Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WSOY:n kanssa

 

 

Olen lukenut tänä vuonna paljon. Muutaman aivan briljantin, pari todella hyvää ja on sinne joukkoon mahtunut muutama aika surkeakin. Olen lukenut lähinnä sellaisia isoja teoksia, jotka ovat olleet usein melko raskaita, joko teemaltaan tai luettavuudeltaan. Olen lukenut kirjoja, jotka ovat saaneet ahdistumaan, pelkäämään ja palan kurkkuun. Sellaisia, joiden lukemisen jälkeen on täytynyt hetki huilata ennen kuin on voinut tarttua seuraavaan.

Kesäisin, kun kaikki  kevenee: mieli, pukeutuminen, koti ja ruokakin – haluan myös lukea kevyemmin. Huomasin taas keväällä, että sellaisia kevyitä ja viihdyttäviä mutta silti oivaltavia ja kieleltään ketteriä kirjoja on itse asiassa huomattavasti hankalampaa löytää, kuin niitä raskaita ja ehkä hitusen uuvuttavia kirjoja. Eli, jos siellä on joku toinenkin, joka kamppailee saman ongelman (= loistavan lomalukemisen löytäminen) kanssa, niin ei tarvitse enää.

Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista onnistuu olemaan sekö kevyt, viihdyttävä että hauska olematta kuitenkin yksinkertainen, ennalta-arvattava tai köyhä lukukokemus. En tiedä miksi, mutta en pidä kovin monesta asiasta jota voisi kuvailla sanoilla aivot narikkaan. Minä pidän siitä, että saan käyttää ja täyttää päätäni. Olipa kyse sitten elokuvista, kirjoista tai keskusteluista. Haluan oivaltaa, ihailla nokkelaa sanankäyttöä tai oivallisia juonenkäänteitä. Onneksi pää sai sekä täyttöä, että käyttöä tämän kirjan kanssa. Moriarty onnistuu aina luomaan kirjojensa henkilöistä todella kokonaisia ja jotenkin eläviä. Hänen tekstinsä on nokkelaa ja helppolukuista, sellaista lukemista jossa aivot surisevat mielihyvästä. Kaikki etenee mutkattomasti ja sujuvasti – ilman, että tuntuu siltä, että pääsee lukiessaan liian helpolla. 

 


 

Kun sain kirjan käsiini vajaa kuukausi sitten, odotin siltä paljon. Olin lukenut Moriartyn Hyvän Aviomiehen aiemmin tänä vuonna ja rakastin sitä. Siis ihan todella rakastin, täysin ehdoitta. Silti olin vähän epäileväinen, kun luin tämän kirjan kannesta lauseen, jossa sanottiin ”kadehdin jokaista joka ei vielä ole lukenut tätä kirjaa”  ja mietin että onkohan kuitenkaan ihan noin.

Kirjan juoni lyhykäisyydessään on tämä: yhdeksän vierasta kokontuu kymmeneksi päiväksi hyvinvointihotelliin. He kaikki kaipaavat ja odottavat muutosta, uutta elämää.  Kukaan niin vieraista, kuin kirjan lukijoistakaan, osaa kuitenkaan tuskin odottaa mitä tuleman pitää. Hyvinvointihotellia pyörittävälla, karismaattisella mutta ”hivenen” erikoisella Mašalla ei ole vieraidensa varalle suunnitteilla ehkä se ihan perinteisin hyvinvointiretriitti.

Vaikka kirjan takakansi jo lupailee odottamottomia juonenkäänteitä, niin en kuitenkaan oikeastaan kertaakaan lukiessani odottanut mitään tapahtuvan. Luin vain ja nautiskelin. Sillä tavalla kuin ulkomailla asuva nautiskelee Suomesta lähetetyllä irtokarkkipussilla; tekisi oikeastaan mieli ahmia koko pussi yhdeltä istumalta, kun kaikki on niin hyvää, mutta ei kuitenkaan tee niin, sillä tietää että mitä nopeammin syö, sitä nopeammin se hyvä on ohi.
Luin tätä kirjaa pieninä paloina silloin tällöin, oikein säästellen. En odottanut kiihkeästi seuraavaa lukua, käännettä tai paljastusta. Tunsin vain pohjatonta uteliasuutta kirjan henkilöitä ja heidän elämäänsä kohtaan. Halusin tietää heistä lisää, halusin oppia tuntemaan heidät. Kaikki mikä tuli sen lisäksi, oli bonusta.

Mitä taas tulee tuohon aiemmin mainitsemaani kannen lauseeseen: asia oli juuri niin. Sillä, kun annoin kirjan naapurissa asuvalle ystävälleni lainaan. Olin kateellinen siitä, että hänelle kaikki oli vielä edessä. Hän ei tiennyt kirjan henkilöiden omituisuuksista, ongelmista ja kovista kohtaloista mitään – hän ei tuntenut heitä vielä. Hän ei tiennyt mitä nuo ihmiset tulisivat vielä vierailunsa aikana kokemaan. Ja tunsin siitä kateutta. Minä olin syönyt jo omat karkkini. Hänen pussinsa oli vielä pullollaan.

 

 

Kirjan loputtua googlasin heti mitä kaikkea muuta Liane Moriarty on kirjoittanut, ja huokaisin kiitollisuudesta sillä tajusin että hänen suomennetuista kirjoistaan minulta on lukematta vielä kokonaiset kaksi: Nainen joka unohti ja Tavalliset pikku pihajuhlat. Lomalukeminen taitaa olla ensi viikoksi selvillä.

pst. Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet- kirjan pohjalta tehty Big Little Lies- sarja, ja sen toinen tuotantokausi on nyt muuten julkaistu. Siinä lisää loistavaa viihdettä sitä kaipaaville.

