01 huhtikuun 2019 - 15:00

in Yleinen by
14 Likes

 

 

Tavara/tuote:

SIGGin iso lasipullo, johon pakkaan aina aamuisin smoothien mukaan. Rakastan aamiaisia, joten syön niitä usein kaksi. Yhden kotona, ja toisen konttorilla. Tämä pullo kulkee aina mukana, vähintäänkin vesipullona ja on kätevyteensä lisäksi myös kaunis. Sopii niin kylmille kuin kuumillekin juomille. Meiltä löytyy myös sellaisia muovisia smoothie-pulloja, jotka tulivat koneen mukana, mutta niistä juoma maistuu enemmän muovilta kuin mustikalta jo puoli tuntia valmistuksen jälkeen. Tässä laispullossa tuo maku pysyy raikkaana pidempään.

Teksti:

tämä Stellan kirjoitus endometrioosista ja elämästä sen kanssa.

Tuntuu hankalalta käsittää kuinka Stella on pystynyt kaikkeen siihen, mitä hän on tehnyt kun on samalla kärsinyt liki kaiken aikaa sellaisissa määrin ettei se ole inhimillistä millään mittapuulla mitattuna. Olen aina arvostanut, ihaillutkin, Stellaa mutta tuon postaukseni jälkeen kaikki ne tunteet voimistuivat vielä potensiin viisitoista. Ihmeellinen nainen. Hän ja te kaikki muutkin sairauden kanssa kamppailevat.

Vaate:

pörröinen, beige vetoketjullinen pusakka, jonka sain ystävältä joka ei osannutkaan käyttää puseroa itse, mutta palautusaika oli jo umpeutunut. Minä osaan, enkä ole keskiviikon jälkeen juuri muuta sitten osannutkaan.

 

 

 

Kirja:

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan.

Kirjasta on jäljellä n.10% ja jo jossain puolessa välissä alkoi tuntua, että en tämän kirjan ansioista todellakaan tule jatkossa piittamaan kaikista mahdollisista turhista asioista niissä määrin, kuin olen aikaisemmin piitannut. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka ajattelevat liiallisen piittaamiseen häiritsevän elämäänsä, mutta erityisesti niille jotka ajattelevat etteivät piittaa mistään.
Jotain kirjan koukuttavuudesta kertoo sekin, että unohdin niin perjantaisen Auta Antti!:n uuden jakson, kuin lauantaiset Blacklist-jaksotkin. Sellaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin.

Sovellus:

MINDBODY

Sovellus, jolla saa tosi kätevästi selattua lähialueen pilates- ja joogatarjonnan. Myös tunneille ilmoittautuminen ja niiden peruminen onnistuu sovelluksen kautta helposti. Voit tallentaa omat varaukset kalenteriin, ja halutessasi sovellus muistuttaa sinua niistä. Tämän sovelluksen ansioista löysin mm.rööperin aamujoogan, joka järjestetään aamuisin n.20m päässä kotiovelta. Ilmoittauduin tietysti heti muutamalle aamutunnille. En keksi kovin montaa asiaa, jotka vaikuttaisivat päivään yhtä positiivisesti kuin hikiliikunta ja hikiliikunta heti aamulla.

Ruoka:

Rikas arabi.

Ramin kehittelemä (?) konsepti leivästä, joka on tehty vähän samalla ajatuksella kuin köyhä ritari, sillä erolla että tässä ruoka-annoksessa ei ole mitään köyhää. Tähän tulee pohjaksi rapeaksi paistettu laadukas leipä, jonka päälle tulee shakshukaa, scrambled eggs, merquez makkaraa, bataattipyrettä ja avocadocremeä. Leivän vege-versio on muuten sama, mutta makkaran tilalle tulee  rapeaksi paisettua tankoparsaa ja teriyaki-sieniä. On niin hyvää, että näkö lähtee sanoisin varmaan ellen vihaisi sitä sanontaa niin kamalasti.

