Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maldonin ja Tabascon kanssa

 

 

 

Osallistuin muutama viikko sitten Maldonin ja Tabascon järjestämään kokkikouluun Gohan Wine Barissa. Aika harvoin nykyään jaksan enää innostua mistään tapahtumista, paitsi jos niihin liittyy olennaisesti ruoka, liikunta tai itsensä sivistäminen/uusien taitojen oppiminen, niin silloin olen jo matkalla. Tuo ilta Gohan Wine Barissa yhdisti melkein nuo kaikki edellä mainitut, ja olikin ehdottomasti yksi mukavimmista alkukesän illoista.

 Valmistimme tuon illan aikana neljän ruokalajin illallisen, jonka jokaisessa ruokalajissa oli käytetty sekä Maldonin suolaa, että Tabascoa, tai vähintään toista niistä.  Kaikki sujui mutkattomasti, niin että reilu kymmenhenkinen porukkamme oli jaettu ryhmiin, jotka Gohanin perustajan Marcosin johdolla (sama mies löytyy myös Fat Ramenin ja Ruoto Cateringin takaa) valmistivat keittiössä vuoron perään jonkin illallisen ruokalajeista. Sillä välin kun osa hääräsi keittiössä oman ruokalajinsa kimpussa, muut keskittyivät seurusteluun ja herkullisiin ammattilaisen valmistamiin drinkkeihin. Minä tietysti päivystin keittiössä silloinkin, kun en ollut ruoan valmistuksesta vastuussa, sillä nälkä tulla paremmaksi ja osaavammaksi kokiksi kasvaa koko ajan.

Gohanin takapihalle, ihan tätä iltaa varten, katettu terassi oli valtavan kaunis,  ihan kuten koko iltakin. Taivas kaartui sisäpihan ylle sinisenä, ja pieni viileys iski vasta ihan illan viimeisinä tunteina. Sanotaan, että ulkona kaikki maistuu paremmalta, mutta väittäisin että tämä ruoka olisi maistunut ihan missä tahansa nautittuna. Tosin aina, kun on mahdollisuus valita ulkona- ja sisällä syömisen väliltä, valitsen ensimmäisen. Kovin moni asia ei tee yhtä onnelliseksi, kuin puutarhaan tai sisäpihalle katettu pitkä pöytä, joka notkuu hyvästä ruoasta, ja sitä arvostavasta seurasta.

 

 

Illan aikana pitkän pöydän ääreen kannettiin seuraavanlainen kokonaisuus:

Alkuruoka: Luomukaritsatartar
Alkuruoaksi valmistui luomukaritsatartar osaavissa käsissä. Joka oli muuten yksi parhaista tartareista mitä olen koskaan syönyt. Minä, joka kuitenkin tilaan tartarin melkein aina, kun sitä vain on tarjolla. Ja koska uskon, että siellä on monta muutakin, jotka rakastavat tartaria kuten minä, haluan ehdottomasti jakaa tuon Marcosin reseptien teillekin.

Tartar (4:lle)

300g luomukaritsan ulkofilettä tai paistia
100g lehtikaalia
pari samettikukan vartta
2,5dl öljyä
1 luomu kananmuna
2 dl isomaksaruohoa
1/2 sitruunan mehu
2 rkl Maldon suolaa
3 rkl Tabasco originalia

Poista lihasta kalvot ja säikeet. Jauha kylmät/kohmeiset lihat lihamyllyssä tai raaputtamalla.

Vaihtoehtoisesti voit käyttää punajuurta, paahda punajuuri 160 asteessa n. 1-1,5h koosta riippuen kunnes puajuuret ovat kypsiä ja hiillostuneita. Kuori hiillostunut pinta ja leikkaa sisus pieneksi hakkelukseksi. Tarjoile tartar-lihan tapaan.

