29 maaliskuun 2016 - 18:07

in KOTOILU JA HYVINVOINTI by
0 Likes

Saanko esitellä, kylppärin kaappini herkullisin tuote. Sain joskus aikoinaan ensimmäisen purkkini tätä kotimaisen Flow:n Himalajansuolakuorintaa Sugarin showroomilta mukaani. Tämä kuvissa näkyvä purkki taitaa nyt kuitenkin olla ainakin kolmas laatuaan. Tätä samaa kuorintavoidetta löytyy tämän vanilija- appelsiinin lisäksi myös piparminttuna ja kookos- sitruunana. Tämä vanilijainen appelsiini on kuitenkin oma ehdoton suosikkini, tuoksuu niin järjettömän hyvälle, että tätä tekee oikeasti mieli lusikoida vartalon lisäksi myös suuhun. Hyvänä esimerkkinä se, että näitä kuvia ottaessani Roma ja Alba olivat puistossa leikkimässä, ja kun he tulivat takaisin kotiin niin Roma huuteli heti ovelta, että

aaah ihana tuoksu, mitä sä oot leiponu?
öö, en mitään – mutta maista tuosta.

Käytän tätä yleensä vähintään viikottain, yleensä useamminkin. Parhaan tehon tästä mielestäni saa, kun sen hieroo pienin pyörivin liikkein iholle, joka on puhdas ja vähän jo lämmennyt saunassa ja antaa tuotteen sitten vielä vaikuttaa siellä pehmeissä löylyissä ennen sen pois suihkuttamista. Löylyjen lämpö avaa huokoset, jolloin tuon Himalajansuolan hyvää tekevät vaikutukset tehostuvat vielä entisestään. Appelsiinin eteerinen öljy taas auttaa poistamaan nestettä kehosta, ja puhdistaa lisäksi sekä ihoa että koko kehoa. Ja voin luvata teille kaikille, että tuo appelsiinin ja vaniljauutteen huumaavaa tuoksu piristää oikeasti aivan takuulla myös mieltä.

Tämän tuotteen jäljiltä iho jää ihanan pehmeäksi, sileäksi ja aivan pöyristyttävän hyvän tuoksuiseksi (älä siis pese tätä pois saippualla vaan kevyesti suihkuttamalla, jonka jälkeen iho kannattaa taputella pyyhkeellä kuivaksi hankaamisen sijaan), eikä se varsinaisesti kaipaa enää rasvaamista erikseen. Itse tosin rasvaan joka tapauksessa, sillä olen löytänyt niin mainiota tuotteita siihenkin. Niistä lisää seuraavaksi.

in KOTOILU JA HYVINVOINTI by
0 Likes

28 maaliskuun 2016 - 20:00

in HETKET JA FIILIKSET, Yleinen by
0 Likes

Törmäsin ihanan Elisan Start living your best life – blogissa postaukseen, jossa hän oli listannut ylös niitä asioita itsessään, joista pitää tai on ylpeä. Ja huomasi samalla kuinka niiden positiivisten ominaisuuksien miettiminen ja huomaaminen voimautti. Haluan ehdottomasti kokeilla tuota samaa.

Tykkään itsessäni mm. seuraavista asioista,

+ Empatiakyky. Minun on helppo iloita ja olla aidosti onnellinen ja hyvilläni toisten saavutuksista ja onnistumisista. Sama pätee tietysti myös murheisiin ja vastoinkäymisiin. Otan toisinaan ehkä liiankin vahvasti osaa toisten ihmisten tunteisiin.

+ Suurpiirteisyys ja rentous. En ole monissakaan asioissa mitenkään turhan tarkka. Ei ole niin väliksi, vaikka koti ei olisi aina viivoittimen kanssa siivottu, kun vieraat pölähtävät ovesta sisään. En jaksa stressata, jos huomaankin kesken päivän että valkoisessa kauluspaidassani on tahra, tai sukassa reikä. Aika usein riittää, että asiat ovat vähän sinne päin. Sitten on taas tietysti niitäkin asioita, joiden on oltava just eikä melkein. Mutta ne ovatkin sitten asia ihan erikseen.

