17 helmikuun 2019 - 15:41

in Yleinen by
15 Likes

 

Kaaduin aiemmin viikolla Kampin metroaseman edessä sillä tavalla klassisen näyttävästi ja kuuluvasti, ettei se varmaan jäänyt keneltäkään paikalla olleelta huomaamatta. Normaalisti minua hävettäisi ihan älyttömästi. Vaikka en pysty selittämään edes itselleni miksi tulisi hävetä sitä, että ensin ollut plussaa ja sitten tulee pakkasta ja koko kaupunki muuttuu hengenvaaralliseksi luistelukentäksi, jolla pystyssä pysyminen vaatisi luistimet tai sisällä pysyttelemisen. Mutta silti kaatuminen on tuntunut jotenkin nololta. Siis silloin kun joku toinen näkee sen. Olen aina kaatuessani vain räpistellyt mahdollisimman nopeasti pystyyn ja kyyneleet silmissä, pala kurkussa yrittänyt olla niin kuin mitään ei olisi koskaan edes taphtunut. Jatkanut matkaa ja kironnut kivun sijaan sitä, että miten sitä voikin olla niin kömpelö, kaatua nyt tuolla tavalla ihmisten ilmoilla. Opettelisit pysymään pystyssä hyvä ihminen.  

Mutta eilen. Ei hävettänyt yhtään. Nauratti lähinnä, koska kaatuminen oli niin näyttävä. Näin itseni lentämässä hidastettuna ilman halki. Ennen kuin nousin ylös katsoin silmiin noin metrin päässä seisonutta miestä. Hymyilin ja kampesin itseni ylös. Ei hävettänyt yhtään, ja se oli mulle uutta. Ja suurta. Olen tottunut siihen, että häpeän vähän kaikkea. On paljon asioita, joita sietääkin hävetä, mutta liian usein häpeän myös sellaisia asioita, joita ei tarvitsisi.

Viime aikoina olen kuitenkin tietoisesti yrittänyt tehdä töitä sen eteen, ettei hävettäisi koko ajan niin hitosti. Tai jos hävettääkin, niin siitä tunteesta osaisi päästää nopeammin irti. Tai niin, ettei häpeän pelossa ainakaan jättäisi tekemättä mitään sellaista, jota ilman sitä pelkoa haluaisi tehdä. Ja se on ilmeisesti alkanut kantaa hedelmää. Sen kaatumisen lisäksi, menin yksin viinille heti seuraavana päivänä, eikä sekään hävettänyt tai tuntunut yhtään vaivaannuttavalta, toisin kuin joskus aiemmin olisi. Jätin jopa puhelimen lataukseen, pyysin kassalta kynää ja paperia ja kirjoitin. Paperille. Käsin. A4 molemmat puolet täyteen. Enkä alun jälkeen kertaakaan miettinyt, että siinä olisi jotain outoa, koska faktahan on se, ettei siinä todellakaan ole.

 

 

 

Toinen mitä olen viime aikoina miettinyt on se, että miksi ihmeessä monista ongelmista uskalletaan usein puhua avoimesti ääneen vasta siinä vaiheessa, kun niiden asioiden/ongelmien yli on päästy ja niistä on selvitty. En ole varma liittyykö sekin jotenkin häpeään. Todennäköisesti. Tai leimautumisen pelkoon? Ei uskalleta puhua omista ongelmista, koska pelätään että tullaan sen jälkeen nähdyksi vain sen ongelman kautta, ikään kuin sen ongelman kokoisena.

