*Kaupallinen yhteistyö Marimekko:n kanssa

Processed with VSCO with f2 preset Processed with VSCO with f2 preset collage1 Processed with VSCO with f2 preset

Kesä 2017, tiedän jo nyt että tulet olemaan varmuudella todella erilainen kuin mitkään kesät ennen sinua. Niin monella tapaa toisenlainen, kuin yhdeksän edellistä kesää. Ja tiedättekö, juuri nyt se tuntuu aika ihanalta, kutkuttavalta mutta samaan aikaan myös vähän pelottavalta. Niin moneen kesään ja sitä edeltäviin suunnitelmiin on kuulunut niin olennaisena osana myös joku toinen henkilö, tai myöhemmin kokonainen perhe, että nyt tuntuu uudelta ja erikoiselta että tulevan kesän suunnitelmia laadinkin vain minä, ihan yksinäni.

Luonnollisesti aina uuden kynnyksellä, miettii kaikkea mennyttä. Kesän kynnyksellä, menneitä kesiä. Sitä millainen edellinen on ollut, mitä sieltä tahtoo tuoda mukana uuteen, minkä taas haluaa jättää taakseen. On muistoja, jotka tahtoo elää uudelleen ja muistoja, jotka mieluummin ehkä vain unohtaisi. Tänä vuonna olen pohtinut aivan kaikkea aivan järkyttävän paljon. Puhunut omista asioistani ja ajatuksistani niin paljon, että muutamien ystävien korvat ovat varmaan vuotaneet verta. On vaatinut rohkeutta ottaa itselleen tilaa, puhua aina kun on sitä tarvinnut. On vaatinut järkyttävän paljon voimaa ja luottamusta elämän kantavuuteen tullakseni tähän tilanteeseen jossa nyt olen.

Nyt tuntuu, ettei enää tarvitse roikkua menneessä vaan uskaltaa jo rohkeasti katsella kohti tulevaa, uskaltaa jo haaveilla ja uskoa siihen että ne (tai ainakin osa niistä) tulevat vielä joskus todeksi.

Processed with VSCO with f2 presetcollage3

Juuri nyt mietin menneitä kesiä. Kaikkia niitä hetkiä ja tilanteita, joista on ammennettu aivan valtavasti voimaa niihin kaikkein vuoden pimeimpiin ja kylmimpiin kuukausiin. Mieleen ei varsinaisesti nouse mitään mahtipontisia tapahtumia, vaan enemmänkin niitä sellaisia pieniä ohikiitäviä hetkiä; aamuneljältä pyöräntarakalla istumista, kun aurinko alkaa nousta, tuuli leikkii hiuksilla ja koko kehossa on sellainen kokonaisvaltainen huolettomuus ja keveys. Sellaisia hetkiä, kun tuntuu ettei millään muulla ole merkitystä, kuin tällä hetkellä juuri tässä. Aamut, jolloin ystävien, lasten tai perheen kanssa on katettu aamiainen ulos. Juotu kahvia auringossa, naurettu sille kuinka edes yhtä kokonaista lausetta ei saa saa sanottua, ennen kuin jonkun lapsista joku keskeyttää. Niitä iltoja, kun illalla juuri pimeän laskettua kaikkien alkaa tehdä mieli uimaan, osa kävelee toiset kulkevat rinnalla pyörien kanssa samaan verkkaiseen tahtiin. Pulahdetaan uimaan ja puhutaan kilvan siitä, kuinka kylmältä vesi aluksi tuntui, mutta kuinka siihen kuitenkin niin nopeasti tottui.

Menneiltä kesiltä kaipaan, ja tulevalta odotan niitä hetkiä, kun aamun treffit venyvätkin yömyöhään, eikä ketään haittaa vaikka huomenna olisi töitä- päivän tapahtumien voimin jaksaa sen hentoisen väsymyksen sävyttämän päivän. Ja saman voi tehdä uudestaan vaikka heti seuraavana päivänä.

