31 toukokuun 2022 - 20:00

in Yleinen by
28 Likes

Jo hetken on ollut olo, että haluaisi olla aktiivinen instagramin lisäksi jollain toisellakin alustalla. (Tosin mietin kyllä heti jo tuota lausetta kirjoittaessani, että voinko sanoa alkavani aktiivisesksi instagramin lisäksi jossain toisaalla, kun en oikeastaan ole erityisen aktiivinen edes siellä instagramissa. Mutta. Ei takerruta nyt sellaisiin pikkusekkoihin.)

Näin joskus jossain kuta kuinkin tällaisen kysymyksen:
Muistuttaako tekemisesi/työnjälkesi tasaista ahertamista vai lähinnä satunnaisia energiapiikkejä?
Enkä koskaan ole kokenut tulleeni yhtä hyvin sanoitetuksi kuin tuolloin. Olen sataprosenttisesti Team Energiapiikki. Teen asioita (lähinnä) silloin, kun tuntuu hyvältä ja tunnen joka päivä kiitollisuutta siitä että oma työtilanne sallii (toisaalta myös ikävästi mahdollistaa) sellaisen.

Haluaisin kuitenkin oppia siihen, että tekisin töitä tasaisen tuottavasti enkä kolmen päivän sykleissä. Eikä siihen varmaan auta muu kuin alkaa vain tehdä.

Olin ajatellut, että laajentaisin tekemistä jollekin sellaiselle alustalle, missä en ole vielä aiemmin ollut (youtube ja/tai tiktok) mutta aloitan kuitenkin täältä blogista, sillä tämä tuntuu juuri nyt vähiten vaaralliselta. Vaikka ajatus jostain kokonaan itselle uudesta kutkuttaa kieltämättä myös.

Olen itse asiassa kaivannut tänne kirjoittamista usein. En osaa luontevasti jakaa instagramissa sellaisia asioita mitä olen täällä blogissa tottunut jakamaan. Usein olen jakamassa instagramiin kuvaa kolmen metrin kuvatekstillä, kunnes sellainen alkaakin julkaisuhetkellä tuntua liian intiimiltä ja jotenkin liian painavalta instagramiin. Päädyn lopulta postaamaan kuvan, jonka kuvatekstinä on mielikuvituksellisesti esimerkiksi: feelz, mood tai kolme erilaista kukkaemojia.

Ajattelen paljon, mutta ulos siitä, muiden silmille, tulee häviävän vähän. Harmillisen vähän oikeastaan. Haluaisin taas saada kiinni siitä tunteesta, että on jotain sanottavaa. Haluaisin taas pystyä kirjoittamaan niin, ettei tekstin päätyminen muiden silmille tunnu ahdistavalta vaan kutkuttavalta mahdollisuudelta.  Mahdollisuudelta vuorovaikutukseen ja keskustelunavaukseen.

Vähän hävettää jos valmiiksi, että menin instagramissa mainitsemaan tästä ensimmäisestä postauksesta, sillä tämän tarkoitus ei rehellisesti ole mikään muu kuin rikkoa se jää, joka liki vuoden mittaisen hiljaisuuden aikana on syntynyt.
Tämän tekstin ainoa funktio on madaltaa kirjoittamisen kynnystä, niin että jatkossa sen ylittäminen on helpompaa, mahdollista ylipäätään.  Mutta lupaan, että tulevissa teksteissä on, edes toisinaan, jotain järkeä.

Kivaa, jos löysit tänne vielä pitkän hiljaisuuden jälkeenkin, ja jos et niin ymmärrän hyvin.

in Yleinen by
28 Likes

16 toukokuun 2022 - 16:51

in Yleinen by
3 Likes


Kaupallinen yhteistyö: Itsehoitoapteekki

 


Joku viisas sanoi joskus, että aikuisuus on onnellisimmillaan silloin kun muistaa riittävän usein palata niiden asioiden pariin joista nautti lapsena. Lapsena olin jatkuvasti liikkeessä: pyöräilin, uin, kävelin, juoksin ja kiipeilin. Me pelasimme jalkapalloa, pesäpalloa ja sählyä. Harrastin vuosia yleisurheilua ja hetken jääpalloakin.
Jossain nuoruuden ja aikuisuuden välissä hukkasin tuon liikkuvan osan itsessäni ja unohdin sen lähes kokonaan vuosiksi.
Aloitin kyllä aina toisinaan erilaisia harrastuksia vain jättääkseni ne noin kahden viikon jälkeen.

Viimeisten muutaman vuoden aikana liikkuminen on taas juurtunut olennaiseksi osaksi arkea.
Kukaan minua instagramissa seuraava ei ole voinut välttyä pilates-intoilultani. Tuo laji oli minulle portti takaisin sinne nautinnolliseen ja jo liikkuessa palkitsevaan tekemiseen. Ongelma oli aiemmin ollut se, etten ollut löytänyt itselleni sopivaa tapaa liikkua, josta olisin nauttinut jo tehdessä, enkä vasta sen jälkeen.  Harjoittelen nykyään liki päivittäin, enkä koskaan ajattele että pitäisi liikkua, vaan että ihanaa kun saan.