+ Itsenäisyys. Olen oikeastaan aina ollut aika itsenäinen tyyppi. En juuri kaipaa tai kysele muiden mielipiteitä päätöksiä tehdessäni, sillä olen aina niistä niin varma ettei muiden ajatukset niihin vaikuttaisi. The more you love your decisision the less you need others to love them, tiedättehän. Olen reissanut jonkin verran myös yksin, enkä koskaan ole ajatellut sen olevan mitenkään erityistä tai erikoista. Reissussa tutustuu kuitenkin aina uusiin ihmisiin, eikä juuri koskaan tarvitse olla ihan oikeasti yksin, vaikka ei sekään kyllä olisi ongelma, yksin oleminen siis. Pidän siitäkin, vaikka parhaimillani olenkin seurassa. Voisin myös helposti kuvitella muuttavani maahan tai kaupunkiin, josta en tuntisi ketään ja tietäisin kyllä pärjääväni.

+ Rohkeus. En arkaile tehdä suuriakaan päätöksiä yksin, ja uskallan luottaa siihen että elämä kyllä kannattelee. Teen asioita, jotka tuntuvat minusta oikeilta ja tarpeellisilta, vaikka kaikki ihmiset ympärilläni eivät olisikaan ratkaisujeni puolesta.
Lähdin kesken lukion pitkälle reissulle Etelä-Amerikkaan, vaikka kaikkien läheisteni mielestä se oli täysin älytöntä. Onneksi en välittänyt, koska tuo matka on yksi onnellisimmasta ja hienoimmista muistoista mitä mulla on.
Kirjoitin ylioppilaaksi, en kolme, vaan viisi vuotta sen jälkeen, kun olin mennyt lukioon. Niin moni asia tuntui tuolloin tärkeämmältä kuin opiskelu (matkustelu, ystävät ja kokopäiväinen työ lähinnä), vaikka kaikki läheiseni olivat asiasta tietysti eri mieltä. Olen edelleen tyytyväinen melkein kaikkiin tuolloin tekemiini päätöksiini.
En hakenut heti lukion jälkeen kouluun, en hakenut kouluun kaksi enkä edes viisi vuotta sen jälkeen, vaikka tiedän kyllä, että sitä minulta odotettiin. Kaikki nämä välivuodet ovat kuitenkin olleet ehdottoman tarpeellisia, jotta sain selville mikä tie on se minun.
Lähdin vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä, vaikka se tarkoittikin tuolloin sitä että jätin taakseni kaiken sen mistä tiesin mitään ja vaihdoin sellaiseen, josta en.
Menin mukaan iholla- sarjaan, vaikka lähipiiristäni kukaan ei ollut sitä mieltä, että se olisi hyvä idea – päinvastoin. Onneksi menin. Vaikka en tekisi sitä enää koskaan uudestaan, niin olen nyt tyytyväinen ja hyvilläni tuosta ajasta ja kokemuksesta. Siitä kaikesta, mitä sen kautta, ainakin välillisesti, opin. Ja tietysti ennen kaikkea niistä ihmisistä, jotka sen kautta elämääni tulivat ja jäivät.

Ja jotta tasapaino säilyisi (siinä kun piilee kaikki elämän hienous) niin listaan tähän nyt myös muutaman sellaisen piirteen itsessäni josta en niin piittaa tai joille haluaisin ja yritänkin tehdä jotain.

– En päästä ihmisiä kovin helposti oikeasti lähelle. Olen kokenut ystävyyssuhteissani muutaman kunnon kolauksen, ja ehkä sen vuoksi olen nykyään varovaisempi. Mulla on todella paljon kavereita, mutta vain ihan muutama oikeasti läheinen ystävä, joiden seurassa koen voivani olla täysin oma itseni. Nyt tosin tuntuu, että olen jo tullut avoimemmaksi ja helpommin lähestyttäväksi tässä asiassa.

– Olen täysin selkärangaton mitä tulee syömiseen. Syön taas aivan miten ja mitä sattuu. Saatan syödä päivässä kymmenen kertaa tai kaksi kertaa. Voin aivan hyvin syödä suklaata aamiaiseksi, lounaaksi, kahvin kaveriksi ja päivälliseksi. Iltapalaksi sitten vaikka sipsiä. Jostain kumman syystä, en kuitenkaan liho vaikka söisin miten ja mitä. Ja se onkin se ongelma. Tiedän olevani tietyissä asioissa niin pinnallinen, että takuulla kiinnittäisin enemmän huomiota syömisiini, jos se vaikuttaisi oleellisesti siihen, miltä näytän. (Sillähän ei siis ole mitään väliä miltä tällainen ”syöminen” tuntuu.. eh). Tämä on siksikin aika koomista, koska olen todella tarkka Alban syömisistä, ja pidän kyllä visusti huolen siitä että tämä varmasti saa riittävän monipuolista ja ravinteikasta ruokaa säännöllisesti ja riittävästi. Miksi en siis tee samaa itselleni? HALLOOTA JÄRKI!

