Eräässä nettitestissä, johon joskus tylsyyksissäni vastasin oli seuraava kysymys:
Muistuttaako työnjälkesi enemmän tasaista puurtamista kuin satunnaisia energiapiikkejä? 
ja tajusin että kaikki mitä teen, ja kuinka ylipäätään olen tässä maailmassa muistuttaa satunnaisia energiapiikkejä.

Saatan päivittää blogin viisi kertaa yhden viikon aikana, ja seuraavan kerran viiden viikon kuluttua.Saatan puunata kolme päivä putkeen suunnilleen taukomatta: penkoa, tonkia ja järjestellä, hinnoitella tavaraa kirpputorille, myydä niitä facebookin viheliäisissä kierrätysryhmissä, järjestää kirjat hyllyihin genreittäin (vaatii huomattavasti enemmän paneutumista kuin kirjojen järjestäminen väreihin). Siivoan jääkaapin, vaihdan lakanat, kuuraan kylpyhuoneen lattian hammasharjalla.  Ja sen jälkeen seuraavat pari viikkoa jaksan juuri ja juuri nostella likaiset asiat tiskikoneeseen ja puhtaat astiat takaisin kaappeihin. Kun alan urheilla; teen sitä hullun lailla (eli liian kovaa ja liian usein) kaksi viikkoa, ja unohdan sen jälkeen koko asian seuravaaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ahmin kirkoja viikossa yhden per/päivä  (joskus enemmänkin, jos teen töitä niin että voin samalla kuunnella jotain) Ja sen viikon jälkeen voikin tulla kuukauden tauko, etten juuri edes ajattele kirjoja, saati lue niitä.

On viikkoja jolloin näen ystäviä joka päivä ja koko ajan. Ja sitten tulee viikko, kun ei huvittaisi oikeastaan edes vastata tekstiviestiin. Puhun huvittamisesta, en jaksamisesta. Sillä kyse ei ole ollenkaan siitä, etten jaksaisi vaan siitä ettei minua huvita. Ja tarkoitan sillä kaikkia noita yllämainittuja asioita. Silloin, kun jokin ei huvita olen todella, todella huono tarttumaan siihen.
Mutta nyt viime aikoina on herännyt sellainen varovainen toive siitä, että olisi oikeastaan ihan mukavaa oppia tekemään asioita sillä tavalla, että työn jälki muistuttaisi enemmän tasaista puurtamista.

 

 

Nyt tunnen kuinka yksi tuollainen ”energiapiikki” on alkamassa, joten tiedättepä odottaa uusia postauksia vähän tiuhemmin.

Aloitetaan tämä piikki nyt vaikka ihan vain kevyesti kertomalla, että mitä tässä on puuhattu näiden viikkojen aikana kun täällä on ollut hiljaista. Jätetään listalta pois työt ja ne 1537153816371 kertaa kun olen kasannut Alban kanssa 200 palan My  Little Pony- palapeliä. Tehdään se yhtään liioittelematta vähintään neljä kertaa päivässä, enkä ole varma onko se enää kummankaan mielestä edes hauskaa. Mutta tehdään niin silti.

Pidettiin hiihtolomaa melkein yksi kokonainen viikko, mikä oli ihanaa. Loman ensimmäisenä päivänä Käytiin taidenäyttelyssä, kirjastossa ja vähän paremmalla illallisella ravintolassa.

Käytiin Tukholmassa, joka oli melkeen yhtä kamalaa kuin se oli ihanaa. Ruotsin laiva ja hiihtoloma, voitte ehkä kuvitella. Tukholma taas oli ihana, kuten se aina on. Käytiin Junibackenissa (satujuna oli ihana!) ja hengailtiin mun Tukholmassa asuvan kaverin kanssa. Lapsi tosin väsähti iltapäivällä kaikesta kävelemisestä ja uuden ihmettelystä, ja jota lopulta kannoin sylissäni n.10km (nukkuvana siitä noin puolet) Lapseni on 5,5v. Ei siis enää mikään pieni sylivauva vaikka tavallaan ainahan se on. Joten olin aika hyvilläni kun päivä oli ohi ja päästiin takaisin laivaan ja sain laskea lapsen sylistäni. Seuravaalle reissulle siis ehdottomasti potkulauta mukaan. Kukaan ei väsy tai tule hulluksi.

Vietettiin paljon aikaa hytissä (oltiin pakattu mukaan läjä lautapelejä ja kirjoja koska hän pitää niistä molemmista vähintään yhtä paljon kuin minäkin mistä olen niin kiitollinen), ja kannella. Välillä poistuttiin syömään tai hakemaan ruokaa hyttiin. Paluumatkalla kotiin ylitin itseni ja poistuin hyvin kauas mukavuusalueeltani kun suostuin lähtemään lapsen kanssa laivan spa-osastolle. Olenko koskaan kertonut, että vihaan uima-halleja ja kylpylöitä? Jos en niin nyt kerroin. Ja ei, rakastan kyllä uimista mutta kaikki ne ihmiset ja irtohiukset aiheuttavat ahdistusta. Yh yh.

Lapsi oli kuitenkin hyvin onnellinen, joten vähän minäkin.

Kotiin tultuamme käytiin leikkauttamassa Alballe otsatukka, jonka tosin jouduin leikkaamaan heti kotona uudestaan. Moneen kertaan.

