Pimeä ja pitkä talvi on monille meistä se haastavin aika vuodesta. Kun valoa on varsin rajallisesti, lämpöä ei nimeksikään –  hakeutuu mielikin usein samalle taajuudelle sen ympäröivän pimeän kanssa. En muistaakseni ole koskaan lukeutunut niihin ihmisiin, joille niin käy. Olen viettänyt oikeastaan kaikki talvet Suomessa, ja lähes kaikki tekemäni reissut ovat sijoittuneet keväälle ja syksylle. Talvisin ei ole ollut tarvetta päästä täältä mihinkään. Jostain syystä suunnilleen tähän aikaan keväästä, ihan viimeistään huhtikuun lopulla, tulee sellainen olo että pitäisi päästä pois, ihan mihin tahansa. Alkukevään kova ja kylmä, radikaalisti lisääntynyt, valo ilahduttamisen sijaan ahdistaa. Tuntuu, että se paljastaa kaiken sen, mikä on talven jäljiltä vielä kesken, paljasta ja rumaa. Keväällä, ihan erityisesti niinä kaikkein aurinkoisimpina päivinä, tekisi mieli piileskellä vain sisällä. Odotella vain sitä päivää, kun valo muuttuu pehmeämmäksi, tulee vähän korkeammalta ja luontokin alkaa muuttua ruskeasta ja paljaasta vähemmän paljaaksi ja – ruskeaksi.

Kaamosmasennuksesta en siis tiedä juuri mitään, mutta kevätmasennuksesta kyllä. Oma, surkeahko ja epämotivoinut olo, oikein korostuu kun ympärillä ihmiset intoilevat lisääntyvästä valosta ja sen mukanaan tuomasta energiasta. Tänä vuonna ihanaa ja poikkeuksellista aiempiin vuosiin verrattuna on ollut se, että fyysinen väsymys ei ole vaivannut (kiitos pinaatin, lehtikaalin ja sellerin sekä aikuisten unikoulun), mutta sen puuttuessa tilalle on tullut toinen ikävä oire: itsekritiikki. Olen aina ollut ankara itselleni. Kun teen jotain, ajattelen usein sen olevan oikeastaan aika paskaa ja olen varma, että kuka tahansa muu ympärillä olisi hoitanut homman itseäni paremmin. Ei auta, vaikka kymmenen ihmistä sanoisi, että lopullinen tuotos oli poikkeuksellisen hyvä. Se sisältä kumpuava ankara ääni on niin voimakas, ettei sitä hiljennetä ihan noin heppoisin perustein. Viime aikoina tuo ankara ääni on kuitenkin ollut aiempaa hiljaisempi- se ei ole juurikaan vaikuttanut tekemisiini, eikä ole nuhdellut niiden tekemisten jälkeenkään. Ei siis ennen tätä kevättä. Nyt se pirulainen istuu taas tuossa olkapäällä ja kuiskii, ettei oikeastaan kannattaisi edes yrittää koska eihän mistään kuitenkaan mitään tule. Huomaan taas vertailevani omia tekemisiäni muiden tekemiseen – ja sen sijaan, että osaisin valjastaa sen vertailun kautta heräävän tunteen toisten paremmuudesta voimaksi, inspiraatioksi tai motivaatioksi, niin koen sen yksinomaan huonommuuden tunteena ja sehän nyt on ihan todella syvältä. Taidankin kaivaa hyllystä aikoinaan kesken jääneen Irti Itsekritiikistä- kirjan ja toivoa, että sieltä löytyisi työkaluja tämän akuutin vaivan helpottamiseksi. Aloitin tuon kirjan reilu vuosi sitten vuodenvaihteen jälkeen, ja silloin tuntui siltä että en todellakaan tarvi opusta mihinkään, sillä en suunnilleen edes muistanut sellaisen asian kuin itsekriittisyys olemassaoloa. Noh, nyt taas muistan.
Pahoittelen siis ehkä hivenen harhaanjohtavaa otsikkoa, sillä minulle ei ole hajuakaan kuinka itsekritiikistä pääsee irti. Lasken siis toivoni Ronnie Grandellin varaan.

