Maanantai, joka tuntuu ihan tismalleen just siltä.
Yleensä maanantait on tunnelmaltaan niitä viikon mukavimpia päiviä, mutta tänään arkeen paluu on tuntunut yllättävän haastavalta. Viikonloppu oli älyttömän mukava; ystäviä, perhettä, vähän viiniä, hyvää ruokaa ( lue: laskiaispullia), urheilua ja sopivasti ihan vaan pelkkää olemistakin. Ehkä just siksi kontrasti tuon viikonlopun ja tämän loman jälkeisen maanantain välillä tuntuikin niin räikeältä.
Huominen on toivottavasti jo vähän skarpimpi. Ajattelin jo nyt antaa tämän maanantain mun osalta mennä menojaan, ja painella sänkyyn. Voisi ainakin kuvitella, että kymmenen tunnin yöunien jälkeen taas jaksaa.

Huomiseen siis,

Hyvää yötä!

Viime yönä uni ei jostain syystä löytänyt meikäläistä ollenkaan.
Tai no löysi, seitsemän jälkeen aamulla. Juuri sopivasti tuntia ennen herätystä.
Oli tarkoitus lähteä heti aamusta Alban kanssa Tallinaan, mutta heikohkon yön jälkeen ajattelin olevani niin väsynyt, ettei reissussa olisi järkeä. Väsymyksestä kireä mutsi ei ole kenellekään kiva, tiedättehän.

Nyt tosin harmittaa ettei lähdetykään, sillä en muista milloin viimeksi olisin tuntenut itseni näin pirteäksi heti herättyäni. Tiedättekö, kun aina toisinaan 8 tunnin yöunien jälkeen tuntee itsensä ihan älyttömän väsyneeksi, ja sitten taas joskus muutaman tunnin unien jälkeen voimia piisaakin yllättäen kuin pienessä kylässä.

Aina olo ei kuitenkaan ole niin virkeä kuin tänään. Sellaisia kehnompia aamuja ajatellen mulla onkin takataskussa muutama varsin toimiva kikka niiden aamujen ja valjun olon virkistämiseen. Ajattelin jakaa ne nyt teillekin, kas näin olkaa hyvä. Kokeilkaa, ehkä toimivat teilläkin.

Suorista ryhti. Laske hartiat alas, työnnä rinta eteen ja nosta katse katonrajaan. Pidä muutama minuutti, huomaat positiivisen vaikutuksen mielialassa heti.

Vie ajatuksia tietoisesti asioihin, joita haluaisit ja pois asioista, joita et haluaisi. 

Ota kylmä, nopea suihku. Virkistää kehoa ja mieltä, laittaa veren kiertämään ja ajatukset juoksemaan.

Puhu vähän oloasi pirteämmällä äänellä. Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta toimii oikeasti. Aika usein sorrun itse tekemään väsymyksesta ihan oman ohjelmanumeronsa; huokailen, haukottelen ja puhun niin väsyneesti kuin vain osaan. Sillä onhan se nyt kiva, että muutkin ymmärtävät sinun olevan todella väsynyt. Tai sitten, ei. Väsymyksen maksimointi ja sen alleviivaaminen ei auta ketään, etenkään minua itseäni.

Juo iso kuppi kahvia. Koska kahvi auttaa kaikkeen. Älä kuitenkaan juo liikaa, sillä sitä seuraa vain etova olo.

Syö runsas, monipuolinen aamiainen. Itse puputan väsyneinä aamuna mieluiten sitrushedelmiä. Ja just nyt etenkin veriappelsiinit ovat ihan mielipuolisen hyviä.

Meikkaa kevyesti. Vaikka en olisi edes aikeissa poistua kotoa koko päivänä, meikkaan silti. Olo on heti huomattavasti freesimpi, kun silmäpussit on sudittu piiloon ja poskille pyöritetty vähän väriä.

Pukeudu. Väsyneenä tekisi usein mieli vanua koko päivä verkkareissa sohvan nurkassa, mutta yritän itse välttää tekemästä sitä virhettä. Ryhdittomät vaatteet ja – olemus tekevät olosta entistäkin väsyneemmän. Puen siis tällaisina päivinä ylleni ne kaapin kauneimmat vaatteet, ja kas, olo on heti skarpimpi.