Tiistaina kävin katsomassa todella potentiaalista asuntoa toisella puolen kaupunkia, ja vaikka olenkin haaveillut muutosta jo pitkään niin nyt yhtäkkiä tuntuukin että Punavuori ja Viiskulma on ihaninta mitä on. Meri on lähellä. Samoin kuin we got thisin karjalanpiirakat. Mutta äh, en anna haikeudelle nyt liikaa tilaa. Punavuori ja karjalanpiirakat eivät katoa täältä mihinkään, vaikka me lähtisimmekin. Kolmosella pääsen tänne 25 minuutissa. Sitä paitsi, aina voi palata jos syystä tai toisesta ei koskaan asetukaan mihinkään muualle. 

Kävin keskiviikona ystävän kanssa pizzalla ja viinillä. Oli niin paljon puhuttavaa, että toisella jäi pizza syömättä ja toisella viini juomatta.

Olen tehnyt lukuisia, pitkiä kävelylenkkejä. AURINGOSSA. Nautin niin paljon siitä kun täällä meri on lähellä. Uunisaari kuuluu mun vakiokohteisiin ja tänä maanantaina siellä kallioilla tuntui niin lämpimältä, että pystyin kuvittelemaan kesän. En sentään tuntemaan, mutta kuvittelemaan. Helposti.

Tämä viikko on ollut sellainen, kun olen suorastaan ahminut kirjoja. Pari päivää sitten sain päätökseen meidän #lönkanlukupiiri n maaliskuun kirjan; Saara Cantellin Kesken jääneet hetket. Ihana, riipaiseva tarina, tai oikeastaan monta tarinaa. Lukekaa. Se on ihana ja  juuri tullut kauppoihin.
Juuru nyt luen Ruth Bader Ginsburgin elämänkertaa My Own words (tosi kiehtova) ja
Fernando Aramburun Äidinmaata (mieletön. MIELETÖN!!!!!!!!! !!!!!!!).

Ollaan tehty muutaman päivän retki mun vanhempien luokse maalla. Erityisen ihanan reissusta teki se, että myös mun rakas ystävä ja tämän vuoden Albaa nuorempi poika olivat myös mukana. Lapset leikkivät ihanasti yhdessä (ja mun vanhempien vastuulla) ja me saatiin rauhassa saunoa pihasaunan leppeissä löylyissä.
Tosin toiselle meistä ne löylyt eivät tuntuneet ihan yhtä leppoisilta. Tiedättekö kun on ihmisiä, jotka tykkää istua saunassa pitkään mutta sellaisissa ihan korkeintaan lämpimissä löylyissä? No, en ole yksi niistä ihmisistä. Kun saunotaan niin silloin saunotaan. Löylyä kuuluu heittää niin, että se todellakin tuntuu.  Kymmenen kauhan jälkeen voi halutessaan hetken huilata. Mutta sauna muuttuu ällöttäväksi heti, kun se on ihan vaan lämmin.

Hankin vuoden jäsenyyden esport-kuntosaleille ja vaikka en ole vielä käynyt itse salilla kertaakaan, niin tunnen heti olevani jotenkin skarpimpi ja paremmassa kunnossa, ihan vaan koska tiedän kohta olevani sitä myös ihan oikeasti. Esportissa on ihan mieletön valikoima erilaisia tunteja. Eniten odotan kuitenkin pääseväni testaamaan hot yogaa ja – pilatesta. Ah, ja kaikkia niitä lukuisia tanssillisia tunteja.

Mainitsinkin jo tuolla ylempänä ohimennen lukupiirin. Ja siis tosiaan MULLA ON LUKUPIIRI. Tai meillä on. Ja se on ihanaa. Meitä on ehkä 10 mahtavaa tyyppiä, ja tuntuu niin hienolta päästä aina keskustelemaan kulloisestakin luetusta kirjasta just niiden tyyppien kans. Muutama viikko sitte nähtiin ensimmäisen kerran. Syötiin pizzaa, juotiin viiniä ja pureuduttiin Serotoniiniin, joka muuten oli todellakin lukemisen arvoinen ja herätti hirveästi ajatuksia ja keskustelua. Suosittelen. Niin lukupiiriä kuin tuota kirjaakin.

Ystävänpäivänä oltiin pelaamassa isolla porukalla lautapelejä Punavuoren Ahvenessa, joka on meidän ”paikallinen”, jossa tosin en ole tainnut koskaan käydä muuten kuin pelaamassa niitä lautapelejä. Lähinnä siis Trivial Pursuitia, jossa en ole tainnut vielä koskaan tehdä mitään muuta kuin voittaa. Se onkin varmaan yksi niistä syistä sille, miksi olen aina ensimmäisenä ehdottamassa lautapeli-iltoja koko kaveriporukalle. Toisaalta käytiin kyllä yksi ilta taas pelaamassa padelia naapurissa asuvan ystäväpariskunnan kanssa, ja vaikka hävisimme Ramin kanssa selkeästi, niin haluaisin silti pelaamaan padelia suunnilleen joka ilta. Ja juuri noiden kahden kanssa.

Sellaisia viikkoja. Juuri mitään ei ole tapahtunut, ja silti oikeastaan todella paljon on tapahtunut. Pinnan alla ja sen päällä.

Mutta nyt. Annan perjantain tapahtua. Kone saa mennä kiinni, samoin puhelin.
Nautin ja nauttikaa tekin.