 

En haluaisi sanoa tätä, sillä aika juoksee muutenkin ihan liian nopeasti, mutta sanon silti: Toukokuu, pidä kiirettä!
Mites siellä, huomaatteko eroja fiiliksessä vuodenaikojen vaihtuessa?

 

Fun fact: nuo kuvien housut ovat olleet haaroista rikki jo ostettaessa, mutta en ole edelleenkään saanut niitä a)reklamoitua tai b)korjattua (vaatisivat kokonaiset kymmenen ristipistoa…) vaan vetelen tuolla ihan tyytyväisenä rikkinäisissä housuissa ja toivon, ettei kukaan huomaa. Vaikka tiedän, että etenkin istuessa reikää ei voi mitenkään olla huomaamatta. Saamattomuus voittaa siis turhamaisuuden n.7-0.

Sanoin saman jo aiemminkin, mutta tämä kesä on jo nyt, juuri kesäkuun vasta alettua, tuntunut enemmän kesältä kuin moni edeltäjänsä kaikkien neljän kesäkuukauden jälkeen. Ja on vähän sellainen kutina, että tämä kesä on jatkumassa samalla teemalla. Olen jo nyt aika vakuuttunut siitä, että tämä tulee oikeasti olemaan tähän astisen elämäni kaunein kesä. Yritän ainakin varmistaa sen onnistumisen parhaani mukaan. Tärkeimpinä tekijöinä onnistuneessa ihan-missä-vaan on tietysti seura – ne ihmiset keiden kanssa kaikki kokemukset jakaa, tai joille ne voi jakaa. Ja seura on kyllä kunnossa. Sen hyvän seuran lisäksi ajattelin varmistella kesän onnistumista myös seuraavilla asioilla..

♡ mökkeillä. Tosi monet mun lapsuuden rakkaimmat muistot liittyy meidän suvun mökille Kannonkoskelle, jonne mentiin ihan jokaisena kesänä. En oikeastaan tiedä kuinka pitkäksi aikaa, mutta kuvittelisin että viikoksi. En ymmärrä miten oli mahdollista mutta samaan aikaan mökillä oli usein äitini neljä sisarusta perheineen. Ja meidän kymmenen hengen perhe oli sieltä pienimmästä päästä. Tuo suvun yhteinen mökki on edelleen olemassa, mutta sen lisäksi vanhemmillani on nykyään myös oma, ihana mökkinsä. Tänä kesänä haluaisin ehtiä sinne vähintään kerran, toivottavasti useamminkin. Haluan järvelle soutelemaan, ulos kokkaamaan, rantaan grillaamaan ja paistamaan muurinpohjalettuja.

♡ tehdä enemmän töitä, kuin aikaisempinä kesinä (kolme työtä, 3-vuotias lapsi ja rempattava asunto ehkä takaavat sen..) , ja olla kokonaisvaltaisemmin lomalla silloin kun sitä on. Eli heinäkuussa kaksi viikkoa ja elokuussa toiset kaksi.

♡ uida meressä ja järvissä niin usein kuin mahdollista, mutta erityisesti iltaisin. Ja aamuisin ennen töitä.

♡ juosta kaupungin toisella laidalla sijaitsevasta lapsen päiväkodista kotiin aina, kun se vaan ajallisesti on mahdollista. Kulttuurisauna osuu sopivasti matkan varrelle, joten samalle reissulle voi helposti ujuttaa myös tuon edellisen.

♡ suunnitella vähemmän kuin aiempina kesinä. Haluan jättää mahdollisimman paljon aikaa ja tilaa yllätyksille ja spontaanille tekemiselle. Haluan lähteä kotoa aamulla tietämättä oikeastaan mitä aion tehdä, ja palata illalla kotiin onnellisena kaikesta siitä mitä ihanaa päivä toikaan tullessaan.

