Processed with VSCOcam with c1 preset

Olen kärsinyt huonosta, suorastaan surkeasta, itsetunnosta oikeastaan niin kauan kun jaksan muistaa. Syystä tai toisesta olen aina ajatellut olevani ihan perustavanlaatuisella tavalla jotenkin reppanampi kuin muut. Olen vertaillut itseäni muihin ja tahtomattanikin kiinnittänyt huomioni lähinnä niihin asioihin, joita minulta puuttuu sen sijaan, että keskittyisin siihen hyvään, mitä minulla jo on. Ja niinhän se menee, että ne asiat joihin huomiosi kiinnität kasvavat elämässäsi. Kohta et muuta näekään kuin niitä epäkohtia. Se jos mikä on aika surullista.
Kehuja saadessani kuulin ne, mutta en uskonut niitä, ne kimpoilivat minusta kuin rasva kuumalta pannulta. Ajattelin, ettei kehujen antaja nyt vaan vielä tunne minua tarpeeksi hyvin, jotta tietäisi kuinka pieni oikeasti olen.

Sitten tapahtui jotain. Aika paljonkin itse asiassa. Tein rohkeita päätöksiä ja tein raukkamaisia päätöksiä Kaikista tekemisistäni en ole erityisen ylpeä, mutta silti en vaihtaisi kokemuksistani pois yhtäkään. Sillä kaiken kokemani vuoksi olen tänään se tyyppi, joka suhtautuu itseensä jo melko armollisesti. Osaan nähdä itsessäni jo ihan hirmu paljon hyvää ja arvokasta. Ja se tuntuu aika sairaan kivalta. Tiedostan toki edelleen omat vikani ja puutteeni, mutta en enää näe itseäni niiden kautta, niiden kokoisena. Nykyään ajattelen, että vaikken olisikaan kaikissa tilanteissa (siis missään tilanteissa) se rennoin ja letkein, niin se ei tarkoita ettenkö silti olisi ihan kiva tyyppi.


Sitä samaa armollisuutta, millä ihminen katselee itseään, soveltaa myös muihin asioihin ympärillään. Se, jos mikä on tuntunut valtavan hienolta. On ollut aika raskasta olla tyyppi, joka näkee ympärillään olevissa ihmisissä ja vallitsevissa olosuhteissa lähinnä ongelmia ja puutteita. Hassua miten voikaan sama elämä, samat ihmiset ja sama ympäristö tuntua niin täysin erilaisilta. Yhtäkkiä näkeekin maailmassa huikean paljon erilaisia sävyjä ja vivahteita niiden entisten mustan, valkoisen ja harmaan sijaan.

Yhä on pitkä matka sinne mihin olen menossa, mutta nyt tuntuu että näen jo tien, tiedän mitä kohti kävellä. Nautiskelen ihan jo tästä matkastakin.

pst. kaikki postauksen kuvat ovat sellaisia jotka eivät todellakaan ole niitä omia lemppareitani, oikeastaan päinvastoin. Vika ei  siis todellakaan ole kuvaajassa ( Janita on  paras) , vaan ihan tuossa kuvattavassa. Mutta yritän nyt soveltaa sitä armollisuutta löyhästi tähänkin, ei se oo aina niin justiinsa kato.

IMG_3518IMG_3516IMG_3514IMG_3519

 

– yhtenäiset yöunet

-aamukahvi ja valmiiksi pöytään katettu aamiainen
(sisälsi mm.paistettuja nakkeja, ettei turhan fancyksi menis…. )

-vapaa- JA palkkapäivä

-oltiin liikenteessä jo ennen kello kymmentä aamulla

-kuulin, että mulla on neljä viikkoa pitämättömiä lomia. Siis viikkoja. Neljä. 4.
(tästä kuulin kyllä oikeasti jo viime viikolla)

-kävin antamassa yhden haastattelun ja jutun tekijä oli älyttömän hyvä tyyppi!

-päiväkahvi, jota tässä just parhaillani nautin.

