14 joulukuun 2020 - 15:29

in Yleinen by
75 Likes

 

Olen elänyt parisuhteesta toiseen suunnilleen kolmetoistavuotiaasta lähtien. Enkä ole koskaan kyseenalaistanut parisuhteen konseptia sellaisena kuin me sen yleisesti tunnemme. En ole koskaan oikeastaan edes pysähtynyt miettimään haluanko parisuhdetta. Tai jos haluankin, niin millaisen ja miksi. Olen ajautunut suhteesta toiseen ajatellen, että tälleen tän nyt vaan kuuluu mennä.

Ihastutaan, aletaan seurustella ja sitoudutaan olemaan vain toisiamme varten, vain toisemme nähden.

Olen kasvanut uskonnollisesssa yhteisöissä, joka määritteli paljon sitä kuinka elämän kuuluisi edetä. Vanhoillislestadiolaisuudessa ei tapailla ketään. Siellä seurustellaan, ja seurustelun taas tulee tähdätä avioliittoon, ja naimisissa taas ollaan niin pitkään kunnes kuolema erottaa.

Seurustelu oli siis serious business. Oman osansa teki tietysti se että seksi tai yhteen muuttaminen ennen avioliittoa eivät missään nimessä kuuluneet kuvioon. Edes pussailua ei katsottu kovin hyvällä. Oikeastaan ajateltiin, ja kehotettiin viettämään mahdollisimman vähän aikaa ihan vain kaksin seurustelukumppanin kanssa, jotta himolta ja mahdolliselta synnin tekemiseltä (kaikki seksuaalinen kanssakäyminen) vältyttäisiin.
Seurustelu tapahtui siis lähinnä muiden ihmisten ympäröimänä, suhteessa muihin.

Olin suhteellisen nuori, kun lähdin herätysliikkeestä. (Tai  ”kielsin uskoni” kuten vanhoillislestadiolaiset sanovat).
En ehkä ollut täyttänyt vielä edes kahtakymmentä. Siitä huolimatta moni asia, tapa ja uskomus oli tehnyt pesänsä syvälle minuun. Oli paljon asioita, oppeja ja tapoja joihin en uskonut, tai joita en enää noudattanut – mutta vielä enemmän oli niitä, joihin yhä uskoin ja joita kuljetin mukanani.
Seurustelun vakavuus oli yksi näistä asioista.

En ole koskaan osannut suhtautua seurusteluun kovin kevytkenkäisesti. Olen ajatellut, että sen tulee aina tähdätä johonkin. Ihastumiselle täytyy rakentaa jatkumo ja suurempi merkitys.
Ennen tätä syksyä en ollut koskaan ihan vain tapaillut jotain.
Olen edennyt suhteesta toiseen niin, että kun eron jälkeen olen ensimmäistä kertaa ihastunut, on tuo suhde muuttunut hyvin nopeasti seurusteluksi – sillä niinhän sen kuuluu mennä, kuvittelin.

Heti siinä vaiheessa, kun ensimmäiset romanttiset tunteet jotain kohtaan ovat virinneet – on kaikki muut ihmiset poissa laskuista.
On vain tämä yksi. Ihastuminen ei koskaan ollut vain ihastumista, ja kohtaamiset kohtaamisia vaan rakensin niiden ympärille heti suuremman merkityksen, halusin niiden menevän johonkin, olevan jotain.
Usein enemmän, kuin mitä ne todellisuudessa olivat.

 

 

Vasta nyt, viimeisimmän eron jälkeen olen alkanut kyseenalaistaa parisuhteen konseptia. Olen alkanut miettiä mitä minä haluan, millaisiin suhteisiin minä haluan tai kykenen. Millainen on minun käsitykseni maailmasta, ihmisistä ja rakkaudesta. Olen vasta nyt alkanut oivaltaa, että kukaan muu ei kirjoita tai määrittele sitä, kuinka minun tulisi elämässäni edetä – millaisten etappien kautta kulkea.
Minä saan täysin itsenäisesti tehdä valintoja, niin että koen eläväni itseni näköistä elämää. Elämää, joka tuntuu siltä että näin minä olen valinnut. Suurimman osan elämästäni on tuntunut ihan kaikelta muulta.

Olen ajautunut ja ajelehtinut. Tuntenut itseni usein lastuksi laineilla, jolla ei ole mitään käsitystä suunnasta, eikä oikeastaan edes mahdollisuutta ohjata. Menin sinne minne satuin päätymään. Tuntui, että kaikki oli minun kohdallani jotenkin ennalta määrätty, ja olin vain vähän asioita, joihin koin voivani vaikuttaa. Istuin kyydissä ja nautin maisemista, vaikka reitti ei ollutkaan se, jonka olin itse tietoisesti valinnut.
Olin kadottanut voimani, luovuttanut sen muille.

Minua on petetty ja olen itse pettänyt.
Ajattelen nyt, että syyt sellaiselle käytökselle liittyvät (itsekkyyden lisäksi) myös tuohon mistä aiemmin kirjoitin:
Olen kuvitellut ihastusta ja viehättymistä heti suureksi rakkaudeksi, ja asiaksi jolle täytyy tehdä jotain. Sen sijaan, että olisin suhtautunut sellaisiin tunteisiin niin että jaahas tänään tuntuu, ja saakin tuntua tältä mutta tämä menee kyllä ohi – tämän ei tarvitse jatkua, tämän ei tarvitse muuttua erityiseksi,  mitään ei tarvitse tapahtua, tämä ei tarkoita yhtään mitään.

Ajattelin ihastumista, viehättymistä tai seksuaalista vetovoimaa tuntiessani että se kuuluisa raja on jo ylitetty ja nyt on oikeastaan ihan sama mitä tapahtuu. Syyllistin itseäni jo pelkistä tunteista. Minulle ne olivat yhtä toiminnan kanssa. Ajattelin ettei tällaista tunteita pitäisi herätä mikäli parisuhteessa olisi kaikki hyvin.

Mutta herranen sentään – emme me lakkaa tuntemasta asioita vain koska tunnemme jo jotain.

Ajatukset ja tunteet eivät ole väärin, toiminta sen sijaan voi olla.

(Haluan muuten tässä kohtaa sanoa, että toisin kuin keskustelupalstoilla ”lähipiiri” on informoinut, niin yhdenkään eron syy ei ole ollut pettäminen/petetyksi tuleminen)

 

Koen, että kaikissa merkityksellisissä ihmissuhteissa tärkeintä on rehellisyys ja luottamus, sama pätee myös romanttisiin suhteisiin. Mutta olen oivaltanut, että ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa jota suhteen tulisi noudattaa, tiettyjä reunaehtoja, jotka nyt vain yksiselitteisesti kuuluvat suhteisiin.
Suhteen rajat saa määritellä itse. Uusiksi, omanlaisiksi – palvelemaan juuri niitä ihmisiä, jotka siinä suhteessa elävät. Ei ole olemassa vain perinteisiä parisuhteita tai avoimia suhteita. Minun ei tarvitse valita niistä toista. Saan valita ihan mitä tahansa.

