Heiii!

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt pidempi tovi kuin koskaan oli tarkoitus. Olen pitänyt Heinäkuun vähän tahatonta lomaa täältä, mutta oikeastaan kaikesta muustakin. Kesäkuun lopulla pyörryin yhtenä ihan tavallisena tiistaina matkalla makuuhuoneesta vessaan ja löin siinä samalla kaatuessani pääni. Jo tuota pyörtymistä ennen olo oli ollut pitkään fyysisesti aika kehno, muttei kuitenkaan sellainen että olisin ollut asiasta huolissani. Kevät oli töiden puolesta aika kiireinen, ja ajattelin vain olevani väsynyt sen  jäljiltä. Tuon pyörtymisen ja sitä seuranneen omituisen kouristuskohtauksen (jonka aikana olin siis ihan tajuissani, mutta niin ettei minulla ollut mitään hallintaa kehooni) jälkeen olo on ollut enenevissä määrin huono.

Nukun kahdeksan tuntia öisin ja noin kolmet päiväunet päivisin (tai nukun aina sillon kun voin, eli silloin kun Alba on isänsä kanssa), päätä on särkenyt melkein kaksi viikkoa yhtä soittoa, heikottaa ja kuvottaa koko ajan ja oksentaminenkin on kuulunut olennaisena osana melkein jokaiseen iltaan. Jos saisin valita niin nukkuisin mielelläni koko ajan. Ulos lähteminen jännittää, sillä pelkään oksentavani tai pyörtyväni ihan mikä hetki tahansa (niin ei ole koskaan käynyt, eikä todennäköisesti tule koskaan edes käymään, mutta pelkään sitä silti) ja viimeiset kaksi viikkoa ulkona liikkuminen on rajoittunut Punavuoren ja Kaivopuiston leikkipuistoihin ja kahviloihin sekä Rikhardinkadun kirjastoon. Onneksi säät ovat olleet puolellamme ja tarjoilleet lähinnä kylmää, tuulta ja tihkua. Sisällä on ollut aivan hyvä.

 

 

Olen tietysti ravannut lääkärissä ja erilaisissa tutkimuksissa, mutta mitään syytä oireille ei ole löydetty. Ja olen nyt yrittänyt hyväksyä sen, että ehkä asia todella onkin juuri niin. Kehoni nyt vain sattuu olemaan sellainen, että se reagoi muutoksiin, stressiin ja suruun juuri näin: työntämällä kaiken raiteiltaan.

Ehkä juuri se, että aloin vihdoin ajatella ettei minulla oikeasti ole mitään hätää, teki sen että niin lauantaina, kuin sunnuntainakin tuntui ensimmäistä kertaa aikoihin ihan inhimilliseltä. Teki mieli tehdä jotain, nähdä ihmisiä, olla muualla kuin kotona eikä lauantaihin kuulunut muuten yksiäkään päiväunia, joka johtui ehkä ihan vain siitä ettemme olleet kotona aamu kymmenen ja ilta kahdeksan välillä ollenkaan. Nyt uskallan jo toivoa, että ehkä tämä kaikki tästä.

Huomiseksi olen sopinut lähteväni heti aamulla ystäväni kanssa pitkälle kävelylle, olen myös varannut muutaman reformer pilates- tunnin tälle viikolle ja tekisi mieli kokeilla myös sellaista kolmen päivän mehupaastoa, ensimmäistä kertaa elämässäni. Sellainen olo, että tämän kolmen viikon kaaoksen jälkeen tekisi mieli buutata järjestelmä ihan perusteellisesti ja juuri nyt tuntuu, että se vaatii juuri noita edellä mainittuja asioita. Ystävien lisäksi, tietysti.

Sallin nyt kuitenkin itselleni sen, että jatkan lomailua kaikesta niin kauan kuin se hyvältä ja tarpeelliselta tuntuu. Voi olla, että tekee mieli kirjoittaa tänne jo heti huomenna uudestaan, mutta yhtä hyvin voi olla että se päivä on vasta viikon kuluttua.

Kuullaan kun kuullaan siispä.

