein myöhässä.

Sanomattakin siis selvää, että ihan erityisen ihanina pidän koteja, joissa on ihana sisäpiha. Tai ihan vaan piha. Vielä koskaan aiemmin minkään oman kotini sisäpiha ei ole ollut kovin erityinen, sellainen jossa olisi tehnyt mieli viettää iltojaan tai päiviään. Tämän nykyisen kodin kanssa kuitenkin onnisti. Viihdytiin pihalla jo silloin kun ei ollut oikeastaan erityisen lämmis. Ihan vain sinsi, että oli niin nättiä. Pihan ympärillä kohoaa toinen toistaan nätimpiä rakennuksia, ja jos parvekkeelta katsoo niin näkee Tuomiokirkon ja merelle asti. Nyt kesällä tämä piha on kuitenkin kohonnut ihan uusiin ulottuvuuksiin: täällä on useampi kiva oleskelualuepuutarhapöytineen ja tuoleineen, grillejäkin on useampi. Pihan nurkat täyttyvät pyöristä ja erilaisiata kasveista ja meidän talon seinustalla olevassa kukkapenkissä kasvaa kaikkea ruohosipulista salviaan, rosmariiniin ja timjamiin. Samalla sisäpihalla olevan ravintola Askin keittiön pojat käyvät tuosta yrittpenkistä noukkimassa tuoreita mausteita ja yrttejä keittiöönsä. Ja hei, jos se kelpaa Michelin- ravintolalle, kelpaa se kyllä minullekin.

Lisäksi tästä pihalta löytyy kukkien kasteluun tarkoitettu puutarhaletku, mutta tällaisillä helteillä tuo muuttuu tietysti suihkuavaksi sadettajaksi. Käsittämätöntä miten roiskuva, hyytävän kylmä vesi voikaan tuottaa niin paljon iloa.

Tällä pihalla tarvii harvemmin olla yksinään, mikä on ihanaa! Oikeastaan aina saa seuraa neljän eri rapun muista asukkaista. Alban ehdoton lempinaapuri on viereisen rapun Juno-koira. Aina aamuisin ensimmäisenä Alba haluaa yleensä sisäpihalle tarkistamaan onkohan Juno siellä jo, ja päiväkodista kotiin tullessa huonompikin päivä on pelastettu jos koira juoksee häntä heiluen vastaan. Eikä tuo koira varsinaisesti häiritse ketään meitä muitakaan, päinvastoin. Vielä reilu vuosi sitten pelkäsin koiria, enkä oikeastaan olisi tuolloin edes voinut kuvitella koskaan koiraa itselle hankkivani, mutta poikaystävän ja Alban huomattava rakkaus koiria kohtaan yhdistettynä lähipiirin ihaniin, kiltteihin koiriin, on tehnyt sen, että tiedän jo nyt aivan varmasti että koira meille tulee. Ei ehkä vielä tämän vuoden sisään, mutta melko pian kuitenkin. Näin ne asiat muuttuu.

Pian muuttuu myös tämä piha. Enää ihan muutaman päivän tämä on meidän sisäpiha, nämä naapurit meidän naapureita. Tämä ihana koti menee valitettavasti myyntiin nyt kesäkuun aikana, ja me muutamme myynnin alta pois jo nyt kuun lopussa. Harmittaa jättää tämä asuinalue taakse, vaikka uusikin on ihana. Hassua, että olen ennen oikeastaan aina kuvitellut asuvani Punavuoressa, ja nyt kun muutamme sinne, tuntuukin siltä, että pysyttelisin oikeastaan mieluummin täällä Kruununhaassa missä meri on kahden minuutin päässä kotoa, Anton&Anton tuossa alakerrassa, Allas ja Tervasaari ihan vieressä, ja kaikkialle on kivaa ja helppoa mennä kävellen. Mutta toisaalta: melkein tuon kaiken saa myös sieltä Punavuoresta käsin. Sitäpaitsi uusi koti on isompi, ja sinne mahtuu esimerkiksi myös sohva ja Albakin saa ikioman huoneen. Myöskään pariovista ja isoista ikkunoista ei tarvitse luopua. Oikeastaan aika ihanaa.