Olen usein miettinyt sitä, että millaista täällä olisi jos me kaikki uskaltaisimme avata suumme jo ennen kuin meillä on hajuakaan kuinka joku käsillä oleva tilanne tai ongelma ratkeaa. Emmekö sillon saisi huomattavsti enemmän apua, mahdollisesti hyviä neuvoja ja vertaistukea. Tuntuu, että vallalla on sellainen kuttuuri että asioista on hyvä puhua vasta silloin, kun ongelma on seltäetty. Olipa kyseessä sittn masennus, rahavaikeudet, ongelmat parisuhteessa tai vanhemmuudessa, työttömyys, köyhyys jne. Ehkä siinä on häpeän lisäksi tosiaan sitä pelkoa tulla leimatuksi tietynlaisena. Hyvätuloisena on melko helppoa kertoa, että olin muuten aikoinaan todella köyhä, ja rahaongelmiakin oli. Tai todella onnellisena ja tasapainoisena kertoa, että minäkin olin kerran masentunut. Tietysti nämä ovat hienoja esimerkkejä siitä, kuinka ongelmista voi selvitä, eivätkä ne ongelmat todellakaan määrittele koko loppuelämäsi suuntaa, tai vielä vähemmän sinua ihmisenä. Mutta mielestäni olisi aivan järjettömän tärkeää uskaltaa puhua asioista myös silloin, kun ne ovat kesken, auki ja hankalia. Se on rohkeaa. Mutta myös järkevää. Se kaventaa ihmisten välisiä muureja, lisää yhteyttä, aitoutta ja ymmärrystä siitä, miten meillän ihmisillä asiat todellisuudessa ovat. Kun kuulee jatkuvasti vain selviytymistarinoita- siitä syntyy tunne, että itse on vielä jotenkin todella keskeneräinen ja vaiheessa, kun niin moni ongelmakin on vielä ratkaisua vailla. Mutta ei se niin ole. Eivät ne ongelmat määrittele kaikkea. Eivät ne määrittele siitä kuinka ehjiä tai kokonaisia olemme. Ongelmia on meistä kaikilla. Niitä tulee ja menee. Toisista selvitään nopeasti, toiset vievät pidempään, tai eivät ehkä koskaan ratkea. Mutta ne ovat ongelmia, asioita tilanteita, olosuhteita. Eivät koko elämä, tai vielä vähemmän koko sinä.


Millaisista asioista puhuminen on sinulle hankalaa? Tai mikä hävettää?
Haluan tuntea, etten ole ainoa häpeilijä näillä nurkin. Ja toisaalta, jos siellä on teitä onnekkaita, jotka ette juuri häpeä niin kertokaa kiitos kuinka sinne pääsee?

in Yleinen by
15 Likes

07 helmikuun 2019 - 15:45

in Yleinen by
11 Likes

 

 

Huh. Jos muutama viikko sitten sanoin, että olipahan viikko. Niin nyt sanon sen kyllä taas. Perheen pienin alkoi oksentaa sunnuntaina illalla ja sillä teemalla jatkettiin aina eiliseen asti. Oksentava henkilö vain vaihtui. Mutta elämäni ehkä kammottavimmat vuorokaudet ovat nyt takanapäin, eivätkä ne näin jälkikäteen enää ihan niin kammottavilta tunnu kun siihen vellovaan pahanolontunteeseen ei enää, onneksi, pääse käsiksi ja muistilevyltäkin se katoaa yhtä nopeasti kuin sinne tulikin. Aiemmin olen vain kuullut kauhutarinoita siitä, kun koko perhe sairastuu vatsatautiin samanaikaisesti, mutta en koskaan kuvitellut että sama osuisi omalle kohdalle. Tai jos kuvittelinkin, niin ajattelin kaikkien niiden tarinoiden olevan vahvasti väritettyjä. Mutta oli se kamalaa, ellei jopa hirveää. Siivota nyt oksennuksia ja ripuleita sängystä samaan aikaan kun itse oksentaa. Lakanapyykkiä pestiin niin monta koneellista, että puhtaat ja kuivat lakanat loppuivat kesken. Kolmantena päivänä pelastava enkeli, joka myös babuchkana tunnetaan, tuli ja haki jo tervehtyneen lapsen heille hoitoon, jotta me aikuiset saimme oksentaa kaikessa rauhassa ja lapsi sai kaipaamansa leikkiseuraa ja aktiviteetteja. 