 

Tuntuu ihanalta olla muualla kuin kotona, muualla kuin Helsingissä. Edellisestä ulkomaanreissusta on jo melkein vuosi, mutta edellisestä ystävien kanssa tehdystä reissusta varmaan kuusi. Eli oli ehkä jo aikakin.

Erityisen hyvältä tämä reissu tuntuu siksi, että olen täällä niiden kahden ystävän kanssa, jotka ovat olleet elämässäni kaikkein pisimpään, ihan pienestä lapsesta saakka, ja jotka takuulla tuntevat minut paremmin kuin kukaan muu. Olen sanonut usein, etten osaa enää nauraa ääneen, mutta nyt tämän vuorokauden aikana olen tajunnut, että kyllä muuten todellakin osaan. Se vaatii vain oikeat ihmiset, ja meidän kolmen kemioissa on jotain sellaista, mitä on hankalaa edes yrittää selittää. Mutta sen kyllä ymmärtää, jos näkee meidät vierestä. Se mitä toinen sanoo on aina paljon enemmän kuin ne sanat jotka tulevat ulos; niihin kietoutuu niin paljon yhteistä historiaa, muistoja ja tilanteita.

Just nyt tuntuu siltä, että hetkeen ei ole missään ollut niin tärkeää olla kuin täällä ja tässä, näiden ihmisten kanssa.

Kolme äitiä, kolme kolmekymppistä – ja silti edelleen tuntuu ihan siltä, että ollaan ne kymmenenvuotiaat tytöt, jotka pyöräilivät isän taskusta lainatut kolikot shortsien taskuissa rajan yli Ruotsiin karkkiostoksille, sillä siellä valikoima oli parempi kuin Suomessa.

Välillä mietin, että tuntuukohan vielä kuusikymppisenäkin siltä, ettei ihan tajua miten voi kokea olevansa niin voimakkaasti sekä äiti että lapsi samaan aikaan.

 

Lanseerasin muutama kuukausi sitten täällä blogissa sunnuntaisuosikit – nimeä kantavan postaussarjan. Sen ideana oli listata aina sunnuntaisin kuluneen viikon suosikit, ja – suositukset. Kun blogi päivittyy vain noin 2-4 kertaa viikossa tuntui tuo postaus ilmestyvän vähän turhankin tiuhaan. Nyt noita kuukausia taaksepäin selaillessa näyttää siltä, kun joka toinen postaus olisi kantanut nimeä sunnuntaisuosikit. Pidän kuitenkin tuon postaussarjan ideasta, ja teiltäkin olen saanut siitä paljon hyvää palautetta, joten ajattelin jatkaa sarjaa, mutta muuttaa sitä niin että se ilmestyy jatkossa vain kerran kuukaudessa.

Täältä tulee nyt tämän uudistuneen sarjan ensimmäinen osa, tavoilleni uskollisesti vähän myöhässä tietysti.

 

 

Huhtikuun paras…

Kirja:
ehdin lukea/kuunnella huhtikuussa poikkeuksellisen monta kirjaa. Sain loppuun kuukauden aikana seitsemän kirjaa, joista korkeimmalle korokkeelle nousi Claudie Gallayn Tyrskyt. Ihana, ihana teos. Aiheuttaa tosin akuuttia tarvetta matkustaa Ranskan maaseudulle. Tämä kirja kannattaa nauttia omassa rauhassa, mieluiten lasillisen kanssa.

Tällä hetkellä kuuntelen Kun sanat loppuvat, joka on ihana ja kamala samaan aikaan. Kirja on Kim Wallin vanhempien kertomus surmatusta tyttärestään. Adlibriksen sivuilla kirjasta sanotaan mm. näin: tarina surusta ja menetyksestä mutta ennen kaikkea ylistys elämää rakastaneelle ja vahvan oikeudentajun ohjaamalle ihmiselle, joka tulee muistaa kaikkea muuta kuin uhrina.
Ja sitä kirja kyllä olikin, ennen kaikkea ylistys tuosta hienosta ihmisestä, jonka elämä riistettiin aivan liian varhain.
En tiedä olenko ihmisenä ihan hirveä, kun sanon näin mutta toivoin, että kirjassa olisi käsitelty enemmänkin sitä surua ja menetystä. Uteliaisuus minussa olisi halunnut kuulla kaiken siitä, miltä tuollainen menetys voi tuntua. Ja kuinka sellaisesta voi selvitä, vai selviääkö edes?