Pilateksen myötä elämään on valunut myös muita tapoja liikkua. Kävelen nykyään aina ja kaikkialle, jos vain aikataulut sen mahdollistavat. Nautin taas uimisesta samaan tapaan kuin lapsena, juoksustakin olen alkanut vähän pitää kun olen oivaltanut että juokseminen ei automaattisesti tarkoita 10 kilometrin lenkkejä, vaan voin hyvin juosta juuri niin lyhyitä matkoja ja niin nopeasti kuin itseäni sattuu huvittamaan. Myös pallopelit ovat alkaneet taas kiinnostaa.

Mutta jos lapsena kykenikin liikkumaan tunteja päivässä, joka ikinen päivä – enää ei kykene. En ainakaan minä, enkä ainakaan ilman kolotuksia ja jumeja. Monilta osin tuntuu usein yhä ihan 16- vuotiaalta, mutta keho ei valitettavasti lukeudu niihin asioihin. Olen 34 ja keho palautuu rasituksesta juuri niin kuin 34- vuotiaan voi kuvitellakin palautuvan: hitaammin kuin toivoisi.

Nautin kuitenkin liikunnasta, hikoilusta, siitä urheilunaikaisesta euforiasta, haasteista, kehityksestä ja siitä kaikkivoipaisuuden tunteesta, jonka saan kaikkein varmimmin juuri liikkeessä, joten haluan tietysti sisällyttää sitä arkeeni mahdollisimman paljon.
Jotta se on mahdollista, näen vähän (toisinaan myös aika paljon) aikaa ja vaivaa sen palautumisen eteen. Pyrin optimoimaan levon ja unen määrän, syön paljon, monipuolisesti ja usein, käytän kylmää vettä palautumisen apukeinoina kylmien suihkujen muodossa  ja nyt säiden sen salliessa uin aamuisin myös meressä.  Noiden asioiden rinnalle kaipaan myös täsmäaseita, joilla voi nopeuttaa palautumista tai helpottaa kireyksiä tai kolotuksia paikallisesti.

Orionilta löytyy sellainen tuoteperhe kuin Movex, jonka alle on kerätty tuotteita nimenomaan aktiivisen elämäntavan tueksi. Olen käyttänyt Movex – ravintolisiä jo pidempään, mutta nyt haluan tässä nostaa valokeilaan erään toisen tuotteen. Nimittäin MOVEX ICE kylmä-kuuma – voiteen. Voide on tuotu valikoimaan viime syksynä, ja se on ollut olennaisena osana omaa palautumisen apuväline-laatikkoani alkuvuodesta lähtien. Kuten nimestäkin voi ehkä jo päätellä on voiteella kaksitehoinen vaikutus, joka alkaa viilentävänä muuttuen lämmittäväksi. Voiteen sisältämä mentoli viilentää, lievittää kipua, vähentää turvotusta ja laukaisee lihasjännitystä. Capsicum-uute taas lämmittää, vilkastuttaa kudosten verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, jotka kaikki edistävät ainakin omalla kohdallani lihasten ja nivelten palautumista rasituksesta kuin myös niitä hetkellisiä jumeja ja kolotuksia.

Tässä kohtaa on muuten ihan pakko jo mainita, että tämä voide on siitäkin erityisen ihana, ettei tämä tahmaa ollenkaan. Vaan koostumus on sellainen pehmeän voidemainen, joka levittyy ja imeytyy iholle tavallisen kosteusvoiteen tapaan. Pieniä asioita, joilla on lopulta kuitenkin iso merkitys. Tuotteella on myös suomalaisen työn Avainlippu-tunnus. Iso asia itselleni sekin.

Muutama vuosi sitten aloittaessani pilateksen kipeytyivät nivelet alkuun aika tavalla. Oikea tekniikka oli tuolloin vielä hakusessa, samoin kuin useimmat lihaksetkin joita sen oikean tekniikan tueksi tarvitaan. Tuolloin nivelet usein kuormittuvat enemmän, kuin niiden kuuluisi. Erityisesti ranteita ja polvia kolotti usein, ja nyt vain toivon että kunpa tämä Movex ICE kylmä- kuuma- voide olisi ollut olemassa jo tuolloin. Kaikki olisi ollut huomattavasti helpompaa ja miellyttävämpää.

Nykyisin käytän tätä voidetta itse pääasiassa helpottamaan lihasjumeja, mutta tämä on siis omiaan myös nivelkipuihin. Haluaisin nyt jo kuitenkin mainita, että tulehtuneisiin lihaksiin tämä voide ei lämmittävän vaikutuksensa vuoksi sovellu, sillä lämpö nopeuttaa tulehduksen leviämistä. Myös tuoreissa vammoissa lämmön vaikutuksen aiheuttama verenkierron lisääntyminen on haitallista koska lisääntynyt verenvirtaus pahentaa tuoretta kudosvauriota ja siihen liittyvää verenvuotoa ja turvotusta.
Mutta sellaisiin tyypillisiin urheilusta väsyneisiin, kireiltä tai jumisilta tuntuviin lihaksiin tämä voide on oiva apu. Tiedän monen käyttävän tätä voidetta myös näyttöpäätetyön jumittamille hartioille. Taidan alkaa läträtä tätä hartioille itsekin, sillä teen töitä yksinomaan asennoissa jotka huutavat sitä, etten ole koskaan työergonomiasta kuullutkaan.