♡ matkustaa kotimaassa. Turku on ihana, erityisesti kesäisin. Porissakaan en ole koskaan käynyt ja tänä kesänä se saa luvan muuttua.

♡ remontoida ja sisustaa uutta kotia. Tiedän todellakin mitä teen aina silloin kun sataa, on kylmää, harmaata ja pilvistä. En malta odottaa, että muutto on kunnolla ohi, ja asunto siltä osin valmis että sitä voi oikeasti alkaa laittaa meille kodiksi.

♡ juoda vähemmän alkoholia kuin aiempina kesinä. Luonnoksissa on jo pitkään ollut tekeillä postaus alkoholista, muuttuneesta suhtaumisestani siihen, syitä siihen miksi olen sitä käyttänyt ja siihen miksi nyt en enää tahdo sitä juurikaan käyttää. Yritän saada sen valmiiksi heti, kun kiireet vähän helpottavat, sillä se on ehdottomasti yksi sellaisista teemoista joista haluaisin ihan älyttömästi teidän kanssa keskustella, kuulla näkemyksiä ja kokemuksia.

♡ käyttää ainakin yksi kesälomaviikoista mummolassa, eli mun vanhempien luona maalla. Asuimme siellä viime vuonna mm.koko kesän, joten tiedän että ihan erityisesti Alba kaipaa sinne ihan älyttömästi: uimaan pihan altaaseen, auttamaan mummoa puutarhatöissä, retkeilemään ja juoksemaan ystäviensä Leon (kissa) ja husse (ruohonleikkuri) perässä.

♡ syödä ulkona aina kun se säiden puolesta on mahdollista. Enkä nyt siis tarkoita ulkona ravintoloissa syömistä (vaikka sitäkin tulee kyllä kesäisin useammin tehtyä), vaan pihalla syömistä, oman keittiön ja grillin antimista. Kaikkihan tämän tietää, mutta ulkona syödessä kaikki maistuu aina vähän paremmalta.

♡ aloittaa joogan. Tänäkin kesänä ympäri kaupunkia järjestetään viikottain joogaa ulkona; puistoissa, terasseilla jne. Itse ajattelin kokeille Sörnäisten Rantatiellä sijaitsevan Le Blonin kesäjoogaa aina keskiviikkoisin ja lauantaisin, tai ainakin toisena niistä. Ja sen jälkeen voikin pelata vielä vaikka erän padelia viereisellä kentällä, ja niiden jälkeen pulahtaa uimaan viereiseltä mattolaiturilta. Ja sittenhän onkin jo melkein lounasaika ja tuolta samalta terassilta löytyy niin Vallila Bites kuin NA’AM Kitchenkin nälkäisille.

♡ pyöräillä kaikkialle, kaupunkipyörillä tietysti sillä olen unohtanut oman pyöräni muutama kesä sitten jonnekin, ja luulen ettei se ehkä enää ole enää siellä minne olen sen unohtanut. Enkä voi edes tarkistaa asiaa, sillä en kuollaksenikaan muista mikä se paikka on.

♡ Nukkua yön ulkona. Annika oli muistaakseni listannut tämän omaan kesän toivelistaansa, ja tajusin silloin että haluaisin todellakin tehdä saman. Leiriytyä johonkin ihanaan paikkaan lähelle vettä. Pakata mukaan hyvät eväät, otsalampun, pehmeät makuupussit ja tyynyt, hyvän kirjan ja uintikamat. Ottaa illan tullen pikkuinen kainaloon ja nukahtaa luonnon lauluihin.

