05 toukokuun 2016 - 09:00

in TYYLI JA MUOTI by
0 Likes

IMG_5504IMG_5503IMG_5507

Varmasti jokainen blogiani edes muutaman postauksen verran lukenut tietää, kuinka korkealla arvostan kuumaa kahvia ja lempeitä aamuja. Mutta, jos et vielä tiennyt, niin kerrottakoon se vielä tässä: todella korkealle.

En ole varma, olenko ollut aina tällainen aamu-fiilistelijä, mutta vahvasti tuntuu että en. Muistelisin, mutta en kuitenkaan ihan tarkasti oikeasti muista, että tämä on alkanut nyt vasta lapsen myötä. Ensimmäisen vuoden ja sekavien, ikuisuudelta tuntuvien öiden jälkeen aamu toi mukanaan helpotuksen; se sekoilu on nyt ohi. Saan nousta ja tiedän, etten ole maailman ainoa ihminen joka on hereillä. Mutta nykyään rakastan aamuja ihan muista syistä. Jo illalla nukkumaan mennessä alan odottaa aamun ensimmäistä kahvia, pitkään haudutettua puuroa, tuoremehua ja sitä, mitähän Alba mahtaa aamulla ensimmäiseksi sanoa. Yleensä pinnasängystä kuuluu aamuisin ensimmäiseksi Moi äiti, missä olet?

Mutta aina toisinaan sieltä huudellaan jotain ihan muuta.
Koskaan ei voi tietää.
Jännittävää elämää se on tämä tämmöinenkin.

IMG_5517IMG_5508

Jännittävää on myös se, että musta on tullut noin kymmenen vuoden tauon jälkeen kello-ihminen (ok, tässä välissä oli vaihe kun käytin sellaista valtavaa ”kultaista” miesten kelloa, jonka isäni oli saanut tilaajalahjana joltain lehdeltä. Tiedättehän ne sellaiset?). Sain valita Daniel Wellingtonilta itselleni mieluisan kellon ja päädyin tähän kuvien kaunokaiseen ruusukultaisilla yksityiskohdilla. Tämä kello on ehdottomasti nätein näkemäni, niin simppeli ja siro, ei tee itsestään numeroa vaikka aivan hyvin voisi. Kellon ranneke on sellaista kauniisti patinoitunutta nahkaa, se näyttää siltä kuin sitä olisi käytetty rakkaudella jo kymmenen vuotta ennen minua. Pidän siitä. Vaikka kello on vielä ihan uusi, se ei tunnu yhtään siltä, vaan ihan minulta jo. Tämä kädessä olo on heti jotenkin skarpimpi, tekee mieli lukea aamukahvinsa kanssa New York Timesia tai Taloussanomia kännykän näpläämisen sijaan. Mahtavaa tällaiselle puhelinhiirelle on myös se, ettei kännykkä tulee kaivettua jatkuvasti esiin ajan tarkistamista varten, vaan sen pystyy tarkistamaan ranteestaan yhdellä nopealla vilkaisulla. Ei ole sitä vaaraa, että ei edes muista katsoa sitä aikaa kun uppoutuukin selaamaan instagramia, whats app-viestejä tai snapchatia.

Ja hei, jos siellä joku kaipailee tällaisen täydellisen arkiasusteen perään, niin tuolta Daniel Wellingtonin nettikaupasta saat nyt 15% alennuksen koodilla SANNI. Tarjous on voimassa 30.5 asti.

 

*kello saatu blogin kautta

in TYYLI JA MUOTI by
0 Likes

03 toukokuun 2016 - 21:31

in HETKET JA FIILIKSET by
0 Likes

IMG_5347IMG_5888 IMG_5881 IMG_5863 IMG_5861 IMG_5737 IMG_5726 IMG_5873 IMG_5874IMG_5723 IMG_5352

Viikonloppu Tallinnassa oli vielä paljon odotuksiakin parempi. Ei vähiten siksi, että aurinko paistoi reissun jokaisena päivänä. Ensimmäisenä iltana, kun kävelimme illalliselta takaisin kotiin, hihkuimme suunnilleen yhteen ääneen sitä, kuinka tuntui ihan kesäyöltä. Tiedättekö sen, kun aurinko on laskenut, mutta taivas on mustan sijaan vielä sellainen tummansininen, on jo vähän viileää, mutta sellaista lempeää viileyttä. Voi kulkea huoletta shortseissa tai mekossa, jos kietoutuu neuleeseen. Ilmassa on jotain ihmeellistä taikaa. Tiedätte varmasti. No, juuri sellainen oli tuo ilta. Aavistus kesästä.

Hämmästelin noiden parin päivän aikana usein myös sitä, miksei Tallinnassa tule käytyä useammin. Kaupunki on niin kaunis, niin lähellä ja kuitenkin niin toisenlainen kuin Helsinki.
Tästä lähtien menen useammin. Aina, kun tulee mahdollisuus.