 

 

Kyselin silloin taannoin Instagramissa postaustoiveita teiltä (mistä tulikin mieleeni, että olen toteuttanut niitä toiveita aivan harvinaisen huonosti. Pitääkin heti kaivella se lista esiin ja alkaa rustata postauksia niistä mahtavista ehdotuksista mitä teiltä tuli) niin useammassa kuin yhdessä toivottiin tätä monissa muissakin blogeissa kiertänyttä kysytään lapselta- postausta. Tämä on itse asiassa lokoillut täällä luonnoksissa valmiina jo hyvän tovin, mutta olin ajatellut että tätä varten olisi ihanaa saada meistä kahdesta uusia kuvia. Noh, sellaisiin ei ole oikeen meistä kummallakaan ollut intoa, joten mennään näillä Ramin loppusyksystä ottamilla kuvilla, joiden en todellakaan ajatellut koskaan päätyvän yhtään mihinkään.

Itse kyselystä sen verran, että lapsen mielestä on todella tylsää vastailla valmiisiin kysymyksiin, koska silloin pitää tarkkaan valita mitä sanoo. On paljon mukavampaa kuulemma puhua mistä ja mitä huvittaa. Ja olen tavallaan ihan samaa mieltä.

No mutta, tässä siis nyt nämä tarkkaan mietityt vastaukset:

Mitä äiti aina sanoo sinulle?

”Kiitos ja mä tykkään susta”

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi

”hali, pusu ja nyystikset*  ja kuunteleminen.”


*
nyystis = todella, todella tiukka rutistus. Tehdään tuo yo. 3- vaiheinen sarja aina kun vien Alban esim.päiväkotiin, tai kun sovitaan joku erimielisyys

3. Mikä tekee äidin surulliseksi?

”Että sanoo rumasti tai ei kuuntele”

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?

”Sanomalla jotain hassua. Tai vaikka liukastumalla banaaninkuoreen*”

 

*tätä tapahtuu ihan jatkuvasti…

5. Millainen äitisi oli lapsena?

”No en tiiä. Pieni. Ja villi”

6.Kuinka vanha äitisi on?
”Emmä tiiä. Enkä ala arvailemaan. Sulla oli synttärit vasta niin laske siitä.”

7. Kuinka pitkä äitisi on?

”Sellanen nolla pituus”

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?

”Työt ja piirtäminen ja joogajutut”

9.Mitä äitisi tekee, kun et itse ole paikalla?

”Menee pilatekseen. Kirjottaa sohvalla puhelimella ja tekee töitä tietokoneella ja ikävöi mua”

10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?

”Koska se laittais mekon”

11. Missä äitisi on tosi hyvä?

”Hyvä halailemaan ja lukemaan tosi paljon ja tekemään sillan”

12. Missä äitisi ei ole hyvä lainkaan?

”Roikkumaan ylösalaisin ja kiipeilemään sohvilla”

13. Mitä äitisi tekee työkseen?

”valokuvia ja tekee kirjajuttuja”

14.Mikä on äitisi lempiruoka

”pastat ja smuutit”

15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?

”Ku se antaa haleja ja on schöpö”

16. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?

”Piirretään ja leikitään päiväkotia. Siinä se”

17. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?

”Samanlaiset hiukset. Samanlaiset mekot. Ei oo samanlaiset sukat mutta molemmilla on pitkät sukat. Meitä naurattaa Urho Hyttynen ja sellaset sanailut. Sä tykkäät pinaattiletuista ja pastasta myös”

 

Urho Hyttynen = yläkerran naapuri Urho Höttönen, joka on muuttanut meidän perässä asunnosta toiseen. Urho Höttönen vihaa meteliä, ja nukkuu päivisin. Urho Höttöstä ei missään tapauksessa halua herättää, koska tämä on aika ärhäkkä tapaus. Urho Höttösen nimi mainitaan aina, kun meteli meinaa nousta sietokykyni yläpuolella. Urho Höttöstä on kiittäminen monesta. Paras mahdollinen naapuri.

Hyttynen taas tuli siitä, että kutsuin Höttöstä joskus vahingossa Hyttyseksi ja me molemmat jostain täysin käsittämättömästä oltiin tikahtua nauruun (Alba todennäköisesti ensin itse asialle, ja minä sitten Alban riemulle). Naurettiin vedet silmissä ja vatsa krampaten valehtelematta varmaan viisitoista minuuttia. Ja pelkkä katsekin toiseen sai taas uuden naururäjähdyksen aikaan. Tuosta tapahtumasta on jo varmaan puoli vuotta, ja molemmat muistetaan tuo hetki kirkkaasti edelleen.

Yritän ajatella, ettei se kuitenkaan johdu siitä, että meillä nauru olisi jotenkin harvinaista herkkua…

18. Mitä eroa teissä on?

”Eriväriset silmät ja äiti ei oo niin niin hassutteleva”

19. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
”Halilla ja sanoo että oot mun aurinko”

 

 

Viimeisen kuukauden aikana olen törmännyt niin moneen ihmiseen, jotka ovat valitelleet tammikuun kestäneen ikuisesti. Kun taas itsestäni tuntuu, että tammikuu kiisi ohi ihan hujauksessa. Tuntuu, että ihan juuri me vaihdoimme vuotta auringon alla lämpimässä. Ihan juuri heräsin vuoden, ja tammikuun, ensimmäiseen päivään kello 6.42 aamulla juuri parahiksi nähdäkseni auringon nousevan vuorten takaa ja värjäävän koko maiseman kullan ja vaaleanpunaisen eri sävyillä. Ihan juuri istuin meidän hotellihuoneen terassilla  aivan hirvittävän kitkerä pikakahvi kädessäni ja tiesin, että tästä vuodesta tulee erityinen. Tiesin, että jotain isoa oli liikahtanut jo aiemmin, ja se hyvä itsessäni jatkaisi kasvamistaan.