– Olen tosi melko huono sanomaan asioita suoraan ja kiertelemättä (paitsi parisuhteessa heh). Myös eriävien mielipiteiden esittäminen tuottaa välillä suuria vaikeuksia, ja yhä edelleenkin, suuren tietoisen ajatustyön jälkeen, tuollaiset tilanteet, joissa ollaan asioista eri mieltä, näyttäytyvät mulle konflikteina. Mikä on siis ihan älytöntä ja naurettavaa.

Okei, ehkä olisi sittenkin pitänyt jättää nämä negatiivisemmat puolet listaamatta, koska nyt tästä jäi vähän karvas maku suuhun. Se on nyt tietysti saatava pois, joten heitän tähän loppuun vielä yhden positiivisen extran, ja haastan samalla teidät kaikki kertomaan omat parhaat puolenne tuonne kommenttiboksiin tai omiin blogeihinne, kiitos!

+ Muisti. Mulla on aivan älyttömän hyvä muisti, ja olen sen turvin pärjännyt koulussakin aina vähän keskivertoa paremmin. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen ahkera opiskelija, ei ole tarvinnut. Se, että on ollut tunneilla läsnä ja korvat auki, on riittänyt. Aina toisinaan tuntuu, että muistiin jää aivan kaikki, myös ne sellaiset asiat joita ei tarvisi tai toivoisi. Toisaalta nykyään kyllä tuntuu, että se muistin terävin kärki alkaa olla jo tylsistynyt. Unohdan avaimet kotiin suunnilleen neljänä päivänä viikossa, en muista vastata viesteihin/sähköposteihin/kommentteihin ellen tee sitä heti sillä sekunnilla, kun sen luen. En muista napata roskapussia eteisestä mukaani, vaikka Roma olisi muistuttanut siitä juuri kaksi sekuntia aiemmin. Kauppaan mennessä en ilman listaa todellakaan muista, mitä tulin hakemaan. Mutta toisaalta sitten taas muistan ulkoa varmaan 789 instagram- käyttäjätunnusta, ja 575  Etunimi Sukinimeä ihmisille, joita en ole koskaan tavannut muualla kuin facebook-feedissäni. Hyödyllistä? Oh yes.

in HETKET JA FIILIKSET, Yleinen by
0 Likes

27 maaliskuun 2016 - 18:38

in HETKET JA FIILIKSET by
0 Likes

Nämä kuluneet pari, kolme päivää ovat tuntuneet huomattavasti tavallista pidemmiltä. En halua ajatella sen johtuvan vain siitä, että rakas lapseni on alkanut herätä aamuisin skarpisti tasan kello kuusi entisen kello kahdeksan sijaan. Näissä päivissä on ollut jotain erityisempää; rentoutta, joka ei ole sellaista sohvan nurkkaan myttäävää, vaan tehokuutteen tuuppivaa. Pitkästä aikaa mulla on ollut sellainen olo, että tiedän tasan tarkkaan missä ja mitä haluan olla vuoden päästä, ja tiedän suunnilleen miten sinne pääsen. Mulla on takanani kolme ja puoli lomapäivää ja edessä kymmenen ja risat, on sellainen levollinen olo kun tietää, että tulevina päivinä mulla on aikaa kaikelle sille mille tahdonkin. Viime aikoina mulla on ollut liian usein tunne, että olen ihan väärässä paikassa väärään aikaan, eikä se sellainen tietenkään ole mistään kotoisin. Yritän nyt tietoisesti tehdä asialle jotain. Parasta tietysti olisi se, että sitä vain aina voisi olla oikeassa paikassa silloin kun pitääkin, mutta kun se nyt ei kuitenkaan ihan aina ole mahdollista, niin täytyy oppia tekemään siitä ”väärästäkin” hetkestä ja ajasta oikea ja tarpeellinen.

