En tiedä kenen tämä kuluva viikko on ollut, mutta ei minun ainakaan. Tällä viikolla oikeastaan kaikki on tuntunut tavallista työläämmältä ja useampana kuin yhtenä aamuna olen herännyt ärtyneenä, mitä ei normaalisti tapahdu koskaan. Naurettavinta tässä kaikessa on se, etten edes tiedä mistä tämä huono energia kumpuaa. Kaikki on aivan samalla tavalla ja tolalla kuin viime viikollakin. Tähän oloon ei siis ole mitään syytä, ja sehän tietysti ärsyttää entisestään. Siitä nyt puhumattakaan, että tähän fiilikseen ei ole auttanut oikeastaan mikään. Olen urheillut, syönyt hyvin ja syönyt huonosti, tavannut ihmisiä, kirjoittanut, kuvannut ja lukenut, saanut kukkia ja sushia kotiovelle, siivonnut, juonut kahvia auringossa ja varjossa – tehnyt siis kaikkia niitä asioita, jotka yleensä kääntävät huonon hyväksi.
Eilen illalla päätin, että huomenna tälle negatiivisuudelle on tultava stoppi. Suunta on käännettävä. Jos mikään vanhoista mielenpiristyskikoista ei ole toiminut, on kokeiltava jotain uutta. If you always do what you always did you’ll always get what you always got, ja sitä rataa. Päätin, että huomenna, heti aamusta menemme jonnekin missä emme ole koskaan olleet.

Menimme Roihuvuoreen.

Kirsikkapuiden alle. Kirsikankukkasateeseen.

Ja tiedättekö, tuonne noin kaikkien noiden puiden alle, tuulessa lentelevien vaaleanpunaisten kukkien sekaan jäivät ne kehää kiertäneet, ärsyyntyneet ajatukset ja fiilikset. Menkää tekin. Toimii takuulla myös sellaiseen onnelliseen perjantaioloon.

”Hei, mitä tossa sun ranteessa lukee? ”

Antakaas kun kerron.

Uskalla vaan

Uskalla.
Uskallat kyllä.
Menet ja teet.
Uskalla vaan.

Suunnilleen näin tsemppasin itseäni joka ikinen aamu vuoden 2012 kesäkuusta saman vuoden loppuun. Melkein joka aamu tuntui siltä, etten ehkä sittenkään uskalla. Ehkä ei sittenkään kannata. Mitähän tämä ja tuokin tästä touhusta ajattelee? Teen vain itsestäni pellen. Tai olen jo, mutta paljastaa se nyt vielä kaikille. Parempi antaa olla. Tehdä jotain muuta. Ihan mitä tahansa, kunhan ei tätä.

Kerran lopetinkin. Laitoin viestin, etten aio enää jatkaa. Ei minusta ole tähän. Tahtoisin, mutta en uskalla.

Lokakuussa olin varannut Romalle yllätykseksi ajan tatuoijalle. Olimme puhuneet siitä jo pitkään, mutta emme olleet tehneet asialle aiemmin mitään. Kehotin varaamaan töistä vapaata, muuta en paljastanut. Tiesin mitä aioin itse tatuoida, ja tiesin mitä hän. Olin jo lähettänyt suunnitelmat taiteilijalle. Kun lähdimme tatuointistudiolta kotiin luki ranteessani jotain ihan muuta, kuin siinä suunnitelmassa. Mutta nyt ei ollutkaan vielä sen vuoro. Tämä muistutus tuntui paljon tärkeämmältä, tarpeellisemmalta.

Uskalla.

Ja niin uskalsin.
Menin ja tein.
En lopettanut, enkä luovuttanut vaikka mieli teki.
Onneksi en.

Nytkin aina, kun edessä on tilanne tai ratkaisu joka jännittää ja pelottaa, tuntuu oikealta mutta liian haastavalta. Vilkaisen vasenta rannettani ja uskallan. Aika usein menee pieleen, nolaan itseni ja mokaan. Vaan ei haittaa.
Pääasia, että uskalsin.

Tuolloin ja juuri nyt se tuntuu tärkeämmältä, kuin onnistuminen.