Nyt yhtäkkiä koko Tammikuu on jo ohi.

Olen jostain syystä aina pitänyt tästä kuukaudesta. Ehkä osin siksi, että olen syntynyt tammikuussa. Tämä on minun kuukauteni. Mutta erityisesti siksi, että ajatuksissani  Tammikuu on ensimmäinen kevätkuukausi. Sen on kuukausi, jolloin valo alkaa hiljalleen lisääntyä ja päivät pidentyä. Tähänkin kuukauteen mahtui vaikka kuinka monta kaunista, aurinkoista päivää (täällä kotonakin).  Tämä on vuoden ensimmäinen kuukausi, joten se on tavallaan aina jonkin uuden alku. Olen lähes poikkeuksetta harvinaisen innoissani, inspiroitunut ja luottavainen tulevaa ajatellen juuri Tammikuussa.
Tämä oli hyvä kuukausi. Kiitos.

Kokosin tähän postauksen ”muutamia” mun lempikuvia Tammikuulta, sellaisia jotka mahdollisimman hyvin tiivistäisivät sen, mitä tämä kuukausi minulle oli.

 

 

En ole juurikaan puhunut täällä tuosta meidän parin viikon reissusta. Yhden postauksen, tämän jossa puhuin ihanasta joutilaisuudesta , kirjoitin reissusta, muutamia kuvia jaoin Instagramissa, mutta siinä kaikki. Reissu oli ihana, mutta monella tapaa todella yllättävä ja erilainen, kuin aiemmat matkani. Reissun ensimmäiset päivät kärsin kamalasta migreenistä, joka pakotti pysyttelemään vuoteessa. Tuosta toivuttuani meni vielä monta päivää, liki viikko ennen kuin aloin tuntea itseni rentoutuneeksi. Olin ollut ärtynyt ja negatiivinen jo kuukausia ennen matkaa, mutta ajattelin sen olevan ihan normaalia Suomessa kun koko ajan oli pimeää ja märkää, eikä öisinkään saanut nukuttua. Lomalla tajusin kuitenkin, ettei jatkuva ärtyneisyys ole normaalia, ei ainakaan minulle. Eikä etenkään lomalla.

Olin valitellut päänsärkyä eräälle ystävälle, joka kysyi että olinko ajatellut niiden voivan johtua e-pillereistä, joita söin. En ollut ajatellut, mutta silloin aloin tehdä niin. Laskeskelin yhteen migreenikohtausten ja epämääräisen ärsytyksen alkua, ja tajusin niiden alkaneen n.kuukausi pillereiden (Yaz) aloittamisen jälkeen. Lopetin pillerit heti laskutoimituksen tehtyäni, ja nyt – reilu kuukausi lopettamisen jälkeen en ole saanut ainoatakaan migreenikohtausta (niitä tuli pillereitä syödessäni n. 2-3 kuukaudessa). Olen tuntenut itseni taas omaksi, positiiviseksi itsekseni.
Näin jälkikäteen tietysti vähän harmittaa, etten ollut lopettanut pillereitä jo aiemmin, sillä olen varma että olisin nauttinut matkastakin huomattavasti enemmän ilman sitä jatkuvaa jäytävää ärtymystä, jolle ei ollut olemassa mitään järkevää syytä.

Olihan matkalla tietysti  nyt vaikka  kuinka monta ihanaa hetkeä, retkeä, iltaa, seikkailua ja kokonaisia päiviäkin, jolloin kaikki oli hyvin, eikä mikään harmittanut.

 

 

Usein matkalta kotiin palaaminen tuntuu melkein yhtä hyvältä, kuin matkalle lähteminen. Tällä kertaa se tuntui vielä paremmalta. Oli ihanaa palata kotiin, omaan sänkyyn ja omiin rutiineihin. Ja ennen kaikkea tietysti, oli ihanaa palata Alban luo.
Helsinki oli aurinkoinen monta päivää meidän kotiinpaluun jälkeen. Rytmi oli jetlagin ansioista sellainen, että iltaisin uni tuli kahdeksalta ja herätys ennen kuutta. Päivät tuntuivat pitkiltä, ja olin täynnä ihan uutta energiaa. Jos ei oteta huomioon siitä, että noin viikko kotiinpaluun jälkeen en meinannut päästä sängystä ylös vielä kahdeksaltakaan. Aamuisin väsytti niin vietävästi. Mutta onneksi vain aamuisin. Päivisin olin, ja olen edelleen tarmoa täynnä.

 

 

Jos saatiinkiin nauttia auringosta monena päivänä, niin sanoisin että valtaosan tammikuusta taisi kuitenkin sataa. Vietettiin paljon aikaa kotona, mutta nähtiin myös poikkeuksellisen paljon ystäviä ja perhettä. Yksi kuukauden parhaista päivistä oli se kun sain kaksi (raskaana olevaa), harvinaisen rakasta ystävää kylään. Syötiin avokadopastaa, Gateaun laskiaspullia ja – Grand Blancia. Vietettiin kokonainen sunnuntai tuossa sohvannurkassa. Puhuttiin lapsista, vanhemmuudesta, peloista ja toiveista. Voimaannun tällaisesta olemisesta ihan hirveästi.
Nuo molemmat naiset ovat olleet elämässäni jo yli vuosikymmenen. Tuntevat ja tietävät liki kaiken, ja ovat siinä silti, tai ehkä juuri siksi. On ihanaa saada olla juuri se kuka on, ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisena.