 

Biisi:

Òlafur Arnalds – So Far


Viikon kohokohta:

Torstain barre-tunti ystävän kanssa. Liikkuminen teki niin hyvää. Olen torstain jälkeen tehnyt kaksi muutakin treeniä, mutta tuo ensimmäinen on se joka tuntui merkityksellisimmältä, sillä se sysäsi liikkeelle palavan halun pitää parempaa huolta omasta fysiikasta.

Eilinen Ramin ja Paavon pop up-brunssi, jonka he järjestivät 80 ystävälleen Gisa Arabiassa. Oli ihanaa nähdä niin paljon tärkeitä ihmisiä yhdellä kertaa ja syödä samalla järjettömän hyvin. Tai kaikki muut ainakin söivät. Itse keskityin jännittämään, että viihtyvätkö kaikki ja maistuuko ruoka, jotka molemmat olivat tietysti täysin turhia huolia, sillä tuo kaksikko ei edes kykenisi muuhun. Viihdyin paikalla pitkälle iltapäivään, ystävät pöydän ympärillä vain vaihtuivat. Paras sunnuntai aikoihin. Toivon todellakin, että tästä tulisi kuukausittainen perinne. Ihanaa on myös se, että jääkaappi on kotona nyt täynnä brunssilta ylijääneitä herkkuja, ja saan syödä niitä varmaan vielä kokonaisen viikon. Erityisen iloinen olen poikaystävän leipomista brownie-paloista, jotka olivat aivan pöyristyttävän hyviä. Pöyristyttäviä siksi, että en tiennyt että hän osaa myös leipoa.

Aiemmat sunnuntaisuosikit löytyy täältä, täältä ja täältä.

in Yleinen by
14 Likes

30 maaliskuun 2019 - 20:03

in Yleinen by
49 Likes

 

 

 

Näin joitain viikkoja sitten facebookissa linkin artikkeliin, jonka otsikko meni jotenkin näin:
lukion jälkeen Saaraa arvosteltiin, kun hän halusi siivojaksi mutta nyt hän tienaa enemmän kuin useimmat korkeakoulutetut
Ähää, siitäs saitte senkin arvostelevat ähäkutit- luki siellä myös, vaikka sitä ei sinne oltu kirjoitetukaan. Artikkelissa puhuttiin siitä, kuinka Saaran ammatinvalinta sai alkuun osakseen ihmetystä ja arvostelua. Arvostelijat kuitenkin vaikenivat, kun Saara alkoi tehdä siivoamisella rahaa. Tai oikeastaan siinä vaiheessa, kun Saara alkoi tehdä paljon rahaa. Vasta silloin hän oli muiden silmissä menestynyt. Menestystä ei ollut se, että hän uskalsi tehdä jotain sellaista, jota hän aidosti itse halusi. Uskalsi valita niin, vaikka takuulla tiesi saavansa osakseen arvostelua ja kummastelua. Hänen tekemäänsä työtä ei pidetty juuri minään ennen kuin sen arvo oli rahalla mitattuna suuri. Ahdistuin artikkelista. Kuten aina, kun puhutaan rahasta työn arvon tai menestyksen ainoana mittarina. Raha on mielestäni ihan surkea arvon tai menestyksen mittari. Sillä ei mielestäni voi mitata kumpaakaan. Työn arvosta ei mielestäni kerro juuri mitään se, kuinka paljon siitä maksetaan.

 

Olen miettinyt viime aikoina erityisesti bloggaamista ja somen tekemistä; niitä mittareita, joilla tällä alalla arvoa ja menestystä mitataan. Tällä alalla arvo mitataan lukijamäärillä, sivulatauksilla, linkkien klikkauksilla, seuraajien määrällä ja niiden ostovoimalla. Sitä ei mitata esimerkiksi työn laadulla, vastuullisuudella tai sillä millainen vaikutus tehdyllä työllä on ihmisten tai ympäristön hyvinvointiin – jotka minun mielestäni olisivat kaikki paljon parempia työn arvon mittareita. Tiedän, että havahtumista vaadittaisiin monella muullakin saralla, mutta erityisesti some kaipaisi sitä. Että kaikki me, jotka tätä teemme miettisimme kuinka se, mitä teemme vaikuttaa ihmisiin. Synnyttääkö tekemiseni ihmisille riittämättömyyden tai huonommuuden tunteita? Edesautanko minä toiminnallani vahingollista ostoskäyttäytymistä? Kun tuotan sisältöä; onko se sellaista, joka synnyttää ympärilleen ennemmän hyvää, kuin pahaa?

