Kesän aikana kuulin useammin kuin kymmenen kertaa, että olen laihtunut. Tai, että näytän vähän huonovointiselta. Olenko varmasti ihan kunnossa. Kuulin myös, kuinka pieni pyöreys tekisi minullekin vain hyvää. Kerran yksi uusi tuttava, joka oli tiennyt minut aiemmin somen kautta, sanoi, ettei olisi uskonut minun olevan tyyppi, joka tavoittelee laihuutta. Nuo kommentit tuntuvat ihan absurdeilta. Kahdestakin syystä. Toinen niistä se, että moni teistä takuulla yllättyisi jos tietäisi kuinka paljon teen töitä sen eteen etten olisi pelkkää luuta ja nahkaa. Syön järkyttävän suuria annoksia (aina suunnilleen yhtä suuria kuin miespuoliset, reilusti suuremmat, ystäväni), monta kertaa päivässä. Syön sekä proteiini- että hilihydraattiravintolisiä. Rakastan pizzaa, kunnon burgereita, suklaata, sipsejä ja viiniä enkä todellakaan laskeskele kaloreita. Paitsi toisinaan. Ja silloinkin tuuletan ja hurraan, jos olen onnistunut syömään päivänä aikana niitä esimerkiksi yli 4000. Yritän liikkua niin, että se kuluttaisi mahdollisimman vähän. Välttelen pitkäkestoista ja hidastempoista liikuntaa laihtumisen pelossa. Ja tankkaan aina niin ennen kuin jälkeen treenien.
Mutta samalla olen myös tyyppi, joka reagoi kehollaan vahvasti kaikkeen tapahtuvaan. Sanomattakin selvää, että tämä vuosi on ollut monella tapaa aika poikkeuksellinen. Tunteet ovat vaihdelleet ylitsevuotavasta onnesta sinne ihan synkimpiin surun syövereihin. Olen ollut vuoden aikana ihastunut, rakastunut ja sydän särkyneenä. Olen stressanut ja vähän ehkä pelännytkin tulevaa, samalla kun olen odottanut sitä kutkuttavalla innolla. Olen nukkunut suunnilleen yhtä huonosti kuin Alban ensimmäisenä vauvavuotena, joka tarkoittaa noin 17 herätystä yhden yön aikana. Kaikki se on vaikuttanut takuulla myös ulkoiseen olemukseen, tai siihen kuinka hyvinvoiva ja jaksava olen ollut. Tiedän laihtuneeni vuoden aikana useita kiloja. Mutta en todellakaan tieten tahtoen. Päinvastoin.
Toinen syy, jonka vuoksi nuo kommentit tuntuvat erikoisilta on se, etten ihan ymmärrä miksi laihuus on sellainen asia jonka koetaan olevan vapaa kritisoitavaksi ja kommentoitavaksi. Tuntuu olevan ihan ok sanoa, että tuo tuollainen laihuus ei kyllä enää edes ole kaunista, tai että sun kasvoille kyllä sopisi sellainen pieni pyöreys. Voisin kuvitella, että aika harva sanoisi samaa kenellekään liikakilojen kanssa kamppailevalle. Jostain syystä ajatellaan ja oletetaan, että laihuus on aina sellainen asia, jota kohti on tarkoituksella ja tahtoen pyritty. Mutta kun niin ei todellakaan aina ole. Toivoisinkin kaikilta hienotunteisuutta kaikkeen ulkonäköön liittyvään, sillä koskaan et voi tietää mitä sen kaiken takana mahdollisesti on. Tiedän kyllä, että todennäköisesti ihmisten kommentit ovat olleet täysin viattomia ja pahaatarkoittamattomia. Tiedän, että laihuuden ajatellaan olevan usein jotenkin positiivisempaa kuin lihavuuden ja sen vuoksi, sitä pidetään jotenkin hyväksyttävämpänä kommentoida. Ja se tuntuu aika karsealta. Samoin kuin ylipäätään se, kuinka järkyttävän suurta arvoa kaikelle ulkoiselle nykyään annetaan, mutta siitä onkin tulossa ihan oman postauksensa myöhemmin.
Ette uskokaan kuinka monta vuotta elämästäni olen toivonut olevani jotain muuta kuin tämän kokoinen. Nyt alan hiljalleen olla sinut sen kanssa, että olen mitä olen, vaikka edelleenkin aika usein toivoisin saavani jostain ne 10 kaipaamani lisäkiloa. Mutta siihen asti ja aivan takuulla kyllä senkin jälkeen ihailen niitä kauniita, pyöreämpi, kasvoja ja vartaloita (erityisesti niitä pyllyjä) muilla.
Pst. Tiedän, että on myös ihmisiä jotka ajattelevat että mitä, eihän tuo nyt edes ole erityisen laiha. En tiedä sinun määritteitäsi laihalle, mutta meikäläinen on noin 10 kiloa sen oman laihani alapuolella.