Sekoita samettikukan varret/vihreät rypsiöljyn kanssa (2dl) hienoksi öljyksi ja valuta siivilän läpi.
Riko kananmuna sauvasekoittimen mentävään lasiin, lisää 1tl sormisauolaa, ja 2dl samettikukkaöljyä. Sekoita sauvasekoittimella kunnes seos on emulgoitunut majoneesiksi.

Renssaa lehtikaaleista kannat ja puisevat varret pois. Voit kuivata ne uunissa 50°C ja ajaa hienoksi jauheeksi kuivaamisen jälkeen jolloin vältät hävikin syntymisen. Sivele lehtikaalin palat lopulla samettikukkaöljyllä ja mausta suolalla. Paahda uunissa 150°C n. 20min kunnes kaalit ovat oikein rapeita.

Mausta karitsanliha tai punajuuri Tabascolla, Maldonilla ja sitruunan mehulla. Kasaa päälle majoneesia, isomaksaruohoa ja lehtikaalisipsejä. Tarjoile hapanjuurileivän kanssa.

Pro tip: Marcos suihkautti annosten päälle vielä suihkepullosta hieman luomuomenaviinietikkaa, jota hän kuulemma käyttää varsin usein annosten viimeistelyyn. Sillä saa lisättyä annokseen sellaisen hauskan, pienen happamuuden. Otin tietysti neuvosta heti vaarin, ja nyt sitä suihkutellaan annoksiin meidänkin keittiössä.

Väliruoka: Jalotofu- tortellinit
Alkuruoan jälkeen saimme Jalotofu-tortellinit, jotka oli valmistettu pastataikinaa myöten itse. Niin hyviä, että näitä olisi voinut syödä ihan loputtomasti. Tortellinit tarjoiltiin villiyrtti- pedillä, ja Pecorino-kastikkeen kera. Villiyrtit oli käyty keräämässä metsästä samana aamuna, samoin kuin tuon annoksen koristeluun käytetyt syötävät kukatkin. En ole koskaan aiemmin tajunnut, että esimerkiksi koiranputken kukkia voisi aivan hyvin käyttää koristeluun.

Pääruoka: Makrillivartaat
Rakastan kalaa. Erityisesti silloin, kun joku toinen on nähnyt sen vaivan ja poistanut siitä ruodot minun puolestani. Nämä makrillivartaat muhivat suolautumassa n.10 minuuttia ennen kuin ne aseteltiin hiiligrilliin paistumaan siihen saakka, että nahkapuoli sai kauniin värin. Vartaat tarjoiltiin hiiligrillissä paistetuiden kevätsipuleiden sekä villiyrttien (mm.suolaheinää, litulaukkaa, vesiheinää, valkopeippiä, siankärsämöä, saksankirveliä) kanssa, joihin oli sekoitettu aivan poskettoman hyvän vinegrette.

Jälkiruoka: Tuulihattuja raparperi ”froyo”lla
Ehkä suurin miinus tässä illassa oli se, että missasin jälkiruoan. Ilta oli niin mukava, että se oli ihan huomaamatta venynyt vähän pidemmäksi, kuin oli alunperin ollut tarkoitus, ja minun oli lähdettävä laittamaan pientä nukkumaan ja päästämään hoitajaa kotiin. Jälkiruoka oli kuitenkin kuulemani mukaan ollut aivan hervottoman hyvää, enkä epäile sitä hetkeäkään kaiken muun tuona iltana syömäni perusteella. Erityisesti tuo raparperi ”froyo” sai osakseen suitsutusta, niin ajattelin jakaa senkin reseptin tässä alla. Ihan vain jo senkin takia, että on sitten itselleni muistissa, kun haluan tehdä vaikutuksen seuraaviin illallisvieraisiin.