Tahdon mökille saunomaan, uimaan ja tyynelle iltajärvelle soutelemaan. Näen jo itseni istumassa mökin verannalla tuo Marimekkon, Maija Isolan suunnitelema Simbad-kuosinen Juliaana mekko päälläni, kun päivä alkaa vasta valjeta. On vielä vähän viileää, mutta mekon pitkän helman alle mahtuvat jalat koukistettuina kokonaan. Tahdon kulkea kesäsateessa isossa sadetakissa ja pitkissä kumisaappaissa. Kuunnella kuinka Alba hihkuu ilosta, kun lätäköitä alkaa muodostua tien pintaan, ja niissä kaikissa on lupa hyppiä. Odotan aivan järkyttävän paljon sitä, että auringon ja lämmön myötä muutun taas rennommaksi, spontaanimmaksi ja ehkä vähän rohkeammaksakin. Koska niin kesä yleensä minulle tekee. Ja kokemukseni mukaan aika monelle muullekkin. Kesäisin kaikki on vähän helpompaa, vähän parempaa ja jännempää. Asioita tehdään sen kummemin suunnittelematta, seikkailuihin sännätään vapaammin eikä stressikään saavuta samalla tavalla kuin syksyisin ja talvisin.

Processed with VSCO with f2 preset Processed with VSCO with f2 preset

Kesällä juhlitaan. On häitä, rippijuhlia, valmistujaisia, mutta kesällä juhlitaan herkemmin myös ihan vain elämää. Järjestetään puutarhajuhlia, juhannusjuhlia ja grillijuhlia. Tai järjestetään pidot sille, että kerrankin kaikki ystävät ovat samaan aikaan samassa paikassa. Kesällä syitä juhlaan on paljon, vaikka oikeastaan silloin tuntuu siltä ettei niitä syitä edes tarvitse. Haluan ehdottomasti järjestää itsekin ainakin yhdet juhlat. Mahtipontiset. Mielellään täällä maalla. Katetaan takapihan omenatarhaan pitkä pöytä, jonka ympärille mahtuu kaikki 40 ystävää. Lämmitetään sauna, pulahdetaan uimaan. Istutaan illan pimetessä tuolla kesähuoneessa siihen asti ettei enää ole pimeää. Eikä kenelläkään kiire mihinkään.

Inspiroiduin itse ihan valtavasti tästä Marimekon kevään ja kesän mallistosta. Selailin kuvia malliston vaatteista, printeistä ja asusteista ja mieli lähti heti laukkaamaan menneissä ja tulevassa kesässä. Eri vaatteissa näin itseni tekemässä erilaisia asioita, tuntemaan erilaisia asioita. Sanoin tämän saman jo edellisessä Marimekko- postauksessani ja sanon sen nytkin: Marimekon printeissä, leikkauksissa ja materiaaleissa on jotain sellaista ylevyyttä ja voimaa, että niissä tuntee itsensä ihan hippusen vahvemmaksi, rohkeammaksi, sellaiseksi tyypiksi joka kyllä aivan varmasti pärjää.
Ja juuri nyt, kaipaan juuri sellaisia asioita jotka saavat tuntemaan niin.

Ja yksi asia, joka virittää aina jotenkin ihanasti kesätunnelmaan on Marimekon vuotuinen Espalla järjestettävä muotinäytös, jossa esitellään tulevan kevään ja kesän muotia. Tänä vuonna tuo muotinäytös järjestetään nyt tulevana perjantaina 19.5. Näytökset alkavat kello 11.30, 12.30, 16.00 ja 17.30. Niihin on kaikilla vapaa pääsy. Ehkä nähdään siellä? Toivottavasti.

Processed with VSCO with f2 preset

Ensimmäisten kuvien housut: Marimekko Kaisu Pieni taite, Toisissa kuvissa päällä: Marimekko Simbad Juliaana mekko, Kolmansissa kuvissa päällä: Marimekko Ester Henriikka mekko, Kaikissa kuvissa korvissa: Marimekko Nonna korvakorut

Kuvat: Eeva-Stiina Hautala

*Kaupallinen yhteistyö Daniel Wellingtonin kanssa
(Pst.postauksen lopussa alekoodi Daniel Wellington nettikauppaan)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Processed with VSCO with a5 preset

Niin kauan kun jaksan muistaa olen ollut se tyyppi, joka kaipaa aina tasaisin väliajoin sitä sellaista totaalista yksin olemista. Sellaista joka kestää pidempään, kuin vessareissun. Mielellään kokonaisen päivän, ehkä toisenkin jos vaan mahdollista. Olen aina pitänyt itsekseni olemisesta, ammentanut niistä yksinäisistä hetkistä voimaa kaikkeen muuhun. Koen, etten oikeasti, aidosti pysähdy ja ole täysin rento kuin yksin ollessani. Mikä on tietysti ehkä vähän surullista.