 

Some on täynnä turhaa, merkityksetöntä kohinaa ja tiedän tuottavani sitä merkityksetöntä kohinaa itsekin. Mutta tiedän myös, etten tuota pelkästään sitä. Kun 50 ihmistä on ostanut ripsivärin, jota suosittelin en tunne oikeastaan mitään. Mutta kun saan viestin, että jostain jakamastani jutusta on saatu lohtua/vertaistukea/oivalluksia tai ne ovat herättäneet ajatuksia- koen tekemäni työn merkitykselliseksi, ja arvokkaaksi. Huolimatta siitä, että niistä 50 ostetusta ripsiväristä sain reilusti myös rahaa ja ajatuksia herättäneestä kirjoituksesta taas en penniäkään.

 

 

 

 

Enkä nyt siis todellakaan istu täällä  kuvittelemassa, että tekstini tekisivät teistä yhteenkään mullistavaa vaikutusta. En ole kummoinen kirjoittaja, ja kirjoitan tekstit yleensä hetken mielijohteesta sen kummempia miettimättä. Ne syntyvät nopeasti, eivätkä ole oikeastaan koskaan kovin pitkälle vietyjä ajatusten keloja, vaan hetkessä syntyneitä tekeleitä. Mutta yksi asia mitä toivon, ja oikeastaan tiedän melkein varmaksi, on se, että yhdellekään tätä blogia lukevalle ei tule itsestään tai elämästään huonompi olo. En missään tapauksessa halua ruokkia riittämättömyyttä ja tyytymättömyyttä itseen tai omaan elämään. Haluan luoda yhteyden, haluan olla samaistuttava, haluan näyttäytyä epätäydellisenä, tylsänä ja heikkona – koska olen todella usein  sellainen. Olen paljon muutakin tietysti, mutta haluan näyttää erityisesti sen puolen itsestäni, jota on joskus hankala edes itse hyväksyä.  Haluan oppia muilta, haluan haastaa itseäni ja ajatusmallejani ja valehtelisin jos väittäisin ettenkö tekemisilläni haluaisi myös vaikuttaa. Haluaisin saada teidät lukemaan, vaihtamaan luonnonkosmetiikkaan, juomaan sellerimehua, vaihtamaan kuumat suihkuun kylmiin suihkuihin, vähentämään lihan syöntiä ja juomaan vain hyvää kahvia.  Ihan vain muutaman mainitakseni. En kuitenkaan halua vaikuttaa jakamalla vain täydellisiä hetkiä elämästäni, siloiteltuja kuvia ja siloiteltuja tarinoita arjesta, sillä en missään tapauksessa halua olla mukana luomassa vääristynyttä todellisuutta siitä, millaista elämän muka pitäisi olla. Vaikka me kaikki tiedämme, ettei iso osa somessa näkemästämme ole totta, meistä silti aika usein tuntuu että se kuitenkin oikeastaan on.

 

En ole enää ihan varma mihin olen menossa tämän asiani kanssa, ja nyt kun luin tekstin läpi, aloin pelätä että tämä teksti kuulostaa sellaisen katkeran ihmisen tilitykseltä, joka ei menestynyt niissä määrin, kuin olisi toivonut ja haluaa siksi väheksyä niitä menestyksen mittareita, joilla sitä tällä hetkellä mitataan. Mutta haluan, että tiedätte etten ole katkera. Olen huolissani. Huolissani siitä millaisia vaikutuksia tällaisella siloitellulla, lavastetulla ja täydellisyyteen saakka muokatulla ja käsitelyllä sisällöllä on meihin kaikkiin? Tai ympäristöön. Ihan aidosti vähän pelottaa, että millaisia tuhoja vastuuton, ainoastaan raha ja klikkaukset edellä tehty ”vaikuttaminen” voi pahimmillaan tehdä.