Saa jotain näkyvää aikaiseksi. Itse yleensä tiskaan, imuroin, laitan koneen pyykkiä pyörimään tai kuskaan ympäriinsä lojuvia tavaroita ja leluja paikoilleen. Teen yleensä aina heti aamusta jotain, vaikka ei yhtään huvittaisi. Aikaansaaminen ruokkii aikaansaamista. Kun saat yhden homman hoidettua, tartut seuraavaankin hommaan huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä.

Mene ulos. Olipa sää mikä tahansa, niin aivan aina tulen virkeämmäksi raikkaan ulkoilman hengittämisestä. Aivot saavat happea ja kasvot väriä.

Tapaa ihmisiä. Itselleni käy usein niin, että huonoina päivinä tekisi vain mieli perua ne jo sovitutkin tapaamiset. Mutta ihan vaan vinkkinä,että ei kannata. Aika harvoin (lue: siis ei ikinä) hyvien tyyppien kanssa vietetyn ajan jälkeen sitä ajattelee että pitikin mennä, ei olisi kannattanut. Päinvastoin.2

 

Hankasin muuten näiden kuvien näkemisen jälkeen noita oikeanpuoleisen ikkunaruudun tummia jälkiä n.20 minuuttia kaikilla mahdollisilla aineilla ja välineillä, vaan huomatakseni että ikkunoiden karmit onkin itse asiassa vain maalattu huonosti.
Pitäis varmaan taas kaivella silmälasit jostain laatikoiden pohjalta.

 

Ei ole tämä lomalaisen elo ollenkaan pöllömpää. Herätään aamulla varhain, yleensä seitsemältä mutta ihan viimeistään kahdeksalta. Huuhdotaan yö kasvoilta ja hampaista. Keitetään kahvit. Syödään puuro joko omassa keittiössä tai muutaman korttelin päässä Suvannossa. Ulkoillaan, leikitään ja luetaan. Kun pieni nukkuu päiväunet me valmistelemme lounaan ja otamme erän Alphabetiä jos vain suinkin ehdimme.

 

 

Iltapäivisin tai iltaisin toinen meistä vanhemmista tekee yleensä omia juttujaan. Omalla vapaa-ajallani minä kirjoitan, kun siihen on kerrankin oikeasti aikaa ja mahdollisuus. Mies näkee ystäviään. Ihan tosi hyvä olla. Lomapäiviä jäljellä vielä viisi, ja jo nyt, kahden päivän jälkeen, hartiat ovat laskeutuneet suunnilleen kolme senttiä viime viikosta.
Henki kulkee kevyesti, ajatukset ovat selkeitä ja kirkkaita – helposti seurattavissa, kamera täyttyy kuvista ja luonnoslehtiöt ideoista, juokseminen tuntuu hyvältä, ja ruoanlaittokin taas mielekkäältä. Tätä on rentous, väittäisin.

Kunpa osaisin pitää tästä tunteesta ja olotilasta kiinni vielä loman päätyttyäkin.

Olen matkailijana vähän sellainen tee-se-itse – tyyppinen. Haluan etsiä lennot ja majoituksen ihan itse. Olen ollut pakettimatkalla kerran elämässäni, ensimmäisellä omalla matkallani, eikä sen jälkeen ole ollut tarvetta uusia kokemusta. Tuollakin pakettimatkalla tosin pyrimme tekemään kaiken niin itse, kuin se vaan oli mahdollista. Emme ottaneet matkatoimiston suosittelemaa veneretkeä, vaan tutustuimme kaupungilla tyyppeihin jotka veivät meidät retkelle omalla veneellään. Emme lähteneet matkatoimiston suosittelemalle ja järjestämälle retkelle Kairoon, vaan järjestimme matkan itse. Ok, meinasimme sitä järjestäessämme joutua melkoisiin hankaluksiin, mutta silti. Oli kaiken sen arvoista. Emme myöskään muistaakseni kertaakaan tuolla reissulla syöneet ravintolassa, vaan vain ja ainoastaan paikallisten kodeissa. Koen, että juuri tuolla tavoin saan matkasta eniten irti. En halua lentää kuuden tai 14 tunnin päähän vain maatakseni hotellin uima-altaalla. Haluan saada jotain muutakin. Haluan tietää edes vähän laidasta miltä tuntuu oikeasti elää siellä minne nyt kulloinkin matkustan.

