Kaupallisessa yhteistyössä: Helein ja Indieplace

 

Äitienpäivä lähestyy.
Vielä muutama vuosi sitten tuo päivä herätti vähän ristiriitaisia tunteita. Äitienpäivän kulku muuttui avioeron myötä. Olisi ollut minun vastuullani että tuota päivää juhlistettaisiin. En eron jälkeen kokenut ansaitsevani mitään sellaista, joten ensimmäinen äitienpäivä eron jälkeen olikin kuin mikä tahansa muukin tavallinen sunnuntai.
Tämä tuleva äitienpäivä on neljäs, jonka vietämme todennäköisesti ihan vain kahdestaan. Erona vuoden 2017 äitienpäivään on se, että nykyään ajattelen, että todellakin olen juhlani ansainnut – me molemmat olemme. Ajattelenkin että tuo tuleva sunnuntai on vähintään yhtä paljon Alban, kuin minunkin päiväni.

Tilasin jo viime viikolla meille kakun, ajattelin leipoa jonkun ihanan pataleivän, haen kotiin kauniin kimpun (jossa on ainakin jaloleinikkejä) ja läträän ihonhoitotuotteilla vielä tavallistakin pidempään ja perusteellisemmin. Teen mahdollisimman paljon asioita, joista nautin ja jotka tekevät hyvää.
Tuo muutos ensimmäisestä äitienpäivästä tähän nykyiseen tapaan viettää sitä on vaatinut sen, että olen alkanut ajatella itsestäni toisin. Olen alkanut ajatella, että ansaitsen kaikkea mahdollista hyvää. Ja se koskee ihan vuoden jokaista päivää, ei vain tätä yhtä ihanaa sunnuntaita.

 

Olen ollut  äiti nyt melkein kuusi vuotta, ja suurimman osan tuosta ajasta en olekaan ollut juuri muuta. Hukkasin itseni lapsen syntymän jälkeen. Aloin ajatella, että minulla ei oikeastaan ole enää väliä, koska on tämä pieni jolla on niin hirvittävän paljon väliä. Keskityin niin voimallisesti siihen, että osaisin täyttää lapseni tarpeet, etten enää tunnistanut omiani. On kuitenkin pitkässä juoksussa aika hankalaa täyttää ja tunnistaa toisen tarpeita, jos ei tunnista niitä edes itsessään.

On vaatinut paljon tietoista omien ajatusten ja toimintamallien tutkailua, jotta on päässyt tähän pisteeseen, jossa on nyt: pidän omista tarpeistani huolehtimista nimenomaan lapsen hyvinvoinnin kannalta aivan ensiarvoisen tärkeänä. Sanotaan, että tärkeimpiä arvoja ei voi opettaa lapsilleen, mutta ne voi kyllä tartuttaa. Ja juuri niin haluaisin tehdä: omalla esimerkilläni viestiä, että minä ja sinä olemme tärkeitä, arvokkaita ja kaiken mahdollisen hyvän arvoisia.

Ollakseni hyvä äiti minun on oltava hyvä myös itselleni.
Ja minulle se tarkoittaa ensisijaisesti sellaisten asioiden tekemistä, jotka tekevät minulle hyvää.
Ajattelutapani oli pitkään vähän vinksallaan ja mietin hyvien elämäntapojen vaikutuksia lähinnä ulkoiseen olemukseen. Tein asioita pinnallisista syistä.
Ei siis ihme, etteivät ne tavat pysyneet elämässäni hetkittäisiä innostuspiikkejä pidempään.