 

Lanseerasin muutama kuukausi sitten täällä blogissa sunnuntaisuosikit – nimeä kantavan postaussarjan. Sen ideana oli listata aina sunnuntaisin kuluneen viikon suosikit, ja – suositukset. Kun blogi päivittyy vain noin 2-4 kertaa viikossa tuntui tuo postaus ilmestyvän vähän turhankin tiuhaan. Nyt noita kuukausia taaksepäin selaillessa näyttää siltä, kun joka toinen postaus olisi kantanut nimeä sunnuntaisuosikit. Pidän kuitenkin tuon postaussarjan ideasta, ja teiltäkin olen saanut siitä paljon hyvää palautetta, joten ajattelin jatkaa sarjaa, mutta muuttaa sitä niin että se ilmestyy jatkossa vain kerran kuukaudessa.

Täältä tulee nyt tämän uudistuneen sarjan ensimmäinen osa, tavoilleni uskollisesti vähän myöhässä tietysti.

 

 

Huhtikuun paras…

Kirja:
ehdin lukea/kuunnella huhtikuussa poikkeuksellisen monta kirjaa. Sain loppuun kuukauden aikana seitsemän kirjaa, joista korkeimmalle korokkeelle nousi Claudie Gallayn Tyrskyt. Ihana, ihana teos. Aiheuttaa tosin akuuttia tarvetta matkustaa Ranskan maaseudulle. Tämä kirja kannattaa nauttia omassa rauhassa, mieluiten lasillisen kanssa.

Tällä hetkellä kuuntelen Kun sanat loppuvat, joka on ihana ja kamala samaan aikaan. Kirja on Kim Wallin vanhempien kertomus surmatusta tyttärestään. Adlibriksen sivuilla kirjasta sanotaan mm. näin: tarina surusta ja menetyksestä mutta ennen kaikkea ylistys elämää rakastaneelle ja vahvan oikeudentajun ohjaamalle ihmiselle, joka tulee muistaa kaikkea muuta kuin uhrina.
Ja sitä kirja kyllä olikin, ennen kaikkea ylistys tuosta hienosta ihmisestä, jonka elämä riistettiin aivan liian varhain.
En tiedä olenko ihmisenä ihan hirveä, kun sanon näin mutta toivoin, että kirjassa olisi käsitelty enemmänkin sitä surua ja menetystä. Uteliaisuus minussa olisi halunnut kuulla kaiken siitä, miltä tuollainen menetys voi tuntua. Ja kuinka sellaisesta voi selvitä, vai selviääkö edes?

Ruoka: Merquez- makkara.

Meillä syödään lihaa noin kerran viikossa, eikä välttämättä edes joka viikko (kiitos Alban, joka ei syö kalan lisäksi mitään lihaa). Kuvittelin joskus, etten voisi elää ilman burgereita ja pihvejä, vain huomatakseni ettei se ole ollenkaan hankalaa. Ainoa liha, jota nykyään himoitsen on merquez-makkara. Jos voisin, niin söisin sitä varmaan päivän jokaisella aterialla. Mutta en tietenkään syö. Sallin sitä itselleni kuitenkin aina silloin tällöin. Tosin tiedän, että jos nyt päättäisin alkaa kasvissyöjäksi, pärjäisin todennäköisesti  vallan mainiosti ilman merquez-makkaraa. Ihan samaan tapaan, kuin ilman niitä lihaisia burgereitakin.

 

Juoma: jääkahvi

rakastan kahvia, kuten ehkä jo tiedätte. Olen aina arvostanut korkeimmalle ihan tavallisen suodatinkahvin. Kunhan kahvijauhe vain on ollut laadukasta. Kahvilassakin tilaan aina tavallisen kahvin; en koskaan esimerkiksi lattea tai muita erikoiskahveja. Näin kuitenkin muutama viikko sitten ruotsalaisen Alexandra Bringin julkaiseman videon jääkahvista, jossa itse kahvi oli pakastettu kuutioiksi ja ne jäiset kahvikuutiot heitettiin sitten maidon sekaan. Kokeilin samaa itse ja tuloksena oli niin herkullinen (ja nopea!) kahvi, että teen takuulla toistekin.

 

Yksinkertaiset valmistusohjeet kuuluvat näin: valmista noin tuplasti tai triplasti tavallista vahvempaa kahvia. Kaada valmis kahvi jääpalamuottiin (mitä syvempi muotti, sen parempi) ja laita se yöksi pakkaseen. Aamulla herätessä lämmität kauramaitoa ihan aavistuksen ja heität sekaan 2-4 jäistä kahvikuutiota ja voilá. Simppeli yet delish!

 

Kaunedenhoitotuote: CeraVe Moisturizing Cream

Kuten ehkä jo tiedätte olen jo pitkään käyttänyt ihonhoidossa pelkästään luonnonkosmetiikkaa. Kävi kuitenkin tässä viikko sitten niin, että kaikki yövoiteeni olivat pääseet loppumaan (siis ne kaikki kaksi kappaletta). Kaapista löytyi kuitenkin CeraVen minulle taannoin lähettämä tuotepaketti, jonka kosteusvoidetta päädyin kasvoilleni yöksi laittamaan paremman puutteessa, ajattelin. Mutta mitä vielä, tuo voide on ollut paras kokeilemani pitkään aikaan. Aamulla kasvot tuntuvat ihan uskomattoman kimmoisilta ja pehmeiltä. En välitä nyt siitä, ettei tuo ole luonnonkosmettiikka, vaan käytän takuulla koko purkin. Ja ostan sen loppumisen jälkeen varmaan toisenkin. Huolimatta siitä, että tuo purkkikin on ruma kuin mikä.

 

Tuote/ tavara:  Fidasta ostettu tummapuinen vanha kirjahylly lasiovilla.