 

Juuri nyt se mitä haluan, on ei yhtään mitään ja kaikkea.
Haluan tavata ihmisiä. Haluan ihastua, haluan viehättyä, haluan haluta, tuntea seksuaalista vetovoimaa, haluan olla auki uudelle. Mutta samalla en halua yhtään mitään. Onko tässä järkeä?
En halua mitään sellaista, joka täytyisi määritellä jotenkin. En halua tapailla, en halua seksisuhdetta, en halua avointa suhdetta, enkä halua parisuhdetta. Sen sijaan haluan keskusteluja, läheisyyttä, innostumista, jakamista ja kohtaamisia.

Kun taannoin ensimmäisen kerran puhuin siitä, etten oikeastaan näe itseäni enää koskaan tavallisessa parisuhteessa, moni kommentoi että olen kyynistynyt, ja että mieli kyllä muuttuu kun erosta on pidempi aika.
Vaan kun tällä ei ole mitään tekemistä kummankaan kanssa, ei eron eikä varsinkaan kyynisyyden.

Näen mahdollisuuksia kohtaamiselle, romanttiselle- tai seksuaaliselle lataukselle, hyville keskusteluilla ja jakamiselle joka puolella. Se on mielestäni kaikkea muuta kuin kyynistä.
Eikä siinä, etten ehkä halua enää parisuhdetta ole ollenkaan kysymys siitä, että haluan säilyttää mahdollisuuden harrastaa seksiä kenen tahansa kanssa, milloin tahansa,
vaan optiosta olla auki ja vapaana kohtaamiselle, vetovoimalle, hurmaantumiselle, keskusteluille jotka vievät mukanaan.
En ajattele, että kaikkien merkittävien kohtaamisten tarkoitus olisi johtaa seksiin.
Todellakaan.
(Sitä paitsi aika usein haluaminen on ollut parempaa kuin saaminen.)

En myöskään tarkoita tällä sitä, että minulla olisi kyltymätön nälkä saada ja kokea jotain uutta koko ajan.
Tavata uusia ihmisiä koko ajan.
Minusta vain tuntuu, etten minä ole parisuhteita varten. Eivätkä parisuhteet ole minua varten,

Eron jälkeen olen tapaillut muutama ihmistä (yhtä heistä tosi tiivisti muutaman kuukauden, vain tajutakseni taas etten ole valmis sellaiseen). Saattaa mennä viikkoja, jopa kuukausi niin, etten näe ketään, enkä koe jääväni mistään paitsi tai kaipaavani mitään.
En aktiivisesti etsi mitään tai ketään. En tietoisesti hakeudu tilanteisiin, joissa voisi potentiaalisesti tapahtua jotain
Mutta silti ihania kohtaamisia on ollut. Rakkaudellisia kohtaamisia.

Mutta silloinkin ajattelen: tämä ei tarvitse jatkumoa ollakseen rakkautta

Tämän ei tarvitse olla ikuista ollakseen arvokasta.

 

Ehkä silläkin, että koen tavallaan jo saaneeni kaiken mitä tulee rakkauteen ja parisuhteisiin, on osansa siinä ettei minulla ole kiire mihinkään. En kaipaa tai tavoittele mitään. Olen jo nyt saanut osakseni enemmän, kuin olisin koskaan osannut pyytää.

Olen ollut kolme kertaa todella rakastunut, ja saanut vastarakkautta. Olen ollut naimisissa, ja saanut hartaasti toivotun lapsen. Olen elänyt tavallista perhearkea. Olen saanut, elänyt ja kokenut sen kaiken.

Saatan viettää vuorokauden jonkun kanssa, kokea voimakasta yhteyttä ja jakaa jotain sellasta että olen melko varma sen olevan rakkautta – enkä kuitenkaan ajattele että pitäisi nähdä uudestaan ja katsoa mitä tästä tulee.
Siitä ei tarvitse tulla yhtään mitään. Se oli sitä jo, rikastutti molempien elämää.

Eeva Kolu kirjoitti kirjassaan Korkeintaan vähän väsynyt jotenkin näin  ”ihmiset ja kohtaamiset eivät ole elämän suola, vaan ihan koko pihvi. Syökää se helkkarin pihvi!”
And I felt it.
Juuri nyt on todella nälkä. Haluan pihviä, paljon pihviä.
Eikä tämä päde vain romanttisiin kohtaamisiin, vaan ihan kaikkiin kohtaamisiin.

Haluan ihmisiä elämääni.

Mutta en tarvitse suhdetta.  En tunteakseni itseni, tai elämäni jotenkin kokonaisemmaksi.

Ajattelen että elämäni on tavallaan valmista koko ajan. En elä haaveilemalla tai odota jotain mystistä täyttymystä. Minun elämäni on jo sitä. Täyttä.
Juuri tällaisena.

Yhden lapsin kanssa.

Sinkkuna.

Vain lukion käyneenä.

Vuokra-asunnossa.

Tehden töitä, joita moni ei edes kutsu ”oikeiksi töiksi”.

Minun elämäni näyttää ja tuntuu minulta. Minun valinnoiltani.

Minun elämäni ei tule valmiimmaksi tai paremmaksi parisuhteessa, omistusasunnossa, kahden lapsen vanhempana tai korkeakoulututkinnon kanssa. Minun elämäni on parasta mahdollista silloin, kun uskallan elää sitä juuri niin kuin minä haluan, minun ehdoillani, minun tavallani. Itseni näköisesti.
Juuri nyt, teen juuri niin.

in Yleinen by
75 Likes

09 joulukuun 2020 - 15:12

in Yleinen by
18 Likes

  1. Oon puhunut paljon mun epävarmuudesta liittyen ihoon ja sen kuntoon. Ihoni ei ole koskaan ollut erityisen hyvä, mutta hormonaaliset vaihtelut (raskaus, imetys ja se lopettaminen, e-pillerit ja niiden lopettaminen jne.) ovat tehneet iholle hallaa. Viimeiset kolme vuotta olen tuskaillut hormonaalisen aknen kanssa enemmän ja vähemmän aktiivisesti.
    Söin reilu kuukausi sitten antibioottikuurin virtsatietulehdukseen, (oli niin ärhäkkä etteivät oireet kadonneet itsestään). Tuon antibioottikuurin seurauksena iholle tapahtui jotain ihmeellistä ja tuntuu kuin koko kasvojen ihon tekstuuri olisi muuttunut kimmoisammaksi ja kuulaammaksi – ja kaikki hormonaaliset näpyt katosivat. Nyt kuukausi kuurin lopettamisen jälkeen iho on edelleen suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta pahoin pelkään että paluu vanhaan on ennen pitkää edessä. Siihen saakka nautin tästä kirkkaammasta ihosta niin paljon kuin suinkin
  2. .2. Näin aloitan suunnilleen jokaisen aamuni: lasillisella jääkylmää, hedelmälihaista (tämä tärkeä!) appelsiinituoremehua.3. Tässä muutamia rakkaimpia ihonhoitotuotteitani: Grown Alchemistilta, Unna Nordicilta ja Evolve Organic Beautylta.
    Kuten ehkä huomata saattaa, niin myös pakkausten ulkonäöllä on suuri merkitys.
  3. 4. Minimalistille tämä tällainen on melkoista rönsyilyä.