Viime päivät olen kuitenkin ollut kiinni tässä hetkessä (ok, vähän ehkä myös vanhassa ) juuri siellä, missä kuuluukin ja se on tuntunut niin hyvältä. Tänään palattiin takaisin kotiin, eikä tunnu ollenkaan hassummalta tämäkään. Nyt teen vielä pari tuntia tehokkaasti hommia, kun Roma ja Alba ovat toisessa mummolassa. Tai siis, ihan vaan siivoan. Rakastan siivoamista eniten silloin, kun saan tehdä sen yksin ja tyhjässä kodissa. Kaadan yleensä lasin viiniä tai skumppaa boostiksi, laitan siivouslistan spotifysta soimaan ja ryhdyn hommiin. Silloin, kun saan hoitaa homman ajan kanssa ihan kaikessa rauhassa, niin kyseessä ei todellakaan ole mikään pieni operaatio, vaan aivan järkyttävän massiivinen, kokonaisvaltainen toimenpide. Näihin 70: en neliöön saan kulumaan helposti kuusi tuntia. Tänään ihan niin suurelle operaatiolle ei kuitenkaan ole aikaa, sillä menen vielä illalla tapaamaan ihmisiä, joita en ole vielä koskaan tavannut mutta tuntuu ihan siltä kuin olisin.

Mulla on niin hyvä olla, että ! Ainoa asia, mikä just nyt vähän kaivelee on se etten muistanut pakata yhtään korvapuustia mummolasta mukaani.

Rentoja pääsiäispäiviä sinullekin.

 

 

in HETKET JA FIILIKSET by
0 Likes

25 maaliskuun 2016 - 22:16

in HETKET JA FIILIKSET by
0 Likes

Kirjoitan aika harvoin näin, ihan tästä just nyt käsillä olevasta hetkestä tai tunteesta. Nyt kuitenkin kirjoitan. Tultiin Alban kanssa tänne mun vanhemmille pääsiäiseksi. Pitkän ja jännittävän päivän päätteeksi tuo pieni ei halunnutkaan nukahtaa sänkyynsä, vaan ainoa kelvollinen paikka oli äidin syli. Tuossa tuo pieni nyt lämpimänä ja rentoudesta painavana tuhisee mun kaulaa vasten. Nukutaan huoneessa, joka oli mun oma ne vuodet kun asuin täällä, kotona. Muistan mistä niinä vuosina haaveilin, tulin onnelliseksi ja minkä asioiden kanssa kipuilin. Muistan, mitä noina vuosina tunsin. Pääsen siihen aikaan kiinni. Ja nyt tunnen kuinka pieni sydän lyö omaa sydäntäni vasten ja ymmärrän sen kuinka lähellä toisiaan ovat se tässä huoneessa asunut avuton nuori tyttö ja tämän pienen lapsen äiti. Yhdessä samassa ihmisessä. Ja samaan aikaan kun tunnen sellaista melkein kipuna tuntuvaa kiitollisuutta ja onnea, tunnen itseni aivan järkyttävän pieneksi, vielä niin paljon pienemmäksi kuin tämä rinnalla nukkuva.

in HETKET JA FIILIKSET by
0 Likes

23 maaliskuun 2016 - 17:18

in HETKET JA FIILIKSET by
0 Likes

Olen mukana Bella- blogien ja Nokian Jalkineiden kamppanjassa. Ja vitsi, miten mahtavaa tähän onkin ollut päästä mukaan. Ihan erityisen tästä kamppanjasta teki se, että saimme olla siinä mukana koko perheellä. Aivan kaikki tuntuu yleensä vielä vähän paremmalta, kun sen saa tehdä rakkaimpiensa kanssa, vai mitä? Musta ainakin.
Nyt ajattelin jakaa teille vähän kuvia ja tunnelmia tuolta kuvauspäivältä. Laitan niitä varsinaisia, valmiita kuvaajan ottamia kuvia tänne vielä myöhemmin, joten pysykää kuulolla.