Eilen illalla makasimme toinen sohvalla, toinen sängyllä ja kiroilimme kilpaa kuinka hirvittävän brutaali ja epäinhimillinen tämä tauti on. En ole varmaan koskaan elämässäni aiemmin käyttänyt sanoja vittu, saatana ja helvetti kymmenen kertaa enemmän kuin mitään muita sanoja yhden vuorokauden aikana. Mietimme myös sitä, kuinka paljon reippaampi tuo lapsipotilas oli meihin aikuisiin verrattuna ollut. Ei valittanut tai vaikeroinut juurikaan. Aina toisinaan kyseli kainosti, että osaatko äiti sanoa milloin tämä mahakipu loppuu? Joi kaiken mitä nenän eteen kannettiin, jotta ”mun maha jaksaa taistella sitä oksennusmörköä vastaan”. Me aikuiset taas olimme vuoroin varmoja siitä, että kuolema kohtaa, ja vuoroin toivoimme sitä. Hirvittävä, kamala tauti. Synkimpinä hetkinä, kun oli viettänyt vessan kylmällä lattialla pöntön ylle kumartuneena jo hieman pidemmän tovin päässä soi taukoamatta  ”..maailma pyörii radallaan. Kaikki loppuu aikanaan” ja samaan aikaan todellakin tunsi, että maailma pyörii radallaan. Mutta lohtuna toimikin se seuraava lause. En tiedä biisiä, enkä esittäjää enkä jaksa sitä nyt etsiä, mutta sen tiedän että jatkossa sen kuuleminen tulee aina muistuttamaan oksentamisesta ja vessan kylmästä kivilattiasta polvia vasten ja toivon aika hartaasti, etten koskaan kuule sitä kappaletta missään. 

 

 

Tauti vaikuttaisi nyt kuitenkin olevan selätetty. Ja olemme kaikki jo melkein täysin tolpillamme. Tänään pääsin ensimmäistä kertaa ulos sitten sunnuntain, ja huolimatta siitä että olin fyysisesti ihan lopen uupunut n.200m jälkeen, niin nyt ymmärrän täydellisesti kuinka syvästä tunteesta puhutaan, kun sanotaan että kiitollinen kuin oksennustaudin jälkeen.

in Yleinen by
11 Likes

06 helmikuun 2019 - 11:20

in Yleinen by
8 Likes

 

 

Olen elänyt valtaosan elämästäni ilman hormonaalista ehkäisyä. Aloitin e-pillerit hormonaalisen akneen reilut kaksi vuotta sitten. Olin toki kokeillut muutamia erilaisia hormonaalisia ehkäisy-vaihtohtoja elämässäni aiemminkin, mutta todennut kaikkien vaihtoehtojen kohdalla niiden epäsopivuuden ihan muutamassa viikossa. Nyt viimeiset kaksi vuotta olen syönyt Qlairan yhdistelmäpillereitä. Sen suurempia haittavaikutuksia en käytön aikana havainnut (ellei mielialanvaihdoksia lasketa) ja ihokin alkoi voida paremmin muutama kuukausi aloittamisen jälkeen. Viime keväänä aloin harkita jotain toista ehkäisymuotoa, sillä liittyy sellainen epävarmuustekijä kuin sinä itse, sillä ne eivät luonnollisestikaan ehkäise sieltä liuskasta käsin vaan ne täytyy muista ihan ottaa ja niellä.

Viime keväänä halusin oikeastaan luopua hormonaalisesta ehkäisystä kokonaan, mutta mikään hormoniton vaihtoehto ei tuntunut kovin hyvältä. Gynekologini suositteli kokeilemaan käsivarteen asennettavaa ehkäisykapselia (siinä mielessä pillereitä helpompi vaihtoehto, ettei sen ehkäisytehon eteen tarvitsi itse tehdä yhtään mitään sen asennuksen jälkeen), jok olisi kuitenkin toimenpiteenä sellainen että juuri sen kapselin sisältämän hormoonin sopivuudesta itselleen olisi hyvä olla varma, koska kapselin poistaminen olisi oma operaationsa sekin.

Sain tehtäväkseni kokeilla minipillereitä, joiden vaikuttava hornoni oli sama keltarauhashormoni kuin tuossa kapselissa tulisi olemaan. Ja luojan kiitos kokeilin niitä pillereitä ensin: niiden kanssa sain kolme kuukautta kestäneet kuukautiset ja niin runsaan vuodon, että olin varma siitä että vuodan kuiviin ennen syksyä. En kuitenkaan kuuliaisena lopettanut pillereiden syömistä ennen kuin se kolmen kuukauden kokeilujakso tuli täyteen, vaikka oli kyllä ollut swlvää heti ensimmäisistä viikoista lähtien ettei tuo hormoni ollut minulle se oikea.