 Meillä on nyt olohuoneessa kolme kirjahyllyä, ja makuuhuonessa kaksi. Tuon uuden senkki-kirjahyllyn ylin hylly on vielä tyjhä ja tuntuu kutkuttavlta ajatus siitä millaisia kirjoja tuolle hyllylle vielä joskus päätyy. Sen lisäksi, että tuo hylly kätkee sisäänsä käsittämättömän määrän kirjoja, niin se on myös todella kaunis. Täydellinen lisä pikkuhiljaa valmistuvaan olohuoneeseemme. Valmista täällä on heti, kun seinät ja katto on maalattu, ja saan vihdoin alkaa suunnitella mitä kaikkea haluan ripustaa seinillemme. Vielä sitä ei ole ollut järkevää tehdä, sillä olen koko ajan tiennyt että näille seinille täytyy tehdä jotain ennen sitä.

 

 

Vaate: Nämä H&M:n mini me style- kampanjan pellavaviskoosisekotteiset housut.

Näitä tekee mieli käyttää koko ajan. Sen lisäksi, että ovat älyttömän mukavat ovat myös niiiiin nätit, ja sopivat yllätyksekseni todella monen eri yläosan kanssa. Ulkona on vielä vähän turhan viileää näille, mutta kotona nämä ovat olleet jo ihan naurettavan ahkerassa käytössä, enkä malta odottaa että tulee oikea kesä ja saan pyöräillä, istua meren rannassa, ruohikolla, puistoissa ja kahviloiden terasseilla näissä housuissa. Mökkielämääkin nämä tulevat aivan takuulla näkemään.

Kappale: Max Richter – November

Koko tuo Richterin Memoryhouse albumi on ihan pöyristyttävän upea, mutta tämä kappale on ehkä kauneinta, mitä mun korvat on koskaan kuulleet. Ja niin on ollut jo monta vuotta. Kappale kannattaa aloittaa vasta kohdasta 0.45 ja sen ultimaattinen huippukohta tulee 5.05. Mutta oikeastaan koko kappale on alusta asti pelkkää kauneuden tykitystä.

Oivallus: Sanallista toiveesi ja tarpeesi.

Kuukauden tärkein oivallus liittyi olennaisesti tämän parisuhde- postauksen tiimoilta käytyihin keskusteluihin ja itsetutkiskeluun. Typistettynä siihen, että kannattaa aina sanoa ääneen se, mitä toiselta toivoo tai odottaa – silloin kun on hyvin paljon todennäköisempää että se toive myös toteutuu. Kuulostaa simppeliltä, ja onkin, mutta jää silti usein ainakin minulta toteuttamatta. Sitä niin usein ajattelee, että toisen kuuluu suhteessa mystisellä tavalla tietää ja aistia mitä minä häneltä odotan.

Hetki:

Huhtikuu oli ihana. Suurimmaksi osaksi ainakin. Ei kuitenkaan ollut mitään yksittäistä ultimaattista huippukohtaa, vaan sellaista tasaista kivaa arkea; juuri sellaisena elämästäni pidänkin. Mukavimpina muistoina mieleen nousee sellaiset muutamat harvinaiset illat, kun olemme kaikki kolme olleet samaan aikaan kotona, Alba ja Rami ovat yhdessä askarrelleet jotain, ja minä olen rauhassa saanut järjestellä tavaroita hyllyihin uusiin järjestyksiin. Tai ne kaikki illat, jolloin me Alban kanssa olemme pelanneet itse keksimäämme sananselityspeliä muistipelin korteilla. Tai vappuaatto, jonka vietimme täällä meillä yhdessä Alban isän ja tämän tyttöystävän kanssa. En ole ylpeä kaikesta, mitä olen elämässäni tehnyt tai mitä teen, mutta siitä olen ylpeä kuinka olemme eron jälkeisen suhteemme hoitaneet: lapsen parasta ajatelleen, ja toisiamme kunnioittaen (niitä surkeitakin hetkiä on tietysti matkan varrelle mahtunut, en väitä muuta).

Tai se ilta, kun meillä oli pitkästä aikaa Ramin kanssa yhteistä aikaa ihan kaksin, ja maltoimme mennä nukkumaan vasta kahden jälkeen, sillä oleminen ja puhuminen oli niiiiiiin ihanaa. Kaikki te, jotka olette olleet suhteesa pidempään kuin vuoden tiedätte varmasti, että sitä niiiiiiiin ihanaa ei todellakaan ole joka päivä, tai ei ainakaan koko ajan.

Pääsiäinen mun vanhempien luona maalla, oli sekin erityisen hyvä. Tai ne kaikki kerrat, kun olemme ystäväni kanssa kävelleet pilateksen jälkeen onnellisina, ja vähän hervottomina kaupungin halki takaisin koteihimme. Olen aina pilateksen jälkeen varmaan onnellisimmillani, joten kaikki mitä sen jälkeen tapahtuu verhoutuu samaan onnellisuuden viittaan, ja yleensä aina ystäväni Sofi on ollut se, jonka kanssa olen nuo treenin jälkeiset hetket jakanut.

 

 

Ajattelin tätä jo aiemmin, mutten ehkä koskaan sanonut, mutta olisi ihanaa jos näiden postausten kommentteihin sinä jättäisit omat kuukauden suosikkisi. Ne voivat olla mitä tahansa: elokuvista tuoksuihin tai vaikka seksiasentoihin. Näin erilaisia parhaita asioita olisi koottuna yhteen ja samaan paikkaan, ja saisimme kaikki toisiltamme jotain. Lisäksi kaikkien niiden hyvien asioiden ajatteleminen lisää hyvää, ja tyytyväisyyttä myös omassa mielessämme. Kokeilkaapa vaikka.