Ruoka: Merquez- makkara.

Meillä syödään lihaa noin kerran viikossa, eikä välttämättä edes joka viikko (kiitos Alban, joka ei syö kalan lisäksi mitään lihaa). Kuvittelin joskus, etten voisi elää ilman burgereita ja pihvejä, vain huomatakseni ettei se ole ollenkaan hankalaa. Ainoa liha, jota nykyään himoitsen on merquez-makkara. Jos voisin, niin söisin sitä varmaan päivän jokaisella aterialla. Mutta en tietenkään syö. Sallin sitä itselleni kuitenkin aina silloin tällöin. Tosin tiedän, että jos nyt päättäisin alkaa kasvissyöjäksi, pärjäisin todennäköisesti  vallan mainiosti ilman merquez-makkaraa. Ihan samaan tapaan, kuin ilman niitä lihaisia burgereitakin.

 

Juoma: jääkahvi

rakastan kahvia, kuten ehkä jo tiedätte. Olen aina arvostanut korkeimmalle ihan tavallisen suodatinkahvin. Kunhan kahvijauhe vain on ollut laadukasta. Kahvilassakin tilaan aina tavallisen kahvin; en koskaan esimerkiksi lattea tai muita erikoiskahveja. Näin kuitenkin muutama viikko sitten ruotsalaisen Alexandra Bringin julkaiseman videon jääkahvista, jossa itse kahvi oli pakastettu kuutioiksi ja ne jäiset kahvikuutiot heitettiin sitten maidon sekaan. Kokeilin samaa itse ja tuloksena oli niin herkullinen (ja nopea!) kahvi, että teen takuulla toistekin.

 

Yksinkertaiset valmistusohjeet kuuluvat näin: valmista noin tuplasti tai triplasti tavallista vahvempaa kahvia. Kaada valmis kahvi jääpalamuottiin (mitä syvempi muotti, sen parempi) ja laita se yöksi pakkaseen. Aamulla herätessä lämmität kauramaitoa ihan aavistuksen ja heität sekaan 2-4 jäistä kahvikuutiota ja voilá. Simppeli yet delish!

 

Kaunedenhoitotuote: CeraVe Moisturizing Cream

Kuten ehkä jo tiedätte olen jo pitkään käyttänyt ihonhoidossa pelkästään luonnonkosmetiikkaa. Kävi kuitenkin tässä viikko sitten niin, että kaikki yövoiteeni olivat pääseet loppumaan (siis ne kaikki kaksi kappaletta). Kaapista löytyi kuitenkin CeraVen minulle taannoin lähettämä tuotepaketti, jonka kosteusvoidetta päädyin kasvoilleni yöksi laittamaan paremman puutteessa, ajattelin. Mutta mitä vielä, tuo voide on ollut paras kokeilemani pitkään aikaan. Aamulla kasvot tuntuvat ihan uskomattoman kimmoisilta ja pehmeiltä. En välitä nyt siitä, ettei tuo ole luonnonkosmettiikka, vaan käytän takuulla koko purkin. Ja ostan sen loppumisen jälkeen varmaan toisenkin. Huolimatta siitä, että tuo purkkikin on ruma kuin mikä.

 

Tuote/ tavara:  Fidasta ostettu tummapuinen vanha kirjahylly lasiovilla.

 Meillä on nyt olohuoneessa kolme kirjahyllyä, ja makuuhuonessa kaksi. Tuon uuden senkki-kirjahyllyn ylin hylly on vielä tyjhä ja tuntuu kutkuttavlta ajatus siitä millaisia kirjoja tuolle hyllylle vielä joskus päätyy. Sen lisäksi, että tuo hylly kätkee sisäänsä käsittämättömän määrän kirjoja, niin se on myös todella kaunis. Täydellinen lisä pikkuhiljaa valmistuvaan olohuoneeseemme. Valmista täällä on heti, kun seinät ja katto on maalattu, ja saan vihdoin alkaa suunnitella mitä kaikkea haluan ripustaa seinillemme. Vielä sitä ei ole ollut järkevää tehdä, sillä olen koko ajan tiennyt että näille seinille täytyy tehdä jotain ennen sitä.