Sanon vielä myös sen, ettei tarkoitukseni missään tapauksessa ole kritisoida tai väheksyä tekstilläni ketään. Haluan vain ihan puhtaasti herätellä meitä kaikkia (erityisesti itseäni) miettimään sitä millaista sisältöä tuotamme, millainen vaikutus sillä on muihin, ja mitkä ovat motiivimme. Peräänkuulutan vastuullisuutta ja kritisoin rahan asemaa menestyksen mittarina, siinä kaikki.

in Yleinen by
49 Likes

27 maaliskuun 2019 - 13:11

in Yleinen by
16 Likes

 

Unohtakaa se mitä sanoin kevätmasennuksesta muutama postaus takaperin, sillä siitä ei ole enää jälkeäkään. Aika usein muuten tuntuu siltä, että ne huolet ja ongelmat, jotka olivat varsin akuutteja, relevantteja ja tärkeiltä tuntuvia muutama päivä sitten, eivät ole sitä enää tänään. Ehkä olisi pitänyt tähän ikään mennessä jo oppia suhtautumaan omiin huoliin ja murheisiin juuri sellaisina; useimmiten varsin nopeasti ohimenevinä tunteina.

En tiedä kuvittelenko, mutta valo ei tunnukaan niin ahdistavalta ja vaativalta- päinvastoin. Se tuntuu suorastaan vapautukselta. Vapautukselta kaikesta ankeasta.

Eilen heräsin ennen herätyskelloa puoli seitsemältä siihen, että olo oli energinen enkä kaivannut kahvia heti ensimmäiseksi silmät avattuani. Söin pikaisen aamiaisen ja kiskoin ulkoiluvaatteet niskaan ja painelin ulos. Kävelin ympäri Helsingin aurinkoisia katuja, tietysti rantoja pitkin, yli kaksi tuntia. En oikeastaan ajatellut mitään, kävelin vain. Ja tunsin itseni niin vahvaksi, vapaaksi ja luottavaiseksi. Olen perusluonteeltani ”melko” taipuvainen murehtimiseen, kyyniseksikin joku (poikaystävä krhm) sanoisi. Tarkkailen elämässäni kaikkea aina vähän huolensekaisin katsein, ja mietin mitä kaikkea kamalaa voisi tapahtua, ja varmaan tapahtuukin. Kun saan idean, alan heti pohtia kaikkia mahdollisia asioita, mitkä voisivat mennä pieleen. Uskon muiden ihmisten ideoihin, ja siihen että heidän elämissään kaikki tulee taatusti menemään hyvin, mutta ajattelen usein etten minä yksinkertaisesti voisi olla niin onnekas, että sama kävisi myös minulle. Tämä jatkuva potentiaalisten uhkien ja vaarojen kartoittaminen kasvoi räjähdysmäisesti 5.9.2014 klo.18.34 kun minusta tuli äiti. Olen tarkaillut lasta sydän sykkyrällä, ja miettinyt että voisikohan meille käydä niin hyvin, että lapsemme olisi terve ja kaikki menisi hyvin. Olen pelännyt ja huolestunut jokaisesta flunssasta, olen tarkaillut lasta hänen syntymästään asti kaikki aistit pystyssä, etten vain missaisi mitään merkkiä siitä, ettei hänellä olekaan kaikki hyvin. Olen ravannut lääkärissä, ja väsyttänyt niin heitä kuin läheisiänikin tällä huolellani. Lapsen kuulleen en tietenkään ole huolistani puhunut, ja yrittänyt parhaani mukaan olla sitä myös näyttämättä. Vaikka huijaan kyllä itseäni kuvittelemalla, ettei tuo viisas pieni ihminen olisi huoltani havainnut ja siitä kärsinyt, mikä taas tierysti lisää minun huoltani entisestään.

Ehkä tämä kaikki pelkääminen juontaa juurensa jonnekin lapsuuten ja nuorimman pikkusiskon pahalaatuiseen aivokasvaimeen, joka oli salaa kasvanut hänen päässään ilman että kukaan meistä oli sitä huomannut. Se sellainen turvallisen tuudittava ajatus siitä, että kamalia asioita kyllä tapahtuu, mutta ei minulle tai läheisilleni- on särkynyt jo siellä lapsuudessa. 