Huomenna, sunnuntaina, nähdään ja syödään taas tällä kokoonpanolla, ja saadaan lisäksi mukaan yksi ihana Turkulainen.
Elämä tuntuu hyvältä, ja kaikki mahdolliselta juuri tässä seurassa. Siihen aion jatkossakin kiinnittää huomiota, että vietän mahdollisimman paljon aikaa sellaisten ihmisten seurassa, joista saan voimaa ja joiden seurassa olen itse parhaimmillani.

 

 

Tämä oli myös yksi Tammikuun Suurista tapahtumista;  sisko sai toisen lapsensa. Tätä pientä poikaa oltiin hartaasti odotettu jo kuukausia, ja viimein hän on täällä. Oli uskomatonta saada pitää sylissä tällaista kahdeksan päivän ikäistä elämää. Olin unohtanut, että voivat olla näin pieniä.
Vastasyntyneissä on jotain maagista. Aika pysähtyy. Myös kodeissa joissa on pieni vauva, on aina ihan erityinen tunnelma;  liikuttava, uusi, jännittävä, ja jotenkin ihan hirveän rakkaudellinen.

Alba on toivonut jo pitkään sisarusta, eikä tämän pienen kohtaaminen helpottanut tilannetta ollenkaan – päinvastoin.
Kysyin Albalta vähän aikaa sitten, että eikö hän olisi ollenkaan mustasukkainen, jos meillä olisi nyt pieni vauva ja lähes kaikki minun aikani menisi tuon pienen hoivaamiseen; syöttämiseen, sylissä pitämiseen, nukuttamiseen ja valvomiseen.

”no ei tietenkään. Mähän hoitaisin sitä sun kanssa”

Kuului vastaus. Ja tajusin, että se menisi kyllä varmaan juuri niin.
Alba haluaa olla aina osallistua kaikkeen. Olipa kyse sitten siivoamisesta, tiskaamisesta, ruoan laittamisesta, kaupassa käymisestä tai työsähköpostin kirjoittamisesta – hän haluaa olla osallisena.

 

 

Olen tosi hyvilläni koska luulen vihdoin löytäneeni ne itselleni kaikkein mieluisimmat tavat liikkua. Kaksi lajia, jotka ovat varsin erilaisia keskenään. Juuri siksi ne ruokkivat niitä varsin erilaisia puolia minussa. Olen ”melko” kilpailuhenkinen,  mitä tulee liikkumiseen ja olen aina rakastanut erilaisia pallopelejä.  Padel on lajina täydellinen täyttämään tuon pallopelien tyhjiön elämässäni. Saan kilpailla, saan juosta ja lyödä. Pelata yhteen jonkun toisen kanssa, ja kun samalla voi pitää hauskaa ystävien kanssa niin ettei oikeastaan koskaan edes ajattele liikkuvansa – en tiedä voiko sen voittanutta urheilumuotoa edes olla?

Mutta toisaalta, kaipaan liikkumiselta myös hiljentymistä ja itseeni kääntymistä. En ole koskaan oppinut pitämään esimerkiksi juoksemista, joten pilateksesta on löytynyt se tila ja mahdollisuus kääntyä kohti omia ajatuksiaan (tai vaihtoehtoisesti mahdollisuus olla ajattelematta mitään muuta, kuin sitä kuinka helvetin hankalalta joku niin viattomalta näyttävä liike voi tuntua).

Yleensä en pidä asioista joissa olen huono, tai jopa surkea – ja sitä olen oikeastaan molemmissa, ja pidän niistä silti. Pilates haastaa sellaisella hiljaisella tavalla.  Olen surkeassa kunnossa. Lihakseni ovat kireät kuin viulunkieli, ja keskivartalon lihaksisto liki olematon. Monet liikkeista tuntuvat to-della haastavilta ja joudun ajattelemaan yhden liikkeen aikana noin seitsemää eri lihasta kehossani, jotta liike tulee tehtyä puhtaasti ja oikein.  Ja juuri se on kaikkein parasta; itseni haastaminen ja uuden oppiminen.

 

 

 

Kuukausi päättyi mun syntymäpäiviin, joka oli muuten ehkä paras syntymäpäiväni koskaan. Mutta se ei oikeastaan ole mikään ihme, sillä olin päättänyt jo etukäteen että teen kaikkeni, jotta päivästä tulisi mahdollisimman erityinen. Olen varma, että vaikka mitään kovin ihmeellistä ei olisi edes tapahtunut, päivä olisi silti tuntunut paremmalta kuin moni muu syntymäpäivistä aiemmin. Ensimmäistä kertaa tunsin itseni sankariksi. Tunsin tosi voimakasta kiitollisuutta ihan jo ylipäätään siitä, että olen elossa.
Mutta, se että poikaystävä oli selkäni takana järjestänyt ystävät ravintola Muruun illalliselle (jonne oltiin menossa ihan vain kahdestaan syömään) kruunasi kyllä tuon päivän. Oli ihanaa saada aloittaa uusi luku, 32., rakkaiden seurassa nauttien hyvästä ruoasta. Illallisen jälkeen menimme vielä pelaamaan lautapelejä, ja olin nukkumaan mennessä koko päivästä niin hyvilläni että sisälmyksissä kihelmöi.