 

 

Vaate: Nämä H&M:n mini me style- kampanjan pellavaviskoosisekotteiset housut.

Näitä tekee mieli käyttää koko ajan. Sen lisäksi, että ovat älyttömän mukavat ovat myös niiiiin nätit, ja sopivat yllätyksekseni todella monen eri yläosan kanssa. Ulkona on vielä vähän turhan viileää näille, mutta kotona nämä ovat olleet jo ihan naurettavan ahkerassa käytössä, enkä malta odottaa että tulee oikea kesä ja saan pyöräillä, istua meren rannassa, ruohikolla, puistoissa ja kahviloiden terasseilla näissä housuissa. Mökkielämääkin nämä tulevat aivan takuulla näkemään.

Kappale: Max Richter – November

Koko tuo Richterin Memoryhouse albumi on ihan pöyristyttävän upea, mutta tämä kappale on ehkä kauneinta, mitä mun korvat on koskaan kuulleet. Ja niin on ollut jo monta vuotta. Kappale kannattaa aloittaa vasta kohdasta 0.45 ja sen ultimaattinen huippukohta tulee 5.05. Mutta oikeastaan koko kappale on alusta asti pelkkää kauneuden tykitystä.

Oivallus: Sanallista toiveesi ja tarpeesi.

Kuukauden tärkein oivallus liittyi olennaisesti tämän parisuhde- postauksen tiimoilta käytyihin keskusteluihin ja itsetutkiskeluun. Typistettynä siihen, että kannattaa aina sanoa ääneen se, mitä toiselta toivoo tai odottaa – silloin kun on hyvin paljon todennäköisempää että se toive myös toteutuu. Kuulostaa simppeliltä, ja onkin, mutta jää silti usein ainakin minulta toteuttamatta. Sitä niin usein ajattelee, että toisen kuuluu suhteessa mystisellä tavalla tietää ja aistia mitä minä häneltä odotan.

Hetki:

Huhtikuu oli ihana. Suurimmaksi osaksi ainakin. Ei kuitenkaan ollut mitään yksittäistä ultimaattista huippukohtaa, vaan sellaista tasaista kivaa arkea; juuri sellaisena elämästäni pidänkin. Mukavimpina muistoina mieleen nousee sellaiset muutamat harvinaiset illat, kun olemme kaikki kolme olleet samaan aikaan kotona, Alba ja Rami ovat yhdessä askarrelleet jotain, ja minä olen rauhassa saanut järjestellä tavaroita hyllyihin uusiin järjestyksiin. Tai ne kaikki illat, jolloin me Alban kanssa olemme pelanneet itse keksimäämme sananselityspeliä muistipelin korteilla. Tai vappuaatto, jonka vietimme täällä meillä yhdessä Alban isän ja tämän tyttöystävän kanssa. En ole ylpeä kaikesta, mitä olen elämässäni tehnyt tai mitä teen, mutta siitä olen ylpeä kuinka olemme eron jälkeisen suhteemme hoitaneet: lapsen parasta ajatelleen, ja toisiamme kunnioittaen (niitä surkeitakin hetkiä on tietysti matkan varrelle mahtunut, en väitä muuta).

Tai se ilta, kun meillä oli pitkästä aikaa Ramin kanssa yhteistä aikaa ihan kaksin, ja maltoimme mennä nukkumaan vasta kahden jälkeen, sillä oleminen ja puhuminen oli niiiiiiin ihanaa. Kaikki te, jotka olette olleet suhteesa pidempään kuin vuoden tiedätte varmasti, että sitä niiiiiiiin ihanaa ei todellakaan ole joka päivä, tai ei ainakaan koko ajan.

Pääsiäinen mun vanhempien luona maalla, oli sekin erityisen hyvä. Tai ne kaikki kerrat, kun olemme ystäväni kanssa kävelleet pilateksen jälkeen onnellisina, ja vähän hervottomina kaupungin halki takaisin koteihimme. Olen aina pilateksen jälkeen varmaan onnellisimmillani, joten kaikki mitä sen jälkeen tapahtuu verhoutuu samaan onnellisuuden viittaan, ja yleensä aina ystäväni Sofi on ollut se, jonka kanssa olen nuo treenin jälkeiset hetket jakanut.