 

  1. Yksi parhaista asioista etätyöskentelyssä on se, että voi treenata ihan milloin tahansa. Olen huomannut, että tehokkuus laskee noin tunti ruokailun jälkeen. Jumiutuneeseen päähän auttaa tehokkaimmin liike. Pyrin nykyään pitämään töiden lomassa ainakin yhden puolen tunnin mittaisen tauon jolloin ihan vain liikun: joskus se tarkoittaa tanssia (”tanssi” olisi ehkä oikea muoto) joskus pilatesta, joskus joogaa tai venyttelyä, joskus lihaskuntoa. Yhteistä treeneillä on kuitenkin se, että hiki tulee ja mieliala kohenee.
  2. Tämä nykyinen koti on tuntunut enemmän kodilta, kuin ehkä mikään koti aiemmin.
    Täällä on jotenkin ihanan rauhallinen ja kodikas henki.
  3. Yksi naapuruston helmistä: Harju 8 ja sen terassi, jossa tarkenee lämpölamppujen alla näin joulukuussakin vielä mainiosti.
  4. Päivittäiset pitkät kävelylenkit ovat mulle yksi tärkeimmistä onnellisuutta ja hyvinvointia lisäävistä asioista. En koskaan ajattele kävelyä/lenkkejä suorituksena, vaan mulle näissä kävelyissä on enemmän kyse ympäristön havannoimisesta, paikkoihin menemisestä, kauneuden keräämisestä. En koskaan lakkaa ihastelemasta rakennuksia ympärilläni, veden liikettä, taivasta, valoa ja varjoja. Siitä taidosta olen niin kiitollinen – kyvystä huomata ja tuntea iloa niistä pienimmistäkin asioista, päivä toisensa jälkeen.

 

  1. Alba oppi muutama kuukausi sitten lukemaan, mutta ei kuitenkaan ole innostunut lukemisen maailmasta vielä sellaisella vimmalla kuin olisin ajatellut. Edelleen toivoo kaikkein useimmin, että minä luen hänelle – ja teenkin niin todella mielelläni. Samalla kuitenkin yritän lempeästi kannustaa tutustumaan ja tarttumaan kirjoihin ja tarinoihin myös itse, sillä niiden maailma on niin hieno, ja toivon ihan hirveästi että Alba löytäisi niistä samanlaista iloa, voimaa ja lohtua kuin itse olen kirjoista ja kirjoittamisesta saanut
  2. Harmaata, mutta niin kaunista. Erityisesti silloin, jos muistaa nostaa katseensa kenkien kärjistä kohti taivasta
  3.  Perjantain kukat. Nämä tosin vein mun kynsitaitelijalle, joka avasi hiljattain oman studionsa Töölöön Apollonkadulle.
  4. Aloitan aika usein aamut tästä asennosta. Jalat sohvan selkänojalla, suurimmat kolitsit jalassa ja kahvikuppi kädessä. Tästä avautuu esteetön näkymä taivaalle, ja se on yksi ihanimmista asioista tässä asunnossa. En ole koskaan aiemmin asunut näin korkealla, ja nyt tuntuu etten koskaan enää haluaisi asua tämän alempana.

 

  1. Vuoden 2017 kuvat minusta ovat kaikki tällaisia: minä ja kieli, joka ei mahdu suuhun
  2. 2. Näkymät meidän parvekkeelta. Näihinkään en koskaan kyllästy.
    3. Teurastamon alue tuo jostain syystä aina mieleen Brooklynin. Erityisesti tästä Hermannin mäeltä avautuvasta näkymästä Tukkutorille pidän ihan valtavasti.
    4. Koko viikon asu.

 

  1. Kodin tunnelman ja maisemien lisäksi yksi parhaita asioita juuri tässä taloyhtiössä asumisessa on mahdollisuus varata yksittäisiä saunavuoroja silloin, kun itselle parhaiten sopii. Alban kanssa saunomme yleensä kerran tai kahdesti viikossa, yksin ollessani saatan varata sauna jokaiselle illalla.
    Saunat ovat tässä taloyhtiössä hiljattain remontoidut ja todella, todella siistit. Varaan yleensä aina illan ensimmäisen vuoron, jotta saan mennä kuivaan ja puhtaaseen saunaan.
    (kuva otettu siis saunan pukuhuoneessa ennen saunavuoron alkua)
  2. Nämä kengät ovat elävä todiste siitä, kuinka asiat jotka näyttävät hyvältä voivat tuntua aivan hirvittävän kamalilta.
  3. Tämä tässä on yksi päivieni lempihetkistä. Pyrin nykyään siihen, että saisin kaikki päivän työt valmiiksi kello kolmeen mennessä. Kolmelta keitän itselleni kahvit kiitokseksi päivästä, juon ne kaikessa rauhassa (mieluiten ulkona parvekkeella, jos sää sallii) ja siirrän itseni siitä työpäivän häsellys-olosta sellaisen rauhalliseen vapaa-ajan oloon ennen kuin lähden hakemaan lasta eskarista. Toisinaan onnistun irrottautumisessa paremmin, toisinaan huonommin.4. Perinteisiä asukuvia ei ole tullut otettua enää muutamaan vuoteen, mutta näitä tällaisia peili-asukuvia sitten niidenkin edestä. Tämä tällainen mielikuvituksellinen musta asu on se, jossa viihdyn kaikkein parhaiten.

 

  1. 1,2,3 & 4 : Mukava ilta Vuokko Salon Hip hop- potretteja Lähellä – kirjan julkkareissa Studio Teurastamolla muutama viikko sitten.

  1. Tämä vanhempieni koti on hirvittävän rakas ja tärkeä paikka. Olemme viettäneet Alban kanssa täällä todella paljon aikaa, erityisesti kesäisin. Nyt vanhempani ovat kuitenkin myyneet tämän, ja jos koronatilanne sallisi niin viettäisin täällä niin paljon aikaa kuin mahdollista vielä ennen maaliskuista poismuuttoa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että pääsemme tänne ehkä vain jouluna, jos silloinkaan.2. Tämä näky kadulla ilahdutti useampanakin harmaana päivänä.3. Leivottiin sunnuntaina Nutella-torttuja, joista tuli niin hyviä että kaikki meni yhden illan. Alba söi yhden, minä yhdeksän…….4. Auringonvalossa kylpevä Torkkelinmäki.