Raparperi ”Froyo” 

700g raparperia kuutioituna
400g vuohenmaito yoghurttia (Turkkilainen yoghurtti käy)
75g sokeria
500g vettä
3-4 rkl hunajaa
2rkl Tabasco Habaneroa

Keitä raparpereita kattilassa sokerin ja veden kanssa muutama minuuutti kunnes ne ovat hiukan pehmenneet. Nosta leivinpaperilla vuorattuun astiaan ja siirrä pakkaseen jäätymään. Laita blenderin kulho myös pakastimeen jäätymään.
Kun raparperi on jäätynyt laita tehosekoittimen ja sekoita tasaiseksi, lisää yoghurtti, hunaja ja Tabasco ja sekoita tasaiseksi.
Laita hetkeksi Froyo vielä pakkaseen ennen tarjoilua jos tuntuu liian löysältä.

 

 

Maldon ja Tabasco lienee molemmat monille teistä jo tuttuja, mutta muutaman sanasen haluan niistä silti sanoa: Maldon on ainakin meidän keittiössä se ainoa oikea suola. Se onkin niin koti- kuin huippukokkienkin suosiossa. Maldon-suolaa on valmistettu jo vuodesta 1882. Valmistus tapahtuu Englannin Maldonissa edelleen samoin perinteisin käsityömenetelmin, joita on vaalittu jo sukupolvien ajan. Maldon-suola on peräisin Blackwater-joesta, joka virtaa Maldonin kaupungin läpi. Maldonin keveys piilee suolakiteiden muodossa; jokainen suolakristalli on pyramidin mallinen. Maldonin ainutkertaisuudesta kertoo ehkä jotain se, että muutama kuukausi sitten poikaystävä oli ostanut kaupasta epähuomiossa jonkin toisen merkin sormisuolaa. Virheen korjatakseen hän oli ajatellut kaataa suolaan kannelliseen lasipurkkiin, jotta ei aina sitä käyttäessään ajattelisi käyttävänsä väärää suolaa. Mutta jopa minä, joka en tiennyt asiasta huomasin suolan koostumuksesta ettei se ollut Maldonia; sitä kun ei koskaan tarvitse hienontaa sormenpäät verillä, vaan se murenee hyppysissä pehmeästi ja helposti.

TABASCO® :lla taas on vielä Maldoniakin pidempi historia. Sitä valmistaa McIlhenny Company, joka perustettiin vuonna 1868 Louisianan Avery Islandille. Tehdas on edelleen samalla paikalla. Perhelegendan mukaan yrityksen perustaja Edmund McIlhenny sai tulisia chilinsiemeniä Keski-Amerikassa käyneeltä matkailijalta, joka oli vastikään tullut Louisianaan. McIlhenny istutti siemenet Avery Islandille ja testasi chilikastikkeita kunnes keksi reseptin, johon oli tyytyväinen. Sen periksiantamattomuuden huomaa kyllä mausta. Meillä Tabascoa käytetään säästelemättä, ja oikeastaan ihan kaiken kanssa. Rakastan keittiössä kaikkea sellaista, jonka avulla saa ruoan maistumaan siltä, kuin sen tekemiseen olisi käytetty enemmän aikaa ja vaivaa, kuin todellisuudessa on.

Sen lisäksi, että molemmat tuoteperheet ovat niin maultaan, koostumukseltaan kuin laadukkuudeltaan ihan vertaansa vailla, niin ne ovat myös kauniita pitää esillä. Niin Maldonin suolat kuin Tabascotkin ovat meillä keittiössä aseteltu avohyllylle niin, että ovat siinä kaikkien ihasteltavana ja näppärästi käytettävissä. Pidän siitä, että käyttöesineet ovat kauniita. Silloin sotkukaan ei näytä kovin pahalta, kun se koostuu asioista, jotka ovat nättejä.

 

Ah, ilta oli kaikkinensa ihan hurjan mukava. Olen innoissani kaikista näistä uusista resepteistä, joista iso osa on helposti kokeiltavissa ihan kotikeittiössäkin ilman sen kummempia laitteita tai ammattitaitoa. Tällaiset illat vaikuttavat niin luovuteen kuin rohkeuteenkin keittiössä tosi positiivisesti. Nyt tuntuu siltä, että olen taas astetta parempi ja varmempi kotikokki.