Se mitä ehkä haluan tällä kaikella sanoa on, no ensimmäiseksi tietysti kannustaa jokaista käyttämään aikaa ja ehkä vähän vaivaakin sen eteen että löytäisi sen itselleen mieluisan tavan liikkua ja pitää hyvinvoinnistaan huolta. Sanon tämän siis siksi, että oma elämänlaatuni on parantunut niin merkittävästi sen jälkeen, kun liikutan taas kehoani aktiivisesti, eikä se laatu ole parantunut vain hetkellisesti tai jollain tietyillä osa-alueilla vaan sen vaikutukset ovat valuneet kaikkialle. Uskon itseeni ja kykyihin huomattavasti aiempaa enemmän, voin paremmin, nukun ja syön sellaisilla tavoilla jotka sekä tuntuvat oikeilta että tekevät minulle hyvää, olen energisempi, pitkäpinnaisempi ja minun on helpompaa keskittyä. Toivon, että jokainen saisi kokea saman. Haluan sanoa myös, että jumeista ja kivuista ei tarvitse vain hiljaa kärsiä ikäänkuin liikkumisen sivutuotteena, vaan niiden lievittämiseen ja jopa ennalta-ehkäisemiseen on olemassa oivallisia tuotteita, joiden hyödyistä ja eduista kannattaa ottaa kaikki mahdollinen irti.

in Yleinen by
3 Likes

31 maaliskuun 2021 - 15:54

in Uncategorized by
20 Likes

Kukaan minua instagramissa seuraava ei ole voinut välttyä The Pilates Class- hehkutukselta.
Olen maininnut tuon tilin ja nuo kolme sanaa useammin kuin varmaan mitään muuta yksittäistä asiaa koskaan aiemmin.
Mainitsin muutama postaus taaksepäin, että aloitin jäsenyyteni vuoden vaihteessa, enkä sen jälkeen ole jättänyt väliin kuin korkeintaan viisi harjoitusta.
Saan siis sunnuntai- iltaisin sähköpostiini seuraavan viikon harjoitusohjelman. Eli linkit videoihin, jotka on suunniteltu seuraava viikkoa varten. Harjoituskertoja on yhdelle viikolle suunniteltu yleensä 4-6 ja niiden kestot vaihtelevat 20 minuutista 45 minuuttiin.
Toisinaan teen vain sen, mikä viikon ohjelmassa on mainittu – usein kuitenkin vähän enemmän.
Aloittaessani olin surkeassa kunnossa. En ole liikkunut säännöllisesti sitten lapseni syntymän, eli melkein seitsemään vuoteen.
Keskivartalon lihaksisto oli olematon. Ryhti oli painunut kasaan, väsyin ja hengästyin pienestäkin puuhastelusta. Nukuin kehnohkosti, enkä välittänyt siitä mitä suuhuni laitoin ja milloin.

Ensimmäistä kertaa ymmärsin uuden harrastuksen aloittaessani sen, etten pysty heti ensimmäisellä kerralla samaan mihin olen joskus pystynyt. En yrittänyt väkisin puskea harjoituksia läpi, vaan annoin itselleni luvan tehdä sen verran kun jaksoin, sellaisessa tahdissa joka sopi minulle. Sallin itselleni sen, että 15 minuutin harjoituksen tekemiseen meni minulta alkuun noin 45 minuuttia, sillä kaipasin runsaasti taukoja ja lepoa liikkeiden väliin. Olin armollisempi, mutta päättäväisempi kuin aiemmin. Olin päättänyt ja luvannut itselleni sitoutua harjoittelemaan. Halusin yksinkertaisesti tarjota itselleni parempaa oloa, parempia elämäntapoja.
Juuri niin olen tehnyt. Hyvä ruokkii lisää hyvää. Pienien hyvien tekojen kautta elämään on valunut lisää hyvää. Syön paremmin, kun liikun. Nukun paremmin, kun liikun. Jaksan paremmin, kun liikun. Voin yksinkertaisesti paremmin kun nuo edellä mainitut asiat ovat kohdillaan.

Aiemmin aloittaessani olen aina alkanut tehdä asioita liian kovaa. Olen väkisin juossut sen 7km lenkin, koska joskus olen sellaisia juossut niin vähempään ei sitten tyydytä. Puskin väkisin läpi 40 minuutin HIIT-treenejä, koska olenhan minä nyt ennenkin näitä tehnyt. Usein urheilun jälkeen olin väsynyt koko  loppupäivän. Hyvin todennäköisesti tulin myös kipeäksi muutama päivä treenin jälkeen. En kuitenkaan koskaan oivltanut sen johtuvan kuntooni nähden aivan liian haastavista harjoituksista. Kehoni ei yksinkertaisesti pystynyt toleroimaan sellaista rääkkiä.

Pilateksessa ihanaa on se, että kehitys tapahtuu jotenkin varkain. Tekeminen tuntuu useimmiten niin mukavalta (hirveältä ja haastavalta, ja juuri siksi mukavalta) etten ajattele sitä, kuinka hyvältä minusta tuntuu jälkeenpäin, vaan keskityn siihen kuinka hyvältä tuntuu tehdessä. Pilateksessa keskiössä on, ainakin minulle, yhteys kehon ja mielen välillä. Pelkästään se, kuinka hengittämällä tietyllä tavalla voi saada lisää energiaa, voimaa ja liikkuvuutta – on uskomatonta.
Päivän harjoitus on minulle aina myös levähdyspaikka ajatuksistani. Tehdessä en ehdi ajattelemaan muuta kuin sitä, miten saisin tuntuman työtä tekevään lihakseen kaikkein parhaiten, kuinka hengitän. Ajattelen kerrankin vain kehoani, en ollenkaan sitä millaisia reittejä ajatukseni laukkaavat.