 

 

 

 

Kaikki varmaan tietävät sellaiset täydellisen kuulaat, heleät ja kosteutetun näköiset kasvot? Minä ainakin. Lukuisia toiveitani ja rukouksiani siitä, että myös minulla olisi yön aikana tekeytynyt sellainen iho – ei ole kuultu. Joudun siis tekemään ehkä vähän keskivertoihmistä enemmän töitä hyvinvoivan näköisen ihon eteen, kiitos geenien.  On tietysti selvää, että elämäntavat (ravinto, uni, ruoka ja stressi) vaikuttavat siihen kuinka kasvojen iho voi (tosin on niitäkin ihmisiä, joiden ihossa ei näy niin mikään. Vaikka ei nukkuisi viikkoon, söisi pelkkää friteerattua rasvaa, nukkuisi seitsemän tuntia viikossa eikä liikkuisi koskaan, niin iho hehkuu niin kuin ei olisi muuta tehtykään kuin pidetty siitä huolta) niin myös hoitorutiineilla ja erityisesti omalle iholle sopivilla tuotteilla voi olla, ja onkin, iso merkitys.

Olen elämäni aikani kokeillut lukuisia tuotteita. Viimeiset viisi vuotta lähinnä luonnonkosmetiikkaa. Osa tuotteista on toiminut järjettömän hyvin (Essen tuotteita olen käyttänyt säännöllisesti pian jo kolme vuotta, enkä oikein osaisi kuvitella olevani ilman) ja osa taas ei ole sopinut ollenkaan. Mutta kokeilemalla tämäkin selviää. Ja sen sijaan, että ostaisi aina umpimähkään uusia täysikokoisia purkkeja ja purnukoita, niin kannattaa pyytää ammattilaisen apua oikeiden tuotteiden valitsemisessa ja silloinkin pyytää alkuun niistä oikeista tuotteista vain testi- tai matkakokoisia pakkauksia. Kovin moni asia ei ole tympeämpää, kuin uuden tuotteen hankkiminen, jonka mahdollisesti toteaa itselleen epäsopivaksi heti ensimmäisellä käyttökerralla.

Olen muutamaan otteeseen Instagram-storyn puolella vilauttanut näitä Whamisan tuotteita, ja maininnut sivumennen noudattavani Korealaista ihonhoitorutiinia, johon kuuluu 10 erilaista vaihetta. Aina kun olen aihetta sivunnut, olen saanut viestejä, joissa on toivottu, että kirjottaisin aiheesta ja käyttämistäni tuotteista vähän kattavamman postauksen, ja täältä se nyt tulee.

Kun ensimmäisen kerran kuulin rutiinista ajattelin sen olevan ihan hullujen hommaa; kenellä nyt muka olisi aamuin illoin aikaa puhdistaa ja kosteuttaa kasvojaan 10-kohtaisella menetelmällä? Ei minulla ainakaan. Tai siis niin kuvittelin. Ihan mielenkiinnosta kaivelin kuitenkin kaiken mahdollisen tiedon tuosta rutiinista, luin aiheesta jopa kokonaisen kirjan ja katsoin youtubesta niin monta, että koko homma alkoi melkein kyllästyttää. Kaikesta siitä löytämästäni tiedosta (ja kaikkien niiden videoiden ihmisten ällistyttävän kuulaista ja hehkuvista ihoista) vakuttuneena halusin kuitenkin itsekin antaa rutiinille mahdollisuuden.

Kuten sanottua hoitorutiini koostuu siis kymmenestä eri vaiheesta. Kuulostaa paljolta, ja aina toisinaan tuntuukin siltä. Erityisesti sellaisina iltoina, jotka ovat venyneet vähän liian pitkiksi, ja haluaisi vain nopeasti kaivautua peittojen sekaan ja nukahtaa. Aika usein ne illat ovat myös sellaisia, että toteutan tätä rutiinia vähän löyhemmin rantein. Mutta niinhän elämässä kannattaakin tehdä. Ihan kaiken suhteen. Eikä kaikkia 10 vaihetta tehdä joka päivä (kuorinta&naamiot) ja rutiini on aamuisin ja iltaisin vähän erilainen. Valtaosan ajasta nautin tästä (ilta)rituaalista. Se on minun omaa aikaani. Lukkiudun kylpyhuoneeseen, laitan musiikin soimaan ja alan läträtä. Sen lisäksi, että nämä whamisan tuotteet, joita tällä hetkellä käytän, ovat todella toimivia, niin ne myös näyttävät näteiltä. Pidän kaikki sarjan tuotteita esillä kylpyhuoneessa, sillä ne ovat aivan liian kauniita kaappiin piilotettavaksi.

 

 

1.Vaihe : Öljypohjainen puhdistus

Korealaiseen ihonhoitorutiiniin kuuluu olennaisesti kaksivaiheinen puhdistus. Iltaisin puhdistan kasvot ensin tuolla puhdistusöljyllä. Sen koostumus on todella miellyttävä. Öljy levittyy kasvoille ihanasti, ja hieron sitä usein varmaan pidempäänkin kuin olisi tarpeen ihan vain siksi, että se tuntuu niin hyvältä. Mutta on sillä ihan tehtäväkin: öljy irrottaa kasvoista öljypohjaisen meikin lisäksi mm.liiallisen talin ja muut öljyliukoiset epäpuhtaudet. Tällä Whamisan puhdistusöljyllä myös vedenkestävä ripsari liukenee mutkattomasti ja hellävaraisesti. Usein annan öljyn vaikuttaa iholla hetken ennen kuin pyyhin tai pesen sen pois. Öljy liukenee hyvin veteen, eikä ole siis koostumukseltaan sellainen kookosöljymäisen raskas, vaan todella kevyt.

2. Vaihe : Vesipohjainen puhdistus

Kun ihon pinta on puhdas, pääsee kaksoispuhdistuksen toinen vaihe eli vesiliukoinen puhdistustuote vaikuttamaan suoraan iholla ja syväpuhdistamaan ihohuokosia. Käytän tähän tarkoitukseen tuota Whamisan kevyesti vaahtoavaa puhdistusgeeliä. Mutta puhdistustuoteena voisi yhtä hyvin olla myös puhdistusvaahto tai – voide. Pidän ehkä enemmän voidemaisista putsareista, mutta tämä geelikin on ihan kelpo tuote, vaikka ei ehkä se paras kokeilemani (minun iholleni paras on ehdottomasti tämä Essen sensitive cleanser). Kun iho on puhdistettu hyvin, pysyy se kirkkaana ja heleänä, minkä lisäksi kaikki seuraavien vaiheiden ihonhoitotuotteet pääsevät imeytymään sille paremmin ja vaikuttamaan tehokkaammin.