  1. 1 & 2 : Olimme Alban kanssa muutama viikko sitten malleina eräässä suuressa, kansainvälisessä, mainoksessa. Kun minua pyydettiin mukaan tähän teki mieli kiljua, että hell no – sillä ajatus kameran eteen joutumisesta tuntui niin vaikealta. En tiedä tiesittekö, mutta kuvaan oikeastaan kaikki kampanjat, ja kuvat itse itsestäni sillä tunnen oloni niin epämukavaksi aina kun kameran takana on toinen henkilö. Mutta juuri siksi sanoinkin kyllä. Olen luvannut itselleni mennä rohkeasti kohti juuri niitä asioita, jotka tuntuvat vaikeilta.Onneksi sanoin kyllä. Kokemus oli ihana. Oli todella etuoikeutettu olo päästä näkemään läheltä, kuinka isoja mainoksia tehdään, ja kuinka monen ihmisen työpanoksen se vaatii. Erityisen huikeaa oli se, että kuvaajana oli ihminen, jonka töitä olen ihaillut liki 20- vuotta.Nämä kuvaukset eivät liity mitenkään blogiin, tai ns.Sanni Trishiniin, vaan näissä oltiin puhtaasti ”vain” malleina.
    Tämä keikka poiki myös sen, että eräs mallitoimisto halusi minut listoilleen. Kukapa olisi uskonut.

    3. Olispa ihanaa jos Fatma Bendris laittais mun naaman ja hiukset joka ikinen päivä.

    4. Ihaninta kuvauspäivässä oli ehkä se, että saatiin kokea se yhdessä Alban kanssa. Sekä se, kuinka onnellinen ja hyvillään Alba tuosta päivästä ja uusista tuttavuuksista oli. Yli kymmenen tuntisen kuvauspäivän jälkeen tämä totesi taksissa (ennen nukahtamistaan…) että ”tää oli maailman paras päivä!”

 

 

  1. 1 & 2 : Aamut on vuorokauden kutkuttavinta aikaa. Yritän jatkossa rauhoittaa nuo tunnit niin, etten koskisi puhelimeen ennen kuin on ihan pakko. Nyt kun sekä nstagram, että facebook on poistettu puhelimelta – huomaa, että sinne on oikeastaan aika vähän asiaa. Tuntuu todella helpolta jättää puhelin takin taskuun kotiin tullessaan, tai olohuoneeseen nukkumaan mennessään.
    Yhden vuorokauden perusteella sanoisin, että instagramista, edes hetkellisesti, luopuminen on ollut yksi joulukuun parhaista päätöksistä.
  2. Tähän sama teksti niistä mustista – ja koko viikon asuista kuin tuolla ylemmissä kuvissa.
  3. Kavereista on tullut Alballe todella tärkeitä. Jos tämä saisi päättä kaikki illat ja viikonloput hän viettäisi kavereidensa kanssa. Olin kuvitellut, että tämä alkaa ehkä silloin kun lapsi on kuusitoista, ei kuusi.
    Mutta – tavallaan tämä on kyllä ihan hirveän ihanaa. Että on niitä ystäviä.
    Ja toisaalta, se että lapsella on kylässä kaveri jonka kanssa leikkiä tarkoittaa minulle lomaa leikeistä, peleistä, riehumisesta ja puistossa heilumisesta.

 

  1. 1 & 2: Kaksi lempparia yhdellä iskulla: Annika ja syöminen. Oishi18 – sushibar tuossa Vaasankadulla on muuten ihan hirmuisen hyvä. Sellaisella sushibar & wine – tavalla hyvä. Puolet halvempi vain. Vahva suositus siis.3. Alban päiväkotikaverin perheen koira, jota pysähdytään aina eskariin mennessä rapsuttamaan, jos tämä vain on paikalla. Aika usein onneksi on.4. Alfon’s Pizza. Tätä naapuria Punavuoresta on oikeasti ikävä.

 

  1. 1. Maanantai-aamun järjettömän kaunis valo.2. Jotain kaunista ja rauhoittavaa on tässäkin: ikkunaan ropisevassa sateessa, ja harmaana, kattojen yllä roikkuvassa taivaassa.3. Nämä kaksi kuuluvat liki jokaiseen aamun: kahvi kauramaidolla ja Lovi – gua sha kampa. 4. Ostin viime viikolla Torista Alballe tämä kauniisti patinoituneen, yli satavuotiaan kirjoituspöydän, joka toimii mainiosti myös minun työpisteenäni ainakin siihen asti, että Alba aloittaa koulun.
    On ihan eri tavalla motivoitunut olo tehdä töitä tämän pöydän ääressä. Aiemmin ole tehnyt töitä milloin sängystä, milloin sohvalta ja milloin keittiönpöydän äärestä – suhteellisen kehnolla menestyksellä.
    Tämän pöydän ääressä on huomattavasti helpompaa keskittyä ajatuksiinsa ja siihen mitä oli tekemässä.

 

 

  1. Goose pastabar ja heidän taivaallisen hyvä suppilovahveropasta.
    Olemme yrittäneet sisään tähän ravintolaan varmaan ainakin neljästä, ja joka kerta joutuneet totemaan, että kadulla on ravintolaan yli tunnin jono. Eilen vihdoin ja viimein onnisti ja pääsimme ihan sisään asti.
    Ruoka ja palvelu oli ensiluokkaista enkä ollenkaan ihmettele niitä tunnin jonoja. Menkää. Mutta ehkä lounasaikaan, jos haluatte varmasti mahtua sisälle ilman jonottamista.
  2. Nämä Verkkosaaren keltaiset portaat ovat tulleet tutuiksi tämän syksyn aikana. Yksi seuraaja suositteli tätä paikkaa talviuintiin, ja olen muutamia eri paikkoja kokeiltuani todennut että karusta ympäristöstään huolimatta tästä on kaikkein mieluisinta ja rauhallisinta pulahtaa uimaan. Vielä koskaan täällä ei ole minun lisäkseni ollut ketään, vaan on saanut palella ihan kaikessa rauhassa.
  3. This is what happened after pasta.
    Oikeasti kyllä riisuisin koko farkut. Teen niin useimmiten jo heti eteisessä, siinä missä riisun kengät ja takinkin.
    En voisi kuvitellakaan hengailevani kotona farkuissa tai neuleessa.
    Jännä miten samat vaatteet jotka tuntuvat ihmisten ilmoilla oikein mukavilta, muuttuvat niin epämukaviksi heti kun astuu ovesta sisään.
    Sama pätee koruihin: jos vahingossa lähden kotoa ilman sormuksia ja kahta rannerengastani on olo todella alaston. Kotiintullessa ne samat korut tuntuvat polttelevan sormissa, ja ne on pakko saada pois heti ovesta astumisen jälkeen.4. Goosessa oli palvelun ja ruoan lisäksi myös ihana tunnelma. Söimme yläkerrassa ja siellä tuntui ihan siltä, kuin olisi ollut mummolan vintillä – sellaisella tosi positiivisella tavalla.
in Yleinen by
18 Likes

