Törmäsin ihanan Elisan Start living your best life – blogissa postaukseen, jossa hän oli listannut ylös niitä asioita itsessään, joista pitää tai on ylpeä. Ja huomasi samalla kuinka niiden positiivisten ominaisuuksien miettiminen ja huomaaminen voimautti. Haluan ehdottomasti kokeilla tuota samaa.

Tykkään itsessäni mm. seuraavista asioista,

+ Empatiakyky. Minun on helppo iloita ja olla aidosti onnellinen ja hyvilläni toisten saavutuksista ja onnistumisista. Sama pätee tietysti myös murheisiin ja vastoinkäymisiin. Otan toisinaan ehkä liiankin vahvasti osaa toisten ihmisten tunteisiin.

+ Suurpiirteisyys ja rentous. En ole monissakaan asioissa mitenkään turhan tarkka. Ei ole niin väliksi, vaikka koti ei olisi aina viivoittimen kanssa siivottu, kun vieraat pölähtävät ovesta sisään. En jaksa stressata, jos huomaankin kesken päivän että valkoisessa kauluspaidassani on tahra, tai sukassa reikä. Aika usein riittää, että asiat ovat vähän sinne päin. Sitten on taas tietysti niitäkin asioita, joiden on oltava just eikä melkein. Mutta ne ovatkin sitten asia ihan erikseen.

+ Itsenäisyys. Olen oikeastaan aina ollut aika itsenäinen tyyppi. En juuri kaipaa tai kysele muiden mielipiteitä päätöksiä tehdessäni, sillä olen aina niistä niin varma ettei muiden ajatukset niihin vaikuttaisi. The more you love your decisision the less you need others to love them, tiedättehän. Olen reissanut jonkin verran myös yksin, enkä koskaan ole ajatellut sen olevan mitenkään erityistä tai erikoista. Reissussa tutustuu kuitenkin aina uusiin ihmisiin, eikä juuri koskaan tarvitse olla ihan oikeasti yksin, vaikka ei sekään kyllä olisi ongelma, yksin oleminen siis. Pidän siitäkin, vaikka parhaimillani olenkin seurassa. Voisin myös helposti kuvitella muuttavani maahan tai kaupunkiin, josta en tuntisi ketään ja tietäisin kyllä pärjääväni.

+ Rohkeus. En arkaile tehdä suuriakaan päätöksiä yksin, ja uskallan luottaa siihen että elämä kyllä kannattelee. Teen asioita, jotka tuntuvat minusta oikeilta ja tarpeellisilta, vaikka kaikki ihmiset ympärilläni eivät olisikaan ratkaisujeni puolesta.
Lähdin kesken lukion pitkälle reissulle Etelä-Amerikkaan, vaikka kaikkien läheisteni mielestä se oli täysin älytöntä. Onneksi en välittänyt, koska tuo matka on yksi onnellisimmasta ja hienoimmista muistoista mitä mulla on.
Kirjoitin ylioppilaaksi, en kolme, vaan viisi vuotta sen jälkeen, kun olin mennyt lukioon. Niin moni asia tuntui tuolloin tärkeämmältä kuin opiskelu (matkustelu, ystävät ja kokopäiväinen työ lähinnä), vaikka kaikki läheiseni olivat asiasta tietysti eri mieltä. Olen edelleen tyytyväinen melkein kaikkiin tuolloin tekemiini päätöksiini.
En hakenut heti lukion jälkeen kouluun, en hakenut kouluun kaksi enkä edes viisi vuotta sen jälkeen, vaikka tiedän kyllä, että sitä minulta odotettiin. Kaikki nämä välivuodet ovat kuitenkin olleet ehdottoman tarpeellisia, jotta sain selville mikä tie on se minun.
Lähdin vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä, vaikka se tarkoittikin tuolloin sitä että jätin taakseni kaiken sen mistä tiesin mitään ja vaihdoin sellaiseen, josta en.
Menin mukaan iholla- sarjaan, vaikka lähipiiristäni kukaan ei ollut sitä mieltä, että se olisi hyvä idea – päinvastoin. Onneksi menin. Vaikka en tekisi sitä enää koskaan uudestaan, niin olen nyt tyytyväinen ja hyvilläni tuosta ajasta ja kokemuksesta. Siitä kaikesta, mitä sen kautta, ainakin välillisesti, opin. Ja tietysti ennen kaikkea niistä ihmisistä, jotka sen kautta elämääni tulivat ja jäivät.