Käsitän kyllä, ettei jatkuvassa huolessa eläminen estä asioita tapahtumasta. Päinvastoin: sillä jatkuvalla murehtimisella oikeastaan elän todeksi sellaisia asioita, joita ei ole koskaan tapahtunut eikä todennäköisesti tule koskaan tapahtumaankaan.

En ollut ennen poikaystävääni oikeastaan edes tajunnut kuinka paljon murehdin. Nyt kun vierellä on ihminen, jonka luottamus tulevaan on ihan vankkumaton, ihminen, joka näkee mahdollisuuksia sielläkin missä niitä ei oikeasti ole. Hänen ylitsevuotavan positiivisen elämänasenteensa rinnalla minun kyynisyyteni tuntuu kymmenen kertaa kamalammalta. Tiedän, ettei minusta ehkä koskaan tule hänen kaltaistaan optimismin suurlähettilästä, mutta huomaan hänen luottavaisen asenteensa tarttuneen myös minuun. Murehdin vähemmän, luotan enemmän. En keksi ongelmia sinne, missä niitä ei ole. En heti ensimmäisenä torppaa kaikkia uusia ideoita, ja yritä heti osoittaa asioita missä voisi mennä pieleen. Yritän hypätä mukaan siihen innostukseen uudesta, edes hetkeksi. Niitä mahdollisia sudenkuoppia voi miettiä sitten myöhemmin, ja sekin tuntuu paljon mukavammalta kun on ollut ensin todella innoissaan jostain- uskonut siihen ja itseensä. 

Tällä hetkellä olen innoissani monestakin asiasta, mutta erityisesti siitä että saan heivata ne paksuimman untuvatakit hiiteen. Ne pirulaiset (kaksi kappaletta) ovat täyttäneet koko pienen eteisen tuulikaappimme, valuneet alas henkareilta niin että niitä on saanut nostella lattialta useammin kuin kerran päivässä. Nyt saan ripustaa niiden paikalle kevyitä trenssejä, parkoja ja jakkuja, jotka toivottavasti eivät valu pitkin eteisen lattiaa.

Ainiin ja siitäkin olen todella innoissani, että päätimme yhdessä ystävän kanssa aloittaa harrastuksen. Huomenna on ensimmäinen tunti, ja pelkään vähän kuolevani sillä en ole vaatinut itseltäni kovinkaan paljon (lue: mitään) mitä tulee urheiluun. En ole varma olenko hikoillut tänä vuonna kunnolla kertaakaan. (Paitsi niissä liian paksuissa topatakeissa mutta sitä ei ehkä lasketa). Ja lauantaina heti perään toinen tunti, jos kykenen sen torstaisen barre-tunnin jälkeen vielä liikkumaan.

Etsin, mutta en löytänyt tästä postauksesta nyt sitä punaista lankaa, mutta ehkä sekin on ihan ok. Halusin oikeastaan vaan sanoa, että murehtikaa vähemmän ja luottakaa enemmän. Ja sen, että Helsinki on aivan järkyttävän kaunis enkä haluaisi asua missään muualla mieluummin kuin täällä. Ainakaan juuri nyt.

in Yleinen by
16 Likes

25 maaliskuun 2019 - 10:29

in lifestyle, Yleinen by
17 Likes

Tuote:

Ella’s Kitchen puristettavat smoothiet

Meillä on tosiaan suhteellisen pitkä matka päiväkodilta kotiin (1,5h julkisilla), ja varmaan jokaiselle julkisessa pienten lasten kanssa matkustaneille on tuttua se tuskanhiki, joka alkaa norua pitkin selkää kun lapsi sekoaa täyteen ahdetussa ratikassa. Minua itseä se lapsen meteli ei niinkään häiritse, tiedän että hän on väsynyt, eikä kykene säätelemään tunteitaan aikuisen tavoin, mutta tunnen ne kanssamatkustajien katseet hikisessä selässäni, ja tiedän kuinka moni heistä toivoo, että hiljentäisin lapsen heti, enkä hetken kuluttua. Miellyttävä se tilanne ei siis ole. Kaikkia väsyttää ja turhauttaa. Se, että istuu joka päivä kolme tuntia julkisissa on tehnyt sen, että yritän tehdä kaiken voitavani, jotta kumpikaan meistä ei olisi väsynyt eikä kiukkuinen kun matkustamme. Näiden smoothieden avulla on estetty niin monta nälkäkiukkua ja tuskanhiki-karpaloa.