Minireissun jäljiltä olo on ollut ihan erityisen inspiroitunut. Pää vilisee ideoita, ajatuksia, toiveita – nyt jotenkin selkeämpinä, kuin aiemmin. Kunpa vielä keksisin millä konstein lisäisin päiviini ne kaksi ylimääräistä tuntia, jotta aika riittäisi kaikkien näiden ideoiden toteuttamiseen. Kaikki te tehokkaat ja aikaansaavat tyypit paljastakaa omat ajansäästökikkanne tuonne kommenttiboksiin. Olisin niistä iki-kiitollinen.

in HETKET JA FIILIKSET by
0 Likes

02 toukokuun 2016 - 07:24

in HETKET JA FIILIKSET by
0 Likes

IMG_4597

Hyvää huomenta,

Meillä herätään aina, viikonpäivästä riippumatta, melkein kellontarkkaan 6.30 – ihan viimeistään 6.40. Ensimmäiset viikot näitä aikaisia aamuja väsytti niin, ettei järki juossut. Lapsi sitten tietysti senkin edestä. Mutta nyt muutaman kuukauden jälkeen nämä aikaiset aamut tuntuvat vaan ihanilta. Päivästä tulee pitkä, kun sen aloittaa aikaisin.

Aamuaurinko paistaa sisään kaikista asunnon ikkunoista, jokaisen asunnon huoneeseen. Laitan kahvin tippumaan, puuroveden kiehumaan, kuorin, pilkon ja pudottelen hedelmät ja vihannekset puristimeen ja siitä mehuksi. Sillä välin kun puuro hautuu, meillä on Alban kanssa bileet. Laitetaan musiikki soimaan ja tanssitaan itsemme hereille ja virkeiksi. Tekee hyvää, niin sydämelle kuin mielellekin.

Nyt puuro on valmis ja kahvikin tippunut. Yksi päivän lempihetkistä edessä; kunnon aamianen kaikessa rauhassa ja hyvässä seurassa. Tänään ei ole kiire melkein minnekään.

Kivaa päivää, ja uutta viikkoa !

IMG_4602

in HETKET JA FIILIKSET by
0 Likes

29 huhtikuun 2016 - 14:00

in HETKET JA FIILIKSET by
0 Likes

IMG_4255

Tämä lomaviikko on ollut jotenkin ihan erityisen hyvä. Kiireisempi, kuin osasin odottaa mutta samalla myös huomattavan paljon mukavampi, kuin olin edes osannut kuvitella. Viikkoon on mahtunut niin monta hyvää kohtaamista, uutta ihmistä, kivoja ja jännittäviä viestejä ja yhteydenottoja, tapahtumia, ystäviä – uusia ja vanhoja ja noin kymmenen lasia enemmän skumppaa kuin sellaiseen ihan tavalliseen viikkoon. Tietysti tähänkin viikkoon on mahtunut myös niitä ihan tavallisiakin juttuja, aamukahveja ja – puuroja, hiekkalaatikkoleikkejä, majojen rakentamista, sängyllä hyppimistä, lelujen raivaamista, päiväunia ja pöytien pyyhkimistä. Pakko sanoa, että tykkään kyllä tästä meidän omasta, ihan tavallisesta, arjesta ihan älyttömästi. Just nyt tuntuu, että omassa elämässä ihan kaikki on hyvää, helppoa ja mieluisaa.

IMG_4257

Ihan kohta hyppään Tallinnaan vievään lauttaan, ja tulen takaisin vasta sunnuntaina. Ihanaa! Ei voisi tämä lomaviikko paljon mukavammin huipentua, kuin kokonaisella viikonlopulla tyttöjen kanssa. Hyvää ruokaa, uusia ja vanhoja katuja, pitkäksi venyviä aamiaisia, illallisia ja päivällisiä siinä niiden välissä, ehkä vähän viiniä, tanssia ehdottomasti, hyviä keskusteluja ja rentoa olemista, siinä viikonlopun suunnitelmat pähkinänkuoressa. Muistelisin, että Tallinnan Airbnb-kämpästämme löytyy myös kylpyamme, sinne on ehdottomasti ehdittävä myös. Mitäpä sitä muuta täydelliseen viikonloppuun ihminen tarvitsisi.

IMG_4258

Kevyttä ja kuplivaa perjantaita, viikonloppua ja tietysti vappua sinullekin,

xx

ja ainiin, jos sulta löytyy jotain ihan ässiä vinkkejä Tallinnaan niin jaa ihmeessä,
kiitän!

in HETKET JA FIILIKSET by
0 Likes

28 huhtikuun 2016 - 20:00

in PERHEARKI JA LAPSET by
0 Likes

Aina toisinaan tulen muistutetuksi siitä, kuinka yksin, pienen lapsensa kanssa aikaa viettävää isää edelleen pidetään jotenkin erityisempänä. Alba on nyt vuosi ja kahdeksan kuukautta ja tänä aikana olen jäänyt yhden kerran pois Alban neuvolasta koska työt. Roma ei ole töidensä vuoksi päässyt mukaan kuin ehkä kolmeen neuvolakertaan. Silti minulta ei kyllä koskaan ole kysytty, että missäs se isä on kun ei täällä näy. Mutta sen yhden ainoan kerran, kun mies on mennyt lapsen kanssa yksin niin sekä terveydenhoitaja, että lääkäri ovat molemmat kyselleet äidin perään, onko äiti kenties sairas kun ei ole täällä. Toivottu, että äiti kuitenkin seuraavalla kerralla pääsisi.