Lapsen myötä sitä omaa aikaa on tietysti ollut huomattavasti vähemmän ja sen järjestäminen on aina vaatinut suunnittelua ja sovittelua. Nyt tämän uuden elämäntilanteen myötä sitä omaa aikaa tulee aina viikon välein kerralla useampi päivä putkeen, se tuntuu erikoiselta. Että yhtäkkiä onkin huolehdittava vain itsestään, laitettavaa ruokaa vain itselleen ja huolehdittava vain itsensä nukkumaan. Yhtäkkiä voikin tehdä mitä vain, milloin vain ilman että sitä tarvii sen kummemmin suunnitella. Suklaata tai jäätelöä ei tarvitsekaan syödä vessassa lukkojen takana, ja sitä voi vain kävellä jokaisen leikkipuiston ohi pysähtymättä. Että moneen päivään ei tarvitse kertoa kymmentä kertaa peräkkäin miksi pitää syödä/pukea/käydä vessassa ja nukkua. Yhtäkkiä saakin olla useamman päivän peräkkäin vähän niin kuin se nuori, huoleton tyttö joka ennen tuota maailman kalleinta aarretta oli. Juuri nyt ajatus siitä tuntuu ihanalta, luksukselta vaikka tiedänkin et yhden päivän jälkeen kärvistelen ikävissäni ja todennäköisesti kahden päivän jälkeen haluankin jo hakea Alban kotiin, edes yhdeksi yöksi.

imageProcessed with VSCO with a5 preset

Täytyy varmasti tehdä ihan tietoinen päätös, että pyrkii oikeasti nauttimaan siitä ajasta jonka saa ihan vain itselleen. Yrittää oikeasti olla potematta syyllisyyttä, huonoa omatuntoa tai sitä kalvavaa epäonnistumisen tunnetta. Nauttia vain. Tehdä kaikkea sitä, mitä lapsen kanssa ei syystä tai toisesta tule tehtyä. Nauttia siitä helppoudesta ja huolettomuudesta, ja siitä että on mahdollisuus olla vähän (tai aika paljon) spontaanimpi. Tai siitä, että voi tehdä esimerkiksi töitä krhm.

Tiedän jo nyt, että näiden tulevien ”vapaiden” päivien jälkeen jaksan ja osaan taas olla parempi äiti ja ihan vaan ihminen. Tiedän kyllä, kuinka tärkeää minulle on olla välillä muutakin kuin tätä, vaikka juuri nyt en sitä ihan muistakkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Processed with VSCO with a5 preset

Köykäisenä aasinsiltana ajasta tuohon kuvien kelloon (joka siis näyttää myös aikaa hox hox), se on Daniel Wellingtonin tuorein uutuus, Classic Petite. Ehdottomasti oma suosikkini kaikista heidänn kelloistaan. Sitä oman ajan kulumisen (ja lapsen näkemiseen tuntien) seuraamista on kyllä ilo tuosta kaunottaresta tehdä. Se on juuri sopivan siro, mutta samalla kuitenkin näyttävä tuon mesh-rannekkeen ja 32mm kellotaulun ansioista. Nyt toukokuun loppuun asti koodilla sannitrishin saatte  15% alennusta koko Daniel Wellingtonin verkkokaupan valikoimasta.

Ottakaa aikanne, siihen kehoitan. Ja otan kehoituksesta vaarin itsekin juuri nyt.

 

*kaupallinen yhteistyö yhdessä Perlage: n kanssa

image image Ihana toukokuu.
Kesän ja kaiken sen mukana tulevan hyvän ja kauniin alku. Juuri nyt eletään sitä minun mielestäni vuoden parasta aikaa. Kaikki kutkuttava, uusi on alkaimaisillaan. Vuoden parhaimmat viisi kuukautta ovat kaikki vielä edessä. Luonto on vielä osin talviunilla, mutta päivä päivältä valo ja vihreä lisääntyvät. Silmuja siellä täällä, versoja tuolla. Pian kukkivat jo omenapuut ja ruoho on niin vihreää, että se tuntuu melkein epätodelliselta. Mutta vielä ei olla siellä, vaan tässä- kaiken sen äärellä.