Tuon kokemuksen jälkeen palasin takaisin qlairoihin, mutta mielessä alkoi ihan tosissaan velloa ajatus siitä, että lopettaisi hormonaalisen ehkäisyn kokonaan. Aloin olla utelias näkemään kuinka paljon nuo joka aamu popsittavat pillerit oikeasti vaikuttivat minuun: niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kondomin käyttö ei tuntunutkaan enää ollenkaan niin ahdistavalta kuin vielä hetki sitten, ja muutamien ystävien positiiviset kokemukset pillereiden lopettamisesta ja poikaystävän kannustus sai lopulta hylkäämään e-pillerit. Nyt pillereiden lopettamisesta on noin kuukausi. Valehtelisin jos väittäisin ettenkö pelkäisi tällä hetkellä kaikkein eniten ihoni kunnon puolesta. Palaako hormonaalinen akne?

 

 

 

 

 

Tällä hetkellä näyttää (ja erityisesti tuntuu) kuitenkin vielä hyvältä. Ja huomaan, että nyt pillereiden lopettamisen jälkeen minusta on tullut paljon jämptimpi ihon hoitaja. Mietin huomattavasti tarkemmin mitä suuhuni pistän, sillä tiedän että sillä ja suolistomme kunnolla on valtava merkitys ihomme kuntoon. Pillereiden lopettamisen jälkeen en ole kertaakaan nukahtanun meikit kasvoilla, mitä tapahtui ennen suhteellisen usein: menin nukuttamaan lasta, ja nukahdin vahingossa itsekin. Meikit naamalla ja hampaat pesemättä.  Nykyään pesen meikit yleensä heti kotiin tullessani, tai viimeistään siinä vaiheessa kun lapsikin on iltapesullaan.

Sen lisäksi olen ahminut tietoa netistä ja kirjoista (erityisesti juuri pillereiden lopettamisen aikaan ilmestynyt Virve Fredmanin Täydellinen iho– opus on toiminut inspiraation- ja tiedonlähteenä uusia ihonhoitorutineeja kehitellessäni) ja ottanut asiakseni löytää iholleni ne kaikkein sopivimmat hoitotuotteet. Ja nyt aletaan olla aika lähellä täydellisyyttä:

Puhdistan kasvot iltaisin kaksivaiheisesti. Ensin käytän öljypohjaista puhdistustuotetta, joka pesee kasvoilta öljyliukoiset epäpuhtaudet, liiallisen talin ja meikin. Kesästä asti olen käyttänyt tähän ensimmäiseen vaiheeseen Oilixian putsaria, jossa on todella hämmentävä purkkamainen koostumus, joka ensin painellaan ja nostellaan iholle, jonka jälkeen annan sen vaikuttaa hetken ennen kuin hieron kasvoille vähän vettä, jolloin toi tahmaisuus muuttuu maitomaiseksi ja peseytyy helposti pois kasvoilta. Jo pelkästään tämä tuote puhdistaa meikin yleensä todella hyvin, eikä kasvoilta saa enää esim.kasvoveteen kostutetulla vanulapulla irrotettua mitään näkyvää. Ensimmäisen vaiheen jälkeen pesen kasvot vielä tuolla *Essen Sensitive Cleanserilla, joka pääsee tehokkaaseen kontaktiin, jo puhdistetun ihon kanssa ja syväpuhdistaa siten esim.ihohuokosia tehokkaasti. Myös tuon aineen hoitavat ominaisuudet pääsevät tekemään taikojaan paremmin, kun iho on puhdas. Tähän puhdistuksen toiseen vaiheeseen suositellaan usein käyttämään vesipohjaista puhdistusta, mutta tässä Essen sensitive cleanserissa vesi on korvattu laadukkaalla aloe vera-geelillä, jotta se olisi mahdollisimman hellävarainen ja sopisi herkimmällekin iholle.