Ja jotta tasapaino säilyisi (siinä kun piilee kaikki elämän hienous) niin listaan tähän nyt myös muutaman sellaisen piirteen itsessäni josta en niin piittaa tai joille haluaisin ja yritänkin tehdä jotain.

En päästä ihmisiä kovin helposti oikeasti lähelle. Olen kokenut ystävyyssuhteissani muutaman kunnon kolauksen, ja ehkä sen vuoksi olen nykyään varovaisempi. Mulla on todella paljon kavereita, mutta vain ihan muutama oikeasti läheinen ystävä, joiden seurassa koen voivani olla täysin oma itseni. Nyt tosin tuntuu, että olen jo tullut avoimemmaksi ja helpommin lähestyttäväksi tässä asiassa.

Olen täysin selkärangaton mitä tulee syömiseen. Syön taas aivan miten ja mitä sattuu. Saatan syödä päivässä kymmenen kertaa tai kaksi kertaa. Voin aivan hyvin syödä suklaata aamiaiseksi, lounaaksi, kahvin kaveriksi ja päivälliseksi. Iltapalaksi sitten vaikka sipsiä. Jostain kumman syystä, en kuitenkaan liho vaikka söisin miten ja mitä. Ja se onkin se ongelma. Tiedän olevani tietyissä asioissa niin pinnallinen, että takuulla kiinnittäisin enemmän huomiota syömisiini, jos se vaikuttaisi oleellisesti siihen, miltä näytän. (Sillähän ei siis ole mitään väliä miltä tällainen ”syöminen” tuntuu.. eh). Tämä on siksikin aika koomista, koska olen todella tarkka Alban syömisistä, ja pidän kyllä visusti huolen siitä että tämä varmasti saa riittävän monipuolista ja ravinteikasta ruokaa säännöllisesti ja riittävästi. Miksi en siis tee samaa itselleni? HALLOOTA JÄRKI!

Olen tosi melko huono sanomaan asioita suoraan ja kiertelemättä (paitsi parisuhteessa heh). Myös eriävien mielipiteiden esittäminen tuottaa välillä suuria vaikeuksia, ja yhä edelleenkin, suuren tietoisen ajatustyön jälkeen, tuollaiset tilanteet, joissa ollaan asioista eri mieltä, näyttäytyvät mulle konflikteina. Mikä on siis ihan älytöntä ja naurettavaa.

Okei, ehkä olisi sittenkin pitänyt jättää nämä negatiivisemmat puolet listaamatta, koska nyt tästä jäi vähän karvas maku suuhun. Se on nyt tietysti saatava pois, joten heitän tähän loppuun vielä yhden positiivisen extran, ja haastan samalla teidät kaikki kertomaan omat parhaat puolenne tuonne kommenttiboksiin tai omiin blogeihinne, kiitos!

+ Muisti. Mulla on aivan älyttömän hyvä muisti, ja olen sen turvin pärjännyt koulussakin aina vähän keskivertoa paremmin. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen ahkera opiskelija, ei ole tarvinnut. Se, että on ollut tunneilla läsnä ja korvat auki, on riittänyt. Aina toisinaan tuntuu, että muistiin jää aivan kaikki, myös ne sellaiset asiat joita ei tarvisi tai toivoisi. Toisaalta nykyään kyllä tuntuu, että se muistin terävin kärki alkaa olla jo tylsistynyt. Unohdan avaimet kotiin suunnilleen neljänä päivänä viikossa, en muista vastata viesteihin/sähköposteihin/kommentteihin ellen tee sitä heti sillä sekunnilla, kun sen luen. En muista napata roskapussia eteisestä mukaani, vaikka Roma olisi muistuttanut siitä juuri kaksi sekuntia aiemmin. Kauppaan mennessä en ilman listaa todellakaan muista, mitä tulin hakemaan. Mutta toisaalta sitten taas muistan ulkoa varmaan 789 instagram- käyttäjätunnusta, ja 575  Etunimi Sukinimeä ihmisille, joita en ole koskaan tavannut muualla kuin facebook-feedissäni. Hyödyllistä? Oh yes.

11921647_10153129159567828_7731247935013573912_n

Tuntuu hullulta, että taas on yksi viikko mennyt. Tuosta noin vaan suhissut ohi silmien. Aika tuntuu vaan katoavan ulottuviltani jonnekin. En ehdi tekemään päivässä edes puolia niistä asioista, joita olin sille suunnitellut. Jossain on vikaa, en vaan ihan vielä tiedä että missä. Tiedän, että tähän blogiin (kuten aika moneen muuhunkin asiaan) haluaisin panostaa ihan hurjan paljon enemmän, kuin mihin aika ja rahkeet viime viikkoina ovat riittäneet. Toivotaan, että kalenteri selkenee seuraavien viikkojen osalta sen verran, että siihen olisi mahdollisuus.