Vaikka Junoa tulee kyllä ikävä.

Nyt yritän malttaa kuitenkin sulkea koneen tältä päivältä, ja lähdemme nauttimaan tästä hellepäivästä tuohon naapuriin Altaalle, nyt kun sitä voi vielä kutsua naa

in lifestyle, Yleinen by
0 Likes

25 toukokuu 2018 - 15:57

in Asukuvat, HETKET JA FIILIKSET, tyyli, TYYLI JA MUOTI, Yleinen by
0 Likes

Tiesittekö että miljoona kertakäyttöistä muovipulloa ostetaan joka minuutti. Siis joka ikinen minuutti. Ja vain n.7% niistä pulloista päätyy kierrätykseen. Yhden pullon maatumiseen menee n.450 vuotta. Siis yhden. 450 vuotta. Kierrätetyksi pääsemisen sijaan suurin osa noista muovipulloista päätyy maailmamme valtameriin. Niihin päätyy vuodessa arviolta 8- 12 miljoonaa tonnia muovia. On arvioitu, että vuonna 2050 merissä on enemmän muovia kuin kaloja. Se tuntuu ihan järkyttävältä.

Luulen että yhä useampi meistä on herännyt ajattelemaan omaa kulutuskäyttäytymistään, ekologisuuttaan ja sitä kuinka itse voi vaikuttaa luonnon kuormitukseen, tai siis sen vähentämiseen. Uskon, että yhä useampi meistä jättää ostoksia tehdessä muovikassit ostamatta, ei todellakaan ota pakasteita pieneen pussiin ja pyrkii pakkaamaan hedelmät ja vihanneksetkin omiin kestopusseihinsa. Moni takuulla kierrättää kotona syntyvää jätettä huolellisesti ja tutkailee omaa kulutustaan muutenkin.

Erityisen hienoa on ollut huomata, että yhä useampi brändi kiinnittää enenevissä määrin huomiota ekologisiin ja kestävää kehitystä tukeviin arvoihin. Erityisen innoissani olen yrityksistä, joiden koko tuotanto perustuu jo olemassa olevan materiaalin hyödyntämiseen ja hyötykäyttöön.

Haluaisin esitellä teille niistä nyt yhden. OHOY SWIM:in. OHOY on kahden upean naisen, Suomalaisen Hennan ja Tanskalaisen Annan merkki, joka nimensä mukaisesti valmistaa ja myy siis uima-asuja. Heidän uimapukujensa yhtenä suurimpana valttikorttina, järkyttävän kauniiden värien ja mallien lisäksi, on se että nuo uimapuvut ja bikinit on siis valmistettu täysin kierrätysmateriaaleista. Uimapukujen kankaat valmistetaan Italiassa merissämme aiemmin lojuneista muovijätteestä, ja kankaista ommellaan Dubaissa reiluissa oloissa näitä aivan järisyttävän kauniita uima-asuja.

Ostin viime kesänä itselleni ensimmäisen heidän uimapukunsa ja kun jaoin siitä kuvan stoorissani sain ennätysmäärän kyselyitä siitä, mistä noin kauniita uimapukuja saa. Moni teistä on kysellyt myös bikinien ja uusien mallien perään ja voin nyt ilokseni kertoa, että tänä kesänä OHOY:lta saa niiden kokouimapukujen lisäksi myös vähintään yhtä kauniita bikineitä.

Omani pääsi viime kesänä uimaan (vaikka totuuden nimissä käytin tuota uimapukua aika usein myös shortsien ja korkeavyötäröisten farkkujen kaverina ikään kuin toppina) enemmän kuin varmaan mikään uima-asuni koskaan aiemmin. Ja voin kertoa, että pitää täysin paikkansa kun sanotaan että nämä uimapuvut kestävät tavallista paremmin kloorivettä, aurinkoa ja kulutusta. Omani näyttää edelleen ihan uudelta paljosta käytöstä huolimatta. Värikään ei ole mennyt miksikään, vaikka alkuun sitä vähän pelkäsin.