Pidän pilateksessa myös sen kokonaisvaltaisuudesta – vaikka videon nimessä lukisi ”20 min pakaratreeni” tunnen harjoituksen vaikutukset seuraavana päivänä koko kehossani.
Harjoitus harjoitukselta jaksan enemmän, liikkeet tuntuvat teknisesti helpommalta, ranteet eivät väsy toistuvasta käsien varassa olemisesta samalla tavalla kuin aloittaessa. Hypyt ovat kasvaneet korkeutta ja kyykyt muuttuneet syvemmiksi. Siinä missä en aiemmin jaksanut tehdä ainoatakaan kokonaista punnerusta, menee nyt useampi.

Keho tuntuu vahvemmalta, notkeammalta ja ryhdikkäämmältä. Joku kysyi, että näyttääkö se erilaiselta – en tiedä, eikä sillä ole oikeastaan merkitystä (vaikka toisin voisi kuvitella sillä jaan lähinnä kuvia siitä kehosta heh), sillä minusta tuntuu niin kovin erilaiselta. Tunnen itseni pystyvämmäksi,  ja se tunne ulottuu myös treeninen ulkopuolelle. Oikeastaan se yltää aivan jokaiselle elämän osa-alueelle. Pitkään olin kuvitellut, että minusta nyt vain puuttuu joku sellainen osa, joka saa ihmisen sitoutumaan urheiluun, että minä en yksinkertaisesti siihen pysty ja sillä hyvä. On tehnyt hyvää tajuta kuinka paljon muutenkin uskottelen itselleni asioita itsestäni, mitkä eivät ole totta alkuunkaan. Kuinka kovasti yritän tunkea itseäni laatikkoon, joka on pienempi kuin todellisuudessa tarvitsisin.

Vaikka nykyään odotan päivän harjoitusta, niin tietysti on myös niitä päiviä jolloin ei huvittaisi. Väsyttää, tympii tai on muuten vain vetämätön olo. Sen sijaan, että antaisin itseni vain makoilla sohvalla tekemättä mitään, huijaan itseni matolle sillä, että ihan vain sellainen 5 minuutin energy boost- treeni riittää. Sen jälkeen yleensä tiedän olenko oikeasti väsynyt, vai kaipaako keho todellisuudessa nimenomaan liikettä. Usein olo on tuon viiden minuutin jälkeen energinen ja innokas – veri kiertää kohisten (kirjoitin ensin, että veri virtaa ja luin virkkeen valehtelematta kymmenen kertaa, ennen kuin tajusin miksi se kuulosti jotenkin väärältä), posket punoittavat ja hiki pyrkii pintaan. Usein tekee mieli liikuttaa kehoaan enemmän. Aina silloin, kun ei – annan itseni vain levätä, sillä tiedän tarvitsevani sitäkin.

Pidän tässä kaikessa myös siitä, että olen tullut tietoisemmaksi olemisestani myös maton ulkopuolella. Korjaan ryhtiä lähes huomaamatta lukuisia kertoja päivässä, yritän aktivoida syviä vatsalihaksia ja lantionpohjalihaksia työpöydän ääressä istuessani. Venyttelen monta kertaa päivässä (aiemmin en venytellyt koskaan, ja sen aivan todella huomaa), pyörittelen hartioita, käsivarsia, ranteita ja mietin kuinka kannattelen itseäni seisoessani ja kävellessäni. Mieli ja keho on paremmassa yhteydessä toisiinsa, kuin ehkä koskaan aiemmin.

On ollut ihanaa saada viestejä tyypeiltä, jotka ovat löytäneet mun hehkutuksien kautta The Pilates Class: in pariin. On ollut mukavaa jakaa fiiliksiä (välillä myös niitä punaisia ja hikisiä kuvia) tuntien jälkeen muiden kanssa.
Jos tuntuu, että kokeilu kiinnostaisi niin muistaakseni heiltä saa ilmaisen 7 päivän kokeilujakson. Otin itse suoraan sen vuoden jäsenyyden, ja ehkä juuri siksi että maksoin tästä – sitoudun heti alkuun harjoituksiin sillä mentaliteetilla että koko rahan edestä sit kans. On kuitenkin selvää, että meidän jokaisen kehot toimivat eri tavalla, ja se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle – joten on ehkä vain viisasta kokeilla sitä sopivuutta ensin.

in Uncategorized by
20 Likes

30 maaliskuun 2021 - 15:00

in Yleinen by
18 Likes

Tekipä hyvä rikkoa pitkä hiljaisuus täällä. Nyt tuntuu taas siltä, että tekee mieli kirjoittaa – ei ollenkaan siltä että pitäisi.
Sain eilisen postauksen jälkeen muutaman yksityisviestin, jossa toivottiin että kertoisin mitä kuuluu, kuinka voin.
Vaikka päivitän instagramin stooria suhteellisen usein, liki päivittäin, siellä harvemmin tulee samaan tapaan kerrottua niitä rehellisiä kuulumisia. Siellä niin konkreettisesti näkee sen, ketkä kaikki ovat juttuni nähneet, että kynnys henkilökohtaisempiin julkaisuihin on siellä suurempi kuin täällä.
Kuvittelen, että tätä blogia lukee noin kaksikymmentä ihmistä (joka voi olla tosin ihan ylimitoitettu ajatus tällaisen kolmen kuukauden tauon jälkeen) ja kaikki sellaisia, joita minun kuulumiseni aidosti kiinnostavat (harhaa todennäköisesti sekin), mutta pidän mielelläni kiinni tästä ajatuksesta, sillä se tekee kirjoittamisesta niin paljon yksinkertaisempaa.