-uusi toimivampi järjestys olohuoneessa

-siisti koti

-hyvä iho- , tukka- ja kulmakarvapäivä

-Alba on ollut taas oman hyväntuulinen itsensä osoitettuaan kaksi päivää mieltään siitä kuinka saatoimme hyljätä hänet kahdeksi kokonaiseksi päiväksi babushkan hoiviin.

-kaupungilla kaikessa rauhassa nautittu sushilounas

-tuoreet kukat maljakossa

-kello on vasta vähän yli neljä !

-sanoinko jo kahvin? Kahvi.

IMG_3517IMG_3515

 

Miltä sinun päivän positiiviset- listasi näyttää? Jaa se tuonne kommenttiboksiin ja annetaan hyvän mielen kiertää.

 

pst. Kävin viime viikolla juttelemassa Flouncen päätoimittaja Elinä Hyvölän kanssa mm.äitiydestä ja tyylistä. Juttu on ulkona nyt ja sen voi halutessaan käydä lukemassa täältä .

_MG_2502

_MG_2508_MG_2526
_MG_2520
_MG_2503

_MG_2529_MG_2530

 
Kun muutama postaus takaperin kyselin teidän toiveita postausten aiheista, niin melkein jokaisessa kommentissa toivottiin asukuvia, joten saamanne pitää. Tältä näytin tänään aamupäivällä (ja eilen ja sunnuntaina ja viime viikon perjantaina ja…), kun käytiin hoitamassa asioita. Nyt istun täällä vaatehuoneessa päästä varpaisiin collegessa. Mikä siinä onkin, että vaatteet jotka ihmisten ilmoilla vielä tuntuivat mukavilta ja hyvältä muuttuvat kotiin tullessa epämukaviksi ja ne on pakko kiskoa päältä suunnilleen ennen kuin ulko-ovi on edes sulkeutunut? Sama homma muuten korujen ja hiusten suhteen; en oikeastaan koskaan lähde kotoa hiukset kiinni tai ilman sormuksia ja kaulakorujani, mutta kotona en koskaan pysty pitämään koruja (vihkisormusta lukuunottamatta) tai kulkemaan tukka valtoimenaan. Onko kenelläkään muulla samaa?

Tässä muuten vähän esimerkkiä siitä, miltä asujen kuvaaminen yleensä näyttää silloin, kun Albakin on messissä; höpötän ja viihdytän koko ajan samalla kun Roma kuvaa, tässä pidän nukketeatteria vaunuissa istuvalle yksivuotiaalle, jotta hän jaksaisi istua paikallaan kun papa ottaa vielä muutamat lähikuvat.

 

 

_MG_2513

Tässä esimerkkiä siitä, miltä asujen kuvaaminen yleensä näyttää silloin, kun Albakin on messissä; höpötän ja viihdytän koko ajan samalla kun Roma kuvaa, tässä pidän nukketeatteria vaunuissa istuvalle yksivuotiaalle, jotta hän jaksaisi istua paikallaan kun papa ottaa vielä muutamat lähikuvat.

_MG_2403
_MG_2409

Ihanaa olla kotona. Lasta ehti muutaman päivän aikana tulla aivan järjetön ikävä (8,5 tunnin paluumatkasta selailin valehtelematta varmaan ainakin kolme tuntia videoita ja kuvia Albasta eh). Viimeisten kahden vuorokauden aikana olen matkustanut yhteensä reilu 20 tuntia ja nukkunut 7. Ei ihan ehkä ollut se rentouttavin reissu, vaikka älyttömän kivaa olikin. Tämä tavallinen arki ja kotona oleminen on musta kuitenkin kaikkein parasta, kunhan vaan säännöllisin väliajoin pääsee täältä myös pois. Nyt laitan pannullisen kahvia tippumaan ja avaan sähköpostin. Tämä maanantai meneekin aika tiiviisti töitä tehden, ensin päivä täällä kotona ja sitten vielä ilta toisaalla.

Mukavaa uutta viikkoa, tehdään tästä hyvä.