3. Vaihe: Kuorinta

Kuorin kasvojen ihoa 2-3 kertaa viikossa, en siis suinkaan joka päivä. Kuorin kasvot ehdottomasti mieluummin illalla, jolloin seerumi ja voiteet saavat kaikessa rauhassa imeytyä kuorittuun ihoon koko yön ajan. Korealaiset itse eivät suosi rakeellisia kuorintoja, vaan hellävaraisempia puhdistustapoja- minä taas rakastan rakeita. Mutta kaikille niille, jotka haluaisivat kuoria kasvonsa vähän hellävaraisemmin joskin tehokkaasti, niin suosittelen Whamisan kuorintalappuja. Noiden lappujen kuoriva koostumus on peräisin kasviperäisestä betaiinisalisylaatista, joka kuorii ihon hellävaraisesti puhdistaen samalla huokoset tehokkaasti, ja poistaen kasvoilta kuolleet ihosolut. Minun iholleni nuo kuorintalaput eivät sopineet, vaan kasvot helottivat kirkuvan punaisina pitkään kuorinnan jälkeen. Poikaystävän paksummalle ja vähemmän herkälle iholle nämä sen sijaan sopivat mainiosti. Itse käytän kuorintana Kora Organicsin 2 in 1 – kasvonaamiota, joka on siis sekä kuorintavoide, että naamio. Saan tästä tuotteesta ne kaipaamani rakeet. Hieron voiteen kevyin pyörivin liikkein kasvoille, jolloin tuo kevyen rakeinen koostumus kuorii kasvojen ihoa. Hieromisen jälkeen jätän voiteen kasvoille vaikuttamaan noin 20 minuutiksi ennen kuin huuhtelen sen lämpimällä vedellä. Rakastan kaikkia asioita, joilla on enemmän kuin yksi käyttötarkoitus. Ja sen lisäksi, että tätä tuote jättää kasvot ihanan pehmeiksi ja jotenkin todella ravitun tuntuisiksi, niin tämäkin voide on pakattu todella kauniisti: kultaiseen purtiloon, joka on aivan pakko jättää esille kylpyhuoneeseen.

 


4.  Vaihe: Kasvovesi

Tässä vaiheessa kasvot ovat puhtaat ja pehmeät, mutta puhdistuksen jäljiltä iho kaipaa kosteutusta. Ennen ajattelin, että kasvoveden tehtävä on poistaa kasvoilta loputkin liat ja meikit. Hankasin kasvovedellä kasvot ihan nitisevin puhtaiksi. Vikaa oli takuulla myös niissä kasvovesissä joita käytin, mutta myös siinä kuinka niitä käytin. Kasvoveden tärkeimpänä tehtävänä on todellisuudessa tasapainottaa ihon pH. Ihon luonnollinen pH on 5.5, eli hieman hapan. Kraanavesi ja usein myös monet puhdistustuotteet saattavat kuitenkin olla pH arvoltaan esim.7. Mikäli ihon pH arvoa ei neutralisoida kasvovedellä, saattavat ihonhoitotuotteiden kallisarvoiset hapot neutralisoitua eivätkä ne pääse vaikuttamaan iholla kunnolla. Kasvoveden tarkoitus ei siis suinkaan ole viimeistellä puhdistusta, vaan edistää ihonhoitotuotteiden imeytymistä. Kasvovesi on itselleni ainakin yksi sellaisista tuotteista, joita ilman en osaisi enää edes kuvitella pärjääväni. Ja hei, kasvovettä kannattaa käyttää myös aamuisin vaikka kasvojen pesuun ei käyttäisi silloin muuta kuin vettä. Kuten sanottua veden pH on happamapi, kuin ihon oma joten se vaatii vesipesunkin jälkeen tasapainotusta.

5. Vaihe: Hoitoneste

Hoitonesteet ovat itselleni vielä verrattain uusi tuttavuus. En ollut ennen tätä rutiinia kuullut koskaan edes puhuttavan hoitonesteistä, eikä minulla ollut hajuakaan kuinka niitä käytetään ja mikä niiden funktio on. Vaan nytpä tiedän. Hoitonesteitä käytetään kasvoille kasvoveden jälkeen, ja niiden pääasiallinen tarkoitus on kosteutus. Hoitonesteet ovat Korealaisen ihonhoitorutiinin kulmakiviä, sillä tavallaan koko rutiinin kaikkein tärkein tavoite on kosteutus. Hoitonesteiden koostumus on vähän kasvoveden tapainen, eli vetinen, mutta ovat kuitenkin hieman täyteläisempiä. Hoitonestettä voi taputella kasvoille vaikka useamman kerroksen, mutta niin että antaa ihon kuivahtaa ennen seuraavan kerroksen levittämistä. Hoitoneste annostellaan kämmenelle ja taputellaan siitä kasvoille. Tällainen tapa kosteuttaa on ihanan kevyt, eikä jätä kasvoja rasvaisen tuntuisiksi- tai näköisiksi siitä huolimatta että se kosteuttaa kasvojen ihoa todella tehokkaasti. Ja mitä kosteutetumpi kasvojen iho on, sitä vastaanottavaisempi se myös on, eli voiteet ja seerumit pääsevät imeytymään paremmin.