Nyt, ensimmäistä kertaa vuosiin olen löytänyt minulle sopivimman tavan liikkua. Ja teen niin siksi, että se tekee minulle hyvää; niin mielelle kuin kehollekin. En mieti liikkumisen vaikutuksia ulkoiseen olemukseen, ainoastaan siihen sisäiseen. Ja sama pätee oikeastaan kaikkeen muuhunkin tekemiseen.  Haluan tarjota itselleni riittävästi lepoa, ravintoa, vettä ja hyvää seuraa, koska olen sen arvoinen. Hoidan esimerkiksi ihoani ensisijaisesti siksi, että nautin siitä. Rakastan sulkeutua iltaisin ja aamuisin yksin kylpyhuoneeseen. Sytytän kynttilän, ja asettelen tuotteet riviin ja alan sivellä ja hieroa ja kuoria niitä kasvoilleni ja vartalolle.  En mieti sitä, miltä ihoni sen hoitamisen jälkeen näyttää. Mietin sitä, miltä minusta sen aikana ja jälkeen tuntuu.

 

Maaliskuussa kerroin teille tässä postauksessa e-pillereiden lopettamisesta ja iho-ongelmistani. Kerroin pelkääväni hormonaalisen aknen palaavan (aloitin e-pillerit juuri siihen ongelmaan). Samassa postauksessa kerroin myös Heleinin kauneusravintolisistä; biotiinista ja kollageenista, joita molempia olin tuolloin syönyt joitain viikkoja. Nyt takana on jo useampi kuukausia, ja ihon kunto on edelleen moitteeton, mistä olen niin hyvilläni.

Heleinin keskeinen ajatus on  hoida kauneuttasi myös sisältäpäin. Se on mielestäni paras mahdollinen kulma kauneudenhoitoon. Heleinin tuotteista puhutaan usein kauneusravintolisinä, ja niiden keskeinen ajatus onkin että ne vahvistavat sisäistä hyvinvointiasi saaden sen välittymään myös ulkoiseen olemukseemme.

Heleinin Strong Biotin + sisältää esimerkiksi myös C-vitamiinia, sinkkiä ja kysteiini- aminohappoa, joka on tärkeä osa iholle kestävyyttä ja elastisuutta antavaa tukirakennetta.  Strong Collagen-ravintolisä taas sisältää tutkittua Verisol-kollageenia hyvin imeytyvässä peptidimuodossa, joka tutkitusti vähentää ryppyjä, sekä C-vitamiinia, joka ylläpitää kollageenin muodostumista ja edistää solujen suojaamista hapetusstressiltä.

Kuten tiedämme, on hyvinvointi on todella monen asian summa, mutta nämä kaksi ravintolisää ovat tärkeä osa sitä minun verkkoani, josta oma hyvinvointini rakentuu.

Millaisia pieniä tai isoja tekoja ja valintoja te teette arjessanne, joilla viestitte itsellenne että olette tärkeitä?
Tai millaista äitienpäivää teillä vietetään?

pst. jos  mietit vielä, mitä hankkisit itsellesi tai äidillesi äitienpäivälahjaksi niin nämä Heleinin kauneusravintolisät olisivat varmaan mieluinen paketti monelle. Nämä löydät vain apteekeista kautta maan.

Sälekaihtimien takaa on muutamana aamuna paljastunut pilvistä raskas taivas. Ja kaikki tämä poikkeuksellinen on tuntunut heti aavistuksen hankalammalta kestää.

Olemme olleet kotona, tapaamatta ketään tai käymättä missään maaliskuun 12.päivästä saakka. 21 päivää siis. Ei voi tietää varmaksi tuleeko tämä kolme viikkoa olemaan pitkä aika, vai onko tämä ollut vain alkua. Eikä sillä oikeastaan ole edes väliä. Ehkä vielä koskaan aiemmin en ole osannut elää näin tukevasti päivää kerrallaan.

On tuntunut yllättävän kivuttomalta luopua suunnitelmista, tyhjentää kalenteria ja kellua hetkessä. Ei ole muuta kuin tämä päivä.

21 päivää on mennyt helposti. Aika on tuntunut pitkältä ja vanuvalta, ja olen ollut siitä hyvilläni. Moni jakaa somessa vinkkejä siihen kuinka ajan saisi kulumaan nopeammin. En minä halua että aika kuluisi nopeammin. En ole koskaan halunnut (paitsi silloin kun odotan ruokaa uunista tai lähettiä ovelle). Haluan ajan matelevan, jotta saan siitä kiinni. Voin hyödyntää sen. Ja juuri siltä on nyt tuntunut. Olen saanut ajasta kiinni.