Jos haluatte hemmotella itseänne, niin suosittelen lämpimästä sijoittamaan kauniiseen uima-asuun. Ihan erityisesti sellaiseen, joka tukee kestävää kehitystä ja jonka ostamisesta tulee morkkiksen sijaan aidosti hyvä olo. Siis sen lisäksi, että näissä tuntee itsensä oikeasti tosi nätiksi.

Tämä uusi, myös bikineitä sisältävä, MOTEL- mallisto on nyt ennakkotilattavissa OHOY:n omasta nettikaupasta.

Pst. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan ihan aidosti olen vaan aivan todella innoissani tästä brändistä: heidän tuotteistaan, arvoistaan, tyypeistä merkin takana sekä tästä visuaalisesta ilmeestä ja fiiliksestä.

Kaikki kuvat OHOY SWIM:in

in Asukuvat, HETKET JA FIILIKSET, tyyli, TYYLI JA MUOTI, Yleinen by
0 Likes

23 toukokuu 2018 - 18:25

in Asukuvat, tyyli, TYYLI JA MUOTI, Yleinen by
0 Likes

Kuinka usein on okei aloittaa postaus hehkuttamalla tätä lämpöä? 3 kertaa viikossa ei toivottavasti ole liikaa? Juuri nyt en osaa muuta tehdä. Tuntuu, että meidät hemmotellaan ihan piloille tällä lämmöllä ja auringolla. Samaan aikaan kun nautin tästä kaikesta täysin siemauksin, pelkään vähän, että mitä jos kaikki kesän helle-, ranta- ja puistopäivät käytetäänkin loppuun ennen kuin kesäkuu ehtii edes alkaa? Mitä jos näitä useamman viikon pituisia lämpimiä jaksoja ei tulekaan enää näiden jo olleiden lisäksi muita? Näitä tällaisia päiviä, kun säätä ei edes tarvitse tarkistaa, eikä verhoja avata voidakseen luottaa siihen, että ilman housuja kyllä pärjää, eikä edes illaksi tarvi pakata laukkuun neuletta mukaan. Mutta toisaalta, vaikka olisivatkin tässä (vaikka eiväthän ne tietenkään ole) niin silti tuntuisi, että tänä kesänä on eletty. Eletty enemmän kuin monena aiempana kesänä kaikkien kesäkuukausien aikana yhteensä. Maanantaina juuri puhuimme ystäväni kanssa siitä, kuinka tuntuu siltä kuin tätä kesää olisi jatkunut jo vaikka kuinka pitkään. On ehtinyt tehdä niin monenlaista, ja samaan aikaan on ollut aikaa ja mahdollisuus vain olla, mahdollisuus antaa päivien ja tuulten kuljettaa.

Erityisen hyvältä tämä alkukesä on tuntunut varmasti myös siksi, että on saanut olla terve. Koko tämän vuoden aikana ei juuri ole ollut sellaista aikaa jolloin joko minä, Alba tai poikaystävä emme olisi olleet sairaana tai toipilaana. Ja voin kertoa, että jos joku vie aivan järkyttävästi energiaa niin sairastaminen. Sekä se että sairastaa itse, että se toisen tilasta huolehtiminen ja tämän puolesta stressaaminen. Mutta nyt en aio tuhlata enää ajatustakaan alkuvuoden epäonnelle, vaan keskityn täysillä nauttimaan tästä kaikesta ihanasta, millä meitä hemmotellaan nyt.


Yksi pieni ongelma näissä täydellisyyttä hipovissa päivissä ja viikoissa on kuitenkin ollut. Tietysti, ainahan kaikessa on. Into tätä blogia, kuvaamista ja kirjoittamista, kohtaan on tällä hetkellä isompi kuin se on alun jälkeen vielä koskaan ollut. Tuntuu ihanalta kirjoittaa, tuntuu mukavalta suunnitella ja kuvaaminen nyt on aina kivaa. Mutta. Näinä päivinä ei meinaa millään malttaa istua sisällä koneen ääressä muokkaamassa niitä otettuja kuvia, tai hiomassa niitä puhelimen muistioon kirjoitettuja tekstejä. Ja vähän epäilen, että teistäkään kovin moni tällaisilla säillä edes malttaa blogeja lukea. Vai?