20 marraskuun 2020 - 15:00

in Yleinen by
9 Likes

Kaupallisessa yhteistyössä godmorgon_fi kanssa

 

 

Aamuissa on sellaista taikaa, mitä ei mielestäni missään muussa vuorokauden ajassa ole. Kun ihan kaikki on mahdollista, eikä mikään ole ihan varmaa. Rakastan sitä tunnetta. Vaalinkin aamujen kauneutta parhaani mukaan.
Yleensä alan jo iltaisin pedata seuraavasta aamusta mahdollisimman kiireetöntä ja mukavaa. Siivoan keittiön, kerään lapsen lelut ja tavarat oikeille paikoilleen, viikkaan vaatteet kaappeihin, imuroin ja laitan aamua varten valmiiksi kaiken sen, minkä voin. Pakkaan lapsen repun, valitsemme seuraavan päivän vaatteet ja varmistan että jääkaapissa on varmasti kaikki tarpeellinen hyvään aamiaisen, sillä se on ehdottoman tärkeä osa onnistunutta aamua.

Haluan ennen kaikkea aamuiltani tunteen siitä, ettei ole kiire mihinkään. Menen iltaisin aiemmin nukkumaan, jotta voin herätä niin varhain, ettei oikeasti olekaan kiire. Haluan nauttia tuosta päivän maagisimmasta ajasta niin pitkään ja pieteetillä, kuin se vain on mahdollista.
Alba esimerkiksi voisi syödä aamiaisen päiväkodilla, mutta ei kolmen päiväkotivuotensa aikana ole tehnyt niin varmaan kertaakaan, sillä syömme aina aamiaisen yhdessä kotona. Ei väliä, kuinka varhainen lähtö tai aamu – varmistan, että saamme riittävästi unta, ja ehdimme kuitenkin syödä aamiaisen kotona kaikessa rauhassa ja yhdessä.

 

Monta vuotta elin niin, etten juuri syönyt aamiaista. Noin kaksikymmentä minuuttia heräämisen jälkeen olin jo ovesta ulkona ja matkalla töihin. Aamiaisen korvasin kupillisella kahvia ja aikaisella lounaalla. Elin viikonlopun pitkiä aamiaisia varten. Nyt olen oivaltanut, että voin saada ihan jokaiseen päivään yhtä mainion alun. Ei tarvitse odottaa viikonloppua.

Toki meilläkin viikonlopun aamiaiset ovat aina aavistuksen (tai kolme) parempia, pidempiä ja kiireettömämpiä, kuin arkiaamut – mutta väittäisin, että meidän arkiaamutkin yltävät jo aika korkealle hyvien aamujen arvoastekoilla.

Kirjoitin muutama viikko sitten siitä, kuinka jaksan pimeimmän vuodenajan keskellä ja sen yli. Kerroin kuinka tärkeää itselleni on huolehtia hyvästä ravinnosta, ja siitä että saan riittävästi energiaa ja vitamiineja siitä mitä syön ja juon. Kun valoa on vähän, on pakko yrittää maksimoida kaikki se muualta saatava laadukas energia. Minulle suurin niistä on se mitä suuhuni laitan.
Huomaan heti vireystilassa muutoksen, jos olen syönyt ja juonut huonosti, mitä sattuu, milloin sattuu.

Kun aloitan päiväni sillä, että syön hyvin ja riittävästi – kaikessa rauhassa, värittää se koko tulevaa päivää positiivisilla sävyillä.
Meidän aamiaispöydästä löytyy kynttilöiden lisäksi useimmiten marjoja, hedelmiä, kahvia, jogurttia ja mysliä tai kaurapuuro maapähkinävoilla, tuoretta leipää (ainakin viikonloppuisin) , kananmunia munakkaana tai kokkelina sekä ehdottomasti hyviä mehuja.

God Morgonin tuoremehuja löytyy meiltä jääkaapista oikeastaan aina (omenaa Alballe ja verigreippiä minulle) ja ne kuuluvat olennaisena osana meidän aamujen kattaukseen. Niitä juodaan meillä ihan jo pelkän maun (ja värien! Värien vaikutusta mielialaan ei sovi vähätellä. Ei etenkään tähän aikaan vuodesta) vuoksi, mutta tuntuu hyvältä tietää että mehut ovat herkullisuuden lisäksi makeuttamattomia ja pitävät sisällään runsaasti tarpeellisia vitamiineja.
Hiljattain uudistuneissa pakkauksissa muovikerrokset on korvattu ekologisemmalla puuöljyllä, ja hiilijalanjälki on täysin kompensoitu litran pakkausten osalta.  Myös niin vastuullisuus- kuin ravintoarvotkin löytyvät uudistuneista pakkauksista todella näkyvästi ja helposti purkin takaa, mikä on ihan mahtavaa.

Se, että aloittaa aamunsa hyvillä, terveellisillä ja herkullisilla valinnoilla petaa lisää hyviä, terveellisiä ja herkullisia valintoja myös koko tulevalle päivälle.

Aamiainen on minulle tärkeä riitti, joka siirtää mielen ja kehon uneliaisuudesta toimeliaisuuteen. Valmistelee päivään, mutta on kuitenkin sellainen ihana välitila, jossa mikään ei ole vielä pakko. Yritän aamiaisen ajan olla miettimättä tai suunnittelematta liikaa tulevaa päivää, tai töitä. Olen vain, ja nautin. Kiireettömyydestä, rentoudesta ja siitä tunteesta että aivan kaikki on vielä mahdollista, ja mitä tahansa voi tapahtua.

En ota puhelinta tai muitakaan laitteita aamiaspöytään. Kirjaa meillä saa kyllä lukea, viikonloppuaamuisin myös lapsen piirustusvälineet ovat tervetulleita aamiaispöytään, sillä usein saatamme istua aamiaispöydässä kaksikin tuntia.
Lapseni on ihan samanlainen kuin minä: viihtyy pöydässä pitkään, jos tarjolla vain on riittävästi (eli mahdollisimman paljon) kaikkia eri sortteja.

Tiedän jo nyt, että hyvä synnyttää lisää hyvää ja olen oivaltanut, että sitä hyvää ei kannata jäädä odottelemaan vaan järjestää itse itselleen niin usein kuin mahdollista. Sillä onni – se elää juuri tällaisissa pienissä hetkissä, joissa on mahdollisuus pysähtyä ja olla aidosti läsnä. Kuunnella, nähdä ja kohdata – joko toinen, tai itsensä.

pst. jos olet samanlainen kuin minä, eikä ruokahalusi ole heti heräämisen jälkeen ihan huipussaan, kokeile tätä: kaada itsellesi lasillinen jääkaappikylmää God Morgonin omena- tai appelsiini- mango -tuoremehua. Kylmä tuoremehu herättelee niin mieltä, kuin ruokahaluakin ihanasti. Pyrin myös heräämään niin varhain, että pukeudun, käyn ehkä suihkussakin ja meikkaan ennen kuin istahdan aamiaispöytään, ja yleensä siinä vaiheessa todellakin tekee jo mieli syödä.