Mutta lyhyesti:
kuuluu todella hyvää. Siis sellaisella syvällä tavalla hyvää, että asiat ovat mukavassa tasapainossa. On mukavaa herätä aamuisin, päivät tuntuvat riittävän pitkiltä, jaksan nähdä ja ilahtua pienistä, arkisista asioista. Nukun hyvin ja riittävästi. Jaksan miettiä mitä syön, liikkuminen tuntuu mieluisalta ja on juurtunut osaksi rutiineja.
Arki lapsen kanssa tuntuu mielekkäältä. Olen ajatellut näin varmaan jokaisesta lapsen iästä, mutta ajattelen nytkin: Alba on mainiossa iässä. Voidaan tehdä yhdessä jo oikeastaan mitä tahansa. Lapsen oivaltava huumorintaju ilahduttaa (ja vähän täyttää myös rinnan ylpeydellä) jatkuvasti, ja tuntuu uskomattoman ihanalta saada nauraa lapsensa kanssa sitä sellaista vatsanpohjasta asti kumpuavaa naurua. Ja naurua, sitä on meillä vuosi vuodelta ollut enemmän.
Alba on ihanan suora tunteissaan ja ajatuksissaan, ja kertoo meille vanhemmilleen aivan kaiken. Tuntuu huojentavalta, ettei tarvi koskaan miettiä, että onkohan jossain tapahtunut jotain ikävää, joka vaikuttaa lapseen – sillä hän kyllä kertoo aivan pienimmätkin epäreiluudet, sanaharkat ja sivuun jättämiset kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella.

Kaikesta hyvästä huolimatta olen tuntenut itseni viime aikoina usein vähän yksinäiseksi.
Tiedän sen johtuvan n.100% tästä eriskummallisesta maailman tilasta. En ole nähnyt ystäviäni yli kuukauteen. Se on todella pitkä.  Jopa kaltaiselleni yksin olosta nauttivalle ihmiselle. Erityisesti nyt kun kotona ei ole enää toista aikuista, jonka kanssa jakaa ne arkiset kuulumiset, ajatukset, tunteet ja toiveet.
Sitä kaipaan ihan erityisesti – arkista jakamista. Tavallisia, tyhjänpäiväisiä keskusteluita, jotka eivät ala mistään eivätkä pääty mihinkään, sellaisia jotka vain polveilevat ilman sen kummempaa suuntaa.
Puhun kyllä ystävieni kanssa päivittäin niin ääni- kuin perinteisillä viesteilläkin, mutta ei se tietenkään ole ollenkaan sama asia, kuin kasvotusten käydyt keskustelut. Kaipaan ystäviä, huolettomuutta ja platonista läheisyyttä niin paljon että tekee melkein kipeää.

On tietysti päiviä, jopa kokonaisia viikkoja (kaikki ne jotka jaan lapsen kanssa) jolloin en tunne yksinäisyyttä ollenkaan. Elämä tuntuu täydeltä ja kokonaiselta. Lapsen elämä on pysynyt suhteellisen normaalina pandemiasta huolimatta, mistä olen harvinaisen kiitollinen. Eskari pyörii normaalin tapaan, lapsi tapaa ystäviään myös vapaa-ajalla, käymme edelleen puistoissa leikkimässä jne. Elämä tuntuu niillä viikoilla lähes normaalilta.
Kunnes tulevat ne viisi päivää, jotka lapsi viettää isällään – eikä mikään tunnu normaalilta.
Aiemmin nautin valtavasti myös niistä päivistä, jotka olen yksin. Näin ystäviäni, söin ulkona, tein pitkiä kävelylenkkejä ja nautin siitä ettei kukaan tarvinut minua mihinkään, kun taas kaikki se mitä minä kulloinkin tarvitsin oli saatavillani.
Nyt nuo viisi päivää ovat usein vähän yksinäisiä, tasapaksuja pötköjä. Teen töitä, liikun, syön, luen kirjoja, yritän parhaani mukaan nauttia – mutta oikein missään ei ole mitään mieltä, sillä kohtaamiset puuttuvat. Se kaikki mikä normaalisti tuo voimaa, lohtua ja iloa (ihmiset siis) loistaa poissaolollaan.  Oikeita kohtaamisia ja jakamista on ihan hitonmoinen ikävä!

 

Nyt kuitenkin nautin näistä päivistä, kun ei ole yksinäistä. Kun oikeastaan toivon, että saisipa hetken ihan rauhassa lukea sohvannurkassa kirjaa (juuri nyt luen Saara Cantellin Kaikki tuoksuu lumelta, joka on ihana), eikä kukaan keskeyttäisi.