Miksi? Ai siksikö ettei isän tarvitsisi vaivautua?

Muistan myös kuinka hämmentynyt olin, kun törmättiin tuossa taannoin perheellä mieheni vanhoihin tuttuihin, jotka kilvan kehuivat sitä, kuinka mahtava mies minulla on, he kun ovat useita kertoja nähneet Roman lykkivän vaunuja pitkin kaupunkia, ihan yksinään. Teki mieli sanoa, että ”hei tää nyt saattaa tulla melkosena shokkina, mutta hänhän on siis tämän lapsen isä” Siis vanhempi, ihan siinä missä minäkin. Tiedän, että mieheni on  mahtava, järkyttävän monellakin tapaa, mutta mielestäni siinä, että hän osallistuu yhtälailla yhteisen lapsemme hoitoon ei ole varsinaisesti mitään ihmeellistä. Toki tiedän, että on olemassa myös toisenlaisia puolisoita ja vanhempia, siitähän tämä tällainen omituinen ilmapiiri kumpuaakin. Pidetään erityisenä sitä, että on mies joka osallistuu.

Muistan myös kuinka eräs vanha ystävä  (jota en tosin ollut nähnyt muutamaan vuoteen) kysyi minulta vielä ihan muutama kuukausi sitten, että voisimmeko nähdä ihan kahdestaan joku ilta, vai tykkääkö Roma olla Alban kanssa iltaisin? Juu, ei ja ei. Ei missään tapauksessa, hän pitää lapsensa kanssa olemisesta vain aamuisin ja päivisin. Nauratti. Toisaalta taas ei yhtään. Onko sellaisiakin vanhempia? Miksi? Onko jotain mitä minä en tiedä enkä siksi ymmärrä?

Onhan meilläkin tietysti asioita, jotka toinen meistä hoitaa toista näppärämmin. Minä esimerkiksi hoidan kaikki lapseen liittyvät hankinnat ja puen tämän niin sisälle kuin uloskin, koska se hoituu minulta vikkelämmin ja mieluummin. Roma taas hoitaa niin ruoan laittamisen kuin sen syömisen valvomisenkin, pitää siis huolen siitä että lautaselta suurempi prosentti päätyisi lattian ja katon sijasta ihan sinne suuhun. Myös tämä näiden kuvien puuha on ehdottomasti Roman heiniä. En ole tainnut itse tehdä tätä vielä koskaan. Mutta silti, en ihan ymmärrä. En ehkä edes ymmärrä, mitä kaikkea en nyt tässä kuviossa ymmärrä.
Tietysti ymmärrän sen, että ihan sellaisen pienen, vastasyntyneen kanssa asiat voivat olla toisin.Voi olla, ettei lapsi oikeasti osaa tai pysty nukahtamaan ilman äitiä (tai ainakaan ilman sellaista kahden tunnin sydäntäsärkevää huutoa), ja silloin nuo tuollaiset isän illat yksin lapsen kanssa eivät välttämättä ole kenenkään kannalta ajateltuna erityisen mukavia.

Mutta,

ymmärtääkseen enemmän ei tarvinnut avata kuin oma päiväkirjansa. Alban ollessa reilu kuukauden ikäinen olin kirjoittanut sinne näin

Huomasin tänään pyytäväni Romalta anteeksi sitä, että joutuu olemaan vauvan kanssa yksin melkein kaksi tuntia. Tai, oikeastaan en olisi varmasti itse sitä edes huomannut, ellei Roma olisi siitä huomauttanut ja asialle nauranut..,.

.,.Miksi aina välillä tuntuu, että tämä lapsi on jotenkin enemmän minun kuin hänen, vaikka en haluaisi että niin olisi. Miksi tuntuu vaikealta jättää mies yksin lapsen kanssa kahdeksi tunniksi, vaikka itse on juuri ollut lapsen kanssa yksin kolmetoista tuntia. Miksi pyytelen yöllä anteeksi, kun lapsi herättää? Mikä minua vaivaa? Tiedostan, että Roma tekee kaiken oikein mielellään ja lähes aina ihan pyytämättäkin. Miksi silti tuntuu tältä? Olenkohan ainoa?

Olenko? En ehkä usko.

Ehkä se syy onkin meissä äideissä,
haalimme harteillemme liikaa, koska luulemme että sen kuuluu mennä niin.
Teemme itsestämme korvaamattomia, suurempia kuin olemmekaan.

Emmekä ehkä edes aina anna toiselle tilaa kasvaa sellaiseksi vanhemmaksi, kuin toivomme tai hän tahtoisi.

Annetaan se tila,
sanotaan, tee niin kuin tahdot, tule sellaiseksi kuin tahdot. Kunhan ollaan tässä yhdessä.

in PERHEARKI JA LAPSET by
0 Likes