Tiedätte ehkä jo, että rakastan aamuja. Olen kirjoittanut niiden taiasta aiemminkin mm. täällä ja täällä

in Yleinen by
9 Likes

06 marraskuun 2020 - 11:51

in Yleinen by
17 Likes

 

Hitsit, että oon hyvilläni että kysyin teiltä mistä haluaisitte mun kirjoittavan. Sain niin paljon hyviä ehdotuksia, toiveita ja teemoja. Moni aihe lepäilee raakileena luonnoksissa, mutta tämä teksti taitaa olla ensimmäinen jonka ajattelin kirjoittaa ihan valmiiksi asti.

Monikin toivoi, että kirjoittaisin siitä, kuinka jaksaa pimeimmän vuodenajan yli. Olen sillä tavalla ehkä vähän vinksahtanut, että nautin tästä pimeästä vuodenajasta. Usein voin kaikkein parhaiten juuri syksyisin, loppu- ja alkuvuodesta. Jossain maaliskuun korvilla alkaa ahdistus hiipiä mieleen suunnilleen samaa tahtia valon lisääntymisen kanssa.
Koen, että tämä pimeä aika on jotenkin turvallinen, ja armollinen. Pimeä on kuin suuri peitto, johon kääriytyä.
Tuntuu, että kukaan ei odota mitään tapahtuvaksi ja juuri siksi ihan mitä tahansa ihanaa voi tapahtua ihan milloin tahansa.
En siis ehkä ole paras antamaan mitään neuvoja, joten suhtautukaa näihin niin että ne tulevat ihmiseltä, joka ei oikeasti tiedä  juuri mistään mitään.

On kuitenkin olemassa asioita, jotka vaikuttavat huomattavasti arkeeni ja siihen kuinka mielekkääksi koen oman elämäni.
Tässä ne kaikkein tärkeimmät rakennuspalikat.


Uni:

Koen, että jaksamisen kannalta riittävä uni on ehdoton.
Pyrin nukkumaan joka yö vähintään sen 8.
Menen nykyään arkisin nukkumaan viimeistään kymmeneltä, mutta useimmiten olen sängyssä jo ennen yhdeksää.
Herään useimpina aamuina (pirteänä!) ilman herätyskelloa 5.30-6: n välillä.

Ruoka:

Kun valoa on vähän, on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen että muut asiat ovat sellaisia joista saa energiaa. Laadukasta, pitkäkestoista energiaa. Pyrin kasaamaan kaikki päivän ateriat niin, että ne pitävät sisällään mahdollisimman paljon kasviksia, marjoja, vihanneksia ja/tai hedelmiä. Pidän annoskoot suhteellisen pieninä, sillä vihaan ähkyä, ja siitä seuraavaa väsymystä ja huonoa oloa. Syön mieluummin pienempiä annoksia vaikka sitten vähän useammin, sillä olen huomannut sen vaikuttavan positiivisesti vireystasooni.

Muistathan myös vitamiinit? D-,C- ja B-vitamiinia ja sinkkiä syön itse aina tähän aikaan vuodesta.
Myös rauta-arvot kannattaa tarkistuttaa, sillä ainakin itselläni alhaiset ferritiini-arvot vaikuttavat vireystasoon ihan älyttömästi.

Kylmä vesi:

Olen haaveillut jo useamman vuoden siitä, että maagisesti muuttuisin ihmiseksi, joka rakastaa kylmää vettä ja juoksee uimaan joka aamu. En ole maagisesti muuttunut sellaiseksi, mutta olen päättäväisesti alkanut sellaiseksi.
En tosin edelleenkään juokse, vaan kävelen uimaan. Aina niinä aamuina kun ehdin. Silloin kun en ehdi (tai jaksa, mikä on sekin ihan ok) otan aamuisin jääkylmän suihkun. Eli väännän suihkun niin kylmälle, kuin se on mahdollista saada ja pysyttelen sen jääkylmän suihkun alla 2-5 minuuttia, ja yritän saada hengittämällä kehon rauhoittumaan.

En edelleenkään rakasta kylmää vettä, mutta rakastan sitä tunnetta että pystyn pulahtamaan sinne hyiseen veteen, vaikka se tuntuu niin järjettömältä ja epämiellyttävältä aivan jokaisessa kohtaa minua. Pidän myös olosta, joka valtaa koko kehon ja mielen uimisen tai jääkylmän suihkun jälkeen. Kaikki on kirkkaampaa, selkeämpää ja asioihin tarttuminen huomattavasti helpompaa.
Jääkylmä suihku, tai luonnonvesissä uiminen sysää joka aamu käyntiin sellaisen positiivisten asioiden kierteen: kun pystyin siihen, pystyn ihan mihin tahansa muuhunkin ajattelen. Se ajatus kantaa yleensä ainakin puolillepäivin.

Liikunta:

En erityisesti pidä juoksemisesta, en ainakaan yksin. Oonkin välillä tuskaillut, että mieluisimmat tavat liikkua ovat sellaisia, jotka maksavat a)hitosti ja b)vaativat harrastuspaikan, joihin ei aina halutessaan välttämättä saa vuoroa/aikaa.
Mutta nyt oon löytänyt kotitreenien hienouden. Teen youtubesta näitä Heather Robertsonin treenejä n.3-4 kertaa viikossa. Sen lisäksi tanssin vähintään 30min joka päivä. Näistä mikään ei koskaan tunnu pakolta – täysin päinvastoin. Kaikki muu tuntuu pakolta, ellen pääse liikuttamaan kehoani sen kaipaamalla tavalla.
Tanssimiseen ei tarvi muuta, kuin ehkä hyvät kaiuttimet ja vähän tilaa. Kuuntelen itse aina tätä samaa ysäri-soittolistaa, joka pitää sisällään aivan kaikki ne hirveimmät (ja juuri siksi parhaat!) kappaleet.
Tanssimisen jälkeen on aina hiki ja hymyilyttää.

 

Siisti, viihtyisä koti:

Uskon, että valtaosa meistä viettää kotona enemmän aikaa tähän pimeään vuodenaikaan.
On siis aika tärkeää, että koti on paikka jossa viihtyy, ja jossa on hyvä ola. Että koti olisi paikka, joka antaa – ei vie – energiaa.
Siisti ja viihtyisä koti onkin yksi tärkeimmistä asioista oman hyvinvointini kannalta.
Rakastan olla ihan vaan kotona, etenkin tähän aikaan vuodesta –  mutta vain sillon kun kotona on siistiä ja järjestys vallitsee. Siedän sotkua silloin (sitä täytyy sietää, jos taloudessa on lapsi, joka rakastaa majojen ja temppuratojen rakentamista ja jonka leikit levittäytyvät aina aivan jokaiseen asunnon huoneeseen), jos sen pohjalla on puhdas ja hyvässä järjestyksessa oleva koti.
Jos kotona on kaaos, niin sama tilanne vallitsee myös pään sisällä. Kaaos taas vie hirveästi energiaa.