Kiitos kaikesta tästä Maldon ja Tabasco.


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Keijun kanssa

*Postauksen lopussa myös arvonta

 

 

 

Olen vuosia kertonut itselleni ja auliisti myös muille olevani surkea kotikokki. En ole kovin mielelläni laittanut ruokaa, sillä olen ajatellut olevani siinä ihan surkea. Vaikka surkeaa oli ainoastaan se; etten juuri edes yrittäny. Ei ole olemassakaan huonoja ruoanlaittajia. On vain kokemattomuutta, epävarmuutta ja ehkä mielikuvituksen puutetta. Tai ainakin omalla kohdallani asia oli näin. Tuolla surkean kokin leimalla annoin itselleni vapautuksen edes yrittää.  Sitten aloin seurustella miehen kanssa, jonka suhtautuminen ruokaan ja sen tekemiseen on ihan toinen. Hänellä kaikki keittiössä tapahtuva on helppoa, luontevaa ja sukkelaa. Ideoita ja itsevarmuutta riittää. Jo pelkästään hänen tekemisensä vierestä seuraaminen on tehnyt sen, etten enää ajattele ruoan laittamisen olevan ollenkaan vaikeaa.

Sen lisäksi, että itsevarmuus keittiössä on kasvanut niin myös luovuus on lisääntynyt. Uskallan rohkeammin kokeilla erilaisia asioita. Kaikkein korkeimmalle arvostan ruoassa edelleen kuitenkin maun lisäksi, sen tekemisen helpoutta. Ja tunnen erityisen lämpimiä tunteita sellaisia tuotteita kohtaan, jotka saavat ne kaikkein yksinkertaisimmatkin asiat maistumaan siltä kuin niiden tekeminen olisi ollut jotain muuta kuin yksinkertaista.

Tänä keväänä lanseerattu Keiju Rouhitut pähkinät- levite on juuri tällainen tuote. Olemme jo nyt, muutama viikko tutustumisen jälkeen, käyttäneet sitä niin moneen – ja ideoita sen käyttömahdollisuuksista ja osana erilaisia reseptejä sinkoilee edelleen. Kyseessä on siis laktoositon, maidoton ja gluteeniton rypsiöljy-, kasvirasvalevite. Levitteessä on  rouhittua maa- ja cashewpähkinää sekä paahdettuja auringonkukansiemeniäkin, mikä antaa levitteelle ihanan rouskuvan suutuntuman. Lisäksi se  on helppo ja herkullinen tapa lisätä hyviä rasvoja ruokavalioon. Kaiken muun hyvän lisäksi levite on valmistettu Suomessa, Raisiossa – Suomen ainoassa margariinitehtaassa.

Keiju Rouhitut pähkinät- levite sopii hyvin ruoanlaittamiseen ja leipomiseen, mutta se on aivan tolkuttoman hyvää myös ihan sellaisenaan leivän päällä. Itse rakastan syödä leipäni ilman muita lisukeitta ja nauttia vain tuosta pähkinäisestä suutuntumasta (ja tuoksusta ! ), mutta esimerkiksi perheen pienin haluaa omaan leipäänsä tämän levitteen lisäksi myös avocadoa, ja nekin sopivat saumattomasti yhteen. Iso osa tuosta levitteestä kuluu tässä taloudessa ihan vain leipien voiteluun, mutta tämän yhteistyön tiimoilta halusimme kuitenkin nyt ehdottomasti jakaa kolme erityisen herkulliseksi todettua reseptä, jotka meidän keittiössä on tätä tuotetta avuksi käyttäen tehty. Tiedän jo nyt mitä tulen tänä kesänä tarjoilemaan kaikille kylään tuleville. Myös mökin aurinkoiselle terassille tämä olisi oikein sopiva kevyt, kesäinen lounas tai päivällinen.