Yhteenvetona, ja kaiken tämän eriskummallisen huomioonottaen sanoisin, että voin yllättävän hyvin. Olen oikein omaksi yllätykseksekin pääasiassa todella tyytyväinen siihen, miltä elämä tuntuu ja näyttää nyt. Tiedän, että voisi olla niin paljon huonomminkin. Kesää, ja rajoituksista vapaampaa elämää, odotan kuitenkin  alati lisääntyvällä innolla.

On ihmisen ikävä.

in Yleinen by
18 Likes

29 maaliskuun 2021 - 15:00

in Yleinen by
11 Likes

Edellisestä postauksesta on pitkä aika. Olin kirjoittaa, että häpeällisen pitkä, mutta en oikeasti tunne häpeää, joten sanon vain että pitkä. Olen kyllä avannut tämän kirjoituskentän melkein joka päivä, mutta jostain syystä kirjoittaminen on tuntunut hirveäm hankalalta. On tuntunut, ettei minulla ole mitään sanottavaa. Että kaikki tekevät ja sanovat asiat minua paremmin, joten turhaan edes yritän. Itsekritiikki on jyllännyt mielessäni täysin holtittomasti, varmaan koskaan aiemmin en ole tuntenut näin valtavaa epävarmuutta omasta osaamisesta ja tekemisestä.
Tänään päätin, että nyt saa riittää. Että ei oikeastaan ole väliä sillä kuinka hyvin asiat tekee, kunhan tekee. Sitä paitsi tehdessä karttuu myös osaaminen. Epäröidessään ja tekemättä jättäessään harvoin kartuttaa mitään hyvää. Minä ainakaan.

Epävarmuus ei onneksi ole ulottanut lonkeroitaan työn ulkopuolella. Muuten elämässä on ollut hyvä ja varma olo, niin itsestäni ihmisenä kuin omasta elämästäkin. Tuntuu hyvältä olla juuri tässä ja juuri tällaisena (epävarmuudesta osaamisen suhteen voisin luopua nyt ja tässä!) mutta myös tulevaisuus kutkuttaa. Ajattelen, että kaikkea ihanaa on edessä – ja samalla sitä on tässäkin hetkessä paljon.

Ajattelin rikkoa tämän liian pitkäksi venyneen blogihiljaisuuden keräämällä tähän kasaksi kymmenen asiaa, jotka ovat tuntuneet hyvältä tai tehneet hyvää. Jos siellä on enää ketään tämän kolmen kuukauden hiljaiselon jälkeen, niin ilahtuisin ihan älyttömästi jos jakaisitte omia hyviänne kommentiboksiin tai instagramin yksityisviesteihin.
On ollut ikävä niitä ja teitä.

1. Philippa Perryn Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan (ja lapsesi kiittävät, että sinä luit)

En ole yleisesti mikään Self Helpin suurin ystävä, mutta jos tartun, niin todennäköisesti sellaiseen, joka käsittelee vanhemman ja lapsen suhdetta.
Tästä kirjasta pidin paljon. Konkreettisten esimerkkien kautta havainnollistettiin sitä, kuinka vanhemman ja lapsen välillä on ennen kaikkea kyse ihmissuhteesta; joustavasta, mukautuvasta, rakkaudellisesta ja arvostavasta kahden ihmisen välisestä suhteesta, jossa esimerkin voima on suurempi kuin sanojen.
Tuntuu, että tämän kirjan myötä olen osannut pysähtyä itseni äärelle niissä tilanteissa, joissa ärtymys meinaa noustaa pintaan – ja huomannut, että usein sen ärtymyksen aiheuttajana ei oikeasti ole lapsi, vaan tilanteen aiheuttama tunne, joka minussa herää ja heijastelee usein todellisuudessa jotain menneisyyden kipuja, kohtamaattomuutta tai omaa vaille jäämistä. Jotta ei toistaisi niitä samoja ”virheitä” joita itse on saanut osakseen, on oltava hereillä itsensä ja reaktioidensa kanssa.
Tuntuu, että tämän kirjan kautta olen osannut pysähtyä paremmin lapsen tunteiden luo – kuulla ja nähdä sen, vaikka en aina ymmärtäisikaan syitä hänen tunteensa takana, ymmärrän kuitenkin tunnetta.

Kirjan ”opit” ovat lisänneet ymmärrystä, armollisuutta ja hyvää tuulta – meissä molemmissa.

2.  Whamisan Cactus seerumi

Sain tämän seerumin testiin muutama viikko sitten, ja voi tietysti olla että kuvittelen mutta iho tuntuu huomattavasti aiempaa kimmoisammalta. Myös ihon sävy on tasoittunut.
Seerumissa on ihanan vesimäinen koostumus ja kerrostan sitä kasvoille usein kaksikin kerrosta, sillä se imeytyy hetkessä eikä jätä kasvoille ollenkaan sellaista tahmaista tunnetta.
Nimensä mukaisesti seerumi sisältää siis lähinnä viikunakaktusuutetta (n.99,5%) joka puolestaan pitää sisällään useita ravitsevia kasviyhdisteitä (14 eri vitamiinia ja 12 eri mineraalia, joilla kaikilla on ainutlaatuisia ihoa hoitavia vaikutuksia).
Voi olla, että kasvojeni iho kaipasi kipeästi kosteutta, jota tämä seerumi tarjosi ja siksi vaikutukset näkyivät ihossa näinkin nopeasti. Yleensä haluan käyttää tuotetta säännöllisesti vähintään kuukauden ennen annan sen toimivuudesta/toimimattomuudesta mielipiteeni.