Tammikuu oli hyvä, olkoon Helmikuu ja loppuvuosi vähintään yhtä hyviä.

 

 

Olin jo otsikoinut tämän postauksen nimelltä kolmekymmentäkaksi kysymystä ja vastausta, mutta jouduinkin vaihtamaan sen kahdeksikymmeneksikuudeksi, sillä ensimmäisten kahden tunnin aikana kysymyksiä ei tullut sen enempää. Toisaalta olin kyllä varautunut myös siihen, ettei kysymyksiä tulisi yhtäkään, joten 26 on aivan tosi hyvä.

 

Haluaisitko lisää lapsia?

Haluaisin. Mutta tämä lapsiasia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen, kun äkkiseltään voisi ajatella sen olevan. Tai ei siis ainakaan minun kohdallani. Luonnoksissa odottelee postaus tähän aiheeseen liittyen. Julkaisen sen heti, kun uskallan.

Mikä on parasta juuri nyt? Entä paskinta?

Juuri nyt, tässä hetkessä parhaalta tuntuu se, että iho on todella hyvässä kunnossa (odotan kauhun sekaisin tuntein sitä, että se vielä räjähtää pillereiden lopettamisen jälkiseuraamuksena), tunnen itseni riittäväksi ja myös kauniiksi, sohvapöydällä on lasillinen kuohuvaa (jäänteitä eilisistä juhlista, joka täytyy tietysti juoda pois..) ja kirjoittaminen tuntuu pienen tauon jälkeen hirveän hyvältä.
Ehdottomasti myös se, että meidän uusperheen arki on vihdoin alkanut rullata luontevasti, ja jokainen on löytänyt oman paikkansa eikä arki ole enää jatkuvaa paikkojen ja roolitusten hakemista.

Paskinta taas: no esim.tämä neljä kuukautta jatkunut marraskuu ja se, että poikaystävän (rumat, pölyiset ja ummehtuneelta haisevat – anteeksi nyt vain) kalusteet, jotka tyhjensimme kuukausi sitten ystävämme varastosta, ovat edelleen kasattuna meidän makuuhuoneemme nurkassa ja häiritsevät esteettistä ja järjestykseen pyrkivää silmääni ihan joka päivä. Nenääni myös.

Millaisesta taiteesta tykkäät?

Mähän en oo kovinkaan kultturelli, enemmänkin vähän juntti. Mutta eri taiteenmuodoista mulle kaikkein vaikuttavin on varmasti musiikki. Oon kasvanut kodissa, jossa kuunneltiin ainoastaan klassisia teoksia tai hengellistä musiikkia. Ja koen, että sellaisessa  musiikissa on edelleen mun kotini. Kun olen yksin kuuntelen lähes aina vain hengellistä musiikkia (virsiä lähinnä) ja laulan koko sydämeni kyllyydestä. Myös näyttämötaide (tanssi, teatteri) liikuttaa usein valtavia asioita mun sisällä. Sen sijaan en oikein osaa tuntea esimerksiksi maalausten edessä. Voin ihailla niitä visuaalisesti näyttävinä, mutta harvoin mikään teos on varsinaisesti herättänyt tunteita tai tarjonnut oivalluksia.  Enkä oikein tiedä mistä se johtuu. Valokuvat ovat asia erikseen. Niiden kautta voin tuntea kokonaisen elämän.

Mikä oli sun lempiaine koulussa? 

Liikunta oli sellainen josta pidin ihan ensimmäisestä luokasta, lukion viimeiseen luokkaan. Muuten lempiaineet vaihtelivat vähän opettajien mukaan. Äidinkielestä olen myös pitänyt aina, samoin matematiikasta. Mutta kyllä silti sanoisin, että historia ja yhteiskuntaoppi oli mulle ne kaikkein kiinnostavimmat aineet. Kirjoitin molemmista Laudaturit ylioppilaskirjoituksissa, ja kerron sen todella mielelläni ihan kaikille. Sen olette ehkä jo huomanneetkin.

Mitä haluaisit opiskella?

Haluaisin opiskella mm. sosiaalipsykologiaa, suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä kauppatieteitä. Näin muutaman mainitakseni.

Haluatko uudestaan naimisiin?

En usko. En ainakaan tällä hetkellä. Ja on vähän vaikea ajatella, että mieli tulevaisuudessa muuttuisi.


Mitä meikkejä kasvoissasi käytät:

Kiitos ystäväni Sofin vinkkauksen; ensimmäiseksi levitän koko kasvoille tämän Bybin Babe Balmin. Se levittyy kasvoille nätisti, ja jättää ihon todella kuulaaksi, olematta kuitenkaan ollenkaan rasvainen. Nyt ensimmäistä kertaa on sellainen tilanne, että iho ei ala juuri kiiltelemään päivän aikana, kunhan vain levitän meikkivoiteen alle tämän voiteen.
Ei siis ole varsinaisesti meikkituote, mutta olennainen osa sitä että meikki tuntuu kasvoilla hyvältä ja näyttää kuulaalta.

Sen jälkeen levitän kasvoille sormin (vinkkejä hyvistä meikkivoidesiveltimistä otetaan vastaan) Lumenen Instant glow sävyvoiteen. Silmänaluset ja nenänpielet käyn läpi keyvellä peitevoiteella.
Poskiin sipaisen Everyday Mineralsin I’m Taken – poskipunaa .
Ripset ”kampaan” Anastasia Beverly Hillsin kulmakarvageelillä.
Siinäpä se sitten onkin. Ripsiväriä en ole käyttänyt enää moneen kuukauteen, vaan ripsien taivuttaminen on riittänyt. Alkuviikosta otin ripsiini lash liftin, joten enää ei tarvitse tehdä edes sitä.