Toukokuu on aina ollut minulle se kuukausi josta ainakin henkinen kesä alkaa. Tänäkin vuonna. Vaikka rakeita ja lunta on saatu melko todennäköisesti enemmän kuin lämpöä ja aurinkoa. Mutta silti, sieltä se kesä on joka vuosi kuitenkin tullut. Ehkä lyhyempänä tai viileämpänä kuin edellinen, mutta tullut kuitenkin. Ja siihen luotan kyllä tänäkin vuonna.

image collage image

Toukokuu on myös kuukausista se, jolloin tuntuu olevan eniten syytä juhlaan. Ensin on vappu, ja melkein heti perään äitienpäivä, helatorstai ja usein koulujen päättyminenkin osuu toukokuun loppuun. Sitten on tietysti grillikauden avajaiset, kesän alottajaiset, ensimmäiset puistoilut ja muut sellaiset vuotuiset tärkeät virstanpylväät, joita on ehdottomasti juhlistettava. Eikä melkein mikään tee juhlasta juhlaa niin kuin hyvä kuohuviini.
Nyt tulevana sunnuntaina, äitienpäivänä, tiedän että haluan omalle aamiastarjottimelleni tätä Perlagen Sgàjo proseccoa. Toivon todella, että haaveeni tulee huomatuksi. Tuo prosecco on sekä luomu- että vegaanisertifioitu, ja sopii näin ollen varsin hyvin myös tiedostavamman kuluttajan lasiin. Tuon Sgàjo proseccon takana oleva yhtiö, Perlage on perustettu seitsemän Nardin veljeksen toimesta vuonna 1985, ja on edelleen perheen omistuksessa. Luonnon kunnioittaminen, sen hyvinvoinnin vaaliminen ja luonnonmukaisen viljelyn periaatteet ovat olleet heidän tekemisensä lähtökohdat ihan alusta lähtien, mikä on tietysti ihan valtavan hienoa. Perlage onkin ollut yksi ensimmäisiä Italialaisia luomuviinitiloja (jota he ovat siis olleet aivan toimintansa alusta saakka). Koko heidän tuotannollaan on luomun lisäksi siis myös vegaanisertifikaatti.

image image

Olen ehkä muutamaan otteeseen maininnutkin olevani aika kaikkiruokainen aivan kaiken suhteen. Harvoin olen syönyt tai juonut mitään, mikä olisi ollut mielestäni ihan kamalaa. Mutta sitäkin useammin saanut jotain sellaista joka on ollut ihan valtavan hyvää. Ja niin oli muuten tämäkin. Kaikki seurueemme viisi täysi-ikäistä jäsentä olivat kanssani samaa mieltä; ihan poikkeuksellisen maukas kuohuviini. Siis sellainen joka ihan oikeasti maistui; maku viipyili suussa vielä senkin jälkeen, kun neste oli hulahtanut kurkusta alas. Sellainen ihana, raikas, hedelmäinen jälkimaku; tuntuva, muttei todellakaan liian voimakas. Kevyt ja tyylikäs olivat sanoja, jotka kuulin useammastakin suusta, ja juuri niillä olisin ehkä itsekin tuota proseccoa kuvannut.

Tämä hedelmäinen Sgàjo on juuri sellainen, jonka tulen aivan takuulla pakkaamaan mukaan kesän picniceille. Tätä jääkylmänä lasissa, meren rannassa, kallioille levitetyilla vilteillä hyvää ruokaa ja niiden ympärillä kaikki rakkaimmat, ilta-auringon lämpö ja kultainen hehku. Juuri nyt en voisi kuvitella mitään parempaa. Ihanaa, että kaikki nuo illat ovat vielä edessä. Okei. Jokunen myös jo takana.
Onneksi.

image

Ennen niitä ilta-auringon lämmössä nautittuja kuohuviinilasillisia nostan kuitenkin maljan hyvin mahdollisesti räntäsateessa ja pakkasessa ihan jokaiselle äidille. Minulle ja sinulle. Meille kaikille. Vitsit, miten hienoa ja haastavaa työtä teemmekään. Sitä ja tätä kaikkea on todellakin syytä juhlia.

Skål!