Yritän kuitenkin jatkuvasti löytää tähänkin ongelmaan sellaisen ratkaisun, joka sallii myös tuosta kesästä nauttimisen, ja mahdollisuuden sellaiseen spontaaniuteen, joka kuuluu olennaisesti kesään. Tällä hetkellä parhaalta ratkaisulta tuntuu se, että kirjoittaa postauksia ennakkoon sellaisina päivinä tai iltoina, kun en ole mitään kovin kummoista tekemistä muutoin. Haluaisin kuitenkin ehdottomasti kuulla mitä te ajattelette? Millaisista postauksista pidätte? Onko kivempaa, jos postauksia tulisi mahdollisimman reaaliaikaisesti? Lyhyitä vai pitkiä juttuja? Enemmän vai vähemmän valokuvia? Kaikki ehdotukset, kehotukset ja kritiikit otetaan ilolla vastaan.

Tekisi vähän mieli sanoa tähän loppuun, että nyt painellaan tuonne ulos ja annetaan illan kuljettaa, mutta ei. Tänään on se sellainen ilta, jolloin vain kirjoitan. Itselleni ja teille.

Kuullaan taas pian!

Shirt: Makia*
Skirt: Club Monaco / Zalando *
Shoes: Adidas*
Rings: Glitter*

in Asukuvat, tyyli, TYYLI JA MUOTI, Yleinen by
0 Likes

15 toukokuu 2018 - 21:30

in HETKET JA FIILIKSET, lifestyle, Yleinen by
0 Likes

Viime sunnuntai oli vuoden ensimmäinen kesäpäivä. Päivä, jona tarkeni ensimmäistä kertaa istua ulkona pidempään kuin tunnin paleltumatta. Grillattiin myös tälle kesälle ensimmäistä kertaa. Seura ja ruoka olivat tuona iltana molemmat aivan järjettömän hyvää. Oli grillattuja avocadoja, maisseja, terttutomaatteja, täytettyjä sieniä, kultaotsa-ahventa, fenkolikeittoa ja liki koko Karhapää- Jaberin perhe, joka on yksi hienoimmista perheistä, jonka tiedän.

Kävelen oikeastaan melkein aina kaikkialle. Olen asunut Helsingissä jo melkein kymmenen vuotta, enkä ole muistaakseni koskaan omistanut matkakorttia. Olen asunut aina niin lähellä kaikkea, että jalat ja pyörä on riittänyt matkantekovälineiksi ainakin suurimmaksi osaksi. Nyt Kruunuhakaan muuton jälkeen, en käytä julkisia oikeastaan milloinkaan muulloin kuin Albaa päiväkotiin viedessäni. Ja vitsi; en vaan lakkaa ihastelemasta sitä kuinka kaunis Helsinki on. Erityisesti kesäisin. Ja ihan erityisesti kaikki ne reitit, joita päivittäin kävelen.

Keskiviikkona lapsen päiväkodissa oli äideille järjestetty pieni juhla ja sen jälkeen sain Alban (toisen vanhemman viikolla) muutamaksi extrapäiväksi kotiin, mikä tuntui tietysti aivan järjettömän ihanalta. Kaksi päivää lähinnä pelattiin yatzya, askarreltiin ja potkulautailtiin. Oli ihanaa kun normaalisti järjettömän pitkältä tuntuva lapseton viikko katkesi kesken kaiken ja tuo viikko tuntui huomattavasti tavallista viikkoa paremmalta.

Otin tämän kuvan tiistaina iltavuoron jälkeisellä kotimatkalla. Vuoro oli venynyt tavallista pidempään, ja tiesin olevani menossa töihin seuraavana aamuna heti kello seitsemän. Turhautti, kun työvuorojen väliin ei jäänyt aikaa millekään muulle kuin yöunille. Olin myös syönyt huonosti ja olo oli kaikkea muuta kuin hyväntuulinen. Kaupungin halki kävellessä tuo ärtynyt olo kuitenkin helpotti ja ihan viimeistään Senaatintorilla siitä ei ollut jäljellä enää mitään. Aurinko oli jo laskenut ja taivas muuttumassa sellaiseksi syvänsiniseksi. Oli lämmin ja kirkon portailla vielä ihmisiä. Koko maisema näytti siinä valon ja hämärän rajamailla aivan järjettömän kauniilta. Suosittelenkin kaikille ärtyyneeseen olotilaan kävelyä iltaisen Helsingin halki.