Puhdistuksen jälkeen suihkun kasvoille, kaulalle ja dekolteelle kasvoveden, ja jo pidempään olen käyttänyt siihen tarkoitukseen *Essen sensitive toneria. Annan kasvoveden imeytyä hetkisen, ja harjaan vaikka hampaat sillä välin. Seuraavaksi levitän kasvoille tuon Essen repair oilin. Tehostan seerumin imeytymistä ruusukvartstirollerilla rullaamalla ihoa muutaman minuutin ajan. Sain tuon rollerin syntymäpäivälahjaksi poikaystävältä, ja se on ollut käytössä vasta vajaan viikon, mutta olen käyttänyt sitä jokaisena iltana ja aamuna, ja se on ehdottomasti se osa ihonhoitoani, josta pidän kaikkein eniten. Rullaamalla kasvot saan voiteet imeytymään paremmin, lisäksi tuo rulla on jo nyt tasoittamut ihon väriä silminnähden. Sanotaankin, että tuo rullaaminen kiihdyttää kasvojen verenkiertoa, edistää sen uusiutumista ja supistaa myös ihohuokosia. Kaikki tervetulleita muutoksia meikäläisen maailmaan. Rullailun jälkeen levitän kasvoille vielä reilun kerroksen Essen Syväkosteuttavaa omega-kasvovoidetta.

Aamuisin rutiini on suunnilleen sama, mutta pesen kasvot ainoastaan tuolla Sensitive Cleanserilla ja käytin repair oilin sijaan meikin alla *Essen protect oilia tai Oilexin explorer blend- kasvoöljyä, jotka molemmat antavat meikille kivan, kuulaan ja kostutetun pohjan olematta kuitenkaan liian öljyisiä. Lisäksi aamuisin rullaan kasvot yönsä jääkaapissa viettäneellä rollerilla. Kylmä kivi tuntuu ihanalta kasvoja vasten. Se virkistää, rentouttaa ja häivyttää ihanasti yön jäljiltä turpeat silmänaluset. Aamun rullailun jälkeen en kuitenkaan laita rolleria takaisin jääkaappiin, sillä kylmä kivi piristää ja herättää vähän liiankin tehokkaasti, eikä se yleensä ole asia, jota iltaisin toivoisin tapahtuvan.

 

 

 

 

Tällä hetkellä iho tuntuu todella hyvältä. Sen sävy on tasaisempi, iho tuntuu elastisemmalta ja on kuulaampi kuin aikoihin. Pieniä epäpuhtauksia ja näppyjä on kuitenkin alkanut ilmetä hiusrajaan ja leukaperiin, mutta ei kuitenkaan vielä mitään sellaista mitä ei meikillä saisi piiloon, tai mitä oikeastaan kukaan muu välttämättä edes huomaisi. Toivotaan, että tilanne säilyisi tällaisena.

Mutta vaikka tilanne tästä hetkellisesti huononisikin, niin luulen että oikeilla tuotteilla, ruokavaliolla ja elämäntavoilla sen saa kuitenkin kuriin. Eihän iho voi ihan loputtomiin oikutella. Eihän?

Milliasia kokemuksia sinulla on pillereiden lopettamisesta? Kaikki tarinat ovat ehdottoman tervetulleita.

*Essen sensitive Cleanser, sensitive toner ja protect oil saatu

 

pst.pahoittelut kuvien kaameasta laadusta, en ihan tiedä mitä tapahtui…

pst.2: tuo Oilixin explorer blend- kasvoöljy on tänään ja huomenna (6-7.2) -20% Jolien verkkokaupassa ja molemmissa myymälöissä.

pst.3 : tämä ei ole maksettu mainos, vaan ihan vilpitön tyytyväisen käyttäjän hehkutus.

in Yleinen by
8 Likes

01 helmikuun 2019 - 10:48

in Yleinen by
6 Likes



Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa 

 

 

Viimeisen vuoden aikana koti on tuntunut parhaalta paikalta koko maailmassa. Sieltä ei ole tehnyt mieli juuri poistua. Erityisesti nyt talvella tuo kodin merkitys ja sisällä olemisen ihanuus on korostunut. Ulkona on ollut ihanaa käydä, mutta parasta on silti aina ollut päästä takaisin sisään ja lämpimään. Sen lisäksi, että kotona oleminen on kasvanut potenssiin viisitoista, niin myös sarjoja ja elokuvia on tullut katsottua varmaan kymmenen kertaa enemmän kuin viimeisenä viitenä vuotena yhteensä. Tuntuu, että laadukaita, mielenkiintoisia ja äärimmäisen koukuttavia sarjoja tuotetaan koko ajan.