 

*Kaupallinen yhteistyö yhdessä Lääkärikeskus Mehiläinen kanssa.

DSC_3095 DSC_3129

Uskoakseni aika moni meistä vanhemmista stressaa ja huolehtii lapsensa vuoksi milloin mistäkin asiasta. Ihan erityisesti varmasti sen ensimmäisen lapsen kanssa, jolloin tavallaan kaikki on uutta ja opeteltavaa eikä mistään oikeastaan tiedä vielä oikeastaan yhtään mitään. Voisin kuvitella, että se huolen määrä suunnilleen puolittuu toisen lapsen kohdalla, kun jo vähän ymmärtää ettei ihan jokaisesta yskäisystä tai vähän normaalia pidempään jatkuneesta itkusta tarvitse olla kiikuttamassa lääkäriin.

Itselleni ehdottomasti suurin, sellainen jatkuva huolenaihe, on ollut lapsen syöminen. Alba on ollut varsin pieniruokainen ja ”melko” valikoiva ruokansa suhteen oikeastaan aina tai heti siitä lähtien kun kiinteitä alettiin syödä. Olen jatkuvasti, suunnilleen jokaisella aterialla siis, ollut huolissani siitä että saako tuo pieni riittävästi ravintoa ja kaikkia tarvittavia vitamiineja ja ravintoaineita kun syö niin vähän. Saimme aikoinaan ohjeeksi tarjota lapselle monia erilaisia ruokia jokaisella aterialla, että vaikka lapsi ei yhtä ruokaa söisikään määrällisesti kovin paljon, niin useita eri vaihtoehtoja maistelemalla koostuu niistä kuitenkin sitten vähän suurempi määrä ja monipuolistuupa ruokavaliokin siinä samalla. Hyvä ohje, jota noudatettiinkin aika pitkään, mutta kyllä kuulkaa viiden eri ruoan valmistaminen ja tarjoilu jokaisella aterialla alkoi vähän käydä raskaaksi jossain vaiheessa.

DSC_3104 collage3
Kävin tämän kampanjan tiimoilta (mutta myös oman mielenterveyteni vuoksi) Alban kanssa Mehiläisellä keskustelemassa ravinnosta ja allergioista lääkärin (Ove Mickelsson) kanssa ja toivoin käynnin jälkeen, että olisin tehnyt tuon jo huomattavasti aiemmin. Tuon tunnin keskustelun jälkeen ymmärsin jotain aika olennaista: syömisessä on karkeasti vain noin puoliksi kysymys siitä itse ravinnosta/ruoasta, toinen puolikas on se sosiaalinen tapahtuma, joka siihen syömisen ympärille rakennetaan. Kyllähän minä sen tiesin, mutta silti oivalsin kuinka kireitä meillä usein nuo ruokailutilanteet ovat olleet kun itse stressaantuneena tuijotan ja vahdin lapsen jokaista suupalaa, ja laskeskelen päässäni kuinka paljon ja mitä kaikkea olisi vielä hyvä syödä jotta ravintoa varmasti tulee riittävästi. Usein niistä tilanteista on varmasti ollut mukava yhteinen sosiaalinen tapahtuma kaukana. Yhteinen tapahtuma se on ehkä ollut, muttei kovin mukava tai edes sosiaalinen. Jos maanittelua ei siis sellaiseksi lasketa. Ymmärsin myös lääkärin kanssa käydyn keskustelun jälkeen sen, että lapsi harvemmin siihen täyden ruokalautasen ääreen nälkään kuolee kuitenkaan. Sitä ohjetta ajattelin ehdottomasti jatkossa noudattaa ja luottaa siihen, että tuo tasaisesti kasvava ja aamusta iltaan ympäri taloa juokseva lapsi kyllä varmasti on saanut ihan riittävästi kaikkia niitä ravintoaineita joita tuon ikäinen lapsi kasvaakseen ja voidakseen hyvin kaipaakin. Koska juuri kasvua ja vointia lääkäri kehotti pitämään riittävän ravinnon saannin mittareina.