Reilu viikko sitten lauantaina hypättiin aamukahdeksan junaan Tampereelle. Helsingissä aurinko porotti (tai no ”porotti”, mitenkään erityisen lämmintä ei varsinaisesti kyllä ollut) siniseltä taivaalta, ja ilmassa leijaili katupölyn lisäksi sellainen kiva aavistus keväästä. Täydellistä ajattelimme. Sininen taivas vaihtui kuitenkin pilviin ja hyytävän kylmään tuuleen siinä jossain Toijalan kohdilla. Hyytävästä ja harmaahkosta säästä huolimatta tuo kuvauspäivä oli jotenkin ihan erityisen ihana tunnelmaltaan; rento, helppo ja hyväntuulinen. En oikeastaan koko kuvauspäivän aikana edes ajatellut, että meitä kuvataan. Sen kun olin vaan, ja nautin olostani. Kuvasimme Pyynikinharjulla ja Pispalassa, molemmat eittämättä sitä kauneinta Tamperetta. Se teki varmasti osansa päivän fiilikseen. Samoin kaikki ne ja te hienot tyypit, joiden kanssa tuo päivä jaettiin. Enkä tuosta lauantaista puhuessani jotenkin voi olla mainitsematta sitä valtavaa valkoista pakettiautoa, jossa vaihdoimme vaatteemme ja kävimme lämmittelemässä kuvausten välissä. Tuohon kahden penkkiriviin autoon oli välillä survoutunut kymmenenkin kylmästä hytisevää tyyppiä hörppimään kahvia ja käärimään voileipiä rapisevista kääreistään. Enkä sitä, kuinka ylpeä olin tuosta pienestä ihmisestä, joka jaksoi niin uskomattoman reippaasti olla kuvattavana koko sen kolmen tunnin pätkän jolloin hän normaalisti nukkuisi päiväuniaan. Heti kuvausten päätyttyä hän tosin nukahti syliini ja heräsi vasta kun junan kaiuttimista kuulutettiin saapumista Helsingin rautatieasemalle. Hoiti siis hommansa varsin kiitettävällä pieteetillä, melkoinen ammattilainen ollakseen vasta puolitoistavuotias.

Tuolla bannerissa pyörii nyt video, jossa me Karoliinan ja Malenan kanssa kerromme jonkun kivan asian tai muiston, jonka me liitämme kumppareihin. Mun ensimmäinen muistoni liittyy meidän koiraan, Jeppeen. En ole ihan varma kuinka pieni olen tuolloin ollut, ehkä neljä ehkä viisi. Keinuin kotimme pihalla Torniossa, ja potkiskelin keltaisia saappaita jalastani. Tai potkiskelin, kunnes koiramme päätti pistellä saappaat suihinsa. Muistan kuinka minua tuolloin harmitti. Saappaat olivat ihan uudet, sellaiset kiiltävät ja vielä ihan täpäkät, tiedättehän. Pääsin kuitenkin asian yli viimeistään heti kahdeksan vuoden kuluttua, johon liittyy seuraava vahva muistoni Nokian saappaista. Oli kesä 2001 (? saattoi olla myös mitä tahansa tuosta 99-01 väliltä) ja vanhoillislestadiolaisten suviseurat. Tuona vuonna niitä tosin kutsuttiin suvisten sijaan mutiksiksi. Seura-alue oli rakennettu savimaan päälle ja vettä oli satanut rankasti koko seuroja edeltävän viikon, joten koko alue oli yhtä upottavaa mutavelliä. Emme olleet kuitenkaan osanneet varautua reissuun kumisaappain, joten hankinnat oli tehtävä matkalla. Melkein koko perheelle uudet saappaat kertaostoksena. Muistan kuinka asuntovaunun tavaraluukusta löytyi 8 paria uutuuttaan kiilteleviä ja tuoksuvia Nokian mustia Kontioita. Äidille, isälle ja kuudelle mukana olleelle lapselle omat. Pelkäsin, että vanhempieni kaikki säästöt olivat uponneet noihin saappaisiin. Eivät kuulemma olleet. Omani olivat paria numeroa liian isot, mutta se ei haitannut, yltivätpähän siten pidemmälle yli polven – ei paljon puolisääreen upottavassa mudassa rämpiminen haitannut.

Ja kuten, ehkä jo arvaatkin niin uteliaana tyyppinä mua tietysti kiinnostaisi kuulla mikä on sun ensimmäinen – tai mukavin kumisaappaisiin liittyvä muisto?

ainiin ja pst. Olen varmaan aina ajatellut, että ihminen on jotenkin rennompi ja välittömämpi kumpparit jalassaan. Ja katsokaa nyt vaikka tätä videota, tukee tuota mun ajatusta täydellisesti vaikka itse sanonkin.

Kuvien kumpparit,
Alba, Nokia Neo
Roma, Nokia Kuura
Sanni, Nokia Hai Low

in HETKET JA FIILIKSET by
0 Likes