 

 

6. Vaihe: Seerumi

Rakastan seerumeita. Tekisi mieli läträtä niitä kasvoille ihan loputtomasti. Ja aina toisinaan läträänkin. Tehostan seerumin imeytymistä yleensä jade- tai ruusukvartsirollerilla ja usein sen muutaman minuutin rullailun jälkeen tuntuu siltä, että ehkä seerumia voisi vielä vähän lisätä, ja jos nyt ehkä iihan vähän vielä. Ei ole kerta eikä kaksi, kun seerumia on taputeltu kasvoille yhden kerroksen sijaan viisi.  Seerumin jälkeen taputtelen kasvoille, lähinnä aamuisin, Whamisan Sebum Treatment- voidetta, joka siis hillitsee talin tuotantoa, ja tasapainottaa ihon rasvaisuutta. Tätä tuote toimii loistavasti meikin alla. Itselläni on melkoisen rasvoittuva iho, ja tämän tuotteen avulla meikki pysyy huomattavasti siistimpänä pidempään.

7. Vaihe: Kangasnaamio (optional, tosin niinhän tässä on kyllä kaikki muukin.)

En itse ole vielä päässyt näiden sheet maskien makuun, vaikka ylistystä kuuleekin vähän joka puolelta. Käytän naamiota kasvoilla ehkä 2-3 kertaa viikossa, mutta ainakin vielä toistaiseksi olen pysytellyt voidemaisissa naamioissa. Pähkinänkuoressa kangasnaamioiden ajatus on tämä: naamioiden kankaaseen on imeytetty ihoa hellivää seerumia. Muotoonleikatun kankaan tarkoitus on ehkäistä seerumin haihtumista, jotta iho voi rauhassa ryystää itseensä kaiken tarvitsemansa seerumin. Kangasnaamioiden annetaan vaikuttaa iholla n. 20 minuuttia, jonka jälkeen ylimääräinen seerumi taputellaan iholle. Naamiota ei siis tarvitse käyttää joka ilta, vaan esimerkiksi 1-2 kertaa viikossa riittää. Tosin on niitäkin hulluja, jotka taputtelevat kangasnaamion kasvoilleen, joka ikinen ilta varmistuakseen siitä että iho on aina täydellisen kosteutettu ja ravittu. Ilmeisesti siitä ei siis ole mitään haittaa, että naamiota käyttää päinvastoin. Jos siis rahallista haittaa ei oteta huomioon…

8. Vaihe: Silmänympärysvoide

Koreassa nuoruutta ihannoidaan, ja kasvojen ihon halutaan näyttävän mahdollisimman nuorelta mahdollisimman pitkään. Silmänympärys iho on muuta ihoa ohuempi ja herkempi, ja usein alue jossa ikääntyminen näkyy ensimmäisenä pieninä juonteina tai ryppyinä. Silmänympärysten hoitamista niille tarkoitetuilla tuotteilla pidetään siis erittäin tärkeänä. Silmänympärysihossa, toisin kuin muualla ihossa, ei ole talirauhasia joten se kuivuu helpommin ja kuiva iho on tietysti alttiimpi juonteille. Voiteilla, jotka on kehitetty nimenomaan tälle herkemmälle ja hauraammalla ihoaluelle, voi ennaltaehkäistä juonteiden ja ryppyjen syntymistä. Käytän itse Whamisan kirkastavaa ja kiinteyttävää silmänympärysvoidetta, jonka koostumus on jotenkin hämmentävän täyteläinen, vaikka tuote levittyy iholle ihan höyhenen kevyenä.

9. Vaihe: Kosteusvoide

Sen lisäksi, että olen tämän rutiinin myötä ujuttanut ihonhoitooni lukuisia uusia tuotteita, niin myös tapani koskea kasvojani on muuttunut. Siinä missä ennen hankasin ja hieroin kasvojani niin, että se todellakin tuntui, niin nykyisin kosken kasvojani todella hellästi. Mieluummin painellen ja taputellen kuin hieroen, mistään hankaamisesta nyt puhumattakaan, ja ehdottomasti aina ylospäin suuntautuen. Kasvovoiteenkin yleensä taputtelen kasvoille sormin hieromisen tai levittämisen sijaan. Whamisan kasvovoide on tuon silmanympärysvoiteen tapaan käsituntumalla melko tuhti, mutta kasvoille taputellessa tuntuu kuitenkin todella kevyeltä, eikä jätä kasvoja ollenkaan rasvaisen tuntuisiksi. Iltaisin sekoitan kasvovoiteen sekaan yleensä tipan kasvoöljyä (Kora organicsin Noni glow-kasvoöljy on yksi parhaista koskaan kokeilemistani) sillä kaipaan yöksi aina vähän tujumman kasvovoiteen.

10. Vaihe : Aurinkorasva (aamu) tai yönaamio (ilta)

Aurinko vanhentaa ihoa varmaan tehokkaamin kuin moni muu asia tämän maan päällä, joten siltä halutaan Korealaisessa ihonhoidossa tietysti suojautua. Aurinkovoidetta suositellaan käytettäväksi ympäri vuoden, mutta viimeistään helmikuun lopulla se olisi mielestäni järkevää kaivaa esiin. Aurinkovoiteista saattaa monella tulla äkkiseltään mieleen sellaiset tahmaavat ja myrkyltä tuoksuvat tökötit, joita ei tee mieli laittaa lähellekään kasvoja. Nykyään löytyy kuitenkin, ihan jo pelkästään luonnokosmetiikan puolelta, ihan valtavasti hyviä, kevyitä ja ei-tahmaavia aurinkovoiteita isoillakin kertoimilla. Omat suosikkini löytyvät Algamarisin valikoimasta. Ne tuoksuvat ihan kesältä: hiekalta ja merivedeltä. Ja sieltä löytyy voiteita jotka sopivat keveytensä ansiosta käytetäväksi myös meikin alla. Vaikka itse suosin sitä, että mikäli kesällä täytyy meikkiä käyttää, niin tuo aurinkosuoja löytyisi jo niistä käytettävistä meikkituotteista.