Olen sellainen, että siivoan vähän koko ajan, niin että näennäisen siistiä on – mutta usein esimerkiksi kaapit ja laatikot voivat kätkeä sisäänsä mitä ihmeellisimpiä asioita. Pari viikkoa sitten tyhjensin aivan jokaisen asunnosta löytyvän kaapin ja laatikon. Heitin pois tai kierrätin kaiken sen, mitä me emme enää tarvitse (vaatteet tosin kannoin vaan kellarikomeroon odottelemaan sitä maagista hetkeä, kun joku tulee ne hakemaan, hinnoittelee ja myy puolestani mutta haluaa kuitenkin lahjoittaa kaikki myydyistä tuotteista saadut rahat minulle…) ja nyt mieli on aivan uudella tavalla rauhallinen täällä kotona. Myös siisteyttä on helpompaa pitää yllä, kun kaikille tavaroille on omat, selkeät paikkansa.

Usein myös esim.tavaroiden paikan vaihtaminen, pölyjen pyyhkiminen, lakanoiden vaihtaminen ja maton tuulettaminen tai sen siirtäminen toiseen huoneeseen – tekee kodin fiilikselle saman.

 

Ihmiset:

Usein tähän aikaan vuodesta vetäydymme enenevissä määrin koteihimme. Kun kuudelta iltapäivällä tuntuu jo ihan keskiyöltä – tulee harvemmin enää iltaisin lähdettyä mihinkään. Suosittelen sitä kuitenkin ihan jokaiselle – mene, lähde ja tee – vaikka kävelylle, ja soita samalla ystävälle (ellet ole kuin minä ja vihaa puhua puhelimessa…) En tiedä mitään, mistä saisin samalla tavalla energiaa, kuin kohtaamisista ja toisista ihmisistä.

Eron jälkeen ystävien rooli elämässä on kasvanut ihan älyttömästi. Suhde moneen vanhaan ystävään on syventynyt ja parantunut,  ja heistä on tullut tiivimpi osa meidän arkea. Elämään on tullut myös uusia ihmisiä. Todella pitkään ajattelin, että elämäni ihmisten kiintiö on jo täynnä – mutta kuinka väärässä olinkaan. Nyt tuntuu siltä, että elämään mahtuu ja siellä on tilaa ihan loputtomasti uusille kohtaamisille, keskusteluille ja ihmisille. Kaikista ihmisistä ei tarvitse tulla ystäviä, mutta aivan jokainen kohtaamani ihminen, jonka kanssa olen jakanut keskustelun tai hetken on tuonut elämääni lisää.

Harrastukset:

Mikäli järjestän viikkoni niin, että aivan jokaisella viikolla on yhtenä tai kahtena päivänä jotain, mitä odotan erityisen paljon.
Elän tällä hetkellä sikäli harvinaisen onnekasta aikaa, että aivan jokaisessa viikon päivässä on jotain, mitä odotan erityisen paljon. Vaikka ei oikeastaan edes tapahtuisi mitään, odotan uutta päivää innolla sillä elän ajatuksessa, että mitä tahansa voi tapahtua (ja aika usein tapahtuukin). Mutta – tiedän, että tulee myös niitä toisenlaisia aikoja ja päiviä, jolloin ei huvittaisi ehkä nousta lämpimien peittojen alta. Niitä hetkiä, kun pimeys uuvuttaa, eikä oikeen missään tunnu olevan mitään mieltä.
Silloin on tärkeää järjestää itselleen asioita, joissa on mieltä.

Tällaisia asioita voi olla vaikka joku mieluinen urheiluharrastus. Sovi ystävän kanssa, että käytte joka tiistai pelaamassa vaikka sulkapalloa. Varatkaa vuorot etukäteen, jolloin asia ei jää vain ilmaan roikkumaan.
Tai aloita jokainen viikko niin, että käyt maanantaisin pitkällä kävelylenkillä kaverin kanssa, tai sovi illallistreffit keskelle viikkoa.
Viikot vierivät nopeasti, kun päivissä on mahdollisimman paljon sellaista, josta nautit ja saat voimaa.
Itse ajattelin palata tänä talvena vanhan lumilautaharrastuksen pariin. Eikä ajatus talvesta tunnu enää ollenkaan niin ankealta, kun on jotain uutta, mitä odottaa.

in Yleinen by
17 Likes

01 marraskuun 2020 - 12:00

in Yleinen by
15 Likes

Kaupallisessa yhteistyössä Oatlyn kanssa

 

Ollessani lapsi kylmä maito oli suunnilleen parasta mitä tiesin. Join sitä janoon, nälkään, pullan ja leivän kanssa, jokaisella aterialla, kaakaojauheeseen sekoitettuna iltaisin, ja muroihin kaadettuna aamuisin. Join maitoa kotona, koulussa ja kavereilla.
Maito oli olennainen osa päivittäistä ruokavaliota. Ja miksi en olisi juonut? Maitohan oli terveellistä ja kaikin puolin hyväksi ihmiselle.

Maito vahvistaa luustoa. Se symboloi terveyttä, vahvuutta ja voimaa. Maidonjuontia ja sen tärkeyttä mainostettiin koulujen ja terveysasemien käytävillä julistein, ja se mainittiin varmasti aina, kun puhuttiin terveellisestä, monipuolisesta ja ravitsevasta ruokavaliosta. En muista että minkään toiseen elintarvikkeen tärkeyttä olisi omassa lapsuudessani korostettu samalla tavalla, kuin maidon.

Suomeen perustettiin maitopropagandatoimisto 1929. Tuolloin elettiin melko karuja aikoja, ja erityisesti lapset mutta myös osa aikuisista kaipasi lisää ravintoa ja energiaa. Tuohon tarkoitukseen ravintorikas lehmänmaito sopi loistavasti. Maitopropagandatoimiston tarkoituksena oli tarjota tietoa maitotuotteista, edistää niiden laatua, mutta ennen kaikkea: saada ihmiset juomaan enemmän maitoa. Myös Suomen valtio oli mukana tukemassa hanketta parhaansa mukaan.

Maitopropagandatoimistoa ei enää ole, mutta lehmänmaidolla on edelleen merkittävä jalansija kouluissa. Tukeakin se edelleen saa, nykyään sen tosin jakaa Suomen valtion sijaan EU, ja sitä kutsutaan koulumaitotueksi. Sitä maksetaan jopa 0,36€/l, mikä on aika merkittävä summa etenkin, kun otetaan huomioon kuinka tiukalla budjetilla koulut sinnittelevät saadakseen kasaan terveellisen kouluaterian. EU on myös mukana rahoittamassa erilaisia koulutushankkeita, joiden tarkoituksena on lisätä koululaisten tietämystä maidosta ja maidontuotannosta, joiden tarkoituksena taas on – noh, saada ihmiset juomaan enemmän maitoa.