Olen ollut toiveikas ja toimelias kaikki nämä 21 päivää.

Tämän poikkeustilan kaksi ensimmäistä viikkoa muuttoa piti kiireisenä. Piti käydä koko omaisuus läpi, pakata se laatikoihin, kasseihin ja nyssäköihin. Siirtää omaisuus kolmeen eri osoitteeseen, neljänä eri päivänä. Piti purkaa, lajitella ja järjestellä. Tai oikeammin sai tehdä niin. Nyt ollaan viikko asuttu kodiksi tätä uutta asuntoa, ja nyt toimettomuus alkaa tuntua. Kaikki kaapit ovat siistejä, missään ei ole mitään ylimääräistä. Ikkunat on pesty, kaapit ja lattiat kuurattu. Tekemistä saa ihan tosissaan keksiä. Toisaalta, olen yrittänyt opetella että ihan vain oleminenkin on ihan okei.

Ystäviä on ikävä. Sitä, miltä koti tuntuu silloin ja sen jälkeen kun se on ollut täynnä rakkaita ihmisiä. Kaipaan perhettä, peli-iltoja ja laitepilatesta ja omaa aikaa. Mutta samaan aikaan, nautin tästä poikkeuksellisesta ajasta kun saadaan viettää näin paljon aikaa yhdessä perheenä.

Erityisen paljon nautin tästä uudesta kodista, joka on ehkä kaunein asunto missä olen koskaan asunut. Harmaat lautalattiat, leveät ikkunalaudat ja ikkunoista avautuvat näkymät Torkkelinmäen kattojen ylle. On helppo pysyä kotona silloin, kun ei edes haluaisi olla missään muualla.

Miten teillä menee?

Päivät tuntuvat pitkiltä, pysähtyneiltä
Tunnelma on merkillinen.
Sen tuntee, että jotain on nyrjähtänyt sijoiltaan.
Että koko maailma seisoo eteiskäytävässä ja odottaa.
Eikä kukaan oikein tiedä mitä odottaa.

Mieli on kuitenkin valoisa, ainakin toistaiseksi.  Taivun normaalissa, tavallisessa elämässä usein murehtimiseen. Pelkään asioita, jotka eivät todennäköisesti koskaan osu kohdalle.
Mutta nyt, en pelkää.
En tunne ahdistusta. Eikä se tarkoita, että väheksyisin tilannetta, en ottaisi sitä tosissani. Päinvastoin.
Nyt kuitenkin, ihan yhtäkkiä, osaankin elää todeksi lauseen asioiden murehtiminen ei muuta niiden lopputulemaa.
En tiedä mitä on tulossa, joten yritän olla murehtimatta.
Yritän pitää yllä toivoa ja uskoa. Nähdä valoa ja iloa tässäkin tilanteessa, sillä sitä on edelleen paljon.
Annan itselleni luvan olla onnellinen ja toiveikas, koska juuri nyt sille on mielestäni suurin tarve.

Torstain jälkeen emme ole tavanneet ketään, emmekä käyneet missään. Jos ei päivittäistä ulkoilua lasketa.
Pesemme käsiä, ja tilaamme ruoan kotiin.

Ikkunat on pesty, samoin sohvanpäälliset ja matot.
Lattiat on kuurattu ja kaapit siivottu.
Olemme muotoilleet ja maalanneet savea.
Arvaa Kuka?:a on pelattu noin 70 kierrosta.
Tänään tanssimme J. Balvinin Ginzan soidessa repeatilla varmaan tunnin.
Olemme katsoneet luontodokumentteja ja lukeneet kirjoja.
Olen löytänyt uutta musiikkia, mutta ennen kaikkea vanhoja, unohdettuja lemppareita (CHVRCES ja LP)
Töitä teen, kun lapsi nukkuu tai on keskittynyt leikkeihinsä.