 

 

Olikohan  tämä nyt yhtään sellainen juttu, kun olitte toivoneet? Vai jäittekö kaipamaan vielä kattavampaa kertomusta. Itse tuotteista en nyt halunnut antaa sen tarkempia kuvauksia, sillä rutiinia pystyy noudattamaan niin monilla muillakin kuin näillä tuotteilla, ja jutun linkkien takaa löytyy tarkemmat tiedot tuotteiden vaikuttavista aineista inc-listauksineen, joten ne löytää halutessaan sieltä. Jos kysyttävää tai epäselvää jäi, niin vastailen mielelläni.

 

*kaikki kuvissa näkyvät Whamisan tuotteet saatu testiin Natural Goods Companylta.

Kaupallinen yhteistyö: WSOY ja Adlibris

 

 

Ah, vihdoinkin saan kirjoittaa tästä. Tämän postauksen kirjoittamista ja julkaisemista olen oikeasti odottanut. Parisuhde on teemana sellainen, josta puhuminen ei kyllästytä minus koskaan. Olen harvinaisen kiinnostunut ihmisten välisistä suhteista ja – mekanismeista. Olen ihan pohjattoman utelias. Haluaisin aina tietää ja ymmärtää miksi ihmiset toimivat kuten toimivat. Minua kiinnostaa erityisesti ihmissuhteiden onglelmakohdat ja se kuinka niistä selvitään. Olen ollut ehkä liiankin kiinnostunut muista ihmisistä, niin että olen unohtanut tarkkailla itseäni ja miettiä syitä oman toimintani taustalla. On ollut niin kiire analysoida ja tulkita muita, etten ole ehtinyt tutustumaan itseeni. En ole kai yksinkertaisesti pitänyt sitä kovin tärkeänä. Mutta. Noin kuukausi sitten sain käsiini Kimmo Takasen kirjoittaman Parisuhteen Tunnelukot- kirjan, jonka lukemista seurannutta valaistumista voisi verrata uskoon tulemiseen. Ja niin ajattelin tässä nyt ihan pokkana tehdäkin.

 

Olen törmännyt Takasen kirjoittamiin tunnelukko- kirjoihin aiemminkin mutta en ole kuitenkaan koskaan lukenut niitä. Nyt tiedän, että olisi kannattanut. Olisin ymmärtänyt itseäni paremmin jo vuosia sitten ja todennäköisesti välttynyt monilta ikäviltä ja toivottomilta tuntuneilta tilanteilta. Mutta, kuten tiedätte: parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Tämän parisuhteen tunnelukot kirjan voi lukea hyvin ilman, että on lukenut aiempia kirjoja, mutta niistä on varmasti hyötyä. Ennen kirjan aloittamista suosittelen tekemään ainakin testit omien ja mielellään myös kumppanin tunnelukkojen kartoittamiseksi.

 

 

 

Se mitä alkuun ymmärsin itsestäni tunnelukkotestien tekemisen ja kirjan lukemisen jälkeen oli, että olen vähintäänkin hankala kumppani. Ymmärsin myös sen, että minulla on aivan hitokseen niitä tunnelukkoja ja poikaystävällä ei taas niin minkäänlaisia. Oikeastaan kirjan lukeminen sai minut oivaltamaan, että olen kumppanina ihan sysipaska, mutta en tietenkään halua sanoa itsestäni sellaisia asioita, joten mennään sillä, että olen lukuisten tunnelukkojeni vuoksi todella hankala. Sen jo tavallaan tiesinkin. Mutta sitä en ollut oivaltanut, että minun ei tarvitse olla sellainen. Minä en ole yhtä kuin tapani toimia ja tuntea. Minulla on kaikki valta, ja vastuu, kasvaa ja kehittyä niin itsenäni kuin parisuhteessakin. En ollut ennen kirjan lukemista todellakaan tajunnut, kuinka paljon sabotoin parisuhteeni toimivuutta omalla toiminnallani. Onneksi tiedän sen nyt. Uskon, että poikaystävääni saattaa silti hieman harmittaa, ettei tätä kirjaa oltu kirjoitettu jo ennen kuin tapasimme. Hän olisi saattanut säästyä aika monelta tiedätkö, musta tuntuu ettei tästä suhteesta tuu yhtään mitään– kommentilta, jos olisin lukenut tämän kirjan jo kaksi vuotta sitten. Tarkalleen ottaen kahdeksaltakymmeneltäkolmelta (83!) sellaiselta kommentilta.

 

Olen näennäisen avoin. Kerron avoimesti ihmisille siitä, jos ei mene kovin vahvasti. Voin kertoa olevani väsynyt tai heikoilla. Voin kertoa ongelmista mitä kohtaan vanhempana, puolisona, sisarena tai ystävänä. Voin puhua olosuhteista tai olotilasta, mutta tunteistani olen huono puhumaan. Osaan kertoa, ja kerronkin usein, kuinka paljon rakastan, välitän, ihailen tai arvostan. Sen lisäksi osaan aivan varmasti kertoa kun vituttaa niin paljon, että silmissä sumenee. Noiden tunteiden väliin mahtuu kuitenkin aika paljon tunteita, joista en osaa puhua. Kun petyn, pelkään, koen riittämättömyyttä tai vaille jäämistä – hyökkään. Alan ajatella, ettei tämä suhde ja tuo toinen tarjoa minulle sitä, mitä tarvitsisin (vaikka en siis usein itsekään tiedä, mitä se on mitä tarvitsen) eikä tässä siis ole mitään järkeä. Näen kumppanin ja suhteen niin kapeassa valossa että millimetrirkin ovat liian suuria sen mittaamisen. Hyökkäävän käytöksen takana on pohjimmiltaan pelko siitä, että tulee hylätyksi tai torjutuksi tai kokemus siitä, ettei ole riittävä. Enkä ole osannut käsitellä sellaisia tunteita. En ole uskaltanut kertoa kumppanilleni tuntevani niin, vaan on tuntunut selviämisen kannalta tärkeämmältä torjua toinen, ennen kuin tämä torjuisi minut. Niissä tilanteissa selviämisestä on tullut tärkeämpää kuin tarpeideni tyydyttämisestä.