Kuinka usein on okei aloittaa postaus hehkuttamalla tätä lämpöä? 3 kertaa viikossa ei toivottavasti ole liikaa? Juuri nyt en osaa muuta tehdä. Tuntuu, että meidät hemmotellaan ihan piloille tällä lämmöllä ja auringolla. Samaan aikaan kun nautin tästä kaikesta täysin siemauksin, pelkään vähän, että mitä jos kaikki kesän helle-, ranta- ja puistopäivät käytetäänkin loppuun ennen kuin kesäkuu ehtii edes alkaa? Mitä jos näitä useamman viikon pituisia lämpimiä jaksoja ei tulekaan enää näiden jo olleiden lisäksi muita? Näitä tällaisia päiviä, kun säätä ei edes tarvitse tarkistaa, eikä verhoja avata voidakseen luottaa siihen, että ilman housuja kyllä pärjää, eikä edes illaksi tarvi pakata laukkuun neuletta mukaan. Mutta toisaalta, vaikka olisivatkin tässä (vaikka eiväthän ne tietenkään ole) niin silti tuntuisi, että tänä kesänä on eletty. Eletty enemmän kuin monena aiempana kesänä kaikkien kesäkuukausien aikana yhteensä. Maanantaina juuri puhuimme ystäväni kanssa siitä, kuinka tuntuu siltä kuin tätä kesää olisi jatkunut jo vaikka kuinka pitkään. On ehtinyt tehdä niin monenlaista, ja samaan aikaan on ollut aikaa ja mahdollisuus vain olla, mahdollisuus antaa päivien ja tuulten kuljettaa.

Erityisen hyvältä tämä alkukesä on tuntunut varmasti myös siksi, että on saanut olla terve. Koko tämän vuoden aikana ei juuri ole ollut sellaista aikaa jolloin joko minä, Alba tai poikaystävä emme olisi olleet sairaana tai toipilaana. Ja voin kertoa, että jos joku vie aivan järkyttävästi energiaa niin sairastaminen. Sekä se että sairastaa itse, että se toisen tilasta huolehtiminen ja tämän puolesta stressaaminen. Mutta nyt en aio tuhlata enää ajatustakaan alkuvuoden epäonnelle, vaan keskityn täysillä nauttimaan tästä kaikesta ihanasta, millä meitä hemmotellaan nyt.


Yksi pieni ongelma näissä täydellisyyttä hipovissa päivissä ja viikoissa on kuitenkin ollut. Tietysti, ainahan kaikessa on. Into tätä blogia, kuvaamista ja kirjoittamista, kohtaan on tällä hetkellä isompi kuin se on alun jälkeen vielä koskaan ollut. Tuntuu ihanalta kirjoittaa, tuntuu mukavalta suunnitella ja kuvaaminen nyt on aina kivaa. Mutta. Näinä päivinä ei meinaa millään malttaa istua sisällä koneen ääressä muokkaamassa niitä otettuja kuvia, tai hiomassa niitä puhelimen muistioon kirjoitettuja tekstejä. Ja vähän epäilen, että teistäkään kovin moni tällaisilla säillä edes malttaa blogeja lukea. Vai?

Yritän kuitenkin jatkuvasti löytää tähänkin ongelmaan sellaisen ratkaisun, joka sallii myös tuosta kesästä nauttimisen, ja mahdollisuuden sellaiseen spontaaniuteen, joka kuuluu olennaisesti kesään. Tällä hetkellä parhaalta ratkaisulta tuntuu se, että kirjoittaa postauksia ennakkoon sellaisina päivinä tai iltoina, kun en ole mitään kovin kummoista tekemistä muutoin. Haluaisin kuitenkin ehdottomasti kuulla mitä te ajattelette? Millaisista postauksista pidätte? Onko kivempaa, jos postauksia tulisi mahdollisimman reaaliaikaisesti? Lyhyitä vai pitkiä juttuja? Enemmän vai vähemmän valokuvia? Kaikki ehdotukset, kehotukset ja kritiikit otetaan ilolla vastaan.