Mutta onko kaikki se mitä me olemme maidosta oppineet, tai mitä edelleen lapsille ja nuorille opetetaan – ihan totta?

Viime viikolla n.250 000 kotitaloutta sai postin mukana Oatlyn tekemän Maitomyytit- kirjasen, joka nimensä mukaisesti pureutuu maidon ympärillä elävien myyttien todenperäisyyteen. Se mikä oli totta ja tarpeen vaikkapa kuusikymmentä vuotta sitten, ei välttämättä ole sitä enää tänä päivänä. Faktojen tarkastelu tulee tarpeeseen. Oatlyn, ja tämän kampanjan tarkoituksena onkin ensisijaisesti herättää keskustelua, ja siirtää maitokeskustelua faktapohjaisempaan suuntaan.

Maidon terveysvaikutuksista ja hyvää tekevistä ominaisuuksista puhutaan kyllä paljon, mutta se mistä ei puhuta ollenkaan tarpeeksi on maidon ilmastovaikutukset. Keskivertosuomalainen juo n.360litraa maitoa vuodessa, mikä on itse asiassa enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomen kokonaismaidonkulutus vastaa n.2,5 miljoonaa tonnia kasvihuonekaasuja joka vuosi. Helpommin ymmärrettävässä muodossa tuo vastaa 939 946 edestakaista lento Helsingistä Thaimaahan.
Mistä ihan vähäpätöisestä asiasta ei siis ole kysymys.

Tähän mennessä me tiedämme jo, että kasvipohjaiseen (tai edes kasvipohjaisempaan ruokavalioon siirtyminen on yksi merkittävimmistä ilmastoteoista minkä yksittäinen ihminen voi tehdä. Kasvipohjaisen ruokavalion trendi kasvaakin koko ajan. Mutta nyt jos esimerkiksi koululainen haluaisi juoda koulussa jotain muuta kuin maitoa – olisi vaihtoehtona vesi. Kasvava lapsi ja nuori kuitenkin tarvitsee hyviä rasvoja, kalsiumia ja D-vitamiinia. Niitä ei vedestä saa, mutta useimmista kasvipohjaisista juomista kyllä. Eikö olisi siis ihan järkevää, että ne olisivat kouluissa se mahdollinen vaihtoehto silloin, kun ei syystä tai toisesta halua juoda lehmänmaitoa? Nykyään siihen, että saisi koulussa valita juomakseen kasvipohjaisen juoman tarvitisisi jonkin sortin todistuksen, ja tällöin kyseessä olisi ”erityisruokavalio” mikä on tietysti vähän erikoista, kun valta-osalla syy valita kasvipohjainen tuote on ilmastossa, ei ruokarajoitteessa.

Kävimme reilu vuosi sitten lapsen kanssa ravitsemusterapeutilla. Alba on ollut aina varsin valikoiva syöjä, ja välillä on huolettanut että saakohan hän syömästään ruoasta kaiken tarvitsemansa. Olin ennen tuota käyntiä pitänyt kahden viikon ajan kirjaa lapsen syömisistä. Oikeastaan ainoa asia, mistä ravitsemusterapeutti oli lapsen ruokavalion suhteen huolissaan oli se, että käytämme lehmänmaidon sijaan kaurajuomaa. Sain pitkällisen luennon maidon hyvää tekevistä ominaisuuksista ja siitä, kuinka tärkeä se kasvavalle lapselle on. Minua muistutettiin siitä, kuinka tärkeää kalsium ja proteiini ovat. Tiesin, ja kerroinkin, että kalsiumia on siihen kaurajuomaan kyllä lisätty, ja proteiinia lapsi saa todennäköisesti riittävästi ilman sitä lehmänmaitoakin. Silti käynnin jälkeen jäi olo siitä, että olin jotenkin epäonnistunut täyttämään lapseni tarpeet ja laiminlyönyt jotain todella perustavanlaatuista. Ajattelin, että kyllähän tämä ihminen ravitsemuksen ammattilaisena tietää minua paremmin, mitä lapseni ravinnokseen tarvitsee.
Ette ehkä ylläty kun kerron, että menimme maitohyllyn kautta kotiin.

⚬

Edelleen törmään usein argumentteihin siitä, kuinka kaurajuomasta ei saa riittävästi proteiinia tai kalsiumia. Jälkimmäistä tuotteeseen on lisätty, mutta on totta että proteiinia se ei sisällä yhtä paljon kuin lehmänmaito. Proteiinia saa kuitenkin yllättävän monista ruoista (palkokasvit, kikherne, pavut ja linssit, kvinoa, pähkinät mm.). Kohtalaisen monipuolisesti syövän ihmisen on lähes mahdotonta saada ruokavaliostaan liian vähän proteiinia, joten siitä en olisi kovinkaan huolissani.

On kuitenkin selvää, etteivät nämä asiat ole koskaan mustavalkoisia. Harvoin mikään vaihtoehto on pelkästään ja yksiselitteisesti hyvä, tai vastaavasti huono. Omia valintojani juuri nyt ohjaa kaikkein voimakkaimmin ilmastolliset syyt. Pyrin tekemään arjessani mahdollisimman kestäviä valintoja. Suomalainen maito tuottaa 327% enemmän kasvihuonekaasuja kuin ruotsalainen kaurajuoma (kuljetukset mukaanluettuna) ja se on jo yksin on itselleni riittävä syy valita se kasvipohjainen vaihtoehto eläinperäiselle niin usein kuin se on mahdollista.

Moni perustelee eläinperäisten tuotteiden käyttämistä myös sillä, etteivät kasvipohjaiset tuotteet maistu samalta kuin ne eläinperäiset. Monista varmasti tuntuu etteivät ne ole koostumukseltaan tai maultaan yhtä hyviä.
Itse uskon, että kysymys on kuitenkin enemmän tottumuksesta, kuin mistään absoluuttisesta totuudesta.
Vaikka elämäni ensimmäiset 20 vuotta rakastin maitoa ja kermaa. Käytin molempia siekailematta ja aivan kaiken kanssa, niin nykyään en oikeastaan pysty juomaan kumpaakaan sellaisenaan edes tilkkana kahvin seassa.
Asioihin tottuu, ja alkuun oudoilta tai vierailta tuntuvista asioista – voikin tulla uusi normaali.

Paljon keskustelua heräsikin niiden maanantaina instagramissa tekemieni julkaisujen jälkeen (palaan niihin tulleisiin kommentteihin tarkemmin ensi viikolla), mutta edelleen olisi mukavaa kuulla teidän ajatuksia aiheen tiimoilta? Vai herättääkö tämä maitomyytit-kampanja teissä niitä? Vai onko tämä kaikki tieto teille jo ihan tuttua kauraa (eh eh)?

in Yleinen by
15 Likes