Tein ensimmäisen pidemmän matkani kesken lukion, kahdeksantoistavuotiaana. Halusin heti lähteä kauas. Mennä sellaiseen paikkaan, joka ei olisi turisteista tukossa. Lähdin Ecuadoriin. Ensimmäiset yöt nukuimme kahden euron hostellissa, mutta jo muutaman päivän jälkeen päätimme että haluamme olla vielä enemmän sisällä paikallisten elämäntyylissä ja halusimme vuokrata talon. Kiertelimme rantaa ja sen huviloita ristiin rastiin niin kauan, että eteen sattui kyltti jossa luki Se Vende. Emme ostaneet, mutta vuokrasimme talon heti. Se oli yksi parhaista päätöksistä koko reissussa. Kun meillä oli oma asunto tuntuikin yhtäkkiä siltä ettemme vain olleet reissussa, vaan ihan oikeasti asumassa tuossa pienessä kylässä. Pian talon vuokraamisen jälkeen saimme myös töitä, ja valtavan kaveripiirin. Paikallistenkin mielestä olimme jotenkin heti enemmän he omassa asunnossamme, kuin hostelissa asuessamme. Aina aamusurffin jälkeen kylän pojat tulivat meille kokkaamaan aamiaista, Karambolat jälkiruoaksi pystyimme noukkimaan puusta, jonka oksat ojentelivat pulleina suoraan parvekkeemme ylle. Kutsuimme kavereita yökylään, päivälliselle, aamiaiselle ja illalliselle. Kaikki tämä tällaisenaan olisi jäänyt kokematta, jos olisimme asuneet koko reissun ns.valmiissa majoituksessa.

 

 

Tuon matkan jälkeen seuraavan pidemmän reissuni tein Kolumbiaan ja uudestaan Ecuadoriin. Osan reissusta majoituimme ystävämme Johnin sukulaisten luona Pereirassa. Johniin olimme tutustuneet muutamaa vuotta aiemmin Nycissä. Sattumalta kävi niin, että hän oli, ensimmäistä kertaa 15 vuoteen, käymässä Kolumbiassa (josta hänen perheensä on kotoisin) samaan aikaan kuin mekin, joten oli vähintäänkin loogista että meidät kutsuttiin hänen perheensä luo pitkälle vierailulle. Toisen osan, vähän reilu kuukauden, asuimme ystäväni tuttavan Emilion kotona Bogotassa hänen ollessaan toisaalla. Ecuadorissa taas meillä oli edellisen reissun jäljiltä jo niin paljon vanhoja ystäviä ja tuttavia, että asuimme ilmaiseksi heidän hostelleissaan.

Noiden reissujen jälkeen majoitus ei ole ollut asia, johon mielelläni satsaisin rahaa. Yleensä aina reissuja varatessa olen ottanut sen kaikkein halvimman hostellin/hotellin, sillä tiedän että tulisin kuitenkin viettämään vain yöni siellä. (Ok, Lontoossa 2011 meillä oli muistaakseni viiden tähden hotelli, mutta sekin vain siksi että olimme suunnitelleet menevämme kihloihin siellä 3-vuotispäivänämme. Roma tosin sitten kosikin mua jo kaksi päivää ennen tuota reissua, koska ei vaan millään ollut malttanut enää odottaa. Että vähän hukkaan menivät nekin hotellin viisi tähteä.)

 

 

Nykyään varaan majoituksen reissuille oikeastaan aina Airbnb:n kautta. Rakastan elää reissussa sellaista ”tavallista” elämää. Käydä hakemassa aamiaistarpeet markkinoilta ja marketeista ja kokata ne omassa keittiössä, rakastan sitä että naapurit tervehtivät omalla kielellään ja ehkä jopa hetken kuvittelevat meidän olevan samaa maata kuin hekin. Rakastan sitä, että saan hetken kuvitella kuuluvani johonkin toiseen paikkaan, maahan ja aikaan.

Muistan kuinka moni sanoi, että alan varmasti ymmärtää pakettimatkojen ja all inclusive- lomien päälle lapsen saatuani. Itsekin ajattelin niin takuulla käyvän. Vaan eipäs käynytkään. Yhä edelleen Albankin kanssa matkatessa haluan räätälöidä matkani ihan itse. Vähintäänkin asua ja syödä kuten paikalliset.

Pidätän kuitenkin oikeuden muuttaa mieleni heti kun riittävän halpa ja houkutteleva pakettimatka sattuu eteen. Siihen asti aion kuitenkin varata seuraavankin matkan majoituksen Airbnb:stä ja syödä reissussa ainakin yhden aterian paikallisten luona.

Nyt mua kiinostaakin kuulla, että mitä te haluatte matkoiltanne? Tai miksi ylipäätään matkustatte, tai miksi ette?