Kesä tuli. Ihan puskista. Kevät jäi oikeastaan kokonaan väliin ja talvitakkeista hypättiin suoraan shortseihin, eikä se kyllä haittaa yhtään. Koko elämä tuntuu lämmenneen sään myötä jotenkin laajentuneen, päivätkin ovat huomatttavasti pidempiä. Enää ei ole kiire nukkumaan kello yhdeksän, vaan vielä kahdeltatoistakin voi ihan hyvin istua ulkona puistossa eikä tunnu yhtään silti, että olisi väärässä paikassa väärään aikaan. Löysimme viime viikolla tästä lähistöltä nämä Säätytalon portaat ja istuimme niillä useampana kuin yhtenä iltana. Eikä tuntunut yhtään siltä, että oltaisiin oltu Suomessa.

Aika moni aamu viime viikolla näytti tältä: jalat ja naama kohti aurinkoa tuossa meidän talon sisäpihalla. Kulman takana sijaitseva Anton&Anton (ja yks ihana tyyppi) pitivät huolen siitä, että aamiaiset olivat ihan erityisen hyviä jokaisena aamuna. Tosin olen varma, että kaikki maistuu noin kolmetoista kertaa paremmalta, kun sen syö ulkona. Kesämekossa.

Olen varmaan koko kaupungin viimeinen ihminen, joka testasti Via Tribunalin pizzat ensimmäistä kertaa vasta nyt: reilu vuosi sen avaamisen jälkeen. Aloitimme viime viikonlopun täällä apperol spritzien ja take away- pizzojen siivittämänä. Pizzat olivat järjettömän hyviä, ja sinne Säätytalon portaille paistanut ilta-aurinko melkein vielä parempi. Seurasta nyt puhumattakaan.

Aivan. Järjetön. Koirakuume. Siis sellainen todella akuutti ja korkea. En ole varma olenko koskaan aiemmin edes ajatellut hankkivani koiraa ja nyt yhtäkkiä tuntuu siltä, että mitä edes on elämä ilman koiraa. Emilian maailman kaunein koira Bebe ei varsinaisesti laske kuumetta yhtään.

Mutta.

En kuitenkaan haluaisi ottaa nyt koiraa mihinkään pienehköön kerrostaloasuntoon, vaan jään odottelemaan niitä auvoisempia aikoja, suurempaa kotia ja omaa pihaa.

Sunnuntaina oli äitienpäivä. Ei ehkä ihan sellainen äitienpäivä, kuin olisi toivonut. Tiesin, että joudun menemään heti aamupäivästä töihin, joten Alba oli isällään ja oli tulossa vasta illaksi kotiin. Sain kuitenkin tällaisen täydellisyyttä hipovan (vain marinoidut valkosipulinkynnet puuttuivat kattauksesta, mutta niitäkin oli kyllä yritetty metsästää) aamiaisen sänkyyn, ja poikaystävä teki kyllä kaikkensa, jotta tuo aamu ennen töitä olisi tuntunut mahdollisimman erityiseltä. Ja se todella tuntui, niin hyvältä kuin äitienpäivä ilman sitä tyyppiä, joka teki minusta äidin, nyt ylipäätään voi tuntua. Työpäivän viimeisenä tuntina sain puhelimeen viestin, että pikkuinen on korkean kuumeen takia päivystyksessä. Kuumeessa. Taas. Tuntuu, ettei koko vuoden 2018 aikana olla muuta tehtykään kuin sairastettu. Niin kurja fiilis lapsen puolesta. Päästiin kuitenkin illaksi kotiin ihan vaan päätyäksemme yöllä kahden aikanaan ambulanssikyydillä takaisin sairaalaan. Nyt toivon ihan kaikella mitä minussa on, että loppuvuosi olisi terveempi. Sydän alkaa olla ihan hapoilla jatkuvasta huolesta ja huonosti nukutuista öistä.

in HETKET JA FIILIKSET, lifestyle, Yleinen by
0 Likes