Kirja:

Kani, joka tahtoi nukahtaa.
Tämä lastenkirja on tehnyt lapsen nukahtamisesta niin paljon helpompaa. Kuuntelemme tämän saman kirjan nykyään aina iltaisin minun lukemani iltasadun jälkeen, ja lapsi on joka kerta nukahtanut ennen kuin 15 minuuttia on tullut täyteen. Nukahdan tähän kirjaan usein itsekin, sillä lukijan ääni on meditatiivisen rauhoittava ja satu on niin tylsä ettei sitä voi kuunnella tuntematta suurta halua nukahtaa. Suosittelen kaikille, mutta erityisesti energisille lapsille ja heidän väsyneille vanhemmilleen.

 

Kauneusuote:
Atopik Balance Akne – hoitogeeli

Kuten e-pillereitä lopettaessa vähän pelkäsinkin, on iho ajautunut ihan todella surkeaan kuntoon viimeisten parin viikon aikana. Suurimpana apuna tämän hetkisen ihon hoidossa on ollut Atopikin Akne -hoitogeeli. Levitän sitä kasvoille pipetillä niihin kohtiin, jotka sitä vaativat. Hoitogeelin antimikrobisen salisyylihapon kuorivat ominaisuuden vähentävät epäpuhtauksia, jonka lisäksi tuote myös kuivattaa ja puhdistaa epäpuhtauksia ja tulehtunutta ihoa. Yleensä jo aamulla ero illan ihoon on silmin havaittava.

Applikaatio:
Bookbeat

Olen hurahtanut äänikirjoihin nyt ihan täysin. Minulla ei varmaan koskaan lukiessa ole ollut samaan aikaan monta kirjaa kesken, mutta kuuntelemalla se kyllä onnistuu. Tällä hetkellä kuuntelussa on Michelle Obama, Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, Idiootit ympärilläni, ja Sapiens ihmisen lyhyt historia sekä Miksi nukumme.
Tästä linkistä saatte muuten yhden ilmaisen kuukauden Bookbeatiin. Erityisen nerokkaalta ja omaa arkea helpottavalta tuntuu se, että joku toinen lukee lapselle, edes toisinaan, iltasadun puolestani. Lapsi nukahtaa yleensä huomattavasti nopeammin, sillä aina kun luemme fyysistä kirjaa haluaa hän nähdä kuvat,ja istua vieressäni joten uni ei koskaan tuu kirjaa lukiessa vaan vaikkapa vasta tunti sen loppumisen jälkeen, mutta jonkun toisen lukiessa uni yllättää jo aiemmin, mikä on tietysti ihanaa ja pidentää sitä aikaa, joka minulla on vain itselleni. Ja niille omille äänikirjoilleni, heh. Lisäksi koti ei varmaan vielä koskaan ole ollut näin siisti ja puhdas kuin nyt, sillä kirjaa kuunnellessa mikään kotiaskare ei tunnu ollenkaan niin vaivalloiselta. 

Vaate:
&Other Storiesin taivaansininen neule, jota olen käyttänyt vähintään joka toinen päivä sen ostamisesta lähtien. Tukan ja kasvojen väri näyttää siinä neuleessa paremmalta, kuin missään toisessa omistamassani yläosassa.