11924542_10153129159622828_4084765309004054202_n

Huomenna aloitan uuden viikon lisäksi muutakin uutta, nimittäin urheilun. Olen ihan liian pitkään antanut kaiken muun mennä sen edelle arkipäivän valinnoissani, ja uskotellut itselleni olevani muka sellaisessa tilanteessa että täytyisi valita joko tai. Höpön löpön, ei tarvitse muuta kuin oppia vähän aikatauluttamaan, ja ottamaan itseään sieltä niskasta kiinni.

Tänään aion kuitenkin vielä nauttia täysin siemauksin tästä tekemättömyydestä, onhan kuitenkin sunnuntai. Huominen ja huomisen hommat sitten huomenna, eikö?

Rentoa sunnuntai-iltaa !

 

Kuvat Adidaksen heimohommista: ihana Stella Harasek

Blogi on tässä hieman lomaillut meikäläisen sairastellessa. Nyt kuitenkin alkaa jo näkyä valoa tunnelin päässä, niin voinnin kun blogin henkiin heräämisenkin suhteen. Pää on ollut täynnä räkää viimeiset neljä päivää, ja nyt kun tilanne alkaa vähän normalisoitua niin päässä on tilaa ihan niille ajatuksille ja ideoillekin. Ihanaa!

Sairastellessa on ollut aikaa näprätä puhelinta. Joskus taisinkin mainita, että olen viime vuodet kuvannut lähinnä puhelimellani, vaikka minulla tuo järkkärikin olisi. Kuvaan päivittäin aika paljon, ja olen tehnyt niin jo monta vuotta, mistä olen kyllä nöin jälkeenpäin todella hyvilläni. Aika moni hetki, tapahtuma ja asia olisi painunut unholaan ilman kuvamuistoja. Toisaalta ajattelen kyllä, että ne kaikkein merkittävimmät hetket kyllä säilyy muistissa ilman dokumenttejakin.

Viime vuosi puhelimen muistista näytti tältä:

image

… viihdyttiin kotona enemmän ja paremmin, kuin ehkä koskaan aiemmin.

image

… kävelin nukkuva lapsi vaunuissa valehtelematta yli 2000km.

image

…syötiin liian usein ulkona ja liian harvoin kotona.

image image image

… fiilisteltiin toisiamme, kasvavaa Albaa, skype-puheluita Siperiaan ja muutaman minuutin kävelymatkan päässä asuvia ystäviä.

image image image image

… Kevyitä, kuplivia päiviä ja iltoja ystävien kanssa meren rannalla, kallioilla, hiekalla tanssien. Totuuden nimissä mainittakoon, että tapasin kyllä ystäviäni aivan liian harvoin. Vuodesta 2016 tulee tämänkin asian suhteen paljon parempi.

image image image

… oli hyviä, huonoja ja surkeita asupäiviä.

image image image

… käytiin Tukholmassa intoilemassa keväästä, Helmikuussa.

image image image image

… juoksin kevään ja kesän aikana kilometreissä takuulla enemmän kuin koko siihen astisen elämäni aikana yhteensä. Tapasin uusia ihmisiä, opin uutta, ja mikä parasta – nautin.

image image image image image image image image

… lähdettiin Espanjaan, koska Suomessa kesä ei ollu vielä Heinäkuun lopullakaan alkanut. Perillä meitä odotti 35 asteen tukahduttava kuumuus. Otimme sen ilomielin vastaan.Olin ennen reissua etsinyt AirBnB:sta varta vasten asunnon, jossa olisi mahdollisimman tehokas ilmastointi ja varmistellut asiaa vielä usealla viestilläkin. Juu juu, tehokas ilmastointi löytyy, lupailtiin. Myöhään yöllä asunnolle saavuttuamme meitä odotti perillä sauna. Siinä sitten kyselin, että niin mites tuo ilmastointi, mistä sen saa päälle. Tosta noin vaan napsauttaa sanoi omistaja, ja osoitti tuota pientä jalallista tuuletinta. Ai katos. No, mutta tämähän on tehokas, pyöriikin ja kaikkea.