Aivoni olivat tosin kuuden vuoden pelkän some-selaamisen jälkeen muuttuneet sellaisiksi, että alkuun jaksoin keskittyä katsottavaan kerrallaan n.10 sekunniksi, ja sen jälkeen puhelin hakeutui takaisin käteen. Kaikki pienimmätkin tylsyyden, pelon tai jännityksen hetket katkaisin selaamalla somea. Tuntuukin ihanalta, että nykyään yhä useammin puhelin unohtaa kotiin tullessa takin taskuun, eikä sitä kaipaa kuin vasta nukkumaan mennessään herätyskellon asettamiseen. Paras ja tärkein vinkkini sarja- tai elokuvahetken nautinnon maksimointiin onkin se, että jätät puhelimen toiseen huoneeseen. Toiseksi tärkeintä on tietenkin hyvät eväät ja se, että niitä on riittävästi. Niin, ja tietysti hyvä seura. Huolimatta siitä, että oma seura on tietysti parasta seuraa, niin itse rakastan jakaa katsomisen kokemuksen jonkun toisen kanssa.

 

 

Kesällä pelasimme poikaystävän kanssa yhdessä padelia, mutta kyllä sitäkin mukavampi (tai ainakin rentouttavampi ja yleisen kotirauhan kannalta suotuisampi krhm) yhteinen harrastus tuolloin kesällä ja sen loputtuakin ovat olleet yhdessä katsotut sarjat ja elokuvat. Viime vuoden ylivoimainen ykkönen ensin mainituista oli Blacklist, ei epäilystäkään. Löysimme sen siinä vaiheessa, kun tuotantokausia oli tullut kolme tai neljä. Ahmimme niitä sellaisella tahdilla, että heikompaa hirvittäisi. Kunnes enempää katsottavaa ei enää ollut. Heinäkuussa lähdimme Kroatiaan, ja kerroinkin meidän viettäneen suuren osan ajasta ihan vain hotellihuoneessa. Syy siihen? Blacklist. Ja uusi tuotantokausi, kuinkas muutenkaan.

Viaplayssa pyörii tällä hetkellä tuon maagisen sarjan kuudes tuotantokausi ja uusi jakso ilmestyy sinne aina jenkkien esityspäivää seuraavana aamuna. Huomenna on taas uuden jakson aika, ja tuntuu että olemme odottaneet sitä n.kuusi kuukautta viikon sijaan. Niin koukuttava tuo sarja on.

Meillä on poikaystävän kanssa molemmilla sama (monen muun mielestä varmasti todella rasittava) tapa arvailla sarjojen ja elokuvien tulevia tapahtuma, juonenkäänteitä ja jopa vuorosanoja, ja heittelemmekin tuon tuosta yläfemmoja toisillemme oikeista arvauksista. Tunnen vieläkin järjetöntä ylpeyttä joistain oikein menneistä, kaikkea muuta kun helposti ennalta arvattivasta, arvauksista, joita olen yhteisen sarjahistoriamme aikana tehnyt. Ja todella usein olen tuntenut melkein samaa myös poikaystävästä, joka on aavistanut jotain sellaista mikä ei olisi itselleni tullut mieleenkään. Ei sitä kuulkaas paljon vaadita siihen, että tulee niitä onnistumisen tunteita.

Yhdessä koetut asiat, olivat ne sitten millaisia tahansa, lähentävät ja vahvistavat keskinäistä yhteyttä. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta tällä hetkellä meille kaikkein mieluisin tapa rentoutua yhdessä on sarjat ja elokuvat. Me harvemmin vain pötköttelemme hiljaa katsellessamme vaan käynnissä on koko ajan keskustelu. Usein katselun lopettamisen jälkeen tuo keskustelu jatkuu. Ja rakastan sitä. Se rentouttaa, mutta ei passivoi. Jos taas katselen sarjoja tai elokuvia yksin teen sen yleensä muun tekemisen ohessa: samalla kun viikkaan pyykkejä, tiskaan tai vaihdan lakanoita. Mutta poikaystävän, tai koko perheen yhteiset katseluhetket on poikkeuksetta sellaisia joille annetaan niiden ansaitsema aika ja rauha.