Tekisi vähän mieli sanoa tähän loppuun, että nyt painellaan tuonne ulos ja annetaan illan kuljettaa, mutta ei. Tänään on se sellainen ilta, jolloin vain kirjoitan. Itselleni ja teille.

Kuullaan taas pian!

Shirt: Makia*
Skirt: Club Monaco / Zalando *
Shoes: Adidas*
Rings: Glitter*

Halusin vaan ihan pikaisesti tulla sanomaan hei. Ulkona on niin järjettömän kaunista juuri nyt, että tuntuu melkein synniltä istua sisällä. Tänään olen kuitenkin yrittänyt olla välittämättä siitä tunteesta ja tehnyt sen, mitä keho ja mieli tuntuu tällä hetkellä tarvitsevan kaikkein eniten: levännyt. Töiden tekemisen lisäksi tietysti. Huomaan, että lepääminen on ihan erityisen hankalaa silloin, kun aurinko paistaa ja koko kaupunki elää kesää. Mutta hyvää se on tehnyt kuitenkin tänäänkin. Enkä ole kuitenkaan ihan koko päivää sentään sisätiloissa viettänyt. Syötiin aamulla pitkään aamiaista tuossa meidän sisäpihalla (nurkan takana sijaitseva Anton&Anton + poikaystävä on tehnyt tällä viikolla jokaisesta aamiaisesta aika paljon tavallista parempia) ja kävin ehkä maailman historian lyhyimmällä kävelyllä ihanan naapurin kanssa. Kävelyn jälkeen istuskeltiin vielä puistossa ja kävin tupatarkastuksella Mian ehkä maailmankaikkeuden kauneimmassa kodissa. Ihan rehellisesti, en ole varma olenko koskaan astunut jalallani niin kauniiseen kotiin. Ja mikä parasta: sain luvan kuvata tuota unelmien kotia myös tänne blogiin kaikkien muidenkin iloksi ja inspiraatioksi.

Muistatteko vielä kun joskus aikoinaan ajattelin aloittaa juttusarjan nimellä Muiden Kodit? Noh, se juttusarja vähän jäi. Nyt viimeisen kuukauden aikana olen käynyt niin monessa hurmaavassa, ja keskenään tosi erilaisessa, kodissa, että ajatus juttusarjan henkiin herättämisestä on tullut ajankohtaiseksi. Tiedän, että siellä ruudun takana moni teistäkin olisi innoissaan. Yritän saada ensimmäisen kotikuvaukset järjestymään jo ensi viikolla ja mahdollisesti loppuviikosta ensimmäinen juttu on jo täällä blogissa teidän nähtävillä.

Nyt kuitenkin pakkaan kamat kasaan ja lähden ulos. Mitään kovin tarkkoja suunnitelmia illalle ei todellakaan ole, mutta eihän kesällä kuulukaan olla. Illan Euroviisu- finaali on kuitenkin varmaan katsottava. Tajusin muuten tuossa tovi sitten, etten ole käynyt ulkona (siis ulkona, ulkona) kertaakaan sitten uudenvuoden ja mietin tänään aiemmin päivällä, että ehkä tänään voisi olla sellainen ilta, jolloin voisi olla ihanaa lähteä tanssimaan ystävien kanssa, mutta nääh- olen tullut niin mummoksi, että mieluummin istun puistossa ystävien kanssa, käyn ehkä pizzalla jossain ja olen sängyssä peittojen alla katsomassa muurahaisdokumentteja viimeistään kello 24.

Huomenna on sitäpaitsi äitienpäiväkin (työpäivä myös, mutta ei mietitä sitä nyt). Täytyy olla aamulla skarppina leikkimässä nukkuvaa.

Ihanaa lauantaita kaikki!

Näitä kuvia täältä meidän sisäpihan pikkukatolta oli aika monta ja noin 95% kuvia olin ojentanut oikean jalkani vasemman yli. Pitäisi varmaan vähän laajentaa tuota poseerausrepertuaaria.