Kyselin pari päivää sitten instagramissa teiltä ehdotuksia, mistä kirjoittaa. Olen ollut niin hyvilläni jokaisesta viestistä, ehdotuksesta ja toiveesta, ettei sille ole tarpeeksi sanoja. Erityisen hyvilläni olen ollut siksi, että ne ehdotukset ovat olleet niin hyviä. Ihan jokainen oli sellainen, johon teki oikeasti mieli tarttua. Oli aiheita joista tuntuu helpolta kirjoittaa, mutta joukossa oli myös sellaisia joista puhuminen/kirjoittaminen tuntuu haastavalta ja vaikealta ja juuri siksi niin tarpeelliselta. Sekin ilahdutti, että niin moni toivoi minun tekevän asioita juuri niin kuin olen tehnyt asiat tähänkin asti: arkisesti ja itseni näköisesti. Ai niin, ja ilahduttavaa oli myös että kirjajuttuja toivottiin suunnilleen jokaisessa viestissä lisää. Ihanaa, sillä juuri niitä on tulossakin.
Ajattelin tarttua ensimmäiseksi aiheeseen, joka oli hirmuisen hyvä, mutta myös helppo kirjoitettava.
Toive kuului näin:
”mua kiinnostais lukee semmosista sun arjen ”tukipilareista”, mitkä jutut pitää sut kasassa henkisesti sekä fyysisesti arjen kiireiden keskellä. mitkä on sulle tärkeitä juttuja just mielenterveyden kannalta ja/tai fyysisen kunnon.,.”
En ole ehkä koskaan varsinaisesti ajatellut, että minun on pakko saada tehdä sitä ja tätä, jotta pysyisin kasassa. Vaan olen ehkä enemmänkin pyrkinyt rakentamaan arkea ja elämää ylipäätään niin, että siellä olisi mahdollisimman paljon sellaisia asioita, joista tulee kiva olo, ja mahdollisimman vähän niitä, joista ei tule. Mutta tajusin, että ne kivat asiat ovat juuri niitä joiden avulla sitä pysyy kasassa, eikä leviä ympäriinsä.
Käveleminen
Mikään ei nollaa päätä ja energisoi samalla tavalla, kuin käveleminen, rauhassa. Kiireessä kävelyä en edes laske kävelyksi. Se on säntäilyä, ja eikä tee ainakaan mun mielelle mitään hyvää. Kun puhun kävelystä, tarkoitan sellaista kävelyä, jolloin on aikaa pysähdellä, istua puiston penkille ja kuvaamaan. En ajattele sitä kävelyä liikuntana, enkä ole matkalla mihinkään. Kävelen vain, ja anna ajatusten kulkea. Aina, kun joku asia tuntuu hankalalta, pää sumuiselta, ärsyttää tai väsyttää, niin lähden kävelylle enkä koskaan tule takaisin, niin että asiat olisivat huonommin. Yleensä olen löytänyt ratkaisun ongelmaan, joku jumissa ollut teksti on kirjoittanut itse itsensä, tai olen puolihuomaamatta kuvannut taas seuraavat kolme postausta. Väsymys ja ärtymys on takuulla helittänyt ja aivan kaikki on vähän paremmin.
Riittävä uni
Nukun nykyään jostain syystä usein huonosti, todella huonosti. Heräilen jatkuvasti ja iltaisin nukahtaminenkin on hankalaa. Yritän siksi pitää huolen siitä, että viettäisin sängyssä vähintään 8-10h vuorokaudessa, jotta siitä ajasta olisin unessa vähintään 7-8h. Olkoonkin, että se uni tulee pätkissä. Huomaan heti niin yleisessä vireystilassa, kun hermojen kireydessäkin sen jos olen nukkunut liian vähän tai huonosti. Kehno nukkuminen alkaa näkyä jo naamassakin, mutta yritän olla ajattelemetta sitä, sillä ahdistuisin siitä muuten. Riittävä uni ja levännyt olo on itselleni liki kaiken muun hyvän pohjan. Väsyneenä kaikki tuntuu niin paljon valjummalta ja keljummalta.