 

 

 

Sen lisäksi, että odotan huomenna aamulla ilmestyvää Blacklistin uutta jaksoa (ja ihan erityisesti Raymond Reddingtonin ja Aramin naaman näkemistä) ihan todella paljon, niin odotan innolla myös Viaplayssa tänään julkaistun fantasiatrilleri Hidden: iin uppoutumista. Olin tämän kaupallisen yhteistyön tiimoilta muutama viikko sitten Tukholmassa tuon sarjan ensi-illassa, ja sain tuolloin nähdä jo ensimmäiset 50 minuuttia sarjasta. Kokemuksena tuo Ruotsin punainen matto oli ihan huikea. Rakastan ruotsalaisia rikossarjoja, ja olen katsonut niitä niin kauan kuin jaksan muistaa ja tuntui ihan hassulta nähdä yhtäkkiä niin paljon etsiviä, poliiseja ja rikollisia yhdessä ja samassa paikassa. Koska niitä suurin osa ruotsalaisista näyttelijöistä minulle edustaa… Ensi-ilta pidettiin Tukholman Fotografiska Museet: ssa, joka tarjosi tapahtumalle kyllä hulppeat puitteet. Tuon uutuussarjan vahvuus, ja hyytävyys pääsy hyvin oikeuksiinsa noissa tiloissa. Ensimmäinen jakso jätti paljon avoimia kysymyksiä, ja odotan jo nyt sitä että poikaystävä pääsee töistä kotiin ja voimme yhdessä alkaa katsoa tätä, sillä ei puhettakaan että uskaltaisin katsoa tätä yksin.

Vaikka fantasia ei ole ehkä se itselleni tyypillisin valinta katsottavaksi, niin tuo sarja vei silti mukanaan ja oli oikeastaan varsin realistinen ollakseen fantasiaa. Yhden jakson ensi-ilta oli itselleni muutama viikko sitten Tukholmassa, mutta tänään 1.2. on koko tuon kahdeksanosaisen sarjan ensi-ilta Viaplayssä. Tiedän jo nyt, että tästä tulee hyvä katseluviikonloppu. Vapaat alkoivat jo eilisen työpäivän jälkeen, eikä kalenterissa ole ennen huomisia, omia syntymäpäiviä, yhtään mitään.

Yksi parhaista jutuista, mitä tiedän onkin se, että saa aloittaa sarjan, uuden tai vanhaa, jossa on läjäpäin jaksoja katseltavana, heti aamusta jolloin voi katsoa jakson toisensa perään ilman huolta yöunten menettämisestä. Ja juuri niin teimme tänä aamunakin. Ja todennäköisesti huomennakin. Eilen illalla katsoimme Viaplaysta Black Pantherin, joka meidän oli lukuisia kertoja tarkoitus käydä katsomassa jo teattereissa mutta aikataulut eivät koskaan sopineet yhteen, ei tosin haitannut yhtään saada katsoa se omalla, maailman ihanimmalla sängyllä toisen kainalossa. Ja se itse elokuva: huh! Niin vaikuttava. Ja hieno. Ja upea. Olen vieläkin ihan voimaantunut kaikesta siitä naisenergiasta. Jos, et ole vielä nähnyt niin suosittelen enemmän kuin lämpimästi katsomaan. Lupaan, että et pety.

 

 

Pian ajattelin aloittaa Call me by your name, joka sekin löytyy Viaplayn valikoimasta. Olen nähnyt elokuvan jo kertaalleen, mutta katsonut sen typerästi hypellen, joten luulen että missasin elokuvasta jotain todella oleellista sillä se ei tuolla katselukerralla tuntunut oikeastaan miltään. Tai tuntui, järjettömän kauniilta kuvilta. Teki heti mieli muuttaa Italian ja syödä aamiaista aprikoosipuiden alla ja juoda niistä puristettua mehua kahvinsa seurana.

Muista tammikuun, tai alkuvuoden, aikana Viaplayssä julkaistuista tai julkaistavista sarjoista aion takuulla tutustua ainakin seuraaviin: Straight Forward, Cold Courage ja kylmäveriset tappajat. Rikoksilla ja trillereillä mennään siis jatkossakin.

 

ARVONTA: 

Kertomalla miten sinä viettäisit #VIAPLAYVIIKONLOPPU a ja kenen kanssa voit voittaa 2kk ilmaista sarjat&leffat -katseluaikaa Viaplayssä. Noita paketteja arvon yhteensä 3kpl ja osallistumisaikaa on viikko tästä eteenpäin, eli perjantaihin 8.2.2019 saakka. 

Arvonnan säännöt löydät tämän linkin kautta.

 

in Yleinen by
6 Likes