 

 

Alkupalaksi tarjoillaan tuoretta leipää, jonka päälle on kasattu pähkinäinen munavoi ja loimutettua lohta. Tuosta munavoista tuli ihan hitti. Upposi niin tuoreen leivän päällä (eikä huutanut kaverikseen karjalanpiirakkaa kuten munavoi yleensä) kuin ihan suoraan kulhosta sellaisenaan lusikoitunakin. Ihanan kevyt ja jotenkin uusi ja raikas makuelämys. Nuo pähkinät antoivat ihanasti makua ja syvyyttä annokselle.

 

Pähkinäinen munavoi

2 kananmunaa, luomu
50 g Keiju Rouhitut pähkinät- levitettä (tai ihan niin paljon, kuin itsestä sopivalta tuntuu)
Korianteria tai persiljaa noin puolikas puntti
Suolaa

Keitä munia kiehuvassa vedessä n.7 minuuttia.
Kuori ja pieni munat kulhossa.
Heitä joukkoon Keiju Rouhitut pähkinät- levite ja haarukoi tasaiseksi.
Heitä sekaan pieni kourallinen tuoreita yrttejä.
Lisää suola.

 

 

 

Pääruoaksi teimme pähkinäisen varhaisperunasalaatin ja tuossa Keiju Rouhitut Pähkinät- levitteessä paistettua parsaa. Paistamiseen tuota levitettä ei varsinaisesti suositella sen alhaisemman rasvapitoisuuden (60%) vuoksi, mutta toimi paistamisessa hyvin niin että lisäsi joukkoon nokareen myös tavallista voita. Parsoihin jäi levitteestä ihana, kevyt paahteisen pähkinän maku.

Tuo perunasalaatin kastike oli kuitenkin se tämän annoksen suurin helmi. Oli niin hyvää, että taju oli lähteä. Jaankin tässä reseptinä sen kastikkeen, sillä se sopii niin moneen muuhunkin kuin vain perunasalaattiin. Esimerkiksi kaikki kalat ja grilliherkut, niin lihat kuin kasviksetkin, saavat tästä soosista ihanasti lisämakua.

 

Pähkinäinen kastike, joka sopii liki kaiken kanssa (vegaaninen)

1,5 dl vegaanista majoneesia
3 rkl Keiju Rouhitut pähkinät- levitettä
vajaa puolikkaan sitruunan mehu
1 rkl Dijon sinappia
2kpl kevätsipulia
2 kpl suolakurkkua ( n.160 g )
2rkl kapriksen kukkia
Puolikas puntti tilliä
Mausta suolalla ja mustapippurilla

 

 

Jos pääruoka olikin suhteellisen kevyt, niin jälkiruoaksi paistettu tuhti, pähkinäinen  mutakakku oli kaikkea muuta. Mutta niinhän sen kuuluu elämässä ja ruokapöydässä mennäkin; kevyttä ja raskasta sopivassa suhteessa. Tämä kakku oli syöty kahden ihmisen toimesta alle 20 tuntia sen valmistuksen jälkeen. Jos mahdollista, niin maistui vielä taivaallisemmalta valmistusta seuraavana päivänä.

 

Pähkinäinen mutakakku

4 kananmunaa, luomu
2 dl sokeria
200 g tummaa suklaata
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
100 g Keiju Rouhitut pähkinät- levitettä

 

Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata suklaa ja voi sekä Keiju Rouhitut pähkinät – levite kattilassa ja kaada se ohuena nauhana munasokerivaahdon sekaan.
Lusikoi sekaan kuivat aineet ja sekoita kunnes taikina on tasainen.
Paista uunissa 200 asteessa noin 15-20 min.