3. The pilates Class

Tämän löytäminen elämääni on ollut toistaiseksi paras asia tässä vuodessa 2021 (paino vahvasti sanalla toistaiseksi, sillä vaikka ihan todella rakastankin liki päivittäisiä pilates-hetkiäni , niin toivon koko sydämestäni että tätä parempia asioita on luvassa vielä tälle vuodelle).
Olen treenannut pilatesta aina toisinaan jo muutaman vuoden. Kävin Bay Helsingin reformer- tunneilla aina kun raaskin. Viime keväänä tein paljon heidän online-tuntejaan, mutta jossain vaiheessa se kuitenkin taas jäi. Ihan kuten kaikkien muidenkin harrastusten kanssa on käynyt. Aloitan, innostun ja hyvin pian sen jälkeen niin innostus kuin harrastuskin loppuu.
En muista miten löysin The Pilates Classin, mutta kun löysin – halusin kokeilla heti. Ostin heti koko vuoden jäsenyyden, sillä ajattelin sen olevan parasta mitä voin itselleni juuri nyt antaa.
Tuosta on nyt reilu kolme kuukautta. Olen edelleen sitä mieltä, että se todella oli parasta mitä pystyin itselleni tuolloin antamaan.
Aloittamisen jälkeen olen jättänyt treenit väliin yhden käden sormilla laskettavan määrän.
Tämä kaikki on todella poikkeuksellista meikäläisen historian huomioon ottaen.
Nyt tätäkin kirjoittaessani odotan vain sitä, että saan tämän tekstin valmistumisen jälkeen rullata maton auki olohuoneen lattialle ja tehdä päivän harjoitukset. Ensin työ, sitten huvi. Urheilu on minulle nykyään tuo huvi ja se tuntuu ihanalta.

4. Electrolux Explore 7 -Kahvinkeitin 

En ole omistanut tavallista kahvinkeitintä neljään vuoteen, vaan olen keitellyt kahvia aeropressolla ja tavallisella pressopannulla. Molemmat sellaisia, joiden vetoisuus on noin 2,5 dl eli olen voinut keittää aina kupin kahvia kerrallaan. Suurimman osan ajasta tämä on ollut ihan ok, sillä kahvia on saanut viime aikoina keittää lähinnä itselleen. Mutta ärsyttävää tietysti aina silloin kun kahvinjuojia on ollut useampia samaan aikaan. Kahvin keittäminen aeropressolla on melko työlästä ja vaatii ihmistä tekemisen jokaiseen vaiheeseen.
Nyt on tuntunut valtavalta luksukselta että kahvi keittyy ihan itsekseen. Ei tarvitse kuin taiteilla suodatinpussi paikalleen, mitata purut ja täyttää vesisäiliö, ja rehellisyyden nimissä senkin tekee useimmiten lapsi joka rakastaa jokaista työvaihetta.

*kahvinkeitin saatu

5. Pauligin Paris- kahvi

Kahvinkeittimestä päästäänkin luontevasti toiseen kahviaiheeseen, eli niihin puruihin. Tiedätte varmaan ne Pauligin kaupunkikahvit? On New Yorkia, Sydney, Havannaa jne. Käytin pitkään tuota ensimmäistä, mutta viime viikolla ostin ensimmäistä kertaa Paris- kahvia ja siis ah! Niin tuoksu kuin makukin on tässä huomattavasti ”tummempi” kuin monissa saman merin muissa kaupunkikahveissa, ja tätä juodessani olen heti jossain pariisilaisella terassilla siemailemassa mustaa kahviani auringon lämmittäessä kasvoja.

6. Instagram

Olin loppuvuodesta, ja vähän alkuvuodestakin todella ahdistunut somesta. Teki mieli poistaa tilit kaikkialta. Kadota siitä maailmasta, ja kadottaa se maailma. Tuntui, ettei minulla ole sinne mitään annettavaa, eikä somella minulle.
Koin aina instagramin selailun jälkeen merkillistä tunnetta siitä, että elämästäni puuttuu jotain perustavanlaatuista, vaikka ennen selailua minulla ei olisi ollut ollenkaan sellainen tunne.
Olen oikeasti tosi tyytyväinen elämääni, minun ja Alban yhteiseen elämään. En haikaile muutoksista, enkä odota mitään mystisiä ”parempia aikoja”, kaikki on paremmin kuin hyvin nyt. Osaan nauttia pienistä asioista, uskallan haaveilla ja uskoa niiden toteutumiseen, luotan omiin kykyihini jatkuvasti paremmin ja olen enemmän turvassa itseni kanssa kuin vielä koskaan aiemmin.
Ja silti, aina jostain tuli se epämääräinen tunne siitä, ettei elämä kahdestaan lapsen kanssa voi olla riittävän hyvää. Ei ainakaan suhteellisen pienessä vuokra-asunnossa. Pitäisi olla enemmän lapsia, isompi (tietysti oma) asunto ja tietysti se puoliso. Vaikka en minä sellaisesta oikeasti haaveile. Instagram vain jostain syistä sai minut ajattelemaan niin, että se sellainen on jotenkin oikeampaa elämää, kuin tämä mitä minä nyt elän.