 

 

Ajattelin tätä jo aiemmin, mutten ehkä koskaan sanonut, mutta olisi ihanaa jos näiden postausten kommentteihin sinä jättäisit omat kuukauden suosikkisi. Ne voivat olla mitä tahansa: elokuvista tuoksuihin tai vaikka seksiasentoihin. Näin erilaisia parhaita asioita olisi koottuna yhteen ja samaan paikkaan, ja saisimme kaikki toisiltamme jotain. Lisäksi kaikkien niiden hyvien asioiden ajatteleminen lisää hyvää, ja tyytyväisyyttä myös omassa mielessämme. Kokeilkaapa vaikka.

 

 

 

 

Mitä oikeasti kuuluu?

Kuuluu todella hyvää. Arki rullaa ja tuntuu, että elämään on löytynyt sellainen kauan kateissa ollut tasapaino. Tarkemmin sanottuna tunne-elämään on löytynyt. En ole tällä hetkellä huolissani mistään. Mikään ei valvota iltaisin tai herätä öisin (paitsi yskivä lapsi, ja nyt kun tarkemmin mietin niin vähän oon ollut huolissani siitä yskästä kyllä..). Aamuisin herään virkeänä ja hyvntuulisena. Ei ole stressiä, eikä kiirettä. Lapsen kanssa oon onnellisin, mutta osaan nykyään nauttia myös omasta ajasta ilman huonoa omatuntoa. 

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Töitä on sillä tavalla sopivasti, että ei ole liikaa vapaa-aikaa, eikä rahaa. Mutta sen verran, ettei kummastakaan tarvitse stressata. Tällä hetkellä duunit jakautuvat moneen eri suuntaan: toimin yhdessä yrityksessä pääluottamusmiehenä (2 päivää/viikko), kuvaan kahdelle eri kirjakustantamolle, kirjoitan – blogiin, mutta aina toisinaan muualle ja nyt viimeisimpänä; saan olla mukana suunnittelemassa ravintolakonsepteja; kaikkea sisustuksesta ruokaan ja soittolistoihin. 

Parisuhde? Perhe? Ystävät?

Minuus on ollut kriisissä viimeiset kaksi vuotta ja se on luonnollisesti vaikuttanut kaikkiin suhteisiin. Nyt on kuitenkin tuntunut jo pidempään seesteiseltä, ja oikeastaan parisuhde on ainoa jossa tuntuu myrskyävän. Lähinnä siksi, että molemmat ovat vähän väsyneitä, yhteistä aikaa on ollut vähän jne. Ei siis mitään oikeita ongelmia.

Vietettiin juuri Alban kanssa pääsiäinen mun vanhempien luona maalla, ja oli varmaan elämäni ihanin pääsiäinen. Siitä kiitos vanhemmille, kahdelle siskolle, siskon tytölle ja Alballe. Söin hyvin, lepäsin, saunoin jokaisena iltana- yksin vieläpä, nukuin hyvin ja rentouduin.

 

 

 

 

Matkat?

Tälle vuodella on suunnitteilla muutama matka. Lähden kuukauden päästä kahden ystävieni kanssa pitkäksi viikonlopuksi Gdanskiin, jossa meistä kukaan ei ole vielä käynyt ja joka vaikuttaa jo nyt hurmaavalta. Olen käynyt Varsovassa ja rakastin sitä, joten uskoakseni tulen pitämään Gdanskistakin. Tuon reissun lisäksi ollaan löhdössä poikaystävän kanssa ihan mihin tahansa. Ja Alban kanssa ainakin Tukholmaan, mutta todennäköisesti syksyllä Espanjaan tai Italiaan. Noiden lisäksi tekisi ihan kamalasti mieli autoilla pari viikkoa Ruotsissa ja Norjassa, mutta voi olla ettei sellaiseen ole mahdollisuutta tänä(kään) kesänä.

Harrastukset hyvinvointi?