 

 

Tässä nyt muutamia käyttöehdotuksia meidän keittiöstä teidän keittiöön tuolle Keiju Rouhitut pähkinät- levitteelle. Jos olet kaltaiseni, vähän laiska mutta innokas, kotikokki niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä levitettä. Tekee kaikesta keittiössä niin paljon maukkaampaa ja jotenkin jännittävämpää. Vähän kuin olisi joku sellainen salainen ainesosa, jolla annoksen kuin annoksen saa takuulla maistumaan.

 


ARVONTA:

Oletko vielä testannut tätä tuotetta? Jos olet, niin mitä pidit? Ja jos et ole, niin mihin tätä käyttäisit jos ostaisit? Vastaamalla kysymykseen tähän postaukseen olet mukana arvonnassa, jossa joku onnekas voittaa 2kpl leffalippuja. Vaikka täällä ideat sinkoilevatkin, niin olisi ihanaa saada niitä teiltä lisää, joten olisi ihanaa että jakaisitte teidän luovuudesta vähän mullekin, haha! Osallistumisaikaa on tasan viikko, eli 24.6 saakka. Onnea arvontaan ja ihania hetkiä kaikkien keittiöihin.

Arvonnan säännöt löytyy täältä.

 

 

 

Kevään tulo alkaa näkyä eteisen tuulikaapin ja lämpömittarin lisäksi myös lautasella. Meidän keittiössä on kokattu ja leivottu viimeisten parin viikon aikana varmaan enemmän kuin koko alkuvuoden aikana yhteensä. Koko talvi mentiin niillä muutamilla helpoilla, nopeilla ja hyväksi havaituilla safkoilla, mutta nyt alkaa tehdä mieli kokeilla keittiössä vähän haastavampiakin reseptejä. Vaikka edelleen vannon ensisijaisesti helppouden ja nopeuden nimeen. Arkena kun harvemmin on aikaa laittaa useampaa tuntia ruoan valmistamiseen, vaan siihen on varaa käyttää noin 30 minuuttia, joka yleensä sisältää myös sen ruoan syömiseen käytetyn ajan. Viikonloppuisin on kuitenkin ihanaa puuhastella keittiössä pidempäänkin. Yleensä minä olen ollut meidän perheessä se apukokki, joka pilkkoo, kuorii ja katsoo vierestä kun toinen tekee. Ja tämä roolitus sopii minulle oikein mainiosti, ainakin toistaiseksi. Huolimatta siitä, etten ole oikeastaan itse tehnyt keittiössä juuri mitään viimeisen vuoden aikana, minusta tuntuu että olen kehittynyt ihan älyttömästi. Osaan ainakin teorian tasolla valmistaa monia sellaisia asioita, joista en ollut koskaan ennen poikaystävää edes kuullut. Tiedän nipun nopeita ja helppoja kikkoja, joilla ateriaan kuin ateriaan saa helposti lisättyä makua, rakennetta ja kauneutta. Jos teitä kiinnostaa, niin voisin jakaa noita vaikka tällä blogissakin esimerkiksi muutaman kerran kuukaudessa?

Tämän viime lauantaisen parsa-aterian (olis myös paras ateria) takana ei kuitenkaan piile mitään ihmeellisiä kikkoja, vaan tämä menee juuri sinne helppoa, nopeaa ja herkkullista– kategoriaan. Ei tarvitse osata kuin pilkkoa, paistaa ja keittää. Mutta niinhän se usein on, että kun raaka-aineet ovat laadukaita ja tuoreita, niin lopputulos on harvoin muuta, kuin hyvä. Tämän aterian taakse ei kätkeydy reseptin reseptiä, mutta halusin silti jakaa tämän, koska pidän näistä kuvista ja halusin näyttää kaikille teille, että meillä kokataan taas.