MUTTA

Kaikki muuttui, kun aloin kiinnittää tarkemmin huomiota siihen, millainen olo minulle tulee ihmisistä joita seuraan. Karsin seurattavien listalta satoja ihmisiä, ja mykistin surutta valta-osan niistäkin, joita halusin vielä seurata. Nykyään seuraan aktiivisesti vain ystäviä, perhettä, muutama kollegaa, meemejä ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Ja kas, heti onkin ihan toisenlainen olo. Niin somesta, kuin oman elämän riittävyydestäkin.
Lisäksi mulla on somea selatessani sellainen olo, että olen täällä oppimassa uutta, haastamassa ajatuksiani, keskustelemassa. Tuntuu jatkuvasti siltä, että saan somesta jotain. Koen myös pitkästä aikaa, että minullakin on jotain annettavaa.

7. Imuri

Viime keväänä onnistuin jotenkin katkaisemaan imuristamme varren. En kuitenkaan raaskinut heivata muuten hyvää ja toimivaa imuria roskiin ja hankkia uutta, vaan teippasin imurin kasaan ja jatkoin tekemistä entiseen malliin. Ennen joulu varsi katkesi kuitenkin vielä toisestakin kohdasta (tässä on ehkä tarpeen miettiä, että kuinka väkivaltainen on imurointitekniikkani..) eikä teippaaminenkaan enää pelastanut sitä. En kuitenkaan vielä tällöinkään vaihtanut imuria uuteen, vaan jatkoin imurointia sillä pienellä osalla, joka on tarkoitettu ehkä huonekaluja varten. Voin kertoa, että imurointi oli sekä aivan hiton viheliäistä että aikaa vievää puuhaa sillä tavoin. 
 Meni kuitenkin melkein kaksi kuukautta ennen kuin luovitin ja hankin meille uuden imurin, sellaisen jossa on metallinen varsi, joka ei katkea vaikka kuinka väkivaltaisesti imuroisi. Ettekä voi edes uskoa, kuinka paljon nautin imuroimisesta nykyään. Teen sitä ihan jatkuvasti ihan puhtaasti nautinnollisista syistä.
Tajusin taas ettei ole ollenkaan yhdentekevää millasia ovat ne tavarat ja tarvikkeet joita käytämme liki päivittäin. Vaikuttavat nimittäin oleellisesti hyvinvointiimme.

8. Nopsajalka – Burnout

En tiedä onko tämä biisi uusi vai vanha vai tosi vanha, mutta se on hyvä!
Kuuntelin tätä eilen repeatilla noin kymmenen kertaa ja tanssin koko sen ajan.
Tiedättekö niitä sellaisia kappaleita, jotka kuulessaan alkaa heti hymyillä – erityisesti sisältäpäin. Alkaa tehdä mieli ystävien seuraan, tanssimaan, rakastumaan jne. No, tämä on juuri sellainen kappale.

9. Alban pienet yllätykset ympäri kotia

Alballa on tapana ripotella kotiin pieniä asioita, joiden ajattelee ilahduttavan ja helpottavan ikävää silloin, kun hän on toisessa kodissaan. Ne pienet asiat ovat kaikkea kirjeistä maalauksiin ja tyynyn alle piilotetuista mandariineista erilaisiin leluista kasattuihin muodostelmiin. Aivan poikkeuksetta ne toimivat ilahduttavasti, mutta kasvattavat  valitettavasti ikävää eksponentiaalisesti.

10. Ruuduton viikko

Liittyy, ehkä löyhästi tuohon ensimmäisen kohdan kirjaan, ja sen synnyttämiin oivalluksiin siitä kuinka kohtaisin  lapseni paremmin. Itselleni ehdottomasti eniten hallaa arjessa aiheuttaa puhelimella roikkuminen. Huomaan ärsyyntyväni noin kymmenen kertaa nopeammin ja todennäköisemmin silloin, jos selaan puhelintani samalla kun ”olen” lapseni kanssa. Tuo olen heittomerkeissä siksi, että en tuolloin todellisuudessa ole lapseni kanssa, vaan ajatuksineni ihan jossain muualla, jolloin kaikki lapsen kysymykset ja tarpeet tuntuvat häiriöltä, mikä on siis ihan vinksahtanutta.
Olemmekin nyt sopineet, että päiväkodin jälkeen meidän kotimme on ruuduton paikka. Alballe tuo käytäntö on ollut olemassa jo pidempään, mutta itse en ole kyennyt sitä noudattamaan. Nyt sääntö koskee meitä molempia. Minä laitan puhelimeni hyllylle, kun lähden hakemaan lasta eskarista ja se pysyy siellä siihen asti kunnes lapsi on nukahtanut yöunilleen.
Ruuduttomuuden vaikutukset ovat, yhtään liiottelematta, olleet massiiviset. Olen huomattavasti paremmin läsnä, jaksan uppoutua jopa leikkeihin lapsen kanssa, sillä en ajattele että minulla olisi ”parempaakin tekemistä” joka siis valitettavan usein on tarkoittanut epämääräistä puhelimen pläräämistä. Myös ulkoilun ja naurun määrä on kasvanut huomattavasti.
Jatketaan tällä hyväksi havaitulla linjalla siis jatkossakin.

 

in Yleinen by
11 Likes