 

Parhaat pukeutumisvinkit? 

  • älä koskaan pukeudu vaatteisiin, jotka tuntuvat epämukavilta. Housuihin jotka kiristävät, tai joita joutuu kiskomaan ylöspäin. Paitoihin, jotka kutittavat, hilautuvat ylös, tai kiristävät vääristä kohdista. En usko, että kenelläkään voi olla mukava olo, kun päällä on epämukavat vaatteet. Epämukavuus usein näkyy myös ulospäin.

 

Vinkit oman tyylin löytämiseen?

  • älä yritä olla kukaan muu. Aina saa inspiroitua, mutta yritä löytää sellaisia vaatteita, jotka resonoivat sinussa. Älä osta mitään vain siksi, että se näytti hyvältä jollain toisella. Pukeudu vaatteisiin jotka tuntuvat mukavilta,  sillä yleensä ne myös näyttävät siltä.
  • Käytä aikaa omien mieltymystesi tunnistamiseen. Mitkä vaatteet kaapissasi ovat sellaisia, joista pidät kaikkein eniten? Millaisissa vaatteissa sinulla on itsevarma olo? Hakeudu jatkossa vain sellaisten vaatteiden luo.

Mikä on luottoasusi?

  • Farkut tai suorat housut, valkoinen t-paita, ryhdikäs mutta väljä jakku tai kauluspaita. Myös hyvin istuvat, simppelit collegepaidat ovat käytössä usein.

Mikä on sun suurin unelma? 

Suurin unelma on se, että saisin olla äiti vähintään kahdelle, mutta mielellään kolmelle.

Ja olisimme kaikki terveitä ja onnellisia ja eläisimme pitkään.

Entä unelma-ammatti?

Unelma-ammattia mulla ei oikeastaan ole koskaan ollut. Haluaisin saada jatkossakin tehdä tätä mitä teen nyt; asioita missä olen hyvä, ja mistä nautin. Ehkä haluaisin kuvata enemmän, kirjoittaa kirjan tai kaksi, ohjata ja käsikirjoittaa, tehdä puheojelmaa. Mutta enemmän unelma-työt liittyvät juuri yksittäisiin asioihin, ei niinkään mihinkään yhteen tiettyyn ammattiin. Haluan tehdä vähän kaikkea. Innostua ja inspiroitua loputtomasti.

Haluan tietää miten oot noin ihana ja kaunis?

No ohhoh. Kiitos.

Filtterit ja hyvät kuvakulmat tekee paljon. Oikeasti mulla on esimerkiksi kasvoissa paljon luomia, joista en pidä sekä peukalonpään kokoiset ihohuokoset, joita en niitäkään kovin mielelläni esittele. Kaikki ihoa silottavat filtterit Instagramissa otan siis ilolla vastaan, vaikka tietysti haluaisin olla sellaisten asioiden yläpuolella.

Mutta ihmisenä oon kieltämättä kyllä aivan hyvä ja kiva, heh. Varmaan johtuu siitä, että mun ympärillä on niin hienoja ihmisiä; ystäviä, perhettä, kollegoita,.. Yritän jatkuvasti parhaani ollakseni heidän arvoisensa, vaalien samalla kuitenkin sitä kuka minä olen.

Milloin harrastit ensimmäisen kerran seksiä?

Vähän ennen kuin täytin 21.

Miellätkö itsesi seksuaalisesti aktiiviseksi?

On aikoja ja kausia, jolloin olen. Ja sitten on myös niitä toisenlaisia kausia, jolloin en todellakaan ole.

Milloin alat pitää podcastia?

Heti, kun saan houkuteltua jonkun tekemään sitä mun kanssa. Toivottavasti se tapahtuu jo ennen kesää.

Ootko läheinen sun perheen kanssa?

En samalla tavalla läheinen, kuin vaikka ystävien kanssa. Vanhinta isosiskoani, Miinaa, lukuunottamatta en juurikaan jaa omia asioitani sisarusten tai vanhempien kanssa. Oon ihan pienestä pitäen ollut sellainen, että ystävät on ihan hirveän tärkeitä, tavallaan se perhe, jonka oon itse itselleni valinnut. Mutta vaikka en olekaan erityisen läheinen kovinkaan monen sisarukseni kanssa, niin tykkään kyllä kaikista ihan hirveästi!

Onko sulla tatuointeja?

Tällä hetkellä niitä on yksi. Mun ranteessa lukee uskalla , ja oon ottanut sen silloin kun kuvasin iholla-sarjaa, ja koin silloin sellaisen vahvan uskallan mitä vaan – vaiheen, ja uskallus oli tavallaan ollut koko kuvauksia edeltäneiden vuosien teema. Mutta halusin sen siihen muistutuksesksi sellaisiin hetkiin, kun tuntuu että ei uskalla, että aika usein kannattaa uskaltaa.

Sain poikaystävältä syntymäpäivälahjaksi tatuointilahjakortin, ja ajatuksena olisi ottaa heti kerralla kolme lisää; kaksi pienempää ja yksi isompi.

Mitä ajattelet kauneusleikkauksista ja pistoshoidoista?