Mutta turhaanpa huolehdin, kuumuuteen tottui päivässä ja perheen pieninkin nukkui tuolla melkein ehjiä öitä, mitä ei tuohon aikaan ollut tapahtunut vielä koskaan aiemmin. Tuo matka oli kyllä muutenkin yksi vuoden ehdottomia kohokohtia; upea, meille kaikille uusi, kaupunki, lämpöä, hyvää ruokaa, aamuisia kävelyitä hiljaisilla kaduilla ensimmäisten kahviloiden avatessa oviaan, kun koko muu kaupunki tuntui vielä nukkuvan eikä aurinkokaan ollut kunnolla herännyt – oli vasta lämmin, ei polttavan kuuma, pitkiä kuumia päiviä varjoissa viihtyen, pimeitä iltoja kahdestaan terassilla. Raukeus ja rentous. Hyväntuulisuus, joka kietoi otteeseensa ensimmäisen lomapäivän jälkeen ja piti tiukasti kiinni vielä kuukaudenkin kuluttua.

image image image

 

… kotiin palattuamme oli kesä ehättänyt jo tännekin. Uitiin meressä ja mummolan altaassa. Loikoiltiin hiekalla meren rannalla ja viltillä pihanurmella. Lomailtiin.

image

… aika usein rullailtiin tuohon naapurin grillaamaan.

image image

… Flow. Ensimmäinen pitkä ilta ihan vain kahdestaan. Oli niin hyvä olla toisen kanssa, että ehdittiin/maltettiin katsomaan vain ehkä kolme keikkaa. Heh.

image image

… ihasteltiin tätä upeaa syksyä, Tuntui siltä, kuin kesä ei olisi oikeastaan koskaan edes loppunut.

image

… ja uutta elämää. Ensimmäistä yhteistä kummilastamme, pientä Emiliä.

image

… havahduttiin vuoden lopulla siihen, että puhelimen muistiin oli tallentunut kuvia lähinnä Albasta tekemässä sitä tai Albasta tekemässä tätä. Yleensä kuitenkin ihan vain Albasta tekemässä ei yhtään mitään. Ihan käsittämätöntä kuinka joku noin pieni voi tuntua maailman suurimmalta, hienoimmalta. Sanon aina tämän saman; pakahduttava kiitollisuus tästä ihmisestä.

image image image

… juhlittiin joulua, ihan kuten kaikkina aikasempinakin vuosina, mun vanhmpien ja perheen luona. Ja aivan kuten aina ennenkin, oli ihanaa. Aamupuuro, pihasauna, päiväunet puhtaissa lakanoissa, jouluruoka, lahjat. Ihmiset.

Sellainen vuosi. Väsymyksestä huolimatta, hyvä ja onnellinen. Helläkin.

Silti olen kyllä enemmän, kuin valmis tähän uuteen vuoteen, uusin voimin.

Ihanaa tätä alkanutta vuotta kaikki te!

 

Juoksukuvat: Stella Harasek ja Mikko Rasila
Ystäväkollaasin 3.kuva : Eeva Kolu

imageimageimageimage image image image image

Sivulauseessa taisin joskus mainitakin, kuinka pyörittelin ajatusta oman blogin perustamisesta todella pitkään. Jostain syystä vähän vierastin ajatusta sellaisesta blogista, jossa kirjottaisin vain itsestäni. Olinkin jo ehtinyt päättämään, että perustaisin blogin jossa kuvaisin ja kertoisin vain muista ihmisistä; tyylistä, kodista, urasta, äitiydestä, intohimosta, sinkkuudesta, elämäntavasta. Ajatus kuitenkin muuttui matkan varrella, ja itsestään/omasta elämästään kirjoittaminen tuntuikin lopulta kaikkein helpoimmalta vaihtoehdolta. Materiaalia kun saa kerrytettyä ihan tosta noin vaan. Ei tarvitse säätää aikataulujen kansa (olen mm. yrittänyt järjestää yksiä kuvauksia tässä nyt noin puoli vuotta siinä onnistumatta). Nyt olen kuitenkin ajatellut, että alottaisin sellaisen juttusarjan jossa säännöllisen satunnaisesti esittelisin täällä kuvien kera jonkun kiinnostavan tyypin/kodin/tarinan. Miltä kuulostaa? Tai tuleeko teille heti mieleen joku tyyppi kenestä ehdottomasti halusitte kuulla ja nähdä lisää? Yritän laittaa onnistumaan.

Tässä kuvituksena otoksia paikasta, jota olen kutsunut kotikodiksi pian 13 vuotta. Sen on sisustanut ihminen, jonka nyt huomaan vaikuttaneen todella paljon siihen, miltä meidän omassa kodissa nyt näyttää. Ei varsinaisesti mitään pelkistettyä mustavalkoista minimalismia löydy kummankaan kotoa.