 

 

Biisi:

Hozier – Take me to church

&

Anna Naklab – Supergirl

Muisteltiin muutama päivä sitten videoiden ja kuvien voimin erästä ystävien kanssa tehtyä mökki-viikonloppua, ja tämä kappale oli niihin aikoihin meidän kaikkien voima-anthem. Se kävi aika nopeasti selväksi, kun kuunteli viikonloppuna kuvattuja videoita. Niissä noin 70% taustalla soi tämä Naklabin Supergirl. Kuuntelin sen tuona kesänä puhki, mutta nyt se tuntui taas raikkaalta, uudelta ja voimaannuttavalta.

Podcast:

Auta Antti! 2.kausi alkoi perjantaina, joten tietysti se.

Elämä tuntui vähän tyhjältä podcastin ollessa tauolla, mutta nyt taas siltä että kaikella on merkitys ja maailma on täynnä hyviä ihmisiä ja kaikki järjestyy ja minä pystyn ja niin sinäkin.

Elokuva:

Green Book

Kävimme eilen illan viimeisessä näytöksessä katsomassa Green Bookin, ja voi itku kuinka ihana se oli. Ja hauska. Nauroin ääneen niin monessa kohtaa, että sekosin laskuissa (yritin oikeasti laskea, sillä en yleensä koskaan naura videoita/elokuvia/sarjoja katsoessani tai lukiessani – korkeintaan hymähtelen, vaikka asia olisikin mielestäni todella hauska). Naurattamisen lisäksi tuo elokuva myös liikutti. Erityisesti Viggo Mortensenin roolisuoritus Tony Lip:nä sai sydämen hykertelemään niin monta kertaa. Elokuvan kantava voima on sen riemastuttava dialogi, ja kahden miehen kaunis tarina ystäviksi kasvamisesta ja ennakkoluulojensa hylkäämisestä.  Ihana, ihana elokuva. Mene ja katso, jos et vielä ole.

Viikon kohokohta:

 

♡ Meillä on poikaystävän kanssa varsin rajallisesti yhteistä aikaa. Olemme jo pitkään haaveilleet siitä, että olisi aikaa ja mahdollisuus harrastaa yhdessä jotain. Tällä hetkellä sellaista mahdollisuutta ei oikein ole, mutta yhteisen harrastuksen puutteessa päätimme aloittaa yhteisen rutiinin. Poikaystäväni tutustutti minut tähän Wim Hof – metodiin ja myi sen minulle kertomalla, että metodin avulla en tulisi kärsimään flunssasta enää koskaan. Liittyi metodin noudattamiseen varmaan muitakin positiivisia tuloksia, mutta kun tuntuu etten ole vuoteen juuri muuta tehnytkään kuin kärsinyt flunssasta, niin tuo flunssan karkotus oli niistä se kaikkein tärkein. Metodiin kuuluu meditaation ja joogan lisäksi spesifi hengitysharjoitus ja sitä seuraava jääkylmä suihku. Ensimmäisen harjoituksen jälkeen olo oli liki maaginen. Keho tuntui vireältä, ja ajatus oli kristallin kirkas. Oli autuas ja pystyvä olo. Mutta jo muutaman päivän päästä aloin ärsyyntyä hengitysharjoituksiin, en pystynyt keskittymään vaan tunsin vain kuinka ärsytys kasvoi rintakehäni alla. Päätinkin, ettei hengittäminen selvästi ole minun juttuni, mutta muissa rutiineissa aion kyllä pysytellä. Erityisesti jääkylmät suihkut ja jooga ovat tulleet jäädäkseen. Tämä yhteinen rutiini on ihana, ja ehdottomasti yksi viikon kohokohdista.

♡ Perjantaina meitä vastapäätä bussissa istunut vanhempi nainen, joka sanoi lähtiessään meidän olevan ihastuttava parivaljakko. Hymyilytti sekä minua, että Albaa, ja tuo hyvä fiilis piti otteessaan koko viikonlopun. Hassua, miten iso vaikutus ihan pienen pienillä ystävällisillä eleillä ja sanoilla voikaan olla.

♡  Ex- mieheltä saatu viesti, jossa luki kaikessa yksinkertaisuudessaan vain Olet hyvä äiti.
Mikään positiivinen palaute ei koskaan tunnu yhtä hyvältä, kuin se jonka saa äitinä olemisestaan.

in lifestyle, Yleinen by
17 Likes