No hmm, tää on aika iso aihe, josta mulla ei oikein ole yhtä selkeää mielipidettä. Mutta yritän nyt jotenkin typistää mun vastauksen. Mä pidän vähän surullisena tätä nykyistä ”trendiä”, jossa ihan nuoretkin silottavat ryppyjään ja ottavat täytettä huuliinsa. Mä ajattelen sen olevan väärä tie matkalla itsensä hyväksymiseen. Musta on paljon hienompaa nähdä, kun ihmiset tekevät töitä sen eteen, että pystyvät hyväksymään itsensä sellaisina kuin ovat, ”virheineen” päivineen. Mä pidän siitä, miltä ihmiset näyttävät luonnollisina. Mä pidän siitä, kun silmäkulmiin ja otsaan ilmestyy ryppyjä. Mä haluan nähdä miltä mun iho ja kasvot näyttävät, kun mä olen vanha. Mua ei niinkään kiinnostaa nähdä miltä botox mun tai muidenkaan kasvoilla näyttää.

Mutta. Aina on olemassa se mutta. Jatkan tästä aiheesta joskus paremmin.

Miten sulla sujuu sen keliakian kanssa?

Kun kirjoitin tämän postauksen aiheesta,  kerroinkin etten ollut vielä saanut laboratorituloksia, mutta siskoni keliakin ja omien oireideni perusteella olin varma, että saisin saman diagnoosin kuin hän. Toisin kuitenkin kävi. Mulla ei siis ole keliakiaa. Välttelen kuitenkin viljoja parhaani mukaan, sillä voin paremmin kun en syö niitä ylen määrin. Viljat kuuluvat kuitenkin edelleen osin ruokavaliooni, enkä oikein osaa sanoa syytä sille miksi painoni on alkanut tasaisesti nousta, hiustenlähtö on loppunut ja olo on kaikin puolin huomattavasti parempi nykyään.

 

Ajatteletko olevasi hyvä äiti?

Kyllä mä oikeastaan ajattelen. Ainakin suurimman osan ajasta. Totta kai on surkeita hetkiä, joskus kokonaisia päiviä jolloin en todellakaan ole ylpeä siitä, kuinka toimin. Sellaisia tilanteita, joissa tiedän toimineeni ihan toisin kuin hyvä äiti toimisi. Mutta mä oon aika johdonmukainen (pyrin ainakin siihen parhaimpani mukaan),  läsnäoleva, rakastava, huolehtiva, tunteva ja lämmin äiti. Koen kuitenkin usein huonommuutta siitä, etten osaa katsoa itseäni yhtä lempeästi ja rakastavasti kuin katson Albaa. Haluaisin osata. Oon myös usein Alban elämän aikana ollut peloissani ja ahdistunut, joka on aivan takuulla välittynyt ja vaikuttanutkin lapseen. Siitä poden syyllisyyttä. Tiedän kuitenkin, että oon äiti joka laittaa lapsen tarpeet ja edun aina omansa edelle. Ajattelen olevani vähintäänkin riittävän hyvä äiti.

Mitä luet just nyt?

Tällä hetkellä mulla on kesken Serotoniini. Valittiin se meidän kirjapiirin kuukauden kirjaksi. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia, pidän siitä oikeastaan tosi paljon. En olisi ehkä koskaan tullut lukeneeksi sitä itse, mutta oon oikeastaan tosi hyvilläni että jouduin sen lukemaan.

Kirjasuosituksia?

Kimppakämppä, Serotoniini, Vihainen nainen, Satakieli (tämän mainitsen aina), mustarastas (tämän myös), Olipa kerran äiti, Paperilla toinen, Kaikki mitä rakastin, yhdeksän hyvää kymmenen kaunista,

Omat suosikit matkakohteista, jossa oot käynyt?

Madrid, Barcelona, Gdansk, Hvar, New York, Istanbul, Pereira ja vähän ehkä yllättäen myös Miami

Ketä ihailet?

Ihailen monia ihmisiä eri syistä. Ei kuitenkaan ole ketään yhtä tiettyä ihmistä, jota ihailisin jotenkin ihan erityisesti.

Mutta ihailen esimerkiksi Stellan kykyä kirjoittaa ja kuvata. En muista yhtään tekstiä häneltä, joka ei olisi liikuttanut jotain minussa. Samaa voi sanoa melkein jokaisesta hänen kuvastaan.

Ihailen Elisan olemista. Elisa on ihan hullun hauska ja välitön. Fun to be around sanoisin englanniksi. Suomeksi sanon että Elisa on sellainen, jonka seurassa tuntee itsensä aina ihan erityisen hyväksi.

Ihailen mun pikkusiskoa Seliinaa, joka uskaltaa puhua julkisesti ääneen sellaisista asioista, mistä moni ei uskaltaisi.

Ihailen Annikaa, joka oli yksi ensimmäisistä bloggaajista, joka uskalsi puhua valtavalle yleisölle mielenterveysongelmista. Annika on varmasti ollut yksi niistä ihmisistä, joka on tehnyt masennuksesta ja muista mielenterveyden ongelmista puhumisesta monille helpompaa ja ihan yleisestikin hyväksytympää. Tienraivaaja, sanoisin.

äh, tekisi mieli mainita tässä niin monta ihailtavaa ihmistä, mutta jätän tämän tällä kertaa nyt näihin neljään.

Mitä kuuluu?

Tosi hyvää. Harvinaisen hyvää oikeastaan.