Lukeminen
Luen joka päivä, edes jotain, edes vähän. Äänikirjoista en ole saanut olenkaan samalla tavalla otetta, mutta onneksi useista kirjoista löytyy bookbeatista myös e-kirja versiot, joka tekee lukemisesta missä vain milloin vain todella paljon helpompaa. Lukeminen on mulle ennenkaikkea levähdyspaikka, vie hetkeksi ihan muualle.
Nyt kun olen lukenut aktiivisesti taas muutaman vuoden on vaikea ymmärtää, että meni monta vuotta etten lukenut juuri ollenkaan. Saan kirjoista niin paljon; voimaa, inspiraatiota, oivalluksia, uutta ajateltavaa ja kosolti erilaisia tuntemuksia.
Rikastun, yhdellä sanalla sanottuna. Lukeminen tarjoaa aina hetkeksi pääsyn toiseen maailmaan, ja mikä parasta sen toisen maailman voi täysin vapaasti itse valita. Maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, että tulen levottomaksi kun alan ajatella sitä.
Podcastit
En ehdi lukea uutisia, artikkeleita ja kolumneja niin paljon kuin haluaisin. Tai, valitsen vapaalla ajallani luettavakseni jotain muuta. Lähinnä niitä kirjoja. Olenkin toisinan vähän pihalla ajankohtaisista asioista. Siksi rakastan kuunnella, kävellessä tietysti, kun minua viisaammat ja asioista enemmän ymmärtävät ihmiset keskustelevat ajankohtaisista uutisista ja aiheista. Tämän hetkinen suosikkini on ehdottomasti uutisraportti. Täydellinen paikkaamaan uutisvajettani, ja sitä vaikeutta mikä syntyy, kun ei tiedä asioista riittävästi, jotta voisi muodostaa kunnollisen mielipiteen. Tuntuu ihanalta, että joku toinen on minun puolestani ottanut selvää, paneutunut ja pureskellut ja kertoo sitten miten asiasta esimerkiksi voisi ajatella.
Offline- aika
Tämä on mulle varmaan yksi tärkeimmistä yksittäisistä asioista, jotka vaikuttavat hyvinvointiin ja jaksamiseen.
Jos kukaan ei valvo, tai ei ole mitään mitä pitäisi tehdä tai saada aikaiseksi eikä kukaan tarvitse minua mihinkään saatan helposti istua puhelin kourassa useamman tunnin. Lukea, selailla, muokata kuvia, suunnitella, selailla taas vähän lisää jne. Sellaisen session jälkeen ei ole koskaan kovinkaan elävä olo. Saatan olla inspiroitunut jostain asiasta, tai tiedän miten haluan muuttaa olohuoneen järjestystä tmv. mutta en kyllä koe olevani kovinkaan elossa. Päinvastoin. Siksi olenkin asettanut itelleni erilaisia rajoituksia puhelimeeni, jotka kertovat milloin olisi hyvä lopettaa, jos en itse ole sitä ymmärtänyt tehdä.
Erityisen toimiva on ollut forest- sovellus, jossa istutetaan puu, jonka saa lunastettua vain jos kykenee olemaan koskematta puhelimeensa tietyn, itse valitsemansa, ajan. Jos yritän tarttua puhelimeen tuon ajan sisällä, kysyy sovellus että oletko toisissasi, meinaatko luovuttaa? Aika usein silloin tajuaa, että se mitä oli puhelimelleen menossa tekemään ei olekaan lopulta kovin tärkeää.
Tuo puhelimeton aika on yleensä sitä, jolloin keskityn töihin kaikkein parhaiten, saan siivottua kodin tai ne jo ikuisuuden pullistelleet kaapit. Aika jolloin leikin lapsen kanssa niin että olen ihan oikeasti läsnä enkä viiden minuutin välein tarkistamassa puhelimelta ihan nopeasti yhtä juttua. Se aika, jolloin tunnen kaikkein eniten eläväni. Ja mikä parasta, sitä offline-aikaa on elämässäni koko ajan enenevissä määrin.