 

On ihan selvää, että tuollainen käytös nakertaa luottamusta parisuhteessa. Niin omaa luottamustani suhteeseen, kuin kumppanin luottamusta minun kykyyni sitoutua. En ollut koskaan juuri miettinyt miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn. Olen tottunut toimimaan niin aina, joten olin alkanut pitää sitä normaalina. Tai jos olinkin tiedostanut tavan haitallisuuden, en kokenut voivani muuttua. Saatoin yrittää hillitä kieleni, mutta samat ajatukset pyörivät kuitenkin mielessäni. Itselleni (ja meidän parisuhteelle) tärkein kirjan tarjoama oivallus oli se, että yritän tuon tunteen iskiessä hyökkämisen sijaan pysähtyä ja miettiä, mikä on se tarve josta jään vaille, joka synnyttää minussa jonkin epämiellyttävän tunteen. Kun olen selvittänyt tarpeen, voin esittää kumppanille toiveen jolla tuo tarve täyttyisi. Voin tässä ja nyt paljastaa, että on aika paljon todennäköisempää saada tarvitsemansa, kun sitä osaa kumppanilta toivoa. Hyökkäykseen kun aika harvoin vastataan rakkaudella ja lämmöllä, senkin uskallan paljastaa. Silti usein odotan, että puoliso jotenkin maagisesti tietää ja täyttää kaikki tarpeeni, ilman että minun tarvitsee niitä häneltä pyytää. Tarpeeni ovat eläneet jossain siellä salaisten toiveiden tasolla, ja olen silti toivonut että kumppanini näkisi ne ihan vain minua vilkaisemalla. Jännä ettei niin ole käynyt.

 

 

Luin kirjaa ensin yksin. Pureskelin sitä hiljalleen ja yritin sisäistää ja hyväksyä sen, kuinka keskeneräinen ihminen ja puoliso olen. Opettelin sanoittamaan tunteitani ja toiveitani paremmin. Yritin sisäistää sen, että on minun vastuullani voida suhteessa hyvin. Vain minun vastuullani. Sitä ei voi sälyttää kenenkään toisen harteille ja tehtäväksi. Tuon kaiken ymmärtäminen oli niin tarpeellista ja tärkeää, etten löydä sille sanoja. Mutta; vasta siinä vaiheessa, kun puhuimme yhdessä poikaystävän tunnelukoistamme, selviytymismekanismeistamme ja haitallisista tavoistamme toimia- koin täyttymyksen ja sen uskoon tulemiseen verrattavan valaistumisen. Me puhumme kyllä keskenämme varmaan poikkeuksellisen paljon, olemme tehneet niin siitä lähtien kun kuulimme toisistamme ensimmäisen kerran. Se on meidän tapamme olla yhdessä. Mutta silti, oivalsimme molemmat kuinka paljon asioita, oikeasti merkittäviä ja suhteen hyvinvoinnin kannalta ensiarvoisen tärkeitä, jätämme toisillemme sanomatta. Sen sijaan, erityisesti minä, olen kunnostautunut sellaisten asioiden sanomisessa, joilla on aika paljon tekemistä parisuhteen huonovointisuuden kanssa.

 

Viimeiset kaksi iltaa olemme purkaneet kirjan testejä ja tehtäviä ja käyneet niin hyviä ja syviä keskusteluita, että aamuisin  on tuntunut ihan siltä kuin heräisi kokonaan uuden ihmisen vierestä. Noiden keskustelujen kautta olen nähnyt toisesta sellaisia puolia, joita en tiennyt hänessä edes olevan. En ollut nähnyt niitä, sillä olin niin kiintynyt siihen mielikuvaan, jonka olin itse hänestä rakentanut. En ollut koskaan edes epäillyt etteikö se mitä minä hänessä näen olisi kaikki se mitä hän on. Vasta kirjan luettani tajusin kuinka vinksahtanut tuo ajatukseni on ollut. Nyt kun näkökenttä on laajentunut tuntuu ihan siltä, kuin olisin juuri rakastunut. Olen niin innoissani siitä, että tiedän että meillä on kaikki mahdollisuudet ja avaimet todella onnelliseen ja tasapainoiseen suhteeseen, jossa molemmat voivat hyvin. Kun sitä on epäillyt toistuvasti, ette edes arvaa kuinka uskomattoman huojentavalta tuntuu saada vain luottaa ja iloita kaikesta siitä hyvästä, mitä meillä on. Sen sijaan, että etsisi jatkuvasti merkkejä siitä, ettei suhde kannata.

 

 

 

Tuntuu melkein hölmöltä, että yhdellä kirjalla voi olla näin valtavan suuri vaikutus. Tunnen itsenin myös vähän typeräksi, etten ole osannut ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistani, enkä ole ymmärtänyt omien tekojeni vaikutusta parisuhteeseen. Mutta päälimmäisenä tunnen kiitollisuutta. Siitä, että löysin tämän kirjan ja siitä, että on suhde jossa molemmilla on kiinnostus kasvaa – ei yhteen, vaan yhteyteen. Sanoin joskus aiemmin parisuhteista puhuessani, että minulle kaikkein tärkeintä suhteessa on yhteys toiseen ja tunne siitä että on turvassa ja rakastettu sellaisena kun on. Ja juuri nyt tuntuu ihan siltä. Olen turvassa, rakastettu ja tullut kotiin.

pst. kirjan myötä ymmärsin myös sen, että kun poikaystäväni ei ole siivonnut vaikka hänellä olisi ollut siihen aikaa ei tarkoita sitä, ettei hän välitä minusta. Se tarkoittaa sitä, että hän ei pidä siivoamisesta.

 

Tämän, tai muut tunnelukko- kirjat voit tilata omaksesi täältä: Adlibris .