IMG_3900 IMG_3899 IMG_3922IMG_3985

Olen ollut nyt muutaman kuukauden ajan Töölössä sijaitsevan Kauneushoitola Impressen todella tyytyväinen asiakas. Sain alkuvuodesta kutsun uudistetun hoitolan avajaisiin ja vakuutuin heti. Jo hoitolan ikkunaan tarrattu lupaus tuloksellista ihonhoitoa ammattitaidolla – sai minut puolelleen. Eikä hoitolan pyörittäjän ja kosmetologin Tarun into, tietämys ja ammattitaito sitä ainakaan vähentänyt. Kerron vielä myöhemmin ihan omassa postauksessaan kokemuksistani ja minulle tehdyistä hoidoista ja niiden toimivuudesta. Sen verran voin kuitenkin jo nyt paljastaa, että olen elämäni aikani syytänyt ihonhoitoon ja erilaisiin hoitoihin varmaan tuhansia euroja, mutta koskaan en ole huomannut ihossani juuri mitään muutoksia. Nyt ihossani näkyy todella selkeä muutos parempaan jo kahden mikroneulaus-hoitokerran (ja tietysti myös oikeanlaisen kosmetiikan, parannellun ruokavalion ja muutenkin terveellisten elämäntapojen lisäksi siis) jälkeen. Mutta siitä kaikesta tosiaan lisää sitten myöhemmin.

IMG_3944 IMG_4010 IMG_3971

Nyt halusin tässä vaan nopeasti vinkata teille että 17.5 eteenpäin Impressen väki tekee aina tiistaisin 10-14 välillä manikyyrejä 15-35€ hintaan (riippuen siitä ottaako kynsiin tavallisen lakkauksen vai shellac-kestolakkauksen) myös kulmien muotoilun ja värjäyksen saa tuolloin hintaan 15€. Taru pyysi välittämään sellaisia terveisiä, että hoitolaan myös lapset ovat erittäin tervetulleita. Muistan kuinka itse aika usein etenkin Alban ollessa ihan pieni olisin toivonut saavani jotain ihanaa, ihan vain itselleni, jonkun toisen tekemänä, kesken päivän, mutta miehen ollessa töissä se ei oikein ollut mahdollista. Pieni vauva nukkui kyllä suurimman osan päivästä, mutta sitä ei kuitenkaan oikein raaskinut vielä jättä kenenkään muun kuin isänsä hoidettavaksi. Nyt ei siis muuta kuin lapsi/lapset mukaan. Tuollaisen vähän isomman ja vilkkaamman tyypin kanssa on tietysti jo omat haasteensa, eikä lapsi välttämättä jaksa vain istua paikallaan ja odotella, että äidin kynnet ja kulmat ovat ojennuksessa. Mene siis vaikka ystäväsi kanssa niin toinen voi pitää lapset viihdytettyinä aina sillä välin, kun toista hemmotellaan. Kahvitkin tuolla tietysti keitetään.
Suosittelen niin lämpimästi, kuin vain osaan. Kerrassaan ihana paikka, hyvä tunnelma, ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta ja aivan huikeita, tuloksellisia hoitoja.

 

Parempaa ja haastavampaa (aina toisinaan myös hermoja raastavampaa) kuin mikään muu, on olla sinun äitisi. Ennen sinua en olisi koskaan uskonut mihin kaikkeen pystyn yhdellä kädellä. En olisi koskaan uskonut, että pystyn tiskaamaan, siivoamaan, pesemään pyykit ja keittämään aamupurot yhdessä puolituntisessa. Ilman sinua en tietäisi miltä tuntuu olla niin ylpeä jostain, että sen haluaisi kertoa tässä maailmassa jokaiselle vastaantulijalle. En tietäisi miltä tuntuu, kun melkein vuoden suhteellisen yksipuolisen hoivaamisen jälkeen ensimmäistä kertaa kiedot pienet, pulleat kätesi kaulan ympärille ja kuiskaat ”äiti lakas”. En tietäisi että ensin voi toivoa ja odottaa kaksi tuntia, että nukahtaisit ja sitten kun se viimein tapahtuu voi alkaa toivoa, että heräisit. On jo ikävä, jota täytyy lievittää katsomalla puhelimesta kaikki ne 136 päivän aikana kuvattua videota sinusta. En tietäisi miltä tuntuu nähdä omasta jo aika tutusta puolisosta jotain kokonaan uutta ja hienoa, rakastua vielä lisää vaikkei uskonut sen edes olevan mahdollista. En tietäisi miltä tuntuu katsella kahta elämänsä suurinta ihmistä kikattamassa yhdessä sohvalla. En tietäisi miltä tuntuu, kun pitkän työpäivän jälkeen tulee kotiin, avaa oven ja näkee kuinka kasvosi sulavat maailman kaikkeuden aidoimpaan hymyyn ”äiti tuli!” Tuntuu kuin sata aurinkoa paistaisi samaan aikaan. Aina toisinaan ajattelen, etten tiennyt oikeastaan juuri mistään juuri mitään ennen sinua. Olet niin hieno ja samalla hauras. Tiedän, ettei minulla ole sinulle mitään muuta annettavani kuin rakkautta. Tiedän, että se riittää. Yhdessä voimme oppia kaiken muun.

Vaikka aina toisinaan minusta tuntuu, että sinä kyllä tiedät jo kaiken.