Keskustelimme tuon tunnin aikana myös muista mieltäni askarruttaneista lapsen ravintoon ja syömiseen liittyvistä asioista, ihan erityisesti allergioista. Olen kasvanut perheessä jossa kukaan kahdeksasta lapsesta ei ole ollut koskaan allerginen millekään, eikä asiaa ole koskaan tarvinnut oikeastaan edes miettiä. Muistan joskus yläasteella hämmästyneeni siitä, kuinka yleisiä allergiat ovatkaan, itse kun olin niin pitkään elänyt sellaisessa kuplassa, johon ne eivät todellakaan kuuluneet. Nyt oman lapsen myötä asiaa on taas miettinyt vähän enemmän ja ihan erityisesti olin kiinnostunut siitä, voimmeko me vanhemmat jotenkin vaikuttaa tai edesauttaa lasten allergioiden puhkeamista tai syntymistä. Tähän on tuskin olemassa mitään yhtä oikeaa vastausta, joka pätisi kaikkiin tapauksiin mutta lääkäri kuitenkin kertoi, että nykyään on vallalla sellainen ajatus, että mitä varhemmin lapsi altistuu niille ns.allergisoiville ruoille (pähkinät, sitrushedelmät mm.), niin sitä paremmin pystytään myös stimuloimaan lapsen toleranssia näille, siinä missä vielä 20 vuotta sitten ajateltiin, että näitä tiettyjä ruoka-aineita olisi hyvä välttää, ettei lapsi herkistyisi niille. Lääkäri mainitsi myös, että mitä enemmän lapsi tiettyjä ruoka-aineita syö, sitä pienempi todennäköisyys allergian synnylle on. Tietysti allergioita on valtavan montaa eri sorttia, ja tasoa eikä asiaa voi yleistää koskemaan niitä kaikkia. Suurin osa lasten allergioista on kuitenkin lieviä, ja väistyvät muutamassa vuodessa ja niihin tuo tuollainen ns.siedätyshoito kuulemma voi hyvinkin toimia.

Olen itsekin järkeillyt asian päässäni suunnilleen noin ja Alba onkin puputtanut pähkinöitä, mandariineja, tomaattia ja omenoita siitä lähtien kun suuhun on puhjenneet sen puputtamisen mahdollistaneet hampaat. Ja nyt koputan puuta niin kovaa kuin rystysistä lähtee, että tällä siedätyshoidolla olisimme saaneet meille, ehkä nirson ja pieniruokaisen, mutta allergiattoman lapsen.

DSC_3112 DSC_3129

Jatkossa aion kuitenkin ehdottomasti helpommin ja useammin kääntyä ammattilaisten puolen, kun joku asia mietityttää. On ihan turhaa stressata ja kantaa huolta asioista yksinään, jos ei oikeastaan tarvitsisi. Meidänkin ruokailut ovat jatkossa huomattavasti rennompia, sillä tiedän ettei syytä huoleen tai hätään oikeasti ole, vaikka olen niin 1,5vuotta yksinäni kuvitellutkin.

Vaikka tuonne Mehiläiselle ihan paikan päällekin on älyttömän helppoa ja mukavaa mennä, niin heillä on myös olemassa vähintään yhtä kätevä digiklinikka, joka on puhelimellasi avoinna 24h vuorokaudessa. Todella kätevä käyttää esimerkiksi silloin, kun tilanne ei ole akuutti vaan haluaa lähinnä selvittää mieltä askarruttavia asioita ja selvittää vaikka sen olisiko lääkäriin tarpeellista mennä. Tuon digiklinikan saa käyttöönsä asentamalla puhelimeen OmaMehiläinen- sovelluksen. Sen avulla esimerkiksi reseptien uusiminen onnistuu näppärästi, eikä lääkärin pakeille ole sen vuoksi tarpeellista mennä. Lämmin suositus. Helpottaa arkea ja keventää mieltä kummasti, kun tietää että ammattilaisen apu ja kaikki se tieto kulkee jatkuvasti taskussa mukana.
pst. Meillä muuten kesti melkein kokonainen tunti tuon lääkärikäynnin jälkeen päästä ulos tuolta Töölön Mehiläisestä. Tuo lasten 2.kerros oli täynnä toinen toistaan upeampia (Alban lempisana tällä hetkellä) leluja, eikä tuo pieni olisi vielä 45:n minuutin leikkimisenkään jälkeen millään malttanut lähteä kotiin. Onneksi ei ollut kiire mihinkään. Paitsi ehkä vähän kotiin syömään. Huomattavasti aiempaa rennommin syömään.