Emme vielä tiedä kuinka pitkään elämä tulee olemaan tällaista. Ymmärrän olevani etuoikeutettu, että voimme tehdä tällaisia ratkaisuja; voin tehdä töitä kotoa, voin pitää lapsen kotona.
Voimme tilata ruoan ravintolasta, ja meillä on mahdollisuus tukea naapuruston pieniä yrityksiä.

 

Lähipiirissäni on niin riskiryhmään kuin yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömiin ammatteihin kuuluvia ihmisiä. Tunnen ihmisiä, joiden elanto ja elämäntyö on vaarassa tämän poikkeustilan vuoksi. Ja ymmärrän kirkkaasti sen että vaikka tämä kriisi koskettaakin ihan meitä kaikkia, niin toisille se kosketus on huomattavasti toisia hellempi, helpompi kestää.
Ja se ajatus on ehkä juuri nyt kaikkein vaikeinta kestää.

Tuntuu turhamaiselta, ja jotenkin väärältä puhua mistään kevyestä ja kivasta, kun koko maailma on hädissään.
Mutta samaan aikaan se tuntuu kuitenkin tärkeältä.

Juuri nyt olen niin kiitollinen lapsesta, joka niin konkreettisesti todistaa sen että elämä jatkuu.
Elämä jatkuu nyt. Tämän epätietoisuuden keskellä.
Ei vasta sitten kun tämä kaikki on ohi.

Tuntuu, että moni viime aikojen teksteistä on ollut jotenkin raskas. Asiapitoinen, tai muuten vaan tymäkkä. Nyt tekee mieli ottaa postauksen verran vähän iisimmin.

Mä mietin muutama päivä sitten sitä millaisen kuvan musta somen perusteella saa. Selasin omaa feediä, joitain vanhempia stooreja ja blogipostauksia ja tulin siihen tulokseen että somen perusteella vaikuttaa siltä, että a) olen aina kotona b)mulla ei oo yhtään ystävää c)ollaan Alban kanssa _aina_ kahdestaan d)oon aika kuivakka ja asiallinen tyyppi e)koko ajan on joku hätänä/huonosti f)tykkään omasta naamastani, sillä jaan siitä kuvia aika ahkeraan.

Siinä se.

Eikä tuolla oikeastaan mennä hirveästi pieleen. Kaikki muu pitää aika lailla paikaansa paitsi se, että mulla ei oo yhtään ystävää (on mulla. Useampikin. Mutta en oikeastaan koskaan roiku puhelimella silloin kun vietän aikaa niiden kans. Mikä on vähän sääli, koska olis ihanaa, että niistä hetkistä jäisi muistoja muuallekin kuin mun seulan tavoin vuotavaan muistiin). Ainiin ja sekään ei ehkä pidä ihan paikkaansa, että olisin asiallinen ja kuivakka tyyppi, en oo – vaikka saatan sellaiselta äkkiseltään vaikuttaakin.

Kiinnostaisi ehkä vähän tietää millainen kuva teillä on musta somen perusteella. Mutta tiedän, ettei kukaan jaksa sellaisia miettiä, joten jätän kysymättä.

Me päätettiin jättäytyä omaehtoiseen karanteenin tänään ainakin seuraavan viikon ajaksi, ja se tuntuu oikeastaan aika kivalta. Ei tietenkään tämä vallitseva tilanne (on huoli riskiinryhmään kuuluvista, terveydenhuolon kanto- ja sietokyvystä, niistä ihmisistä jotka terveydenhuollon parissa työskentelevät, ja vähän myös huoli peruuntuneista töistä ja mahdollisista muutoksissa omassa taloudessa), vaan se että on vihdoinkin aikaa toisillemme, aikaa pysähtymiselle.

Mulla on rauhallinen ja luottavainen olo.

Nyt käperryn mun perheen kanssa sohvalle.

Rauhallista perjantaita ja viikonloppua myös sinne. Pidetään huoli itsemme lisäksi myös toisistamme.