Pilates
Olen pienestä pitäen harrastanut joukkueurheilua, tai ryhmässä liikkumista; pelasin jääpalloa, jalkapalloa ja harrastin vuosia yleisurheilua. En ole oikein koskaan oppinut liikkumaan itsekseni. Nyt meni monta vuotta niin, etten omistanut salikorttia, enkä käynyt ryhmäliikuntatunneilla mikä tarkoitti sitä etten liikkunut juuri ollenkaan, ellei satunnaisia kotitreenejä lasketa.
Viime keväänä aloin käydä säännöllisesti Bay Helsinki:n reformer pilateksessa. Olen täydellisen hurahtanut. Pitkään aikaan mikään ei ole tuntunut niin omalta ja hyvältä. Rakastan sitä, etten koskaan tunnille mennessä tiedä, mitä siellä tulee tapahtumaan. Ja siksi minun ei tarvitse koskaan tehdä mitään muuta kuin mennä paikalla, ja loppu hoituu vähän kuin itsestään. Joku toinen kertoo mitä tehdään, ja missä sen tulisi tuntua, ja kuinka saan sen tuntumaan siellä missä pitäisikin. Se, että saan liikkua jonkun toisen opastamana tuntuu niin suurelta luksukselta, ja koen että tällä tavoin liikkuminen on huomattavasti rentouttavampaa (ainakin minulle) kuin sellainen liikunta, josta olen vastuussa itse. Jossa itse suunnittelen millaisen treenin teen, ja missä sen teen. Kuinka pitkään liikun, ja mitä kohtaa kehossa haluan erityisesti liikuttaa.
Toisen ohjaaman tunnin aikana en taas ajattele mitään muuta, kuin sitä mitä teen juuri sillä hetkellä. Pilateksessa liikeradat ovat usein pieniä ja näyttävät varsin vaatimattomilta, mutta vaativat oikeasti monen eri asian ajattelua ja tekemistä samaan aikaan. En silloin ehdi ajatella mitään muuta. En odottavia töitä, tulevaa kauppareissua, maksamattomia laskuja tai siivotonta kotia. Keskityin vain hengittämään ja tekemään mahdollisimman puhtaita liikeratoja. Olo on aina tunnin jälkeen sekä raukea, että energinen. Pää tyhjentynyt. Tässä on yksi sellainen asia, josta en takuulla luovu. Olkoonkin, että maksan tästä harrastuksesta itseni kipeäksi, eikä minulla olisi oikeasti varaa sellaiseen.
Ystävät.
Kun tekee töitä yksin, ja viettää sen lisäksi todella paljon aikaa kahdestaan lapsen kanssa, tuntuu aivan järjettömän tärkeältä viettää sen kaiken vastapainoksi myös paljon aikaa muiden, aikuisten, kanssa. Näen ystäviäni usein, mutta en niin usein kun tahtoisin. Luulen, että kärsin tällä hetkellä ehkä elämäntilanteestakin johtuen poikkeuksellisen voimakkaasta tarpeesta jakaa tätä kaikkea toisten ihmisten kanssa. Erityisesti nyt kun lapsi kasvaa, ja tielle osuu koko ajan kinkkisempiä kasvatuksellisia haasteita, tarvitsen läjäpäin vertaistukea ja ehkä vähän myös vakuutteluja siitä, että en yksinäni ole vahingossa ja tietämättömyyttäni pilaamassa kaikkea sitä hienoa, mitä tuossa pienessä ihmisessä on.
Ystävissä ihaninta on se, ettei niiden seurassa tarvitse olla yhtään mitään. Ei tarvitse olla se johdonmukainen, hermonsa alati hillitsevä aikuinen, vaan voi aivan vapaasti olla halutessaan täydellisen epäjohdonmukainen, asiaton tyyppi, jonka puheissa ei ole pienintäkään järkeä.