 

Kuhaplatteri (kuten poikaystävä tätä kutsui) piti sisällään seuraavat asiat:

⚬ Kuha: paistettu pannulla reilussa voissa
⚬ Parsa: paistettu pannulla reilussa voissa
⚬ Fenkoli: poikaystävä oli laittanut nämä marinoitumaan omenamehuun ja omenaviinietikkaan jo edellisenä iltana, mutta se ei ole alkuunkaan tarpeellista.
⚬ Perunat: keitetty niukassa vedessä ja nostettu pois liedeltä iiiiiiiihan aavistuksen kovina, jonka jälkeen perunoista on kaadettu vesi pois ja perunoiden päälle on heitetty nokare voita ja peitelty koko komeus talouspaperilla
⚬ Kevät- & ruohosipulia: käytetty säästelemättä koristamaan ja maustamaan kaikkea

Nautitaan kevyen kuplivan tai tuorepuristetun omenamehun kanssa.

*Kaupallinen yhteistyö yhdessä Piltin kanssa

Processed with VSCO with f2 preset

Osallistuin muutama viikko sitten 65-vuotta täyttävää Pilttiä juhlistavalle lounaalle. Ruoka nyt kiinnostaa tietysti aina, mutta erityisen kiinnostavan tästä tilaisuudesta teki se, että tuolla lounaalla puheenvuoron pitivät sekä Sydänliiton ravintoterapeutti Kati Kuisma, että psykoterapeutti Maaret Kallio. Molemmat naisia, joita ihailen ja joilta mieluusti otan vastaan vinkin jos toisenkin. Nielen sellaisenaan, pureksimatta.

Teemana lounaalla oli rennompi ote niin vanhemmuuteen kuin ruokailuunkin. Olen täälläkin aiemmin puhunut siitä, että meille ei valitettavasti siunaantunut sellaista lasta, joka mukisematta laittaa suuhunsa kaiken mitä eteen kannetaan. Tai edes sellaista, joka tekisi niin vaikkapa joka toisella aterialla. Ehei. Voin kertoa, etten ole elämäni aikana stressanut koskaan mistään niin paljon kuin lapseni syömisestä. Tai oikeammin syömättömyydestä. Ja toisaalta, en ole ihan varma tekeekö kovinkaan moni asia minua onnellisemmaksi kuin se, kun näen lapseni syövän hyvällä ruokahalulla, sillä voin kertoa sen olevan todella harvinaista herkkua. Iltaisin laskeskelen päässäni, että onko tämä pieni millään konsteilla saanut päivän syömisistä riittävästi kaikkea sitä mitä tuollainen leikki-ikäinen tarvitsee. Mutta, lohduttaudun sillä että kuulemani mukaan lapsi ei täyden ruokalautasen ääreen kuole.

collage Processed with VSCO with f2 preset

Alba on ollut oikeastaan aina todella pieniruokainen ja äärettömän valikoiva sen suhteen mitä suuhunsa suostuu pistämään. Ja niin kamalalta kuin se tuntuukin, niin ihan varmasti jatkuva ikävä toista vanhempaa vaikuttaa myös. Voitte siis kuvitella, että olin niin ravintoterapeutin kuin psykoterapeutinkin ohjeiden tarpeessa. Kuinka saada lapsi syömääb, ja kuinka taas toisaalta suhtautua rennommin siihen mikäli tämä ei syö. Ja molempiin sain varsin päteviä neuvoja. En ole varma johtuuko niistä vai mistä, mutta tämä kuluva viikko on ollut syömisten osalta yhtä riemujuhlaa näin vanhemman näkökulmasta.

Tärkeimpänä ohjeena ravintoterapeutilta tuli se, että noiden ruokailuhetkien tulisi olla ennen kaikkea rentoja, iloisia, YHTEISIÄ hetkiä. Tiesin tämän. Mutta silti. Voin myöntää, että jokaiselle aterialle tulin jo valmiiksi vähän kireänä ja stressaantuneena. Mitä jos hän ei taaskaan syö- pelko vanteena pääni ja vähän sydämmenikin ympärillä. Aterioista oli varmasti hauskuus ja rentous aika kaukana, vaikka näennäisesti sitä yritinkin esittää. Lisäksi – ihan liian usein kävi niin, että meikäläinen hotki ruoan nanosekunnissa, nousee pöydästä ja alkaa siivota ja tiskata lapsen vielä vasta pähkäillessä, että kannattaakohan tähän ruokaan ylipäätänsä edes lusikkaansa sekoittaa. Eli toisinsanoen, kaikki kolme kohtaa pielessä. Hyvä Sanni!