Ei ole ehkä voinut mennä ohi, että aloitin uuden harrastuksen. Olen käynyt nyt muutaman viikon Bay Helsingissä niin laite- kuin tavallisillakin pilatestunneilla. Ja olen ihan koukussa. Tuo (kallis) harrastus on sellainen, että siihen on mahdollisuus korkeintaan kahdesti viikossa. Nyt mieli on kuitenkin päässyt maistamaan sitä treenin jälkeistä euforiaa, eikä kaksi kertaa viikossa riitä mihinkään, joten ohjattujen treenien lisäksi teen kotona ainakin yhden n.tunnin mittaisen pilates-treenin. Myös aamun pikaiset juoksulenkit (n.30min kovaa) ovat tulleet jäädäkseen. 

Inspiroi eniten/ vähiten?

Liikkuminen inspiroi tällä hetkellä eniten. Googlailin jo pilates- ja joogaohjaajien koulutuksia ihan tosissani. Ehkä kuitenkin maltan vielä hetken, enkä kuvittele olevani kuuden kerran jälkeen valmis ohjaajakoulutukseen. Mutta tiedän, että se on jotain mitä ehkä joskus tulevaisuudessa haluan tehdä.

Myös kuvaaminen inspiroi tällä hetkellä todella paljon. Kamera kulkee nykyään mukana koko ajan ja sen lisäksi puhelimenkin rullalle on kertynyt kivoja kuvia kymmenittäin joka päivä. Erityisesti kiinnostaa kaikki missä valo ja varjo kohtaa. Ihmisten ja ruokien kuvaamisen lisäksi siis. Ainiin ja myös ruoan laittaminen inspiroi juuri nyt todella paljon.

En juuri nyt oikeastaan keksi mitään, mikä ei inspiroi. Sisällä istuminen on ehkä ainoa mikä tulee mieleen.

 

 

 

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Syön tällä hetkellä paremmin kuin aikoihin. Siitä on kiittäminen varmasti niin liikunnan aloittamisen kuin poikaystävän jolla on taas todella hektisen työrupeaman jälkeen aikaa ja intoa laittaa ruokaa. Nykyään mietitään usein jo edellisenä iltana mitä seuraavana päivänä syödään. Aiemmin tätä alettiin miettiä noin vartti sen jälkeen, kun ensimmäinen nälkäkiukku-kohtaus oli puhjennut. Eilen teimme kotona leipää, ensimmäistä kertaa koskaan tämän kodin keittiössä, ja siitä tuli aivan naurettavan hyvää. Siis ihan oikeasti nauratti kuinka onnistunut leipomus se oli.

Haluaisin vastata, että katson GOT:ia koko muun maailman tavoin, mutta ei en katso. En ole koskaan katsonut, mutta ajattelin nyt aloittaa. Voi kuitenkin yhtä hyvin olla, että en aloita. Game of Thronesin sijaan katson tällä hetkellä iltaisin poikaystävän kainalossa HIMYM:ia ja Alban kanssa hassuja kissavideoita. Niin ja ihan liikaaa instagram-storyja.

Mitä odotan?

Tulevaisuudessa (ihan tässä lähi-)  on kamalasti asioita, jotka tuntuvat kutkuttavan onnellisilta ja ihanilta. Mutta en tavallaan odota niitä. Haluan, että aika oikein matelee ja kaikki se ihana on vielä edessä, ja sitä ihanaa tapahtuu samaan aikaan myös nyt ja tässä. Saatteko yhtään kiinni mitä tarkoitan? Tuntuu ihanalta ajatella, että kesä on tulossa. Tulen onnelliseksi kun mietin tulevia päiviä mökillä perheen kanssa tai reissua parhaiden ystävien kanssa, mutta en kuitenkaan istu tässä odottamassa niitä. Ja juuri tässä on ehkä yksi syy siihen, etten halua kamalasti suunnitella elämää eteenpäin: pelkään, että ne suunnitelmat saisivat minut elämään jossain muualla kuin tässä hetkessä, enkä haluaisi niin käyvän. Mutta jos jotain täytyy vastata niin odotan illan Stadin derby- ottelua, jota ollaan reilu tunnin päästä menossa katsomaan porukalla. En ole koskaan nähnyt yhtäkään kunnon jalkapallo-ottelua muualta kuin tv:stä, joten tästä tulee varmasti hauskaa!