Kosketus
Halaaminen, sylissä oleminen ja – pitäminen, silitykset, pieni käsi omassani.
En tiedä tuleeko mistään muusta yksittäisestä asiasta niin huojentunut ja turvallinen olo kuin tiukasta halauksesta silloin kun sitä eniten tarvitsee ja kaikkein vähiten osaa pyytää. En tiedä olisinko kasassa ilman kaikkia niitä sellaisia halauksia, kevyitä, ohimennen sipaisuita, sylissä pitämisiä, silittelyitä, seksiä, kainalossa nukkumista, suudelmia ja pusuja. Todennäköisesti en. Ai niin, enkä varsinkaan ilman niitä taivaallisia hartiahierontoja, joita poikaystäväni antaa. Enkä edes liioittele. Rami hieroo ihan oikeasti paremmin, kuin yksikään hieroja, jolla olen käynyt, ja voin kertoa että olen käynyt useammalla kuin viidellä.
Pienten kauniiden hetkien luominen sinne tänne
Joku voi pitää tätä pinnallisena, ja sitä se ehkä onkin, mutta koen oman jaksamisen kannalta tärkeäksi sen, että teen ja näen kauneutta ympärilläni. Sytytän aamuisin kynttilät keittiöön ja olohuoneeseen, laitan musiikin soimaan taustalle ja katan pöydän nätisti. Pääni pysyy huomattavasti paremmin kasassa kun pidän kodin siistinä. Ahdistun kaaoksesta ja kun tiedän sen, niin voin myös välttää sen. Pyrin pitämään kaapit ojennuksessa, ja keittiön tasot puhtaina. Meillä on lähes aina tuoreita kukkia. Vaihdan tavaroiden paikkoja, ja kasaan niistä erilaisia asetelmia hyllyille ja tasoille. Haluan, että meillä on kotona nättiä. Kuulostaa ehkä pieneltä, mutta kun näkee ympärillään kivoja asioita, vaikuttaa se ainakin minun fiilikseeni. Tai ei se nätteys sitä ainakaan huononna. Toisin kuin sotku ja epämääräiset kasat saattavat tehdä.
Toisaalta olen myös sellainen, että näen kaunista oikeastaan kaikkialla, ehkä sellaisissakin paikoissa missä ihan kaikki eivät. Kuvaan paljon, jatkuvasti, ja ehkä siksikin kiinnitän niin paljon huomiota ympäristööni; etsin aina jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Tai oikeastaan, se löytää aina minut enkä minä sitä. Ja koen, että kyky nähdä pieniä, kauniita asioita ja hetkiä vaikuttaa ihan hirveästi myös siihen, millaisena arjen ja oman elämäni koen.
Yksin oleminen.
Viihdyn hyvin (niiden omien) ihmisten seurassa, voimaannun. Mutta toisaalta, kaipaan ja tarvitsen paljon myös omaa tilaa ja aikaa. Alan hiipua, jos en saa olla riittävästi itsekseni.
Yksin ollessani saatan tehdä ihan mitä tahansa; käydä viinillä, kävelyllä, laulaa ja tanssia mielipuolisesti, siivota (todella usein siivoan, mikä on kieltämättä aikaa laimeaa), lukea, venytellä, tai kuten viime aikoina yhä useammin: pelata peliä nimeltä 2048. Älkää kysykö, älkääkä varsinkaan kokeilko. En jaksa edes laskea kuinka monta kertaa tämänkin postauksen kirjoittaminen on keskeytynyt sen takia, että on ollut ihan pakko pelata pari ruudullista.
Toivon, että tämä oli edes vähän sitä mitä haluttiin. Ja samalla, olisi hirveän mielenkiintoista kuulla että millaiset asiat pitävät teitä kasassa? Onko mitään samaa, ja erityisesti kiinnostaa se, jos ne asiat ovat ihan jotain muuta.