Jatkoa ajatellen pidän myös mielessä kehumisen ja myönteisen ruokapuheen. Olen jotenkin ajatellut, että hyvästä syömisestä ei pitäisi kehua, mutta nyt vapauduin siitäkin luulosta, koska todellakin saa ja pitääkin. Kehujen ja kannustusten kautta ruokailusta tulee lapsellekin mieluisampi tapahtuma.

Nyt olenkin pyrkinyt kiinnittämään huomioni juuri siihen, että nuo ruokahetket olisivat oikeasti meidän kahden (tai useimmin, meidän neljän) yhteisiä. Rauhallisia, rentoja ja kivoja hetkiä. Joista kaikki nauttivat. Vielä on matkaa sinne minne olemme menossa, mutta pääasia että olemme kuitenkin jo matkalla.

collage1

Processed with VSCO with f2 preset

Mitä taas tulee Maaretin neuvoihin lempeämmästä ja rennomasta perhearjesta, niin Maaret oli laatinut 65-vuotiaan Piltin kunniaksi viisi viisautta, joiden avullla jokainen meistä voi pyrkiä sitä sellaista arkea kohti. Lainaan niitä tähän ihan juuri sellaisenaan, olkaapa hyvät:

1.Kuuntele lasta sinussa
Palaa mielessäsi omaan lapsuuteesi.
Mikä siellä oli arvokkainta? Aikuisena emme enää muista kuka teki soseet ja olivatko vaatteemme sävy sävyyn. Mutta sen muistamme, miltä näytimme vanhempiemme silmissä ja millaisina tulimme varmimmin rakastetuiksi. Herkkyys itseä kohtaan lisää myös herkyyttä lasta kohtaan.

2.Luota tavallisen taikaan
Rutiinit ja ennakoitavuus rakentavat perusturvaa, jotka ovat erikoisuuksia suurempaa. Hyvään elämään tarvitaan loppujen lopuksi vain vähän: aikaa, rakkautta ja turvaa. Vaali väljyyttä. Sen turvissa ehtii kertoa murheensa, tasata suuttumuksensa ja kaivautua kainaloon.

3.kosketa ja kosketu
Fyysinen läheisyys rauhoittaa tehokkaasti ja on loistava kipulääke mielen ja kehon murheisiin. Pieni sulaa sylissä, isompi rauhoittui hartiahieronnassa. Koskaan ei saa olla liian kiire halaukselle. Kosketa ohimennen, arkisesti ja lempeästi.

4.Pidä huolta – myös itsestäsi
Lapsi ei opi vain siitä, miten kohtelet häntä, vaan myös siitä miten kohtelet itseäsi. Kun vanhempi voi hyvin, voi lapsi huokaista helpotuksesta. Kuulostele lämmöllä kuorimittuneisuuttasi, säätele arjessa stressiäsi. Vanhemmallakin on rajansa ja tarpeensa. Ole esimerkki inhimillisestä ihmisestä, älä sankarista.

5.Uskalla tehdä huonosti
Armollisemma arjen viisautta löytyy keskinkertaisesti ja huonostikin tehdyissä asioissa. Riman laskeminen on tärkeä taito. Pohdi tarkoin, mikä teille on tärkeintä tehdä hyvin ja mihin haluatte keskittyä perhearjessa. Mutta mieti vähintään yhtä tarkoin, mitä kaikkea voi tietoisesti hoitaa seiskankin suorituksella.

Processed with VSCO with f2 preset